Arbetet för en fungerande vård och omsorg fortsätter

/0 Comments/in , , , , /by

Arbetet med att stärka vården pågår i hela Finland. Samtidigt som det finns mycket inom vården som behöver utvecklas och utmaningar vi inte kan blunda för, finns det också flera ljusglimtar, konstaterar SFP:s ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz.

– Det behövs nu åtgärder för att man i alla välfärdsområden ska uppleva att det finns tillförsikt och framtidstro. Samtidigt som välfärdsområdena som helhet gör ett överskott är vi medvetna om att den ekonomiska verkligheten i områdena varierar. Därför är det viktigt att regeringen gett ett lagförslag om att tilläggstid kan beviljas för att täcka det ekonomiska underskottet. Inom SFP har vi också arbetat för att det ska tillsättas en parlamentarisk arbetsgrupp som ska granska hur finansieringen av områdena borde se ut i framtiden, och vi är nöjda över att detta nu kommer att ske, berättar Adlercreutz. 

Adlercreutz lyfter fram behovet av satsningar på kontinuitet i vården och gläds över de framsteg som gjorts gällande egenläkarmodellerna, något som SFP länge har arbetat för.

– SFP:s politik stärker en modern och fungerande vård. Kontinuiteten i vården är avgörande. När läkaren känner sin patient och patientens sjukdomshistoria blir vården både bättre, mer effektiv och mer hållbar i längden.

Också terapigarantin för barn och unga är betydelsefull åtgärd. Garantin som snart har varit i kraft i ett år innebär att barn och unga under 23 år ska få tillgång till psykiskt stöd inom en månad.

– Det är ett viktigt steg i rätt riktning. Samtidigt behöver stödet utvecklas vidare, bland annat genom att på sikt höja åldersgränsen till 30 år. Vården måste kunna ge hjälp i tid, innan problemen blir ännu svårare och samtidigt dyrare att hantera, säger Adlercreutz.

Teknologins utveckling har på många områden gjort vårt samhälle mer effektivt och samma utveckling syns också inom vården. 

– Vi vill att personalens tid i så hög utsträckning som möjligt används för klient- och patientarbete, inte för administration. Därför är det viktigt att utnyttja teknologi och artificiell intelligens. På flera hälsostationer har man börjat använda artificiell intelligens för att skriva utkast till anteckningar som personalen sedan granskar och godkänner. Under denna regeringsperiod är avsikten även att möjliggöra teknologistödd bedömning av vårdbehov, säger Adlercreutz.

Verklighetsförankrade lösningar

/0 Comments/in , , , , , , , /by

I en färsk doktorsavhandling slår forskaren Jon Järvinen fast att Svenska folkpartiet är Finlands minst populistiska parti. Det kanske ligger oss litet i fatet under valkampanjer, då populistiska budskap ju har visat sig fungera. Samtidigt passar populism SFP, och mig, väldigt dåligt. Våra lösningar är inte förenklade, vi fortsätter med en verklighetsförankrad retorik och politik.

Ett färskt exempel på populism är debatten om arbetslösheten bland utrikes födda som gått het de senaste dagarna. Arbetslösheten i vårt land ska förstås tas på allvar, och vi ska analysera den, för att bättre kunna förstå vilka åtgärder som behövs. 

Finland har i dag omkring 350 000 arbetslösa. Av dem är cirka 50 000 födda utomlands. Det betyder att knappt 15 procent av de arbetslösa är invandrare. Det är en betydande andel, men det är inte hela bilden – och det är inte förklaringen till vår svaga ekonomi.

Den mycket större och mer oroande framtidsfrågan är ungdomsarbetslösheten. I slutet av förra året var nästan 90 000 personer under 30 år arbetslösa. Att få det första jobbet har blivit allt svårare. Och ju längre man står utanför arbetslivet, desto svårare blir det att ta sig in.

När konjunkturen försämras är det alltid de med svagast förankring i arbetslivet som drabbas först. De som nyligen etablerat sig på arbetsmarknaden – unga och invandrare – löper större risk att bli uppsagda. Det betyder inte att de skulle orsaka arbetslösheten i sig. Det betyder att de är mer sårbara när ekonomin går sämre.

Och för tydlighetens skull: hög arbetslöshet är inte orsaken till vår svaga ekonomi. Det är den svaga ekonomin som är orsaken till den höga arbetslösheten.

Det behövs naturligtvis kraftfulla åtgärder för att få fart på tillväxten och för att sänka tröskeln till arbetslivet. Regeringens sysselsättningssedel för unga, som ger arbetsgivare en 50 procents lönesubvention vid nyanställning, är ett steg. På den satsas 30 miljoner euro. Också andra åtgärder behövs: mer incentiv för företag att anställa unga, bättre möjligheter att arbeta under studierna och en starkare koppling mellan studier och näringslivet. Företagande borde också uppmuntras tidigare.

Samtidigt ska vi också tala klarspråk när det gäller hindren för nyanlända. Forskning visar att namn och etnicitet påverkar möjligheterna att få jobb. Språkkunskaper är en annan tröskel. Lösningarna är inte enkla – men skuldbeläggning är definitivt fel väg.

Det är också värt att minnas att en stor del av sysselsättningsökningen under 2000-talet har skett genom invandring. Utan invandring skulle vår ekonomiska tillväxt ha varit ännu svagare.

Finlands styrka har alltid varit ett jämlikt samhälle. När alla människors kompetens tas till vara stärks hela samhället. Att leta syndabockar bara försvagar oss.

Sysselsättningen är en gemensam utmaning. Den kräver breda reformer, saklig analys och en politik som bygger broar snarare än murar. Att skuldbelägga den som saknar arbete är inte bara dumt, det är dessutom struntprat.

Om Rubios tal i München och skiftet i den transatlantiska relationen

/0 Comments/in , , , /by

Är relationen mellan USA och Europa fortfarande ett partnerskap eller har den blivit ett bekvämlighetsäktenskap?

Marco Rubios tal i München beskrevs allmänt som mer polerat och försonligt än tidigare framträdanden från Trumpadministrationen i Europa.

Och ändå: viktigare än vad som sades var kanske vad som inte sades: Ukraina nämndes bara en gång och Ryssland inte alls i själva talet. 

I stället låg fokus på en sorts civilisatorisk stolthet, västvärldens ”nedgång” och behovet av starkare allierade som kan försvara sig själva och det som uppfattas som det egna arvet.

På ytan är detta förstås välbekant retorik. Under ytan är det ändå ett skifte. 

Under decennier har den transatlantiska relationen vilat på gemensamma värderingar: demokrati, rättsstat och en regelbaserad internationell ordning. Nu förskjuts tyngdpunkten från värderingar till makt, från multilateralism till mer transaktionellt ledarskap, från gemensamma principer till villkorad samstämmighet.

Det är talande att många kommentatorer – från mycket olika politiska utgångspunkter – beskriver relationen med metaforer hämtade från en problematisk, till och med destruktiv, relation. Oavsett om jämförelsen är rättvis eller inte, säger det  något väsentligt: tilliten håller på att erodera.

Europa står inför en svår balansgång. Vi är beroende av USA för vår säkerhet, men måste samtidigt definiera vår egen politiska identitet och strategiska autonomi. Är Europa i första hand en geopolitisk aktör, ett projekt eller en värdebaserad union?

Och kan vi leva upp till vår potential? EU är en enorm marknad. Den så kallade Bryssel-effekten (EU:s förmåga att via sin reglering påverka världen) är reell om än inte så stark som den kunde vara. 

Om EU skulle nedmontera hindren med vilka vi fjättrar den inre marknaden kunde den årliga tillväxten vara flera procent större än de är idag. Om vi kunde reformera sätten på vilka vi fattar beslut inom EU – och undvika det, att länder som Ungern och Slovakien kan sätta käppar i hjulen för effektivt beslutsfattande  – skulle vi stärka vår politiska makt. 

Det har betydelse. Ekonomi är makt och utrikespoltiskens betydelse kan inte existera om man inte har en förmåga att fatta beslut. 

Ju starkare EU är, ju starkare den transatlantiska unionen är, desto mer vinner både EU och USA på det. Vilket tar mig tillbaka till Rubios tal: Rubio beskrev det han ser som en nedgång som ett val. Det är sant. Men även alliansernas natur är ett val.

Allianser byggda på makt kan vara effektiva, i stunden. Allianser byggda på tillit är hållbara.

Om den transatlantiska relationen utvecklas till ett bekvämlighetsäktenskap snarare än ett partnerskap grundat i gemensamma övertygelser, kan den bestå – men den kommer inte att leda.

Och i en tid av global instabilitet spelar den skillnaden roll.

Työllisyyshaaste on akuutti mutta ei mustavalkoinen

/0 Comments/in , , , /by

På svenska här.

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on käyty vilkasta keskustelua ulkomailla syntyneiden henkilöiden työttömyydestä. Keskustelun lähtölaukaus oli ETLA:n julkaisema kirjoitus. Luvut ovat huonoja, mutta ne on asetettava oikeisiin mittasuhteisiin. Sekä ilmiön laajuutta että sen syitä on tarkasteltava asiallisesti.

Palaan tähän myöhemmin tekstissä.

Keskustelussa sivuun jää kuitenkin kysymys, josta nimenomaan pitäisi puhua: nuorten työttömyys, yksi keskeisimmistä tulevaisuuskysymyksistämme. Viime vuoden lopussa alle 30-vuotiaita työttömiä oli jo lähes 90 000. Vertailun vuoksi: työttömiä maahanmuuttajia on runsaat 50 000.

Ensimmäisen työpaikan saaminen on äärimmäisen vaikeaa. Ja mitä pidempään ihminen on työelämän ulkopuolella, sitä vaikeammaksi tilanne käy.

Keskeinen kysymys on tietenkin, miten talouskasvua voidaan vauhdittaa. Samalla on kuitenkin toteutettava tietoisia toimia, joilla työllistymisen kynnystä madalletaan.

RKP esitti viime kesänä uutta työllistämisen mallia alle 30-vuotiaille. Se on nyt toteutettu nuorten työllisyyssetelin myötä. Sen avulla työnantaja voi saada 50 prosentin palkkakustannustuen palkatessaan nuoren työntekijän.

Nuoren yrittäjyyden tukeminen on toinen kehittämisen arvoinen ajatus. Kasvuryhmän ehdotus yrittäjyyskasvatuksen tekemisestä pakolliseksi oppiaineeksi on pohdinnan arvoinen. Kolmas keino on joustavien opintomahdollisuuksien lisääminen – osaamista pitää pystyä päivittämään.

Kyse on sekä työn mahdollistamisesta opintojen aikana että siitä, miten valmistumisen jälkeen löydetään reitti työelämään. Voitaisiinko yrityksiä kannustaa tarjoamaan opiskelijoille opinnäytetyöpaikkoja, jotka toimisivat eräänlaisena ohituskaistana työmarkkinoille? Ja miten varmistamme, että jokaiselle opiskelijalle löytyy valmistumisen edellyttämä harjoittelupaikka?

Puolueemme tulee lähiaikoina esittelemään omat ehdotuksemme tilanteen helpottamiseksi.

Sitten toiseen kokonaisuuteen.

Työttömistä vajaat 15 prosenttia on syntynyt ulkomailla. Osuus on toki merkittävä, mutta se ei ole työttömyyden kokonaiskuva eikä keskeisin ongelmamme.

Viime vuoden aikana työttömyys on itse asiassa kasvanut nopeammin Suomessa syntyneiden kuin maahan muuttaneiden keskuudessa.

ETLAn kirjoituksen perusteella HS:ssä julkaistu artikkeli on levinnyt laajasti – usein ilmeisesti oletuksella, ettei kukaan jaksa lukea sitä kokonaan. Siitä tehdyt johtopäätökset ovat sekä harhaanjohtavia että monin tavoin virheellisiä.

Suomessa on noin 350 000 työtöntä. Heistä reilu 50 000 on maahanmuuttajia.

Se, että sekä maahanmuuttajien että nuorten työttömyys on kasvanut, kertoo siitä, että molemmat ryhmät ovat asemassa, jossa työttömyys iskee ensimmäisenä taloustilanteen heikentyessä. Kokeneet työntekijät pitävät kiinni työpaikoistaan, kun taas ne, jotka ovat vasta astuneet työmarkkinoille, ovat suuremmassa vaarassa tulla irtisanotuiksi.

Maahanmuuttajien työttömyys heikkeni jyrkästi muutama vuosi sitten, mutta viime aikoina kehitys on ollut parempaa – tai tarkemmin sanottuna vähemmän huonoa – kuin valtaväestön keskuudessa. Suomen kokonais­työttömyys kuuluu tällä hetkellä EU:n korkeimpiin, mikä on äärimmäisen huolestuttavaa.

Samalla on syytä huomata, että ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Suomessa yksi Länsi-Euroopan alhaisimmista ja selvästi alle EU:n keskiarvon. Tämä ei viittaa suoraan työllisyystilanteen ja maahanmuuton väliseen korrelaatioon.

Ja samoin: korkea työttömyys ei ole huonon taloustilanteen syy. Huono taloustilanne on korkean työttömyyden syy.

On myös syytä muistaa, että suurin yksittäinen ryhmä viime vuosina Suomeen tulleista on sotaa paenneet ukrainalaiset. Tämä näkyy selvästi tilastoissa. Ukrainalaiset on suurin työttömien maahanmuuttajien ryhmä.

Haaste on silti todellinen. Mitä siis pitäisi tehdä?

Suomalaiset työmarkkinat ovat vaikeat vastikään maahan saapuneille. Tutkimukset osoittavat, että etnisyys ja nimi vaikuttavat merkittävästi työllistymismahdollisuuksiin. Tämä on asia, joka muuttuu hitaasti asenteiden muuttuessa. Kielitaito on toinen keskeinen este. Helppoja ratkaisuja ei ole.

Asenteista puhuttaessa on myös selvää, että maahanmuuttajien syyllistäminen työttömyydestä pahentaa tilannetta entisestään.

On lisäksi hyvä muistaa, että 2000-luvulla työllisten määrän kasvu on perustunut maahanmuuttoon. Samalla tuottavuuden kasvu on ollut yleisesti heikkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että talouskasvu olisi ollut vieläkin vaatimattomampaa ilman maahanmuuttoa.

Suomalaisen yhteiskunnan keskeinen eetos on yhdenvertaisuus. Ei siksi, että se on kaunis sana, vaan siksi, että se myös merkitsee tehokkuutta. Yhdenvertaisuus perustuu ajatukseen siitä, että kaikki resurssit hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti ilman keinotekoisia esteitä, jotka liittyvät sukupuoleen, etnisyyteen tai muihin ominaisuuksiin ja vaikeuttavat kaikkien osallistumista yhteiskunnan rakentamiseen.

Siksi tietyn ihmisryhmän syyllistäminen johtaa väistämättä entistä polarisoituneempaan – ja huonompaan – tilanteeseen. Työllisyyden vahvistaminen on yhteinen haaste, joka edellyttää laaja-alaisia toimia, analyyttista terävyyttä ja systeemistä ajattelua.

Saamelaisten kansallispäivää

/0 Comments/in , , , , , , /by

Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta ensimmäisen saamelaisen yleiskokouksen muistoksi, joka pidettiin Trondheimissa vuonna 1917. Tänä vuonna juhlallisuuksien yhteydessä Inarissa huomioitiin myös uusi saamelaiskäräjälaki, joka astui voimaan viime vuonna. Inarissa sijaitsee Saamelaiskäräjien istuntosali. RKP oli tilaisuudessa vahvasti edustettuna puolueen puheenjohtajan ja opetusministerin Anders Adlercreutzin, europarlamentaarikko Anna-Maja Henrikssonin sekä kansanedustaja Eva Biaudet’n osallistuessa tapahtumaan.

Opetusministeri Anders Adlercreutz toi tilaisuudessa valtiovallan tervehdyksen. Adlercreutz korosti saamelaisten perustuslaillista oikeutta säilyttää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä nosti esiin sen pitkäjänteisen työn, jonka Saamelaiskäräjät, saamelaisyhteisöt ja muut toimijat ovat tehneet saamelaiskäräjälain edistämiseksi.

– Olen iloinen ja ylpeä siitä, että onnistuimme lopulta siinä, mihin edellinen eduskunta ei pystynyt, ja että uusi saamelaiskäräjälaki voitiin hyväksyä viime vuonna. Uusi laki luo aiempaa vahvemmat puitteet saamelaisten itsehallinnolle omaa kieltä ja kulttuuria koskevissa kysymyksissä Suomessa, Adlercreutz sanoo.

Samalla Adlercreutz painotti, ettei pelkkä lainsäädäntö riitä –  aktiivisia toimia tarvitaan jatkossakin.

– Pelkkä lain uudistaminen ei ole tarpeeksi. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio tekee myös erittäin tärkeää työtä tuomalla esiin historiallisia vääryyksiä ja samalla lisäämällä ymmärrystä saamelaisesta identiteetistä ja kulttuurista suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Yhteistyö Saamelaiskäräjien kanssa on ollut täysin ratkaisevaa sekä uuden lain valmistelussa että sen käytännön toimeenpanossa, Adlercreutz toteaa.

Europarlamentaarikko Anna-Maja Henriksson toimi edellisessä hallituksessa oikeusministerinä ja oli se ministeri, joka vastasi saamelaiskäräjälain valmistelusta.

– Tuntuu valtavan hyvältä olla tänään täällä Saamelaiskäräjillä Inarissa saamelaisten kansallispäivänä juhlimassa sitä, että vuosien sitkeä työ saamelaisten itsehallinnon vahvistamiseksi on kantanut hedelmää. Entisenä oikeusministerinä uusi saamelaiskäräjälaki on minulle vahvin todiste siitä, ettei alkuperäiskansojen ja muiden vähemmistöjen oikeuksien edistämisessä saa koskaan luovuttaa, vaikka tie olisi pitkä ja mutkainen, Henriksson sanoo.

Henriksson toimi RKP:n puheenjohtajana hallitusneuvottelujen aikaan eduskuntavaalien 2023 jälkeen.

– Viime vuonna eduskunnan hyväksymä uusi saamelaiskäräjälaki syntyi ajoittain hyvin dramaattisen, yli kymmenen vuotta kestäneen prosessin tuloksena. On myös selvää, että ilman RKP:n määrätietoista työtä ja sitä, että teimme lain uudistamisesta ehdon hallitukseen osallistumiselle Petteri Orpon hallituksessa, meillä ei tänään olisi eduskunnan ja Saamelaiskäräjien hyväksymää uutta saamelaiskäräjälakia, Henriksson painottaa.

Puheessaan Henriksson nosti esiin saamelaisten aseman Euroopan ainoana alkuperäiskansana ja korosti, että työtä saamelaisten oikeuksien vahvistamiseksi on jatkettava myös eurooppalaisella tasolla.

– Euroopassa näemme, että Arktiksen merkitys geopoliittisesti on keskeinen. Yhteisessä pyrkimyksessämme vahvistaa alueen turvallisuutta on välttämätöntä ottaa mukaan myös saamelaiset, heidän osaamisensa ja näkemyksensä. Saamelaisten äänen on kuuluttava paremmin myös Euroopan parlamentissa. Siksi haluan työskennellä sen eteen, että saamelaisilla olisi pysyvä edustus Brysselissä, Henriksson sanoo.

Kansanedustaja Eva Biaudet, joka on toiminut Saamelaisten totuus- ja sovintokomission seurantaryhmän jäsenenä, korostaa sovintotyön johtamista konkreettisiin toimiin.

– Todellinen sovinto edellyttää, että valtio tunnustaa saamelaisten kokemat historialliset vääryydet ja toimii aktiivisesti korjatakseen saamelaisiin kohdistuneen syrjivän politiikan kielteiset seuraukset, Biaudet sanoo.

Myös Biaudet muistuttaa RKP:n pitkäjänteisestä työstä saamelaiskäräjälain uudistamiseksi.

– RKP on tehnyt työtä saamelaiskäräjälain päivittämiseksi vuosikymmenten ajan. Se, että eduskunta pystyi hyväksymään lain viime vuonna suurella enemmistöllä, on tärkeä muistutus siitä, että arvoistaan kannattaa pitää kiinni myös aikoina, jolloin ihmisoikeuskysymykset muuten kohtaavat vastatuulta. Työ ei kuitenkaan ole ohi. Seuraava askel on varmistaa, että laki pannaan täytäntöön ja sitä sovelletaan johdonmukaisesti käytännössä, Biaudet toteaa.

Biaudet nostaa esiin myös totuus- ja sovintokomission suositukset.

– Totuus- ja sovintokomission viesti on selvä: tie sovintoon alkaa tunnustamisesta ja vastuunkannosta. Nyt suositukset on vietävä konkreettisiksi teoiksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että alkuperäiskansojen oikeudet huomioidaan järjestelmällisesti lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa, saamen kielten ja kulttuurin suojelua vahvistetaan sekä perinteisten elinkeinojen ja elinympäristöjen edellytykset turvataan. Se tarkoittaa myös, että Suomi etenee pohjoismaisen saamelaissopimuksen edistämisessä ja ratifioi ILO-yleissopimuksen, Biaudet sanoo.

Katedralskolan i Åbo – finländska utbildningstraditionens ryggrad

/0 Comments/in , , , , , , /by

Om en dryg vecka uppmärksammas bildningens långa anor i Åbo. Katedralskolan, Finlands äldsta skola, firar 750-årsjubileum i år och invigningen av jubileumsåret äger rum. En tidsresa tillbaka till 1200-talet känns nästan hisnande – så mycket har hunnit hända på sju och ett halvt sekel. Finland har levt igenom medeltiden, reformationen, stormaktstiden, upplysningen, autonomin, självständigheten, krigstiden – och välfärdsstatens uppbyggnad.

Vid tiden då Katedralskolan grundades var utbildning något för de få, men dess betydelse för samhället som helhet var redan då uppenbar.

Det jubileumsfirande som vi nästa vecka inleder tillhör inte bara skolan själv, utan hela Åbo, hela Svenskfinland och i förlängningen hela Finland. Vid tiden då Katedralskolan grundades var utbildning något för de få, men dess betydelse för samhället som helhet var redan då uppenbar. Åbo var Finlands centrum för förvaltning, kyrkligt liv och lärdom, och just här växte den struktur fram som lade grunden för vårt senare skolväsen.

Man kan alltså med fog säga att Katedralskolan utgör själva ryggraden i den finländska utbildningstraditionen. Utan denna skola hade vi till exempel knappast haft Kungliga Akademin i Åbo år 1640 – och därmed inte heller det universitetssystem som i dag är en självklar del av vårt samhälle.

Efter att först få fira Katedralskolans 750 år känns det extra passande att lite senare i februari få presentera det framtidsarbete inom grundskolan som vi har arbetat med på Undervisnings- och kulturministeriet denna regeringsperiod.

Syftet med framtidsarbetet är att ta fram en vision som tar sikte på en önskad framtid, hur den grundläggande utbildningen ska se ut år 2045 och vilka färdigheter som eleverna behöver lära sig i framtiden.

Under denna regeringsperiod har vi haft fokus på att stärka de grundläggande färdigheterna, att läsa, skriva och räkna. Vi har sedan augusti 2026 till exempel utökat veckotimmarna i dessa ämnen samt reformerat stödet för lärande, så att alla som behöver stöd ska få det i ett så tidigt skede som möjligt. Samtidigt är det viktigt att elever och studerande erbjuds möjlighet att lära sig nya kunskaper och färdigheter som behövs i framtidens samhälle.

Det är just det framtidsarbetet fokuserar på.

Förutom att det fortsättningsvis finns ett behov att stärka de grundläggande färdigheterna handlar det också om teman som berör till exempel artificiell intelligens och teknik samt ekologisk och social hållbarhet. Alla dessa är stora, samhällsomvälvande fenomen som vi vet att behöver tacklas också framöver.

Skolans uppgift är på många sätt allomfattande.

Samtidigt som syftet är att lära ut den kompetens som behövs för att kunna fungera i samhället – det vill säga de grundläggande färdigheterna – handlar det om att ge unga människor verktyg att förstå världen, att tänka kritiskt, att samarbeta och att ta ansvar.

Också när svaren inte är enkla.

Katedralskolans erfarenhet av att allt detta – att leva i tiden, lära ut de färdigheter som unga behöver och samtidigt vara en bärande aktör genom århundradena förtjänar en eloge. Låt oss tillsammans blicka framåt på de kommande seklen.

Liberaali puolue polarisoituneessa maailmassa

/0 Comments/in , , /by

På svenska här

Torstaina julkaistiin Ylen tuore mittaus, josta Hufvudstadsbladet kirjoitti otsikolla ”Katastrofiluvut RKP:lle – huonoimmat vuosiin”. Uutinen on luonnollisesti johtanut vilkkaaseen keskusteluun, jota leimaa monenlaiset tunteet. Olen lukenut satoja kommentteja sosiaalisessa mediassa. Vaikka tiedän, että yksi mittaus on yksi mittaus – ja että tämä mittaus jäi vain 0,1 prosenttiyksikön päähän viime vuoden vastaavasta – haluan silti jakaa oman näkemykseni tilanteesta.

Kritiikki ei synny tyhjästä. Se heijastaa monien tuntemuksia: epävarmuutta, turhautumista ja tunnetta siitä, ettei RKP:n rooli ja suunta tässä ajassa ole enää kaikille yhtä selkeä kuin aiemmin.

Mitä on tapahtunut?

Poliittinen kenttä on muuttunut nopeasti. Ja se ei koske vain politiikkaa, vaan koko yhteiskuntaa. Vastakkainasettelu ja erilaiset tunteita herättävät aiheet saavat ihmisten huomion. Maltillinen, ratkaisukeskeinen politiikka jää helposti varjoon. Samalla toimimme hallituskoalitiossa, jossa puolueiden arvot eroavat merkittävästi toisistaan.

Tämä ei sinänsä ole mitään uutta. Edellisessäkin hallituksessa puolueet ajattelivat asioista eri tavalla. Tässä hallituksessa jakolinjat ovat toisenlaiset. Jaamme huolen taloudesta ja työllisyydestä, mutta monissa arvoihin liittyvissä kysymyksissä olemme kaukana toisistamme.

Tässä tilanteessa RKP on tehnyt politiikkaa vaativassa ympäristössä –  puolustamalla omia arvojaan, kantamalla vastuuta ja samalla pyrkimällä estämään poliittisen keskustelun juuttumista pysyvään konfliktitilaan.

Ymmärrän, että moni kokee tällaisen politiikan kompromisseina, reaktiivisuutena tai epäselvänä linjana. Ja ymmärrän, että se turhauttaa.

Mutta on tärkeää todeta: RKP ei ole hylännyt arvojaan. Päinvastoin. Teemme arvopohjaista politiikkaa joka päivä – oli kyse sitten koulutuksesta, taloudesta, yrittämisestä, hoivasta, turvallisuudesta, tasa-arvosta, ympäristöstä tai vähemmistöjen oikeuksista. Teemme yhteistyötä, neuvottelemme ja vaikutamme määrätietoisesti – katse suunnattuna tulevaisuuteen.

Haaste ei ole siinä mitä teemme. Haaste on siinä, ettei työ aina näy tai saa huomiota oman viiteryhmämme ulkopuolella. Mielipidemittausten logiikassa tapamme vaikuttaa ja johtaa jää helposti epäselväksi tai näkymättömäksi – vaikka politiikan tasolla saavutammekin tuloksia. Ja tuloksia olemme kyllä saaneet aikaan.

Toisin sanoen: teot eivät automaattisesti käänny kannatusluvuiksi. Heikko galluptulos ei tarkoita, etteikö suuntamme olisi selvä. Meillä on tavoite, mutta päästäksemme sinne meidän on vahvistettava pelikenttäämme. Emme halua pelata puolustuspeliä ikuisesti, vaan meidän on siirrettävä peli hyökkäysalueelle, jääkiekkovertausta käyttäen.

”Miksi emme kaada hallitusta?”

Tätä on kysytty eri tilanteissa – ja ymmärrän sen. Monet RKP:n äänestäjät vaativat suoraa reaktiota, kun tapahtuu jotakin arvojemme vastaista.

Samalla on syytä muistaa, että Suomi on tilanteessa, jossa talous, turvallisuus ja yhteiskunnan koheesio ovat samanaikaisesti paineen alla. Hallituksen kaataminen lisäisi epävarmuutta ja horjuttaisi rakenteita, joita juuri nyt pitäisi vahvistaa. Monelle voi olla vaikeaa hahmottaa, mitä hallituksen kaatuminen käytännössä tarkoittaa. Se ei korjaa yksittäistä ongelmaa, vaan käynnistää tapahtumaketjun, jota voi olla vaikea hallita.

Haluan kuitenkin todeta selkeästi: vastuun kantaminen ei tarkoita pysymistä hallituksessa hinnalla millä hyvänsä. Jos joudumme tilanteeseen, jossa arvokonflikti on ylittämätön, vastuun kantaminen tarkoittaa myös kykyä tehdä vaikeita päätöksiä. Vastuuseen kuuluu huolellisuus ja harkintaa, mikä saatetaan virheellisesti tulkita passiivisuudeksi.

RKP istuu hallituksessa ei siksi, että tämä koalitio olisi ongelmaton, vaan siksi, että keväällä 2023 vaihtoehtoja oli vähän – ja siksi, että vakaus, ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys ovat juuri nyt koko maan etu. Ilman RKP:tä monet päätökset olisivat erilaisia. Myös ne, jotka eivät nouse otsikoihin.

Haluan myös todeta: minkä tahansa hallituksen olisi ollut pakko sopeuttaa taloutta. Vihreät olisivat tehneet niin, aivan kuten SDP ja vasemmistokin.

Nyt toteutusvastuu on osunut meidän kohdallemme. Opposition vaihtoehtobudjettien tarkastelu vahvistaa tämän näkökulman. Samalla, kun kritiikki työmarkkinauudistuksia kohtaan on ollut kovaa,  myös SDP sisällytti niistä lähes kaikki omaan vaihtoehtoonsa. Vasemmistoliitto kritisoi työllisyystilannetta, ja on totta, että tilanne on synkkä – mutta eduskunnan laskelmat osoittavat, että heidän oma vaihtoehtobudjettinsa heikentäisi työllisyyttä selvästi. Tässä vain pari esimerkkiä.

Tämä kaikki osoittaa, millaisessa umpikujassa Suomi on.

Samalla voidaan todeta – viitatakseni toiseen julkisessa keskustelussa paljon esillä olleeseen aiheeseen – että pohjoismaisessa vertailussa Suomen maahanmuuttopolitiikka on yhä ehkä liberaaleinta.  Emme siis toteuta kohtuuttoman kovaa maahanmuuttopolitiikkaa käytännössä. Oma asiansa ovat maahanmuuttoon liittyvät  koventuneet puheet, jotka eivät mielestämme edesauta positiivista yhteiskunnallista kehitystä.

Suomen kaksikielisyys: itseisarvo

Suomen kaksikielisyys tai ruotsin kielen asema eivät ole viime aikoina olleet otsikoissa. Syy on yksinkertainen: näihin  ei ole kohdistunut suuria uhkia. Peruslinja sovittiin jo hallitusohjelmassa. Työtä on tehty ennaltaehkäisevästi ja kulisseissa – ja tehokkaasti. Tämä ei ole pelkästään puolueen tai ministeriryhmän ansiota: suomalaisruotsalaiset järjestöt tekevät – kuten ennenkin – arvokasta työtä kielen aseman turvaamiseksi. Niin tekee myös koko eduskuntaryhmämme.

Suomen kaksikielisyys on ollut ja tulee aina olemaan RKP:lle keskeinen kysymys.

Se, ettei kielikysymyksiä ole kärjistetty tällä kaudella, on mahdollistanut myös aiempaa laajemman yleispoliittisen toiminnan – juuri sen, mitä moni on toivonut ja mikä on edellytys laajemmalle kannatukselle pitkällä aikavälillä.

Haluan sanoa tämän, sillä puolueen elinvoima ja kielen aseman turvaaminen kulkevat käsi kädessä. Samalla haluan toistaa sen, minkä olen sanonut monta kertaa: RKP:n tulevaisuus edellyttää heterogeenisempää äänestäjäpohjaa ja jäsenkuntaa – myös kielellisesti. Tämä on matemaattinen fakta, joka meidän on sisäistettävä, jos haluamme olla tulevaisuudessa vaikuttava poliittinen voima.

Kannatajakunnan laajentaminen ei pienennä Suomen kaksikielisyyden puolustamisen merkitystä. Päinvastoin, pohjan laajentaminen on edellytys sille, että kaksikielisyyttä voidaan vahvistaa ja vaalia tehokkaasti. Ja ennen kaikkea: nämä kaksi asiaa eivät sulje pois toisiaan – ellemme niin itse päätä.

Oma johtajuuteni

Kun minut valittiin RKP:n puheenjohtajaksi, päätin, että toimimme avoimemmin kuin ennen. Olen tietoisesti keskittynyt uudistamaan rakenteita, työskentelemään strategisesti ja kuuntelemaan kenttää. Prosessi ei tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii aikaa.

Aloitin tehtävässäni hallituskoalitiossa, joka on RKP:lle vaikein vuosiin. Tiedostin, ettei työstä tulisi helppoa. Ja tiesin, että tarvitsisimme sisäistä yhtenäisyyttä ja dialogia enemmän kuin koskaan.

Puoluejohdossa vallitseekin rakentava, kunnioittava ja eteenpäin katsova  ilmapiiri. Se ei tarkoita, ettei vaikeista asioista keskusteltaisi – päinvastoin. Niistä keskustellaan enemmän kuin pitkään aikaan.

Mitä palaute kertoo?

Kävin läpi satoja somekommentteja torstain gallupmittauksen jälkeen ja teetin myös analyysin. Se osoittaa selvästi kolme asiaa:

  1. Osa kokee, että RKP:n arvot näkyvät liian heikosti.
  2. Osa kyseenalaistaa kompromissikyvyn ja pitää sitä heikkoutena.
  3. Monet kaipaavat selkeämpää suuntaa ja johtajuutta – ei pelkkiä reaktioita.

Tämä palaute on arvokasta. Se ei katoa sillä, että se sivuutetaan – vaan vain sillä, että siihen vastataan.

Katse eteenpäin

Puolueen strategiatyö on loppusuoralla. Tavoitteena on selkeyttää RKP:n roolia tässä ajassa, vahvistaa yhteistä suuntaa ja tehdä politiikastamme aiempaa ymmärrettävämpää. Strategia julkaistaan kevään aikana.

On myös tärkeää nähdä oma roolimme laajemmassa kehyksessä. Sitran tuore Megatrendit 2026 -raportti korostaa, että tulevina vuosina menestyvät ne yhteiskunnat, jotka vahvistavat demokratiaa, luottamusta, koulutusta, moninaisuutta ja kykyä rakentaviin kompromisseihin maailmassa, jota hallitsevat polarisaatio ja yksinkertaistetut ratkaisut.

Juuri nämä ovat RKP:n ydinarvoja. Ne eivät ehkä tuota nopeita kannatuspiikkejä – mutta ne ovat välttämättömiä, jotta voisimme rakentaa kestävää tulevaisuutta. RKP:n vahvuus ei ole huutamisessa eikä agitaatiossa. Se on kyvyssä rakentaa siltoja. Kyvyssä kantaa vastuuta myös silloin, kun se on vaikeaa. Tämä on tärkeä rooli, vaikka se joskus tuntuu epätoivoisen vaikealta ja tuottaa harvoin raflaavia otsikoita.

Lopuksi haluan kysyä meiltä kaikilta:

Onko polarisaatio hiipinyt salakavalasti myös meidän keskuuteemme niin, ettei kompromissikyky enää näyttäydykään vahvuutena vaan heikkoutena – vaikka juuri kompromissikyvykkyys on ollut yksi suurimmista voimavaroistamme?  

Näen sillanrakentajaroolimme arvokkaana poliittisen kentän keskellä. Samalla kun kompromissit tarkoittavat, ettei lopputulos koskaan täysin vastaa yhden puolueen näkemystä, ne ovat välttämättömiä yhteistyössä onnistumiseksi ja eteenpäin liikkumiseksi.

Haluamme siis olla jatkossakin voima, joka vastustaa kahtiajakoa ja vastakkainasettelua. Pyrimme katsomaan eteenpäin, emme sivuille. Haluamme keskittyä ratkaisuihin, emme poliittisiin vastustajiin. Joskus onnistumme paremmin, joskus huonommin. Mutta yritämme aina määrätietoisesti. 

RKP:n tehtävä ei ole huutaa kovaan ääneen, vaan kantaa vastuuta. Myös silloin, kun se on raskasta. Suomenruotsalaisen kulttuurin toinen supervoima, yhteisöllisyys, tekee RKP:stä tärkeän vastavoiman polarisoitumiselle.

Kuuntelen. Otan kritiikin vakavasti. Ja haluan viedä RKP:tä eteenpäin – suuntaa näyttämällä  ja politiikkaa käytännössä toimeenpanemalla. Yhdessä muiden kanssa. 

RKP on selviytynyt sekä suurista että pienistä haasteista 120-vuotisen historiamme aikana, ja olen vakuuttunut siitä, että ajamamme politiikka on juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee tällä hetkellä.



Olemme enemman kuin osiemme summa

/0 Comments/in , , , , /by

Vuosien varrella olen monta kertaa saanut johdattaa vierailijaryhmiä Eduskuntatalossa. Teen sen mielelläni itse, sillä se antaa mahdollisuuden keskustella kävijöiden kanssa – mutta myös pysähtyä itse sen äärelle, mitä Eduskuntatalo edustaa.

Kun vuonna 1923 päätettiin, että vastikään itsenäistynyt Suomi saisi oman eduskuntatalon, oli hyvin vähän merkkejä siitä, että olisimme yhä itsenäinen maa 102 vuotta myöhemmin. Euroopassa sodan jäljet savusivat edelleen, ja Venäjällä vallitsi paikoin levottomuutta. Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista.

Mutta uskoimme itseemme. Ja 100 vuotta sitten, vuonna 1925, julkistettiin kilpailun voittanut ehdotus. Se oli yhdistelmä vaikutteita sekä meidän omasta että muista arkkitehtuuriperinteistä ja sen pohjalta taloa lähdettiin rakentamaan. 

Päättäjät uskoivat Suomeen ja siihen, että demokratia tarvitsee symbolin – sellaisen, joka olisi maamme ja demokratiamme arvoinen. He näkivät kauas.

Tänä päivänä tuntuu usein siltä, ettei meiltä löydy samanlaista uskoa tulevaisuuteen. Se on paradoksaalista, kun ajattelee, miten moni asia puhuu puolestamme – toisin kuin sata vuotta sitten.

Opetusministerinä matkustan ajoittain myös ulkomaille, ja toimin sen kautta eräänlaisena lähettiläänä maallemme ja erityisesti koulujärjestelmällemme. Vastaanotto on kaikkialla erittäin myönteinen. Suomea katsotaan ylöspäin. Kouluamme arvostetaan, ja maamme ”kansalliseen brändiin” liitetään lähes yksinomaan positiivisia asioita.

En voi olla ajattelematta, että täällä kotona keskustelumme juuttuvat ajoittain hyvin toisenlaisiin mielikuviin. Mikään maa ei voi olla kaikkea, mutta paljon voi olla. Ja Suomi on paljon.

Koulumme on edelleen hyvä. Sijoitumme yhä korkealle kansainvälisissä vertailuissa. Aikuisemme ovat PIAAC-tutkimuksen – eli aikuisten PISA-testin – mukaan maailman parhaita. Meillä on vahva lehdistönvapaus, hyvin matala korruptio, kohtuullisen sujuva byrokratia ja hyvä elämänlaatu. Myös työn ja vapaa-ajan tasapaino on monella tapaa kunnossa.

On täysin totta, että haasteita riittää. Julkinen talous ei ole tasapainossa. Talouskasvu on liian hidasta. Mutta on yhtä totta, ettei ole realistista odottaa sijoitusten ja investointien virtaavan maahan, jos emme itse näe ympärillämme olevia mahdollisuuksia.

On myös tärkeää ymmärtää, ettemme itse tiedä kaikkea parhaiten. Siksi tarvitsemme ideoita myös ulkopuolelta. Kasvua on vaikea synnyttää, jos toimimme vain oman kansallisen nollasummapelin sisällä.

Suomen vahvuudet – turvallisuus ja keskinäinen luottamus – ovat maailman mittakaavassa ainutlaatuisia asioita. Niitä voisi käyttää vetovoimatekijöinä, joilla houkutella osaamista ja pääomaa Suomeen. Mutta se edellyttää meiltä hieman enemmän uteliaisuutta, avoimuutta ja yhteistyöhalua.

Olemme itsenäisyytemme aikana kohdanneet suuria haasteita monesti. Usein olemme löytäneet tien eteenpäin juuri siksi, että olemme ennakkoluulottomasti uskoneet itseemme – niin sodan kuin rauhankin aikana.

Itsenäisyyspäivä tarjoaa mainion mahdollisuuden muistuttaa itseämme siitä, mitä meillä on, mitä aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet puolestamme ja miten usein olemme yhdessä olleet enemmän kuin osiemme summa. Hyvää itsenäisyyspäivää.

Meillä on enemmän potentiaalia kuin uskallamme nähdä

/0 Comments/in , , , , , /by

Menestys on ehkä enemmän korviemme välissä kuin ymmärrämmekään.

Kävin viime viikolla Thaimaassa ja Singaporessa. Tapasin paljon koululaisia – uteliaita, avoimia, ystävällisiä ja osaavia nuoria. Singapore on huomattavan kehittynyt maa. Thaimaa on ottanut isoja askelia viime vuosikymmeninä mutta maan sisäiset erot ovat suuret. 

Mieleeni nousi ajatus siitä, miten me Suomessa välillä puhumme ihmisistä. 

Aiemmin syksyllä keskustelimme “kehitysmaaperäisestä maahanmuutosta” ja jopa “ihmisten laadusta”. Taustalla lienee ajatus siitä, että olisimme Suomessa monella tavalla muita parempia.

Kun kohtasin näitä nuoria, se ajatus ei käynyt mielessä. Lapset ja nuoret ovat joka puolella maailmaa samanlaisia.

Näillä matkoilla huomaan usein, miten vahvaa paikallinen yhteisöllisyys on. Kunnianhimoa löytyy myös. Nuoret näkevät koulutuksen tienä eteenpäin – ja se taas näkyy valmiutena tehdä työtä ja oppia.

Kun tarkastelee Suomeen suuntaavaa maahanmuuttoa ja erityisesti maahanmuuttajien koulutustasoa, voi todeta esimerkiksi sen, että heidän koulutustasonsa ei merkittävästi eroa suomalaisten koulutustasosta. Ei edes silloin, kun tarkastellaan pelkästään turvapaikkaprosessin kautta tulleita. Tämä ilmenee THL:n tutkimuksista.

Silti meillä elää sitkeä käsitys, ettei muualla – tai muualta tulevilla – osaaminen riitä. 

“Not invented here” -ilmiö näkyy monessa paikassa. Muualla hankittua koulutusta emme aina tunnista tai arvosta.

Toinen havainto maailmalta: Suomella on poikkeuksellisen hyvä maabrändi. Suomea arvostetaan, ja meihin katsotaan paikoin jopa ylöspäin.

Ajattelen, että näin vahvalla brändiedulla pitäisi kyetä tekemään enemmän.

Kun seuraa Suomen talous- ja tulevaisuuskeskustelua, näköalattomuus iskee silmille. Jos uskoisimme itseemme yhtä paljon kuin singaporelainen pankkiiri tai thaimaalainen koulun rehtori meihin uskoo, meillä ei olisi huolta huomisesta.

Emme luota muiden osaamiseen, mutta emme myöskään omaan osaamisemme tai omiin vahvuuksiimme. Tämä on paradoksaalinen ja tuhoisa kierre, josta meidän on päästävä ulos.

Singapore päätti aikoinaan houkutella investointeja ja onnistui. Loppu on historiaa, joka näkyy esimerkiksi siinä, etä vuonna 2015 Suomen kanssa tasoissa ollut BKT per capita nyt keikkuu ihan eri sfääreissä. Suomella olisi kyky samaan ja meillä on siihen myös edellytykset.

Verotuksemme ei ole matala, mutta meillä on toimiva hallinto, olematon korruptio, kohtuullisen kevyt byrokratia, turvallinen yhteiskunta, puhdas luonto, koulutettu väestö sekä kunnossa oleva työn ja vapaa-ajan tasapaino.

Nämä ovat merkittäviä kilpailu- ja hyvinvointitekijöitä ja näistä lähtökohdista meidän pitäisi pystyä houkuttelemaan Suomeen niin investointeja kuin ihmisiäkin. 

Lasimme on enemmän kuin puoliksi täynnä ja tämä meidän pitää nyt vain sisäistää.

Skolan behöver riktning, stöd och höjda ambitioner

/0 Comments/in , , , , , /by

När vi nu är kalibrerade för några sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att läsa en längre text. Därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att klara av tristess ibland.

Skolan har en helt central roll när vi talar om Finlands framtid.

Eftersom den är så central är det viktigt att vi inte fastnar i ett letande efter syndabockar eller i en längtan efter svunna tider när vi diskuterar dess utveckling.

Skolan påverkas av samhället runtomkring den. Den är inte en isolerad ö. Samtidigt som det är viktigt att ta lärdom av det förflutna är det därför också klart att dagens utmaningar kräver lösningar som passar in i nutiden.

Det finns orsak att med oro se på de försämrade inlärningsresultaten.

Därför analyserar vi vid Undervisnings- och kulturministeriet som bäst orsakerna som ligger bakom de senaste årtiondenas utveckling – och bilden är komplex. Här vill jag ändå lyfta fram några centrala aspekter.

Digitaliseringen har förändrat verkligheten för våra barn och unga.

Koncentrationsförmågan utmanas av en verklighet i vilken vi ständigt bombarderas av en kaskad av budskap från olika apparater.

Lösningen är ändå inte att ta bort alla digitala läromedel från skolan, utan vi behöver hantera frågan pragmatiskt och pedagogiskt. Här har förstås lärarna och skolan en stark roll, men också hemma behöver vi stöda våra barn genom en sund inställning till skärmar.

Förmågan att fokusera och kunna koncentrera sig under längre perioder är avgörande för lärandet. När vi idag i vardagen är kalibrerade för 15–30 sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att till exempel läsa ett längre kapitel i en bok. Just därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att till och med klara av tristess ibland.

Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Också den fysiska lärmiljön spelar stor roll: buller, stora öppna klassrum och för stora grupper är problem som kan åtgärdas.

Samtidigt måste vi vara tydliga med vad de försämrade inlärningsresultaten inte beror på. Skulden till det, att våra Pisaresultat dalat är inte ett ökat antal elever med utländsk bakgrund. Det visar forskningen. Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Skolans största tillgång är våra lärare. Under åren har deras arbetsbild ändå breddats.

Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Förväntningarna från hemmen har ökat, ibland mer än vad som kan anses rimligt.

Lärarens uppdrag är ändå först och främst att undervisa. Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Arbetsro och högre krav kräver tydliga spelregler. Att ta bort mobiltelefoner från klassrummen har redan gett tydligt positiva resultat.

Grundläggande färdigheter – att läsa, skriva och räkna – kräver tillräckligt med tid. De tre nya årsveckotimmarna i dessa ämnen i de lägre årskurserna som vi infört är därför viktiga.

Utmaningar finns också efter den grundläggande utbildningen – men där finns framför allt möjligheter.

Om 20 år kan yrkesutbildning bra vara den mest attraktiva vägen för unga.

Praktiska färdigheter, problemlösning och arbetslivskompetens blir centrala i 2030- och 2040-talens ekonomiska verklighet. Därför behöver hela utbildningssektorn klara av att leva i en tid av snabb förändring.

Vi löser inte skolans problem genom att skylla på invandring, skärmar eller hur läroplanen ser ut.

Problemen löser vi genom att stöda lärare och elever, höja ambitionsnivån och stärka strukturerna – samtidigt.

Vid sidan av kunskap behöver vi dessutom mer empati, mer samarbetsförmåga och en inställning som präglas av livslångt lärande. Det här är inte ”mjuka” värden, utan kärnan i framtidens konkurrenskraft.

Som undervisningsminister ser jag grundskolan som helt central för vår framtid. Låt oss höja ribban tillsammans.

Den kommande kompetensgarantin är nästa steg. Vi måste trygga arbetsro både för lärare och elever, och ge varje barn chansen att nå sin potential – med blicken riktad framåt, inte bakåt.