Tietopohjaa pitää vahvistaa, mutta ei koulumme keskeisen vahvuuden kustannuksella

Aika ajoin jokin teema synnyttää varsin polarisoituneen keskustelun. Keskustelu kansallisista kokeista kouluissa on sellainen. 6.11. eduskunta äänesti tarkastusvaliokunnan mietinnöstä, joka esittää muun muassa kansallisten kokeiden pilotointia.
En kannata sitä, ainakaan mietinnön esittämällä tavalla. Samoin monet kasvatusalan tutkijat ovat ajatusta vastaan.
Valiokunta on oikeassa siinä, että perusopetuksen tietopohjaa pitää vahvistaa. Tarvitsemme luotettavampaa tietoa esimerkiksi opettajista, ryhmäkoista ja opetustunneista. Tätä työtä on jo käynnissä, ja uudistetut laatukriteerit valmistuvat alkuvuonna 2027.
Suomessa oppimista mitataan. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) tekee otospohjaisia arviointeja tietyille ikäluokille, ja niistä saadaan tietoa yleisestä tasosta. Emme saa tietoa yksittäisen koulun, luokan tai opettajan oppilaiden pärjäämisestä. Onko se oleellinen tieto? Mielestäni ei.
Tiedämme suurelta osin, mitä oppimistulosten laskun taustalla on.
Tiedämme suurelta osin, mitä oppimistulosten laskun taustalla on. Siihen liitetään yleisesti oppilaiden keskittymiskyvyn heikkeneminen, digilaitteiden häiritsevyys, lukuharrastuksen väheneminen, koulutuksen arvostuksen lasku ja yhteiskunnallinen eriarvoistuminen. Laaja oppimistulostyöryhmä kartoitti tekijät ja esitti toimenpiteet, joilla tulokset käännetään nousuun. Lasku koskee kaikkia oppilasryhmiä, joten yhtä yksinkertaista syytä tai pikakorjausta ei ole. Työryhmän vahvin viesti oli osaamistakuu ja sen toteuttamiseksi valtakunnallinen tehtäväpankki.
Mitä kansalliset kokeet sitten toisivat? Monessa maassa ne ovat käytössä, mutta ne eivät ole tuoneet vastausta oppimistulosten laskun syihin. Tulokset ovat laskeneet kaikissa Pohjoismaissa, vaikka kaikki oppilaat käsittävät kansalliset arvioinnit ovat siellä käytössä. Valiokunnan esimerkkimaassa Tanskassa tulokset laskivat viimeksi jyrkemmin kuin Suomessa. Tanskasta kulkeutuvat viestit eivät kerro siitä, että tietopohja olisi testauksen pohjalta vahvistunut.
Sen sijaan kokeet ohjaavat opetusta. Syntyy ilmiö, jota kutsutaan englanniksi ”teaching to the test”: opetus kohdistuu siihen, mitä kokeessa mitataan, ja muu jää vähemmälle. Kavennamme koulutusta. Perusopetus alkaa muistuttaa lukio-opetusta, ja paineet oppilaille ja opettajille kasvavat. Sivistysvaliokunta on varoittanut samoista seurauksista.
Syntyy ilmiö, jota kutsutaan englanniksi ”study for the test”
Kokeiden taustalla on ajatus, että opettajan tuotosta ja tuottavuutta pitää voida mitata. Jos opettajarekisteri yhdistetään oppilaiden tuloksiin, seurauksena on käytännössä opettajakohtainen seuranta. Suomalaisen koulun vahvuus on kuitenkin opettajien autonomia ja luottamus heihin. Se pitää opettajan ammatin houkuttelevana, ja se tuo laatua. Kansalliset kokeet olisivat myös taloudellisesti kallis päätös, joka kääntäisi koulutuspolitiikan suunnan luottamuksesta kohti valvontaa.
Lisäksi kokeista suurella todennäköisyydellä seuraisi, että koulujen rankinglistauksista tulisi todellisuutta.
Valiokunnan mietintö rakentuu Laborelta tilatun tutkimuksen varaan. Se on taloustieteellinen ja taloustieteen metodiikkaan pohjautuva tutkimus, jonka tekijät ovat ansioituneita.
Tutkimus kuitenkin toteaa itsekin, ettei se pysty osoittamaan, mistä oppimistulosten lasku johtuu. Se ehdottaa lisää tutkimusta, kansallisia pilotteja ja datainfrastruktuurin vahvistamista.
Ajatuksen taustalla on kiistanalainen väite siitä, että tietoa ei ole. Kyllä, meillä ei ole hyvää tietoa yksittäisten opettajien suhteesta tietynlaisiin tuloksiin. Toisaalta oppiminen on monimutkainen prosessi, jossa kausaalisuhdetta on hankala rakentaa. Ja etenkin: tiedon maksimointia haettaessa on ymmärrettävä, mihin tiedon maksimointi johtaa opetuksen näkökulmasta, luokkahuoneen todellisuuden näkökulmasta.
Ja etenkin: tiedon maksimointia haettaessa on ymmärrettävä, mihin tiedon maksimointi johtaa opetuksen näkökulmasta, luokkahuoneen todellisuuden näkökulmasta.
Mietinnön vastapainoksi yli 850 kasvatuksen ja koulutuksen tutkijaa esitti vetoomuksessaan hyvin toisenlaisen näkemyksen. Viitaten tutkimustietoon he arvioivat, että kansallisten kokeiden mahdolliset hyödyt eivät ylitä niiden haittoja ja riskejä.
Valiokunnan ja esimerkiksi Keskuskauppakamarin, joka asettui tukemaan kokeita, keskeinen argumentti on, että arvostelu vaihtelee koulusta toiseen. Se on todellinen ongelma. On todettava, että oppilaan arviointia koskevat normit eivät ole olleet riittävän ohjaavia, ja siksi hallitus korjaa sitä. Oppilaan arvioinnin lainsäädäntö on muutettu huomattavasti aiempaa velvoittavammaksi osana eduskunnassa hyväksyttyä osaamistakuuta, perustaitoja korostava opetussuunnitelmauudistus on käynnissä, ja tehtäväpankin ehdotus valmistuu vuoden loppuun mennessä.
On erikoista, ettei mietintö ottanut näitä uudistuksia huomioon.
Silti eduskunta puolsi perjantaina kokeita, vaikka sivistysvaliokunnan kanta oli erilainen. Ihmettelen myös, että monet puolueet, esimerkiksi SDP, tekivät asiasta ryhmäpäätöksen. Onko aihe politisoitunut niin, että rivit pitää runtata suoriksi?
Onko aihe politisoitunut niin, että rivit pitää runtata suoriksi?
Opetuksen kehittämisessä pitää hyödyntää täysimääräisesti jo olemassa olevia rakenteita ja käynnissä olevaa valmistelua. Toivon, että suhtaudumme opetuksen kehittämiseen maltilla ja harkiten.
Kommentarer
Inga kommentarer ännu — bli först.