Uskonto voisi olla lapsia ja nuoria yhdistävä oppiaine

/0 Comments/in , /by

Onko järkevää jakaa lapset eri ryhmiin uskonnon perusteella? Onko tarkoituksenmukaista muodostaa rinnakkaisluokkia uskonnon mukaan, jotta lukujärjestys saadaan toimimaan? Ei välttämättä.

(Kirjoitus ruotsiksi täällä)

Suomen kouluissa uskonnonopetus on tunnustuksetonta. Se on opetusta uskonnoista, ei uskonnon harjoittamista. Lapsille järjestetään opetusta heidän oman uskontonsa perusteella, mutta siten, että he oppivat myös muista uskonnoista. Jos kunnassa on kolme samaan uskontokuntaan kuuluvaa lasta, opetusta on heille järjestettävä.  

Pirstaleisessa todellisuudessa voi olla vaikea olla varma siitä, että opetus on oikealla tasolla.  Saavatko kaikki lapset yhdenvertaista opetusta esimerkiksi kristillisestä kulttuuriperinnöstämme? Aikana, jolloin kaikki tarvitsevat syvempää ymmärrystä sekä omasta että lähimmäisensä uskonnosta, meidän on pohdittava voimmeko tehdä asiat paremmin.

Uskonnontunneilla koululaiset oppivat asioita, jotka liittyvät sekä oman uskonnon että muiden uskontojen kulttuuriperintöön.

Tällä hetkellä jokaista uskontoa opetetaan erikseen. Joillakin paikkakunnilla tämä toimii hyvin, mutta monilla siihen liittyy haasteita. Pätevien opettajien saatavuudessa on ongelmia. Ylioppilaskoe järjestetään vain evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon osalta ja lisäksi elämänkatsomustiedossa, jonka yhä useampi nuori valitsee. 

Joidenkin pienten uskontoryhmien kohdalla opetusryhmät koostuvat hyvin eri-ikäisistä lapsista. On helppo nähdä, ettei tilanne ole ongelmaton.

Ajassa, jossa ymmärrystä eri uskontokuntien välillä tulisi lisätä, on syytä pohtia, onko nuorten eriyttäminen uskonnollisen taustan perusteella tarkoituksenmukaista. Mikä estää meitä järjestämästä yhteistä katsomusainetta, jossa   luterilaiset, ortodoksit, katolilaiset, muslimit, hindut ja juutalaiset – joitakin uskontokuntia mainitakseni – oppivat toisiltaan? 

Olisiko lapsen ja nuoren kannalta arvokasta pohtia uskonnonopetukseen keskeisesti liittyviä moraalisia ja eettisia kysymyksiä nimenomaan uskontojen välisessä vuoropuhelussa, rajat ylittäen maailmassa, jossa eri uskonnot kuitenkin elävät rinta rinnan?

Mielestäni tälle olisi hyvät perusteet ja lukuisat keskustelut kirkon edustajien, opettajien ja vanhempien kanssa osoittavat, että moni kyseenalaistaa nykyopetuksen tarkoituksenmukaisuuden.

Hiljattain käytiin keskustelua siitä, saako Händeliä kuunnella osana koulun arkea. Tietenkin saa. Händel on osa kulttuuriperintöämme. Sama pätee vaikkapa tuttuihin virsiin.

Ne ovat kaikki omaa kulttuuriperintöämme joka kuuluu kaikille suomalaisille, myös uusille. 

Kaikille yhteinen katsomusaine voisi siis edelleen vahvistaa lasten ja nuorten ymmärrystä kirkon ja esimerkiksi evankelisluterilaisen uskonnon roolista suomalaisen kulttuuriperinnön rakentajana. Se antaisi myös muihin uskontokuntiin kuuluville maahanmuuttajataustaisille lapsille paremman tilaisuuden ymmärtää kulttuuriperintöämme. Myös muslimioppilaat tarvitsevat perustiedot kristinuskosta ja muista uskonnoista.

Oppilaiden elämänkatsomuksia yhteen tuova oppiaine olisi omiaan lisäämään ymmärrystä siitä, että kaikissa maailman uskonnoissa on paljon samoja humanistisia elementtejä ja että uskontojen vastakkainasettelu juontaa pitkälti uskontojen politisoitumisesta. Ekumeenisempi lähestymistapa  pyrkisi yhdistämään ihmisiä, ei erottamaan tai asettamaan uskontoja vastakkain.

Yhteinen katsomusaine  suojelisi meiti uskonnollisilta ääriliikkeiltä ja vahvistaisi suvaitsevaisuutta eri uskontoja kohtaan.

Kysymyksiä on luonnollisesti paljon. Yksi perusteltu huoli liittyy vähemmistöuskontojen asemaan. Miten yhteisessä oppiaineessa voitaisiin varmistaa, että pienet uskonnot, kuten juutalaisuus tai ortodoksisuus, saavat katsomusaineessa sisällöllisesti riittävästi tilaa?

Toinen kysymys koskee opettajien koulutusta: millaista pätevyyttä yhteisen oppiaineen opettajilta edellytettäisiin?

Vai voisiko jonkinlainen hybridimalli olla mahdollinen: osa opetuksesta oman uskonnon mukaan, osa yhteisesti. Olisiko meillä eri ratkaisu eri ikäisille ja olisiko yksi luonteva jakolinja ala- ja yläkoulun välillä?

Pohdittavaa on paljon. Meillä Suomessa asiaa on kehitelty paikallisesti ainakin Helsingissä Kulosaaressa sekä Turussa ja myös Ahvenanmaalla.

Ymmärrän, että kysymykseen liittyy paljon herkkyyksiä. Siksi sitä on syytä pohtia harkiten ja yhdessä eri uskontokuntien kanssa. Tämän pohdinnan tuloksena voisi syntyä malli, jota voidaan arvioida ja käsitellä avoimesti. 

Tätä työtä olemme nyt aloittamassa ministeriössäni. Voi olla, että haasteet osoittautuvat mahdollisuuksia suuremmiksi. Voi myös olla, ettei poliittista yhteisymmärrystä synny.

Haluan kuitenkin nostaa esille nykyjärjestelmän uskonnonopetuksen haasteet, jotka ovat ilmeisiä. Uskonnonopetuksen nuoria eriyttävä luonne on mielestäni vieras koulumme perusajatukselle laajasta yleissivistävyydestä..

Kyse ei ole uskonnon merkityksen vähättelystä vaan sen entistä selkeämmästä esiin tuomisesta. Kun lähestymme joulua, on keskeistä, että kaikki tietävät joulun olevan muutakin kuin joululahjoja ja tonttuja. En ole varma, tietävätkö kaikki oppilaat tämän nykyään.



Skolan behöver riktning, stöd och höjda ambitioner

/0 Comments/in , , , , , /by

När vi nu är kalibrerade för några sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att läsa en längre text. Därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att klara av tristess ibland.

Skolan har en helt central roll när vi talar om Finlands framtid.

Eftersom den är så central är det viktigt att vi inte fastnar i ett letande efter syndabockar eller i en längtan efter svunna tider när vi diskuterar dess utveckling.

Skolan påverkas av samhället runtomkring den. Den är inte en isolerad ö. Samtidigt som det är viktigt att ta lärdom av det förflutna är det därför också klart att dagens utmaningar kräver lösningar som passar in i nutiden.

Det finns orsak att med oro se på de försämrade inlärningsresultaten.

Därför analyserar vi vid Undervisnings- och kulturministeriet som bäst orsakerna som ligger bakom de senaste årtiondenas utveckling – och bilden är komplex. Här vill jag ändå lyfta fram några centrala aspekter.

Digitaliseringen har förändrat verkligheten för våra barn och unga.

Koncentrationsförmågan utmanas av en verklighet i vilken vi ständigt bombarderas av en kaskad av budskap från olika apparater.

Lösningen är ändå inte att ta bort alla digitala läromedel från skolan, utan vi behöver hantera frågan pragmatiskt och pedagogiskt. Här har förstås lärarna och skolan en stark roll, men också hemma behöver vi stöda våra barn genom en sund inställning till skärmar.

Förmågan att fokusera och kunna koncentrera sig under längre perioder är avgörande för lärandet. När vi idag i vardagen är kalibrerade för 15–30 sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att till exempel läsa ett längre kapitel i en bok. Just därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att till och med klara av tristess ibland.

Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Också den fysiska lärmiljön spelar stor roll: buller, stora öppna klassrum och för stora grupper är problem som kan åtgärdas.

Samtidigt måste vi vara tydliga med vad de försämrade inlärningsresultaten inte beror på. Skulden till det, att våra Pisaresultat dalat är inte ett ökat antal elever med utländsk bakgrund. Det visar forskningen. Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Skolans största tillgång är våra lärare. Under åren har deras arbetsbild ändå breddats.

Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Förväntningarna från hemmen har ökat, ibland mer än vad som kan anses rimligt.

Lärarens uppdrag är ändå först och främst att undervisa. Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Arbetsro och högre krav kräver tydliga spelregler. Att ta bort mobiltelefoner från klassrummen har redan gett tydligt positiva resultat.

Grundläggande färdigheter – att läsa, skriva och räkna – kräver tillräckligt med tid. De tre nya årsveckotimmarna i dessa ämnen i de lägre årskurserna som vi infört är därför viktiga.

Utmaningar finns också efter den grundläggande utbildningen – men där finns framför allt möjligheter.

Om 20 år kan yrkesutbildning bra vara den mest attraktiva vägen för unga.

Praktiska färdigheter, problemlösning och arbetslivskompetens blir centrala i 2030- och 2040-talens ekonomiska verklighet. Därför behöver hela utbildningssektorn klara av att leva i en tid av snabb förändring.

Vi löser inte skolans problem genom att skylla på invandring, skärmar eller hur läroplanen ser ut.

Problemen löser vi genom att stöda lärare och elever, höja ambitionsnivån och stärka strukturerna – samtidigt.

Vid sidan av kunskap behöver vi dessutom mer empati, mer samarbetsförmåga och en inställning som präglas av livslångt lärande. Det här är inte ”mjuka” värden, utan kärnan i framtidens konkurrenskraft.

Som undervisningsminister ser jag grundskolan som helt central för vår framtid. Låt oss höja ribban tillsammans.

Den kommande kompetensgarantin är nästa steg. Vi måste trygga arbetsro både för lärare och elever, och ge varje barn chansen att nå sin potential – med blicken riktad framåt, inte bakåt.

Koulu tarvitsee suunnan, tukea ja vaatimustason nostoa

/0 Comments/in , , , , /by

Koulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla. Opetus- ja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen. 

Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa. Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla.

Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta. Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin.

Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa. Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään. 

Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: PISA-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto.

Jos syyllistä hakee heppoisin perustein väärästä paikasta ongelma jää korjaamatta. 

Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Opettajien työssä on kuitenkin tapahtunut työnkuvan hiljainen laajentuminen; kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Opettajien tehtävä on opettaa ja tätä ydintehtävä on suojattava. 

Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Kyse on aivan keskeisestä työn vetoimaan vaikuttavasta tekijästä. Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisen edellytyksiä. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä. 

Vastaus ei ole se, että lisäämme tarkastusten määrää tai luomme uusia mittareita opettajia kaitsemaan. 

Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa. Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen –  tarvitsevat päivittäisen rytmin. Siksi tämän syksyn alusta alakouluun tulleet 3 vuosiviikkotuntia lisää vahvistavat  lukemista ja laskemista ovat tärkeitä. 

Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista.

Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja. Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030- ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon.

Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti.

Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä.

Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava  askel. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen.

(Kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 14.11.2025)

Liberaaleja voimia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan

/0 Comments/in , , , , /by

RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz osallistui viikonloppuna yhdessä RKP:n valtuuskunnan kanssa ALDE-puoluekokoukseen Brysselissä. ALDE on RKP:n eurooppalainen puolue.

– On tärkeää, että liberaalit voimat kokoontuvat ja vaihtavat ajatuksia. Tässä poliittisessa todellisuudessa, jossa oikeusvaltioperiaate ja demokraattiset rakenteet monessa maassa ovat haastettuina, tarvitaan vuoropuhelua ja yhteistä työtä enemmän kuin koskaan. Kun poliittinen arkemme polarisoituu ja ääripuolueet ajautuvat reunoille, liberaalit puolueet tarjoavat eteenpäin katsovan vaihtoehdon, Adlercreutz sanoo.

Kongressissa RKP:n aloite “A Stronger Internal Market for Europe’s Defence Industry” sai laajaa kannatusta ja hyväksyttiin. Aloitteen tavoitteena on vahvistaa EU:n sisämarkkinoita puolustusteollisuuden osalta ja siten parantaa Euroopan turvallisuutta ja puolustusyhteistyötä.

Adlercreutz johti myös työpajan aiheesta “Learning to Disconnect: The Benefits of Phone-Free Classrooms”, jossa hän esitteli Suomen lakimuutoksen puhelimista vapaista kouluista. Osallistujia kiinnosti, miten laki on otettu vastaan ja miten koulut ovat kokeneet muutoksen käytännössä.

– Olemme jo kuulleet kokemuksia siitä, että oppilaiden on helpompi keskittyä, kun puhelimet eivät kilpaile huomiosta. Samalla luokkahuoneessa syntyy enemmän keskustelua ja vuorovaikutusta. Kyse ei ole vain työrauhasta, vaan myös yhteisöllisyyden vahvistamisesta. On hienoa huomata, että suomalainen lainsäädäntö herättää kiinnostusta Euroopassa varsin ainutlaatuisella tavalla. Monet maat seuraavat nyt esimerkkiämme, Adlercreutz sanoo.

Det glada oväsendet

/0 Comments/in , , , , , /by

Förmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runt omkring oss.

I en kommun har basketställningarna behövt grävas fram från kommunens förråd. Barnen saknade nämligen lekar och spel under rasterna, eftersom mobiltelefonerna enligt skolans beslut skulle lämnas i ryggsäcken.

I en annan kommun berättade rektorn att ljudnivån numera är hög under rasterna. Barnen sitter inte längre tysta och ensamma, utan pratar med varandra, leker och spelar. Ibland uppstår det förstås små gräl, men oväsendet är mestadels positivt: äkta, direkt interaktion och gemenskap.

När höstterminen nu hunnit till oktober verkar mobilförbudet, som trädde i kraft i början av augusti, ha förändrat vardagen och den inre dynamiken i många skolor i en positiv riktning.

Även om lagen endast begränsar användningen under lektionstid, har många skolor – till min glädje och enligt min uppmaning – valt att begränsa användningen även under rasterna. Lika centralt som att skolan lär ut att läsa, räkna och förstå vårt samhälle, är att den lär ut interaktion och sociala färdigheter. Dessa lär man sig genom att göra saker tillsammans, tala och lyssna, diskutera.

Och det kräver tid och utrymme.

Enligt en svensk studie tillbringar barn utanför skolan över sex timmar om dagen framför en skärm. Tidsanvändning är på många sätt ett nollsummespel – en timme som ägnas åt en sak är bort från något annat.

När begränsningen av mobilanvändning under lektionstid verkar leda till att användningen minskar även på rasterna, finns det skäl att hoppas att samma positiva effekt också visar sig på fritiden. Då kan vi vara på väg att lösa den centrala utmaningen för utbildningen: de sjunkande inlärningsresultaten.

Jag tror starkt att huvudorsaken till de försämrade inlärningsresultaten finns i vår försvagade koncentrationsförmåga. Det är något som drabbar både oss vuxna och de unga.

En orsak till detta är den lilla apparat som surrar och vibrerar i fickan och i väskan. Den har distraherat oss bort från den verklighet där vi kunde sitta stilla i en timme och vända på bokens sidor, utan avbrott.

Förmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runtomkring oss.

Skolans uppgift är att lära unga de centrala färdigheter världen kräver av dem. Behovet av digital kompetens är naturligtvis en central fråga. Vi kan inte blunda för det. Men i vår tid behöver vi fortfarande förmågan att fördjupa oss, att koncentrera oss och att vara långsamma. Man kan säga att det är en förutsättning för djup inlärning.

Förhoppningsvis leder lagändringen till att mobiltelefonerna spelar en något mindre roll i barnens och ungdomarnas liv. Och inte genom det bara till livligare raster, utan också till mer eftertanke, koncentration, fördjupning och därigenom en bättre förmåga att lära sig nytt om världen och om oss själva.

Långsamhet behövs i denna snabba värld.

Turvaamme ylioppilastutkinnon rahoituksen

/0 Comments/in , , , , , /by

Vuoden 2025 talousarviossa Ylioppilastutkintolautakunnan määrärahaa pienennettiin 787 000 eurolla edellisvuoteen verrattuna, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia vuoden 2024 menoista. Suurin osa lautakunnan toimintamenoista koostuu asiantuntijoille maksettavista palkkioista kokeiden laatimisesta ja koesuoritusten arvostelusta.

Ylioppilastutkintolautakunta tiedotti keväällä 2025, että talouden sopeutustoimet vaikuttaisivat ylioppilastutkinnon järjestämiseen vuodesta 2026 alkaen. Vuosien 2026–2027 säästöt olisi katettu muun muassa alentamalla sensoreiden arvostelupalkkioita viidellä prosentilla sekä kehittämällä kokeiden rakenteita ja tehtävätyyppejä siten, että arvostelutyön määrä vähenisi. Tämä olisi tarkoittanut avovastausten määrän vähentämistä, monivalintatehtävien lisäämistä sekä vastausten merkkimäärien rajoittamista.

Opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz on siksi päättänyt, että täydentävässä talousarvioesityksessä tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön sisäinen määrärahojen siirto, joka kattaa vuoden 2025 talousarviossa tehdyn sopeutuksen.

– Ylioppilastutkinnolla on suuri merkitys. Sen tulee mitata tietoja ja sivistystä kokonaisvaltaisesti. Rahoituksen turvaamisen tavoitteena on varmistaa, ettei äkillisiä säästötoimenpiteitä tarvitse toteuttaa tavalla, joka vaikuttaisi tutkinnon sisältöön tai rakenteeseen, sanoo Adlercreutz sanoo.

– Tavoitteena on, ettei monivalintatehtävien käyttöä laajenneta aiemmin ilmoitetulla tavalla, eikä vastausten sallittua pituutta lyhennetä esimerkiksi äidinkielen kokeessa tai muissa aineissa, Adlercreutz sanoo.

Lukutaito on elinikäisen oppimisen perusta

/0 Comments/in , , , , , , /by

Lukutaito on avain siihen, että ymmärrämme, miten maailma toimii. Kansainvälisenä lukutaitopäivänä opetusministeri ja RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz haluaa nostaa esiin lukutaidon merkityksen sille, että kaikki voivat yhdenvertaisesti osallistua yhteiskuntaan.

– Suomi on jo monien vuosien ajan painottanut, että lapsille ja nuorille annetaan vahvat valmiudet sekä lukemisessa että digitaalisessa osaamisessa. Hallitus on panostanut peruskoulun alempiin vuosiluokkiin ja vahvistanut lukemisen tukea. Kuluvasta lukukaudesta alkaen olemme lisänneet äidinkielen ja kirjallisuuden viikkotunteja alakoulussa, sillä juuri lukutaito on kaiken muun oppimisen perusta, Adlercreutz sanoo.

Tämän vuoden teema, Lukutaidon edistäminen digitaalisella aikakaudella, korostaa, että lukutaito on nykyään paljon enemmän kuin vain paperilta lukemista ja kirjoittamista. Se tarkoittaa myös kykyä tarkastella tietoa kriittisesti, ymmärtää digitaalisia ympäristöjä ja tuottaa itse sisältöä turvallisesti ja osallistavasti.

– Suomessa olemme määrätietoisesti panostaneet digitaaliseen lukutaitoon, ja lapsemme saavat varhain valmiuksia ajatella kriittisesti ja analysoida tietoa. Samalla haasteita on yhä, sekä kansallisesti että globaalisti. Suomi on lukutaidossa maailman kärkeä, mutta samalla ei saa unohtaa sitä tosiasiaa, että satoja miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa edelleen on vailla lukemisen ja kirjoittamisen perustaitoja, Adlercreutz sanoo.

– Lukutaito on elinikäisen oppimisen perusta. Kun investoimme lukemiseen ja medialukutaitoon, investoimme lastemme ja nuortemme tulevaisuuteen. Kyse ei ole vain siitä, mitä koulussa tehdään, vaan myös me vanhemmat voimme omalla esimerkillämme vaikuttaa asenteisiin lukemista kohtaan, Adlercreutz painottaa.

Siirretään kesäloma kahdella viikolla eteenpäin

/0 Comments/in , , , , , /by

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz katsoo, että kesäloman aloitusta tulisi siirtää kahdella viikolla eteenpäin. Suomi kulkee epätahdissa muun Euroopan kanssa, ja monilla perheillä on haasteita lomien ja työaikataulujen yhteensovittamisessa kesäkuukausina. Vaikka Suomi on monella tapaa lähentynyt Pohjoismaita ja EU:ta, eroamme naapurimaistamme merkittävästi kesäloman ajankohdan suhteen.

– Nykyinen järjestelmämme on monella tapaa menneisyydestä. Nykyään työelämän vuosikello on erilainen eikä sidoksissa kylvöön ja sadonkorjuuseen, sanoo Adlercreutz.

Adlercreutzin mukaan aikana, jolloin olemme yhä riippuvaisempia muusta maailmasta ja jolloin suuri osa yhteistyöstä tapahtuu ulkomaisten toimijoiden kanssa, olisi luonnollinen askel, että aikataulumme olisivat samat kuin pohjoismaisilla naapureillamme.

– Useimmissa tapauksissa vanhemmille on helpompaa pitää lomaa heinä- ja elokuussa kuin kesäkuussa. Kesäloman siirtäminen kahdella viikolla eteenpäin helpottaisi sekä perheiden että yritysten tilannetta, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz haluaa nähdä kesäloman siirron ratkaisuna sekä perheiden lomasuunnittelun ja hyvinvoinnin että yritysten toimintaedellytysten kannalta – puhumattakaan kotimaisesta matkailusta ja pidemmästä kesäsesongista suuressa osassa maata.

– Esimerkiksi saariston palvelut ovat sidoksissa kouluvuoteen, kun kotimainen matkailusesonki loppuu äkillisesti koulujen alkaessa. Koska suuri osa eurooppalaisesta matkailusta ajoittuu elokuulle, tämä on haaste, jolla on suoria seurauksia yrityksillemme – kuinka houkutella turisteja Suomeen, jos kotimainen kysyntä loppuu koulujen alkaessa, mikä tietenkin vaikuttaa palveluiden saatavuuteen, Adlercreutz toteaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt selvityksen, jonka tavoitteena on kartoittaa sekä mahdollisuudet että haasteet kesäloman siirtämisessä. Adlercreutzin mukaan on jo selvää, että haasteita on, ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan rakentavaa keskustelua ja uusia ratkaisuja.

– Tämä on monimutkaisempi kysymys kuin voisi ensi silmäyksellä ajatella. Kyse on myös varhaiskasvatuksesta, ylioppilaskirjoitusten ja korkeakoulujen valintojen aikatauluista ja monesta muusta asiasta. Samalla on tärkeää, ettei kevätlukukaudesta tule liian pitkä – pidempi pääsiäisloma voisi siinä olla luonteva osa ratkaisua, sanoo Adlercreutz.

– Kun selvitys on valmis, näemme, löydämmekö yhteisymmärryksen hallituksessa. Koska kyse on aloitteesta, joka ei sisälly hallitusohjelmaan, tarvitaan poliittisia keskusteluja asiasta, kun siihen asti pääsemme. Toivon, että voimme löytää ratkaisuja haasteisiin. Missä on tahtoa, siellä on tie, Adlercreutz sanoo.

Sivistys syntyy yhdessä – kiitos kuluneesta lukuvuodesta

/0 Comments/in , , , /by

(på svenska här)

Kevätjuhlan aikaan katse kääntyy koulun päätähtiin – lapsiin ja nuoriin. Heihin, joiden vuoksi koulu on olemassa. Mutta haluan suunnata katseen myös hieman taemmas: koteihin ja luokkahuoneisiin, joissa arjen opetustyö on tehty. Perheisiin, joissa lapsia on tuettu, rohkaistu ja ohjattu päivästä toiseen. Opettajiin ja muihin koulun aikuisiin, jotka ovat jokainen tavallaan olleet mukana kasvattamassa vastuullisia, ajattelevia kansalaisia.

Vanhemmuus on pitkäjänteisintä yhteiskuntatyötä, mitä on. Se näkyy väsyneissä aamuissa ja ruokapöydän keskusteluissa. Se kantaa, vaikkei lapsi aina ymmärrä, miten suuri merkitys sillä on.

Ja opettajat – te teette työtänne kuin hiljaisen vastarintaliikkeen jäsenet ajassa, jossa nopeus usein korvaa syvyyden ja tehokkuus inhimillisyyden. Te vaalitte sivistystä, ihmisyyttä ja ihmisten välistä yhteyttä. Teette työtä, jonka arvo on mittaamaton, mutta jonka vaikutukset näkyvät joskus vasta vuosien, jopa vuosikymmenten päästä.

Tämän vuoden aikana olen saanut vierailla kymmenissä kouluissa ympäri Suomea. Olen nähnyt, miten te opettajat teette ihmeitä ja kuullut erilaisia tarinoita siitä, miten lapset ovat kasvaneet omassa ajattelussaan, luovuudessaan ja rohkeudessaan. Olen kohdannut vanhempia, jotka ovat oman arkensa keskellä kantaneet lasten rinnalla hiljaista vastuuta ja luoneet uskoa tulevaan. Haluan kiittää teitä siitä.

Me elämme ajassa, johon epävarmuus tuntuu tulleen jäädäkseen. Myös moni nuori kantaa huolta tulevaisuudestaan ja moni meistä aikuisista miettii, millaiseen maailmaan olemme lapsemme oikein synnyttäneet. Juuri tässä ajassa korostuvat ne arvot, joiden varaan suomalainen yhteiskunta on rakennettu: sivistys, ihmisyys ja yhteisöllisyys.

Kuten nobelisti Malala Yousafzai on muistuttanut: “Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kirja ja yksi kynä voivat muuttaa maailman.” Tai, kuten arkkipiispa Desmond Tutu on kuvannut afrikkalaista ubuntu-ajatusta: “Ihminen on ihminen toisten ihmisten kautta.” Me olemme, koska olemme yhdessä.

Hallitus ymmärtää koulutuksen ja sivistyksen keskeisen merkityksen suomalaiselle tulevaisuudelle. Juuri siksi olemme halunneet investoida nimenomaan peruskoulutukseen. Tiedämme, että laadukas, tasa-arvoinen koulutus on suomalaisen demokratian kivijalka.

Samaan aikaan ajattelen, ettei kaikki kehitys tai kehittäminen ole kiinni rahasta. On asioita, jotka syntyvät arvovalinnoista, kohtaamisista, asenteista ja yhteisestä suunnasta. On asioita, joita ei voi ostaa, mutta joita ilman mikään yhteiskunta ei pysy koossa: luottamus, toivo, ihmisarvo ja yhteisöllisyys.

Siksi olen iloinen voidessani kertoa, että opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan parhaillaan kampanjaa, joka on tarkoitus tuoda kouluihin syyslukukauden aikana. Sen ydin on yksinkertainen: ohjelma vahvistaa arjen kohtaamisia. Se kannustaa tervehtimään, katsomaan silmiin, huomaamaan toisen – rakentamaan yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta pienillä huomaavaisilla teoilla.

Kun tällainen myönteinen tapa kohdata toisemme juurtuu osaksi koulupäivää, se alkaa helposti elää myös koulun seinien ulkopuolella. Lapset ja nuoret vievät sen kotiin, harrastuksiin ja lopulta aikuisuuteen. Veden pinnan päälle muodostuu renkaita. Ja saattaakin käydä niin, että ”mitä pienet edellä, sitä isot perässä.”

Filosofi Georg Henrik von Wright muistutti aikoinaan, että todellinen sivistys ei ole vain pääomaa, vaan vastuunkantoa. Se on eettinen velvoite pitää huolta toisista ja tulevaisuudesta. Te – niin vanhemmat kuin opettajat – toteutatte tätä velvoitetta joka päivä. Teidän työnne jälki näkyy siinä, että Suomi on edelleen maa, jossa voi kasvaa rauhassa, oppia ja luottaa tulevaan.

Lukuvuoden päättyessä haluan sanoa lämpimän ja vilpittömän kiitoksen: ei vain opetuksesta tai tukemisesta, vaan siitä, että olette olleet rakentamassa toivoa. Kasvatatte yhdessä uusia sukupolvia, jotka osaavat, ymmärtävät ja välittävät. Sukupolvia, jotka ovat edellisiä viisaampia.

Hyvää kesää niin opettajille kuin vanhemmille!

Pelkät juhlapuheet eivät riitä – nyt tarvitaan konkreettisia tekoja

/0 Comments/in , , , , , /by

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään julkaissut koulutuksen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisohjelman. Ohjelma sisältää kymmenen toimenpidettä  ja tarjoaa työkaluja yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi sekä rasismin torjumiseksi koulutusjärjestelmässä.

– Toimenpiteet nostavat esiin koulutusjärjestelmämme keskeisiä haasteita ja tarjoavat konkreettisia ehdotuksia niiden ratkaisemiseksi. Haluamme muun muassa purkaa sukupuolistereotypioita ja puuttua häirintään sekä murtaa sukupuolisegregaatiota lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa, sanoo RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz.

– Ohjelman kautta haluamme myös tavoittaa maahanmuuttajataustaiset perheet ja varmistaa, että koko perhe tuntee olevansa tervetullut ja osallinen kouluyhteisössä. Näyttämällä, miten hyvä yhteistyö kodin ja koulun välillä voi toimia, haluamme vahvistaa vanhempien osallisuutta ja sitoutumista lasten koulunkäyntiin, Adlercreutz sanoo.

Toimenpiteet keskittyvät myös lisäämään tietoisuutta rasismista ja syrjinnästä yhteiskunnassamme. Kouluttamalla opettajia ja muita koulutussektorilla työskenteleviä kehitetään menetelmiä, jotka vahvistavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ohjelmassa selvitetään myös lasten ja nuorten omia kokemuksia näistä kysymyksistä.

– Olen iloinen siitä, että ohjelmassa voidaan keskittyä myös perusopetuksen kiusaamisen ehkäisyyn. Maahanmuuttajataustaiset ja hlbtiq-henkilöt  joutuvat useammin kiusaamisen ja syrjinnän kohteeksi kuin muut. Pelkät juhlapuheet eivät riitä – nyt tarvitaan konkreettisia tekoja, Adlercreutz sanoo.