EU:sta eroamisessa ei olisi järjen häivää

Suomalaisista yli 80 prosenttia suhtautuu positiivisesti EU-jäsenyyteen. Tämä on Euroopan korkeimpia lukuja. Kansalaismielipiteeseen on selvät syynsä: meillä suomalaisilla on kokemusta siitä, minkälaista on jäädä isojen yhteisöjen ulkopuolelle. NATO:on, EU:hun, EFTA:an ja Pohjoismaiseen neuvostoon kuulumattomuus pienensivät aikoinaan liikkumavaraamme niin taloudellisessa kuin poliittisessa mielessä. Ukrainan sodan puhkeaminen osoitti raa’alla tavalla, mitä isomman yhteisön ulkopuolelle kuulumattomuus voi tarkoittaa juuri tässä ajassa. 

Myös sisämarkkinat, vapaa ihmisten, tavaroiden ja palveluiden liikkuvuus ja esimerkiksi opiskelijavaihto-ohjelma Erasmus+ ovat kaikki Suomea ja suomalaisia hyödyttäviä asioita. Kuulumalla EU:hun Suomella on myös kokoaan suurempi mahdollisuus vaikuttaa globaalilla tasolla.

Kaikesta huolimatta aika ajoin joku esittää poliittisena tavoitteena EU:sta eroamisen. Tänään eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho totesi, että se on perussuomalaisten pitkän aikavälin tavoite. Halla-aho toteaa, että ero olisi oikeutettu, koska EU rajoittaa jäsenmaidensa suvereeniutta ”demokratiavajeen johdosta”.

EU:sta eroaminen ei kuitenkaan ole tavoite, jota perusuomalaiset ajavat tässä hallituksessa, eikä niin voi ollakaan, koska sellaista tavoitetta ei hallitusohjelmaan ole kirjattu. Suomen EU-politiikan pitkä linja jatkuu hallituksesta toiseen ja tämä linja on ollut maallemme eduksi.

Se, että hallituksessa olevilla puolueilla on puolueen tasolla ollut erilaisia näkemyksiä asioista, ei tietenkään ole mikään ennenäkemätön asia. Erilaisen näkökannat eivät estä hallitusta toimimasta ohjelmansa mukaisesti.

Aina kun joku leikkii tällaisen ajatuksen kanssa, on kuitenkin syytä pysähtyä pohtimaan, mitä tällaisen pyrkimyksen taustalla on – ja ennen kaikkea, mihin Suomen EU:sta eroaminen johtaisi.

Kaikissa yhteisössä ilmenee kitkaa ja haasteita. Näin on myös EU:ssa. EU kehittyy usein kriisien kautta.

EU:n jatkuva kehittäminen on toivottava ja välttämätönkin asia. On täysin perusteltua kritisoida rakenteita tai prosesseja, jotka eivät palvele yhteisöön kuuluvia maita ja niiden kansalaisia. Kritiikin ja eroamistavoitteen välillä on kuitenkin iso ero, eikä eroajatuksella tule mielestäni leikkiä, jos vaihtoehto on Suomea kurjistava.

Halla-aho toteaa, ettei ero ole ajankohtainen nyt, koska ”tiedostamme yhä vallitsevan maailmantilanteen”. Hänkin uskoo, että jakaantunut Länsi-Eurooppa olisi heikompi totalitaaristen maiden uhan alla.

Ero on haave tai tavoite, joka ei siis ole toteutettavissa tässä ajassa ja maailmassa. Kysynkin siksi: Mikä on se maailma, jossa Suomen eroaminen EU:sta olisi ajankohtaista tai viisasta?

On todennäköistä, että maailmassa tilanteet muuttuvat ja geopoliittiset painopisteet siirtyvät. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näköpiirissä mitään sellaista, mikä mielestäni puoltaisi eroajatusta. Miksi siis edes heittää sellaista ilmoille?

Suomen maantieteellinen sijainti ei muutu. Euroopan sijainti kahden suurvallan välissä ja Venäjän naapurissa ei sekään muutu. EU vahvistaa yksittäisten valtioiden kyvykkyyksiä niin kauppapoliittisesti kuin turvallisuuspoliittisesti. On vaikea nähdä, että globaali kilpailu muuttuisi tavalla, joka suosisi pieniä valtioita isojen toimijoiden sijaan.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Ei ole sattumaa, että Venäjä pitkään on keskustellut mieluummin yksittäisten EU-maiden kanssa kahdenvälisesti kuin suoraan EU:n kanssa. Vahva EU ei Venäjän maailmankuvassa ole Venäjän etu. Samanlaista asennetta on havaittavissa myös Kiinan vuorovaikutuksessa EU:n kanssa.

EU tekee Euroopasta kilpailukykyisen talousalueen ja mahdollistaa paremmin globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon torjunnan. Tällaiset maiden rajat ylittävät ongelmat eivät ole ratkaistavissa ilman EU:n vahvaa panostusta.

Miksi näin? EU on maailman suurin sisämarkkina. Kun EU-asettaa markkinoillaan kauppaa käyville maille vaatimuksia, on EU:n ulkopuolisten maiden usein järkevä seurata esimerkkiä.

Ja samaan aikaan: Emme voi sulkea silmämme siltä, että Kiinan vaikutusvalta maailmassa kasvaa jatkuvasti. Erityisesti siksi tarvitsemme EU:n, joka pystyy toimimaan tehokkaasti Kiinan vastapainona tiiviissä yhteistyössä USA:n kanssa.

Olisiko Suomi siis paremmassa asemassa ilman EU:ta? Itse en pysty mitenkään näkemään, että tähän kysymykseen voisi vastata myönteisesti.

Euroopan turvallisuus on pitkälti NATO:n harteilla, mutta EU:lla on Euroopan maiden turvallisuuden varmistamisessa Lissabonin sopimuksen myötä tärkeä rooli. Harmaalla vyöhykkeellä oleminen on turvallisuusriski, minkä Ukraina on joutunut karvaasti kokemaan. EU-jäsenyys ei ratkaise kenenkään turvallisuushuolia, mutta se selkeyttää siihen kuuluvien maiden asemaa. Siksi EU:n laajentuminen onkin ottanut viime aikoina askelia eteenpäin. Suomi suhtautuu EU:n laajentumiseen myönteisesti – toki sillä edellytyksellä, että EU:hun jäseniksi hakevat maat täyttävät jäsenyyden ehdot.

Vaihtoehtoisiakin polkuja on kokeiltu: Brexit on jo lyhyessä ajassa osoittautunut virhearvioksi. Kansanäänestys oli tiukka ja sen yhteydessä on myös pohdittu Venäjän vaikuttamisesta äänestyksen lopputulokseen.

Kauppasopimuksia ei tehdä noin vain; vientiin ja tuontiin liittyvän byrokratian lisääntymisellä on suoria vaikutuksia talouteen. Tämä on nähty nyt Isossa-Britanniassa. Myös työvoiman saatavuus on heikentynyt, kun työperäistä maahanmuuttoa on suitsittu. Monet Brexitin puolesta äänestäneistä ovat kertoneet katuneensa päätöstään, mikä myös näkyy kannatusmittauksissa.

On syytä olettaa, että EU:sta eroamisen seuraukset olisivat Suomen kohdalla saman suuntaisia kuin mitä Isossa-Britanniassa on nähty. Sillä erotuksella tosin, ettei Suomella ole Iso-Britannian tapaan globaalisti merkittävää pankkisektoria. Isossa-Britanniassa pankkisektori on toiminut hyvinvoinnin puskurina. Sen vetovoima ei ole haihtunut ilmaan, joskin se on heikentynyt.

Kuten yllä jo mainitsin, suomalaisten näkökulmasta yksi pidetyimmistä EU:n tuomista eduista on ollut vapaa liikkuvuus: oikeus asua, työskennellä ja opiskella missä tahansa EU-maassa. Aktiivinen suhteiden kehittäminen onkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle ensiarvoisen tärkeää. Sen sijaan, että puhumme EU:sta eroamisesta, toivoisin meidän tunnistavan EU:n merkityksen kauppasuhteiden ja kouluttautumisen näkökulmasta. Tällaiset suhteet muuttuvat helposti itsestään selviksi, mutta niiden merkitystä ei kannata Suomen menestyksen näkökulmasta vähätellä.

Eurooppa-ministerinä toivon, että Suomesta hakeuduttaisiin EU-virkoihin paljon nykyistä innokkaammin. Jos ja kun emme aina ole tyytyväisiä EU:n päätöksiin, meidän on ymmärrettävä katsoa peiliin: me olemme osa EU:ta, emme passiivinen toimija. Jos päätökset eivät tunnu Suomen edun mukaisilta, meidän on kehityttävä vaikuttamistyössämme paremmiksi.

Myös opiskelijavaihtoa tulisi edistää ja siitä tulee pitää aktiivisesti huolta. Suomesta ulkomaille lähtevien opiskelijoiden määrä on pudonnut kolmannekseen viime vuosikymmenen puoliväliin verrattuna. Yliopistojemme tason parantamiseksi tarvitsemme myös Suomeen suuntautuvaa opiskelijavaihtoa.

EU-kritiikki on hyvä asia. Mikään instituutio ei kehity, ellei siinä esiintyviä ongelmia nosteta rohkeasti esille. Kritiikin on kuitenkin hyvä perustua tosiasioihin ja vaihtoehtoisten polkujen faktapohjaiseen analysointiin, ei nostalgiaan tai mahdolliset ongelmat ohittavaan populismiin.

EU:n ensisijainen haaste tällä hetkellä on mielestäni sen sisäisen toimivuuden ja sen myötä uskottavuuden vahvistaminen. Oikeusvaltiomekanismi on tässä työssä keskeisessä roolissa – se on prosessi, jossa komissio, EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti käy vuosittaista vuoropuhelua jäsenmaiden kanssa oikeusvaltioperiaatteen toteutumiseen ja sen edistämiseen liittyvistä asioista. Kun meillä on monella tapaa tulonsiirtoihin ja osittaiseen yhteisvastuuseen perustava unioni, on pelisääntöjen oltava kaikille samat. Jos otat rahaa vastaan, sinun tulee myös pelata yhteisten sääntöjen mukaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa taas määräenemmistöpäätöksiin siirtyminen on välttämätöntä. Kun EU:n turvallisuutta haastetaan, on EU:lla oltava toimintakykyä niin kantojen muodostamisessa kuin niiden täytäntöönpanossa.

 

 

Minun RKP:ni juuri tänään

På svenska här

Miksi menimme tähän hallitukseen?

Tämän vuoden eduskuntavaalit olivat talousvaalit. Kahden kriisin seurauksena Suomen julkinen talous on vahvasti alijäämäinen ja ennusteet ovat synkkiä. Riippumatta siitä, minkä asioiden katsotaan vaikuttaneen vajeeseen – eikä viime kaudella vaikuttaneen opposition analyysi syistä ole täysin objektiivinen – on tarve korjausliikkeelle. 

Tämä tosiasia ohjasi vaalikeskustelua ja määritteli pitkälti myös vaalituloksen. Vaalitulos taas antoi osviittaa potentiaalisista hallituskoalitioista. Samoin osviittaa antoi puolueiden suhtautuminen julkisen talouden tasapainottamiseen. Kokoomus teki linjauksen kuuden miljardin sopeutustarpeesta. Tämä luku sai tukea valtiovarainministeriön virkamiesjohdossa, ja tästä muodostui käytänössä hallitusneuvotteluita ohjaava avainluku. 

Politiikkaa seuraavat tietävät, mikä ohjaa RKP:n toimintaa. RKP on ainoa liberaali keskustaoikeistolainen puolue. RKP:n politiikassa kestävä talous, EU-kysymykset, ihmisoikeudet ja globaali vastuu ovat erityisasemassa. Ne eivät ole pieniä politiikan sivuhaaroja, vaan puolueen historiaa tarkastellessa oleellisia puolueen politiikkaa määritteleviä kysymyksiä. Huolimatta siitä, että ne usein jäävät median ja ison yleisön silmissä kielikysymysten varjoon.

Tätä taustaa vasten on ilmeistä, ettei Petteri Orpon valitsema vaihtoehto ollut meille kaikkein mieluisin. Se oli kuitenkin ainut tarjolla oleva vaihtoehto SDP:n ja Keskustan neuvotteluhalujen ollessa heikot. Jouduimme siis pohtimaan, tulisiko RKP:n antaa mahdollisuus koalitiolle, jossa isoimpina puolueina vaikuttavat Kokoomus ja Perussuomalaiset. Vai sulkisimmeko sen heti kättelyssä vaihtoehtona pois? 

Johtuen puolueemme DNA:sta, jossa ajatus RKP:stä sillanrakentajapuolueena istuu tiukassa, koimme, että myös tälle kokoonpanolle tulee antaa mahdollisuus. Pidimme mahdollisuutta tärkeänä demokratia-ajattelun näkökulmasta – olihan Perussuomalaiset saaneet kansalta vahvan mandaatin. Kunnioitimme myös Petteri Orpon visiota ja menimme neuvotteluihin tietäen, että niistä tulisi vaikeat. Asetimme neuvotteluille kuitenkin selkeitä reunaehtoja. 

Talouden näkökulmasta lopputulos oli hyvä. Ohjelma toteuttaa toimia, joilla julkista taloutta tasapainotetaan kuuden miljardin euron edestä. EU-politiikan linja pysyy ja ilmastotavoitteista pidetään kiinni. Menoleikkauksia tehdään niin, että koulutuksen rahoitus turvataan. Ympäristön perusrahoitukseen ei myöskään kajota. 

Ohjelma linjaa myös merkittävistä työllisyystoimista. Sen pohjalta  työmarkkinat uudistetaan tavalla, jota ei voida missään nimessä pitää radikaalina. Suomi tekee nyt sen, minkä Saksa ja Ruotsi tekivät menestyksekkäästi 20 vuotta sitten. Nämä uudistukset käänsivät molemmat maat Euroopan talousvetureiksi. 

Olen varma ja haluan uskoa, että kaikki puolueet – olivatpa ne sitten hallituksessa tai oppositiossa – toivovat, että nämä uudistukset toteutuisivat. Tämä jo yksinkertaisesti siitäkin syystä, että kaikki puolueet tulevat korjaaman näiden uudistusten hedelmiä itse tulevaisuudessa hallituksessa ollessaan. Yli vaalikausienkin yltävät toimenpiteet ovat mielestämme vastuullisia ja viisaita. 

Hallitusohjelman kululeikkauspuoli on saanut kritiikkiä. Tämä on helppo ymmärtää. Neljä miljardia euroa on iso summa ja se tuntuu monen ihmisen ja järjestön arjessa. Leikkaukset ovat kuitenkin mielestämme vaikutuksiltaan hyvin tasapainossa.

Kaavailluilla menosopeutuksilla haluamme turvata hyvinvointia kaikille suomalaisille. ”Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat” -retoriikka voi palvella poliittisia tarkoitusperiä, mutta se ei peilaa mielestäni hallitusohjelman tavoitteita. Henkilökohtaisesti uskon vahvasti Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, joka lähtee siitä, että kaikkein vauraimmatkin nauttivat vauraudestaan eniten yhteiskunnassa, jossa kaikkein vähäosaisimmillakin ovat asiat mahdollisimman hyvin. Tältä pohjalta seison hallitusohjelman takana myös sopeutusutoimien osalta.

Miksi nyt epäilemme hallituksen toimintakykyä?

Talous on tässä maailmassa edistyksen ja hyvinvoinnin moottori. Tilanteen kriisiytyessä talouden epätasapaino romahduttaa hetkessä maamme hyvinvoinnin. Emme ole pitkään aikaan olleet tilanteessa, jossa kukkaron nyörejä olisi jouduttu kiristämään. Olemme eläneet loivaa, mutta turvallista nousukautta. 

Viimeaikaiset kriisit ovat velkaannuttaneet meitä entisestään. Korkojen nousu ja vauhdittunut inflaatio leikkaavat ihmisten ostovoimaa nopeasti ja vääjäämättömästi. Tällaisessa tilanteessa taloutta on pakko sopeuttaa määrätietoisesti.

Talouden mekanismit ovat monimutkaisia. Niihin vaikuttavat työvoiman ja raaka-aineiden saatavuus, koulutustaso ja innovaatiokyky, kilpailukykyinen verotus, investointihalukkuus, poliittinen vakaus jne. Talous on siis monen asian summa. 

Yksi kestävän talouden ensisijaisista ajureista on luottamus: luottamus jatkuvuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. 

Luottamuksen horjuessa jotkut saattavat saada ”pikavoittoja”, mutta isossa kuvassa ja valtion tasolla kestävä talous perustuu luottamukseen. Tällöin puhutaan luottamuksesta kansalaisten välillä, luottamuksesta kansallisiin instituutioihin, luottamuksesta hallitukseen ja päättäjiin sekä luottamuksesta työmarkkinoihin.

Yksi Suomen merkittävimmistä kilpailueduista kansainvälisillä markkinoilla on pitkään ollut juuri poliittinen vakaus, joka kumpuaa luettelemieni tahojen keskinäisestä luottamuksesta. 

Hallituksen alkutaival on ollut luottamuksen rakentamisen ja rakentumisen näkökulmasta kuoppainen. Sisäistä luottamusta ovat nakertaneet pohdinta hallituksen keskeisten ministereiden ja kansanedustajien keskuudessa ilmenneistä fasistisista ja rasistisista ajatuksista. 

Perussuomalaisten ministereiden ja kansanedustajien ajatukset eivät ole tulleet meille RKP:n edustajille yllätyksenä. Yksityiskohtaisella tasolla ne kuitenkin olivat meille uusia. Tunsimme toki entuudestaan ryhmän tavan tehdä politiikkaa. Tiesimme heidän arvopohjansa erilaisuuden suhteessa omaamme. Tästä huolimatta halusimme uskoa, että hallitusvastuu toisi mukanaan maltillisuutta ja halua keskittyä asiakysymyksiin identiteettipolitiikan sijaan. 

Uskon, että perussuomalaisilla poliitikoilla ja puoluetta äänestäneillä on aito huoli joissakin maissa esiintyneiden maahanmuuttoon liittyvien ongelmien jalkautumisesta Suomeen. Suhtaudumme RKP:ssäkin näihin huoliin vakavasti, emmekä suinkaan ole lakaisemassa niitä maton alle. Maahanmuuttoon liittyviin haasteisiin voi kuitenkin suhtautua monin eri tavoin: niitä voi lähestyä uhkana tai mahdollisuutena. Suomi tarvitsee merkittävää maahanmuuttoa ja siksi fokuksen on oltava hyvässä ja tehokkaassa kotouttamisessa ja nopean kotoutumisen mahdollistavien toimenpiteiden luomisessa ja turvallisen ilmapiirin synnyttämisessä. Nopeaa kotoutumista eivät edistä johonkin tiettyyn ihmisryhmään kohdistuva kritiikki tai pilkka tai jonkin tietyn ihmisryhmän leimaaminen.

Meidän näkökulmastamme kysymys käynnissä olevassa keskustelussa on siis ensisijaisesti politiikan tekoa ajavista arvoista ja politiikan tekemisen tavoista. Meille politiikka on yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista maan kokonaisetu huomioiden. Tuloksellinen hallitustyö on mahdollista vain, jos hallituksen sisällä vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Nyt olemme hallitustaipaleen alkamisen jälkeen joutuneet jo kahteen ministereiden käytöksestä kumpuavaan luottamuskriisiin: ensin paljastui ministeri Junnilan natsismiin viittaavaa materiaalia ja nyt uusimpana Riikka Purran kirjoituksia, jotka eivät ole jakamattoman ihmisarvon näkökulmasta hyväksyttäviä. 

Kirjoitukset ovat vanhoja ja Purra pyysi niitä anteeksi. Kuitenkin tapa, jolla hän vesitti anteeksipyyntönsä 13.7. heikensi luottamustamme siihen, että anteeksipyyntö olisi aito. Tai, että hän olisi aidosti sisäistänyt puheidensa vaikutukset yhteiskuntaamme. (Purra: ”Kuten oli arvattavissa, nyt vastustajien tähtäimessä on jo perussuomalaisten käyttämä suora ja kaunistelematon puhe, maahanmuuttokriitikki ja vaadittavat politiikkatoimet. Jopa naista alistavien, tasa-arvon vastaisten tapojen arvostelu ”rumasti”! (Burkaa arvosteleva blogitekstini)…/…Yhtä varmasti kuin aina uuden perussuomalaisen virheen osoittelu jatkuu ja tulee jatkumaan, perussuomalaisetkin jatkaa linjalla, johon meillä on mandaatti. Jos se rasittaa muita puolueita liikaa, ongelma ei ole meidän.”) 

Purran ”takaisinvedon” lisäksi Purran tiedotustilaisuuden sisältöä on mitätöity kenttäväen, puoluesihteerin ja puhemiehen toimesta.

Olisimme toivoneet, että ministeri Purra olisi kertonut, miten hänen ajattelunsa on vuosien saatossa muuttunut ja mikä on muutoksen saanut aikaan. Olisimme myös toivoneet hänen selkeästi ilmaisseen aiempien sanomistensa olleen rasistisia ja irtisanoutuvansa jatkoa ajatellen kaikesta rasistisesta puheesta sekä vaativansa tällaista sitoumusta koko eduskuntaryhmältä.

Meille kysymys ei ole niinkään 15 vuotta vanhoista kirjoituksista, vaan Purran ja Perussuomalaisten reaktioista näihin teksteihin nyt tartuttaessa.

Rasistinen käytös on tuomittavaa olipa kysymyksessä kuka hallituksen edustaja tahansa. Kyse ei ole ajojahdista, joka kohdistuu Riikka Purraan tai Perussuomalaisiin, vaan sen tiedostamisesta, että länsimaisessa historiassa on surullisia ja kohtalokkaita esimerkkejä siitä, mitä seuraa, kun rasistinen ja fasistinen puhe pikku hiljaa normalisoituu. Historian valossa kysymys on pitkistä prosesseista ja meidän on huolehdittava siitä, ettei tällainen prosessi pääse Suomessa käyntiin.

Kuten hallitusohjelmassa selkeästi kirjataan, hallitus on sitoutunut edistämään ihmisten yhdenvertaisuutta. Ministerien eli kaikkien hallituksen edustajien on tehtävä kaikkensa, jotta tämä tavoite toteutuu. Puolueesta riippumatta.

Voimme miettiä johtavien poliitikkojemme sanomisten vaikutuksia siihen, millaisena Suomi nähdään kansainvälisesti opiskelu-, työ- tai investointikohteena, mutta yhtä olennaista on varmistaa, että kaikilla suomalaisilla ja Suomessa asuvilla on lähtökohtaisesti edellytykset tuntea olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Tästäkään syystä emme voi hyväksyä rasismia. Emme missään muodossa.

Hallituksen todellinen työ ei ole päässyt kunnolla edes alkuun. Kaikkien taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia luovien toimenpiteiden kanssa on kiire. Tilanne, jossa hallitusjäsenten lausunnot herättävät kysymyksiä hallituksen arvopohjasta ja on jyrkästi ristiriidassa hallitusohjelmassa lueteltujen periaatteiden kanssa on kestämätön. Riikka Purra totesi itse: ”Tämä ei tule loppumaan”. Hänen lausuntonsa on omiaan  herättämään niin hallituksen jäsenten kuin kansalaistenkin keskuudessa uusia kysymyksiä jatkosta. Epämääräisyys ei tue luottamuksen syntymistä.

Meille talous ja ihmisoikeudet, tuottavuus ja ihmisten tasavertaisuus, talous ja luonnon hyvinvointi ovat saman kolikon eri puolia. Talous mahdollistaa inhimillisen hyvinvoinnin ja toisaalta taloutta pitää johtaa sosiaalista vastuuta kantaen. Emme allekirjoita sellaista näkemystä, ettei toista voisi saada ilman toista. 

Haluamme toimia politiikassa sellaisessa viitekehyksessä, jossa molempia edistetään kunnianhimoisesti. Näistä lähtökohdista teemme poliittiset päätöksemme.

Hallitusohjelma ei ole meidän näkökulmastamme täydellinen, mutta se on etenkin talouden tasapainottamisen näkökulmasta hyvä. Siksi on erittäin valitettavaa, että hallituksen sisällä ja ympärillä vellovat ristiriidat muodostuvat ohjelman toimeenpanon esteeksi tai kohtuuttomasti hidastavat toimeenpanoa. Vaikka pragmaattisuus on tärkeää, pragmaattisetkaan päätökset eivät voi kestävyyden nimissä perustua muulle kuin kestäville arvoille. 

Summatakseni:

Politiikkaa voi tehdä monella eri tavalla ja yhteiskunnallisia ongelmia voi ratkoa monella tavalla. RKP on tunnettu kyvystään toimia sillanrakentajapuolueena. Siinä roolissa halusimme nytkin toimia ja sitä vasten olemme olleet valmiita tekemään tiettyyn pisteeseen asti poliittisia kompromisseja. Jos tällä hallituspohjalla heikennämme Suomen maakuvaa ja keskustelukulttuuria sekä Suomen vetovoimaa, kansallista yhtenäisyyttä ja poliittista vuoropuhelua, niin silloin kompromissien hinta on liian iso.

Mitä nyt?

Pidimme eilen 14.7. rakentavan ja analyyttisen ryhmäkokouksen. Kokous oli hyvin yksimielinen ja sen lopputuloksena julkaisimme tiedotteen, jossa ilmaisimme huolemme hallituksen toimintakyvystä. Emme vielä päättäneet luottamuksesta tai jatkosta. 

Aivan kuten viime viikkojen aikana, sosiaalisen median reaktiot tiedotteeseemme kertovat rasismikeskustelun käyvän kuumana. Ihmiset, myös meidän kannattajamme, osoittavat pettymystään siihen, ettemme välittömästi vaadi koolle äänestystä Purran luottamuksesta tai ettemme välittömästi kaada hallitusta.

Arvostamme RKP:ssä poliittisia prosesseja. Haluamme käydä aitoa vuoropuhelua kollegojemme kanssa löytääksemme kestäviä ja Suomen kokonaisetua parhaalla mahdollisella tavalla palvelevia ratkaisuja. Ymmärrämme, että ihmisten, myös meidän äänestäjiemme, on kotisohvalla istuessaan ja sosiaalista mediaa selaillessaan vaikea hyväksyä tai ymmärtää politiikan välillä hidastakin askellusta.

Me päättäjät – ja etenkin me ministerit – elämme kesän keskelläkin työarkeamme. Me osallistumme vaativiin kansainvälisiin kokouksiin, joissa on tuskin minuutin pituisia naisten- tai miestenhuonetaukoja, Ne eivät tarjoa mahdollisuutta keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa. Näissä kokouksissa pöydillä on Suomelle tärkeitä asioita. Me tiedämme, että on kohtuutonta ja myös epäviisasta aiheuttaa kollegoillemme tilannetta, jossa fokus pitää siirtää näistä asioista kriisin käsittelyyn, niin tärkeä kuin tämä asia onkin. 

Samalla kun arvoristiriidat, jotka vallitsevat RKP:n ja Perussuomalaisten välillä näyttävät vaikeilta yhteensovittaa, meillä on edelleen luottamus Petteri Orpoon. Siksi haluamme selkeästi kertoa kantamme ja antaa hänelle mahdollisuuden arvioida kokonaistilannetta. Kuten tiedotteessamme toteamme, tulemme Orpon johdolla jatkamaan keskustelua hallituksen toimintakyvystä ja tulevaisuudesta. Käymme vielä viimeisen keskustelun, jonka lopputulosta peilaamme RKP:n arvoihin. 

Sanat ja teot kertovat siitä maailmankuvasta, jonka varaan kukin puolue politiikkansa rakentaa. Emme voi olla mukana edistämässä maailmaa, jollaiseen emme itse usko. 

Omat äänestäjäni voivat luottaa siihen, että arvoni ovat ennallaan. RKP:n äänestäjät voivat luottaa siihen, että puolueemme arvot ovat ennallaan. Tai jos mahdollista, entistäkin kirkkaammat. 

Olen luottavainen sen suhteen, että nyt käynnissä olevasta rasismikeskustelusta seuraa hyviä asioita. Kiitos kaikille keskusteluun aktiivisesti osallistuneille. Jos jokin Pohjoismaisessa demokratiassa on arvokasta niin kansalaiskeskustelu ja kansalaisaktivismi. Juuri tässä ajan hetkessä en voi omalta osaltani riittävästi tätä korostaa.

Joskus on matkattava kauas nähdäkseen lähelle.

Komentotaloutta, avoimia piikkejä vai jotain siltä väliltä?

Jos toimenpiteet sähkön hinnan hillitsemiseksi aiheuttavat sen, että hinta karkaa käsistä tai että tehoa häipyy markkinoilta, niin se ainoastaan pahentaa tilannetta. Jotkut keskustelussa olleista lääkkeistä ovat juuri sellaisia. Pitää myös muistaa, että loppukädessä laskun maksamme me, Suomen kansalaiset. Ilmaisia lounaita ei ole.

Tässä oma näkemykseni siitä, mihin keinoihin kaikista tunnistetuista keinoista mielestäni kannattaisi keskittyä.

Sähkön hinta aiheuttaa monessa perheessä ja yrityksessä suurta huolta. Apu on tarpeen, mutta apua annettaessa pitää olla varma siitä, että lääke ei pahenna tautia. Oleellista on, että toimien ei tule sekoittaa markkinoita, poistaa tuotantoa verkosta eikä poistaa kannustimia energian säästämiseen, koska sitä tarvitaan. 

Pääsyy kriisiin on se, että tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Kun lisäksi Olkiluoto 3, muutama ruotsalainen reaktori ja iso osa Ranskan ydinvoimakapasiteetista on telakalla, niin ongelmat lisääntyvät. Nykyinen hintamalli perustuu siihen ajatukseen, että hintapyramidin kallein kulloinkin tarvittava tuotantotapa määrittelee hinnan. Kun se tällä hetkellä usein on sodan seurauksena rajusti kallistunut kaasu, hiili tai öljy, niin ongelmat ovat selvät. 

Suomen kohdalla olemme myös menettäneet ison voimalähteen, venäläisen sähkön. Sillä olemme Pohjanlahden yli tuodun sähkön ohella tasanneet tarjonnan ja kysynnän eroa.  

Paljon on jo tehty. Arvolisäveron pienennys astui voimaan joulukuussa. Se näkyy tammikuussa tulevassa laskussa. Verovähennys astuu voimaan vuoden vaihteessa ja erityisen vähävaraiset voivat saada suoraa tukea. 

Kaikkien näiden hintalappu on 650 miljoonaa. Ja niiden vaikutus näkyy arjessa vasta tammikuussa. Nämä toimet on mitoitettu nykyisen hintatason pohjalta, eli tilanne ei ole muuttunut odottamatta. 

Siitä huolimatta nyt pohditaan lisää tukea. Tilanne on näistä huolimatta monelle akuutti – ja nämä mainitut tukimuodot eivät esimerkiksi auta yrityksiä.

Alkuviikosta julkistettiin joitakin aihioita. Käyn ne tässä läpi. 

Marras- ja joulukuun sähkölaskuja esitetään korvattavan osittain. Korvaustaso on vielä auki, kuten on omavastuukin. Kustannus on parista sadasta miljoonasta vajaan miljardiin. 

Hyvää mallissa on se, että se auttaa suoraan niitä, joiden sähkölasku on noussut paljon. Monissa perheissä varsinkin alkutalvi on ollut vaikea. Vaikka apu tulee jälkikäteen tuo se silti helpotusta monen perheen arkeen. Jälkikäteen maksettava tuki ei poista kannustimia säästää energiaa, mikä edelleen on välttämätöntä. Se on hyvä tapa tukea. Mutta se on potentiaalisesti kallis. Itse ajattelen, että omavastuu tässä on oleellinen asia, kuten maltillinen korvaustaso. On tärkeä auttaa kansalaisia talven yli, mutta se on tehtävä taloudellisesti kestävällä tavalla.  

Toinen toimi on maksuaikojen käyttöönottaminen. Eli hieman vanhan ajan tyyliin lasku tasattaisiin usealle kuukaudelle. Tämä vaatii käytännössä sen, että valtio takaa yhtiöiden saatavat. Se ei tarkoita varsinaista menoa eikä se poista kannustimia säästää, mutta se helpottaa kuluttajan asemaa. Ihan hyvä toimi. 

Kolmas toimi onkin hankalampi. Tulemme selvittämään jonkinlaista hintakattoa. Olen itse suhtautunut tähän penseästi hintakaton haasteiden takia. Mutta sellainen on toki rakennettavissa järkevästi. 

Yksi vaihtoehto – ja tähän hallituksen esitys tullee perustumaan – on ns Norjan malli. Asetetaan hinta, jonka ylittävältä osuudelta valtio maksaa laskun osittain tai kokonaan. Se on potentiaalisesti todella kallis ja johtaa potentiaalisesti siihen, että hinta karkaa pörssissä – mutta se on mahdollinen. 

Oleellista on, että ns takuuhinta ei ole liian alhainen – ja että korvaus sen yläpuoliselle osuudelle ei ole 100%, jolloin säilyy insentiivi myös pörssissä pitää hinta kurissa. Perussuomalaisten esittämä malli voisi olla toteutettavissa. 

On pohdittu sen vaikutusta kuluttajan kannustimiin. Haluaako kukaan säästää energiaa, jos energia on liian halpaa? No, vuosi sitten hinta oli 5c / KWh. Väitän, että jo hinnan tuplaaminen sisältää varsin hyvän kannustimen. SDP:n ehdottama 20c on jo varsin kallis – ja kannustava – hinta. 

Jos tämä on se malli, niin sen tulee olla ajallisesti rajattu. 

Kokoomus on esittänyt mallia, jossa yhtiö velvoitetaan tarjoamaan ainakin osaa tuotannosta tiettyyn hintaan. Tässä viitataan ns Viron malliin. 

Virossa markkina näyttää kuitenkin täysin erilaiselta. Siellä on yksi valtiollinen yhtiö, joka palvelee koko maata. Sen velvoittaminen on ihan eri asia, kun kymmenien kunnallisten tai yksityisten, tai osittain valtion omistamien (Fortum) tapaisten yhtiöiden velvoittaminen myydä sähköä tiettyyn hintaan. Osakeyhtiön velvoittaminen pitää sisällään myös ilmeisiä ongelmia esimerkiksi omaisuuden suojan suhteen. 

Puhutaan ns velvoitesähköstä. Yhtiön velvoitteesta tarjota sähköä lähialueelle. Jos tälle määritellään erillinen hinta, niin eliminoiminen kilpailun, synnytämme alueellisia monopoleja ja ajamme monen toimijan markkinoilta.  

Kokoomus unohtaa tätä mallia kannattaessaan myös, että moni velvoitesähkön piirissä oleva ei itse tuota sähköään, vaan ostaa sen muualta. Moni yhtiö on jo myynyt sähkönsä eteenpäin pitkäksi ajaksi – tai sitoutunut ostamaan tiettyyn hintaan. Tämä tarkoittaa, että Kokoomuksen komentotalousmalli ajaisi monet toimijat suuriin vaikeuksiin, todennäköisesti konkurssiin – ja pois markkinoilta. Kokoomuksen malli tarkoittaisi sähkökatkoksia ja suurella todennäköisyydellä katastrofia kuluttajan näkökulmasta. 

Oppia voi ottaa esimerkiksi Kosovosta, jossa tällaista on kokeiltu. Siellä tulokset olivat tuhoisat. Malli poistaisi tehokkaasti myös kannustimet investoida uuteen tuotantoon.  

Se, että Kokoomus ajaa tällaista lähinnä sosialismia edustavaa ajatusta on häkellyttävää puolueelta, joka perinteisesti väittää edistävänsä markkinataloutta.

Sen suorat ja epäsuorat kustannukset ovat helposti myös miljardiluokkaa. Se ei todellakaan ole ilmainen, kuten Kokoomus virheellisesti väittää. 

Malli tarkoittaa käytännössä myös sitä, että sähköyhtiöistä tulee sosiaalipalvelujen tuottajia. Aikamoinen toimialan laajennus. 

Tuntuu, että joku on höynäyttänyt Kokoomuksen puoluejohdon tässä pahemman kerran. 

Kokonaisuus on hallittava. Kustannukset on pidettävä kurissa. Rahoituksen on ajateltu ainakin osittain tulevan ns Windfall-verosta, jonka tuotoksi alustavasti arvioidaan 0,5- 1,3 miljardia. Windfall-vero tarkoittaa sitä, että osa kieltämättä kohtuuttomista tuotoista verotettaisiin pois. 

Windfall veroa pohdittaessa on muistettava, että yhtiöt ovat varsin erilaisessa asemassa. On eri asia olla sähkönvälitystä harjoittava yhtiö, eri asia olla yhtiö, joka itse myy tuottamansa energiaa. Ja on tärkeää, että veron taso on kutakuinkin linjassa esim Ruotsin vastaavan esityksen kanssa. 

Sinänsä uskon, että pelko siitä, että windfall-vero aiheuttaisi investointikannustimien häviämisen on turha. Se on tilapäinen, tähän tilanteeseen räätälöity poikkeustoimi. 

Entä se kokonaisuus? Totesin alussa, että meillä jo on osittain käytössä olevia toimia. 

Arvonlisäveroa on alennettu, kuluista saa verokevennyksiä. Meillä on suora tuki vähävaraisille. Tämän lisäksi tullee sähkölaskun osittainen korvaaminen, pidennetyt maksuajat sekä mahdollisesti subventoitu hintakatto. Kaiken päälle windfall-vero. 

Monet näistä toimista ovat päällekkäisiä. Itse pohdin, onko tämä kokonaisuus hallinnassa? Mikä on kaikkien näiden toimien kokonaisvaikutus? Hallitsemmeko sitä?

Olisi järkevää mahdollisimman suurissa määrin käyttää olemassa olevia mekanismeja ja pitää Kelan toiminnot Kelassa ja sähköyhtiöiden toiminnat energian piirissä. Näin ei nyt tule olemaan. Se on ehkä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa perusteltua, mutta tarkkana tulee olla. 

Oleellista on, että näemme myös yrityksen tarpeet. 

Järkevintä, olisi ollut pitäytyä mahdollisimman pitkälti olemassa olevissa mekanismeissa ja veroissa ja säätää tuki sen kautta. Näin ei tule tapahtumaan. Toiseksi paras olisi pelkästään Windfall-veron kautta kohdistetusti tukea heitä, joiden tilanne on heikoin. Sekään ei ole helppo rakentaa, eikä se tule olemaan tässä se valittu polku. Hintakattoon suhtaudun epäillen, ja pidän hyvin tärkeänä, että olemme tarkkoja parametrien kanssa niin, että markkinaa ei hajoteta, ja että hinta ei karkaa käsistä. Syyt siihen avaan yllä. 

Tukimuotojen tulee koskea tätä kriisiä. Tästä ei saa tulla pidempiaikainen periaate. Siihen meillä ei ole varaa ja tulee muistaa, että tulevaisuuden matalampi hintataso on tänään tehtävien investointien varassa. 

Isossa kuvassa kestävä ratkaisu tulee sen kautta, että saamme tarpeeksi tuotantoa verkkoon, että siirtoyhteydet ovat kunnossa, että kysyntäjousto otetaan esimerkiksi etäohjauksella maksimaalisesti käyttöön ja myös sen kautta, että EU:n tasolla pohditaan hinnoittelumekanismeja uudestaan. 

On myös syytä muistaa, missä tilanteessa olemme. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että Eurooppa vuoden päästä melkein on irtaantunut venäläisen energian riippuvuudesta, niin se olisi pidetty mahdottomana asiana. Tässä kuitenkin olemme, kolhiintuneina, mutta pystyssä. 

Politiikan linjavetoja perheyrityksiä kuunnellen

Perheyritysten liitto jäsenten näkemykset talouden tilasta ja tulevaisuudesta antavat meille poliitikoille tärkeitä eväitä poliittisten linjausten tekemiseen. Se, että luottamus talouteen on perheyritysten keskuudessa romahtanut, on asia, joka signaloi nopeaa muutostarvetta. Kaksi huolta nousevat muiden edelle: työvoiman saatavuus sekä veropolitiikan muutokset.

Työvoiman saatavuus nousee toistuvasti esille kärkihaasteena. Toisaalta kyse on työmarkkinoiden kannustimista ja toisaalta työperäisen maahanmuuton prosesseista.

Itse näen tähän seuraavat ratkaisut:

Työperäisen maahanmuuton prosessit on laitettava viipymättä kuntoon. Tähän on jo ryhdytty, mutta on syytä vakavasti pohtia sitä, onko Migri oikea viranomainen hoitamaan ylipäätään työperäisen maahanmuuton kysymyksiä. Nyt samassa putkessa on sekä humanitäärinen että työperäinen maahanmuutto, ja putki on pahasti tukossa.

Lisäksi: Sellaisen yrityksen, joka on hoitanut työnantajavelvoitteensa moitteettomasti työperäiseen maahanmuuttoon liittyen, tulisi voida ns. ”sertifioituna yrityksenä” ohittaa rekrytoinneissaan pitkät lupajonot.

Tarvitsemme paikallisempaa sopimista. Olen itse luonut tähän ratkaisumallin, joka on julkaistu Liberan pamfletissa.

Ansiosidonnainen työttömyystuki tulee ulottaa kaikille, mutta se tulisi porrastaa Tanskan mallin mukaisesti. Tämä parantaisi kannustimia työnhakuun.

Veropolitiikan tulee olla kannustavaa ja ennen kaikkea ennustettavaa. Suurista verotuslinjoista pitää pystyä sopimaan parlamentaarisesti ja pitkäjänteisesti. Verotus ei voi olla jokaisen budjettiriihen pelinappula.

Suomalaista omistamista pitää vahvistaa. Tarvitsemme Suomeen ulkomaista pääomaa, mutta myös sukupolvenvaihdosten helpottamista: perintövero tulee korvata myyntivoittoverolla, joka maksetaan vain, mikäli perintö myydään, Ruotsin mallin mukaisesti.

Olen vakuuttunut, että näillä toimilla myös Perheyritysten liiton jäsenten usko tulevaisuuteen vahvistuisi

Kulttuurilla politikointi ei pelasta kulttuuria

En suhtaudu kovin suopeasti sellaiseen soutamiseen ja huopaamiseen, jota juuri nyt kohtaamme poliittisessa päätöksenteossa. Jokaisen hallituspuolueen tulee kantaa yhteisesti vastuu budjettileikkauksista. Ja niin ikävää kuin se onkin, leikkauksia on tälläkin hallituskaudella välttämätöntä tehdä.

Toisin kuin viimeaikaisista uutisoinneista voisi päätellä, kaikki hallituspuolueet ovat olleet tietoisia siitä, että Veikkauksen voittovaroihin perustuvaa rahoitusta tullaan leikkaamaan. Kaikki puolueet ovat olleet yhdessä näistä päättämässä. 

Kulttuurialan leikkausten taustalla on Veikkauksen voittovarojen eettisyyden kyseenalaistaminen. Asia on nostettu täysin aiheellisesti tarkasteluun, sillä on ongelmallista, että kulttuurin tukemiseen tarkoitetut varat tulevat osin peliriippuvaisilta. Ongelmien hillitseminen on johtanut tulojen pienenemiseen. Toinen Veikkauksen voittovaroihin liittyvä ongelma on se, että niiden taso ailahtelee vuodesta toiseen ja lisäksi ne ovat laskussa. Aiempaa matalampaa tasoa on pyritty budjetissa paikkaamaan, mutta tässä ei ole onnistuttu täysimääräisesti. 

Syyskuussa hallituksen sisäisissä neuvotteluissa sovittiin näiden säästöjen allokoinnista. Tämän seurauksena myös kulttuuriin kohdistuvien tukien leikkaukset konkretisoituivat. Leikkausten määrän Antti Kurvinen kertoi julkisuuteen aivan, kuten ministerin kuuluukin. 

En pidä siitä, että yksikään puolue välttelee päätöksenteon osalta vastuutaan. Kaikki puolueet kuittasivat tehdyt leikkaukset. 

On selvää, että alkuperäistä ja yhdessä tehtyä päätöstä voidaan korjata, jos korjaukseen todetaan olevan aihetta. Tällainen päätösten pyörittäminen herättää ymmärrettävästi paljon kysymyksiä – etenkin ottaen huomioon, että vuoden 2023 budjetti tulee olemaan vuoden 2022 budjettia kireämpi. Kiristyksiä tulee vielä enemmän. Niiden tekeminen tulee mahdottomaksi, jos tehtyjen päätösten takana ei seistä.

Mutta palataan tähän käsillä olevaan tilanteeseen. Meidän on mahdollista allokoida veikkausvaroja uudelleen tietoisina siitä, että leikkaustarve siirtyy jollekin toiselle sektorille. Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että paisuttaisimme budjettia. Olemme asettaneet menojen kokonaissummalle katon. Veikkausvaroja ja valtion budjettia voidaan tarkastella erillään ja veikkausvarojen vähentymistä voidaan kompensoida valtion budjetista. Kokonaispotti on kuitenkin vakio – ainakin niin kauan kuin menokattoa kunnioitetaan. Ja sitä soisin meidän päättäjien kunnioittavan.

Kaiken tämän sanottuani totean kuuluvani niihin, jotka ovat aidosti huolissaan kulttuurialan tilanteesta. Ennen kaikkea siksi, että uskon kulttuurielämän tilan korreloivan vahvasti maan henkisen hyvinvoinnin kanssa. Ruotsissa luovien alojen osuus BKT:sta on kaksinkertainen verrattuna Suomeen ja katson, että meidän tulisi pyrkiä samanlaiseen suhteeseen. Toivon, että jatkossa varojen allokointia tehtäisiin tämän pyrkimyksen pohjalta. Siksi olen myös iloinen siitä, että ensi vuoden tilannetta nyt pyritään korjaamaan.

Adlercreutz puoluekokouksessa: EU-politiikkamme ei voi olla hallitus-oppositio-kysymys

– On oltava arvoja ja asioita, jotka pysyvät, riippumatta siitä istuuko hallituksessa vai oppositiossa. EUn tulisi olla sellainen asia, mutta valitettavasti niin ei enää ole.

Näin totesi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz puheessaan RKP:n puoluekokouksessa, joka tänä vuonna järjestettiin virtuaalisesti.

– Meillä RKP:ssä on omat kynnyskysymyksemme. Meille ne ovat oikeusvaltio, tasa-arvo, ihmisoikeudet, markkinatalous, elinkeinonvapaus – ja EU-jäsenyys, muutamia mainitakseni. Ne kuuluvat perustuksiimme, kysymyksiin, joista emme neuvottele, Adlercreutz sanoo.

Hän nosti esiin EU-jäsenyyden Suomelle antamat hyödyt.

– EU tarkoittaa turvallisuutta, kauppaa ja vuorovaikutusta, suurempaa roolia kansainvälisessä yhteisössä. Se tarkoittaa taloudellista hyötyä Suomelle – tarkemmin ottaen noin 15 miljardia vuodessa. Se tarkoittaa sitä, että meillä on mahdollisuus puuttua aikamme suuriin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi ilmastonmuutokseen.

– EU:sta ei saa tehdä sisäpoliittista tai kunnallispoliittista kysymystä. Vaalien alla tietyt puolueet ovat olleet valmiita leikkimään Suomen taloudella, hyvinvoinnilla, viennillä ja turvallisuuspolitiikalla lyhytaikaisen sisäpoliittisen hyödyn saavuttamiseksi. Tämä ei saa toistua.

Adlercreutzin mukaan meidän on kyettävä yhdessä sitoutumaan rakentavaan ja ennakoitavaan EU-politiikkaan.

– Vakaudesta on kansainvälisessä politiikassa pulaa, mutta Suomessa näin ei toistaiseksi ole ollut. Meidän on kyettävä pitämään tietyt kysymykset erillään puoluepolitiikasta ja ennen kaikkea hallitus-oppositiopolitiikasta. EU on sellainen kysymys.

 

Lisätietoja:
Anders Adlercreutz, 044 981 0191

 

Puhe keskustelussa vaalien siirtämisestä

Politiikassa voi joko rakentaa tai hajoittaa. 

Voi joko rakentaa luottamusta tai epäluottamusta. 

Voi joko olla johdonmukainen, tai kääntyä tuulen mukana. 

Arvoisa puhemies. 

Kun päätös vaalien siirtämisestä syntyi 8 puolueen yhteisenä päätöksenä, Perussuomalaisten riveistä lähdettiin heti viljelemään salaliittoteorioita. Asiasta oli sovittu. Vaaleja ei yritettykään pitää. Kaikki oli pelkkää peliä. 

Suomalaisen yhteiskunnan vahvin pääoma on luottamus. Ja se on perustunut siihen, että emme puhu mitä sylki suuhun tuo. Että pysymme totuudessa. Että emme levitä salaliittoteorioita vain siksi, että siitä saa somessa peukkuja. 

Tämä luottamus ei nimittäin ole itsestäänselvyys. On ollut aika, jolloin sitä ei ole ollut. Ja ne ajat eivät ole olleet helppoja, riemukkaita, ne eivät olleet menestyksen aikoja kenellekään. Vaan vaikeita kaikille. 

Siihen ei ole syytä palata. Luottamusta ei pidä hajoittaa. 

Mikä on demokratiassa tärkeää? 

Onko se sitä, että pysymme tiukasti suunnitelmassa, silloinkin kun huoli siitä, että siitä voi koitua vahinkoa ihmisille ja demokratian toteutumiselle?

Vai onko se sitä, että pyrimme yhteisesti sopimaan tavoista, joilla voimme varmistua siitä, että demokratia toteutuisi mahdollisimman hyvin?

Ajattelen että se on se jälkimmäinen. Uskon,  että valtaosa suomalaisista yhtyy tähän. 

Vastuulliseen politiikkaan kuuluu johdonmukaisuus. Poliittiseen peliin se ei välttämättä kuulu. 

Perussuomalaiset olivat sitä mieltä, että vaalit ovat turvalliset. Että ne tulisi järjestää, vaikka terveysviranomaiset olivat toista mieltä. 

Kunnes olivatkin sitä mieltä, että että oli jätetty tekemättä asioita, jotta ne olisivat turvalliset. Toki kertomatta mitä olisi pitänyt tehdä – samalla myöntäen, että ensimmäinen kanta, se että vaalit ovat turvalliset, oli poliittista peliä. 

Perustuslakivaliokunnassa – joka tässä on mietintövaliokunta – he yhtyivät yhteiseen kantaan. 

Mutta täällä salissa he eivät enää yhdykään. Tuoden tänne myös esityksen, jota he eivät esittäneet valiokunnassa, koska tietävät, että se olisi suoraan ammuttu asiantuntijoiden suulla alas. 

Tämä ei ole johdonmukaisuutta. Se on poliittista peliä, lyhyttä peliä pikavoittojen toivossa. 

Tosiasia on se, että jos ottaa terveysviranomaisten kannan todesta, niin mikään toimi ei olisi riittänyt, Totta on myös se, että paljon oli tehty. Ainut työkalupakkiin jäänyt asia, ennakkoäänestyksen pidentäminen, ja sillä olisi ainoastaan ollut marginaalinen merkitys. Se ei olisi missään nimessä vaikuttanut tähän tilanteeseen. 

Demokratiaa tulee puolustaa. Sitä tässä nyt tehdään. Kukaan ei tiedä mikä tilanne tulee olemaan kesäkuun alussa. On kuitenkin syytä uskoa, että tilanne silloin on huomattavasti parempi. 

Koko eduskunnan tulee tukea oikeusministeri Henrikssonia tässä työssä. Työssä, jota hän on hoitanut hyvin, työssä demokratian toteutumisen puolesta.

Politik skall basera sig på konsekvens och ansvar  

På en vilja att bygga, och att inte riva. 

Anna-Maja Henriksson har föredömligt jobbat för att demokratin skall fullbordas. Hon förtjänar hela riksdagens stöd i detta arbete. 

Tehokas kotitalousvähennys on helppo, tylsä ja muuttumaton.

Tämän hallituskauden aikana työllisyydestä on puhuttu paljon ja hyvästä syystä. Hallitus tekee isoja panostuksia muun muassa koulutukseen ja nämä panostukset pitää myös rahoittaa. Samaan aikaan näemme, että Suomen talouden viime vuosikymmenien ongelma eli kestävyysvaje ei ota korjaantuakseen.

Tässä keskustelussa myös kotitalousvähennys on noussut tarkastelun kohteeksi. Mikä on sen vaikutus talouteen? Kuka hyötyy siitä ja parantaako se työllisyyttä?

Äskettäin ilmestynyt Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen yhteinen raportti kyseenalaistaa kotitalousvähennyksen hyödyt. Tämä loppupäätelmä on yllättävä ja se on herättänyt laajalti keskustelua. Voiko olla niin, että – raportin otsikkoa lainatakseni – ”kotitalousvähennys ei lisää työllisyyttä tai kitke harmaata taloutta”?

Tutkimuksen pohjalta ei voi mielestäni vetää otsikon mukaista yksiselitteistä johtopäätöstä asiasta. Selvää on tosin, että poliittisessa retoriikassa vähennyksen merkitystä on liioiteltu.

Tutkimus herättää muutaman ilmeisen kysymyksen sen lähtökohdista: Tarkastelun kohteeksi valitut vuodet ovat Suomen ja Ruotsin osalta 2007 ja 2009. Ne sijoittuvat keskelle finanssikriisiä. Tämä seikka pyritään ottamaan tutkimuksessa huomioon, mutta se on mielestäni joka tapauksessa lähtökohtana ongelmallinen. Vertailu eri palveluiden välillä on myös osin puutteellista: remonttipalveluja ei osteta samoin perustein kuin autokorjauspalveluita. Myöskään kotisiivouspalveluiden määrän kasvuun liittyy vaikeasti todennettavissa olevia oletuksia. Ja lopuksi, tutkimuksessa on rajattu iso osa vähennyksien käyttäjistä tutkimuksen ulkopuolelle, eikä siinä ole haastateltu palvelujen tarjoajia.

En mene tässä syvällisemmin itse tutkimukseen. Siitä voi mielestäni kuitenkin päätellä, että pienet muutokset vähennyksessä eivät vaikuta suuresti käyttäytymiseemme kuluttajina. Sen pohjalta voidaan myös kyseenalaistaa se, että vähennyksellä olisi kokonaistalouden näkökulmasta positiivinen vaikutus.

Siitä huolimatta: Hinta vaikuttaa ostopäätökseen. Jo tämän pohjalta voi olettaa, että vähennys kasvattaa kysyntää ja vähentää harmaata taloutta, ellei katso, että kotitalousvähennyksen piirissä olevat palvelut ole sellaisia, joita hankitaan aivan eri pohjalta.

Vähennystä kritisoidaan siksi, että se ”suosii hyvätuloisia”. Vähennystä käyttävien mediaaniansio on noin 3000€. Se on hieman keskiansiotasoa korkeampi, mutta en kutsuisi 3000 € kuukaudessa tienaavia hyvätuloisiksi tavalla, joka alleviivaa tuen palvelevan erityisesti hyväosaisia. Moni keskituloinen perheellinen ihminen pystyy ehkä käymään töissä juuri siksi, että saa arjen kaaokseen tukea kodin ulkopuolelta. Sama koskee vaikkapa vanhenevista vanhemmistaan huolta pitäviä ja edelleen työssä käyviä ihmisiä. Kotitaloustuen taloutta tukevat vaikutukset ovatkin näin moninaisia . On myös selvää, että vähennys suosii heitä,  jotka maksavat veroja, joista kulu voidaan vähentää. Veropolitiikan fokus ei voi olla ainoastaan tulonjakomekanismeissa.

Väitän, että kotitalousvähennys lisää hyvinvointia. Jos voin palkata apua, minulle jää aikaa muuhun: perheeseen, lapsiin, vanheneviin vanhempiin ja omasta hyvinvoinnistani huolehtimiseen.

Sen sijaan, että vähennystä säädetään muutaman vuoden välein – ja muutoksia on tehty kokonaiset yhdeksän kertaa sitten vähennyksen käyttöönoton vuonna 2001 – siitä tulisi tehdä tylsä ja ennakoitavissa oleva. Tämän tulisi olla kaiken veropolitiikan perusta.

Ei pidä olla niin, että kansalaisen joka vuosi tulee selvittää vähennyksen taso verottajan verkkosivulta. Vähennyksen tulee olla ennustettavissa oleva ja yksinkertainen. Vain silloin se vaikuttaa käyttäytymiseen ja vain silloin sillä on edellytyksiä tuottaa niitä hyötyjä, joita sillä tavoittelemme.

Meidän ei tule pelata ja veivata kotitalousvähennyksen kanssa. Tehkäämme siitä helppo ja ymmärrettävä. Mekanismi, jota voidaan käyttää yhä laajemmin niin nuorten kuin iäkkäämpien kansalaisten arjen helpottamiseen.

 

(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 7.2.2021)

Meidän on oltava muutos, jota etsimme

Tällä hetkellä häntä ohjaa koiraa, kiistelemme keinoista ja puolustamme etuja, ymmärtämättä täysin kirkkaasti kokonaiskuvaa ja sitä, mitä rahoilla pitäisi tehdä ja millä aikavälillä. Syntyy lillukanvarsikeskustelua, joka vie meitä yhtä paljon taakse- kuin eteenpäin.

Eduskunnan täysistunnossa pitämässäni puheessa korostin sitä, että Suomi on selvinnyt kuluneesta puolesta vuodesta kohtalaisen pienillä vaurioilla. Tämä pitää paikkansa. Tämän blogin myötä haluan siirtää katseen tulevaisuuteen. 

Harjoittelusta tositoimiin

Suhtaudun menneisiin kuukausiin harjoitusleirinä: Olemme harjoitelleet kriisissä toimimista niin koulujen, työpaikkojen kuin terveydenhuoltojärjestelmämme näkökulmasta. Olemme keksineet keinoja pitää yllä ihmissuhteita tilanteessa, jossa normaali kanssakäyminen on rajoitettua. Olemme oppineet lisää viruksesta ja sen käyttäytymisestä.

Tämä kaikki on vaatinut paitsi hermoja myös puhdasta rahaa. Olemme velkaantuneet merkittävästi ostaessamme aikaa ja toimintakykyä. 

Nyt harjoitusleiri on lopussa ja meidän on otettava vastaan seuraava, mahdollisesti ensimmäistä iskua huomattavasti kovempi tälli. Skenaario, jossa virus leviää vielä aiempaa aggressiivisemmin ja jossa perinteistä teollisuutta harjoittavien yritystemme tilauskirjat jatkavat ohenemistaan, on täysin mahdollinen. Sanon tämän, vaikka mielelläni kauppaisinkin toisenlaista näkymää.

Tällaisessa tilanteessa mitataan kansakunnan kykyä yhteistoimintaan. Nostan tämän toistuvasti esille, sillä monet historialliset tapahtumat osoittavat, että asenne ja tahtotila vaikuttavat kriisistä selviämisen lopputulokseen.

Yhteistoiminta kumpuaa halusta ymmärtää toista

Olen itse yrittäjä ja olen naimisissa yrittäjän kanssa. Eläydyn ja samaistun kymmenien ja satojen tuhansien yrittäjien elämään.  Viiden lapsen isänä olen saanut toimia erilaisissa kouluun ja harrastuksiin liittyvissä luottamustehtävissä. Niiden kautta olen nähnyt erilaisten perheiden haasteita ja ymmärtänyt, että vaikka monissa suomalaisissa perheissä asiat ovat hyvällä tolalla, on myös paljon lapsia, äitejä ja isiä, joiden asiat eivät ole kunnossa. Usein nämä ongelmat limittyvät toisiinsa muodostaen monimutkaisia vyyhtejä. Poliitikkona työskennellessäni silmäni ovat puolestaan avautuneet ymmärtämään etujärjestöjen näkökulmaa, vähemmistöjen huolia ja  isojen yritysten ratkaisuja. 

Uskon, että toisten saappaisiin astumista eli empatiakykyä on pakko harjoitella aktiivisesti. On aivan selvää, että maailmaa olisi helpointa katsoa omasta vinkkelistä. Tällaiselle asenteelle olkapäälläni istuva apina kuitenkin nauraa säälivästi; luulen, että suurin osa meistä kyllä tietää, milloin syyllistymme henkiseen laiskuuteen. 

Meissä ihmisissä on varmasti henkistä laiskuutta vakiomäärä. En rehellisyyden nimissä usko, että ihminen olisi muuttunut tässä suhteessa vuosisatojen kuluessa kovin paljoa. On kuitenkin mahdollista, että sosiaalinen media ruokkii henkistä laiskuutta: on helppo kokea hyväksyntää samanmielisten kuplassa ja elää omia näkemyksiä vahvistaen sen sijaan, että kyseenalaistaisi niitä. Kriisin keskellä haluan nostaa esille huoleni tällaisen ilmiön tuhoisuudesta.

Oppositiopolitiikka on parlamentarismin tae

Hyvä oppositiopolitiikka kyseenalaistaa hallituksen tekemisiä: se repii auki päätöksenteon perusteet ja vaatii lisäselvityksiä. Se puuttuu asioiden vaillinaiseen valmisteluun ja prosessien ontumiseen. Se nostaa esille vaihtoehtoja, joita hallitus ei näe. Oppositiopolitiikka on parlamentarismin toteutumisen tae.

Tällä hetkellä politiikka on valitettavan usein henkilöihin menevää. Oppositio syyllistyy asioiden vaillinaiseen valmisteluun ja käyttää opponoidessaan tarkoitushakuisesti kontekstista irrotettuja tai joskus jopa valheellisia väitteitä. Ja kyllä, sama toistuu toiseenkin suuntaan. Joku voisi tietysti kutsua tätä tavanomaiseksi politikoinniksi, mutta itse suhtaudun tällaiseen politikointiin erityisen kriittisesti yhteiskunnallisessa tilanteessa, joka on kaikin puolin haasteellinen jo valmiiksi.

Päätöksentekoa pitää uudistaa 

Ihailemme Ruotsia, jonka on onnistunut synnyttämään useita kansainvälisesti merkittäviä brändejä. Ihailemme Viroa, jonka on pienestä koostaan huolimatta onnistunut synnyttämään yrittäjyydelle houkuttelevat olosuhteet. Ihailemme Islantia, jonka on onnistunut nousemaan etäisenä saarivaltiona konkurssista tekemällä useita sosiaalisia uudistuksia. Kaikkien toiminnassa on korostunut halu avata yhteiskuntaa uudenlaiselle ajattelulle ja uudenlaisille toimintamalleille. 

Myös Suomi on uuden edessä. Selvitäksemme nyt otetusta velasta, meidän on ajateltava monia asioita ja aloja uudestaan. Myös päätöksentekoa pitää uudistaa. Korkea koulutusasteemme antaa hyvät edellytykset uudistumiselle, mutta on olennaista ymmärtää, että näin syvästi velkaantuneina myös aika on rahaa. 

Uusien toimintamallien löytäminen edellyttää uudenlaista yhteistyötä kaikilta markkinoilla toimivilta: työmarkkinajärjestöiltä, hallitukselta, eduskunnalta, yrityksiltä. Kaikkien on oltava valmiita ryömimään poteroistaan ja kuunneltava aidosti toistensa ajatuksia. Kaikkien on oltava valmiita näkemään uudet toimintatavat välttämättöminä. Ja ennen kaikkea: Kaikkien on oltava valmiita luottamaan siihen, että kaikki osapuolet haluavat Suomelle hyvää. Perinteinen vasemmisto-oikeisto jargon tuntuu erityisen väsyneeltä tämän tavoitteen saavuttamisen näkökulmasta. Etenkin koska – rehellisyyden nimissä – meidän vasemmistomme ei ole erityisen vasemmalla, eikä meidän oikeistomme erityisen oikealla.

Yhdessä tuotettu visio päätöksenteon pohjaksi

Jotta uudistustyössä voidaan onnistua, meidän pitäisi koota kaikki yhteiskunnalliset toimijat yhden pöydän ääreen ja antaa tehtäväksi luoda kuva menestyvästä Suomesta. Tässä vaiheessa vain taivas on rajana; keinoista puhutaan vasta seuraavassa vaiheessa. Kysymys siis kuuluu: Millainen on se Suomi, jonka pystymme rakentamaan, jos hyödynnämme kaikki vahvuutemme täysimääräisesti?

Keinot tulevat käsittelyyn vasta vision ollessa kirkas. Olen taipuvainen uskomaan, että keinot kyllä löytyvät, sillä kukapa ei haluaisi edistää menestyvän Suomen rakentumista?

Tällä hetkellä häntä ohjaa koiraa, kiistelemme keinoista ja puolustamme etuja, ymmärtämättä täysin kirkkaasti kokonaiskuvaa ja sitä, mitä rahoilla pitäisi tehdä ja millä aikavälillä. Syntyy lillukanvarsikeskustelua, joka vie meitä yhtä paljon taakse- kuin eteenpäin.

Meillä on hyvät edellytykset menestyä

Huolimatta isosta velkataakasta – tai ehkä jopa sen ansiosta – mikään ei estä meitä menestymästä. Suomea pitäisi tarkastella Suomi Oy:nä. Harva yritys ajattelee, että yrityksen onnistumisen mahdollisuudet ovat mitättömät, vaikka tulevaisuutta rakennettaisiinkin velkarahalla. Päin vastoin, halu ja paine onnistua, ovat entistäkin kovempia. 

Kun visio on kirkas, pystymme kohdistamaan lainatut rahat oikein. Pystymme pistämään rahan poikimaan, kuten sanonta kuuluu. Kirkkaan vision rakentamiseentarvitaan kuitenkin kaikkien osaamista. Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan luottamusta, ei pelon kylvämistä ja vastakkainasettelua.

Adlercreutz ja Hopsu: Sote-uudistus käymässä kalliiksi Uudenmaan palveluille

Sote-uudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille, parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin sekä hillitä kustannusten kasvua. Näitä tulee tavoitella rakenteen muuttamisen kautta, ei tulonsiirtoja toteuttamalla.

Hallituksen esityksessä on samoja haasteita kuin edellisessäkin sote-yrityksessä. Kasvukuntien investointeja ja kasvun edellytyksiä ei pystytä turvaamaan, kun verotuloista merkittävä osa siirretään pois ja jaetaan valtion kautta sote-maakunnille. Kunnilla kuitenkin säilyvät jo olemassa olevat lainat ja tulevat investointivelvoitteet mm. kouluihin, päiväkoteihin sekä liikenteen ja asumisen vaatimaan infraan.

Sote-palveluiden ja kuntiin jäävien palveluiden kustannuslaskelmiin käytetyt kertoimet jättävät myös toivomisen varaa. Valtaosa rahoituksesta määräytyisi sairastavuuteen ja sosioekonomisiin tekijöihin perustuvan sote-palvelukertoimen mukaan. Kertoimet eivät riittävästi huomioi kuntien väkimäärää, vieraskielisen väestön osuutta, kaupungeille tyypillisiä segregaation hoidon kuluja, tai ollenkaan esimerkiksi maan eri osien erilaisia vuokra- ja tilakuluja. Ja kun tarkoitus on pitää ihmiset terveinä, on nurinkurista ”palkita” maakuntia sairaista ihmisistä. Myös kuntien taloudellisen lähtötilanteen arvio on puutteellinen muun muassa koronakriisin suuren vaikutuksen vuoksi. Tämä ehtii kuitenkin tarkentua ennen kuin esitys viedään eduskuntaan.

Esityksen mukaan Uudenmaan maksuosuus kasvaisi siirtymäkauden 2023–2029 aikana yhteensä 1,25 miljardia euroa. Uusimaa rahoittaa jo nykyisellään valtionosuustasauksina muun Suomen hyvinvointia lähes 600 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisäksi malli kohtelee epäoikeudenmukaisesti niitä Uudenmaan kuntia, jotka ovat pystyneet pitämään sote-kustannukset keskimääräistä pienempinä. Näiltä verotulonleikkaus käytännössä vähentää kuntiin jäävään palveluun eli pääasiassa koulutukseen käytettävää rahoitusta.

Olisikin todella tärkeää toteuttaa arvio uudistuksen vaikutuksista kuntiin jääviin palveluihin. Suomen menestyksen takana on ollut korkea osaaminen. Kasvavat sosiaali- ja terveydenhoidon kulut eivät saa sitä kyseenalaistaa jatkossakaan.

Kuntien kantokykyä parantavaa rakenteellista uudistusta on yritetty jo moneen otteeseen, ja ratkaisua odotetaan. On tärkeää, että nyt sote-esityksen kuulemis- ja lausuntokierroksella saadut hyvät huomiot ja vakavat palautteet huomioidaan hallituksen jatkokäsittelyssä ja työ tehdään huolella.

 

Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 4.10.2020. kansanedustaja Inka Hopsun (vihr.) kanssa.