Suomi29. joulukuuta 2019· Johtajuus
Kansainvälisyys ja globaali vastuu

- Suomi on EU-päätöksenteon keskiössä ja sillä on ollut 2020-luvulla jäsenyys turvallisuusneuvostossa.
- Pohjoismaiden yhteistyö on tiivistynyt merkittävästi; pohjoismaisen kaupan määrä on kasvanut ja yliopistovaihdot maiden välillä ovat lisääntyneet merkittävästi.
- Suomen yliopistot houkuttelevat kansainvälisiä opiskelijoita ja yliopistoista valmistuneet kokevat Suomeen jäämisen houkuttelevana vaihtoehtona.
- Suomalaiset nuoret ovat maailman kielitaitoisimpia.
- Suomen kehitysavun määrä ylittää 0,7% BKT:stä
- EU:ssa on yhteinen turvapaikkapolitiikka jonka osana ovat sitovat maakohtaiset kiintiöt.
- EUn nk koheesiorahoituksen edellytyksenä on oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen ja keskinäinen solidaarisuus.
- TTIP on neuvoteltu uudelleen ilmasto- ja yritysvastuukysymykset paremmin huomioiden ja astunut voimaan.
Kommentarer
Inga kommentarer ännu — bli först.