Dinosaurusten aikakauden pitäisi olla ohi.

/0 Comments/in , , /by

Eläkejärjestelmämme on rakennettu dinosauruksia varten, sanoi eräs tapaamani yksinyrittäjä jokin aika sitten. Hän viittasi sosiaaliturvajärjestelmään, jossa hän ja me elämme.

Siitä on helppo olla samaa mieltä. Maailma on muuttunut. Sitä todellisuutta, jossa kävelee tehtaan portista sisään 21-vuotiaana ja eläkkeelle 65-vuotiaana, ei enää ole.

Nykyään voit vaihtaa ammattia useita kertoja työurasi aikana ja voit ennen kaikkea vaihtaa roolia useita kertoja. Joskus olet työnantaja, joskus työntekijä. Joskus olet yrittäjä, joskus työskentelet jonkun muun palveluksessa.

Sosiaaliturvajärjestelmämme ei kuitenkaan ole muuttunut. Meillä on erilliset järjestelmät heille, jotka työllistävät, ja erilliset järjestelmät heille, jotka työllistyvät. Tämä aiheuttaa monia ongelmia ja ennen kaikkea joustamattomuutta.

Samaan aikaan jäykät työmarkkinamme saavat yritykset kaihtamaan palkkaamista. Se, että Suomessa on 190 000 yksinyrittäjää, on monella tapaa positiivinen asia. Suhtautuminen yrittäjyyteen on tänä päivänä huomattavasti parempi kuin mitä se oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Mutta samalla se on merkki ongelmasta: Monet valitsevat yrittäjyyden omasta tahdostaan. He haluavat hallita omaa elämäänsä. Monet tekevät sen kuitenkin, koska vaihtoehtoja on vähän. Yritykset valitsevat henkilön palkkaamisen sijasta yrittäjän palvelujen ostamisen. Koska kokevat, että palkkaamiseen liittyvä riski on liian suuri.

Tässä todellisuudessa eriytyneestä sosiaaliturvajärjestelmästämme tulee ongelma. Työelämä vaatii joustavuutta, mutta sosiaaliturvajärjestelmä ei näe tarvetta vaihtaa kahden roolin välillä.

Meidän pitäisi siksi tarkastella sekä ongelman syitä että uskaltaa puuttua sen seurauksiin.

On puututtava siihen, että monet yrittäjät eivät uskalla palkata. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pienyritysten velvoitteiden tarkistamista. Työllistämiseen liittyvää byrokratiaa on helpotettava ja tarvitsemme paikallisempaa sopimista. Työllistämisriskiä on vähennettävä. Työllistämisen on aina oltava houkutteleva vaihtoehto.

Samalla emme halua luoda esteitä, jotka vaikeuttavat eri roolien välillä vaihtamista.

RKP on jo pitkään kannattanut yhdistelmävakuutusta ratkaisuna tähän ongelmaan. Se olisi vakuutus, joka jatkuu, vaikka siirtyisit itsenäisestä ammatinharjoittajasta palkatuksi työntekijäksi tai päinvastoin.

Tämä poistaisi yhden nykyisistä jäykkyyksistä, jotka aiheuttavat työmarkkinoilla kankeutta ja johtavat korkeaan rakenteelliseen työttömyyteen ja sitä kautta tehottomuuteen.

Samalla on reilua sanoa, että kaikki rakenteet, jotka estävät ihmisiä tekemästä haluamiaan valintoja, johtavat myös huonovointisuuteen. Jos haluat ryhtyä yrittäjäksi, turvaverkkomme ei saisi estää sinua tekemästä sitä, kun sen pitäisi olla päinvastoin. Turvaverkon tulisi olla asia, joka saa uskaltamaan yrittää, uskaltamaan menestyä tai epäonnistua.

Olen aiemmin kirjoittanut koulujen tunneliajattelusta. Järjestelmästä, joka johtaa siihen, että 15-vuotiaat nykyään joutuvat tekemään ratkaisevia päätöksiä jatko-opintojensa suhteen liian varhaisessa vaiheessa. Sama tunneliajattelu leimaa työelämäämme. Ja se on siellä aivan yhtä vahingollista.

Dinosaurukset selviytyivät hienosti miljoonia vuosia. Mutta maailma muuttui. Nykymaailmassa tarvitsemme joustavampia järjestelmiä niin koulussa kuin työelämässäkin.

 

Edessämme on haasteita eli mahdollisuuksia

/0 Comments/in , , , , , , /by

Hallituskoalitiopeliä voidaan pelata vaikka maailman tappiin asti ja ymmärrän, että se kiinnostaa. Tärkeämpää olisi kuitenkin keskittyä käsillä olevien ongelmien ratkaisemiseen. Etenkin siksi, että haasteissa aina piilee myös mahdollisuus.

Olemme selvinneet koronakriisistä kohtuullisin arvosanoin. Sota Ukrainassa tulee ehkä jatkumaan vielä pitkään ja se on kaikin tavoin äärimmäisen traagillista. Kaikessa traagillisuudessaankin siitä on seurannut myös jotain hyvää. Jos joku olisi vuosi sitten veikannut, että Eurooppa irtaantuu energiariippuvuudestaan Venäjään, niin sitä tuskin olisi kukaan uskonut. 

Kaiken tämän sodan tuoman surkeuden keskellä on siis myös pieniä aiheita optimismiin. 

Velka on hyvä renki, mutta huono isäntä

Mutta: Koronan ja sodan seurauksena valtiovelkamme on kasvanut huomattavasti. Velanoton taittaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen ovat asioita, joiden tulee olla tulevina vuosina päätöksenteon keskiössä. Näissä pitää onnistua hyvinvointiyhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla suojellen. Edessä on runsaasti arvopohjaista priorisointia: miten pitää kiinni muun muassa korkeatasoisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta ja mahdollisuudesta arvokkaaseen vanhuuteen samalla, kun leikkauksia on tehtävä.

Tässä onnistumiseksi tulemme tarvitsemaan poikkeuksellista yhteishenkeä ja perspektiiviä.

Yhtä kriisiä voi seurata toinen. Tämän olemme nyt oppineet. Kolmannen mahdollisen kriisin kohdalla meillä ei ole enää samaa taloudellista liikkumavaraa, jonka turvin me olemme toistaiseksi pystyneet luovimaan koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamien seurausten läpi. 

Meidän suhteellisella asemallamme kansainvälisillä lainamarkkinoilla on merkitystä. Mutta niin on myös absoluuttiselle velkamäärällä ja etenkin korkokuluilla. 

Tämä kävi selväksi viimeistään viime viikon alussa, kun Valtiovarainministeriön virkamiehet kertoivat karut uutiset korkokulujen noususta. Erityisesti maailmassa, jossa lainalla on hinta – mikä ei ole poikkeuksellista, vaan pikemminkin asioiden luonnollinen tila – on velkaan suhtauduttava suurella vakavuudella. Juuri tästä syystä seuraavan hallituksen pöydällä tulee olemaan monia vaikeita päätöksiä. 

Tosiasia on, että kaikki eduskuntapuolueet ovat käytännössä tukeneet vallinnutta finanssipolitiikkaa. Meillä olisi tänään sama keskustelu velkatasosta, vaikka velkaa olisikin noin 140 miljardin sijaan 139,5 tai 137 miljardia. Ero nykyiseen tilanteeseen olisi varsin pieni, vaikka viimeiset vuodet olisi toteutettu pääoppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja.

Lainanottohalu on ollut asiaa rehellisesti tarkasteltuna yhteinen ja siksi tarvitaan myös yhteisiä toimia, jotta laiva saataisiin kääntymään.

Työvoima on kaiken A&O

Yritysten suurin käytännön huoli on työvoiman saatavuus. Jos ei löydä ihmisiä, joita palkata, ei yritys voi kasvaa. Ja sitä kärsii koko maan bruttokansantuote ja sen myötä myös hyvinvointimme. 

Siksi työvoiman saatavuuden varmistaminen on keskeinen kysymys myös velkaantumista ratkaistaessa. 

Seuraavan hallituksen on toisaalta perattava menopuolta mutta myös vahvistettava työmarkkinoiden toimivuus. Meidän tulee tarkastella työnteon kannustimia ja varmistuttava siitä, että työllisyyspalvelut toimivat. Koulutusaste on saatava nousu-uralle ja oppisopimuksista tulee tehdä oikea vaihtoehto muille opintopoluille. Lisäksi tarvitsemme vahvat kannustimet tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan.

Tarvitsemme paikallista sopimista, joustavaa täydennyskoulutusta ja työperäistä maahanmuuttoa. Meidän on rakennettava Suomesta maa, johon osaavien ihmisten on helppo tulla, ja johon he haluavat jäädä. Meidän on rakennettava maa, joka suhtautuu positiivisesti ympäröivään maailmaan ja jossa muualta muuttaneet kokevat itsensä tervetulleiksi. 

Veropolitiikan tulee olla pitkäjänteistä. Tämä tarkoittaa myös, että ilmasto- ja energiapoliittiset linjaukset eivät voi olla vuosittaisia poliittisia pelinappuloita. Isot investointipäätökset ovat niistä riippuvaisia, kuten olemme viime aikoina huomanneet. Panokset ovat liian korkeat. 

Yhdessä hyvä tulee 

Polarisaatio ja populismi johtavat harvoin mihinkään hyvään. Esimerkiksi veropolitiikassa olisi syytä nyt saavuttaa vaalikausien yli kestäviä yhteisiä näkemyksiä. Verotuksen ja erilaisen sääntelyn ennakoitavuus on tärkeää niin yrityksille kuin yksityisille ihmisillekin.

Politiikka on pohjimmiltaan arvopohjaista asioiden hoitoa. Se on halua ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla käsillä olevia ja edessä siintäviä ongelmia. Eri puolueilla ja niiden edustajilla on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, mikä on sekä toivottavaa että tervettä. Tämä on koko demokratian ydin. 

Ennen vaaleja on erityisen tärkeää kertoa, mitä mieltä on keskeisistä, jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavista kysymyksistä. Se voi avata ovia tai sulkea niitä. Rakentavalla ja pitkäjänteisellä, puoluerajatkin ylittävällä päätöksenteolla saavutetaan uskoakseni tässä maailmantilanteessa enemmän kuin blokkipolitiikalla.

(Kirjoitus Kirkkoummen Sanomissa 22.1.2023)

Tankar på tröskeln till ett nytt år

/0 Comments/in , , /by

Den amerikanska drömmen känner alla. Den lever vidare fastän den inte på en tid varit förankrad i verkligheten och snarare har blivit en tanke som kan tillämpas i vilket land som helst. Samtidigt har den amerikanska visionen fördunklats. Det finns inte en gemensam bild, utan snarare två totalt motsatta syner på omvärlden. En progressiv och en regressiv. En som ser framtiden som ett hot, den andra som en möjlighet, för att ta till en grov förenkling.

Detsamma gäller säkert de flesta länder. Vi ser vilka våra hot är, men är inte kollektivt övertygade om vart vi borde gå eller ens om vad vi borde ta tag i härnäst.

Politiken har blivit reaktiv, den reagerar på det som händer i stunden eller snarare, på de reaktioner som stundens händelser väcker. När ett uttalande kan leda till en omedelbar svallvåg av reaktioner är det klart krävande att hålla en vision i åtanke, ett mål som ligger årtionden framåt i tiden.

Vi bekämpar en pandemi, men kommer vi i alla stunder ihåg att beakta vad åtgärderna leder till? Vi vill underlätta människornas vardag i energikrisen. Men ser vi, att justeringar här lätt kan bromsa investeringar som kunde vara avgörande för att förbättra situationen om tio år?

En gemensam vision förankrar oss. Ett gemensamt mål möjliggör fortfarande många vägar mot målet, men ger en referens mot vilken alla åtgärder mäts.

Men visionen måste vara delad. Putin har en vision för Ryssland. Men den är snarare personlig än gemensam. Och den kan svårligen ses som något som för landet framåt. En vision som bygger på en upprättelse av missförstådda historiska skeenden lämpar sig för parader på Röda torget, men inte för att lyfta en befolkning ur fattigdom.

Det ryska folket ligger helt utanför denna vision. De ser inte politiken som en del av sin verklighet och följaktligen inte heller det politiken åstadkommer. Det mesta de väntar sig är att morgondagen inte är sämre än denna dag.

En vision som inte bygger på de lagar om orsak och verkan som vårt samhälle är uppbyggt kring leder sällan till något positivt. Och för all del: en vision som saknar förankring i verkligheten riskerar att bli planekonomi snarare än en positiv drivkraft.

Rotlöshet, segregation, utanförskap – det är svårt att se ett socialt problem som inte på något sätt skulle reflektera dessa fenomen. Samtidigt är de alla fenomen som skulle avhjälpas av en gemensam uppfattning av vart vi är på väg och vad vi vill åstadkomma.

Det gäller för USA, Ryssland – men i allra högsta grad också för Finland.

Vi har en hel del enastående konkurrensfördelar. Ren luft, rent vatten och ren natur utgör utmärkta byggstenar för ett visionsarbete. Vi har en unikt låg korruptionsnivå. Det betyder att beslutsfattandet, för att inte tala om förverkligandet av besluten, har alla förutsättningar att vara både snabbt, smidigt och effektivt. Vi har en god utbildning, vilket borde leda till att vi har alla förutsättningar att vara bäst i klassen i vilken innovationsjämförelse som helst.

Samtidigt ser vi en polarisering krypa in också i vår politiska diskurs. Politiken blir kulturkrig framför att bli konkret, en övning där man erövrar utrymme för opinioner i stället för att vinna stöd för åtgärder som leder till ett gemensamt mål.

En vision löser inte morgondagen. En vision kanske blir verklighet först om 30 år. Men en klar sådan underlättar mycket. Den gör politiken inte bara lättare, utan också mer produktiv. Ett Finland som klart säger sig sträva till att vara världsbäst på utbildning, bioekonomi och grön teknologi klarar vilka som helst utmaningar lättare.

När vi baserar vår vision på till exempel dessa strävanden och alla upplever sig som delaktiga är det lättare att hitta en mening i vardagslivet. Vi mår alla bra av att vara behövda.

(kolumn i HBL 2.1.2023)

Muutoksia ja mahdollisuuksia

/0 Comments/in , , , , /by

Tämä vuosi on antanut meille uutta perspektiiviä. Se on kutsunut meidät pohtimaan, mitkä asiat ovat isoja ja mitkä pieniä. Olemme joutuneet hyväksymään sen tosiasian, että Euroopassa käydään maan rajojen siirtämiseen pyrkivää sotaa. Tämä on ajatus, jota en pitänyt todennäköisenä – ehken edes mahdollisena – vielä vuosi sitten.

Tasan vuosi sitten ajattelin, että suurin kysymys omaa kuntaamme koskien tulisi vuonna 2022 olemaan hyvinvointialueen käynnistyminen. Se onkin ollut asia, joka on ollut läsnä kuntapäättäjien ja liki kaikkien kunnan työntekijöiden arjessa muodossa tai toisessa.

Samaan aikaan, kun hyvinvointialueen käynnistämistä on valmisteltu, on monen ajatukset kuitenkin olleet toisaalla. Siinä järjettömässä sodassa, jota Ukrainassa tällä hetkellä käydään.

Sota näkyy meillä Kirkkonummella monella tasolla. Koulut ovat vastaanottaneet uusia oppilaita, jotka kaipaavat tukea ja opastusta. Monet kuntalaiset ovat auttaneet sekä Ukrainasta tulleita että Ukrainaan jääneitä.

Eri puolella kuntaa on järjestetty tapahtumia, joilla ukrainalaisia on tuettu ja toivotettu tervetulleiksi. Kirkossa on järjestettyä konsertteja, joilla on kerätty varoja sotaa paenneiden hyväksi.

Omat kokemuksemme kahden sukupolven takaa ovat eittämättä vaikuttaneet siihen, miten olemme itse sotaan ja sotaa paenneisiin reagoineet. Tiedämme, miltä tuntuu, kun isänmaan olemassaolo on uhattuna. Ja yhtä lailla tiedämme, miten maan sisäiset eripurat tosipaikan edessä sysätään syrjään. Pienet asiat saavat väistyä isojen kysymysten tieltä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että sota voi jatkua vielä pitkään. Tämä tarkoittaa sitä, että myös meidän apumme on jatkuttava.

Mutta nyt takaisin oman kuntamme asioihin. Kirkkonummen kehitys on jatkunut hyvänä. Olemme tänä vuonna saaneet uutisia useasta tärkeästä teollisesta investoinnista. Tänne muutetaan, koska täällä on tilaa elämälle ja elämyksille. Korona ei ole kokonaan taakse jäänyttä elämää, mutta koronan vaikutukset näkyvät jo kuntamme kehityksessä. Väljyyttä arvostetaan uudella tavalla ja Kirkkonummen tapaiset kunnat ovat aivan uudella tavalla houkuttelevia.

Kunnalliset rakennushankkeet ovat joskus pitkiä projekteja. Kun oma perheeni muutti Kirkkonummelle vuonna 1972, vanhempani kertoivat isosiskolleni, että Kirkkonummelle kannattaa muuttaa, sillä sinne nousisi pian uusi uimahalli. Lupaus toteutuikin, tosin kolme vuosikymmentä myöhemmin. Hyvää kannatti odottaa.

Terveyskeskuksen seuraaja, uusi hyvinvointikeskus on jo avannut ovensa. Sen myötä toinen monen vuosikymmenen pituinen hanke tuli vihdoinkin maaliin. Hankkeen alkuvuosina puhuttiin peruskorjauksesta, sen jälkeen siirryttiin puhumaan laajennuksesta ja nyt voimme iloita siitä, että meillä on kokonaan uusi, uudet nykyajan vaatimukset täyttävä hyvinvointikeskus aivan koulun ja uimahallin kyljessä.

Kun terveyspalvelut siirtyvät kunnasta hyvinvointialueelle, asiakas ei välttämättä huomaa muutoksia palveluissa, mutta päätöksenteko muuttuu. Päätäntävalta palvelujen laadun ja kattavuuden suhteen siirtyy pois kunnasta. Se, että meillä on kunnassamme Suomen ehkä modernein terveyskeskus, takaa kuitenkin sen, että hyvinvointialueella on vahva kannustin säilyttää hyvinvointipalvelut Kirkkonummella, mikä on hieno asia.

Omassa kunnassamme moni muukin rakennushanke on lähtenyt nyt liikkeelle. Gesterbyssä aloitetaan uuden koulukeskusken rakennustyöt ja suunnittelupöydällä ovat niinikään sekä keskustan lukiokampus että Nissnikun uusi koulu.

Muutaman vuoden päässä häämöttää hetki, jolloin voimme taas vähentää investointitahtia. Kun uuden, SOTEn jälkeisen kunnan perusinvestoinnit ovat kunnossa, voimme hengittää hieman kevyemmin.

Tämä vuosi on kunnan talouden osalta positiivinen. Myös ensi vuodelle olemme tehneet reiluun ylijäämään perustuvan budjetin. Muutos muutaman vuoden takaiseen on iso. Ylijäämät auttavat meitä hallitsemaan meneillään olevia investointeja ja kuntaan jäävien palveluiden ylläpitoa ja kehittämistä.

Tämän vuoden pohjalta on hyvä ponnistaa uuteen vuoteen.

Haluan kiittää kaikkia kuntamme työntekijöitä ja luottamushenkilöitä hyvin tehdystä työstä. Erityisen kiitoksen osoitan pitkäaikaiselle kunnanjohtajallemme Tarmo Aarniolle, joka jatkaa nyt uusien haasteiden parissa. Hänen kaudellaan kunta on kehittynyt suurin harppauksin.

Teidän antamanne työpanoksen johdosta kunta on ottanut jälleen isoja askeleita eteenpäin.

Haluan myös kiittää myös kaikkia kuntalaisiamme. On ilo kohdata teitä kaupan käytävillä tai jalkapallokentän laidalla ja saada palautetta, joka auttaa meitä kuntapäättäjiä kunnan kehittämisessä. Yhteistyössä tehty kehitystyö kantaa aina parasta hedelmää.

Joulun pyhinä meistä useimmille tarjoutuu mahdollisuus viettää aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa. Tässä maailmantilanteessa nämä hetket tuntuvat vielä entistäkin arvokkaammilta. Hetkeen pysähtyminen ja hetkestä nauttiminen ovat taitolajeja, joita ainakin itse olen kuluneen vuoden aikana yrittänyt opetella.

Kiitos tästä vuodesta ja hyvää uutta vuotta kaikille.

Ukraina tarvitsee eurooppalaiset Leopard-talkoot

/2 Comments/in , , , , , , , /by

(English version here)

Sota Ukrainassa etenee kohti toista vuottaan. Aloite on nyt Ukrainalla, mutta nopeaa loppua ei ole näköpiirissä. Kuluttava sota jatkuu.

Ukrainan menestys on nojannut paitsi vahvaan maanpuolustustahtoon, myös länsimaiseen koulutus- ja materiaalitukeen. Tämä tuki ratkaisee osaltaan sen, miten sota päättyy. Meidän, Euroopan ja koko vapaan maailman etu on, että se päättyy Ukrainan mahdollisimman ripeään voittoon. Olisi vaarallista, jos Venäjä kokisi hyötyneensä rikollisesta hyökkäyssodasta millään tavalla. Materiaalista tukea Ukrainalle on siis jatkettava ja vahvistettava.

Sodan alussa kaikissa maissa keskusteltiin paljon avun tasosta ja lähetettävästä materiaalista. Olemme tämän vuoden aikana oppineet paljon. Myös sen, että uudet kyvykkyydet nopeasti voivat muuttaa tilannetta sotatanteereella. Askel askeleelta lähetettävän materiaalin määrää ja suorituskykyä on kasvatettu. Muutos on kuitenkin ollut hidasta. Nyt olisi aika ottaa askel eteenpäin.

Talvi on saapunut. Jäätynyt maa muuttaa jälleen sekä Venäjän että Ukrainan toimintamahdollisuuksia. Tämänkin on syytä näkyä avun laadussa.

Vaikka Ukrainaa on tuettu päättäväisesti, jotkin asejärjestelmät on edelleen rajattu tuen ulkopuolelle. Näihin lukeutuvat läntiset, modernit taistelupanssarivaunut. Tällaiset vaunut lisäisivät merkittävästi Ukrainan iskukykyä taistelukentällä. Uusi kalusto edellyttää koulutusta, ja siksi erityisen arvokasta olisi toimittaa ukrainalaisille laaja määrä samaa vaunutyyppiä, jonka käyttöön ukrainalaisjoukot voidaan kouluttaa tehokkaasti.

Saksalaista alkuperää oleva Leopard 2 -vaunu soveltuisi tarkoitukseen erinomaisesti. Sen eri variaatioita on 1970-luvun lopun jälkeen rakennettu tuhansia kappaleita, ja käyttäjämaihin lukeutuvat Saksan ohella muun muassa Alankomaat, Ruotsi, Tanska, Espanja, Norja, Puola, Kanada sekä Suomi. Vaunu onkin yksi yleisimmin käytössä olevista länsimaisista taistelupanssarivaunuista. Suorituskyvyltään se peittoaa Venäjän neuvostoperäisen kaluston. Kylmän sodan asetelma kun oli, että länttä puolustetaan laadulla neuvostojoukkojen määrää vastaan. 

Yhteisellä eurooppalaisella ponnistuksella olisi mahdollisuus antaa merkittävä lisätuki Ukrainan maataistelukykyyn ja auttaa ehkä ratkaisevalla tavalla Ukrainaa ylläpitämään saavuttamaansa momentumin sodassa. 

Suomella on yhteensä noin kaksisataa Leopard 2 -taistelupanssarivaunua. Maantiede rajoittaa Suomen mahdollisuuksia luovuttaa suurta määrää keskeistä käytössä olevaa kalustoa, mutta Suomen osallistuminen pienelläkin määrällä vaunuja olisi arvokasta, jos eurooppalaiset panssarivaunutalkoot saadaan käyntiin. Sitä tarvitaan nyt. 

Käynnistämällä tämän keskustelun, voisimme myös kylvää isomman ja tehokkaamman tuen siemenen. 

Suomen oma puolustuskyky ei saa vaarantua, mutta on selvää, että Ukrainan menestys sodassa on myös Suomen turvallisuuden kannalta ratkaisevaa. Mikäli vaunuja luovutetaan, on tietysti tärkeä valmistella korvaavat hankinnat.

Eskalaation riskiä tukeen liittyen ei ole syytä yliarvioida. Läntisen tuen luonnetta taistelupanssarivaunut eivät tosiasiassa olennaisesti muuta, eikä lännen tukea Ukrainaan tulisi mitoittaa Venäjän narratiivin vaan omien etujemme ja arvojemme puolustamisen mukaan.

(Yhteiskirjoitus Atte Harjanteen kanssa julkaistu Hufvudstadsbladetissa 27.12.2022)

 

Vi lär oss

/0 Comments/in , , , , /by

Diskussionen kring arbetsrelaterad invandring har tagit fart. Det är positivt. Helsingin Sanomat lyfte förtjänstfullt upp fallet Anudari Boldbaatar, berättelsen om hur en i Finland utbildad sjukskötare från Mongoliet på grund av något som snarast kan liknas vid inkompetens hotades med utvisning.

I vår egen familj har vi exempel på hur vår utbyteselev Santiago, en exceptionell matematisk talang, inte fick bli i Finland för att studera tack vare att Migrationsverket inte ser sig ha möjligheten att göra subjektiva bedömningar. I Sverige togs han emot. I dag utvecklar han bland annat algoritmer för kvantdatorer i Tyskland.

Min kolumn ledde till insiktsfulla kommentarer av Sakari Aaltonen (HBL 11.12) och HBL-kolumnisten Tomas Hanell (HBL 6.12). De konstaterar helt riktigt att utfallet av arbetskraftsrelaterad invandring är beroende av vem som invandrar. Det är naturligtvis sant.

Våra demografiska och ekonomiska utmaningar löses inte heller enbart med arbetskraftsinvandring. Det är en självklarhet. Men lika klart är det att vårt hållbarhetsgap inte kan sys igen utan ökad arbetskraftsrelaterad invandring.

Dagligen förblir en stor mängd insatser ogjorda tack vare att företagen inte hittar arbetskraft. Bristen på arbetskraft är företagens största oro.

Det är naturligtvis också så att den stora mängd arbetslösa vi har i landet också på ett effektivare sätt måste hitta de lediga arbetsplatser som finns. Det kräver förändringar i till exempel den inkomstrelaterade arbetslöshetsersättningen, men också i de arbetskraftstjänster som erbjuds. Vi behöver bättre kompletterande utbildning, effektivare omskolning och en utbildning som svarar mot de behov företagen har. Läroavtal måste äntligen bli ett riktigt alternativ.

Men tillbaka till frågan om invandring: Hanell lyfter upp att attityderna, viljan att anställa en invandrare, är oroväckande. Samtidigt visar undersökningar att om man anställer en invandrare förändras attityderna genast. Då anställer man gärna nästa.

Undersökningar visar också, att integrationen fungerar allt bättre hela tiden. Vårt samhälle lär sig. Vi lär oss.

Det handlar också om hur vi förhåller oss till språket. Är det en binär verklighet där allt eller ingenting gäller? Kan vi kanske tåla ett lite bristfälligt språkbruk och låta folk lära sig på jobbet?

Det skulle nämligen löna sig.

Forskning vid Örebros universitet (Magnus Lodefalk, Andreas Hatzigeorgiou) visar att det att man anställer en i utlandet född person starkt korrelerar med ökad export. Bara för att ta ett exempel.

I en alltmer gränslös värld har kulturell förståelse en betydelse. Genom att göra Finland till ett land man söker sig till, i stället för ett land som man halvt av misstag hamnar i, kan vi underlätta våra demografiska utmaningar, men vi kan också bidra till att skapa en ekonomi i vilken företag i allt högre grad vågar leta sig utanför landets gränser, hittar nya marknader och vågar växa.

Insändare i HBL 17.12.2022

Ei pikavoittoja, vaan pitkäjänteisyyttä

/0 Comments/in , , , , /by

Sini Felipe kritisoi Kirkkonummen Sanomissa 27.10. kunnanvaltuustoon päätöstä siirtää uuden hyvinvointikeskuksen käyttöönottoa eteenpäin sekä sen myyntiä suomalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle. Olen hänen kanssaan eri mieltä. Pidän molempia päätöksiä oikeina ja ennen kaikkea vastuullisina. 

Sosiaali- ja terveysuudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnalta hyvinvointialueelle. Kiinteistöt eivät siirry. Sen sijaan hyvinvointialue sitoutuu vuokraamaan kiinteistöt neljäksi vuodeksi niiden omistajilta. 

Tähän tilanteeseen valmistui meidän uusi hyvinvointikeskuksemme. Se on kilpailukykyinen, hyvä rakennus, mutta siihen liittyy kuitenkin epävarmuuksia. Se on myös rakennus, jota käytetään alalla, jota kunta ei enää tuule hoitamaan. 

Felipe katsoo, että kunnan tulee omistaa huoltovarmuuden kannalta  tärkeitä rakennuksia. Ehkä näin. Mutta sen ei tule omistaa kiinteistöjä, joiden käyttöä se ei itse kontrolloi. Silloin kunta kantaa myös riskin, jota se ei pystyy hallitsemaan. Kunnan ei kannata toimia kiinteistösijoittajana omistaen kiinteistöjä, jotka eivät liity kunnalliseen toimialaan.

Tällä hetkellä kunta voisi olla varma vajaan 12 miljoonan vuokrataloista, neljän vuoden vuokratulosta. Hyvinvointikeskus maksoi kunnalle 48 miljoonaa. Myymällä sen, tämä erotus, 36 miljoonan riski, siirtyi kiinteistöyhtiölle. Sitä on pakko pitää kuntalaisten näkökulmasta hyvänä asiana. Kunta tekee kaupalla myös 15 miljoonan voiton, joka tulee tarpeen tilanteessa, jossa taseeseen kertynyt ylijäämä muuten uhkaa huveta huolestuttavan pieneksi. 

63.5 miljoonan kauppahinta pienentää huomattavasti kunnan velkataakkaa ja tekee tulevien välttämättömien koulukiinteistöhankkeiden toteuttamisen lainataakan näkökulmasta helpommaksi tilanteessa, jossa myös kuntien lainojen korot ovat nousukiidossa.

Sijoitusyhtiö laskee luonnollisesti  tekevänsä kaupalla tulosta. Voi ajatella, että kuntakin voisi tehdä saman tuloksen vuosien mittaan. Se oletus kuitenkin edellyttää, että kunta olettaa olevansa yhtä hyvä kiinteistösijoittaja ja kiinteistömassan haltija kuin yhtiö, joka nyt kiinteistön osti. Tätä ei voi pitää todennäköisenä. 

Enkä katso, että kunnan tehtäviin kuuluu kiinteistösijoitustominta – varsinkaan ottaen huomioon vuokraukseen sisältyvän riskin. 

Felipe kritisoi myös pyrkimystä pitää kunnan sote-menot kohtuullisina. Yksi tähän liittyvä toimi on ollut hyvinvointikeskuksen käyttöönoton siirtäminen eteenpäin, asia jota muutama valtuustoryhmä on vastustanut. Siirtoon on selvä ja perusteltu, vastuullinen syy. 

Sote-uudistus vaikuttaa kuntien talouteen. Yksi merkittävä asia on se, että kahden viimeisen vuoden sote-kustannukset suoraan vaikuttavat kuntien tuleviin valtionosuuksiin. Eli kustannus X vuosilta 2021 ja 2022 vaikuttaa vähentävästi kunnan valtionosuuksiin niin kauan, kuin nykyinen sote-rahoitusmalli on voimassa – 5, 10 tai vaikka 20 vuotta. 

Eli ylimääräinen mahdollinen panostus vuodelle 2022 aiheuttaisi moninkertaisen tulonmenetyksen  tulevina vuosina. Käyttöönoton ylimääräiset kustannukset olisivat siis pienentäneet  valtionosuuksia vastaavasti mikä olisi pienentänyt esimerkiksi varhaiskasvatukseen ja koulutukseen käytettävissä olevia varoja hamaan tulevaisuuteen asti. Nämä palvelut edustavat nimittäin suurta osaa kuntaan jäävistä palveluista sote-uudistuksen jälkeen, jolloin säästöpaine kohdistuisi näihin. 

Siksi aikaisempi käyttöönotto olisi ollut vastuutonta. Sellaista en voi tukea. 

Kuntien talous on haasteessa. Se tarkoitaa nimenomaan, että pikavoittoja ei pidä lähteä hakemaan. Pitää toimia pitkäjänteisesti, pyrkiä optimoimaan se toiminta joka kunnille kuuluu ja vähentää kuntatalouteen ja sen kautta suoraan kuntalaisten palvelutarjontaan vaikuttavia riskejä. Näin olemme nyt tehneet. 

(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 30.10.2022, vastine Sini Felipen kirjoitukseen 27.10.2022)

Kuntakeskuksen mahdollisuuksiin on tartuttava

/0 Comments/in , , , , /by

Ensi vuoden alussa kuntamme on samanlainen kuin nytkin – mutta silti hyvin erilaisessa tilanteessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus astuu voimaan ja se tarkoittaa, että iso osa kunnan toiminnoista siirtyy hyvinvointialueelle.

Kunnan vastuulle jää opetus ja varhaiskasvatus, kaavoitus, elinvoimapalvelut ja muutama muu toimi. Sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy kokonaan pois. Palvelut toki säilyvät Kirkkonummella ja parhaassa tapauksessa kuntalainen ei eroa juuri huomaa. Se, että olemme rakentaneet uuden terveyskeskuksen varmistaa osaltaan sen, että kunnassa on hyvä palveluntarjonta tulevaisuudessakin.

Uudistuksen vaikutukset kuntatalouteen tulevat olemaan ristiriitaiset. Toisaalta talouden ennustaminen helpottuu, kun iso vaikeasti ennustettavissa oleva osa, terveydenhuolto ja erityisesti erikoissairaanhoito siirtyy pois.

Toisaalta uudistus tarkoittaa myös tulonsiirtoja enemmän hyvinvoivilta alueilta – esimerkiksi pääkaupunkiseudulta – muualle Suomeen. Tulevat tulonsiirrot ovat selvästi viime hallituskaudella ehdotettua sote-uudistusta pienemmät, mutta siitä huolimatta ne tuovat mukanaan haasteita. Vaikutuksia tulee olemaan, ja ne tulee ottaa vakavasti.

Siksi on entistä tärkeämpää, että kaavoitamme järkevästi niin, että kunta vetää puoleensa uusia asukkaita ja sen kautta veronmaksajia. Tämä on tärkeää, vaikka  viimeisimmät talousennusteet sote-uudistuksen jälkeisestä kuntataloudesta näyttävätkin huomattavasti aiempaa valoisimmilta.

Kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaina kaavoitusohjelman, joka tarjoaa tähän työhön hyvät eväät.

Itse haluan nostaa ohjelmasta esille erityisesti kuntakeskuksen. Se on äärimmäisen tärkeä kaavoitushanke kunnan vetovoiman kannalta. Se on lupaava hanke myös muista syistä: Kirkkonummen kunnalla on tuhannen taalan paikka rakentaa poikkeuksellisen hieno kuntakeskus. Junaradan ja vanhan keskiaikaisen kirkkomme väliin on meillä mahdollisuus rakentaa ainutlaatuinen pienimittakaavainen urbaani asuinympäristö.

Olemme Kirkkonummella viime aikoina keskustelleet paljon siitä, miten kuntaamme tulisi rakentaa.  Puhe on pyörinyt paljon asuntotarjonnan ympärillä: Tulisiko Kirkkonummella rakentaa pientaloja vai kerrostaloja?

Itse vieroksun hieman tällaista ehdottomuutta. Oleellista on, että uskallamme olla omia itsejämme, että uskallamme erottautua. Kirkkonummelle muutetaan selvitysten mukaan pitkälti siksi, että täällä on väljyyttä. Kirkkonummen ei tule kopioida Espoota, vaan olla oma itsensä.

Meillä on kuitenkin myös alueita, joilla pitää uskaltaa rakentaa tiivisti. Mainitsemani kuntakeskus on sellainen. Rakentamalla tänne matalahkoa, mutta selkeästi urbaania asumista voimme luoda vahvan identiteetin omaavan kuntakeskuksen. Luomalla aukioita, selkeitä katutiloja ja mahdollisuuksia yhteiselolle ja kohtaamiselle rakennamme hyvää ympäristöä. Meillä voisi olla keskusraitti joka yhdistää kirkon, torin ja aseman sekä  kortteleita, joissa on selkeät sisäpihat, niiden väliset selvät katutilat, paikkoja pysähtymiselle ja liiketiloja pohjakerroksissa. Tällaisia pikkukaupunkeja ei Uudellamaalla juuri ole. Kirkkonummi voisi näyttää esimerkkiä siitä, miltä uusi, pienimittakaavainen kaupunkiympäristö voisi näyttää.

Olemme myös paljon puhuneet siitä, minkälaisia asukkaita Kirkkonummelle muuttaa. Muuttovirta on pitkään koostunut pääasiassa lapsiperheistä. Meidän ei kuitenkaan tule unohtaa varttuneempaa väestöä. Yhteisöllinen, elävä urbaani kuntakeskus, jossa on niin yksityisiä kuin julkisia palveluita ja nopea junayhteys Helsinkiin voisi olla asuinympäristö, joka houkuttelee myös lapsiperheen arjen taakse jättäneitä asukkaita. Kirkkonummella asuu myös paljon ikäihmisiä, jotka ehkä haluavat muuttaa palvelujen äärelle. Heillekin kuntakeskus voisi tarjota uudenlaisia asumismahdollisuuksia. Viisas kunta näkee ja tunnista myös tämän potentiaalin.

Toivon, että me uskallamme katsoa näitä täynnä mahdollisuuksia olevia kaavoitushankkeita avoimin mielin. Niissä on potentiaalia uudenlaisen kunnan kehittämiseen. Tie on auki, mutta oma visio tulee pitää kirkkaana. 

Älkäämme astuko Putinin ansaan

/0 Comments/in , , , , /by
Reilu viikko sitten piti Putin puheen, jonka päätteeksi hän allekirjoitti asiakirjat neljän Ukrainan alueen liittämisestä Venäjään. Puheen järjettömyys ylitti jopa sen puheen, jonka hän piti ennen Ukrainan hyökkäystä.
Ensisijainen argumentti oli odotettu: ”Olemme sodassa Naton kanssa”. Takaiskut on helpompi hyväksyä,  jos vastustajaa suurennetaan. Puheessa oli myös toinen narratiivi: eurooppalaiset haluavat tehdä lapsillemme sukupuolikorjauksia, perheemme ovat uhattuina. Isät eivät ole isiä, pojat eivät ole poikia. Länsi on täynnä satanisteja, jotka ovat hylänneet ”perinteiset arvot”. Eivätkä vain perinteisiä arvoja, vaan myös perinteisen ”aidon” energian.
Punaisen torin hieman väkinäisissä juhlissa yksi puhujista vaati pyhää sotaa.
”Satanistit, me tulemme luoksesi! Pelätkää meitä! Pyhä sota!”
Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill on puhunut sodasta lippuna taivaaseen, iankaikkiseen elämään ja kunniaan. Tämä on lupaus, jota minkään suuren kristillisen kirkon johtajan ei ole kuultu lausuvan pitkään aikaan.
Neuvostoliittoaikoina yritettiin Venäjä esittää jonkinlaisena progressiivisena vaihtoehtona konservatiiviselle lännelle. Segregaatiota ja luokkayhteiskuntaa kritisoitiin.
Tämän päivän Venäjä on laittanut maailmankirjat aivan uusiksi. Nyt viljellään ajatusta ideologisesta taistelusta liberaalin lännen ja perinteisen uskonnollisen Venäjän välillä. Progressiivinen länsi on uhka, perinteinen ja uskonnollinen Venäjä taas hyvä.
Tämä on  vastakkainasettelu, jota Venäjällä on jo pitkään viljelty. Se on vastakkainasettelu, joiden varaan Euroopan populistiset puolueet ovat rakennettu: Liberaali yhteiskunta, jossa yksilön vapaus ja itsemääräämisoikeus ovat keskiössä, on uhka vallitsevalle maailmanjärjestykselle. Tai pikemminkin: uhka sille maailmanjärjestykselle, jonka varassa Putinin asema on.
Tämä tekee taistelusta eksistentiaalisen. ”Our way of life” ei tietenkään ole uusi argumentti, mutta jos Kreml yhdistää sodan Venäjän olemassaoloon ja  siihen maailmankuvaan, jota he väittävät edustavansa, tulee tilanne vaikeutumaan entisestään. Onko sitten enää paluuta?
Miten tällaisista lähtökohdista voi lähteä neuvottelemaan?
On syytä huomata, että Venäjän Kremlin kannattajien retoriikka on ollut samaa länsimaissa useiden vuosien ajan. Ei ole sattumaa, että Trump nousi valtaan samalla retoriikalla. Tätä samaa  Kremlin megafoneina toimivat tuhannet online-toimijat ovat pitkään toistaneet.
Kreml on huomannut mitkä asiat jakavat länttä  ja pyrkii nyt vahvistamaan niitä. Yhtenäinen länsi on heille ongelma, kun taas sisäisistä konflikteista ja polarisoitumisesta kärsivä länsi olisi huomattavasti heikompi ja siten helpommin lyötävissä
Se on myös syy siihen, miksi energia on niin hyvä ase. Se ei ole ikinä ollut täysin neutraali keskustelunaihe, mutta tänä päivänä se on jopa polarisaation ytimessä. Energia liittyy konkreettisella tavalla tottumuksiin ja välttämättömyyksiin. Energia kytkeytyy elämäntapaan – joka nyt on muutoksen edessä. Keltaiset liivit otettiin Kremlissä ilolla vastaan. Energiakysymys ei käytännön tasolla ole ”neutraalia” tiedettä.
Vihreä siirtymä tarkoittaa, että irtaannumme menneisyydestä.
Samalla se tarkoittaa sitä, että Venäjä riisutaan aseista askel askeleelta. Energiaa voidaan käyttää aseena vain kerran, ja kun se siirtymä on tehty, ei patruunoita enää ole jäljellä. Siirtymä on siksi asia, jota meidän tulisi nopeuttaa, ei sabotoida.
Ruotsissa oli juuri vaalit ja Suomessa mennään kohti vaaleja. Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainassa tulee aivan varmasti vaikuttamaan keskusteluihin. Samalla on syytä tunnistaa keskustelun taustalla olevat  ristiriidat, joita Putinin narratiivi niin systemaattisesti on pyrkinyt rakentamaan ja käyttämään hyväksi.
Länsi voi vastustaa tätä vaikuttamista. Jotta se onnistuisi,  meidän kuitenkin ensin tunnistaa vaikuttamista. Ukrainan sota tulee kestämään aikansa.  Ukraina ei voi selviytyä ilman ulkopuolista apua. Ja ulkopuolinen apu on uhattuna, jos länsi antaa itsensä häiriintyä Putinin yllättävien siirtojen ja vaikuttamisen seurauksena.

Tvåspråkigheten kräver också sina rum

/0 Comments/in , , , /by

Jag bodde i min barndom – och bor fortfarande – i Jorvas. I min barndom var grannskapet i högsta grad svenskspråkigt. När jag var kring fyra år gammal flyttade en tvåspråkig familj in i huset bredvid. De kom körande från Esbo i en ljusblå Ford Transit paketbil. Plötsligt förstod jag att man också talar finska i Finland. Åtminstone om man kommer från Esbo.

På den tiden var det ont om barnprogram på TV. På eftermiddagarna kunde man titta på Noppa, ett program i vilket Hessu som hade en stor kalufs underhöll oss barn. På kvällen kom det Pikku Kakkonen och halv nio samlades hela familjen för att se på nyheterna, där Arvi Lind med långsam röst läste upp allt det som hänt i världen.

Buu-klubben fanns då långt inne i framtiden, för att inte tala om Netflix.

Så småningom stötte jag på flera barn som talade finska. Vi sprang omkring i skogarna, spelade ishockey i rinken på eftermiddagarna. I Jorvas barnträdgård fanns både finsk- och svenskspråkiga barn. Jag lärde mig språket, utan att jag ens märkte det.

Dagens värld ser annorlunda ut.

Vår familj är så gott som tvåspråkig. Våra barn talar svenska med mig och finska med sin mamma. Men trots det så lever de inte i en lika tvåspråkig värld som jag gjorde när jag var liten och bodde i ett Kyrkslätt som då hade en betydligt större andel svenskspråkiga än idag.

De går i svenskspråkig skola, de har gått på svenskspråkigt dagis. Man leker inte mer på samma sätt oorganiserat ute i skogarna eller på gårdarna. Barnprogram tittar man inte på TV som tidigare och utbudet på nätet är så ofantligt att TV:n inte ens mera intresserar.

Jag trodde faktiskt inte att jag skulle tycka att ett sänkt intresse för TV skulle vara ett problem, någonsin.

I huvudstadsregionen där svenska talas av en allt mindre minoritet kan ett barn trots detta lätt växa upp utan att komma i speciellt stor kontakt med finskan. Det betyder också, att förvånansvärt många finlandssvenska ungdomar känner sig mycket osäkra på sin finska när det går ur gymnasiet.

Efter att det andra inhemska språket blev frivilligt i studentexamen skriver allt färre finskspråkiga svenska men samma gäller också för de svenskspråkiga: Allt färre skriver finska och antalet studerande som skriver medellång finska i stället för den långa kursen har ökat med 50% på ett halvt decennium.

Detta leder till problem.

Kompisar till mina barn berättar att de söker sig till Sverige helt enkelt för att de upplever att de inte klarar sig språkmässigt i Finland.

Samtidigt som vi av goda skäl funderar på hur vi kunde öka på intresset för svenskan i Finland får vi inte glömma att våra barn också bör lära sig finska. Tvåspråkighet baserar sig på att bägge språkgrupperna förstår och respekterar varandras språk. Och det går inte utan interaktion – i båda riktningarna.

När vår mellersta son började spela fotboll som 6-åring fanns det två alternativ. Ett lag i vilket barnen talade finska och ett lag i vilket barnen talade svenska. Av praktiska skäl började han i det förra tillsammans med sin kusin och sin kompis.

Tack var det, att det plötsligt dök upp tre svenskspråkiga pojkar i laget väcktes intresset för svenskan bland de finskspråkiga pojkarna. När de några år senare skulle välja sitt första främmande språk i skolan valde många svenska, inte engelska.

Och kusinen, som talade svenska och spanska hemma lärde sig i förbifarten finska.

Fotbollen visade sig vara ett effektivt språkbad för alla inblandade. Detta som exempel från vår familj, väl medveten om att utgångsläget är olika i olika familjer.

Svenska rum är viktiga, men vi behöver också tvåspråkiga rum. I en värld i vilken man i allt högre grad kan låsa in sig i sin digitala bubbla har vi inte råd att blunda för det, att våra ungdomars kunskaper i finska inte alltid håller måttet.

I värsta fall leder det till utflyttning. Utflyttning leder till utarmning. Det vinner varken Finland eller det finlandssvenska på.