Auttakaamme Ukraina maaliin asti.

Kremlin muurien sisäpuolella pohditaan tällä hetkellä kuumeisesti, miten Harkovan katastrofi saadaan käännettyä puolustusministeriön, kenraalien ja Shoigun syyksi. Ukrainan viime viikon vastahyökkäys on Venäjän armeijan suurin tappio sitten operaatio Barbarossan alkuvaiheen.

Venäjän lähtö Harkovan oblastista ei ollut ”hallittu suunniteltu vetäytyminen” vaan monella alueella paniikinomainen pakeneminen, jonka jäljiltä ukrainalaisille jäi saaliiksi iso määrä hyvin arvokastakin kalustoa. Venäjästä on paradoksaalisesti tullut Ukrainan armeijan ehkä suurin aseavun antaja.

Aloite on nyt Ukrainalla, mutta sota ei millään muotoa ole ohi. Venäjällä ei kuitenkaan ole helppoa ulospääsyä tästä tilanteessa. Käsitys Venäjästä sotilasmahtina on pikkuhiljaa murentunut Ukrainan sodan aikana. Korruptio, jäykkä komentorakenne, koulutuksen ja kaluston puutteet ovat ilmeiset. Tiikeri on tehty paperista eikä sillä ole vaatteita.

Tämä on se hetki, jolloin lännellä on mahdollisuus vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Tukemalla Ukrainaa riittävästi voimme varmistaa, että aloite säilyy Ukrainalla. Sillä olisi myös moraalisen yliotteen kannalta iso merkitys.

Saksa on nostettu tikunnokkaan puutteellisen aseapunsa takia hyvästä syystä. Moni muukin maa voisi kuitenkin auttaa enemmän. Ranskan apu on ollut mitätöntä emmekä mekään huikeita määriä ole lähettäneet.

Keskustelua on pitkään käyty niin lentokoneista kuin panssarivaunuistakin. Kynnys niiden lähettämiseen on kuitenkin ollut korkea. Suomi voisi tässä näyttää esimerkkiä. Lopullisen arvion tekee Puolustusvoimien johto, mutta minun on vaikea nähdä, etteikö seuraava olisi mahdollista tai intressiemme mukaista:

Suomella on noin 200 Leopard 2 vaunua, joista puolet ovat vanhempaa 2A4-mallia. Jos me lähettäisimme näistä osan, vaikka parikymmentä vaunua, niin se voisi avata sen tulpan, joka tällä hetkellä on estänyt muita maita lähettämästä vastaavaa kalustoa. Tällaisen johtajuuden seurannaisvaikutukset voisivat olla avun näkökulmasta isot.

Meillä on myös pehmeämpää apua tarjottavana: Talvi tulee ja talvivarusteista on puutetta, molemmin puolin rintamalinjaa. Se joukko, joka ei palele, taistelee tehokkaammin.

Ja myös: Meillä on myös kohtalaisen vanhaa Pasi-kalustoa. Voisimmeko lähettää niistä osan ja vastaavasti tilata itsellemme uudempia korvaavia vaunuja Patrialta.

Venäjällä kuuluu jo soraääniä. Tyytymättömyys sodan etenemiseen on kasvussa. Ja kyllä, sana ”sota” on jo otettu Venäjälläkin käyttöön. Uusia joukkoja on vaikea kieltäytymisten takia lähettää Ukrainaan ja mobilisaatiokaan ei tilannetta paranna. Se olisi avoin tunnustus häviöstä mutta myös hidasta apua: Uusien joukkojen kouluttaminen tappioita korvaamaan kestää, eikä heille tällä haavaa ole tarjolla edes kunnon varustusta. Järjestelmän ytimeen juurtunut korruptio on ajanut koko puolustusvoimien huollon ja logistiikan karille.

Jos EU ja länsimaat nyt pystyvät nostamaan apunsa seuraavalle tasolle Ukrainalla on mahdollisuus ajaa Venäjä ulos maastaan ja sen kautta saavuttamaan se rauha, jonka maa ansaitsee.

Tämä on se hetki, jolloin EU:n tulee näyttää, että energiakriisi ei ole ainut fokuksemme. Selviämme kylmästäkin talvesta. Ja selviämme siitä paremmin, jos tämä sota saadaan loppumaan. Hyvällä lykyllä sen loppuminen ja Ukrainan voitto saa alulle myös suunnanmuutoksen Venäjän politiikassa.

Erdogania odotellessa, tulevaisuuteen katsoen

Kun minä viime vuoden joulukuussa peräänkuulutin Nato-hakemusprosessin käynnistämistä, en voinut uskoa, että muutos yleisessä mielipiteessä tapahtuisi näin nopeasti. Putinin järjenvastainen hyökkäyssota sai meidät arvioimaan tilannettamme nopeasti uudelleen.

En myöskään uskonut, että ratifiointi voisi olla hyvinkin pitkä prosessi. Niin tässä kuitenkin nyt uhkaa käydä. Turkki ja Erdogan vakuuttivat tukeaan ennen hakemusta, mutta käynnistivät heti sen jättämisen jälkeen pitkäveteisen kaupankäyntiprosessin, jonka loppua ei näy.

Tällä hetkellä on mahdoton sanoa, koska takalukko aukeaa. Erdoganilla on omat huolensa: Hänen kaikkien talousoppien vastainen talouspolitiikkansa on ajanut Turkin talouskriisiin. Tilannetta ei helpota Ukrainan sodan käynnistämä maailmanlaajuinen inflaatio ja energiakriisi.

Tällaiseen tilanteeseen on autokraattisten johtajien pelikirjassa selvä ohje: Käännä katse muualle. Puhumalla terrorismista ja kytkemällä se Suomen ja Ruotsin NATO-hakemuksiin voi näyttäytyä vahvana johtajana tilanteessa, jossa kansalaisten tyytymättömyys politiikan hoitoon syystäkin on matala.

Tämä kaikki tarkoittaa, että voimme hyvin joutua odottamaan ensi kesään ennen kuin lopullinen ratifiointi tapahtuu.

Jos olemme jotain oppineet Ukrainan sodasta, niin se on se, että Venäjän sotilaallinen kyvykkyys on huomattavasti luultua pienempi. Tästä syystä kaikesta käynnissä olevasta propagandasta huolimatta toivon kaikkien suomalaisten suhtautuvan ratifiointiprosessin hitaaseen etenemiseen rauhallisesti.

Meillä on uskottava puolustus ja hyvin hoidetut Puolustusvoimat. Puolustusvaliokunnan jäsenenä olen päässyt seuraamaan läheltä Puolustusvoimien reagointia niin Ukrainan auttamisen kuin tulevaisuuteen valmistautumisen suhteen. Tilanne on Puolustusvoimilla hyvin hallussa.

Nato-prosessi on tuonut Suomelle positiivista huomiota: Suomesta ollaan nyt kiinnostuneempia kuin pitkään aikaan. Eduskunnassa on vieraillut delegaatio toisensa jälkeen pitkin alkuvuotta. Kaikissa heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa olen huomannut saman asian: Meitä halutaan tukea, mutta meistä ollaan muutenkin ihan uudella tavalla kiinnostuneita.

Harmaasta ajasta ei kannata puhua – odottaessamme Erdoganin poliittisen takalukon avautumista, kannattaa hyödyntää tämä meihin kohdistunut positiivinen huomio.

Suomi on vakaa ja turvallinen, ehkäpä maailman turvallisin, maa, johon on hyvä investoida. Sitä kuvaa meidän poliitikkojenkin on syytä ylläpitää. Poliittisen syksyn alkaessa huomion tulee keskittyä isoon kuvaan, pitkäjänteisen ja ennustettavan politiikan vahvistamiseen. Ja siihen, että astumme kohta uuteen aikaan, Naton jäseninä.

 

Adlercreutz: RKP:n pitkäaikainen tavoite Nato-jäsenyydestä toteutumassa

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta liputti eilen Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Tänään jäsenyyttä käsitellään eduskunnassa.

-Nato-jäsenyys turvaa sen, että voimme myös jatkossa ylpeinä kertoa asuvamme maailman onnellisimmassa ja turvallisimmassa maassa, totesi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz ryhmäpuheenvuorossaan.

Pohjois-Atlantin sopimuksen 5 artiklan antama suoja tekee Suomesta osan Naton yhteistä puolustusta. Turvaudumme edelleen yleiseen asevelvollisuuteen ja vahvoihin omiin Puolustusvoimiin, mutta mikäli kriisi koittaisi, emme olisi yksin.

-Jo nykyään kynnys hyökätä Suomeen on korkea, mutta sitä on korotettava entisestään. Juuri siitä tässä päätöksessä hakea jäsenyyttä on kyse. On kyse turvallisuutemme optimoinnista, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz alleviivaa, että jäsenyys vahvistaisi pohjoismaista yhteistyötä. Nato- jäsenyys ei uhkaa ketään, se tehdään oman turvallisuutemme vahvistamiseksi.

-Suomi Naton jäsenenä on sama Suomi kuin se on tälläkin hetkellä. Emme Nato-jäsenyydenkään myötä käännä selkäämme Venäjän kansalle, ja toivomme myös, ettei Venäjä käännä selkäänsä tulevaisuudelle, Adlercreutz sanoo.

-Jossain vaiheessa kasvaa venäläisten päättäjien uusi sukupolvi, joka sanoutuu irti parhaillaan tehtävistä rikoksista ja on valmis aitoon ja rehelliseen vuoropuheluun naapurimaidensa kanssa. Aivan kuten mekin tarvitsemme luotettavaa Venäjää, myös Venäjä tarvitsee naapurimaitaan. Eristäytymisestä ei ikinä seuraa hyvää, Adlercreutz lisää.

Suomen Nato-prosessi on ollut tehokas ja perustunut huolelliseen analyysiin turvallisuuspoliittisesta tilanteestamme. Adlercreutz toivoo, että valtionjohto vie Nato-jäsenyyshakemuksen maaliin mahdollisimman pian.

-Puolustusministeriössä on tehty perusteellista työtä Suomen puolustuksen vahvistamiseksi – usein Rkp:läisen ministerin johdolla. Tähän mennessä tehty työ mahdollistaa nyt nopean liittymisprosessin, päättää Adlercreutz.

Adlercreutz: Nato-jäsenyys on paras tae turvallisuudellemme

– Nato- jäsenyys ei ole uhka kenellekään. Kyse on yksinkertaisesti turvallisuutemme maksimoimisesta epävarmassa maailmassa.

Nato-jäsenyys olisi Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu, toteaa eduskunnan puolustusvaliokunta tänään antamassaan lausunnossa. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz yhtyy täysin valiokunnan lausuntoon.

-Olemme yli vuosikymmenen ajan puhuneet Nato-optiosta, jota arvioidaan turvallisuuspoliittisen tilanteen perusteella. Turvallisuustilanteemme muuttui radikaalisti, kun Venäjä päätti hyökätä Ukrainaan ja aloittaa laajamittaisen sodan Euroopassa, Adlercreutz sanoo.

RKP on jo pitkään kannattanut jäsenyyttä. On hienoa, että yleinen mielipide on muuttunut myös muissa puolueissa. Samalla se on se merkki terveestä poliittisesta kulttuurista. Kun tilanne ympärillämme muuttuu, muutamme ajatteluamme.

Ajankohtaisselontekoa turvallisuusympäristön muutoksista käsitellään parhaillaan eduskunnassa. Päätöksen odotetaan valmistuvan ensi viikolla.

Myös Ruotsissa keskustellaan tällä hetkellä jäsenyydestä. Puolustusvaliokunta korostaakin, että on tärkeää pyrkiä yhteisymmärrykseen Pohjanlahden molemmin puolin.

-Parasta olisi, jos sekä Suomi että Ruotsi liittyisivät Natoon. Pohjoismaat, jossa kaikki maat kuuluvat samaan puolustusliittoon on vahvempi. Mikäli sekä Suomi että Ruotsi liittyisivät Natoon, poistuisi samalla useita esteitä pohjoismaisen yhteistyön tieltä. Samalla Pohjoismaat tulisivat vahvaksi toimijaksi Natossa.

Mannerlaatat liikkuvat

Ihmisinä sopeudumme yleensä pikku hiljaa uusiin tilanteeseen. Ajattelemme, että jokainen pieni konflikti on yksittäistapaus. Itsekin ajattelin pitkään, ettei Venäjä voi olla niin irrationaalinen, että se hyökkäisi Ukrainaan. Viikolla hiljaa, pitkän ajan kuluessa lämmennyt soppa kiehui yli. Koko sodanjälkeinen maailmanjärjestys muuttui kertaheitolla.

Euroopassa on käynnissä täysimittainen sota, jossa käytetään laivastoa, ilmavoimaa, ohjuksia, ja maajoukkoja. Hyökkäys Ukrainaan on rikos vallitsevaa maailmanjärjestystä kohtaan. Se on rikos paitsi Ukrainaa kohtaan myös Venäjän kansaa kohtaan. Seuraukset  tulevat olemaan valtaisat Ukrainalle ja Venäjälle  mutta myös meille, riippumatta siitä, miten konflikti etenee.

Tällä hetkellä Ukraina käy urheaa puolustustaistelua. Valmistautuminen sotaan ei sen osalta ollut niin tehokasta kuin se olisi ehkä voinut olla. Maassa ei tehty liikekannallepanoa etukäteen, jottei sitä olisi tulkittu provokaatioksi. Siitäkin huolimatta Venäjä on kohdannut tiukan vastuksen. Viime päivinä Venäjän otteet ovat kuitenkin koventuneet. Ukrainassa pommitetaan tällä hetkellä myös siviilejä, kouluja, asutuskeskuksia ja infrastruktuuria. Näyttää siltä, että aseina on käytetty myös rypälepommeja ja ehkä myös joukkotuhoaseiksi määritettyjä termobaarisia aseita.

Ukraina taistelee tällä hetkellä yksin, mutta koko Eurooppa seisoo sen rinnalla lähettämällä sille apua erilaissa muodoissa. Putinin uhkailut ovat pitäneet suoran sotilaallisen väliintulon etäällä, mutta aseapua on tullut varsin mittavasti.

Moni muuri murtui yhtäkkiä. Saksa, Ruotsi ja Suomi mursivat pitkän periaatteen siitä, että konfliktialueelle ei lähetetä aseita. Jopa Sveitsi, joka aikoinaan piilotti natsien rahoja, liittyi pakotteisiin. EU ja muu maailma on osoittanut varsin vaikuttavaa yhtenäisyyttä. Myös Kirkkonummelta lähtee apua Ukrainaan ja kunta on huomioinut tilanteen symbolisella eleellä: Vesitorni valaistaan Ukrainan värein.

YK:ssa ainoastaan Eritrea, Pohjois-korea, Syyria ja Valko-Venäjä tukivat Venäjän näkökantaa kriisissä. Tämä joukko on tunnettu totalitarismista ja ihmisoikeusloukkauksista. Se mikä on varmaa jo tässä vaiheessa kriisiä on se, että Venäjällä on edessään menetettyjä vuosikymmeniä. Isku sen talouteen tulee olemaan mittava. Kansa tulee kärsimään merkittävästi huonon politiikan seurauksista.

Tällä hetkellä on mahdoton sanoa, miten kriisi päättyy. Venäjän tappiot ovat olleet mittavat, mutta tämä ei vielä näy Venäjän toiminnassa. Rintamalle lähetetyt sotilaat tulevat mitä ilmeisimmin syrjäkylistä. Itkeviä äitejä ei ole vielä nähty Punaisella torilla.

Suomeen ei kohdistu suoranaista uhkaa Lavrovin ja Putinin vastuuttomista puheista huolimatta. Emme valitettavasti voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että olisimme Venäjän valtapyrkimyksistä syrjässä. Siihen, että Venäjä meidän kohdallamme palaisi muistoissaan Kekkosen ajan mukaviin kalareissuihin ja päättäisi siksi jättää meidät rauhaan, ei voi luottaa. Realisteina voimme myös todeta, että Venäjään ei voi viimeaikaisten tapahtumien perusteella luottaa. Diplomaattiset neuvottelut olivat vain silmänlumetta vuoden alussa. Niitä käytäessä Venäjä oli jo tehnyt päätöksen hyökätä Ukrainaan.

Pysäyttävä fakta on, että Suomi on Venäjän länsirajalla olevista liittoutumattomista maista ainut, jota ei ole miehitetty.

Venäjän toiminta on nopeasti kasvattanut Naton suosiota. Ennen vuodenvaihdetta jäsenyyttä tuki alle 30% suomalaisista. Viimeisten mittausten mukaan tuki on nyt ylittänyt 50% kriittisen rajan. Uskon, että muutos jatkuu ja Putinin toimet ovat näin vaikuttaneet täysin päin vastoin kuin mitä hänen voisi kuvitella toivovan.

RKP on jo pitkään ollut sitä mieltä, että Suomen paikka on NATOssa. Yhdyn tähän näkemykseen. Siksi on hyvä, että keskustelu tästä asiasta on vihdoinkin käynnistyneet. Puheet epämääräisestä ”optiosta” ovat vaihtuneet konkretiaan.

Liittyminen ei olisi välttämättä mikään mutkaton prosessi. Se olisi iso askel. Vaikka olenkin sitä mieltä, että liittoutumattomilla mailla voi olla aivan erityinen tehtävä vakauden ylläpitämisessä, niin pitkän tähtäimen kehitys Euroopassa puhuu sen puolesta, että Suomen paikka on Natossa.

Suomi mielletään osaksi länttä. Suomi harjoittelee Naton kanssa ja meidän järjestelmämme ovat täysin Nato-yhteensopivia jo tällä hetkellä. Olemme kaikkien keskeisten Naton yhteistyöelimien jäsen. Olemme käytännössä paljastaneet kaulamme, mutta meillä ei ole artikla V:n tarjoamaa suojaa. Jäsenyys olisi käytännön tasolla hyvin pieni askel, mutta silti se toisi meille puolustusnäkökulmasta merkittävää lisäturvaa. Kuten Jaakko Iloniemi on todennut: ”Tällä hetkellä jaamme riskit, mutta emme turvallisuustakuita”.

Tämä keskustelu jatkuu nyt epäilemättä hallituksessa ja eduskunnassa. On selvää, että hakemuksella, sikäli kun siihen päädytään, pitää olla laaja kansan tuki. Laajan tuen saaminen edellyttää, että me poliitikot kerromme kantamme selvästi. Siitäkin huolimatta, että aihe on arka monella tavalla.

Lopuksi on todettava, että puolustuskykymme on vahva. Puolustusvaliokunnan jäsenenä olen päässyt työskentelemään läheisessä yhteistyössä puolustusvoimien kanssa ja olen voinut todeta suorituskyvyn kasvaneen merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Nykyinen tiivis yhteistyö Norjan ja Ruotsin kanssa on myös kyvykkyyksien kehittämisen näkökulmasta tärkeää.

Minulta kysyttiin hiljattain, voiko kriisin keskellä nähdä jotain valonpilkahduksia, jotain, joka antaa toivoa. Vastasin näin:
Ukrainan kansan sinnikkyys antaa toivoa. Se saa myös muistamaan oman maan itsenäisyyden arvon. Se apu, joka on kohdistunut eri muodoissa Ukrainaan antaa toivoa, kuten tapa, jolla ukrainalaisia on otettu vastaan naapurimaissa. EU:n kyky toimia yhteisesti antaa toivoa. Myös yritysten ripeä toiminta on arvostettavaa.

Toivokaamme, että kriisi saa nopean ratkaisun niin, että Ukraina säilyy itsenäisenä ja ihmisuhreja tulee tästä eteenpäin mahdollisimman vähän. Ukrainaa voimme jokainen auttaa tavallamme. Ja samaan aikaan on muistettava, että syypäitä tässä eivät ole esimerkiksi Suomessa asuvat venäläiset, vaan Venäjän hallitus ja sen politiikka.

(Kirkkonummen Sanomat 6.3.2022)

Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa 22.2.2022

Ryssland kunde ha gjort mycket bättre val. Landet kunde i dag ha goda relationer till sina grannar. Ryssland kunde ha handel, ekonomisk tillväxt och välstånd.

Men Ryssland valde en annan väg. Venäjä valitsi toisen tien. Viimeisen vuorokauden tapahtumat ovat rikos kansainvälistä oikeutta kohtaan. Ne ovat rikos Ukrainaa kohtaan. Ne ovat myös väärin venäjän kansaa kohtaan. Ja niillä tulee olemaan vakavat seuraukset.

Putin kutsuu Neuvostoliiton hajoamista viime vuosisadan suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi. ”Lenin loi Ukrainan”, hän sanoi eilen. Ja nyt Venäjä haluaa ottaa Ukrainan takaisin – rikkomalla kansainvälistä lakia, Etyjin periaatteita, Venäjän Ukrainan kanssa vuonna 1994 solmittua sopimusta, Naton ja Venäjän välistä vuonna 1997 solmittua sopimusta ja Minskin sopimusta.

Tässä me nyt olemme. Osa eurooppalaisesta maasta on miehitetty. Ukrainan itsemääräämisoikeutta on rikottu. Tuemme Ukrainaa ja Ukrainan kansaa. Suomi edellyttää Venäjän pidättäytyvän sotilaallisista toimista.

Vi stöder Ukraina och det ukrainska folket. Finland förutsätter att Ryssland avstår från militära åtgärder.

On selvää, että pelaamme Euroopassa eri säännöillä kuin Venäjä. Siitä huolimatta diplomatialle pitää antaa sijaa. Mutta se, onko sillä oikeita mahdollisuuksia, on täysin Venäjän käsissä. EU:sta se ei ole ollut kiinni, eikä tule olemaan.

Ajatus siitä, että kansainvälisiä toisen maailmansodan jälkeisiä periaatteita voisi näin rikkoa, on RKP:n ja Suomen mahdoton hyväksyä. Suomi vastaa Venäjän toimiin osana Euroopan unionia.

Nu är det viktigt att visa enighet. Finland fördömer Rysslands ensidiga kränkningar av Ukrainas territoriella integritet och suveränitet. Erkännandet av separatistområdena i östra Ukraina bryter gravt mot Minskavtalen. Finland reagerar på Rysslands handlande som en del av Europeiska unionen.

Adlercreutz: Maakaasu ei ole kestävä energialähde

Tuoreiden tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että maakaasu – tietyin reunaehdoin liittyen myyn muassa päästörajoihin – voidaan sisällyttää niin sanottuun taksonomiaan kestävien investointien luokitusjärjestelmästä. Siinä määritellään EU:n energiapaletti pitkälle tulevaisuuteen.

– Maakaasua ei tule luokitella kestäväksi energialähteeksi. Glasgown ilmastokokouksen edistysaskeleista huolimatta politiikka näyttää nyt ajavan ilmastotavoitteiden yli. Maakaasu on fossiilinen polttoaine ja juuri niiden käyttöä meidän tulee ensisijaisesti vähentää, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Samalla Adlercreutz varoittaa maakaasun turvallisuus- ja ulkopoliittisista seurauksista. Viimeksi joulukuussa Valko-Venäjän presidentti Lukašenka uhkasi sulkea kaasutoimitukset Valko-Venäjän kautta EU:n alueelle.

– Tämä on jälleen osoitus siitä, minkälaisia turvallisuuspoliittisia ongelmia maakaasu helposti aiheuttaa. Kaasutoimituksia on aiemminkin käytetty painostuskeinona ja näin tullaan varmuudella tekemään myös jatkossa. Jo turvallisuuspoliittiset aspektit puoltavat sitä, että EU:n tulisi mahdollisimman nopeasti luopua maakaasusta energialähteenä, Adlercreutz sanoo.

Maakaasuputki Nord Stream II on valmistunut, mutta sen käyttöönotto vaatii vielä Saksan energiaviranomaisen hyväksynnän. Käyttöönotto voikin venyä vuoden 2022 toiselle puoliskolle.

– Prosessin aikana olen tuonut esiin Nord Stream II -putken turvallisuuspoliittiset ongelmat. Putki sotii EU:n energiaunionin tavoitteita vastaan ja tekee EU:sta riippuvaisemman Venäjästä energiatoimittajana. Vaikka kaupankäynti itsessään voi johtaa positiiviseen kehitykseen Venäjällä, ei tätä voida nähdä järkevänä kehityksenä.

  Vaikka putki aikanaan otettaisiinkin käyttöön, eurooppalaista energiapalettia on nyt toden teolla syytä pohtia. Keski-Euroopan riippuvuus maakaasusta on myös yksi tekijä tämän hetken korkeiden sähköhintojen taustalla. Meillä on parempia, puhtaampia ja turvallisempia energialähteitä saatavilla ja on tärkeää, ettei taksonomia haittaa näiden käyttöönottoa, Adlercreutz lisää.

 

Paras ajankohta Natoon liittymiseen on takana mutta toiseksi paras ajankohta on nyt.

Miten maanpuolustuksemme uskottavuuteen ja toimivuuteen vaikuttaa sellainen Nato-keskustelu, joka ei perustu näkökulmaan oman maan edusta, vaan jatkuvaan ja loputtomaksi venyvään pohdiskeluun siitä, miten joku muu osapuoli reagoisi sen mahdolliseen käyttämiseen?

Suomalainen Nato-keskustelu on muuttumassa farssiksi. Emme pohdi Suomen puolustusjärjestelmää kokonaisuutena; emme keskustele maiden välisen yhteistyön merkityksestä ja resurssien optimoinnista, vaan siitä, miten Venäjä reagoisi Nato-jäsenyyteemme.

Samaan aikaan näemme, miten Venäjä hyödyntää pohdiskeluamme ja sisäistä painiamme. Se hyödyntää tilannetta nostamalla painetta meidän suuntaamme ja uhkaamalla toimilla, mikäli Suomi hakisi jäsenyyttä. 

Pahimmillaan tästä seuraa se, että me ulkoistamme Nato-päätöksemme Venäjälle. Jos Natoon liittyminen ei ikinä ole oikea-aikaista, ”koska se voi herättää reaktioita”, niin silloin päätös liittymisestä on käytännössä ulkoistettu sille, joka meitä painostaa.

Olemme siirtymässä ratin takaa pelkääjän paikalle. Nato kelpaa vain, jos voimme olla varmoja, ettei Venäjä reagoi millään tavalla jäsenyyteemme. Mutta mehän tiedämme, että Venäjä reagoi, kuten se on tehnyt aiemminkin – ei välttämättä asevoimin, mutta hyvin todennäköisesti ainakin kauppapoliittisesti. Tässä ei olisi meille mitään uutta. Kauppapolitiikkaa on käytetty hybridivaikuttamisen välineenä toistuvasti. Sen sijaan, että kylvemme kansana epämääräisissä uhkakuvissa, meidän tulisi pohtia analyyttisesti asiantuntijoiden johdolla, mitä tällainen tilanne, de facto, merkitsisi maallemme.

Naton kannatus on kasvanut Suomessa, ja syystäkin. Suurin vaikuttaja kannatuksen kasvuun on ollut Venäjä itse. Jäätyneiden konfliktien katalysointi ja ylläpito, Krimin valtaus, Ukrainan separatistien yllyttäminen ja tukeminen, energiapolitiikan sotkeminen turvallisuuspolitiikkaan sekä salamurhat niin kotimaassa kuin ulkomailla ja nyt viimeksi turvatakuista puhuminen ovat ymmärrettävästi vieneet keskustelua tähän suuntaan. Venäjä ampuu toistuvasti itseään jalkaan sisäpoliittisista syistä. 

Samaan aikaan on syytä muistaa, että Nato on puolustusliitto. Nato ei valmistaudu hyökkäykseen idän suuntaan. Nato ei valtaa muiden suvereenien valtioiden alueita. Venäjälle ei koidu minkäänlaista turvallisuusuhkaa Suomen ja/tai Ruotsin liittymisestä Natoon.

Natoon liittyminen ei ole mikään muutaman päivän prosessi. Se voi viedä kuukausia tai se voi viedä vuosia. Prosessin ajoitus ei voi olla kiinni päivän tai viikon tapahtumista. Siksi paras ajankohta Natoon liittymiseen on takana ja toiseksi paras ajankohta on juuri nyt, Carl Haglundin erityisavustajana toiminutta Patrik Gayeria lainatakseni.

Liittymisen pitää perustua kokonaisvaltaiseen analyysiin pitkän tähtäimen turvallisuustilanteesta. Ja vaikka itsekin olen sitä mieltä, että liittoutumattomilla mailla voi olla aivan erityinen tehtävä vakauden ylläpitämisessä, niin pitkän tähtäimen kehitys Euroopassa puhuu sen puolesta, että Suomen paikka on Natossa. 

Meillä on puolustuspolitiikassa monta tärkeää kahdenvälistä yhteistökumppania. Olen iloinen siitä, että yhteistyö Norjan ja Ruotsin kanssa on viime vuosien aikana tiivistynyt entisestään. 

Samaan aikaan Suomen turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kierretään Nato-keskustelua kuin kissa kuumaa puuroa. Puhumme ”helpoista” kahdenvälisistä suhteista sen sijaan, että puhuisimme kansainvälisestä yhteistyöstä. Siirrämme huomion EU:n puolustusulottuvuuteen, joka käsitteenä on kaikkea muuta kuin selvä. Natolle on vaikea saada kansan enemmistön tukea, ellemme puhu siitä oikeilla sanoilla ja ääneen. Joka tasolla. 

Suomi mielletään osaksi länttä. Suomi harjoittelee Naton kanssa ja meidän järjestelmämme ovat täysin Nato-yhteensopivia jo tällä hetkellä. Olemme keskeisten Naton yhteistyöelimien jäsen. Olemme käytännössä paljastaneet kaulamme, mutta meillä ei ole artikla V:n tarjoamaa suojaa. Jäsenyys olisi käytännön tasolla hyvin pieni askel, mutta silti se toisi meille puolustusnäkökulmasta merkittävää lisäturvaa. Kuten Jaakko Iloniemi on todennut: ”Jaamme nyt riskit mutta emme turvallisuustakuita”. 

Meidän tulisi käynnistää prosessi Natoon liittymiseksi ja Ruotsi on on syytä ottaa tähän junaan mukaan. Natoon liittymisen lisäksi pidän tärkeänä ja itsestäänselvänä, että säilytämme yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat vahvat puolustusvoimat.