Adlercreutz vuoden 2022 budjetista: Tervetulleita panostuksia työperäisen maahanmuuton edistämiseksi ja kotitalousvähennykseen

– Suomi on saanut taloutensa käännettyä kasvuun, mikä kertoo siitä, että hallitus on onnistunut talouspolitiikassaan haastavassa tilanteessa. On kuitenkin selvää, että talouden piristämiseksi tarvitaan uusia keinoja ja monet näistä toimenpiteistä löytyvät ensi vuoden talousarviosta. Näihin kuuluvat esimerkiksi panostukset koulutus- ja työperäiseen maahanmuuttoon ja kotitalousvähennyksen korotukseen.

Tätä Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz painotti ryhmäpuheessaan eduskunnan lähetekeskustelussa vuoden 2022 budjetista.

– Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP ovat tyytyväisiä hallituksen päätökseen, jonka mukaan vuonna 2022 luodaan niin sanottu kahden viikon pikakaista työperäisen maahanmuuton edistämiseksi. Tämän ei tulisi olla poliittinen kiistakysymys. Tarvitsemme koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa. Koko suomalaisen yhteiskunnan ja kaikkien puolueiden tulisi ymmärtää tämä, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz korostaa tarvetta rakenteellisille työllisyystoimenpiteille, sillä valtiovarainministeriön ennusteiden mukaan työllisyyden nopein kasvu taittuu jo vuonna 2022.

– Se, että Suomen rakenteellinen työttömyys on huomattavasti korkeampi kuin pohjoismaisten naapurimaidemme, ei ole mikään luonnonlaki. Tarvittavien uudistusten tekeminen on helpointa nyt, noususuhdanteen vallitessa. On myös tärkeää, että tarvittavien päätösten tekemiselle on sovittu selkeä määräaika – helmikuun 15. päivä 2022.

Kotitalousvähennyksen korotus on ollut tärkeä tavoite RKP:lle. Adlercreutz on tyytyväinen siihen, että se nyt toteutuu.

– Korotamme sekä kotitalousvähennyksen enimmäismäärää että korvausprosenttia. Näin kannustamme kotitalouksia vaihtamaan öljykattilansa uusiutuviin lämmitysvaihtoehtoihin. Tämän lisäksi toteutamme kaksivuotisen taloudenhoidon sekä hoito- ja hoivatyön kotitalousvähennyksen korottamista koskevan kokeilun. Olemme vakuuttuneita siitä, että tällä toimenpiteellä palvelualoille saadaan lisää työpaikkoja.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *