SFP behöver inte välja antingen eller

Kenneth Myntti skriver i en helsidesartikel den 2 april i ÖT/VBL om svenskan och SFP:s speciella uppgift. Jag håller helt med Myntti om uppgiften, och att det idag är viktigare än någonsin att försvara svenskan i ett alltmer utmanande språkklimat.

Samtidigt vill jag betona det jag skrev i min insändare i ÖT/VBL den 19 mars: Vi behöver inte välja antingen eller. Det finns ingen situation där vi skulle behöva eller borde göra avkall på vår kärnuppgift.

När det verkligen gäller finns det bara ett parti som kommer att försvara det svenska och att man kan leva på svenska i Finland. Det finns bara ett parti för vilket det här är en kärnfråga. Ingen som behöver utbildning eller vård på svenska ska behöva fundera på vilket parti det är som jobbar för att du ska få det.

Kittet i Svenskfinland är språket. När vi kommer från olika delar av landet, från landsbygden eller staden, med olika intressen och väldigt varierande bakgrunder så är det vårt svenska modersmål som binder oss samman. Behoven av service och vård, vikten av att kunna göra sig förstådd i livets utsatta situationer, rätten att tala sitt modersmål med myndigheter, våra minnen och traditioner, på vårt eget språk.

Det här är frågor som är helt centrala för mig – Svenskfinland utgör den mylla som jag står stadigt i. Jag vill se och höra Svenskfinlands alla hörn.

Samtidigt är det viktigt för mig att betona att vi har en enorm potential i vårt parti. Det finns en beställning på de värderingar som SFP står för. Det här är en möjlighet för oss, men det är också ett imperativ: något vi måste se och ta vara på, uttryckligen för att vi ser försvaret av ett tvåspråkigt Finland som vår grunduppgift.

Hur ser då världen ut idag? De som inte talar svenska eller finska som modersmål växer i antal. Den språkliga identiteten hos finlandssvenska ungdomar är inte längre lika stark som förr. Språket är viktigt, men det är inte allt. Samtidigt kan vi inte bortse från det faktum att alltför många finlandssvenska ungdomar ser Stockholm som mer attraktivt än Helsingfors.

Det här är verkligheter som ett parti som SFP inte kan blunda för.

Vi måste bevara våra livsviktiga institutioner, som är helt avgörande för att man i Finland ska kunna födas, studera, arbeta, leva och dö på svenska.

Samtidigt måste vi upprätthålla ett skolväsende som ger våra barn de färdigheter som krävs i ett Finland som är mer diversifierat än tidigare.

Det här är avgörande frågor för svenskans framtid i Finland.

För att säkra det att vi i framtiden också är ett relevant regeringsparti har vi inte råd att förlora mandat på riksnivå. Ett SFP som inte har 10 mandat, utan 8 eller 6, har mycket mindre inflytande än vad förlusten i mandat rakt av skulle låta påskina. Vi kanske ännu då har trygga majoriteter i många kommuner, men när SFP inte mera sitter i regeringen så har lokala majoriteter mindre betydelse när lagstiftning beredd utan vårt inflytande ändrar på den verklighet vi lever i.

Därför måste vi nå ut till flera. Inte bara i det vi kallar Samkretsen (SFP utanför Svenskfinland), utan också i till exempel Egentliga Finland och Nyland. Det måste vi göra för att vi ska kunna verka för det jag beskriver ovan.

Det handlar inte om att överge eller ens kompromissa med våra grundläggande teser. Det handlar om att garantera att vi har den kraft som behövs för att försvara dem.

 

Insändare i Vasabladet och Österbottens Tidning 6.4.2024.

Vi behöver ett större EU för att garantera freden – räkna med stora förändringar

När Finland blev medlem av EU blev vi unionens femtonde medlemsland. I dag består EU av 27 länder. Trots att vi haft pågående processer med flera länder har utvidgningen under en lång tid inte varit speciellt högt på agendan. Diskussionen gick på sparlåga tills kriget i Ukraina förändrade allting.

EU är inte primärt en säkerhetspolitisk union, men kriget har gjort det klart för alla vad det betyder att finnas utanför unionen. Inte bara utanför Nato, utan också utanför EU.

De länder som ligger i purgatoriet mellan EU och Ryssland prövas, provoceras och pressas. Georgien är en ständig spelknapp vars stabilitet prövas av de tusentals ryska soldater som ockuperar Abchazien och Sydossetien. Moldavien har dragits med en frusen konflikt enligt rysk modell i flera år och Ukraina anfölls som en följd av sitt närmande mot EU år 2014.

Dessa länder är inte säkra om det inte är en del av unionen. Det står klart. Det har därför varit mycket positivt att se att utvidgningen har kommit att bli en viktig del av EU:s framtidsdiskussion. På alla EU-möten jag deltagit i som minister för Europafrågor har utvidgningen varit på agendan, på ett eller annat sätt.

Kommissionens beslut den 8 november att öppna medlemsförhandlingar med Ukraina och Moldavien, och lyfta upp Georgien till kandidatland, öppnar nu vägen för nya medlemmar, för första gången på ett decennium. Vägen till dagen då EU får nya medlemmar är trots det lång. Mycket arbete återstår.

Finlands position till en utvidgning är klar: Vi välkomnar nya länder, men de måste fylla de krav som ställs. Vi följer ständigt upp utvecklingen i de olika länderna och för en kontinuerlig dialog med dem. Det är uppmuntrande att se att många av dem gjort klara framsteg – i synnerhet Ukraina, som är i en svårare situation än något annat av kandidatländerna.

Samtidigt har vi också fått en försmak av de utmaningar vi har framför oss när vi går vidare mot en större union. Polen, Slovakien och Rumänien meddelade för en tid sedan att de ensidigt förlänger importförbudet av ukrainskt spannmål, vilket strider mot de överenskommelser som gjorts på EU-nivå.

Beslutet väckte förståelig bestörtning i Ukraina, ett land som är i behov av alla exportmarknader det kan ha. Den kritik Ukraina gav för det beslutet hade igen ett finger med i spelet när Polen meddelade att landet slutar stödja Ukraina militärt – ett meddelande som Polens president lyckligtvis snart dementerade. Slovakiens beslut att stoppa vapenleveranser till Ukraina är likaså oroväckande.

Episoderna konkretiserar utmaningarna vi kommer att ha inom unionen inför en utvidgning. Nya medlemsländer betyder att mycket förändras. Sammanhållningspolitiken, kohesionspolitiken som den kallas på EU-språk, står inför stora omvälvningar. När nya fattigare länder ansluter sig till unionen finns det fler som behöver stöd – och många gamla medlemmar kommer att se sin andel av stödet minska.

I många länder är jordbrukspolitiken inrikespolitisk dynamit och när Ukraina blir en del av den inre marknaden står vi inför stora omstruktureringar också av de stöden.

Det betyder också att många nuvarande nettomottagare av EU-medel flyttas till den andra sidan av ekvationen. Även Finland kommer att se avgifterna öka. I den diskussionen är det viktigt att komma ihåg varför EU utvidgas: Det handlar om säkerhet och stabilitet, men också om att utvidga marknaden, och för vår del till exempel om att underlätta den inhemska bristen på arbetskraft.

Min estniska kollega Margus Tsahkna konstaterade att Estlands mål är att bli nettobetalare, eftersom det betyder att det går bra för landet. Det är viktigt att vi ser detaljerna, men också att vi förmår se skogen för träden.

Det finns alltså all orsak att börja smida i tid . Ett funktionsdugligt och internt solidariskt EU är bättre rustat för nya medlemmar. Här står rättsstatsmekanismen i centrum. Det är förfarandet som strävar efter att se till att alla länder följer de riktlinjer EU internt har satt upp för en fungerande rättsstat. I en union som också handlar om gemensamt ansvar och fördelning av tillgångar håller inte bygget om regelverket inte är gemensamt.

Det handlar alltså om EU:s trovärdighet och funktionsduglighet.

EU är i grund och botten ett fredsprojekt. För att garantera fred, säkerhet och trygghet behöver vi ett större EU. Det igen måste bygga på en fungerande rättsstat, och oundvikligen också på en lagom dos solidaritet.

Om inte reglerna i dagens EU är desamma för alla, har vi inte den interna sammanhållning och kredibilitet som behövs inför de diskussioner och reformer en utvidgning kräver.

EU:s utvidgning handlar om allt det här, och alla aspekter måste beaktas.

(Kolumn i HBL 20.11.2023)

Dinosaurusten aikakauden pitäisi olla ohi.

Eläkejärjestelmämme on rakennettu dinosauruksia varten, sanoi eräs tapaamani yksinyrittäjä jokin aika sitten. Hän viittasi sosiaaliturvajärjestelmään, jossa hän ja me elämme.

Siitä on helppo olla samaa mieltä. Maailma on muuttunut. Sitä todellisuutta, jossa kävelee tehtaan portista sisään 21-vuotiaana ja eläkkeelle 65-vuotiaana, ei enää ole.

Nykyään voit vaihtaa ammattia useita kertoja työurasi aikana ja voit ennen kaikkea vaihtaa roolia useita kertoja. Joskus olet työnantaja, joskus työntekijä. Joskus olet yrittäjä, joskus työskentelet jonkun muun palveluksessa.

Sosiaaliturvajärjestelmämme ei kuitenkaan ole muuttunut. Meillä on erilliset järjestelmät heille, jotka työllistävät, ja erilliset järjestelmät heille, jotka työllistyvät. Tämä aiheuttaa monia ongelmia ja ennen kaikkea joustamattomuutta.

Samaan aikaan jäykät työmarkkinamme saavat yritykset kaihtamaan palkkaamista. Se, että Suomessa on 190 000 yksinyrittäjää, on monella tapaa positiivinen asia. Suhtautuminen yrittäjyyteen on tänä päivänä huomattavasti parempi kuin mitä se oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Mutta samalla se on merkki ongelmasta: Monet valitsevat yrittäjyyden omasta tahdostaan. He haluavat hallita omaa elämäänsä. Monet tekevät sen kuitenkin, koska vaihtoehtoja on vähän. Yritykset valitsevat henkilön palkkaamisen sijasta yrittäjän palvelujen ostamisen. Koska kokevat, että palkkaamiseen liittyvä riski on liian suuri.

Tässä todellisuudessa eriytyneestä sosiaaliturvajärjestelmästämme tulee ongelma. Työelämä vaatii joustavuutta, mutta sosiaaliturvajärjestelmä ei näe tarvetta vaihtaa kahden roolin välillä.

Meidän pitäisi siksi tarkastella sekä ongelman syitä että uskaltaa puuttua sen seurauksiin.

On puututtava siihen, että monet yrittäjät eivät uskalla palkata. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pienyritysten velvoitteiden tarkistamista. Työllistämiseen liittyvää byrokratiaa on helpotettava ja tarvitsemme paikallisempaa sopimista. Työllistämisriskiä on vähennettävä. Työllistämisen on aina oltava houkutteleva vaihtoehto.

Samalla emme halua luoda esteitä, jotka vaikeuttavat eri roolien välillä vaihtamista.

RKP on jo pitkään kannattanut yhdistelmävakuutusta ratkaisuna tähän ongelmaan. Se olisi vakuutus, joka jatkuu, vaikka siirtyisit itsenäisestä ammatinharjoittajasta palkatuksi työntekijäksi tai päinvastoin.

Tämä poistaisi yhden nykyisistä jäykkyyksistä, jotka aiheuttavat työmarkkinoilla kankeutta ja johtavat korkeaan rakenteelliseen työttömyyteen ja sitä kautta tehottomuuteen.

Samalla on reilua sanoa, että kaikki rakenteet, jotka estävät ihmisiä tekemästä haluamiaan valintoja, johtavat myös huonovointisuuteen. Jos haluat ryhtyä yrittäjäksi, turvaverkkomme ei saisi estää sinua tekemästä sitä, kun sen pitäisi olla päinvastoin. Turvaverkon tulisi olla asia, joka saa uskaltamaan yrittää, uskaltamaan menestyä tai epäonnistua.

Olen aiemmin kirjoittanut koulujen tunneliajattelusta. Järjestelmästä, joka johtaa siihen, että 15-vuotiaat nykyään joutuvat tekemään ratkaisevia päätöksiä jatko-opintojensa suhteen liian varhaisessa vaiheessa. Sama tunneliajattelu leimaa työelämäämme. Ja se on siellä aivan yhtä vahingollista.

Dinosaurukset selviytyivät hienosti miljoonia vuosia. Mutta maailma muuttui. Nykymaailmassa tarvitsemme joustavampia järjestelmiä niin koulussa kuin työelämässäkin.

 

Edessämme on haasteita eli mahdollisuuksia

Hallituskoalitiopeliä voidaan pelata vaikka maailman tappiin asti ja ymmärrän, että se kiinnostaa. Tärkeämpää olisi kuitenkin keskittyä käsillä olevien ongelmien ratkaisemiseen. Etenkin siksi, että haasteissa aina piilee myös mahdollisuus.

Olemme selvinneet koronakriisistä kohtuullisin arvosanoin. Sota Ukrainassa tulee ehkä jatkumaan vielä pitkään ja se on kaikin tavoin äärimmäisen traagillista. Kaikessa traagillisuudessaankin siitä on seurannut myös jotain hyvää. Jos joku olisi vuosi sitten veikannut, että Eurooppa irtaantuu energiariippuvuudestaan Venäjään, niin sitä tuskin olisi kukaan uskonut. 

Kaiken tämän sodan tuoman surkeuden keskellä on siis myös pieniä aiheita optimismiin. 

Velka on hyvä renki, mutta huono isäntä

Mutta: Koronan ja sodan seurauksena valtiovelkamme on kasvanut huomattavasti. Velanoton taittaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen ovat asioita, joiden tulee olla tulevina vuosina päätöksenteon keskiössä. Näissä pitää onnistua hyvinvointiyhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla suojellen. Edessä on runsaasti arvopohjaista priorisointia: miten pitää kiinni muun muassa korkeatasoisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta ja mahdollisuudesta arvokkaaseen vanhuuteen samalla, kun leikkauksia on tehtävä.

Tässä onnistumiseksi tulemme tarvitsemaan poikkeuksellista yhteishenkeä ja perspektiiviä.

Yhtä kriisiä voi seurata toinen. Tämän olemme nyt oppineet. Kolmannen mahdollisen kriisin kohdalla meillä ei ole enää samaa taloudellista liikkumavaraa, jonka turvin me olemme toistaiseksi pystyneet luovimaan koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamien seurausten läpi. 

Meidän suhteellisella asemallamme kansainvälisillä lainamarkkinoilla on merkitystä. Mutta niin on myös absoluuttiselle velkamäärällä ja etenkin korkokuluilla. 

Tämä kävi selväksi viimeistään viime viikon alussa, kun Valtiovarainministeriön virkamiehet kertoivat karut uutiset korkokulujen noususta. Erityisesti maailmassa, jossa lainalla on hinta – mikä ei ole poikkeuksellista, vaan pikemminkin asioiden luonnollinen tila – on velkaan suhtauduttava suurella vakavuudella. Juuri tästä syystä seuraavan hallituksen pöydällä tulee olemaan monia vaikeita päätöksiä. 

Tosiasia on, että kaikki eduskuntapuolueet ovat käytännössä tukeneet vallinnutta finanssipolitiikkaa. Meillä olisi tänään sama keskustelu velkatasosta, vaikka velkaa olisikin noin 140 miljardin sijaan 139,5 tai 137 miljardia. Ero nykyiseen tilanteeseen olisi varsin pieni, vaikka viimeiset vuodet olisi toteutettu pääoppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja.

Lainanottohalu on ollut asiaa rehellisesti tarkasteltuna yhteinen ja siksi tarvitaan myös yhteisiä toimia, jotta laiva saataisiin kääntymään.

Työvoima on kaiken A&O

Yritysten suurin käytännön huoli on työvoiman saatavuus. Jos ei löydä ihmisiä, joita palkata, ei yritys voi kasvaa. Ja sitä kärsii koko maan bruttokansantuote ja sen myötä myös hyvinvointimme. 

Siksi työvoiman saatavuuden varmistaminen on keskeinen kysymys myös velkaantumista ratkaistaessa. 

Seuraavan hallituksen on toisaalta perattava menopuolta mutta myös vahvistettava työmarkkinoiden toimivuus. Meidän tulee tarkastella työnteon kannustimia ja varmistuttava siitä, että työllisyyspalvelut toimivat. Koulutusaste on saatava nousu-uralle ja oppisopimuksista tulee tehdä oikea vaihtoehto muille opintopoluille. Lisäksi tarvitsemme vahvat kannustimet tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan.

Tarvitsemme paikallista sopimista, joustavaa täydennyskoulutusta ja työperäistä maahanmuuttoa. Meidän on rakennettava Suomesta maa, johon osaavien ihmisten on helppo tulla, ja johon he haluavat jäädä. Meidän on rakennettava maa, joka suhtautuu positiivisesti ympäröivään maailmaan ja jossa muualta muuttaneet kokevat itsensä tervetulleiksi. 

Veropolitiikan tulee olla pitkäjänteistä. Tämä tarkoittaa myös, että ilmasto- ja energiapoliittiset linjaukset eivät voi olla vuosittaisia poliittisia pelinappuloita. Isot investointipäätökset ovat niistä riippuvaisia, kuten olemme viime aikoina huomanneet. Panokset ovat liian korkeat. 

Yhdessä hyvä tulee 

Polarisaatio ja populismi johtavat harvoin mihinkään hyvään. Esimerkiksi veropolitiikassa olisi syytä nyt saavuttaa vaalikausien yli kestäviä yhteisiä näkemyksiä. Verotuksen ja erilaisen sääntelyn ennakoitavuus on tärkeää niin yrityksille kuin yksityisille ihmisillekin.

Politiikka on pohjimmiltaan arvopohjaista asioiden hoitoa. Se on halua ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla käsillä olevia ja edessä siintäviä ongelmia. Eri puolueilla ja niiden edustajilla on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, mikä on sekä toivottavaa että tervettä. Tämä on koko demokratian ydin. 

Ennen vaaleja on erityisen tärkeää kertoa, mitä mieltä on keskeisistä, jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavista kysymyksistä. Se voi avata ovia tai sulkea niitä. Rakentavalla ja pitkäjänteisellä, puoluerajatkin ylittävällä päätöksenteolla saavutetaan uskoakseni tässä maailmantilanteessa enemmän kuin blokkipolitiikalla.

(Kirjoitus Kirkkoummen Sanomissa 22.1.2023)

Tankar på tröskeln till ett nytt år

Den amerikanska drömmen känner alla. Den lever vidare fastän den inte på en tid varit förankrad i verkligheten och snarare har blivit en tanke som kan tillämpas i vilket land som helst. Samtidigt har den amerikanska visionen fördunklats. Det finns inte en gemensam bild, utan snarare två totalt motsatta syner på omvärlden. En progressiv och en regressiv. En som ser framtiden som ett hot, den andra som en möjlighet, för att ta till en grov förenkling.

Detsamma gäller säkert de flesta länder. Vi ser vilka våra hot är, men är inte kollektivt övertygade om vart vi borde gå eller ens om vad vi borde ta tag i härnäst.

Politiken har blivit reaktiv, den reagerar på det som händer i stunden eller snarare, på de reaktioner som stundens händelser väcker. När ett uttalande kan leda till en omedelbar svallvåg av reaktioner är det klart krävande att hålla en vision i åtanke, ett mål som ligger årtionden framåt i tiden.

Vi bekämpar en pandemi, men kommer vi i alla stunder ihåg att beakta vad åtgärderna leder till? Vi vill underlätta människornas vardag i energikrisen. Men ser vi, att justeringar här lätt kan bromsa investeringar som kunde vara avgörande för att förbättra situationen om tio år?

En gemensam vision förankrar oss. Ett gemensamt mål möjliggör fortfarande många vägar mot målet, men ger en referens mot vilken alla åtgärder mäts.

Men visionen måste vara delad. Putin har en vision för Ryssland. Men den är snarare personlig än gemensam. Och den kan svårligen ses som något som för landet framåt. En vision som bygger på en upprättelse av missförstådda historiska skeenden lämpar sig för parader på Röda torget, men inte för att lyfta en befolkning ur fattigdom.

Det ryska folket ligger helt utanför denna vision. De ser inte politiken som en del av sin verklighet och följaktligen inte heller det politiken åstadkommer. Det mesta de väntar sig är att morgondagen inte är sämre än denna dag.

En vision som inte bygger på de lagar om orsak och verkan som vårt samhälle är uppbyggt kring leder sällan till något positivt. Och för all del: en vision som saknar förankring i verkligheten riskerar att bli planekonomi snarare än en positiv drivkraft.

Rotlöshet, segregation, utanförskap – det är svårt att se ett socialt problem som inte på något sätt skulle reflektera dessa fenomen. Samtidigt är de alla fenomen som skulle avhjälpas av en gemensam uppfattning av vart vi är på väg och vad vi vill åstadkomma.

Det gäller för USA, Ryssland – men i allra högsta grad också för Finland.

Vi har en hel del enastående konkurrensfördelar. Ren luft, rent vatten och ren natur utgör utmärkta byggstenar för ett visionsarbete. Vi har en unikt låg korruptionsnivå. Det betyder att beslutsfattandet, för att inte tala om förverkligandet av besluten, har alla förutsättningar att vara både snabbt, smidigt och effektivt. Vi har en god utbildning, vilket borde leda till att vi har alla förutsättningar att vara bäst i klassen i vilken innovationsjämförelse som helst.

Samtidigt ser vi en polarisering krypa in också i vår politiska diskurs. Politiken blir kulturkrig framför att bli konkret, en övning där man erövrar utrymme för opinioner i stället för att vinna stöd för åtgärder som leder till ett gemensamt mål.

En vision löser inte morgondagen. En vision kanske blir verklighet först om 30 år. Men en klar sådan underlättar mycket. Den gör politiken inte bara lättare, utan också mer produktiv. Ett Finland som klart säger sig sträva till att vara världsbäst på utbildning, bioekonomi och grön teknologi klarar vilka som helst utmaningar lättare.

När vi baserar vår vision på till exempel dessa strävanden och alla upplever sig som delaktiga är det lättare att hitta en mening i vardagslivet. Vi mår alla bra av att vara behövda.

(kolumn i HBL 2.1.2023)

Muutoksia ja mahdollisuuksia

Tämä vuosi on antanut meille uutta perspektiiviä. Se on kutsunut meidät pohtimaan, mitkä asiat ovat isoja ja mitkä pieniä. Olemme joutuneet hyväksymään sen tosiasian, että Euroopassa käydään maan rajojen siirtämiseen pyrkivää sotaa. Tämä on ajatus, jota en pitänyt todennäköisenä – ehken edes mahdollisena – vielä vuosi sitten.

Tasan vuosi sitten ajattelin, että suurin kysymys omaa kuntaamme koskien tulisi vuonna 2022 olemaan hyvinvointialueen käynnistyminen. Se onkin ollut asia, joka on ollut läsnä kuntapäättäjien ja liki kaikkien kunnan työntekijöiden arjessa muodossa tai toisessa.

Samaan aikaan, kun hyvinvointialueen käynnistämistä on valmisteltu, on monen ajatukset kuitenkin olleet toisaalla. Siinä järjettömässä sodassa, jota Ukrainassa tällä hetkellä käydään.

Sota näkyy meillä Kirkkonummella monella tasolla. Koulut ovat vastaanottaneet uusia oppilaita, jotka kaipaavat tukea ja opastusta. Monet kuntalaiset ovat auttaneet sekä Ukrainasta tulleita että Ukrainaan jääneitä.

Eri puolella kuntaa on järjestetty tapahtumia, joilla ukrainalaisia on tuettu ja toivotettu tervetulleiksi. Kirkossa on järjestettyä konsertteja, joilla on kerätty varoja sotaa paenneiden hyväksi.

Omat kokemuksemme kahden sukupolven takaa ovat eittämättä vaikuttaneet siihen, miten olemme itse sotaan ja sotaa paenneisiin reagoineet. Tiedämme, miltä tuntuu, kun isänmaan olemassaolo on uhattuna. Ja yhtä lailla tiedämme, miten maan sisäiset eripurat tosipaikan edessä sysätään syrjään. Pienet asiat saavat väistyä isojen kysymysten tieltä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että sota voi jatkua vielä pitkään. Tämä tarkoittaa sitä, että myös meidän apumme on jatkuttava.

Mutta nyt takaisin oman kuntamme asioihin. Kirkkonummen kehitys on jatkunut hyvänä. Olemme tänä vuonna saaneet uutisia useasta tärkeästä teollisesta investoinnista. Tänne muutetaan, koska täällä on tilaa elämälle ja elämyksille. Korona ei ole kokonaan taakse jäänyttä elämää, mutta koronan vaikutukset näkyvät jo kuntamme kehityksessä. Väljyyttä arvostetaan uudella tavalla ja Kirkkonummen tapaiset kunnat ovat aivan uudella tavalla houkuttelevia.

Kunnalliset rakennushankkeet ovat joskus pitkiä projekteja. Kun oma perheeni muutti Kirkkonummelle vuonna 1972, vanhempani kertoivat isosiskolleni, että Kirkkonummelle kannattaa muuttaa, sillä sinne nousisi pian uusi uimahalli. Lupaus toteutuikin, tosin kolme vuosikymmentä myöhemmin. Hyvää kannatti odottaa.

Terveyskeskuksen seuraaja, uusi hyvinvointikeskus on jo avannut ovensa. Sen myötä toinen monen vuosikymmenen pituinen hanke tuli vihdoinkin maaliin. Hankkeen alkuvuosina puhuttiin peruskorjauksesta, sen jälkeen siirryttiin puhumaan laajennuksesta ja nyt voimme iloita siitä, että meillä on kokonaan uusi, uudet nykyajan vaatimukset täyttävä hyvinvointikeskus aivan koulun ja uimahallin kyljessä.

Kun terveyspalvelut siirtyvät kunnasta hyvinvointialueelle, asiakas ei välttämättä huomaa muutoksia palveluissa, mutta päätöksenteko muuttuu. Päätäntävalta palvelujen laadun ja kattavuuden suhteen siirtyy pois kunnasta. Se, että meillä on kunnassamme Suomen ehkä modernein terveyskeskus, takaa kuitenkin sen, että hyvinvointialueella on vahva kannustin säilyttää hyvinvointipalvelut Kirkkonummella, mikä on hieno asia.

Omassa kunnassamme moni muukin rakennushanke on lähtenyt nyt liikkeelle. Gesterbyssä aloitetaan uuden koulukeskusken rakennustyöt ja suunnittelupöydällä ovat niinikään sekä keskustan lukiokampus että Nissnikun uusi koulu.

Muutaman vuoden päässä häämöttää hetki, jolloin voimme taas vähentää investointitahtia. Kun uuden, SOTEn jälkeisen kunnan perusinvestoinnit ovat kunnossa, voimme hengittää hieman kevyemmin.

Tämä vuosi on kunnan talouden osalta positiivinen. Myös ensi vuodelle olemme tehneet reiluun ylijäämään perustuvan budjetin. Muutos muutaman vuoden takaiseen on iso. Ylijäämät auttavat meitä hallitsemaan meneillään olevia investointeja ja kuntaan jäävien palveluiden ylläpitoa ja kehittämistä.

Tämän vuoden pohjalta on hyvä ponnistaa uuteen vuoteen.

Haluan kiittää kaikkia kuntamme työntekijöitä ja luottamushenkilöitä hyvin tehdystä työstä. Erityisen kiitoksen osoitan pitkäaikaiselle kunnanjohtajallemme Tarmo Aarniolle, joka jatkaa nyt uusien haasteiden parissa. Hänen kaudellaan kunta on kehittynyt suurin harppauksin.

Teidän antamanne työpanoksen johdosta kunta on ottanut jälleen isoja askeleita eteenpäin.

Haluan myös kiittää myös kaikkia kuntalaisiamme. On ilo kohdata teitä kaupan käytävillä tai jalkapallokentän laidalla ja saada palautetta, joka auttaa meitä kuntapäättäjiä kunnan kehittämisessä. Yhteistyössä tehty kehitystyö kantaa aina parasta hedelmää.

Joulun pyhinä meistä useimmille tarjoutuu mahdollisuus viettää aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa. Tässä maailmantilanteessa nämä hetket tuntuvat vielä entistäkin arvokkaammilta. Hetkeen pysähtyminen ja hetkestä nauttiminen ovat taitolajeja, joita ainakin itse olen kuluneen vuoden aikana yrittänyt opetella.

Kiitos tästä vuodesta ja hyvää uutta vuotta kaikille.

Ukraina tarvitsee eurooppalaiset Leopard-talkoot

(English version here)

Sota Ukrainassa etenee kohti toista vuottaan. Aloite on nyt Ukrainalla, mutta nopeaa loppua ei ole näköpiirissä. Kuluttava sota jatkuu.

Ukrainan menestys on nojannut paitsi vahvaan maanpuolustustahtoon, myös länsimaiseen koulutus- ja materiaalitukeen. Tämä tuki ratkaisee osaltaan sen, miten sota päättyy. Meidän, Euroopan ja koko vapaan maailman etu on, että se päättyy Ukrainan mahdollisimman ripeään voittoon. Olisi vaarallista, jos Venäjä kokisi hyötyneensä rikollisesta hyökkäyssodasta millään tavalla. Materiaalista tukea Ukrainalle on siis jatkettava ja vahvistettava.

Sodan alussa kaikissa maissa keskusteltiin paljon avun tasosta ja lähetettävästä materiaalista. Olemme tämän vuoden aikana oppineet paljon. Myös sen, että uudet kyvykkyydet nopeasti voivat muuttaa tilannetta sotatanteereella. Askel askeleelta lähetettävän materiaalin määrää ja suorituskykyä on kasvatettu. Muutos on kuitenkin ollut hidasta. Nyt olisi aika ottaa askel eteenpäin.

Talvi on saapunut. Jäätynyt maa muuttaa jälleen sekä Venäjän että Ukrainan toimintamahdollisuuksia. Tämänkin on syytä näkyä avun laadussa.

Vaikka Ukrainaa on tuettu päättäväisesti, jotkin asejärjestelmät on edelleen rajattu tuen ulkopuolelle. Näihin lukeutuvat läntiset, modernit taistelupanssarivaunut. Tällaiset vaunut lisäisivät merkittävästi Ukrainan iskukykyä taistelukentällä. Uusi kalusto edellyttää koulutusta, ja siksi erityisen arvokasta olisi toimittaa ukrainalaisille laaja määrä samaa vaunutyyppiä, jonka käyttöön ukrainalaisjoukot voidaan kouluttaa tehokkaasti.

Saksalaista alkuperää oleva Leopard 2 -vaunu soveltuisi tarkoitukseen erinomaisesti. Sen eri variaatioita on 1970-luvun lopun jälkeen rakennettu tuhansia kappaleita, ja käyttäjämaihin lukeutuvat Saksan ohella muun muassa Alankomaat, Ruotsi, Tanska, Espanja, Norja, Puola, Kanada sekä Suomi. Vaunu onkin yksi yleisimmin käytössä olevista länsimaisista taistelupanssarivaunuista. Suorituskyvyltään se peittoaa Venäjän neuvostoperäisen kaluston. Kylmän sodan asetelma kun oli, että länttä puolustetaan laadulla neuvostojoukkojen määrää vastaan. 

Yhteisellä eurooppalaisella ponnistuksella olisi mahdollisuus antaa merkittävä lisätuki Ukrainan maataistelukykyyn ja auttaa ehkä ratkaisevalla tavalla Ukrainaa ylläpitämään saavuttamaansa momentumin sodassa. 

Suomella on yhteensä noin kaksisataa Leopard 2 -taistelupanssarivaunua. Maantiede rajoittaa Suomen mahdollisuuksia luovuttaa suurta määrää keskeistä käytössä olevaa kalustoa, mutta Suomen osallistuminen pienelläkin määrällä vaunuja olisi arvokasta, jos eurooppalaiset panssarivaunutalkoot saadaan käyntiin. Sitä tarvitaan nyt. 

Käynnistämällä tämän keskustelun, voisimme myös kylvää isomman ja tehokkaamman tuen siemenen. 

Suomen oma puolustuskyky ei saa vaarantua, mutta on selvää, että Ukrainan menestys sodassa on myös Suomen turvallisuuden kannalta ratkaisevaa. Mikäli vaunuja luovutetaan, on tietysti tärkeä valmistella korvaavat hankinnat.

Eskalaation riskiä tukeen liittyen ei ole syytä yliarvioida. Läntisen tuen luonnetta taistelupanssarivaunut eivät tosiasiassa olennaisesti muuta, eikä lännen tukea Ukrainaan tulisi mitoittaa Venäjän narratiivin vaan omien etujemme ja arvojemme puolustamisen mukaan.

(Yhteiskirjoitus Atte Harjanteen kanssa julkaistu Hufvudstadsbladetissa 27.12.2022)

 

Vi lär oss

Diskussionen kring arbetsrelaterad invandring har tagit fart. Det är positivt. Helsingin Sanomat lyfte förtjänstfullt upp fallet Anudari Boldbaatar, berättelsen om hur en i Finland utbildad sjukskötare från Mongoliet på grund av något som snarast kan liknas vid inkompetens hotades med utvisning.

I vår egen familj har vi exempel på hur vår utbyteselev Santiago, en exceptionell matematisk talang, inte fick bli i Finland för att studera tack vare att Migrationsverket inte ser sig ha möjligheten att göra subjektiva bedömningar. I Sverige togs han emot. I dag utvecklar han bland annat algoritmer för kvantdatorer i Tyskland.

Min kolumn ledde till insiktsfulla kommentarer av Sakari Aaltonen (HBL 11.12) och HBL-kolumnisten Tomas Hanell (HBL 6.12). De konstaterar helt riktigt att utfallet av arbetskraftsrelaterad invandring är beroende av vem som invandrar. Det är naturligtvis sant.

Våra demografiska och ekonomiska utmaningar löses inte heller enbart med arbetskraftsinvandring. Det är en självklarhet. Men lika klart är det att vårt hållbarhetsgap inte kan sys igen utan ökad arbetskraftsrelaterad invandring.

Dagligen förblir en stor mängd insatser ogjorda tack vare att företagen inte hittar arbetskraft. Bristen på arbetskraft är företagens största oro.

Det är naturligtvis också så att den stora mängd arbetslösa vi har i landet också på ett effektivare sätt måste hitta de lediga arbetsplatser som finns. Det kräver förändringar i till exempel den inkomstrelaterade arbetslöshetsersättningen, men också i de arbetskraftstjänster som erbjuds. Vi behöver bättre kompletterande utbildning, effektivare omskolning och en utbildning som svarar mot de behov företagen har. Läroavtal måste äntligen bli ett riktigt alternativ.

Men tillbaka till frågan om invandring: Hanell lyfter upp att attityderna, viljan att anställa en invandrare, är oroväckande. Samtidigt visar undersökningar att om man anställer en invandrare förändras attityderna genast. Då anställer man gärna nästa.

Undersökningar visar också, att integrationen fungerar allt bättre hela tiden. Vårt samhälle lär sig. Vi lär oss.

Det handlar också om hur vi förhåller oss till språket. Är det en binär verklighet där allt eller ingenting gäller? Kan vi kanske tåla ett lite bristfälligt språkbruk och låta folk lära sig på jobbet?

Det skulle nämligen löna sig.

Forskning vid Örebros universitet (Magnus Lodefalk, Andreas Hatzigeorgiou) visar att det att man anställer en i utlandet född person starkt korrelerar med ökad export. Bara för att ta ett exempel.

I en alltmer gränslös värld har kulturell förståelse en betydelse. Genom att göra Finland till ett land man söker sig till, i stället för ett land som man halvt av misstag hamnar i, kan vi underlätta våra demografiska utmaningar, men vi kan också bidra till att skapa en ekonomi i vilken företag i allt högre grad vågar leta sig utanför landets gränser, hittar nya marknader och vågar växa.

Insändare i HBL 17.12.2022

Ei pikavoittoja, vaan pitkäjänteisyyttä

Sini Felipe kritisoi Kirkkonummen Sanomissa 27.10. kunnanvaltuustoon päätöstä siirtää uuden hyvinvointikeskuksen käyttöönottoa eteenpäin sekä sen myyntiä suomalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle. Olen hänen kanssaan eri mieltä. Pidän molempia päätöksiä oikeina ja ennen kaikkea vastuullisina. 

Sosiaali- ja terveysuudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnalta hyvinvointialueelle. Kiinteistöt eivät siirry. Sen sijaan hyvinvointialue sitoutuu vuokraamaan kiinteistöt neljäksi vuodeksi niiden omistajilta. 

Tähän tilanteeseen valmistui meidän uusi hyvinvointikeskuksemme. Se on kilpailukykyinen, hyvä rakennus, mutta siihen liittyy kuitenkin epävarmuuksia. Se on myös rakennus, jota käytetään alalla, jota kunta ei enää tuule hoitamaan. 

Felipe katsoo, että kunnan tulee omistaa huoltovarmuuden kannalta  tärkeitä rakennuksia. Ehkä näin. Mutta sen ei tule omistaa kiinteistöjä, joiden käyttöä se ei itse kontrolloi. Silloin kunta kantaa myös riskin, jota se ei pystyy hallitsemaan. Kunnan ei kannata toimia kiinteistösijoittajana omistaen kiinteistöjä, jotka eivät liity kunnalliseen toimialaan.

Tällä hetkellä kunta voisi olla varma vajaan 12 miljoonan vuokrataloista, neljän vuoden vuokratulosta. Hyvinvointikeskus maksoi kunnalle 48 miljoonaa. Myymällä sen, tämä erotus, 36 miljoonan riski, siirtyi kiinteistöyhtiölle. Sitä on pakko pitää kuntalaisten näkökulmasta hyvänä asiana. Kunta tekee kaupalla myös 15 miljoonan voiton, joka tulee tarpeen tilanteessa, jossa taseeseen kertynyt ylijäämä muuten uhkaa huveta huolestuttavan pieneksi. 

63.5 miljoonan kauppahinta pienentää huomattavasti kunnan velkataakkaa ja tekee tulevien välttämättömien koulukiinteistöhankkeiden toteuttamisen lainataakan näkökulmasta helpommaksi tilanteessa, jossa myös kuntien lainojen korot ovat nousukiidossa.

Sijoitusyhtiö laskee luonnollisesti  tekevänsä kaupalla tulosta. Voi ajatella, että kuntakin voisi tehdä saman tuloksen vuosien mittaan. Se oletus kuitenkin edellyttää, että kunta olettaa olevansa yhtä hyvä kiinteistösijoittaja ja kiinteistömassan haltija kuin yhtiö, joka nyt kiinteistön osti. Tätä ei voi pitää todennäköisenä. 

Enkä katso, että kunnan tehtäviin kuuluu kiinteistösijoitustominta – varsinkaan ottaen huomioon vuokraukseen sisältyvän riskin. 

Felipe kritisoi myös pyrkimystä pitää kunnan sote-menot kohtuullisina. Yksi tähän liittyvä toimi on ollut hyvinvointikeskuksen käyttöönoton siirtäminen eteenpäin, asia jota muutama valtuustoryhmä on vastustanut. Siirtoon on selvä ja perusteltu, vastuullinen syy. 

Sote-uudistus vaikuttaa kuntien talouteen. Yksi merkittävä asia on se, että kahden viimeisen vuoden sote-kustannukset suoraan vaikuttavat kuntien tuleviin valtionosuuksiin. Eli kustannus X vuosilta 2021 ja 2022 vaikuttaa vähentävästi kunnan valtionosuuksiin niin kauan, kuin nykyinen sote-rahoitusmalli on voimassa – 5, 10 tai vaikka 20 vuotta. 

Eli ylimääräinen mahdollinen panostus vuodelle 2022 aiheuttaisi moninkertaisen tulonmenetyksen  tulevina vuosina. Käyttöönoton ylimääräiset kustannukset olisivat siis pienentäneet  valtionosuuksia vastaavasti mikä olisi pienentänyt esimerkiksi varhaiskasvatukseen ja koulutukseen käytettävissä olevia varoja hamaan tulevaisuuteen asti. Nämä palvelut edustavat nimittäin suurta osaa kuntaan jäävistä palveluista sote-uudistuksen jälkeen, jolloin säästöpaine kohdistuisi näihin. 

Siksi aikaisempi käyttöönotto olisi ollut vastuutonta. Sellaista en voi tukea. 

Kuntien talous on haasteessa. Se tarkoitaa nimenomaan, että pikavoittoja ei pidä lähteä hakemaan. Pitää toimia pitkäjänteisesti, pyrkiä optimoimaan se toiminta joka kunnille kuuluu ja vähentää kuntatalouteen ja sen kautta suoraan kuntalaisten palvelutarjontaan vaikuttavia riskejä. Näin olemme nyt tehneet. 

(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 30.10.2022, vastine Sini Felipen kirjoitukseen 27.10.2022)

Kuntakeskuksen mahdollisuuksiin on tartuttava

Ensi vuoden alussa kuntamme on samanlainen kuin nytkin – mutta silti hyvin erilaisessa tilanteessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus astuu voimaan ja se tarkoittaa, että iso osa kunnan toiminnoista siirtyy hyvinvointialueelle.

Kunnan vastuulle jää opetus ja varhaiskasvatus, kaavoitus, elinvoimapalvelut ja muutama muu toimi. Sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kokonaan pois. Palvelut toki säilyvät Kirkkonummella ja parhaassa tapauksessa kuntalainen ei eroa juuri huomaa. Se, että olemme rakentaneet uuden terveyskeskuksen varmistaa osaltaan sen, että kunnassa on hyvä palveluntarjonta tulevaisuudessakin.

Uudistuksen vaikutukset kuntatalouteen tulevat olemaan ristiriitaiset. Toisaalta talouden ennustaminen helpottuu, kun iso vaikeasti ennustettavissa oleva osa, terveydenhuolto ja erityisesti erikoissairaanhoito siirtyy pois.

Toisaalta uudistus tarkoittaa myös tulonsiirtoja enemmän hyvinvoivilta alueilta – esimerkiksi pääkaupunkiseudulta – muualle Suomeen. Tulevat tulonsiirrot ovat selvästi viime hallituskaudella ehdotettua sote-uudistusta pienemmät, mutta siitä huolimatta ne tuovat mukanaan haasteita. Vaikutuksia tulee olemaan, ja ne tulee ottaa vakavasti.

Siksi on entistä tärkeämpää, että kaavoitamme järkevästi niin, että kunta vetää puoleensa uusia asukkaita ja sen kautta veronmaksajia. Tämä on tärkeää, vaikka  viimeisimmät talousennusteet sote-uudistuksen jälkeisestä kuntataloudesta näyttävätkin huomattavasti aiempaa valoisimmilta.

Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina kaavoitusohjelman, joka tarjoaa tähän työhön hyvät eväät.

Itse haluan nostaa ohjelmasta esille erityisesti kuntakeskuksen. Se on äärimmäisen tärkeä kaavoitushanke kunnan vetovoiman kannalta. Se on lupaava hanke myös muista syistä: Kirkkonummen kunnalla on tuhannen taalan paikka rakentaa poikkeuksellisen hieno kuntakeskus. Junaradan ja vanhan keskiaikaisen kirkkomme väliin on meillä mahdollisuus rakentaa ainutlaatuinen pienimittakaavainen urbaani asuinympäristö.

Olemme Kirkkonummella viime aikoina keskustelleet paljon siitä, miten kuntaamme tulisi rakentaa.  Puhe on pyörinyt paljon asuntotarjonnan ympärillä: Tulisiko Kirkkonummella rakentaa pientaloja vai kerrostaloja?

Itse vieroksun hieman tällaista ehdottomuutta. Oleellista on, että uskallamme olla omia itsejämme, että uskallamme erottautua. Kirkkonummelle muutetaan selvitysten mukaan pitkälti siksi, että täällä on väljyyttä. Kirkkonummen ei tule kopioida Espoota, vaan olla oma itsensä.

Meillä on kuitenkin myös alueita, joilla pitää uskaltaa rakentaa tiivisti. Mainitsemani kuntakeskus on sellainen. Rakentamalla tänne matalahkoa, mutta selkeästi urbaania asumista voimme luoda vahvan identiteetin omaavan kuntakeskuksen. Luomalla aukioita, selkeitä katutiloja ja mahdollisuuksia yhteiselolle ja kohtaamiselle rakennamme hyvää ympäristöä. Meillä voisi olla keskusraitti joka yhdistää kirkon, torin ja aseman sekä  kortteleita, joissa on selkeät sisäpihat, niiden väliset selvät katutilat, paikkoja pysähtymiselle ja liiketiloja pohjakerroksissa. Tällaisia pikkukaupunkeja ei Uudellamaalla juuri ole. Kirkkonummi voisi näyttää esimerkkiä siitä, miltä uusi, pienimittakaavainen kaupunkiympäristö voisi näyttää.

Olemme myös paljon puhuneet siitä, minkälaisia asukkaita Kirkkonummelle muuttaa. Muuttovirta on pitkään koostunut pääasiassa lapsiperheistä. Meidän ei kuitenkaan tule unohtaa varttuneempaa väestöä. Yhteisöllinen, elävä urbaani kuntakeskus, jossa on niin yksityisiä kuin julkisia palveluita ja nopea junayhteys Helsinkiin voisi olla asuinympäristö, joka houkuttelee myös lapsiperheen arjen taakse jättäneitä asukkaita. Kirkkonummella asuu myös paljon ikäihmisiä, jotka ehkä haluavat muuttaa palvelujen äärelle. Heillekin kuntakeskus voisi tarjota uudenlaisia asumismahdollisuuksia. Viisas kunta näkee ja tunnista myös tämän potentiaalin.

Toivon, että me uskallamme katsoa näitä täynnä mahdollisuuksia olevia kaavoitushankkeita avoimin mielin. Niissä on potentiaalia uudenlaisen kunnan kehittämiseen. Tie on auki, mutta oma visio tulee pitää kirkkaana.