Visioni vuodelle 2030
Visio, joka ohjaa työtäni
Minulta kysyttiin hiljattain, tietävätkö ihmiset, millainen visioni Suomen tulevaisuudesta on. Jouduin aavistuksen hämmentyneenä toteamaan, etten voi olla siitä varma.
Mietin, mitä asioita nostaisin esille, jos pitäisin puheen Suomen tulevaisuudesta. Minkälaisena minä haluan nähdä Suomen kymmenen vuoden kuluttua?
Suomi on kansainvälinen ja avoin. Olemme onnistuneet maahanmuuttajien kotouttamisessa ja ikääntyvän väestön hoitamisessa tuottamalla maailmallakin mielenkiintoa herättäviä sosiaalisia innovaatioita.Maamme kulkee eturintamassa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan ja on onnistunut hyödyntämään muutoksen sisältämän kaupallisen potentiaalin. Olemme tietoyhteiskunta, joka on maailman parhaan koulutuksen johdosta kiinnostava yhteistyökumppani useille kansainvälisille toimijoille. Yritysten toimintaedellytykset ovat hyvät ja niiden investointikyvykkyys on parantunut. Useista pienistä yrityksistä on kasvanut keskisuuria.
Puhdas luonto, puhdas ruoka ja ilma ovat maailmalla hupenevia resursseja. Meille näistä on tullut todellinen kilpailuvaltti. Tuotamme ruokaa kestävästi ja kannattavasti ja suomalaisesta ruoasta on tullut maailmalla vahva brändi. Itämeren tila on parantunut kymmenessä vuodessa mitattavasti ja työhön on sitoutunut ennätysmäärä toimijoita. Yritysaktivismi ja kansalaisaktivismi ovat vaikuttaneet yritysten liiketoimintastrategioihin enemmän kuin ennen ja yrityksillä on mittaroidut tavoitteet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
Suomi on onnistunut pitämään popularisoituneessa maailmassa kiinni sitä koko viime vuosisadan ajan määritellyistä arvoista. Se on edelleen oikeusvaltio, joka vannoo demokratian nimeen. Se on tasa-arvoinen, innovoiva ja osaava yhteiskunta, joka uskoo itseensä, mutta on myös avoin ulkoa tuleville vaikutteille. Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut koko 2020-luvun päättäjien fokuksessa. Sillä lapsissa on tulevaisuus.
Olen purkanut visiotani alla yhteiskunnallisen toiminnan eri osa-alueiden alle . Yhdessä ne piirtävät visioni Suomesta vuonna 2030. Tämä visio ohjaa työtäni.
Visioni eli unelmani Suomesta löydät alta.
Pohjoismainen yhteistyö ja kaksikielisyys
29 joulukuun, 2019
by Anders
Terveys ja hyvinvointi
29 joulukuun, 2019
by Anders
Koulutus ja osaaminen
29 joulukuun, 2019
by Anders
Ympäristö, biotalous ja ruoan tuotanto
29 joulukuun, 2019
by Anders
Liikenne
29 joulukuun, 2019
by Anders
Energiatuotanto
29 joulukuun, 2019
by Anders
Työ- ja elinkeinoelämä
29 joulukuun, 2019
by Anders
Taide ja kulttuuri
29 joulukuun, 2019
by Anders
Kansainvälisyys ja globaali vastuu
29 joulukuun, 2019
by Anders
Meillä on enemmän potentiaalia kuin uskallamme nähdä
1 joulukuun, 2025
by Anders
Adlercreutz jatkaa RKP:n johdossa – katse kohti eduskuntavaaleja
7 kesäkuun, 2026
by Anders
