Turvallisuus ja oikeusvaltio eivät ole toistensa vastakohtia

Tänään julkaistiin kaksi kirjoitusta, joita kannattaa mielestäni lukea rinnakkain.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esitteli Atte Kalevan johdolla valmistellun maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa. Samaan aikaan Helsingin Sanomissa julkaistiin valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen haastattelu, jossa hän varoittaa siitä, miten turvallisuuteen vetoamalla voidaan perustella yhä pidemmälle meneviä perus- ja ihmisoikeuksien rajoituksia.

Kirjoitukset käsittelevät eri asioita, mutta yhdessä ne nostavat esiin olennaisen kysymyksen: Miten huolehdimme turvallisuudesta heikentämättä niitä periaatteita, joihin turvallisuutemme viime kädessä perustuu?

Olen kirjoittanut maahanmuutosta monta kertaa. Maaliskuussa 2025 totesin, että meidän on pystyttävä käymään kriittistä keskustelua, mutta mustavalkoisen ajattelun sijaan tarvitsemme yhteistyötä ja ratkaisukeskeisyyttä. Pidän edelleen kiinni tästä näkemyksestä. Kotoutumista on parannettava, rikollisuuteen on puututtava aikaisin ja turvapaikkajärjestelmän on oltava toimiva ja uskottava. Kaikki nykyiset käytännöt eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia.

Mutta turvallisuus on kaiken toiminnan tavoite, ja oikeusvaltio asettaa rajat sille, millaisin keinoin siihen voidaan pyrkiä.

Kalevan mukaan kokoomuksen ohjelman voi Helsingin Sanomien perusteella tiivistää näin: humanitaarista maahanmuuttoa vähennetään rajusti, turvapaikanhakijoita ei käytännössä enää tule Suomeen ja kiintiöpakolaisuus jää ainoaksi humanitaarisen maahanmuuton väyläksi.

Jos tämä on linja, se on ristiriidassa perustuslain ja Suomen kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Näihin kuuluvat muun muassa oikeus hakea turvapaikkaa ja palautuskielto eli non-refoulement-periaate. Kyse ei ole pienestä asiasta, enkä olisi odottanut Kokoomuksen suhtautuvan siihen kevyesti. Muutoksia voidaan tehdä, mutta niitä pitää edeltää erittäin huolellinen oikeudellinen arviointi sekä niiden välttämättömyyden ja vaikutusten perusteellinen tarkastelu.

Ohjelmassa esitetään myös maahanmuuttajille tarjottavien palvelujen rajoittamista. Tällaiset kysymykset kuuluvat luonnollisesti tavanomaisen poliittisen päätöksenteon piiriin. Sen sijaan ajatus kiintiöpakolaisten valitsemisesta uskonnon perusteella on huomattavasti ongelmallisempi. Ei ollut sattumaa, että kaksi vuotta sitten pakotimme oikeuskanslerin tuella sisäministeri Mari Rantasen arvioimaan uudelleen syrjiviä linjauksiaan pakolaiskiintiön kohdentamisesta.

On myös syytä huomata, että kokoomuksen ehdotus menee selvästi hallituksen nykyistä politiikkaa pidemmälle. Hallituksen politiikka on hyvin lähellä Kokoomuksen vanhoja kantoja. Nyt Kokoomus siirtyy selvästi perussuomalaisten suuntaan.

Miten sitten varmistamme, että lainsäädäntö on sopusoinnussa perustuslain, kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten sopimusten kanssa?

Ojanen nostaa Helsingin Sanomien haastattelussa esiin lakien perustuslainmukaisuuden valvonnan Suomessa. Meillä järjestelmä perustuu luottamukseen, että poliitikot kunnioittavat perustuslakia. Kansanedustajista koostuvan perustuslakivaliokunnan odotetaan toimivan oikeudellisin, ei puoluepoliittisin perustein. Tämä luottamus on ollut vahvuutemme. Mutta voimmeko pitää sitä itsestäänselvyytenä myös tulevaisuudessa? Puolan ja Unkarin kokemukset osoittavat, miten oikeusvaltion riippumattomia instituutioita voidaan heikentää poliittisilla päätöksillä. Näistä kokemuksista meidän on syytä ottaa opiksemme.

“Puolan ja Unkarin kokemukset osoittavat, miten oikeusvaltion riippumattomia instituutioita voidaan heikentää poliittisilla päätöksillä.

Miten sitten voimme estää saman kehityksen Suomessa?

Ojanen ehdottaa niin sanotun ilmeisyysvaatimuksen poistamista perustuslaista. Ehdotus ansaitsee vakavaa harkintaa. Itse olen puhunut perustuslakituomioistuimen puolesta. Perustuslakivaliokunnan ennakkovalvontaa tarvitaan edelleen, mutta mahdollisuus saattaa laki jälkikäteen perustuslakituomioistuimen arvioitavaksi täydentäisi sitä. Samalla se kannustaisi valiokuntaa entistä huolellisempaan työskentelyyn. Jo tieto siitä, että tuomioistuin voisi ottaa asian käsiteltäväkseen, kannustaisi valiokuntaa erityisen perusteelliseen arviointiin.

Mutta palataan maahanmuuttoon, josta tulee todennäköisesti  yksi vaalien suurista teemoista ellei ole jo tullut.

Suomeen ei kohdistu massamaahanmuuttoa –  käsite, jota perussuomalaiset viestinnässään innokkaasti viljelevät – mutta Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Väestö ikääntyy, syntyvyys on alhainen ja työikäisten määrä vähenee vähenemistään.

Maahanmuuttoon kohdistuvat tarpeet eivät tietenkään tee maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista yhtään vähäisempiä. Päinvastoin: niiden ratkaiseminen on entistä tärkeämpää.

“Päinvastoin: niiden ratkaiseminen on entistä tärkeämpää.

Työperäinen maahanmuutto, kansainvälinen suojelu, perheenyhdistäminen ja kotoutuminen ovat kuitenkin eri kysymyksiä, joihin kaikkiin liittyy erilaisia haasteita ja oikeudellisia reunaehtoja. Niitä ei pidä niputtaa yhdeksi ongelmaksi, johon tarjotaan yhtä ratkaisua. Työperäisessä maahanmuutossa voimme arvioida osaamista ja työmarkkinoiden tarpeita. Kansainvälinen suojelu sen sijaan perustuu ihmisen suojelun tarpeeseen. Turvapaikanhakijan taloudellinen hyöty Suomelle ei voi koskaan olla turvapaikan myöntämisen peruste.

Maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvällä kielenkäytöllä on merkitystä. Kun kokonaisia ihmisryhmiä kuvataan uhkana, seuraukset eivät kohdistu vain näihin ihmisiin. Ne heikentävät myös laajemmin Suomessa asuvien ihmisten välistä luottamusta, vaikeuttavat kotoutumista ja rapauttavat Suomen vetovoimaa.

Olen aiemmin kirjoittanut myös siitä, että turvallisuus on paljon muutakin kuin sotilaallista valmiutta. Se rakentuu vahvoista instituutioista, sivistyksestä, luottamuksesta ja kyvystä erottaa tosiasiat harhaanjohtavista kertomuksista ja salaliittoteorioista. Maahanmuuttoon liittyy haasteita aivan kuten kaikkiin muutostilanteisiin, mutta suurempana uhkana yhteiskunnalliselle turvallisuudelle pidän vastakkainasettelun ja vihapuheen luottamusta tärvelevää voimaa.

Turvallisuuden tunne syntyy siitä, että meillä on selkeät säännöt, joita noudatetaan, että rikollisuuteen puututaan jämäkästi ja myös ennaltaehkäisevästi – ja että jokainen voi luottaa tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Nämä eivät ole keskenään ristiriitaisia tavoitteita; Rikollinen ihminen on rikollinen taustastaan, ihonväristään tai sukupuolestaan riippumatta.

Tarvitsemme hallittua, toimivaa ja oikeudenmukaista maahanmuuttopolitiikkaa, uskottavaa turvallisuuspolitiikkaa ja oikeusvaltiota, joka suojelee jokaista ihmistä riippumatta siitä, mikä puolue kulloinkin sattuu olemaan vallassa. Tarvitsemme ennakoitavuutta ja tasa-arvoa. Näiden tavoitteiden yhteensovittaminen ei aina ole helppoa, mutta juuri tämä on vastuullisen politiikan ja sivistysvaltion tehtävä.

Suomen vahvuus on pitkään ollut yhteiskunta, jossa ihmiset voivat luottaa viranomaisiin, oikeuslaitokseen ja toisiinsa. Tätä luottamusta emme saa pitää itsestäänselvyytenä.

Perustuslain ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei ole turvallisuuden este, vaan turvallisen ja kestävän yhteiskunnan edellytys. Tällaisen maailmankuvan varaan minä ja RKP rakennamme oman politiikkamme.