Valtion tulee pikemminkin säännellä kuin omistaa

Kun ministerisalkut jaetaan hallitusneuvottelujen jälkeen ei jono omistajaohjaussalkulle yleensä ole pitkä. Se on salkku, joka harvoin johtaa voittoihin, usein tappioihin. Heidi Hautala, Sirpa Paatero ja miksei myös Antti Rinne osaavat kertoa tästä lisää.

Vaikeaa salkun kantamisesta tekee se, että valtio omistaa yrityksiä, jotka toimivat vapailla markkinoilla. Tähän  liittyy automaattisesti eturistiriitoja. Toisaalta ministerillä on rooli ministerinä ja poliitikkona, jolla on poliittinen vastuu. Toisaalta ihmisenä, joka joutuu vastaamaan yrityksen menestyksestä, tappioista ja virheistä ilman valtaa tai kenties edes osaamista vaikuttaa niihin.

Osakkeen hinnan tulisi nousta ja yrityksen olisi hyvä luoda tuottoa omistajilleen eli veronmaksajille. Kyseessä voi myös olla veronmaksajille välttämättömien palvelujen tuottaminen kohtuulliseen hintaan. Irtisanomisia tulee välttää, vaikka se olisikin liiketaloudellisesti perusteltua. Ei ole kovin vaikea nähdä, että salkkuun liittyy odotuksia, joita ei aina voida täyttää yhdessä ja samassa todellisuudessa.

Valtion ei ole suotavaa puuttua yrityksen operatiiviseen toimintaan, mutta  jälkikäteen ajateltuna sen olisi pitänyt sanoa stop, kun sen aika oli.

Fortumin seikkailut idässä ja etelässä ovat kaikkien aikojen kalleimpia suomalaisia seikkailuja. Nyt on helppo sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta tässäkään tapauksessa se ei hetkessä aina ollut niin selvää.

Suhtauduin ostoon kriittisesti ja muistan hyvin, miten Fortumin johdon edustaja yritti vakuuttaa minua kaupan erinomaisuudesta, kun tapasimme jonkin aikaa oston jälkeen.

Fakta on kuitenkin se, että kritiikki olisi ollut valtava, jos osto olisi pysäytetty poliittisesti. Poliitikkojen ei tulisi puuttua valtion omistamien pörssissä noteerattujen yritysten asioihin. Vaikka kauppa, kuten tässä tapauksessa, olisi EU:n sisäpolitiikan, Suomen ilmastopolitiikan ja Euroopan turvallisuuspoliittisten etujen vastainen. Kritiikki olisikin ollut perusteltu jonkin aikaa. Vielä vuosi sitten Uniperin osto vaikutti puhtaan taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna hyvältä kaupalta.

Pitäisikö valtion sitten omistaa pörssiyhtiöitä? Pitäisikö valtion olla toimija yksityisillä markkinoilla? Yksinkertainen vastaus on ei. Mutta parempi vastaus on hieman monisyisempi.

Valtio voi omistaa yrityksiä useista syistä. Voidaan ajatella, että yrityksen tuotanto on strategisesti niin tärkeää, että valtio voi turvata tuotannon vain olemalla yrityksessä mukana. Tämä voi koskea esimerkiksi ampumatarvikkeita. Valtio tarvitsee niitä kriisitilanteessa ja se tarvitsee tuottajan, joka varmasti on olemassa, mutta jolta voi ostaa erilaisia määriä eri aikoina.

Huoltovarmuus on hyvä syy omistaa. Fortumin tapauksessa voidaan nähdä, että yrityksen koko tekee siitä niin kriittisen toimijan, että omistus on perusteltua. Samalla on syytä todeta, että joku toinenkin toimija pystyisi turvaamaan sähköntuotannon Suomessa.

Infrastruktuuri on asia, jota valtio mielellään omistaa. Jos omaisuus on luonteeltaan sellaista, että sitä ei voi siirtää, niin on yleensä kuitenkin tehokkaampaa säännellä kuin omistaa. Kun Fortum myi sähköverkkonsa ongelma ei ollut itse kauppa, Suomessa on paljon yksityisiä sähköverkkoja, vaan sääntelyn epäonnistuminen ja poliitikkojen asettamat vaatimukset verkon luotettavuudelle. Nämä seikat johtivat siihen, että kuluttajien kustannukset nousivat.

Voidaan perustellusti sanoa, että vaikka pienet osinkovirrat istuvatkin hyvin valtion kassaan, on kyseenalaista, kannattaako valtion omistaa esimerkiksi viisi prosenttia Nokiasta.  Tuleeko valtion olla osakepeluri? Tuskin.

Se, että valtio omistaa Suomessa paljon yrityksiä, erityisesti pörssiyhtiöitä, on seurausta siitä, että Suomessa on ollut pääomavaje. Yrityksen perustamiseen tarvittiin valtiota. Esimerkiksi Fortum, Neste ja Valmet olisivat muuten jääneet perustamatta. Malli on ollut toimiva ja sitä on tarvittu.

Nykyään emme perustaisi juuri näille aloille valtion omistamia yrityksiä. Muille aloille luultavasti.

Työkanava Oy on sataprosenttisesti valtion omistama yritys, joka työllistää ihmisiä, joilla on kaikista suurimmat haasteet löytää töitä. Se on perusteltu investointi, joka vastaa tarpeeseen, jota tuskin tyydytettäisiin ilman valtion toimia.

Mitä valtion olisi sitten pitänyt tehdä Fortumin tapauksessa?

Hyvinä aikoina haluamme, että valtiollinen omistaja puuttua yhtiön asioihin mahdollisimman vähän. Ideaalitilanteessa valtio olisi omistajana tarpeeton. Voi myös ajatella, että valtion omistajuus on kasvun este ja pikemminkin lannistaa kuin houkuttelee pääomaa.

Joskus asiat kuitenkin menevät pieleen ja silloin ”olisi pitänyt” toimia toisin.

Kun valtio omistaa osan yrityksestä on valtiolla myös vaikutusvaltaa hallituksen kokoonpanon suhteen. Tämän pitäisi riittää. Valtion edustajien on tällöin noudatettava valtion ohjeistuksia ja strategioita.

Uniperin tapauksessa tämän olisi ehkä pitänyt johtaa siihen, että ostosta olisi luovuttu, koska se selkeästi oli valtion omien tavoitteiden ja strategioiden vastainen. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Fortum-fiaskon jälkeen niiden yhtiöiden ohjausta, joissa valtiolla on merkittävä osuus, on vahvistettu. Nyt yhden virkamiehen on istuttava hallituksessa. Siitä tuskin on haittaa, mutta samalla on vaikea nähdä, että se johtaisi automaattisesti mihinkään parempaan.

Warren Buffett on todennut seuraavasti: ”Jos johto tulee luokseni ja kysyy, mitä heidän pitäisi tehdä, tiedän, että olemme molemmat pulassa”

Valtion, omistajan, ei pitäisi joutua sekaantumaan operatiiviseen toimintaan. Mahdollisuudet siihen, että valtio pystyy johtamaan yritystä paremmin kuin hallitus ja operatiivinen johto, ovat minimaaliset.

Vaikuttiko valtion suuri omistusosuus Fortumissa siihen, että yhtiön oli helppo ottaa suuri riski? Se on järkeenkäypä oletus. Valtio on omistaja, joka ei voi sallia yrityksen ajautumista konkurssiin. Kaiken kaikkiaan valtion osallistuminen pörssiyhtiöiden toimintaan johtaa kuitenkin yleensä päinvastaiseen tulokseen. Kenties kohtuullisempiin kasvuodotuksiin, ehkä pienempiin kannustimiin spekuloida. Ehkä pienempään kasvuun, ehkä loivempiin laskuihin. Ylimmän johdon palkat ovat luultavasti alhaisemmat.  Ja poliittiset käänteet voivat aiheuttaa paineita tehdä päätöksiä muilla kuin liiketaloudellisilla perusteilla.

Ja jos ”omistaja” vaihtuu neljän vuoden välein – tai jos ministeri vaihtuu usein, kuten tällä kaudella – voi olla vaikeaa suunnitella toimintaa pidemmällä aikavälillä.

Valtio voi siis mielellään omistaa yrityksiä, jotka tarvitsevat valtiota, jotta ne voisivat toimia. Usein on kuitenkin järkevämpää ja tehokkaampaa sääntelyn kautta varmistaa, että tietyt toiminnot onnistuvat tai että tai tiettyä tuotantoa on.

Valtiolla voi olla monia erilaisia, joskus lyhyen aikavälin tavoitteita, jotka eivät aina ole yhteensopivia yrityksen tavoitteiden kanssa. Valtio voi toivoa tiettyä työllisyysastetta, tiettyä tuotannon määrä, ehkä osingonmaksuja fiskaalisista syistä. Tämän takia valtion kannattaa antaa yhtiön hallituksen toimia itsenäisesti. Valtion tulee kuitenkin osallistua aktiivisesti hallituksen jäsenten nimittämiseen ja evästää omia edustajiaan asianmukaisilla linjauksilla. Jotta uusia Uniper-kauppoja ei tulisi.

Staten skall hellre reglera än äga.

När ministerportföljerna delas ut efter slutförda regeringsförhandlingar brukar kön till ägarstyrningsportföljen inte vara lång. Det är en portfölj som sällan leder till vinster, men som ofta kan leda till en ministers fall. Det kan Heidi Hautala, Sirpa Paatero och varför inte också Antti Rinne berätta mera om. 

Att det är svårt beror på de intressekonflikter som per automatik vävs in i det, att staten äger bolag som verkar på konkurrensutsatta marknader. Man har dels sin roll som minister, politiker, med ett politiskt ansvar. Dels får man ofta stå till svars för företagets framgång, förlust eller misstag utan att ha befogenhet eller kanske kompetens att inverka på den. 

Kursen skall gärna stiga, och företaget skall med fördel ge avkastning till ägarna – skattebetalarna.. Sen kan det från fall till fall också handla om tjänster som skattebetalarna behöver, till ett rimligt pris. Företaget skall helst inte säga upp personal även om det rent affärsmässigt vore befogat. Det är inte svårt att se, att det kan bli fråga om prioriteringar som inte alltid går att uppfylla i en och samma värld. 

Staten skall helst inte blanda sig in i företagets operativa verksamhet – men nog i eftertankens kranka blekhet ha förstått att säga stopp när det begav sig. 

Och visst begav det sig. Fortums eskapader i österled med en avstickare söderut är det dyraste finländska äventyret någonsin. Idag är det lätt att säga vad som borde ha gjorts. Men också i fallet Fortum var det inte så klart när det besluten fattades. 

Jag var kritisk mot köpet och kommer väl ihåg hur en representant för Fortums ledning försökte överbevisa mig när vi träffades en tid efter köpet. 

Men faktum är också det, att om man på politisk väg hade stoppat köpet skulle kritiken ha varit enorm. Politiker skall inte blanda sig i statsägda börsbolags affärer. Även om ett köp går emot EU:s interna linjedragningar, Finlands klimatpolitik och europeiska säkerhetspolitiska intressen. Och kritiken hade kanske haft rätt, en tid: Fram till för ett knappt år sedan tedde sig köpet av Uniper rent ekonomiskt som ett bra drag. 

Borde staten då äga börsnoterade företag? Borde staten vara en spelare på den privata marknaden? Det enkla svaret är ett nej. Men det, som jag ser det, bättre svaret är lite mer nyanserat. 

Staten kan äga företag av flera olika skäl. Man kan tycka att det företaget producerar är strategiskt så viktigt, att staten kan säkra en produktion bara genom att vara med. I sin mest extrema form kan det vara fråga om t.ex. ammunition. Staten behöver det i en kris, och behöver en producent som med säkerhet finns – men kan köpa mycket olika mängder olika tider. 

Försörjningsberedskap är ett gott skäl. I fallet Fortum kan man se, att företagets storlek gör det till en så kritisk aktör att det motiverar ett ägandeskap – men samtidigt är det troligt att en annan ägare också skulle ha klarat av att säkra elproduktionen i Finland. 

Infrastruktur är något som staten gärna äger. Men samtidigt kan man gott tycka, att det i fall av egendom som man inte flyttar så där bara kan vara effektivare att hellre reglera än äga. När Fortum sålde sina elnät till det som sedan blev Caruna var det inte affären i sig som var problemet – vi har många privata elnät i Finland. Trots att man skall vara försiktig med försäljning av naturliga monopol var det snarare misslyckad reglering och de krav vi politiker ställde på nätets tillförlitlighet som ledde till höga avgifter för konsumenterna.

Sen kan man med fog säga, att även om också små strömmar av dividender sitter bra i statskassan så kan man ifrågasätta om det är värt för staten att äga t.ex. 5% av Nokia. Skall staten vara aktiespelare? Knappast. 

Det, att staten i Finland i så hög grad äger bolag och framförallt börsbolag är en följd av att Finland varit kapitalfattigt. Staten behövdes för att företaget skulle kunna födas. Det har lett till  företag som Fortum, Neste och Valmet. Det har varit en fungerande modell som behövdes i tiden. 

Idag skulle vi inte grunda statliga företag inom dessa branscher. Men nog inom andra. 

Jobbkanalen Ab är ett till hundra procent statligt ägt bolag som sysselsätter de personer som har det svårast att hitta anställning på arbetsmarknaden, Det är en motiverad satsning som fyller en funktion och svarar på ett behov som knappast skulle tillgodogöras utan statlig insats. 

Men vad borde staten då ha gjort i fallet Fortum?

I goda tider vill man ha så lite inblandning som möjligt av en statlig ägare. Staten skall gärna göra sig onödig som ägare. Man kan tycka att en statlig ägare är ett hinder för tillväxt och snarare avskräcker kapital än drar det till sig. 

Men sen går det ibland fel, och då ”borde man” ha agerat på annat sätt. 

När staten äger ett bolag inverkar staten på den styrelse som tillsätts. Det skall inte behövas mer. Statens representanter skall sedan följa statens riktlinjer. 

I fallet Uniper borde det kanske ha lett till att man avstått från köpet tack var att det klart stod i strid med statens egna mål och strategier. Men så gjorde man inte. 

Efter fadäsen med Fortum har man stärkt styrningen av de bolag i vilka staten äger en kännbar del. En tjänsteman skall nu sitta med i styrelsen. Knappast gör det skada, men samtidigt är det svårt att se att det som en generell lösning skulle leda till ngt bättre. 

Om företagsledningen kommer till mig och frågar vad de borde göra vet jag att vi båda är i klistret, har Warren Buffett sagt.

Staten, ägaren,  skall inte behöva blanda sig i det operativa. Chansen att staten kan driva företaget bättre än styrelsen och den operativa ledningen är minimal.

Gjorde statens stora ägarandel av Fortum det lättare att ta en stor risk? Det är ett rimligt antagande. Det finns en ägare som inte kan tillåta att företaget går under. Men i det stora hela leder statlig inblandning i börsnoterade företag snarare till det motsatta. Kanske rimligare tillväxtförhoppningar, kanske mindre incitament till spekulation. Kanske mindre snabba ryck upp – eller ner. Antagligen lägre löner för den högsta ledningen men också en större risk för att politiska svängningar skall leda till tryck att fatta beslut på andra en företagsekonomiska grunder.

Och: om ägarstyrningen ändras med fyra års mellanrum – eller som denna period,  om ministern byts ut med hög frekvens – så kan det vara svårt att planera i ett längre perspektiv. 

Så därför: Staten kan gärna äga kritiska företag, om ett statligt ägande krävs för att de skall kunna fungera. Men styrning av många viktiga tillgångar eller funktioner sköts ofta hellre och effektivare genom förnuftig reglering. 

Staten som kan ha många olika intressen, ibland kortsiktiga sådana,  som inte alltid är förenliga med företagets mål – en viss sysselsättning, en viss produktionsmängd, kanske dividendutbetalning av fiskala skäl – gör bäst i att låta styrelsen agera självständigt. Men staten skall naturligtvis vara aktiv när styrelseledamöter tillsätts – och ordentligt briefa sin eller sina ledamöter i styrelsen. För att undvika nya Uniper-affärer. 

Adlercreutz: Tarvitsemme oppisopimuksia, ennustettavaa verotusta ja pikakaistan työperäiselle maahanmuutolle

Toisiaan seuraavat kriisit saavat taloutemme epätasapainoon. Koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja meneillään oleva energiakriisi ravistelevat talouden rakenteita. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on huolissaan yritysten selviytymisestä ja vaatii uudistuksia työvoiman saatavuuden turvaamiseksi.

– Kun keskustelen yritysten kanssa, on työvoiman puute suurin yksittäinen esiin tuleva haaste. Ja kuten aina, tarvitaan useita toimia. Meillä on yli 300 000 työmarkkinoiden ulkopuolella olevaa 15–59-vuotiasta. Samalla meillä on suuri työvoimapula ja suuria demografisia haasteita, Adlercreutz sanoo.

– Työttömiä on kannustettava entistä enemmän uudelleenkouluttautumaan, mutta meillä on oltava myös toimiva oppisopimusjärjestelmä. Tällä hetkellä  kustannukset yrityksille ovat yksinkertaisesti liian suuret. Samaan aikaan meillä on suuri joukko nuoria, jotka selvästi hyötyisivät tällaisesta koulutusmuodosta. Joustavampi ja yrityksille edullisempi oppisopimusjärjestelmä olisi osa ratkaisua. Kaikkea meidän ei myöskään tarvitse keksiä itse – Keski-Euroopassa löytyy malleja, joita voisimme helposti soveltaa täällä Suomessa.

Adlercreutz haluaa parempia prosesseja työperäiselle maahanmuutolle.

– Tarvitsemme sujuvampaa työperäistä maahanmuuttoa. Tarveharkinta, jota sovelletaan EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tulevalle työvoimalle on poistettava. Voisimme aloittaa paikallisilla kokeiluilla lievittääksemme olemassa olevia pelkoja. Yritykset, jotka todistettavasti täyttävät velvoitteensa, voisivat saada kevyemmän prosessin. Meidän täytyy luottaa yrityksiimme.. Tämä vapauttaisi myös viranomaisresursseja, joita tarvitaan muualla.

Ukrainan sota on muuttanut useiden yritysten toimintaolosuhteita kuluneen vuoden aikana. Adlercreutz peräänkuuluttaa pitkän aikavälin ajattelua.

– Yritykset eivät tee sijoituksia elleivät he voi olla varmoja siitä, että se, mikä pätee tänään, pätee myös huomenna. Verotuksen on oltava kilpailukykyinen, mutta myös ennustettava. Työn ja pääoman verotus ei voi olla pelinappulana jokaisessa budjettiriihessä. Meidän on kyettävä sitoutumaan ennustettavissa oleviin pitkän aikavälin linjanvetoihin, Adlercreutz päättää.

Politiikan linjavetoja perheyrityksiä kuunnellen

Perheyritysten liitto jäsenten näkemykset talouden tilasta ja tulevaisuudesta antavat meille poliitikoille tärkeitä eväitä poliittisten linjausten tekemiseen. Se, että luottamus talouteen on perheyritysten keskuudessa romahtanut, on asia, joka signaloi nopeaa muutostarvetta. Kaksi huolta nousevat muiden edelle: työvoiman saatavuus sekä veropolitiikan muutokset.

Työvoiman saatavuus nousee toistuvasti esille kärkihaasteena. Toisaalta kyse on työmarkkinoiden kannustimista ja toisaalta työperäisen maahanmuuton prosesseista.

Itse näen tähän seuraavat ratkaisut:

Työperäisen maahanmuuton prosessit on laitettava viipymättä kuntoon. Tähän on jo ryhdytty, mutta on syytä vakavasti pohtia sitä, onko Migri oikea viranomainen hoitamaan ylipäätään työperäisen maahanmuuton kysymyksiä. Nyt samassa putkessa on sekä humanitäärinen että työperäinen maahanmuutto, ja putki on pahasti tukossa.

Lisäksi: Sellaisen yrityksen, joka on hoitanut työnantajavelvoitteensa moitteettomasti työperäiseen maahanmuuttoon liittyen, tulisi voida ns. ”sertifioituna yrityksenä” ohittaa rekrytoinneissaan pitkät lupajonot.

Tarvitsemme paikallisempaa sopimista. Olen itse luonut tähän ratkaisumallin, joka on julkaistu Liberan pamfletissa.

Ansiosidonnainen työttömyystuki tulee ulottaa kaikille, mutta se tulisi porrastaa Tanskan mallin mukaisesti. Tämä parantaisi kannustimia työnhakuun.

Veropolitiikan tulee olla kannustavaa ja ennen kaikkea ennustettavaa. Suurista verotuslinjoista pitää pystyä sopimaan parlamentaarisesti ja pitkäjänteisesti. Verotus ei voi olla jokaisen budjettiriihen pelinappula.

Suomalaista omistamista pitää vahvistaa. Tarvitsemme Suomeen ulkomaista pääomaa, mutta myös sukupolvenvaihdosten helpottamista: perintövero tulee korvata myyntivoittoverolla, joka maksetaan vain, mikäli perintö myydään, Ruotsin mallin mukaisesti.

Olen vakuuttunut, että näillä toimilla myös Perheyritysten liiton jäsenten usko tulevaisuuteen vahvistuisi

Adlercreutz: Jokaiselle Suomeen tulevalle ulkomaalaiselle yritykselle tulisi luoda kotouttamisohjelma

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mielestä Suomen pitäisi ottaa yritysten ja elinkeinoelämän menestysmahdollisuuksista huolehtiminen maastrategian ytimeen. Hän muistuttaa, että koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakentuu elinvoimaisten yritysten varaan, mistä syystä tarvitsemme ulkomaalaisia toimijoita kotimaisten yritysten rinnalle. Adlercreutz on juuri palannut Irlannista, jossa kansainvälisiä yrityksiä tuetaan monin tavoin.

– Jokaisen päättäjän ja asiantuntijan pitäisi ymmärtää tehdä kaikkensa yritysten menestyksen eteen,  Adlercreutz sanoo.

Suomi jätti Nato – hakemuksensa 18. toukokuuta. Prosessi on  nostanut Suomen maailman kartalle ja useat ulkomaalaiset yritykset ovat tulleet aiempaa tietoisemmiksi Suomesta. Adlercreutz toteaa, että Suomen tulisi hyödyntää saamansa huomio täysimittaisesti.

-Voimme hyötyä merkittävästi positiivisesta huomiosta, ja se tulisi nähdä suurena mahdollisuutena lisätä Suomen houkuttelevuutta korkeaa teknologiaosaamista omaavana toimintaympäristönä, Adlercreutz sanoo.

Itsekin yrittäjätaustainen Adlercreutz korostaa, että keskeistä on poistaa markkinaesteitä ja kääntää kaikki kivet houkuttelevuuden lisäämiseksi. Tämä merkitsee työvoiman saatavuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemista ja ketterämpää päätöksentekokulttuuria.

-Ensimmäisenä käytännön toimenpiteenä ehdotan, että jokaiselle ulkomaiselle yritykselle nimetään hallinnossa – esimerkiksi Business Finlandissa – oma yhteyshenkilönsä.  Yhteyshenkilöön olisi helppo ottaa yhteyttä ja hän voisi toimia rajapintana eri alan viranomaisiin. Hän varmistaisi, että viranomaisyhteistyö ei muodostu yrityksen menestymisen tai Suomessa pysymisen esteeksi. Samoin tulisi ulkomaisille johtajille ja heidän perheilleen nimetä yksi tai useampi kummiperhe, joka huolehtisi siitä, että tänne tulijat verkostoituvat ja kokevat viihtyvänsä maassamme, Adlercreutz summaa.

Adlercreutz: Pidennetty tilikausi helpottaisi teollisuuden tilannetta

Vientiteollisuuden näkymät ovat odotetusti synkkenemässä. Alkuvuonna koronakriisi iski lähinnä palvelualoihin teollisuuden vielä pyöriessä vahvojen tilauskirjojen turvin. Loppuvuodesta tilanne kuitenkin muuttuu. RKP:n valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Anders Adlercreutz on tilanteesta huolissaan.

– Alkuvuodesta olemme tukeneet harkinnanvaraisesti yrityksiä kriisin alkuvaiheen yli. Kriisi ei kuitenkaan ole ohi ja meille erityisen tärkeän vientiteollisuuden tilanne on synkkenemään päin, Adlercreutz sanoo.

– Ehdotan, että tutkimme erittäin huolellisesti mahdollisuuden pidentää yritysten tilikautta siten, että vuosien 2020 ja 2021 yhteisövero kannettaisiin kootusti vuonna 2022. Tämä mahdollistaisi yrityksille vähän pidemmän näkymän taloudenhallinnan näkökulmasta ja huomioisi sen, että vaikka useampi yritys tulee tekemään siedettävän tuloksen vielä vuonna 2020, vuosi 2021 tulee olemaan monelle rajusti tappiollinen.

Adlercreutzin mukaan muutos olisi käytännön tasolla yksinkertainen, kustannusneutraali ja hallinnollisesti kevyt. Se auttaisi nimenomaan elintärkeää vientiteollisuuttamme, niitä yrityksiä, jotka kärsivät viiveellä, hän täsmentää.

– Nyt on varottava tilannetta, jossa elinkeinopolitiikka politisoituu. Ei pidä luoda keinotekoisia vastakkainasetteluja. Meidän on uskallettava puhua konkreettisista keinoista, joilla varmistetaan tähän asti menestyneiden yritysten olemassaolo ja toimintakyky myös jatkossa, toteaa Adlercreutz, joka on viime kuukausien aikana yrittänyt kuunnella erityisen tarkasti yrityskentän viestejä.

Tarvitsemme kilpailukykylupauksen

V-käyrä, U-käyrä, L-käyrä – koronakevään toipumisen käyrää on tässä vaiheessa vaikea ennustaa. Epätietoisuus on suuri. Miten vientikumppaneidemme taloudet lähtevät vetämään? Entä tuleeko kenties se pelätty toinen aalto sotkemaan kaikkien suunnitelmat lopullisesti?

Tässä sietämättömässä epätietoisuudessa yrityksemme tällä hetkellä navigoivat. Kotimainen kulutus näyttäisi lähtevän liikkeelle, mutta kansainvälisellä tasolla talouteen ja kysynnän kehittymiseen sisältyy isoja kysymysmerkkejä.

Tällaisessa tilanteessa on elintärkeää, ettei epätietoisuutta ruokita myös kotimaassa.

On selvää, ja välttämätöntä, että huomattavien elvyttävien toimien rinnalla tehdään linjauksia myös talouden tasapainottamistoimista. Näiden toimien keskiössä tulee olla työllisyystoimet, mutta myös menoleikkaukset ja mahdolliset verojen tarkistukset.

Monet yritykset pohtivat tulevaisuuttaan. Uskaltaisivatko ne investoida, palkata uusia ihmisiä, viedä eteenpäin sitä tuotekehitysprojektia, joka edellyttää vuoden sisällä merkittäviä laitehankintoja?

Tässä tilanteessa yritykset eivät kaipaa lisää epävarmuutta siitä, miten heidän kulurakenteensa kehittyy, miten investointipanostukset vaikuttavat verotukseen tai miten he yrityksen mahdollisesta tuloksesta joutuvat maksamaan veroa.

Eräs ystäväni toimii yrityskonsulttina veroasioissa. Hän kertoi minulle, miten vaikeaa hänen on keksiä hyvää vastausta yritysten kysellessä, miksi niiden tulisi jäädä Suomeen. Yritysten on luonnollista kysyä itseltään, mikseivät ne siirtäisi toimintojaan esimerkiksi Viroon, missä verotus on pysynyt ennustettavana jo yli kahden vuosikymmenen ajan?

Meidän tulee epävakaan maailmantilanteen kohdalla pyrkiä juuri tällaisen vakauden lisäämiseen.

Toivoisin pohdintaa siitä, miten luomme Suomesta entistä ennustettavamman ja houkuttelevamman investointiympäristön. Taloutta pitää sopeuttaa, se on itsestäänselvyys, mutta epätietoisuus vie pohjaa tulevalta kasvulta. Tarvitsemme pitkän tähtäimen sitoumuksen yritysverotuksen tasosta ja investointikannustimista.

Meidän pitää voida kertoa yrityksillemme, ettei yhteisöveroa nosteta. Että pääomaveron nykyinen taso pätee myös huomenna. Etteivät sopeutustoimet rasita niiden kulurakennetta. Meidän pitää myös voida sinetöidä nämä lupaukset lupauksella siitä, että tulemme panostamaan osaavan työvoiman kouluttamiseen myös jatkossa.

Tarvitsemme kriisin jälkimainingeissa, epävarmuutta hälventääksemme, kilpailukykylupauksen.

Adlercreutz: Rajoitusten purkamisedellytyksistä tulee keskustella jo nyt

– Kriisi on akuutti, mutta meidän tulee myös ajatella sitä päivää, joka tulee tämän kriisin jälkeen, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Eduskunta on viime päivien aikana ottanut käyttöön rajoituksia, joita Suomessa ei ole aiemmin sovellettu edes sota-aikana. Perjantaina eduskunta päätti rajoittaa liikennettä Uudenmaan rajoilla.

– Teemme nyt kaikkemme viruksen liian nopean leviämisen estämiseksi. Samalla kun taistelemme virusta vastaan vahingoitamme kuitenkin myös valitettavasti talouttamme. Yleisen hyvän takia käyttöön otetuilla toimenpiteillä on myös pitkälle meneviä taloudellisia vaikutuksia. Tässä tilanteessa meillä ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, Adlercreutz sanoo.

– Rajoitusten käyttöönotosta päätettiin laajassa poliittisessa yhteisymmärryksessä. Tämä on hyvä asia. Pelkään kuitenkin, että rajoitusten purkamisen ajankohdasta ja menettelystä on hankalampaa löytää yksimielisyyttä. Samalla on suunnattoman tärkeää, että eloonjäämisestään kamppailevat yritykset voivat hahmottaa päivän, jolloin poikkeustila on ohi.

Yritysten tulevaisuudentoivon vahvistamiseksi Adlercreutz peräänkuuluttaa keskustelua edellytyksistä rajoitusten höllentämiselle.

– Meidän tulisi nyt keskustella niistä ehdoista, joiden perusteella rajoitukset voidaan purkaa. Miltä sairaustilanteen tulee näyttää? Kuinka monta potilasta on sairaalahoidossa? Minkälainen tartuntakäyrän tulee olla?

– Horisontin näkeminen on helpompaa, jos voimme jo tässä tilanteessa määritellä ehdot rajoitusten purkamiselle. Samalla hankalan ja tarpeettomasti politisoidun keskustelun välttäminen olisi helpompaa.

Adlercreutz: Nyt tarvitaan käyttöpääomaa, ei projektirahoitusta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta hyväksyi eilen lisätalousarvion. Talousarvio pitää sisällään laajan taloudellisen avustuspaketin suomalaisille yrityksille. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mielestä kyseessä on hyvä alku. On kuitenkin todella tärkeä hahmottaa yritysten akuutin kriisin eri ulottuvuudet: suurin osa yrityksistä tarvitsee projektirahoituksen tai lainantakausten sijaan nopeaa apua käyttöpääomakriisiin, Adlercreutz jatkaa.

Moni teollisuusyritys on tilanteessa, jossa varastot ovat pullollaan, kysyntä minimaalista ja ostovelat maksettavana. Monet näistä yrityksistä ovat vientivetureitamme. Meidän on taattava näiden yritysten jatkuvuus, jos mielimme pitää hyvinvointiyhteiskunnastamme kiinni. Käyttöpääoma on varmistettava ja se on varmistettava nopeasti.

Kun tiistaina saimme lisätalousarvion valiokuntaan puhuimme huomattavasti pienemmästä summasta kuin mihin päädyimme. Valiokuntakäsittelyn aikana tuli selväksi, että akuutti tarve on merkittävästi suurempi. Tämä näkyy nyt valiokunnan lisäämissä määrärahoissa: suorat yritystuet nostettiin miljardiin euroon.

On hienoa, että yrittäjät voivat saada työttömyyskorvausta. On myös hyvä, että lomautuksia nyt voidaan tehdä nopeammin yritysten pelastamiseksi. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan riitä pelastamaan yrityksiä. Monessa yrityksessä kassavarat eivät riitä kuin muutaman viikon tästä eteenpäin.

Sen sijaan että yritykset saavat takauksia lainoihin –  joita pankit eivät välttämättä edes myönnä –  iso osa yrityksistä tarvitsee siis lisää käyttöpääomaa. Ne eivät tarvitse projektirahoitusta, vaan nopeita toimenpiteitä likviditeetin parantamiseksi. Hallituksen on kiinnitettävä asiaan välitöntä huomiota ja Business Finland on valjastettava vastaamaan tarpeeseen.

Adlercreutz hallituksen tukipaketista: Rakennamme sillan notkahduksen yli

–Tarvitsemme yrityksiämme tänään, mutta ennen kaikkea tarvitsemme niitä siinä vaiheessa, kun akuutti kriisi on ohi. Tämän takia on äärimmäisen tärkeää, että rakennamme sillan tämän taloudellisen notkahduksen yli, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Hallitus esitteli tänään uusia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on tukea yrityksiä ja niiden kautta talouttamme tässä taloudellisessa kriisissä, jonka koronavirusepidemia on aiheuttanut. Adlercreutz on tyytyväinen järeisiin toimenpiteisiin, jotka nyt otetaan käyttöön.

– Likviditeettikriisi on monella akuutti. Varsinkin yksityisyrittäjillä on suunnattoman haastava tilanne. On tervetullutta, että työttömyystukea voi nyt saada ilman, että yritystoiminta on pakko lopettaa. Välittömän kriisin jälkeen tulemme tarvitsemaan kaikkia yrittäjiä ja kaikenlaista yrittelijäisyyttä.

Hallitus on jo aiemmin ilmoittanut yritysten saavan veromaksuihinsa pidennetyn maksuajan ja matalamman viivästyskoron.

– Tämä auttaa yrityksiä hyvin konkreettisella tavalla. Emme kuitenkaan tule välttymään irtisanomisilta ja lomautuksilta. Tällöin on luonnollisesti suosittava lomautuksia. Työmarkkinaosapuolten ehdotukset lomautusprosessin tuntuvasta nopeutuksesta on nopeasti tultava voimaan, jotta mahdollisimman monella säilyy työpaikka, johon voi palata.