Adlercreutz valdes till vice ordförande för riksdagens nya grupp för entreprenörskap – gruppen samlade representanter från alla partier

En grupp för entreprenörskap har igår grundats i riksdagen för att öka växelverkan mellan företagare och beslutsfattare. Saara-Sofia Sirén (Samlingspartiet) valdes till ordförande för entreprenörsgruppen och Anders Adlercreutz (SFP) till vice ordförande.

– För att upprätthålla vårt välfärdssamhälle behöver vi tillväxt under de kommande åren. Den kommer att komma från företag och entreprenörskap. Det är upp till oss som beslutsfattare att skapa förutsättningar för tillväxt och undanröja hindren för den. Därför är jag särskilt glad över att denna grupp har väckt intresse brett över partigränserna och att riksdagsledamöter från alla partier har kommit med, säger Sirén.

Coronapandemin innebar många oförutsedda utmaningar för företagsklimatet. Därpå finns det andra frågor som fortfarande är olösta och som kräver en nära dialog mellan beslutsfattare och näringslivet.

– Det råder brist på arbetskraft inom många sektorer – det är svårt att hitta kvalificerad personal. Detta är en av flaskhalsarna för tillväxt. Kompetensutvecklingen och rekryteringen av kunnig arbetskraft från utlandet måste fungera som en helhet. I dagens läge är processerna för långsamma och byråkratiska”, säger Adlercreutz.

Gruppen för entreprenörskap samlar riksdagsledamöter som är intresserade av att främja entreprenörskap och strävar efter att hitta gemensamma lösningar.

– Vi upplevde att det finns ett behov av en grupp som denna nu när blickarna börjar riktas mot nästa regeringsprogram. Särskilt viktigt är att garantera en förutsägbar och stabil investeringsmiljö. Vi vill att entreprenörernas röster och budskap ska höras på ett omfattande sätt även här i parlamentet”, säger Sirén och Adlercreutz om deras beslut att grunda gruppen.

Den politiska diskussionen under mötet inleddes av Harri Jaskari från Företagare i Finland. I mötet diskuterades även andra frågor som stödjer entreprenörskapsgruppens framtida verksamhet. Speciellt frågor kring utbildning inom företagsamhet, offentliga upphandlingar, kunnande inom anbudsförfaranden samt social trygghet för entreprenörer väckte livlig debatt.

På bilden Anders Adlercreutz, Saara-Sofia Sirén och Harri Jaskari.

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat. Ja jos vääriä numeroja käyttää politiikkansa tueksi, on koko rakennelma hataralla pohjalla.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen käytti toistuvasti väärää numerotietoa eduskunnan puheenvuorossaan työperäiseenmaahanmuuttoon liittyvän lain käsittelyssä keskiviikkona. Näin tekivät myös hänen puoluetoverinsa.

Hallintovaliokunta vastaa maahanmuuttoon liittyvien asioiden käsittelystä eduskunnassa. Sitä tulisi johtaa oikean tiedon pohjalta. Ja vastuullisessa asemassa olevan tulisi pysyä totuudessa.

Mistä oli sitten kysymys?

Rantanen sanoi salissa, että ”tänä vuonna — pelkästään tänä vuonna — Suomessa on myönnetty yli 126 000 ensimmäistä oleskelulupaa — yli 126 000! — ja tämän hallituskauden aikana on Suomeen myönnetty yli 410 000 ensimmäistä oleskelulupaa”.

Tämä ei pidä paikkaansa. Näin väittäessään Rantanen sekoittaa kaikki käsitellyt asiat, kuten kansalaisuuspäätökset, maasta poistamiset tai oleskeluluvat, toisiinsa. Eli käytännössä luulee, että Migrissä myönnetään ainoastaan ”ensimmäisiä oleskelulupia”.

Tätä väitettä Rantasen puoluetoverit komppasivat:

”Pelkästään tämän vuoden puolella oleskelulupia ja kansainvälistä suojelua on saanut jo yli 140 000 henkilöä”, Jukka Mäkynen sanoi. Ja puoluetoveri Minna Reijonen lisäsi: ”mitenkä paljon oleskelulupia on jo nytten myönnetty, siis yli 410 000 — todella iso määrä”.

Puolueen usko omaan tulkintaan pysyi vahvana keskustelun jatkuessa: ”Nämä tilastot ovat katsottavissa Migrin tilastopalvelusta, josta kannattaa aina silloin tällöin käydä katsomassa. Olen kyllä ollut havaitsevinani, että tässä talossa ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella, mutta tilastot kertovat tämän”, Rantanen totesi.

Kyllä. Tällaisia numeroita löytyy Migrin sivulta. Ne eivät kuitenkaan kerro oleskelulupien määrää, vaan kaikkien päätösten kokonaismäärään (Vihje: Rajaa hakua ”ensimmäinen oleskelulupa” täppää klikaamalla)

Rantanen on lukenut tilastoja väärin aikaisemminkin. Olen silloinkin häntä korjannut. Korjasin hänen tapaansa lukea tilastoja nytkin salissa, jota hänen kollegansa Juuso piti syvästi loukkaavana (kannattaa tässä kohtaa lukea pöytäkirjaa). 

Tästä huolimatta katson velvollisuudekseni tehdä oikaisun vielä uudelleen:

Tänä vuonna on myönnetty 33 576 ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen (24.11.2022). Ei 126 000.

Hallituskauden aikana on myönnetty 100 747 ensimmäistä oleskelulupaa – ei 410 000, kuten Rantanen ja Mäkynen väittivät.

Virhe on yli 300%. Jos omaa edes jonkinlaisen käsityksen Suomeen tulevasta maahanmuutosta, niin pitäisi osata heti reagoida siihen, että 410 000 ei voi pitää paikkansa.

Mutta tällaista väittettä viljellään, koska se sopii omaan narratiiviin, omaan agendaan. Kyse on siitä, että ihminen näkee, mitä haluaa nähdä. Se, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei ole kokonaiskuvan osalta tilanteen tasalla on mielestäni vakava asia. Toivon, että Perussuomalaiset arvioivat tarkoitusperiään tai huolimattomuuttaan tosissaan. 

Mikä sitten on maahanmuuton tilanne?

Suomeen kohdistuva nettomaahanmuutto on hieman yli 20 000 vuositasolla. Ensimmäisiä oleskelulupia EU:n ulkopuolisille henkilöille myönnettiin vuonna 2021 27 553 kpl. Niistä 11 428 liittyi työhön, 5 837 opiskeluun.  Kansainvälistä suojelua myönnettiin 2 132 henkilölle.  EU-kansalaisten rekisteröintejä oli 11 190 kpl

Vuonna 2020 kuva oli hyvin saman tapainen, joskin kokonaismäärä oli hieman pienempi. Silloinkin kansainvälisen suojelun saavien osuus kokonaisuudesta oli pieni: 2 066 kpl.

Meillä on Suomessa suuria demografisia haasteita. Niitä ei korjata pelkällä maahanmuutolla, mutta maahanmuutto auttaa. Teknologiateollisuuden mukaan nettomaahanmuuton pitäisi nousta 50 000 henkilöön vuositasolla, jotta saisimme kestävyysvajeen korjattua.

Liberan vuonna 2021 julkaisemassa raportissa sanotaan, että ”Nettomaahanmuuton tason nousu 22 500 henkeen vähentäisi kestävyysvajetta 0,4 prosenttiyksikköä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että työllisyysasteen 1 prosenttiyksikön nousun vaikutus kestävyysvajeeseen on pienempi eli -0,3 prosenttiyksikköä.”

Helsingin Sanomissa haastateltiin pari viikkoa sitten tutkija Pasi Saukkosta. Hän totesi aivan oikein, että työperäinen maahanmuutto on ainoastaan osaratkaisu. Sen ongelmat ovat muun muassa se, että pitovoima, vetovoima ja asenneilmasto ovat heikkoja. Näihin asioihin tulee tarttua.

Erityisesti asenneilmastoon on vaikea puuttua, jos vastuullisessa asemassa olevat kansanedustajat levittävät väärää tietoa ja ohjaavat politiikkaansa populistisessa hengessä sen perusteella.

Liian usein, Rantasta lainatakseni, ”ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella”. Mielikuvat ohjaavat, mutta pysykäämme kaikki totuudessa.

Valtion tulee pikemminkin säännellä kuin omistaa

Kun ministerisalkut jaetaan hallitusneuvottelujen jälkeen ei jono omistajaohjaussalkulle yleensä ole pitkä. Se on salkku, joka harvoin johtaa voittoihin, usein tappioihin. Heidi Hautala, Sirpa Paatero ja miksei myös Antti Rinne osaavat kertoa tästä lisää.

Vaikeaa salkun kantamisesta tekee se, että valtio omistaa yrityksiä, jotka toimivat vapailla markkinoilla. Tähän  liittyy automaattisesti eturistiriitoja. Toisaalta ministerillä on rooli ministerinä ja poliitikkona, jolla on poliittinen vastuu. Toisaalta ihmisenä, joka joutuu vastaamaan yrityksen menestyksestä, tappioista ja virheistä ilman valtaa tai kenties edes osaamista vaikuttaa niihin.

Osakkeen hinnan tulisi nousta ja yrityksen olisi hyvä luoda tuottoa omistajilleen eli veronmaksajille. Kyseessä voi myös olla veronmaksajille välttämättömien palvelujen tuottaminen kohtuulliseen hintaan. Irtisanomisia tulee välttää, vaikka se olisikin liiketaloudellisesti perusteltua. Ei ole kovin vaikea nähdä, että salkkuun liittyy odotuksia, joita ei aina voida täyttää yhdessä ja samassa todellisuudessa.

Valtion ei ole suotavaa puuttua yrityksen operatiiviseen toimintaan, mutta  jälkikäteen ajateltuna sen olisi pitänyt sanoa stop, kun sen aika oli.

Fortumin seikkailut idässä ja etelässä ovat kaikkien aikojen kalleimpia suomalaisia seikkailuja. Nyt on helppo sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta tässäkään tapauksessa se ei hetkessä aina ollut niin selvää.

Suhtauduin ostoon kriittisesti ja muistan hyvin, miten Fortumin johdon edustaja yritti vakuuttaa minua kaupan erinomaisuudesta, kun tapasimme jonkin aikaa oston jälkeen.

Fakta on kuitenkin se, että kritiikki olisi ollut valtava, jos osto olisi pysäytetty poliittisesti. Poliitikkojen ei tulisi puuttua valtion omistamien pörssissä noteerattujen yritysten asioihin. Vaikka kauppa, kuten tässä tapauksessa, olisi EU:n sisäpolitiikan, Suomen ilmastopolitiikan ja Euroopan turvallisuuspoliittisten etujen vastainen. Kritiikki olisikin ollut perusteltu jonkin aikaa. Vielä vuosi sitten Uniperin osto vaikutti puhtaan taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna hyvältä kaupalta.

Pitäisikö valtion sitten omistaa pörssiyhtiöitä? Pitäisikö valtion olla toimija yksityisillä markkinoilla? Yksinkertainen vastaus on ei. Mutta parempi vastaus on hieman monisyisempi.

Valtio voi omistaa yrityksiä useista syistä. Voidaan ajatella, että yrityksen tuotanto on strategisesti niin tärkeää, että valtio voi turvata tuotannon vain olemalla yrityksessä mukana. Tämä voi koskea esimerkiksi ampumatarvikkeita. Valtio tarvitsee niitä kriisitilanteessa ja se tarvitsee tuottajan, joka varmasti on olemassa, mutta jolta voi ostaa erilaisia määriä eri aikoina.

Huoltovarmuus on hyvä syy omistaa. Fortumin tapauksessa voidaan nähdä, että yrityksen koko tekee siitä niin kriittisen toimijan, että omistus on perusteltua. Samalla on syytä todeta, että joku toinenkin toimija pystyisi turvaamaan sähköntuotannon Suomessa.

Infrastruktuuri on asia, jota valtio mielellään omistaa. Jos omaisuus on luonteeltaan sellaista, että sitä ei voi siirtää, niin on yleensä kuitenkin tehokkaampaa säännellä kuin omistaa. Kun Fortum myi sähköverkkonsa ongelma ei ollut itse kauppa, Suomessa on paljon yksityisiä sähköverkkoja, vaan sääntelyn epäonnistuminen ja poliitikkojen asettamat vaatimukset verkon luotettavuudelle. Nämä seikat johtivat siihen, että kuluttajien kustannukset nousivat.

Voidaan perustellusti sanoa, että vaikka pienet osinkovirrat istuvatkin hyvin valtion kassaan, on kyseenalaista, kannattaako valtion omistaa esimerkiksi viisi prosenttia Nokiasta.  Tuleeko valtion olla osakepeluri? Tuskin.

Se, että valtio omistaa Suomessa paljon yrityksiä, erityisesti pörssiyhtiöitä, on seurausta siitä, että Suomessa on ollut pääomavaje. Yrityksen perustamiseen tarvittiin valtiota. Esimerkiksi Fortum, Neste ja Valmet olisivat muuten jääneet perustamatta. Malli on ollut toimiva ja sitä on tarvittu.

Nykyään emme perustaisi juuri näille aloille valtion omistamia yrityksiä. Muille aloille luultavasti.

Työkanava Oy on sataprosenttisesti valtion omistama yritys, joka työllistää ihmisiä, joilla on kaikista suurimmat haasteet löytää töitä. Se on perusteltu investointi, joka vastaa tarpeeseen, jota tuskin tyydytettäisiin ilman valtion toimia.

Mitä valtion olisi sitten pitänyt tehdä Fortumin tapauksessa?

Hyvinä aikoina haluamme, että valtiollinen omistaja puuttua yhtiön asioihin mahdollisimman vähän. Ideaalitilanteessa valtio olisi omistajana tarpeeton. Voi myös ajatella, että valtion omistajuus on kasvun este ja pikemminkin lannistaa kuin houkuttelee pääomaa.

Joskus asiat kuitenkin menevät pieleen ja silloin ”olisi pitänyt” toimia toisin.

Kun valtio omistaa osan yrityksestä on valtiolla myös vaikutusvaltaa hallituksen kokoonpanon suhteen. Tämän pitäisi riittää. Valtion edustajien on tällöin noudatettava valtion ohjeistuksia ja strategioita.

Uniperin tapauksessa tämän olisi ehkä pitänyt johtaa siihen, että ostosta olisi luovuttu, koska se selkeästi oli valtion omien tavoitteiden ja strategioiden vastainen. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Fortum-fiaskon jälkeen niiden yhtiöiden ohjausta, joissa valtiolla on merkittävä osuus, on vahvistettu. Nyt yhden virkamiehen on istuttava hallituksessa. Siitä tuskin on haittaa, mutta samalla on vaikea nähdä, että se johtaisi automaattisesti mihinkään parempaan.

Warren Buffett on todennut seuraavasti: ”Jos johto tulee luokseni ja kysyy, mitä heidän pitäisi tehdä, tiedän, että olemme molemmat pulassa”

Valtion, omistajan, ei pitäisi joutua sekaantumaan operatiiviseen toimintaan. Mahdollisuudet siihen, että valtio pystyy johtamaan yritystä paremmin kuin hallitus ja operatiivinen johto, ovat minimaaliset.

Vaikuttiko valtion suuri omistusosuus Fortumissa siihen, että yhtiön oli helppo ottaa suuri riski? Se on järkeenkäypä oletus. Valtio on omistaja, joka ei voi sallia yrityksen ajautumista konkurssiin. Kaiken kaikkiaan valtion osallistuminen pörssiyhtiöiden toimintaan johtaa kuitenkin yleensä päinvastaiseen tulokseen. Kenties kohtuullisempiin kasvuodotuksiin, ehkä pienempiin kannustimiin spekuloida. Ehkä pienempään kasvuun, ehkä loivempiin laskuihin. Ylimmän johdon palkat ovat luultavasti alhaisemmat.  Ja poliittiset käänteet voivat aiheuttaa paineita tehdä päätöksiä muilla kuin liiketaloudellisilla perusteilla.

Ja jos ”omistaja” vaihtuu neljän vuoden välein – tai jos ministeri vaihtuu usein, kuten tällä kaudella – voi olla vaikeaa suunnitella toimintaa pidemmällä aikavälillä.

Valtio voi siis mielellään omistaa yrityksiä, jotka tarvitsevat valtiota, jotta ne voisivat toimia. Usein on kuitenkin järkevämpää ja tehokkaampaa sääntelyn kautta varmistaa, että tietyt toiminnot onnistuvat tai että tai tiettyä tuotantoa on.

Valtiolla voi olla monia erilaisia, joskus lyhyen aikavälin tavoitteita, jotka eivät aina ole yhteensopivia yrityksen tavoitteiden kanssa. Valtio voi toivoa tiettyä työllisyysastetta, tiettyä tuotannon määrä, ehkä osingonmaksuja fiskaalisista syistä. Tämän takia valtion kannattaa antaa yhtiön hallituksen toimia itsenäisesti. Valtion tulee kuitenkin osallistua aktiivisesti hallituksen jäsenten nimittämiseen ja evästää omia edustajiaan asianmukaisilla linjauksilla. Jotta uusia Uniper-kauppoja ei tulisi.

Politiikan linjavetoja perheyrityksiä kuunnellen

Perheyritysten liitto jäsenten näkemykset talouden tilasta ja tulevaisuudesta antavat meille poliitikoille tärkeitä eväitä poliittisten linjausten tekemiseen. Se, että luottamus talouteen on perheyritysten keskuudessa romahtanut, on asia, joka signaloi nopeaa muutostarvetta. Kaksi huolta nousevat muiden edelle: työvoiman saatavuus sekä veropolitiikan muutokset.

Työvoiman saatavuus nousee toistuvasti esille kärkihaasteena. Toisaalta kyse on työmarkkinoiden kannustimista ja toisaalta työperäisen maahanmuuton prosesseista.

Itse näen tähän seuraavat ratkaisut:

Työperäisen maahanmuuton prosessit on laitettava viipymättä kuntoon. Tähän on jo ryhdytty, mutta on syytä vakavasti pohtia sitä, onko Migri oikea viranomainen hoitamaan ylipäätään työperäisen maahanmuuton kysymyksiä. Nyt samassa putkessa on sekä humanitäärinen että työperäinen maahanmuutto, ja putki on pahasti tukossa.

Lisäksi: Sellaisen yrityksen, joka on hoitanut työnantajavelvoitteensa moitteettomasti työperäiseen maahanmuuttoon liittyen, tulisi voida ns. ”sertifioituna yrityksenä” ohittaa rekrytoinneissaan pitkät lupajonot.

Tarvitsemme paikallisempaa sopimista. Olen itse luonut tähän ratkaisumallin, joka on julkaistu Liberan pamfletissa.

Ansiosidonnainen työttömyystuki tulee ulottaa kaikille, mutta se tulisi porrastaa Tanskan mallin mukaisesti. Tämä parantaisi kannustimia työnhakuun.

Veropolitiikan tulee olla kannustavaa ja ennen kaikkea ennustettavaa. Suurista verotuslinjoista pitää pystyä sopimaan parlamentaarisesti ja pitkäjänteisesti. Verotus ei voi olla jokaisen budjettiriihen pelinappula.

Suomalaista omistamista pitää vahvistaa. Tarvitsemme Suomeen ulkomaista pääomaa, mutta myös sukupolvenvaihdosten helpottamista: perintövero tulee korvata myyntivoittoverolla, joka maksetaan vain, mikäli perintö myydään, Ruotsin mallin mukaisesti.

Olen vakuuttunut, että näillä toimilla myös Perheyritysten liiton jäsenten usko tulevaisuuteen vahvistuisi

Adlercreutz: Vi behöver ett integrationsprogram för varje utländskt företag som etablerar sig i Finland

Vi bör lägga fokuset på företagens och näringslivets framgång och livskraft, säger Svenska riksdagsgruppens ordförande Anders Adlercreutz. Han påminner om att hela det finländska välfärdssamhället bygger på livskraftiga företag och att vi också behöver utländska aktörer vid sidan av inhemska företag. Adlercreutz har nyss återvänt från Irland, där internationella företag stöds på flera olika sätt.

-Varje beslutsfattare och expert borde förstå att göra sitt allra bästa för företagets framgång, säger Adlercreutz.

Finland lämnade in sin ansökan om medlemskap i Nato den 18 maj. Processen har satt Finland på världskartan och många utländska företag har blivit allt mer medvetna om Finland. Finland bör utnyttja all den uppmärksamhet som vi får, tycker Adlercreutz.

-Vi kan dra stor nytta av den positiva uppmärksamheten. Vi är ett attraktivt, stabilt land och utbildningsnivån är hög. Här finns det stora möjligheter t.ex. för företag som söker högteknologiskt kunnande, säger Adlercreutz.

Adlercreutz, som själv också har en bakgrund som företagare, betonar vikten av att avskaffa marknadsbarriärer och understryker hur vi ska vända på alla stenar för att öka attraktionskraften. Detta innebär att vi måste lösa problemet med tillgång på arbetskraft och skapa en smidigare beslutskultur.

-Som en första praktisk åtgärd föreslår jag att varje utländskt företag tilldelas en egen kontaktperson i förvaltningen – till exempel i Business Finland. En person som är lätt att kontakta och som skulle kunna fungera som kanal till de olika myndigheterna. Kontaktpersonen skulle se till att samarbetet med myndigheterna inte blir ett hinder för företagets framgång och fortlevnad i Finland. På samma sätt bör den utländska ledningen och deras familjer tilldelas en eller flera fadderfamiljer för att säkerställa att de som kommer hit nätverkar och trivs i vårt land, sammanfattar Adlerceutz.

Adlercreutz presenterar en modell för lokala avtal

Svenska riksdagsgruppens ordförande Anders Adlercreutz vill stärka förhandlingskulturen och förnya den på sätt som motsvarar den moderna arbetsmarknadens behov. I tankesmedjan Liberas färska rapport presenterar Adlercreutz tillsammans med Björn Wahlroos och Janne Juusela reformer som behövs för att sätta fart på Finlands ekonomi. I rapporten presenterar Adlercreutz en för finska förhållanden skräddarsydd modell för lokala avtal.

– Arbetsmarknaden förändras och det är ofrånkomligt. Vi jobbar på nya sätt, våra karriärer ser annorlunda ut, rollerna på arbetsmarknaden förändras. Vi kan antingen försöka hantera förändringen och reagera på den med framförhållning, eller också kan vi låta förändringarna ske okontrollerat. Personligen föredrar jag det tidigare handlingssättet, konstaterar Adlercreutz.

– Både arbetsgivarna och arbetstagarna önskar mera lokala avtalsförhandlingar. Det skulle vara klokt att stärka och förnya förhandlingskulturen på ett sätt som motsvarar behovet på dagens arbetsmarknad. Det kan ske genom att vi rationaliserar kollektivavtalens struktur, avlägsnar hinder för att ingå avtal och skapar förutsättningar för förhandlingar samtidigt som vi stöder tillgången till information, skydd och dialog, säger Adlercreutz.

Adlercreutz konstaterar att lokala avtal sägs öka sysselsättningen och konkurrenskraften, men många har också farhågor.

– Jag förstår oron, men erfarenheterna från t.ex. Sverige och Danmark visar klart att det inte finns någon grund för farhågorna. Det är ändå väsentligt att se till att det i varje förhandling uppstår en jämlik förhandlingssituation och det är just det här som är målsättningen i den modell jag presenterar. Det är väsentligt att arbetstagarna alltid har en stark representation och rätt till information. Den här lösningen handlar om att ge mer morötter, inte käpp, säger Adlercreutz.

Tankesmedjan Libera presenterade sin senaste rapport ”Kolme piristysruisketta Suomelle” på tisdag den 14 december.

Adlercreutz: Progressiv kommunalskatt fel riktning för Finland

– Vi kan avsluta diskussionen om en progressiv kommunalskatt, anser Anders Adlercreutz.
Trots valtider måste vi kunna tänka längre än så. Vårt land behöver förutsägbarhet och konkurrenskraft och det gäller också skattepolitiken, understryker Svenska riksdagsgruppens ordförande.

I Yles valdebatt lyfte statsminister Sanna Marin upp tanken om en progressiv kommunalskatt. Kommunalskatten är inte progressiv, men i praktiken leder de avdrag som tillämpas att den redan nu har olika effekt i olika inkomstklasser, säger Adlercreutz.

– Progressionen i beskattningen är redan idag större i Finland i jämförelse med våra nordiska grannländer. En vanlig löntagare får leva med en märkbart högre marginalskatt än sina svenska grannar.

– En progression inom kommunalbeskattningen skulle ytterligare öka den totala progressionen. I stället för att avveckla flitfällor skulle vi skapa dem. Det är totalt fel riktning för Finland, säger Adlercreutz.

Han framhåller att paradoxalt nog skulle en sådan skatteåtstramning dessutom slå till hårt mot de kommuner som har ett svagt skatteunderlag. Det skulle man i sin tur sedan bli tvungen att kompensera via statsandelar.

– Vi skulle göra den kommunala ekonomin svårare att förutsäga, vi skulle öka på statens inblandning i kommunernas ekonomi och samtidigt både bidra till hjärnflykt och sämre incitament till att ta emot arbete. Det är sannerligen inte ett vinnande koncept i osäkra tider, säger Adlercreutz.

Ett fungerande hushållsavdrag är förutsägbart och förståeligt

Hushållsavdraget dyker med jämna mellanrum upp i den politiska debatten. I riksdagen har regeringens beslut att justera avdragsbeloppet och avdragsprocenten nedåt väckt diskussion. I oppositionens årligen återkommande skuggbudgetar har avdraget också setts som en nästan outsinlig källa till inkomster – i Samlingspartiets skuggbudget bedömde man år 2019 att en satsning på 7 miljoner kunde inbringa en inbesparing på 330 miljoner.

Sanningen torde vara lite mer nyanserad än så. Förra veckan kom VATT och PT ut med en rapport som, i enlighet med sin rubrik, hävdar att hushållsavdraget inte ökar på sysselsättningen och inte heller stävjar den grå ekonomin.

Detta påstående väckte en hel del diskussion och stötte på en hel del mothugg, också från mig.

Vad kan man då säga om avdragets vara eller inte vara? På basen av rapporten kan man inte entydigt dra de slutsatser man drar, av flera skäl.

I rapporten väljer man ut två åtgärder – införandet av det så kallade RUT-avdraget i Sverige år 2007 och ökningen av avdragssumman i Finland år 2009. Effekten av dessa händelser analyseras under några års tid. Men vad annat hände dessa år? Vi hade en global enorm finanskris som gör att man rimligtvis inte kan utgå ifrån att konsumentbeteendet följde normala spelregler. Man jämför husrenoveringstjänster som omfattas av avdraget med bilreparationstjänster, två tjänster som rimligtvis upphandlas på helt olika grunder. Man analyserar volymen husstädningstjänster från ett material ur vilket volymen svårligen kan analyseras – den totala mängden städtjänster. Man lämnar en stor del av avdragets användare utanför undersökningen – den äldre befolkningen – och låter bli att intervjua tjänsteproducenterna.

Med bland annat detta i beaktande kan man ifrågasätta slutledningen. Men inte till alla delar.

Man kan dra den slutsatsen, att små ändringar i avdragsbelopp eller avdragsprocent inte har en speciellt stor betydelse. Man kan också ifrågasätta nettoeffekten av avdraget på den offentliga ekonomin.

Men samtidigt: Köpbeslut styrs av priset. Också när det gäller tjänster. Med det i beaktande är det svårt att tro att inte ett lägre pris skulle ha en positiv effekt också på användning och efterfrågan.

Hushållsavdraget kritiseras för att det främst används av människor i de högre inkomstklasserna. Så är det i regel med skatteavdrag. Avdrag gagnar i regel dem som betalar mera skatt. Men samtidigt är det värt att notera att medianinkomsten för dem som använder sig av avdraget är ca 3000 € i månaden. Med en månadsinkomst på 3000 € är man rimligtvis inte en höginkomsttagare.

När man analyserar skattepolitiken kan fokus rimligtvis inte enbart ligga på olika mekanismers inverkan på inkomstfördelningen. Man skall inte heller glömma att nyttan av avdraget inte enbart tillfaller dem som genom det har en lägre skattesats, utan även dem som via avdraget får betalt för sitt arbete.

Jag påstår också, att hushållsavdraget har övriga positiva effekter. Om man genom avdraget kan anställa hjälp, om man genom avdraget får vård eller mera tid för familjen bidrar det också till ökat välmående.

Hushållsavdraget är knappast en betydande sysselsättningsåtgärd. Men den kan försvaras av andra skäl. Viktigare än små justeringar uppåt eller neråt vore ändå att skapa konsekvens och förutsägbarhet. Sedan avdraget infördes 2001 har det justerats nio gånger. Nästan vart annat år. Då är det inte underligt att det väcker frågor. Man skall inte behöva surfa omkring på skattmasens nätsida för att veta hurdant avdraget är detta år.

Nej, avdraget skall vara lätt att förstå, lätt att använda och förutsägbart. Bara då används det mycket. Bara så kan vi öka dess användning till en större del av befolkningen och den vägen bidra till förhoppningsvis ökad sysselsättning och välmående – får både yngre och äldre medborgare.

Ryhmäpuheenvuoro vuoden 2021 budjetin palautekeskustelussa 15.12.2020

Arvoisa puhemies,

OECD julkisti Suomea koskevan maaraporttinsa viime torstaina. Analyysin johtopäätökset eivät ole yllättäviä, ja raportissa käsitellään paljon samoja kysymyksiä kuin mitä valtiovarainvaliokuntakin budjettimietinnössään tuo esiin.
Kyse on tutuista kipukohdista: valtio velkaantuu ja työllisyysaste jää jälkeen. Tämä viesti on otettava vakavasti. Vaikka tämänhetkisessä koronatilanteessa meillä ei juuri ole talouspoliittisia vaihtoehtoja, meidän on kyettävä nopeasti rakentamaan uskottava ja konkreettinen polku julkisen talouden tasapainottamiseen.

Koska siitä, arvoisa puhemies, mitä nyt vaaditaan, vallitsee suuri yksimielisyys. Meidän on pidettävä talous toiminnassa ja noustava aallonpohjasta.

On hyvä huomata, että oppositio on samaa mieltä tästä asiasta, vaikka toisenlaisiakin äänenpainoja on ollut havaittavissa silloin kun se on tuntunut tarkoituksenmukaiselta.

Mutta yksityiskohdissa on eroja.

On selvää, että meidän ei nyt tule tehdä rajuja leikkauksia vanhustenhuoltoon eikä koskea tulevien eläkeläisten eläkkeisiin, kuten Kokoomus on esittänyt.

Ei ole myöskään järkevää heikentää tuntuvasti maahanmuuttajien mahdollisuuksia kotoutua Suomeen, kuten Perussuomalaiset on esittänyt, tai kyseenalaistaa meidän kansainvälisiä velvoitteitamme tilanteessa, jossa kansainvälinen yhteistyö on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.

Tai kuvitella, että voisimme sekä ottaa vastaan EU:n elpymispanostuksia että jättää oman osuutemme maksamatta, kuten Kristillisdemokraatit vaikuttavat ehdottavan.

Ärade talman,

När det gäller arbetslösheten bland de som är över 55 år kan vi inte slå oss för bröstet. Det är synd att arbetsmarknadsparterna inte kom till en gemensam syn i frågan och nu är det upp till regeringen att fatta beslut. Det system vi har idag leder otvetydigt till åldersdiskriminering och ojämlikhet. När vi uppehåller incitament till att inte hålla kvar de äldre i arbete, att inte satsa på dem, skjuter vi oss själva i foten.

SFP och Svenska riksdagsgruppen vill se reformer som ökar flexibiliteten. För att kunna finansiera välfärdsstaten måste vi hålla sysselsättningsgraden så hög som möjlig. Vi bör avskaffa behovsprövningen av utländsk arbetskraft. Vi behöver en reform som möjliggör lokala avtal och som samtidigt stärker förtroendet på arbetsplatsen. Det senare kunde ske till exempel genom att ge arbetstagarna en roll i företagens ledning, via exempelvis en styrelseplats. Det skulle gagna alla.

Arvoisa puhemies,

Valtiovarainvaliokunta tuo mietinnössään esiin mielenterveyden ongelmat. Niillä on merkitystä julkisen talouden kannalta, koska mielenterveyden häiriöistä on tullut yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy. Vuonna 2018 julkistetun terveysraportin mukaan mielenterveysongelmien suorat ja epäsuorat kustannukset ovat Suomessa OECD-maiden korkeimpia, jopa 5,3 prosenttia BKT:stä, eli noin 11 miljardia euroa vuositasolla. Koska avuntarve on lisääntynyt entisestään koronaepidemian aikana, on ehdottoman välttämätöntä parantaa ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ja hoidon saatavuutta, kuten valtiovarainvaliokunta lausumassaan korostaa.

Ärade talman,

I regeringsprogrammet är målet att Finland ska vara klimatneutralt 2035. I budgetpropositionen 2021 reserveras omkring 2,1 miljarder euro för klimatåtgärderna, vilket är ungefär lika mycket som 2020 och cirka 534 miljoner euro mer än i ordinarie budgeten för 2019. Vi ska i synnerhet minska utsläppen från trafiken, vi ska förbättra kollektivtrafiken. Vi värnar om den biologiska mångfalden. Vi ökar användningen av förnybar energi och främjar cirkulär ekonomi.

Arvoisa puhemies,

Mietinnössään valtiovarainvaliokunta vaatii, että sukupuolivaikutusten arviointia tulisi parantaa ministeriöiden budjettiprosesseissa. Varsinkin työllisyyspolitiikkaa tulee arvioida sukupuolivaikutusten näkökulmasta. Tämä ei ole aivan yksinkertaista mutta sitäkin tärkeämpää. Tämä on mitä suurimmassa määrin kilpailukykykysymys. Jos me tietoisesti ylläpidämme epätasa-arvoa edistäviä rakenteita, emme pysty toimimaan tehokkaasti. Ja tuottavuus kärsii.

Elämme haastavia aikoja. Ja vaikka tiettyjä päätöksiä usein mielellään lykätään, rakenneuudistusten tekemättä jättämistä ei voi puolustella. Oppivelvollisuutta pidennetään ensi vuonna. Se on tärkeää. Mutta kaikki perustuu siihen, että työllisyysastetta saadaan nostettua, ja tältä osin on vielä paljon tehtävää.

Adlercreutz vill ha en jämlik, sporrande inkomstrelaterad dagpenning

Svenska riksdagsgruppens ordförande Anders Adlercreutz föreslår att man i samband med en utveckling av den inkomstrelaterade dagpenningen utvidgar den till att gälla alla arbetslösa.

– SFP har föreslagit att dagpenningen skulle graderas och göras mer sporrande genom att höja stödet i början av arbetslöshetsperioden. Graderingen av arbetslöshetsdagpenningen och en utvidgning av dess omfattning kunde utredas tillsammans. Genom att koppla ihop dessa två mål kunde vi hitta en kostnadsneutral modell. Detta skulle främja jämlikheten, säger Adlercreutz.

Arbetslöshetskassans finansieringsandel av den inkomstrelaterad dagpenningen är ungefär 5,5 procent. Resten finansieras av alla skattebetalare. Trots det, krävs det ett medlemskap för att man skall få inkomstrelaterad dagpenning.

– Det här är svårt att motivera från en jämlikhetssynpunkt. Det är fråga om en grundläggande trygghet. Men visst kunde man tänka sig att de som hör till en kassa kunde få en lite större arbetslöshetsersättning – till exempel 5–10 procent, säger Adlercreutz.

Enligt många sakkunniga skulle en graderad dagpenning öka sysselsättningen. Erfarenheterna från Danmark som infört en sådan modell stöder forskningen.

– I synnerhet i en kris måste man dels värna om att alla behandlas jämlikt, dels göra allt för att öka sysselsättningen. Denna modell skulle gagna båda dessa strävanden.