Auttakaamme Ukraina maaliin asti.

Kremlin muurien sisäpuolella pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti, miten Harkovan katastrofi saadaan käännettyä puolustusministeriön, kenraalien ja Shoigun syyksi. Ukrainan viime viikon vastahyökkäys on Venäjän armeijan suurin tappio sitten operaatio Barbarossan alkuvaiheen.

Venäjän lähtö Harkovan oblastista ei ollut ”hallittu suunniteltu vetäytyminen” vaan monella alueella paniikinomainen pakeneminen, jonka jäljiltä ukrainalaisille jäi saaliiksi iso määrä hyvin arvokastakin kalustoa. Venäjästä on paradoksaalisesti tullut Ukrainan armeijan ehkä suurin aseavun antaja.

Aloite on nyt Ukrainalla, mutta sota ei millään muotoa ole ohi. Venäjällä ei kuitenkaan ole helppoa ulospääsyä tästä tilanteessa. Käsitys Venäjästä sotilasmahtina on pikkuhiljaa murentunut Ukrainan sodan aikana. Korruptio, jäykkä komentorakenne, koulutuksen ja kaluston puutteet ovat ilmeiset. Tiikeri on tehty paperista eikä sillä ole vaatteita.

Tämä on se hetki, jolloin lännellä on mahdollisuus vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Tukemalla Ukrainaa riittävästi voimme varmistaa, että aloite säilyy Ukrainalla. Sillä olisi myös moraalisen yliotteen kannalta iso merkitys.

Saksa on nostettu tikunnokkaan puutteellisen aseapunsa takia hyvästä syystä. Moni muukin maa voisi kuitenkin auttaa enemmän. Ranskan apu on ollut mitätöntä emmekä mekään huikeita määriä ole lähettäneet.

Keskustelua on pitkään käyty niin lentokoneista kuin panssarivaunuistakin. Kynnys niiden lähettämiseen on kuitenkin ollut korkea. Suomi voisi tässä näyttää esimerkkiä. Lopullisen arvion tekee Puolustusvoimien johto, mutta minun on vaikea nähdä, etteikö seuraava olisi mahdollista tai intressiemme mukaista:

Suomella on noin 200 Leopard 2 vaunua, joista puolet ovat vanhempaa 2A4-mallia. Jos me lähettäisimme näistä osan, vaikka parikymmentä vaunua, niin se voisi avata sen tulpan, joka tällä hetkellä on estänyt muita maita lähettämästä vastaavaa kalustoa. Tällaisen johtajuuden seurannaisvaikutukset voisivat olla avun näkökulmasta isot.

Meillä on myös pehmeämpää apua tarjottavana: Talvi tulee ja talvivarusteista on puutetta, molemmin puolin rintamalinjaa. Se joukko, joka ei palele, taistelee tehokkaammin.

Ja myös: Meillä on myös kohtalaisen vanhaa Pasi-kalustoa. Voisimmeko lähettää niistä osan ja vastaavasti tilata itsellemme uudempia korvaavia vaunuja Patrialta.

Venäjällä kuuluu jo soraääniä. Tyytymättömyys sodan etenemiseen on kasvussa. Ja kyllä, sana ”sota” on jo otettu Venäjälläkin käyttöön. Uusia joukkoja on vaikea kieltäytymisten takia lähettää Ukrainaan ja mobilisaatiokaan ei tilannetta paranna. Se olisi avoin tunnustus häviöstä mutta myös hidasta apua: Uusien joukkojen kouluttaminen tappioita korvaamaan kestää, eikä heille tällä haavaa ole tarjolla edes kunnon varustusta. Järjestelmän ytimeen juurtunut korruptio on ajanut koko puolustusvoimien huollon ja logistiikan karille.

Jos EU ja länsimaat nyt pystyvät nostamaan apunsa seuraavalle tasolle Ukrainalla on mahdollisuus ajaa Venäjä ulos maastaan ja sen kautta saavuttamaan se rauha, jonka maa ansaitsee.

Tämä on se hetki, jolloin EU:n tulee näyttää, että energiakriisi ei ole ainut fokuksemme. Selviämme kylmästäkin talvesta. Ja selviämme siitä paremmin, jos tämä sota saadaan loppumaan. Hyvällä lykyllä sen loppuminen ja Ukrainan voitto saa alulle myös suunnanmuutoksen Venäjän politiikassa.