← Alla inlägg
Suomi5. heinäkuuta 2017

Adlercreutz: Yhdistäkää maakuntavaalit ja eduskuntavaalit

Lehdistötiedote 5.7.2017
Julkaisuvapaa heti

Pääministeri Sipilä ilmoitti tänään, että maakuntavaalit siirtyvät lokakuulle 2018. Alun perin suunnitelma oli järjestää maakuntavaalit yhdessä presidenttivaalien kanssa tammikuussa 2018. Miksei maakuntavaaleja nyt vastaavasti voisi yhdistää eduskuntavaalien kanssa keväällä 2019? kysyy RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz.

– Ei ole perusteltua järjestää maakuntavaaleja niin lähellä eduskuntavaaleja. Ne tulisi sen sijaan yhdistää. Samalla kiinnostus vaaleja kohtaan mahdollisesti kasvaisi ja näin ollen myös äänestysaktiivisuus voisi nousta, Adlercreutz sanoo.

Sote- ja maakuntauudistus sisältää monia ongelmia, joiden korjaaminen vaatii lisätyötä ja muutoksia. Asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että maakuntiin uhkaa muodostua demokratiavaje.

– Samaan aikaan kun lainsäädäntöä uudistetaan olisi äärimmäisen tärkeää, että myös demokratianäkökulmaa tarkastellaan uudelleen. Uudistustyössä pitäisi parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa paikallisella tasolla myös maakunnissa, ja uudistustyössä tulisi ehdottomasti pyrkiä sellaisiin ratkaisuihin, jotka edistävät tätä tavoitetta.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu — bli först.

Lämna en kommentar

Kommentarer granskas innan de publiceras.