Kulttuuri on minulle aiheena omakohtainen, sillä taiteella on aina ollut itselleni ja perheelleni tärkeä rooli elämässä. Itse olen arkkitehti, vaimoni taiteen moniottelija, tyttäremme muusikko. Perheessämme kulttuuri ja taide ovat monella tapaa läsnä.
Olen mukana hallituksessa, joka joutuu kohdistamaan massiivisia leikkauksia elämän joka osa-alueelle. Olen silmät ristissä vedellyt punaisia viivoja talousarvioexceleihin ja miettinyt pääni puhki, miten tehdä säästöjä mahdollisimman tasaisesti ja oikeudenmukaisesti. En haluaisi tehdä näitä leikkauksia; en haluaisi leikata kulttuurilta, enkä niin monesta muustakaan asiasta. Samaan aikaan olen iloinen siitä, että tästä tilanteesta huolimatta pystymme tekemään isoja panostuksia opetukseen.
Rohkenen väittää, ettei kukaan kulttuurialalla työskentelevistä ystävistäni – ja heitä on suhteellisen paljon – haluaisi vaihtaa tällä hetkellä kanssani paikkaa. Vastassa on jatkuvasti kiperiä kysymyksiä siitä mistä leikataan, ei leikataanko. Aivan kaikki on tarkastelun alla: maataloustuet, yritystuet, kotitaloustuet, koulutuksen tuet, kulttuuriin kohdistuvat tuet, sosiaaliturvaan kohdistuvat tuet. Ja ihan kaikesta on leikattu. Pian olemme sopeuttaneet yhteensä yhdeksän miljardin edestä.
Viime vuodet ovat räväyttäneet itsellenikin eteen aiempaa raadollisemman kuvan Suomen taloudesta. Olemme tilanteessa, jossa meidän on yritettävä ensisijaisesti elvyttää yritysten toimintahalukkuutta ja -kyvykkyyttä, koska – olipa yhteiskunnallisista prioriteeteista mitä mieltä tahansa – juuri työllisyyden kautta valtion kassa alkaa täyttyä uudelleen. Tällä hetkellä iso kysymys on myös se, miten saamme kansan taloudellisen mielialan kääntymään. Se vaatisi nähdäkseni ensi keväänä iso rakenteellista muutosta investointihalukkuuden lisäämiseksi; yhteisöveron roimaa alentamista, osinkoverotuksen isoa muutosta tai omistamiseen liittyvän verotuksen remonttia, Ruotsin mallin mukaan. Meidän on aivan pakko saada lisää investointeja Suomeen yritysten toimesta, jos mielimme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa.
Liberaali keskustaoikeistolainen RKP on ensimmäisenä suuntaamassa näitä lisääntyneitä tuottoja juuri opetukseen ja kulttuuriin, kun se päivä koittaa!
Verotus on systeemisesti ajateltuna hyvin vaativa asia ja pyrin kuuntelemaan todella tarkalla korvalla eri kulmista asioita tarkastelevia kansantaloustieteilijöitä, jotta oma päätöksentekoni nojaisi faktoihin. Kansantaloustieteen skenaarioihin perustuva luonne kertoo aiheen kompleksisuudesta. Kansantaloustieteilijöitä kuunnellessa huomaa ”it depends” eli ”se riippuu” lauseen toistuvan useita kertoja tunnissa. Juuri ennustamisen vaikeus tekee talouden johtamisesta erityisen vaikeaa.
Voin taata kaikille kulttuurialan toimijoille, ettei RKP minun johdollani tee priorisointeja niin sanotut ”kovat arvot” edellä. Tästä osoituksena myös se, että onnistuimme puolittamaan kulttuurille osoitetut leikkaukset syksyn budjettiriihessä. Tiedostamme Opetus- ja kulttuuriministeriössä hyvin sekä laadukkaan opetuksen että elinvoimaisen kulttuurielämän merkityksen henkiselle hyvinvoinnille ja uusien innovaatioiden synnylle.
Nyt jos otamme tarkastelun kaksi yksittäistä viime päivinä puhututtanutta asiaa eli kirjojen arvonlisäveron noston ja museoviraston päätöksen sulkea museoita, niin haluan lausua seuraavaa:
Kirjojen arvonlisäverosta:
Kun verotusta tarkastellaan tarpeeksi ylhäältä ymmärretään, että on järkevämpää nostaa kulutushyödykkeiden hintaa kuin palkkaveroa. Nyt tehtyjen verotuspäätösten johdosta ihmisille jää palkoistaan enemmän käteen. Osan tästä palkkatulosta he voivat käyttää mm. kulttuurituotteisiin. Toki RKP:n tavoitteena on, että kirjat saadaan tulevaisuudessa ”0 ALV”-luokkaan. Nyt tehty leikkauspäätös on valinta monien vaikeiden leikkauspäätösten keskellä.
Samaan aikaan teemme merkittäviä panostuksia lukemiseen lisäämällä alakoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden viikkotunteja kahdella sekä panostamalla ”Lukulahja lapselle” -tyyppisiin ohjelmiin. Edistämme lukemista.
Museoiden sulkemisesta:
Minusta tuntuu nykyisen tiedon valossa mahdolliselta, että Museoviraston tekemillä museoiden sulkemispäätöksillä myös haetaan poliittista signaalivaikutusta huomioiden, että suljetaan sellaisiakin museoita – esimerkiksi Hvitträsk – joiden toiminta lehtitietojen mukaan on kannattavaa. Jos näin on, niin se on valitettavaa. Sen sijaan toivoisin avointa keskustelua ja yhteistyötä, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista kulttuurielämää vaikeidenkin olosuhteiden keskellä.
Kulttuuriala on aivan saman haasteen äärellä kuin muutkin alat: sekin joutuu uudistamaan rakenteitaan radikaalisti. Yksittäisten museoiden sulkemisella ei mielestäni päästä pitkälle, jos ajatellaan tulevaisuuden rahoitusnäkymiä. Ne eivät ole ruusuiset. Eivätkä ne muutu ruusuisemmiksi olipa hallituspohja mikä tahansa.
Summaten sanoisin, että systeemisestä näkökulmasta tarkasteltuna olemme hallituksena erittäin vaikeiden kokonaisuuksien äärellä. Ymmärrän enemmän kuin hyvin, että tilanteen kompleksisuutta voi olla aidosti vaikea ymmärtää. Itsellänikin – huolimatta siitä, että luen numeroita hyvinkin sujuvasti – kokonaiskuvan luominen on kestänyt kuukausia. Samalla haluan vakuuttaa, etteivät nämä leikkaukset ole RKP:n osalta tai omalta osaltani arvopohjaisia leikkauksia, vaan pakon edessä tehtyjä leikkauksia monien leikkausten joukossa.
Juuri nyt tarvitsemme luovuutta enemmän kuin koskaan. Joudumme luomaan itsemme uudestaan, sektori sektorilta.
P.S. Sekä minä että vaimoni Ia olemme työskennelleet Hvitträskissä oppaina. Sen, aivan kuten muidenkin nyt suljettavien museoiden kulttuuriperintö ja toiminta ovat korvaamattomia, joten tehdään yhdessä töitä sen eteen, että tämä kulttuuriperintö siirtyy seuraaville sukupolville.
