Sivistys syntyy yhdessä – kiitos kuluneesta lukuvuodesta

(på svenska här)

Kevätjuhlan aikaan katse kääntyy koulun päätähtiin – lapsiin ja nuoriin. Heihin, joiden vuoksi koulu on olemassa. Mutta haluan suunnata katseen myös hieman taemmas: koteihin ja luokkahuoneisiin, joissa arjen opetustyö on tehty. Perheisiin, joissa lapsia on tuettu, rohkaistu ja ohjattu päivästä toiseen. Opettajiin ja muihin koulun aikuisiin, jotka ovat jokainen tavallaan olleet mukana kasvattamassa vastuullisia, ajattelevia kansalaisia.

Vanhemmuus on pitkäjänteisintä yhteiskuntatyötä, mitä on. Se näkyy väsyneissä aamuissa ja ruokapöydän keskusteluissa. Se kantaa, vaikkei lapsi aina ymmärrä, miten suuri merkitys sillä on.

Ja opettajat – te teette työtänne kuin hiljaisen vastarintaliikkeen jäsenet ajassa, jossa nopeus usein korvaa syvyyden ja tehokkuus inhimillisyyden. Te vaalitte sivistystä, ihmisyyttä ja ihmisten välistä yhteyttä. Teette työtä, jonka arvo on mittaamaton, mutta jonka vaikutukset näkyvät joskus vasta vuosien, jopa vuosikymmenten päästä.

Tämän vuoden aikana olen saanut vierailla kymmenissä kouluissa ympäri Suomea. Olen nähnyt, miten te opettajat teette ihmeitä ja kuullut erilaisia tarinoita siitä, miten lapset ovat kasvaneet omassa ajattelussaan, luovuudessaan ja rohkeudessaan. Olen kohdannut vanhempia, jotka ovat oman arkensa keskellä kantaneet lasten rinnalla hiljaista vastuuta ja luoneet uskoa tulevaan. Haluan kiittää teitä siitä.

Me elämme ajassa, johon epävarmuus tuntuu tulleen jäädäkseen. Myös moni nuori kantaa huolta tulevaisuudestaan ja moni meistä aikuisista miettii, millaiseen maailmaan olemme lapsemme oikein synnyttäneet. Juuri tässä ajassa korostuvat ne arvot, joiden varaan suomalainen yhteiskunta on rakennettu: sivistys, ihmisyys ja yhteisöllisyys.

Kuten nobelisti Malala Yousafzai on muistuttanut: “Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kirja ja yksi kynä voivat muuttaa maailman.” Tai, kuten arkkipiispa Desmond Tutu on kuvannut afrikkalaista ubuntu-ajatusta: “Ihminen on ihminen toisten ihmisten kautta.” Me olemme, koska olemme yhdessä.

Hallitus ymmärtää koulutuksen ja sivistyksen keskeisen merkityksen suomalaiselle tulevaisuudelle. Juuri siksi olemme halunneet investoida nimenomaan peruskoulutukseen. Tiedämme, että laadukas, tasa-arvoinen koulutus on suomalaisen demokratian kivijalka.

Samaan aikaan ajattelen, ettei kaikki kehitys tai kehittäminen ole kiinni rahasta. On asioita, jotka syntyvät arvovalinnoista, kohtaamisista, asenteista ja yhteisestä suunnasta. On asioita, joita ei voi ostaa, mutta joita ilman mikään yhteiskunta ei pysy koossa: luottamus, toivo, ihmisarvo ja yhteisöllisyys.

Siksi olen iloinen voidessani kertoa, että opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan parhaillaan kampanjaa, joka on tarkoitus tuoda kouluihin syyslukukauden aikana. Sen ydin on yksinkertainen: ohjelma vahvistaa arjen kohtaamisia. Se kannustaa tervehtimään, katsomaan silmiin, huomaamaan toisen – rakentamaan yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta pienillä huomaavaisilla teoilla.

Kun tällainen myönteinen tapa kohdata toisemme juurtuu osaksi koulupäivää, se alkaa helposti elää myös koulun seinien ulkopuolella. Lapset ja nuoret vievät sen kotiin, harrastuksiin ja lopulta aikuisuuteen. Veden pinnan päälle muodostuu renkaita. Ja saattaakin käydä niin, että ”mitä pienet edellä, sitä isot perässä.”

Filosofi Georg Henrik von Wright muistutti aikoinaan, että todellinen sivistys ei ole vain pääomaa, vaan vastuunkantoa. Se on eettinen velvoite pitää huolta toisista ja tulevaisuudesta. Te – niin vanhemmat kuin opettajat – toteutatte tätä velvoitetta joka päivä. Teidän työnne jälki näkyy siinä, että Suomi on edelleen maa, jossa voi kasvaa rauhassa, oppia ja luottaa tulevaan.

Lukuvuoden päättyessä haluan sanoa lämpimän ja vilpittömän kiitoksen: ei vain opetuksesta tai tukemisesta, vaan siitä, että olette olleet rakentamassa toivoa. Kasvatatte yhdessä uusia sukupolvia, jotka osaavat, ymmärtävät ja välittävät. Sukupolvia, jotka ovat edellisiä viisaampia.

Hyvää kesää niin opettajille kuin vanhemmille!