Adlercreutz: Paikallinen sopiminen etenee eduskuntaan

– Hallitus on tänään valtakunnallisena Yrittäjän päivänä hyväksynyt esityksen paikallisen sopimisen edistämiseksi ja sen etenemisestä eduskuntaan. Tämän eteen RKP on tehnyt töitä pitkään. Otamme nyt tärkeän askeleen kohti työmarkkinoiden joustavuuden lisäämistä ja yritysten tuottavuuden parantamista, opetusministeri ja RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

– Useat hallitukset ovat selvittäneet paikallista sopimista ja nyt onnistuimme viimein tuomaan esityksen eduskuntaan. Nyt paikallinen sopiminen tulee mahdolliseksi myös järjestäytymättömillä työpaikoilla.

Lakiehdotus etenee seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn. Esityksessä tehdään monia muutoksia työlainsäädäntöön paikallisen sopimisen mahdollistamiseksi erilaisissa yrityksissä. Adlercreutz nosta esiin, että esityksellä helpotetaan esimerkiksi työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa yhdessä riippumatta siitä, ovatko he järjestäytyneet ammattiliittoon tai eivät. Muutoksen jälkeen paikallisia sopimuksia voi tehdä myös luottamusmiehen kanssa.

– Suomi on vientiriippuvainen maa ja yritykset toimivat taloutemme moottorina. Tarvitsemme talouskasvua ja tämä esitys on hyvä esimerkki siitä, miten me voimme rakenteellisilla uudistuksilla parantaa yritysten toimintamahdollisuuksia, Adlercreutz sanoo.

Hallituksen esitys esitetään tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2025.

Lisätietoja: Erityisavustaja Lisa Palm, 050 347 9802

Rasismin vastaisen työn tulee yhdistää, ei erottaa

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat menestyvän ja turvalliseen maan keskeisiä arvoja. 

Tätä arvopohjaa vasten on luonnollista, että kun yhteiskunnassa tunnistetaan ihmisten yhdenvertaisuutta kyseenalaistavaa käytöstä, kuten rasismia, reagoimme asiaan. Kyse ei ole politikoinnista, provokaatioista tai mistään valko, pinkki tai muustakaan pesusta, vaan puolueemme ydinideologiasta.

Jokainen puolue vastaa hallituksessakin omasta toiminnastaan. Itse ajattelen, että rasismitiedonanto ja siihen liittyvä kampanja onnistuvat tavoitteissaan, kun rasismista käydään ahkeraa ja rakentavaa  keskustelua koko yhteiskunnassa. Niin puolueissa, kodeissa, työpaikoissa kuin kouluissakin.  On hyvä, että myös kaikki puolueet joutuvat aidosti ja syvällisesti pohtimaan, mikä heidän suhteensa on rasismiin ja sitä, miten rasismin taustalla vaikuttavia  pelkoja on mahdollista oman toiminnan ja omien tekojen kautta hallita ja lieventää. 

RKP on vuosikymmenien ajan pärjännyt erilaisissa hallituskoalitioissa ja ajanut niissä sitkeästi ja päämäärätietoisesti omia arvojaan ja omaa ohjelmaansa. Aina ihmiset eivät ihan hahmota RKP:n roolia lopputuloksessa, mutta voin sanoa, ettei se ole vähäinen tässäkään hallituskokoonpanossa. 

Rasismin vastainen työ on käynnistynyt RKP:n aloitteesta ja pidän sitä erittäin tärkeänä yksittäisenä saavutuksena tämänhetkisessä varsin kovien arvojen sävyttämässä maailmassa.

Samaan aikaan on tunnustettava, että keskeinen syy siihen, että tämä työ nyt on ajankohtaista, ovat  ne kirjoitukset ja asenteet, joista kävimme koko maan tasolla keskustelua vuoden 2023 kesänä. 

Liberaalina keskustaoikeistopuolueena RKP:tä kiinnostavat niin humaanit arvot kuin taloudenpitokin. Tästä seuraa se, että olimmepa oikeistohallituksessa tai vasemmistohallituksessa eteemme tulee asioita ja tilanteita, joissa meidän on yritettävä ymmärtää kanssamme eri tavalla maailmaa tarkastelevien ihmisten toimintaa ilman, että syntyy repivää vastakkainasettelua.

Kyky tehdä yhteistyötä erilaisten puolueiden kanssa on mielestäni iso vahvuus tässä polarisaation ajassa. Me haluamme olla sillanrakentajapuolue ja olemme ylpeitä tästä roolista. 

Samaan aikaan on selvää, että ”it takes four to tango”. 

Toivon, ettei rasisminvastaisesta kampanjasta tehdä poliittista keppihevosta – ei hallituksen, eikä opposition keskuudessa.  

Tämä on kampanja, jota tarvitsemme, joka on perusteltu ja joka vie asioita parempaan suuntaan, kiistatta. Siihen sitoutuminen osoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan halua edistää  ihmisten yhdenvertaisuutta – riippumatta siitä, mitä ajattelee hallitusohjelmasta tai hallituspuolueista. Kampanjassa  on kyse päivänpolitiikkaa tärkeämmästä asiasta.  

Pelko ei vie meitä maana ja kansana eteenpäin. Kehittyminen ja kasvu lähtevät  ihmisten itsetunnon ja ihmisten välisen  luottamuksen vahvistamisesta ja siitä kumpuavasta rohkeudesta. Erilaisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Me olemme kaikki putkahtaneet maailmaan samasta paikasta, muttemme välttämättä samaan paikkaan. Se, minne synnymme, miltä näytämme, missä uskonnollisessa yhteisössä kasvamme tai miltä kuulostamme, ei ole meidän valittavissamme.

Se, pyrimmekö elämässämme hyvään vai pahaan ei riipu ihonväristä, kielestä tai uskonnosta, vaan pitkälti siitä, miten tulemme kohdelluiksi ja kohdatuiksi muiden ihmisten toimesta syntymämme jälkeen. Juuri siitä tässä kampanjassa on kyse: Miten kohtelemme ihmisiä ympärillämme riippumatta heidän taustoistaan?

Ja kyllä, tällä keskustelulla on myös taloudellinen ulottuvuus: Yhteiskunta, jossa kaikkien kyvyt eivät ole täydessä käytössä, koska  ihmisiä ajetaan rasistisilla asenteilla marginaaliin, ei voi kukoistaa. 

Kaikkien puolueiden pitäisi sekä inhimillisiä seikkoja että Suomen tulevaisuutta ajatellen  pystyä tukemaan rasismin vastaista työtä ja siihen kytkeytyvää kampanjaa.


Puhe RKP:n puoluekokouksessa 2024

Bästa partidag, bästa SFP:are, bästa vänner,

Vad är det som får en SFP:are att gång på gång gräva fram tältet ur garaget, ladda in det i bilens baklucka och åka iväg till närmaste butik för att igen möta människor och berätta vad det är som SFP vill göra för det allmänna bästa?

Inte är det alltid tacken. För vi alla här i salen vet att man inte alltid får ett tack.

Det är något annat.

Det är en vilja att bära ansvar.

En vilja att göra livet lite bättre för dem man har runtomkring sig.

Frivillig aktivism är en mystisk kraft.

Det är grunden till all politisk verksamhet. Det är orsaken till att vi sitter här idag. Att vi använder ett alldeles utmärkt sommarveckoslut till att sitta inne i en mötessal och diskutera politik.

För vi vill bära ansvar. Vi vill bära ansvar för det gemensamma.

Det har inte varit ett lätt år. Regeringssamarbetet har prövat oss och jag vet att det här i salen finns åsikter både för och emot. Det ska vi inte vara rädda för det att vi kan, och vågar, vara av olika åsikter är också en del av det som gör oss till SFP.

Det som varit avgörande, är frågan om var vi kan ha mest inflytande. Var kan vi bäst bära ansvar för Finland, var hörs vår röst bäst.

Bästa vänner,

Vi har alla olika vägar i livet och in i politiken. Somliga av oss har varit med sen tonåren. Andra, som jag, har kommit med senare.

Starten för mitt politiska engagemang kom under en tågresa i september 2012, när Annika från partikansliet frågade om jag ville ställa upp i kommunalvalet.

När jag kom med i politiken arbetade jag som företagare och arkitekt. Arbetet vid ritbordet och i fullmäktigesalen är mer lika än man skulle kunna tro.

Som arkitekt tar man fram lösningar. Man ska sälja sin idé och få alla med på en gemensam vision. Det handlar om att förstå hur människor fungerar och vad som behövs i vardagen. Om att förhandla, och finna sig i att målet kanske inte nås om ett år, utan om fem eller tio. Och det handlar om att bära ansvar för slutresultatet, för det gemensamma.

Jag njuter av diskussioner med dem som tycker annorlunda. Det ger mig alltid nya perspektiv och insikter – och har lärt mig att förstå andra bättre.

Det är också det vi behöver nu. Vi behöver lära oss av varandra. Vi måste bli mycket bättre på att utnyttja de styrkor och all den kunskap vi har i vår rörelse. Vi ska inte blunda för utmaningarna, men vi ska framförallt se möjligheterna.

Kära vänner,

SFP är mitt parti för här får jag bära ansvar på, och för, mitt eget språk. SFP är mitt parti för att jag är företagare, för att jag tror på en ansvarsfull ekonomisk politik, för att jag vill värna om skolan, för att jag tror på närservice, jämställdhet och demokrati.

SFP är mitt parti eftersom vi inte drar en skiljelinje mellan säkerhet och medmänsklighet. Eftersom vi förstår att det finns nyanser, att allt inte är svart eller vitt.

Haluni lähteä mukaan politiikkaan kasvoi yhteiskunnallisen polarisoitumisen lisääntyessä. Halusin olla vastavoima. Halusin edustaa ratkaisukeskeistä ja ihmiskeskeistä politiikkaa. Ja tätä haluan myös RKP:n politiikan edustavan. Mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä.

Det som började år 2012 har lett till att jag nu står här. Under årens lopp har jag gång på gång inspirerats av er och det vi gjort tillsammans. Jag vet att vi, tillsammans, kan göra Finlands mest framgångsrika politik.

Bästa vänner,

Under den här ordförandekampanjen har jag haft möjlighet att träffa de flesta av er som sitter här idag. Jag har hört om oro och problem, men också om framtidstro och lösningar.

Jag har hört om hur en kommun med 2 000 invånare visst kan klara sig hur bra som helst, fast räknenissarna säger att det inte ska vara möjligt. Jag har hört om företag som började med att tillverka en enkel liten produkt och som nu är globala ledare – för att man ville och vågade. Jag har träffat lärare som brinner för sin skola och ger allt för sina elever,  människor som öppnat sina hem för folk som flytt kriget. Växthusodlare som tagit fram lösningar som sparar både energi och pengar, och anställda inom äldrevården som ser till att alla får den vård de är värda.

Vi inte bara talar om bildning, skola, vård, omsorg, företagsamhet, medmänsklighet och ansvar. Vi SFP:are runt om i Finland lever ut våra värderingar i vårt dagliga liv. Det är just det här som är Svenska folkpartiet. Det är precis det här Finland behöver.

Min farmor brukade säga att vi ska göra det som är rätt, och inte det som är lätt. Det här kunde lika bra vara SFP:s valspråk.

Hyvät ystävät: Politiikan pitää olla mahdollisuuksiin tarttumista, ei pelkoihin takertumista. Suomalaiset eivät kaipaa lisää vastakkainasettelua, vaan tulevaisuuskestäviä ratkaisuja. Me tarvitsemme positiivista viisautta. Juuri tämä on RKP:n ydin. Tämä on se syy miksi RKP:tä tarvitaan.

This is also why I stand here today. Because I know that our politics are tried and tested. I know that we have answers to the problems we face in today’s world.

För att veta vart man är på väg, måste man veta varifrån man kommer.

Och vi vet.

Det är bara Svenska folkpartiet som i alla lägen står upp för ett tvåspråkigt Finland, för den svenska servicen. Det är bara SFP som i alla lägen värnar om våra livsviktiga institutioner. Det här sitter i vårt DNA, det är en bestående del av oss.

För att också i fortsättningen kunna försvara allt det här måste vi ha ett starkt mandat. Ju starkare vi är, desto bättre kan vi försvara våra värderingar och vår kärna: Ett öppet, tolerant samhälle och ett tvåspråkigt Finland. Det här är en positiv och inspirerande utmaning.

Orsaken till att vi som parti inte känner oss riktigt bekväma idag är att övriga partier åkt ut mot kanterna. Här har vi vår möjlighet – för vår spelplan är plötsligt öppen.

Vårt jobb, och här behövs vi alla, är att kunna berätta om vår politik, vår vision, våra värderingar. Många säger att de kunde tänka sig att rösta på oss. I mätning efter mätning är vi ett av de mest populära alternativen för väljare.

Vi har det bästa utgångsläget ett politiskt parti kan ha. Vi behöver inte ändra på våra värderingar eller vårt innehåll. Vi måste göra vår politik synlig.

Bästa partidag,

Jag tar avstånd från en sådan politik som vill bygga en motsättning mellan stad och landsbygd.

SFP är representerat både i kommunstyrelsen i Korsnäs och i stadsstyrelsen i Helsingfors. Och så ska det vara.

Jag ser framför mig ett SFP som är modigare än vi är idag. Som tar plats. Som alltid står emot populism och polarisering. Som är speciellt bra på att ta hand om alla som är med i vårt parti och som får nyfinländare att känna sig hemma. Som leder via sitt exempel och som kan förnya sättet man gör politik på. Ett SFP där vi arbetar för varandras regioner. Ett parti som har flera mandat i flera valkretsar.

Vi ska vara ett parti som påverkar på riktigt, ett parti som på bästa sätt bevakar våra intressen och värderingar.

Hyvät ystävät: Pelikentän muuttuminen tarjoaa RKP:lle mahdollisuuden. Muiden puolueiden ajautuessa ulos reunoille me olemme Suomen ainoa, uskottavasti liberaali keskustaoikeistolainen puolue.

Bästa vänner,

Anna-Maja har lett partiet framgångsrikt under 8 år, i två regeringar och under utmanande omständigheter. Anna-Maja, ett stort tack för allt du gjort för partiet.

Under den här ordförandekampanjen har Henrik, Otto och jag rest runt och träffat en mängd engagerade SFP:are. Den framtidstro och det engagemang ni visat, det har imponerat. Kampanjen har gjort gott för partiet, och stämningen har varit god.

Jag vill passa på att tacka mina medkandidater och er alla för det.

Nu står jag här och ber om ert förtroende att leda vår folkrörelse.

Bästa vänner: Dagen gryr. Tältet grävs fram igen och packas ner i bilen. SFP är som vanligt först av alla på plats på kampanjfältet.

För sådana är vi. Vi vill bära ansvar.

Svenskfinland behöver er. SFP behöver er. Och Finland behöver ett starkt SFP.

Tack.

Benina Uotinen on ministeri Adlercreutzin uusi eduskunta-avustaja

Benina Uotinen on nimitetty Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzin (RKP) eduskunta-avustajaksi. Uotinen aloitti tehtävässä 4. joulukuuta. Uotinen on valtiotieteiden kandidaatti Åbo Akademista ja viimeistelee kansainvälisen oikeuden maisterinopintojaan.

Espoolainen Uotinen on aiemmin työskennellyt harjoittelijana europarlamentaarikko Nils Torvaldsin toimistossa Euroopan parlamentissa ja Suomen pysyvässä YK-edustustossa Genevessä sekä virkamiehenä Digi- ja väestötietovirastossa.

– Odotan innolla uusia haasteita, joita Andersin avustaminen parlamentissa tuo tullessaan. Se tarjoaa erinomaisen näköalapaikan päivittäiseen poliittiseen työhön, Uotinen sanoo.

– Iloitsen saadessani Benina mukaan tiimiini. Hänellä on laaja kansainvälinen työkokemus ja positiivinen asenne työhön, mikä auttaa selviämään eduskunnan hektisestä työtahdista, Adlercreutz sanoo.

EU:sta eroamisessa ei olisi järjen häivää

Suomalaisista yli 80 prosenttia suhtautuu positiivisesti EU-jäsenyyteen. Tämä on Euroopan korkeimpia lukuja. Kansalaismielipiteeseen on selvät syynsä: meillä suomalaisilla on kokemusta siitä, minkälaista on jäädä isojen yhteisöjen ulkopuolelle. NATO:on, EU:hun, EFTA:an ja Pohjoismaiseen neuvostoon kuulumattomuus pienensivät aikoinaan liikkumavaraamme niin taloudellisessa kuin poliittisessa mielessä. Ukrainan sodan puhkeaminen osoitti raa’alla tavalla, mitä isomman yhteisön ulkopuolelle kuulumattomuus voi tarkoittaa juuri tässä ajassa. 

Myös sisämarkkinat, vapaa ihmisten, tavaroiden ja palveluiden liikkuvuus ja esimerkiksi opiskelijavaihto-ohjelma Erasmus+ ovat kaikki Suomea ja suomalaisia hyödyttäviä asioita. Kuulumalla EU:hun Suomella on myös kokoaan suurempi mahdollisuus vaikuttaa globaalilla tasolla.

Kaikesta huolimatta aika ajoin joku esittää poliittisena tavoitteena EU:sta eroamisen. Tänään eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho totesi, että se on perussuomalaisten pitkän aikavälin tavoite. Halla-aho toteaa, että ero olisi oikeutettu, koska EU rajoittaa jäsenmaidensa suvereeniutta ”demokratiavajeen johdosta”.

EU:sta eroaminen ei kuitenkaan ole tavoite, jota perusuomalaiset ajavat tässä hallituksessa, eikä niin voi ollakaan, koska sellaista tavoitetta ei hallitusohjelmaan ole kirjattu. Suomen EU-politiikan pitkä linja jatkuu hallituksesta toiseen ja tämä linja on ollut maallemme eduksi.

Se, että hallituksessa olevilla puolueilla on puolueen tasolla ollut erilaisia näkemyksiä asioista, ei tietenkään ole mikään ennenäkemätön asia. Erilaisen näkökannat eivät estä hallitusta toimimasta ohjelmansa mukaisesti.

Aina kun joku leikkii tällaisen ajatuksen kanssa, on kuitenkin syytä pysähtyä pohtimaan, mitä tällaisen pyrkimyksen taustalla on – ja ennen kaikkea, mihin Suomen EU:sta eroaminen johtaisi.

Kaikissa yhteisössä ilmenee kitkaa ja haasteita. Näin on myös EU:ssa. EU kehittyy usein kriisien kautta.

EU:n jatkuva kehittäminen on toivottava ja välttämätönkin asia. On täysin perusteltua kritisoida rakenteita tai prosesseja, jotka eivät palvele yhteisöön kuuluvia maita ja niiden kansalaisia. Kritiikin ja eroamistavoitteen välillä on kuitenkin iso ero, eikä eroajatuksella tule mielestäni leikkiä, jos vaihtoehto on Suomea kurjistava.

Halla-aho toteaa, ettei ero ole ajankohtainen nyt, koska ”tiedostamme yhä vallitsevan maailmantilanteen”. Hänkin uskoo, että jakaantunut Länsi-Eurooppa olisi heikompi totalitaaristen maiden uhan alla.

Ero on haave tai tavoite, joka ei siis ole toteutettavissa tässä ajassa ja maailmassa. Kysynkin siksi: Mikä on se maailma, jossa Suomen eroaminen EU:sta olisi ajankohtaista tai viisasta?

On todennäköistä, että maailmassa tilanteet muuttuvat ja geopoliittiset painopisteet siirtyvät. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näköpiirissä mitään sellaista, mikä mielestäni puoltaisi eroajatusta. Miksi siis edes heittää sellaista ilmoille?

Suomen maantieteellinen sijainti ei muutu. Euroopan sijainti kahden suurvallan välissä ja Venäjän naapurissa ei sekään muutu. EU vahvistaa yksittäisten valtioiden kyvykkyyksiä niin kauppapoliittisesti kuin turvallisuuspoliittisesti. On vaikea nähdä, että globaali kilpailu muuttuisi tavalla, joka suosisi pieniä valtioita isojen toimijoiden sijaan.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Ei ole sattumaa, että Venäjä pitkään on keskustellut mieluummin yksittäisten EU-maiden kanssa kahdenvälisesti kuin suoraan EU:n kanssa. Vahva EU ei Venäjän maailmankuvassa ole Venäjän etu. Samanlaista asennetta on havaittavissa myös Kiinan vuorovaikutuksessa EU:n kanssa.

EU tekee Euroopasta kilpailukykyisen talousalueen ja mahdollistaa paremmin globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon torjunnan. Tällaiset maiden rajat ylittävät ongelmat eivät ole ratkaistavissa ilman EU:n vahvaa panostusta.

Miksi näin? EU on maailman suurin sisämarkkina. Kun EU-asettaa markkinoillaan kauppaa käyville maille vaatimuksia, on EU:n ulkopuolisten maiden usein järkevä seurata esimerkkiä.

Ja samaan aikaan: Emme voi sulkea silmämme siltä, että Kiinan vaikutusvalta maailmassa kasvaa jatkuvasti. Erityisesti siksi tarvitsemme EU:n, joka pystyy toimimaan tehokkaasti Kiinan vastapainona tiiviissä yhteistyössä USA:n kanssa.

Olisiko Suomi siis paremmassa asemassa ilman EU:ta? Itse en pysty mitenkään näkemään, että tähän kysymykseen voisi vastata myönteisesti.

Euroopan turvallisuus on pitkälti NATO:n harteilla, mutta EU:lla on Euroopan maiden turvallisuuden varmistamisessa Lissabonin sopimuksen myötä tärkeä rooli. Harmaalla vyöhykkeellä oleminen on turvallisuusriski, minkä Ukraina on joutunut karvaasti kokemaan. EU-jäsenyys ei ratkaise kenenkään turvallisuushuolia, mutta se selkeyttää siihen kuuluvien maiden asemaa. Siksi EU:n laajentuminen onkin ottanut viime aikoina askelia eteenpäin. Suomi suhtautuu EU:n laajentumiseen myönteisesti – toki sillä edellytyksellä, että EU:hun jäseniksi hakevat maat täyttävät jäsenyyden ehdot.

Vaihtoehtoisiakin polkuja on kokeiltu: Brexit on jo lyhyessä ajassa osoittautunut virhearvioksi. Kansanäänestys oli tiukka ja sen yhteydessä on myös pohdittu Venäjän vaikuttamisesta äänestyksen lopputulokseen.

Kauppasopimuksia ei tehdä noin vain; vientiin ja tuontiin liittyvän byrokratian lisääntymisellä on suoria vaikutuksia talouteen. Tämä on nähty nyt Isossa-Britanniassa. Myös työvoiman saatavuus on heikentynyt, kun työperäistä maahanmuuttoa on suitsittu. Monet Brexitin puolesta äänestäneistä ovat kertoneet katuneensa päätöstään, mikä myös näkyy kannatusmittauksissa.

On syytä olettaa, että EU:sta eroamisen seuraukset olisivat Suomen kohdalla saman suuntaisia kuin mitä Isossa-Britanniassa on nähty. Sillä erotuksella tosin, ettei Suomella ole Iso-Britannian tapaan globaalisti merkittävää pankkisektoria. Isossa-Britanniassa pankkisektori on toiminut hyvinvoinnin puskurina. Sen vetovoima ei ole haihtunut ilmaan, joskin se on heikentynyt.

Kuten yllä jo mainitsin, suomalaisten näkökulmasta yksi pidetyimmistä EU:n tuomista eduista on ollut vapaa liikkuvuus: oikeus asua, työskennellä ja opiskella missä tahansa EU-maassa. Aktiivinen suhteiden kehittäminen onkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle ensiarvoisen tärkeää. Sen sijaan, että puhumme EU:sta eroamisesta, toivoisin meidän tunnistavan EU:n merkityksen kauppasuhteiden ja kouluttautumisen näkökulmasta. Tällaiset suhteet muuttuvat helposti itsestään selviksi, mutta niiden merkitystä ei kannata Suomen menestyksen näkökulmasta vähätellä.

Eurooppa-ministerinä toivon, että Suomesta hakeuduttaisiin EU-virkoihin paljon nykyistä innokkaammin. Jos ja kun emme aina ole tyytyväisiä EU:n päätöksiin, meidän on ymmärrettävä katsoa peiliin: me olemme osa EU:ta, emme passiivinen toimija. Jos päätökset eivät tunnu Suomen edun mukaisilta, meidän on kehityttävä vaikuttamistyössämme paremmiksi.

Myös opiskelijavaihtoa tulisi edistää ja siitä tulee pitää aktiivisesti huolta. Suomesta ulkomaille lähtevien opiskelijoiden määrä on pudonnut kolmannekseen viime vuosikymmenen puoliväliin verrattuna. Yliopistojemme tason parantamiseksi tarvitsemme myös Suomeen suuntautuvaa opiskelijavaihtoa.

EU-kritiikki on hyvä asia. Mikään instituutio ei kehity, ellei siinä esiintyviä ongelmia nosteta rohkeasti esille. Kritiikin on kuitenkin hyvä perustua tosiasioihin ja vaihtoehtoisten polkujen faktapohjaiseen analysointiin, ei nostalgiaan tai mahdolliset ongelmat ohittavaan populismiin.

EU:n ensisijainen haaste tällä hetkellä on mielestäni sen sisäisen toimivuuden ja sen myötä uskottavuuden vahvistaminen. Oikeusvaltiomekanismi on tässä työssä keskeisessä roolissa – se on prosessi, jossa komissio, EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti käy vuosittaista vuoropuhelua jäsenmaiden kanssa oikeusvaltioperiaatteen toteutumiseen ja sen edistämiseen liittyvistä asioista. Kun meillä on monella tapaa tulonsiirtoihin ja osittaiseen yhteisvastuuseen perustava unioni, on pelisääntöjen oltava kaikille samat. Jos otat rahaa vastaan, sinun tulee myös pelata yhteisten sääntöjen mukaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa taas määräenemmistöpäätöksiin siirtyminen on välttämätöntä. Kun EU:n turvallisuutta haastetaan, on EU:lla oltava toimintakykyä niin kantojen muodostamisessa kuin niiden täytäntöönpanossa.

 

 

New Security and Defence Designs – The Case of Finland

(Em Português : aqui )

Many things have happened in only a little more than a year. In my home country Finland a very basic foundation of your security policy has been shattered. Finlands is not any more a neutral country, not even an unaligned one, but a NATO member. That is a situation that very few finns would have thought even possible only 2 years ago but now it is a reality and a self evident fact that no one really calls into question.

Finland and Portugal are both small countries at opposite ends of the European continent. We are both neighbours to a bigger country. We are both little brothers to that bigger neighbour. BUt in one aspect we differ very much.

Where Portugal has the Atlantic along its border Finland has Russia. That has had a profound impact on our sense of security and our approach to foreign policy.

When the former Finnish defence minster Häkämies was asked some 15 years ago what Finland’s biggest security challenge is, he said that there are three challenges.

“They are Russia, Russia and Russia.”

15 years ago that statement raised a lot of eyebrows. It even created some criticism especially from the left side of the political spectrum in Finland.

Today that is viewed as a blunt statement of facts. That is our challenge, and as far as security goes, the only military threat one we have.

I will talk about the situation today, but to approach that point I want to go some time back in history. I’ll talk about the background story of Finland’s  development, how our sense of security was formed, what historical facts and happenings has lead to our approach. How we gradually have released ourselves from our post war trauma, how Finland has approached the west – because it has been a slow and not totally easy process.

I will talk about our security concept and how it differs from other countries’ security solutions. I’ll talk about the  thinking behind it.

And at the end I will discuss the reasons that eventually drove Finland and hopefully also Sweden to become nato members. What the war in Ukraine means for Europe and the world and how it challenges our view of where we are in the world. How should security be viewed in Europe, what is our biggest threat and how can we come out of this crisis with a firmer grasp on reality.

Because it is fair to say, dear friends, that we Europeans have been more than naive for too long a time.

There are moments in time that define a nation. For Finland it is easy to see what that occasion was.

I will come to the war in Ukraine later in this talk, but there are reasons why the war has resonated so strongly with the Finnish population.

On the 30th of November 1939 Finland was attacked by the Soviet Union in a war that was supposed to be very short and swift. Shostakovich had already written a musical piece that was to be performed in Helsinki a few days after the attack. Stalin thought that the Red army would be able to march unchallenged to our capital and that the Soviets would be welcomed as liberators and friends.

Much like Putin thought he would be welcomed in Kiev after only three days of fighting.

He did not receive that welcome.

Finland fought for 105 days in what is called The Winter War. Finland was the only country that fought against the Soviets that wasn’t invaded and conquered.

Finland  had to secede some territory, but the losses on the Soviet side were so dramatic that Stalin agreed to strike a peace deal with us Finns.

The winter war learnt us Finns that Russia is a threat, that it can’t be trusted, that it has imperial ambitions and that we have to – and are able to – defend ourselves. Alliances are good but in the end every country has to take care of itself. It is a question of economy, defence, production, education, and most of all cooperation.

That lesson has been the foundation for the Finnish security thinking ever since.

After the war Finland went through some very hard times. We were independent, but we were clearly under Soviet influence. There was a pragmatic need to have good relations with our neighbour in the east and it wasn’t totally without benefits. Finland had a lot of bilateral business relations with the USSR but on the other hand we had limited freedom of movement in the international sphere.

We balanced between the west and the east, slowly nudging us in a westward direction.

When NATO was formed in 1949 it was clear that Finland would not become a member. But neither did Sweden. Sweden stayed outside of NATO because of its long history of neutrality but also out of loyalty to Finland. Had we been left alone on the side of the soviet bear, history could have turned out differently.

But slowly we inched ourself westwards. First Finland became a member of the Nordic council in 1955. IN 1961 Finland struck a free trade deal with EFTA. In 1973 we signed a free trade deal with the EC and in 1986 we joined EFTA.

This all happened during a time where the Finnish approach by many was seen as overly pragmatic. The term “finlandisierung”, “finlandisation”, was coined.

We balanced for our survival, trying to uphold friendly relationships with the USSR while at the same time developing into a market-oriented western country.

I clearly remember how we were kind of ashamed about this “finlandisation” epithet. When I came to Angra as an 17 year old young boy in 1987 I had thought about it a lot and had all kinds of answers ready in my head in case somebody would ask me.

Well, nobody did.

And the era of finlandisation ended sooner than many would have thought.

The crash of the Soviet Union changed history. It did not End it, as Francis Fukuyama thought in his 1992 book, but it changed it.

And that also lead Finland to take the final steps needed to become fully integrated in the Western European context.

We became EU members in 1995 after a fairly tight national referendum. For me, for many Finns, it was a big emotional step. And ever since Finland has been one of the most EU-positive countries in the union. Even if we for a big part of our membership has been a net contributor economically.

But lets go back to security. These are the events that has formed our security concept. Rely on yourself, be ready, be prepared.

Finland has a population of 5,5 million. We have a wartime army strength of 270 thousand soldiers and a reserve of almost a million. We have the biggest artillery in Europe. We have a more powerful armed force than most European countries.

And this is not a new development. We have had a conscription based military during our whole existence. National defence is a national task, you could even call it a mission.

Every young man – and many women – is supposed to serve. And most do it. And it’s is not only a way of teaching military skills or upholding a military readiness, it is also a way of creating national unity.

I often say that the Finnish superpower is trust. A trust in society. Things are fairly easy in Finland. You seldom need a lot of paper work, the promise you make carries a lot of weight.

And I believe  that the shared military service has a lot to do with that.

When a whole class of young people is going through a shared experience, military service, it creates a bond that builds trust. And that trust later on carries into life and  society and makes it easy to agree on many things.

So did the history end with the Cold War? No.

While most European states implemented fundamental transformations of their armed forces in the wake of the Cold War—moving from large- scale warfighting capabilities toward small all-volunteer forces the Finnish approach to defense changed little. Being situated next to a military great power, Russia, the logic for our military defense did not change in the early 1990s, even when the Soviet Union collapsed. Though the Western framework for international security changed remarkably in the 1990s and after, Finland continued to procure main battle tanks, multiple launch rocket systems, fighter interceptors, ground-based air defense missile systems, and other military systems required by a defensive “big war approach.”

We prepared for a situation that most countries thought would never come. We prepared for the situation Ukraine is facing now  – and bought up tanks that the Netherlands didn’t think they’d need any more or cannons Germany wanted to get rid of.

In the middle of the biggest economic crisis Finland ever has had, the depression of the early nineties, we bought a significant amount of F/A 18s from the US. We were ridiculed for living in the old world but thought they might come handy some day. While at the same time hoping they wouldn’t.

The guiding principle in the military defense realm has been that quick U- turns are not possible. Military transformation takes about 30 years. Getting rid of existing capabilities is possible in a few years—building new ones takes years and decades. This is something several countries now has realised.

Today, as during the Cold War, the Finnish defense system is based on the principle that “even the biggest bear will not eat a porcupine.” It is not about matching the level of military capability around Finland’s vicinity; it is about making any potential military operation against Finland so costly that even attempting it does not seem an attractive option. Increasing international cooperation in the field of defense— with Sweden, for example—supports this logic.

I talked earlier about trust. An essential aspect and of a defense capability is the citizens’ will to defend the country. Every effort is made to ensure this will remains high. More than 80 percent of the adult population agrees that Finland should be defended militarily against an attack in all situations, even those in which success is not certain. This among the highest numbers in Europe. I think it is only surpassed by the number of Ukraine.

In other countries the result is significantly lower. As a 2015 Gallup International’s global survey concluded, “61% of those polled across 64 countries would be willing to fight for their country, while 27% would not. However, there are significant variations by region. Willingness to is lowest in Western Europe there it is 25%.”

The numbers are high not because we Finns don’t now what national defence is and what it might mean in practice, but because we do.

General conscription is also a major factor reinforcing the strength of Finnish society. . In addition to providing a required manpower pool of resources to the wartime defense forces, general conscription strengthens the entire society and its resilience during crises. Having a purpose in the society—and being ready to sacrifice time and effort—is a key unifying element. Practically every household in Finland has one or several citizen-soldiers in their midst. I have 5 children – 4 sons and a daughter. My middle son, Alvar, just came out of military service and will continue with an ordinary life studying economics.

I am an officer in the reserve. Most Finns have designated wartime units and designated tasks in case of a crisis.

But security is not only a military matter. The Finnish security doctrine is formed around a concept called the Comprehensive security model. It is built around military defence but above all around the concept that the whole of society has a task in case of a crisis.

We have national defence courses that are attended by most top business executives and civil servants. That means that both businesses and civil society know what builds security. Everybody has a task. Everybody knows what they can and should do in the case of a crisis.

Societal cohesion also has an impact Educated people with jobs and possibilities for a decent life have few or no incentives for anti-societal behaviour. This is particularly true when peoples’ absolute welfare is related to a sense of justice and the just distribution of wealth and welfare within society. That’s why equality of opportunity can’t be overlooked.

When you feel that you have a place in society you want to contribute. When you feel that you receive something you want to give. That is also at the core of the Finnish – or Nordic – model.

And especially today, when attacks can come in various ways, when hybrid warfare can hurt you as much as conventional warfare education is key.

Because Russia has extensive information warfare programs. We know what they did in the 2016 US election. We know what they did in the Brexit referendum. Many right – or left wing radical European parties have shady ties to RUssia. In this reality education is paramount and especially media literacy.

Even if Finland has been the target of extensive information operations from Russia the impact has been modest at best. An educated population can tell true from fake and is more resilient in the face of hybrid attacks.

But lets go back to the present day.

Many of us thought that Russia was a changed country. The good will that poured into Russia in the nineties and still well into this millennium was significant. Yes, maybe we took things for granted, and yes, maybe all the consultation the Russian government received in the 90s wasn’t top notch but still things could have gone in a very different direction.

In its attempt to secure power in the late 90s the circle around Yeltsin did some critical mistakes that really undermined the Russian political system.

And most of all – it underestimated Putin and thought he was a puppet that they could handle. He obviously wasn’t.

Putin is not a democrat. He is a nostalgic imperialist who doesn’t scoff at using even the most harsh of measures in order to achieve his goals.

He didn’t hesitate to level Groznyi. He didn’t hesitate to invade Georgia. He didn’t hesitate in removing his opponents from the playing field whether they are called Lebedev, Politkovskaya or Navalnyi. He didn’t hesitate to invade Crimea, to lie on international or national TV and now he didn’t hesitate to invade Ukraine thus causing the biggest threat to international security since the second word war.

For us it is difficult to see the rationale behind it. For a nostalgic imperialist the rationale is probably very simple. What other things has he caused?

The invasion of Ukraine lead to many things. It was a war that supposedly was motivated by a need to stop countries from joining NATO.

So far it has achieved several things, none of which provably were intended. It has very likely destroyed the economic future for Russia for several decades. It has plummeted the international status of Russia. When your only support in the UN comes from Belarus, Eritrea, Syria, Nicaragua and North Korea you know you have a problem.

The war caused two non-aligned countries, Finland and Sweden, to become NATO members. Well, Sweden is still waiting for Erdogan and Orban to get their act together, but eventually Sweden will enter.

Instead of stopping countries from joining NATO Putin has more than doubled Russia’s border with NATO. That is quite an achievement.

Because NATO wasn’t really on Finland’s radar. We have actually effectively tried to avoid a NATO debate. We rather talked about Nordic cooperation, because it was easier. We rather talked about the defence component of the EUropean Union, because that seemed friendlier.

Thanks to our history NATO was a more difficult subject.

My party was one of only two parties out of nine in parliament who had been positive towards a membership. Now all parties support it.

Support hovered around 20 percent for decades. When Russia invaded Georgia it didn’t move. When Russia invaded Crimea it didn’t move. When I two years ago called for a membership process when it was evident that Russia had something going on it didn’t move.

But when Russian tanks started marching towards Kiev the Finnish people had had enough. Support immediately went over 50% and is now at a steady 80%.

We Finns are pragmatic people. We can be stubborn, but when the situation changes we can change our minds. We thought for too long that you can deal with the Russians. When Putin showed his true face, to quote our President: “when his mask fell off”, we adopted to that reality. And the rest is history. In parliament 187 members voted for a membership and only 6 against. That is an enormous majority.

It was of course of paramount importance that Sweden also joined nato. That lead to some intense shuttling back and forth between Sweden and Finland in March and April of 2022. We Finns had to convince Sweden to change their position. And it wasn’t totally easy.

For Sweden being neutral is an integral part of their national identity. They have ABBA, IKEA, meat balls and neutrality. Parting with that was difficult and the Swedish PM Andersson was very reluctant at first.

Tage Erlander who was a prime minister in Sweden when NATO was formed, said in his memoirs that Sweden stayed out of NATO to an extent out of solidarity with Finland. No we Finns had, out of solidarity, to gently push Sweden into NATO.

And we succeeded, of which I am happy.

WIth Finland and Sweden as member NATO gains some significant capabilities. These countries are strong democracies, two of the more capable military powers in Europe and have  significant defense industries.

Neither of them is a burden and both  can  take care of their defensive reponsibilities.

Considering that, it is sad to see the extent to which a political game has been played around the ratification process. An alliance that essentially depends on the “three musketeers principle”, one for all, all for one, that can’t swiftly ratify the membership of two candidates that absolutely strengthen the alliance has a problem.

So let’s hope the promise Erdogan made in Vilnius a few weeks ago holds.

But in the meantime the war goes on. And it has exposed a lot of problems we had refused to see until now.

Europe has been all to dependent on the US for its defence. We have dismantled our defence industry and our readiness. Most countries have dismantled their conscription based systems and turned towards all voluntary forces that are small and more suitable for small limited tasks than defending Europe.

During this year Europe has helped Ukraine in many ways. Also militarily. It has also been a revelation in the negative sense that we do not have the adequate stockpiles. We have howitzers, but not enough ammunition. We might have planes, but few have tanks,

I was one of two Finnidh parlamentarians that started the European Leopard-initiative that lead to several European countries shipping Leopard 1 and 2 tanks to Ukraine. While we have plentiful numbers of these modern tanks in Europe only a few of the are in shape to be rolled out if there was to be a crisis.

Our readiness has been abysmally bad.

NATO does now cover a big part of the EU. It is not worthwhile building parallel structures. But even if we have NATO every country has to carry its own weight. There are very few things a think DOnald Trump deserves credit for, but bringing up the NATO 2% – rule is one of them. Every country should spend at least 2% of its GDP on defence for us to have credible capacities, living next door to Russia.

And taking a page from the Finnish comprehensive defence toolkit: Security is a broad concept. We realised last year what energy dependence means.

A reliance on fossil fuels and resources that are in the hands of authoritarian dictators lead to dependencies that can be catastrophic. We cannot close our eyes to democracy deficits when dealing with countries  and must take a critical look at our dependencies in general.

And as this summers forest fires have showed us time an again. Security is also an environmental issue. A world in which climate change rages in not secure for anybody. But that is a discussion for a differentiaali discussion. 

Thank you for listening, and I am happy to take any questions a you might have.

 

(Käännös Portigaliksi pidetystä puheesta konferenssissa ”Novos Desafios de Segurança e Defesa” 2.8.2023)

Minun RKP:ni juuri tänään

På svenska här

Miksi menimme tähän hallitukseen?

Tämän vuoden eduskuntavaalit olivat talousvaalit. Kahden kriisin seurauksena Suomen julkinen talous on vahvasti alijäämäinen ja ennusteet ovat synkkiä. Riippumatta siitä, minkä asioiden katsotaan vaikuttaneen vajeeseen – eikä viime kaudella vaikuttaneen opposition analyysi syistä ole täysin objektiivinen – on tarve korjausliikkeelle. 

Tämä tosiasia ohjasi vaalikeskustelua ja määritteli pitkälti myös vaalituloksen. Vaalitulos taas antoi osviittaa potentiaalisista hallituskoalitioista. Samoin osviittaa antoi puolueiden suhtautuminen julkisen talouden tasapainottamiseen. Kokoomus teki linjauksen kuuden miljardin sopeutustarpeesta. Tämä luku sai tukea valtiovarainministeriön virkamiesjohdossa, ja tästä muodostui käytänössä hallitusneuvotteluita ohjaava avainluku. 

Politiikkaa seuraavat tietävät, mikä ohjaa RKP:n toimintaa. RKP on ainoa liberaali keskustaoikeistolainen puolue. RKP:n politiikassa kestävä talous, EU-kysymykset, ihmisoikeudet ja globaali vastuu ovat erityisasemassa. Ne eivät ole pieniä politiikan sivuhaaroja, vaan puolueen historiaa tarkastellessa oleellisia puolueen politiikkaa määritteleviä kysymyksiä. Huolimatta siitä, että ne usein jäävät median ja ison yleisön silmissä kielikysymysten varjoon.

Tätä taustaa vasten on ilmeistä, ettei Petteri Orpon valitsema vaihtoehto ollut meille kaikkein mieluisin. Se oli kuitenkin ainut tarjolla oleva vaihtoehto SDP:n ja Keskustan neuvotteluhalujen ollessa heikot. Jouduimme siis pohtimaan, tulisiko RKP:n antaa mahdollisuus koalitiolle, jossa isoimpina puolueina vaikuttavat Kokoomus ja Perussuomalaiset. Vai sulkisimmeko sen heti kättelyssä vaihtoehtona pois? 

Johtuen puolueemme DNA:sta, jossa ajatus RKP:stä sillanrakentajapuolueena istuu tiukassa, koimme, että myös tälle kokoonpanolle tulee antaa mahdollisuus. Pidimme mahdollisuutta tärkeänä demokratia-ajattelun näkökulmasta – olihan Perussuomalaiset saaneet kansalta vahvan mandaatin. Kunnioitimme myös Petteri Orpon visiota ja menimme neuvotteluihin tietäen, että niistä tulisi vaikeat. Asetimme neuvotteluille kuitenkin selkeitä reunaehtoja. 

Talouden näkökulmasta lopputulos oli hyvä. Ohjelma toteuttaa toimia, joilla julkista taloutta tasapainotetaan kuuden miljardin euron edestä. EU-politiikan linja pysyy ja ilmastotavoitteista pidetään kiinni. Menoleikkauksia tehdään niin, että koulutuksen rahoitus turvataan. Ympäristön perusrahoitukseen ei myöskään kajota. 

Ohjelma linjaa myös merkittävistä työllisyystoimista. Sen pohjalta  työmarkkinat uudistetaan tavalla, jota ei voida missään nimessä pitää radikaalina. Suomi tekee nyt sen, minkä Saksa ja Ruotsi tekivät menestyksekkäästi 20 vuotta sitten. Nämä uudistukset käänsivät molemmat maat Euroopan talousvetureiksi. 

Olen varma ja haluan uskoa, että kaikki puolueet – olivatpa ne sitten hallituksessa tai oppositiossa – toivovat, että nämä uudistukset toteutuisivat. Tämä jo yksinkertaisesti siitäkin syystä, että kaikki puolueet tulevat korjaaman näiden uudistusten hedelmiä itse tulevaisuudessa hallituksessa ollessaan. Yli vaalikausienkin yltävät toimenpiteet ovat mielestämme vastuullisia ja viisaita. 

Hallitusohjelman kululeikkauspuoli on saanut kritiikkiä. Tämä on helppo ymmärtää. Neljä miljardia euroa on iso summa ja se tuntuu monen ihmisen ja järjestön arjessa. Leikkaukset ovat kuitenkin mielestämme vaikutuksiltaan hyvin tasapainossa.

Kaavailluilla menosopeutuksilla haluamme turvata hyvinvointia kaikille suomalaisille. ”Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat” -retoriikka voi palvella poliittisia tarkoitusperiä, mutta se ei peilaa mielestäni hallitusohjelman tavoitteita. Henkilökohtaisesti uskon vahvasti Pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, joka lähtee siitä, että kaikkein vauraimmatkin nauttivat vauraudestaan eniten yhteiskunnassa, jossa kaikkein vähäosaisimmillakin ovat asiat mahdollisimman hyvin. Tältä pohjalta seison hallitusohjelman takana myös sopeutusutoimien osalta.

Miksi nyt epäilemme hallituksen toimintakykyä?

Talous on tässä maailmassa edistyksen ja hyvinvoinnin moottori. Tilanteen kriisiytyessä talouden epätasapaino romahduttaa hetkessä maamme hyvinvoinnin. Emme ole pitkään aikaan olleet tilanteessa, jossa kukkaron nyörejä olisi jouduttu kiristämään. Olemme eläneet loivaa, mutta turvallista nousukautta. 

Viimeaikaiset kriisit ovat velkaannuttaneet meitä entisestään. Korkojen nousu ja vauhdittunut inflaatio leikkaavat ihmisten ostovoimaa nopeasti ja vääjäämättömästi. Tällaisessa tilanteessa taloutta on pakko sopeuttaa määrätietoisesti.

Talouden mekanismit ovat monimutkaisia. Niihin vaikuttavat työvoiman ja raaka-aineiden saatavuus, koulutustaso ja innovaatiokyky, kilpailukykyinen verotus, investointihalukkuus, poliittinen vakaus jne. Talous on siis monen asian summa. 

Yksi kestävän talouden ensisijaisista ajureista on luottamus: luottamus jatkuvuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. 

Luottamuksen horjuessa jotkut saattavat saada ”pikavoittoja”, mutta isossa kuvassa ja valtion tasolla kestävä talous perustuu luottamukseen. Tällöin puhutaan luottamuksesta kansalaisten välillä, luottamuksesta kansallisiin instituutioihin, luottamuksesta hallitukseen ja päättäjiin sekä luottamuksesta työmarkkinoihin.

Yksi Suomen merkittävimmistä kilpailueduista kansainvälisillä markkinoilla on pitkään ollut juuri poliittinen vakaus, joka kumpuaa luettelemieni tahojen keskinäisestä luottamuksesta. 

Hallituksen alkutaival on ollut luottamuksen rakentamisen ja rakentumisen näkökulmasta kuoppainen. Sisäistä luottamusta ovat nakertaneet pohdinta hallituksen keskeisten ministereiden ja kansanedustajien keskuudessa ilmenneistä fasistisista ja rasistisista ajatuksista. 

Perussuomalaisten ministereiden ja kansanedustajien ajatukset eivät ole tulleet meille RKP:n edustajille yllätyksenä. Yksityiskohtaisella tasolla ne kuitenkin olivat meille uusia. Tunsimme toki entuudestaan ryhmän tavan tehdä politiikkaa. Tiesimme heidän arvopohjansa erilaisuuden suhteessa omaamme. Tästä huolimatta halusimme uskoa, että hallitusvastuu toisi mukanaan maltillisuutta ja halua keskittyä asiakysymyksiin identiteettipolitiikan sijaan. 

Uskon, että perussuomalaisilla poliitikoilla ja puoluetta äänestäneillä on aito huoli joissakin maissa esiintyneiden maahanmuuttoon liittyvien ongelmien jalkautumisesta Suomeen. Suhtaudumme RKP:ssäkin näihin huoliin vakavasti, emmekä suinkaan ole lakaisemassa niitä maton alle. Maahanmuuttoon liittyviin haasteisiin voi kuitenkin suhtautua monin eri tavoin: niitä voi lähestyä uhkana tai mahdollisuutena. Suomi tarvitsee merkittävää maahanmuuttoa ja siksi fokuksen on oltava hyvässä ja tehokkaassa kotouttamisessa ja nopean kotoutumisen mahdollistavien toimenpiteiden luomisessa ja turvallisen ilmapiirin synnyttämisessä. Nopeaa kotoutumista eivät edistä johonkin tiettyyn ihmisryhmään kohdistuva kritiikki tai pilkka tai jonkin tietyn ihmisryhmän leimaaminen.

Meidän näkökulmastamme kysymys käynnissä olevassa keskustelussa on siis ensisijaisesti politiikan tekoa ajavista arvoista ja politiikan tekemisen tavoista. Meille politiikka on yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista maan kokonaisetu huomioiden. Tuloksellinen hallitustyö on mahdollista vain, jos hallituksen sisällä vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Nyt olemme hallitustaipaleen alkamisen jälkeen joutuneet jo kahteen ministereiden käytöksestä kumpuavaan luottamuskriisiin: ensin paljastui ministeri Junnilan natsismiin viittaavaa materiaalia ja nyt uusimpana Riikka Purran kirjoituksia, jotka eivät ole jakamattoman ihmisarvon näkökulmasta hyväksyttäviä. 

Kirjoitukset ovat vanhoja ja Purra pyysi niitä anteeksi. Kuitenkin tapa, jolla hän vesitti anteeksipyyntönsä 13.7. heikensi luottamustamme siihen, että anteeksipyyntö olisi aito. Tai, että hän olisi aidosti sisäistänyt puheidensa vaikutukset yhteiskuntaamme. (Purra: ”Kuten oli arvattavissa, nyt vastustajien tähtäimessä on jo perussuomalaisten käyttämä suora ja kaunistelematon puhe, maahanmuuttokriitikki ja vaadittavat politiikkatoimet. Jopa naista alistavien, tasa-arvon vastaisten tapojen arvostelu ”rumasti”! (Burkaa arvosteleva blogitekstini)…/…Yhtä varmasti kuin aina uuden perussuomalaisen virheen osoittelu jatkuu ja tulee jatkumaan, perussuomalaisetkin jatkaa linjalla, johon meillä on mandaatti. Jos se rasittaa muita puolueita liikaa, ongelma ei ole meidän.”) 

Purran ”takaisinvedon” lisäksi Purran tiedotustilaisuuden sisältöä on mitätöity kenttäväen, puoluesihteerin ja puhemiehen toimesta.

Olisimme toivoneet, että ministeri Purra olisi kertonut, miten hänen ajattelunsa on vuosien saatossa muuttunut ja mikä on muutoksen saanut aikaan. Olisimme myös toivoneet hänen selkeästi ilmaisseen aiempien sanomistensa olleen rasistisia ja irtisanoutuvansa jatkoa ajatellen kaikesta rasistisesta puheesta sekä vaativansa tällaista sitoumusta koko eduskuntaryhmältä.

Meille kysymys ei ole niinkään 15 vuotta vanhoista kirjoituksista, vaan Purran ja Perussuomalaisten reaktioista näihin teksteihin nyt tartuttaessa.

Rasistinen käytös on tuomittavaa olipa kysymyksessä kuka hallituksen edustaja tahansa. Kyse ei ole ajojahdista, joka kohdistuu Riikka Purraan tai Perussuomalaisiin, vaan sen tiedostamisesta, että länsimaisessa historiassa on surullisia ja kohtalokkaita esimerkkejä siitä, mitä seuraa, kun rasistinen ja fasistinen puhe pikku hiljaa normalisoituu. Historian valossa kysymys on pitkistä prosesseista ja meidän on huolehdittava siitä, ettei tällainen prosessi pääse Suomessa käyntiin.

Kuten hallitusohjelmassa selkeästi kirjataan, hallitus on sitoutunut edistämään ihmisten yhdenvertaisuutta. Ministerien eli kaikkien hallituksen edustajien on tehtävä kaikkensa, jotta tämä tavoite toteutuu. Puolueesta riippumatta.

Voimme miettiä johtavien poliitikkojemme sanomisten vaikutuksia siihen, millaisena Suomi nähdään kansainvälisesti opiskelu-, työ- tai investointikohteena, mutta yhtä olennaista on varmistaa, että kaikilla suomalaisilla ja Suomessa asuvilla on lähtökohtaisesti edellytykset tuntea olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Tästäkään syystä emme voi hyväksyä rasismia. Emme missään muodossa.

Hallituksen todellinen työ ei ole päässyt kunnolla edes alkuun. Kaikkien taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia luovien toimenpiteiden kanssa on kiire. Tilanne, jossa hallitusjäsenten lausunnot herättävät kysymyksiä hallituksen arvopohjasta ja on jyrkästi ristiriidassa hallitusohjelmassa lueteltujen periaatteiden kanssa on kestämätön. Riikka Purra totesi itse: ”Tämä ei tule loppumaan”. Hänen lausuntonsa on omiaan  herättämään niin hallituksen jäsenten kuin kansalaistenkin keskuudessa uusia kysymyksiä jatkosta. Epämääräisyys ei tue luottamuksen syntymistä.

Meille talous ja ihmisoikeudet, tuottavuus ja ihmisten tasavertaisuus, talous ja luonnon hyvinvointi ovat saman kolikon eri puolia. Talous mahdollistaa inhimillisen hyvinvoinnin ja toisaalta taloutta pitää johtaa sosiaalista vastuuta kantaen. Emme allekirjoita sellaista näkemystä, ettei toista voisi saada ilman toista. 

Haluamme toimia politiikassa sellaisessa viitekehyksessä, jossa molempia edistetään kunnianhimoisesti. Näistä lähtökohdista teemme poliittiset päätöksemme.

Hallitusohjelma ei ole meidän näkökulmastamme täydellinen, mutta se on etenkin talouden tasapainottamisen näkökulmasta hyvä. Siksi on erittäin valitettavaa, että hallituksen sisällä ja ympärillä vellovat ristiriidat muodostuvat ohjelman toimeenpanon esteeksi tai kohtuuttomasti hidastavat toimeenpanoa. Vaikka pragmaattisuus on tärkeää, pragmaattisetkaan päätökset eivät voi kestävyyden nimissä perustua muulle kuin kestäville arvoille. 

Summatakseni:

Politiikkaa voi tehdä monella eri tavalla ja yhteiskunnallisia ongelmia voi ratkoa monella tavalla. RKP on tunnettu kyvystään toimia sillanrakentajapuolueena. Siinä roolissa halusimme nytkin toimia ja sitä vasten olemme olleet valmiita tekemään tiettyyn pisteeseen asti poliittisia kompromisseja. Jos tällä hallituspohjalla heikennämme Suomen maakuvaa ja keskustelukulttuuria sekä Suomen vetovoimaa, kansallista yhtenäisyyttä ja poliittista vuoropuhelua, niin silloin kompromissien hinta on liian iso.

Mitä nyt?

Pidimme eilen 14.7. rakentavan ja analyyttisen ryhmäkokouksen. Kokous oli hyvin yksimielinen ja sen lopputuloksena julkaisimme tiedotteen, jossa ilmaisimme huolemme hallituksen toimintakyvystä. Emme vielä päättäneet luottamuksesta tai jatkosta. 

Aivan kuten viime viikkojen aikana, sosiaalisen median reaktiot tiedotteeseemme kertovat rasismikeskustelun käyvän kuumana. Ihmiset, myös meidän kannattajamme, osoittavat pettymystään siihen, ettemme välittömästi vaadi koolle äänestystä Purran luottamuksesta tai ettemme välittömästi kaada hallitusta.

Arvostamme RKP:ssä poliittisia prosesseja. Haluamme käydä aitoa vuoropuhelua kollegojemme kanssa löytääksemme kestäviä ja Suomen kokonaisetua parhaalla mahdollisella tavalla palvelevia ratkaisuja. Ymmärrämme, että ihmisten, myös meidän äänestäjiemme, on kotisohvalla istuessaan ja sosiaalista mediaa selaillessaan vaikea hyväksyä tai ymmärtää politiikan välillä hidastakin askellusta.

Me päättäjät – ja etenkin me ministerit – elämme kesän keskelläkin työarkeamme. Me osallistumme vaativiin kansainvälisiin kokouksiin, joissa on tuskin minuutin pituisia naisten- tai miestenhuonetaukoja, Ne eivät tarjoa mahdollisuutta keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa. Näissä kokouksissa pöydillä on Suomelle tärkeitä asioita. Me tiedämme, että on kohtuutonta ja myös epäviisasta aiheuttaa kollegoillemme tilannetta, jossa fokus pitää siirtää näistä asioista kriisin käsittelyyn, niin tärkeä kuin tämä asia onkin. 

Samalla kun arvoristiriidat, jotka vallitsevat RKP:n ja Perussuomalaisten välillä näyttävät vaikeilta yhteensovittaa, meillä on edelleen luottamus Petteri Orpoon. Siksi haluamme selkeästi kertoa kantamme ja antaa hänelle mahdollisuuden arvioida kokonaistilannetta. Kuten tiedotteessamme toteamme, tulemme Orpon johdolla jatkamaan keskustelua hallituksen toimintakyvystä ja tulevaisuudesta. Käymme vielä viimeisen keskustelun, jonka lopputulosta peilaamme RKP:n arvoihin. 

Sanat ja teot kertovat siitä maailmankuvasta, jonka varaan kukin puolue politiikkansa rakentaa. Emme voi olla mukana edistämässä maailmaa, jollaiseen emme itse usko. 

Omat äänestäjäni voivat luottaa siihen, että arvoni ovat ennallaan. RKP:n äänestäjät voivat luottaa siihen, että puolueemme arvot ovat ennallaan. Tai jos mahdollista, entistäkin kirkkaammat. 

Olen luottavainen sen suhteen, että nyt käynnissä olevasta rasismikeskustelusta seuraa hyviä asioita. Kiitos kaikille keskusteluun aktiivisesti osallistuneille. Jos jokin Pohjoismaisessa demokratiassa on arvokasta niin kansalaiskeskustelu ja kansalaisaktivismi. Juuri tässä ajan hetkessä en voi omalta osaltani riittävästi tätä korostaa.

Joskus on matkattava kauas nähdäkseen lähelle.

Tal på partidagen – puhe puoluekokouksessa 2023

Ett partis ideal är dess identitet. Och en identitet vårdas genom att vi med jämna mellanrum ställer oss frågan: Vad arbetar vi för? Vilka frågor driver vi? Vilken är vår värdegrund?

För ett parti är de här helt essentiella frågor. Det är de frågorna som definierar oss och svarena till dom frågorna är orsaken till att vi gör det arbete vi gör. De är orsaken till att vi är här idag, tillsammans.

Det här är vår första partidag efter riksdagsvalet. Vi lever och fungerar i en ny verklighet. Vi har en ny riksdag. Vi har nya ledamöter. Men grunden vi står på är den samma. Våra värden är de samma. Och dom definierar oss –  Vi är Svenska Folkpartiet.

Under fyra års tid satt vi med i Sanna Marins regering. Vi gjorde reformer inom social- och hälsovård, vi stärkte vår bildning. Vi satt upp nya mål för vårt klimatarbete och vi arbetade mot det målet. Vi gick igenom två stora kriser, vi navigerade i okända vatten – och vi gick med i Nato.

Vi satt i en koalition ledd av socialdemokraterna, men vi var inte ett vänsterparti.  Vi var Sfp, och vi behövdes som SFP. Vi var ett parti som också den perioden satt en klar prägel på regeringsprogrammet.

Vi gjorde regeringen bättre.

Nu är vi i nya förhandlingar. De här förhandlingarna är svårare än de föregående. Och inte för att den finansiella ramen är trång, den utmaningen klarar vi nog. Sfp har alltid arbetat för en ekonomisk politik där man tar ansvar för våra gemensamma medel.

Förhandlingarna är svåra eftersom det igen är en brokig koalition. Nu är inte den ekonomiska politiken den stora utmaningen oss partier emellan utan de ideologiska skillnaderna.

Det, att det är svårt, har inte undgått någon som följt med rapporteringen från förhandlingarna. Men å andra sidan – vem har sagt att det skall vara lätt?

Då det känns att dom ideologiska skillnaderna är för stora, försöker jag tänka på min pappas morbrors Patricks rättesnöre: gör inte det som är lätt utan det som är rätt.

Och rätt är att påverka. För att det är ju därför vi har gått med i politiken: för att påverka och för att försöka förverkliga det som vi tror tar oss och Finland framåt.

Vi har nu arbetat i snart 7 veckor, och har inte än nått målet. Sakta men säkert går vi vidare.

Det är också klar, att inte hela regeringsprogrammet, om vi kommer så långt, kommer att se ut som ett SFP-program. Men man kan med absolut säkerhet säga, att programmet blir bättre tack vare oss.

Vi värnar precis som alltid tidigare, om klimatet, om vår internationella roll, om mänskliga rättigheter, om glesbygden, hållbarheten, jämställdheten. Ibland gör vi det med stöd av andra. Men tyvärr också ibland utan det.

Arvoisa puolueväki.
Punamultahallituksessa meistä ei tullut vasemmistopuoluetta. Oikestohallituksessa meistä ei tule oikeistokonservatiivejä. Ei, vaikka jotkut tarkoitushakuisesti tällaista kuvaa medioissa maalailevat.

Ohjelmamme ei muutu. Politiikkamme ei muutu. Ne arvot, joiden puolesta työskentelemme, eivät muutu. Se mikä muuttuu, on maailma ympärillämme. Tämä muutos on vääjäämätöntä ja koskee myös meitä. Paikallemme emme voi jäädä. Jämähtäneisyys ja uhkakuvilla pelaaminen ei meitä houkuttele. Me uskomme ihmisen kykyyn tehdä kestäviä ratkaisuja. Me uskomme empatian merkitykseen. Me olemme avoimuuden, toivon ja tulevaisuuden puolue kaikille niille, jotka haluavat maatamme johdettavan näistä lähtökohdista.

Bästa partidag. Vår värdegrund ändrar inte.

Här är det viktigt att vi är konsekventa. Att vi kommunicerar vår linje. Att vi stöder varandra. Och kanske mer än tidigare: Att vi diskuterar. Att vi som individer och parti säger när vi är av annan åsikt. Och att vi håller ihop.

Bästa partidag. Hyvä puolueväki.

Den politiska retoriken har hårdnat. Identitetspolitiken slår rot.

Det är kontraproduktivt och det är onödigt. Vår politiska kultur vinner ingenting på att man importerar kulturkrigsretorik från USA eller låter förstå att vänster-högerlinjer har någonting med mänskliga rättigheter, miljöhänsyn eller jämställdhetsarbete att göra.  Det är historielöst och framförallt otroligt kontraproduktivt.  För bägge sidorna på den politiska spelplanen kan jobba för dessa frågor. .

Jämlikhet är inte socialism. Jämlikhet handlar om allas lika värde, om friheten och rätten att leva sitt liv som man vill. Från ett samhälleligt perspektiv handlar det också om att utnyttja allas potential till fullo. Jämlikhet är en förutsättning för både ett stabilt och välmående samhälle och en fungerande marknadsekonomi.

Det, att man har en förmåga att reflektera över gamla oförrätter och korrigera kurs är inte radikalt utan sunt förnuft och bildning. Det är insikt och förståelse och tyder på en förmåga att kunna ta till sig, att lära sig.

Arvoisa puolueväki.

Järkevä ilmastopolitikka ei ole vihervasemmistolaisuutta. Se ei myöskään ole naiivia tai epärealistista politiikkaa. Sen sijaan voisin hyvinkin väittää, että se on, jos sallitte yksinertaistuksen, oikeistolaisuutta, sillä se tunnistaa vihreässä siirtymässä piilevän taloudellisen potentiaalin. Jos yhteisvastuu ja huoli ekosysteemistä halutaan liittää sosiaalidemokraatteihin tai vasemmistoon, voi ilmastopolitiikkaa toki pitää vasemmistolaisena.

Minkä tahansa lähestymistavan ilmastonmuutoksen jarruttamiseen valitsemmekin, on ilmiselvää, että se palvelee koko poliittista kenttää, meitä kaikkia. Niin yksilöitä, yrityksiä kuin luontoa. Sillä meillä on vain yksi planeetta: ilman sitä, meillä ei ole mitään.

Järjelle on tilausta. Harmaan sävyjen näkemiselle on tilausta. Empatialle ja humaanille politiikalle on tilausta. RKP:lle on tilausta.

Me lähdemme siitä, etteivät asiat ole mustia vai valkoisia. Me vaadimme itseltämme erilaisten näkemysten kunnioittamista ja yhteensovittamista, vaikka se olisi vaikeaa. Inte det som är lätt, utan det som är rätt.

Siksi me istumme sitkeästi hallitusneuvotteluissa. Osa Suomesta ja suomalaisista kokee maailman myllerryksen erityisen uhkaavana. Suomessa on yhtä monta totuutta ja todellisuutta kuin on suomalaisia. Puolueemme DNA:ssa on halu toimia sillanrakentajana näiden todellisuuksien välillä.

Olemme yritteliäitä ja uteliaita ulkomaailmaa kohtaan, sillä olemme historian saatossa saaneet tällaisella asenteella aikaiseksi paljon hyvää. Meidän lasimme on puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä. Tätä seikkaa meidän kannattaa vaalia tietoisesti. Yhteistuumin.

Bästa partidag.
I den förra regeringen var vi den borgerliga liberala rösten. Den behövdes där och den rösten användes framgångsrikt. I en annan koalition kan vi vara rösten som balanserar lasset så att det inte kantrar över åt andra hållet.

Den här rollen har SFP haft i många koalitioner. Vi är mittenpartiet som får agera rollen som skiljedomare och inte sällan pianostämmare.

I kolgruvorna i England på 1800-talet hade man med burar med kanariefåglar nere i djupet. De signalerade, när kolmonoxidhalten i gruvan blev för hög. Den skyddade arbetarna.

Vi har i många koalitioner inte bara varit skiljedomare och stämmare utan också kanariefågeln. Vi har en stark värdekompass och kan se på världen som den mångfacetterade verklighet den är.

Mitten behövs och ingen verklighet har någonsin blivit sämre av att den balanserats upp lite grann.

Vilket är alternativet till en politik där man kan gå över blockgränser och där man kan arbeta också med partier som står långt ifrån en själv?

Det är blockpolitik. Och det är inte en hälsosam utveckling. Den bygger polarisering. Den minskar förståelse. Den gör det svårare att hitta lösningar.

Samtidigt är det ingen lätt uppgift att vara den som försöker motverka polarisering. Det är svårt att bygga förståelse. Det är lätt att tappa sig själv.

För allt skall man inte förstå. Vad som helst kan man inte acceptera. Det finns det som är rätt och det finns det som är fel. Vi ser skillnaden. Vi ser den klart. Och det är med det i som ledstjärna vi gör det arbetet vi gör.

Systeeminen ajattelu korostuu entistä polarisoituneemmassa ja epävakaammassa maailmassa. Haluan meidän olevan puolue, joka osoittaa käytöksellään ja toiminnallaan laajaa yleissivistystä ja kykyä isojen kokonaisuuksien hahmottamiseen.

Toivon meidän olevan se puolue, joka ei joudu käyttämään aikaa ja energiaa sisäisten ristiriitojen selvittelyyn, kun ratkottavanamme on koko maan ja maailman tulevaisuuden kannalta aidosti isoja ongelmia.

Olette varmaan kuulleet sanonnan ”culture eats strategy for breakfast”, ”kulttuuri syö strategian aamupalaksi”. Tämä pätee myös puoluepolitiikassa, vaikka sanan strategia tilalle voikin vaihtaa sanan ohjelma. Sisäinen toimintakulttuurimme heijastaa arvojamme. Näin on kaikkien toimijoiden kohdalla. Koska avoimuus ja suvaitsevaisuus ovat julkilausuttuja arvojamme, meidän tulee pyrkiä aina ratkaisemaan mahdolliset sisäiset ristiriitamme avoimesti ja rakentavasti. Muuten arvomme muuttuvat sanahelinäksi ja ohjelmamme intohimoinen toteuttaminen mahdottomaksi.

Miksi puhun tästä? En siksi, että puolueemme olisi riitainen, vaan siksi, että maailman polarisoituessa puolueissa toimiviin ihmisiin yritetään vaikuttaa ennennäkemöttömällä voimalla. Vaikuttamisen keinona käytetään usein rankkoja kärjistyksiä. Siksi meidän on puhuttava aktiivisesti arvoistamme ja kuunneltava toistemme näkökulmia kunnioituksella. Uskottava kivenkovaan siihen, että yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa.

Jatkuva avoin keskustelu ja luottamukseen perustuva väittely ovat avainasemassa sisäistä kulttuuria vahvistettaessa. Tällaisessa kulttuurityössä muun muassa RKP:n nuorilla on puolueessamme tärkeä rooli.

Toivon ja uskon, että RKP voi olla tunnettu siitä, että se on Suomen poliittisista puolueista yhtenäisin ja vakain. Toivon, että me kaikki yhdessä pyrimme tähän.

Takaisin arvopuheesta ja kulttuurista arjen politiikkaan ja sen haasteisiin.

Bästa partidag.

Den kommande regeringen kommer att ta över ansvaret för en ansträngd ekonomi. Pandemi och krig har satt sina spår. Nu måste vi rätta kursen. Positivt är det, att vi inte mera behöver fundera på om och när vi blir natomedlemmar. Medlemskapet är nu ett faktum.

För att få ekonomin på rätt köl igen krävs ett blomstrande näringsliv: vi behöver tillväxtföretag och export. Samtidigt står vi inför en stor demografisk utmaning och n allvarlig brist på arbetskraft. För att bekämpa denna utmaning behöver vi beslutsamma åtgärder. Vi måste säkerställa tillgången på arbetskraft genom att öka arbetskraftsinvandringen. Det är detta vi arbetar för i Ständerhuset

Den gröna omställningen skapar den ekonomiska tillväxt vi behöver . Det investeras nu i Finland mer än på länge. Det, att vi varit föregångare bär nu frukt och vi måste fortsätta på den inslagna vägen. Vår framgång är helt beroende av kunnande och innovationer. Detta är också saker som vi arbetar för i Ständerhuset

Bästa partidag,

Det är ett privilegium att få fungera som Svenska riksdagsgruppens ordförande. Vi är ett tio ledamöter starkt lag som inte går av för hackor. Också det har vi visat på Ständerhuset.

Men vi får inte göra vårt arbete utan er. Utan alla ni som arbetar på ett lokalt plan, i våra kommuner och städer. Utan Kvinnoförbundet, Seniorerna. Utan Svensk Ungdom, som inom Svenska folkpartiet ofta varit den drivande kraften för förändring. Fortsätt vara aktiva, att ta fram nya idéer och utmana oss när det behövs. Fortsätt se till att unga inte tror på de förenklade lösningar, som populistiska rörelser vill förmedla.

Ert arbete ledde till vårt inval. Och med era tankar, motioner, förslag är ett Sfp igen lite bättre och lite klokare efter denna partidag. Och vi riksdagsledamöter har igen lite enklare att föra fram vår politik i riksdagen. Tack!

Ojasta onneen, ei allikkoon – Ajatuksia vastuullisesta politiikanteosta

”We have nothing to fear, but fear itself”. Emme voi antaa pelon ohjata tekemistämme, mutta on syytä pelätä tekemättä jättämistä. Ja vääriin asioihin keskittymistä.

Suomi ei ole syvässä kriisissä, mutta suunnanmuutokselle on selkeä tarve. Ei siksi, että vanha suunta olisi ollut ”vastuuton”, ”holtiton”, tai jotain muuta sen suuntaista, vaikka vastakkainasetteluun pyrkivä poliittinen retoriikka tällaista mielikuvaa pyrkiikin vahvistamaan. Tosiasia on, että Säätytalolla nyt neuvottelevien puolueiden ratkaisut eivät olisi viime hallituskaudella fiskaalisessa mielessä juurikaan eronneet toisistaan. Muutokselle on tarve yksinkertaisesti siksi, että kahden kriisin jälkeen on ilmeistä, ettemme selviäisi kunnialla enää kolmannesta.

Siksi hallitusneuvotteluiden pääpaino on tällä kertaa taloudessa. Kestävyysvaje on liki yhdeksän miljardia euroa ja se on kurottava umpeen, jotta meillä olisi edellytyksiä kohdata mahdolliset tulevat kriisit ja niiden mukanaan tuomat markkinahäiriöt. 

”If it ain’t broke, don’t fix it”. Eli ei kannata korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Sen sijaan on keskityttävä korjaamaan asiat, jotka ovat aidosti korjaamisen tarpeessa. 

Suomi on erkaantunut muiden Pohjoismaiden kehityksestä. Rakenteellinen työttömyys on korkeammalla tasolla ja tuottavuuden kasvu on ollut heikompaa kuin muissa maissa. Julkinen taloutemme on kroonisesti alijäämäinen. Työmarkkinat ovat jäykät ja niillä on merkittävä kohtaanto-ongelma. 

Samaan aikaan väestömme vanhenee. Syntyvyys on matala ja demografinen pyramidi on nurinperinpäin. Esimerkiksi Ruotsilla ei näitä ongelmia ole. 

Ja nämä ovatkin ne eniten korjaamista kaipaavat asiat: työmarkkinat on saatava joustaviksi ja väestön ikärakenne korjatuksi.

Vaikka meillä on selkeitä haasteita, näkyvissä on myös selviä valonpilkahduksia. Pelkästään viime vuonna Suomessa julkistettiin vihreään siirtymään liittyviä investointisuunnitelmia yli 16 miljardin euron edestä. Juna on lähdössä liikkeelle ja on meistä itsestämme kiinni, käytämmekö tämän ”momentumin” hyväksemme. 

Mikään mainitsemistani haasteista ei ratkea maahanmuuttoa suitsimalla tai vihreää siirtymää hidastamalla. Päin vastoin: nämä käsillä olevat ongelmat vain pahentuisivat jos toimisimme näin. 

Viime vuosi oli maahanmuuton osalta poikkeuksellinen. Venäjän sota Ukrainassa näkyi myös Suomessa. Noin 48 000 ukrainalaista haki tilapäistä suojelua vuonna 2022.

Normaalioloissa Suomeen kohdistuva maahanmuutto on kuitenkin vaatimatonta. Nettomaahanmuutto pyörii vuositasolla noin 15 000 ihmisen kieppeillä. Se on kestämättömän vähän. Turvapaikkaa hakee noin 2000 ihmistä vuositasolla. Sekin on lukuna vaatimaton. 

Ellemme saa nettomaahanmuuttoa kasvatettua useilla kymmenillä tuhansillla ihmisillä vuositasolla, olemme pulassa. ETLA:n selvityksen mukaan nykyisellä tasolla pysyminen johtaisi siihen, että työikäinen väestö pienenisi 20% seuraavien 50 vuoden aikana.

Mitä siitä seuraisi? Se, että kansantaloutemme kurjistuisi ja esimerkiksi eläkeikää olisi nostettava reilusti. Kestävyysvajeen korjaaminen onkin äärimmäisen haasteellista, ellei maahanmuutto lisäänny. ETLA on arvioinut, että 44 000 henkilön nettomaahanmuutto on taso, joka stabilisoisi huoltosuhteen. Selvää on, ettemme pääse tuohon tavoitteeseen ilman määrätietoisia toimia. 

Nykyisen spektrin mukainen maahanmuutto vahvistaa julkista taloutta. Tämä on objektiviinen fakta. 

Maahanmuuttajien työllisyysaste on Suomessa liki kantasuomalaisten luokkaa. Ero on enää hyvin pieni. Kotouttaminen onnistuu koko ajan paremmin myös siksi, että asenteet muuttuvat maahanmuuttajia kohtaan suopeammiksi. Tutkimusten mukaan yritys, joka on palkannut kerran ulkomaalaistaustaisen suhtautuu seuraavan ulkomaalaisen palkkaamiseen jo huomattavasti positiivisemmin. Pelot karisevat tehokkaimmin kokemuksen myötä, ja hyvä niin. 

Maahanmuuton ongelmista pitää puhua avoimesti ja ratkaisukeskeisesti: liian pienestä määrästä maahanmuuttajia, Suomen vetovoiman puutteesta, tehottomista prosesseista, asenneremontin tarpeesta, koulutukseen liittyvistä haasteista, liian hitaasta työmarkkinoille pääsystä ja tiettyjen ryhmien kohdalla korostuvista kotouttamisen haasteista ja segregaation lieveilmiöistä, kuten esimerkiksi jengiytymisestä. Ensiarvoisen tärkeää on esimerkiksi se, että humanitääristä polkua pitkin tulleet naiset pääsisivät nopeasti työelämään kiinni. 

On myös hyvä muistaa, että ne asiat, jotka aiheuttavat ongelmia maahanmuuttajille, aiheuttavat usein yhtälailla ongelmia kantaväestölle. Kannustinloukku on loukku ihmisen taustasta riippumatta. 

Näihin asioihin tulisi meidän tulisi nyt pureutua – pragmaattisesti, yleistyksiä tietoisesti välttäen.

Entä onko ilmastomuutoksen vastainen työ meille rasite ja ongelma? Kurittaako se suomalaisia ja ajaako se meidät kilpailukyvyttömäksi takapajulaksi?

Ei. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on välttämättömyys – kaikkien maiden osalta. Tähän asti tehdyt toimet ovat pienentäneet esimerkiksi sähkön hintaa Suomessa. Ei ole sattumaa, että sähkön hinta oli viime vuonna Suomessa Euroopan toiseksi halvinta. 

Vihreä siirtymä kasvattaa taloutta ja vahvistaa omavaraisuuttamme ja huoltovarmuuttamme. 

Vaihtoehtoiset polut ovat kalliita ja murentavat maamme teollista pohjaa. Ei ole epäselvää, mihin suuntaan maailma on menossa. Meidän kannattaa siksi suhtautua ”uuden maailman” mahdollisuuksiin uteliaasti ja kunnianhimoisesti. Se, että jumitumme voivottelemaan meille asetettujen ilmastotavoitteiden kohtuullisuutta esimerkiksi suhteessa Kiinan velvoitteisiin ei vie meitä maana eteenpäin. Kiina on ollut eurooppalaisen kuluttamisen ”takapiha” vuosikymmenten ajan. On tullut aika kantaa vastuuta takapihan siivoamisesta.

”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. Se edellyttää kuitenkin objektiivista tietoa ja sen analyyttistä prosessointia. 

Siksi kriittiset, Suomea eteenpäin vievät päätökset eivät saa takertua identiteettipolitikointiin. Tällaisen politiikan tavoite on puhua ja edistää sitä, mitä ”omien” kuvitellaan haluavan. Tällainen politiikka ei ole suoraselkäistä koko maan edun ajamista. Hankalista asioista ja päätöksistä viestiminen omalle äänestäjäkunnalle on normaalia vastuunkantoa. 

Meitä kansanedustajia ei ole äänestetty eduskuntaan miellyttämään äänestäjiä, vaan ajamaan Suomen kokonaisetua.  

Ja vielä: Pohjoismainen yhteiskuntamalli on kehittynyt niin vasemmiston kuin oikeiston toimesta sellaiseksi kuin se tänään on.  Politiikassa, yhteiskuntatieteissä tai taloudessa ei juurikaan ole olemassa absoluuttisia totuuksia.  On myös runsaasti asioita, joita ei ole mielekästä väkisin paikantaa vasen-oikea -akselille. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, eikä vähemmistöjen suojelun pitäisi hyvinvointivaltiossa olla kiistanalainen asia. Se, että tunnistamme tehdyt vääryydet ja pyrimme korjaamaan kurssia ei ole radikaalia saatikka hölmöä, vaan viisautta, jonka varassa länsimainen yhteiskunta – ja Suomi osana sitä – on kehittynyt vuosisatojen saatossa. 

Olemme olleet perinteisesti ylpeitä siitä, että meitä on kutsuttu sivistysvaltioksi. Sivistysvaltion status pitää kuitenkin jatkossakin ansaita. Pahoin pelkään, että ilmassa oleva pyrkimys poliittiseen vastakkainasetteluun ja halu yksinkertaistaa monimutkaisia kokonaisuuksia juontaa ajattelemattomuudesta. Sivilisaatiot ovat usein tuhoutuneet juuri silloin, kun ne ovat ottaneet kulttuuriset saavutuksensa itsestäänselvyyksinä. 

. 

Luottamuspääomaa rakentamassa

Kun tulin mukaan politiikkaan kaksi eduskuntakautta sitten, monet asiat yllättivät minut. Ehkä eniten yllätyin poliitikkojen välisistä lämpimistä suhteista. Tämä näkyy etenkin silloin, kun istuntosalin TV-kamerat on suljettu. Asiat riitelevät, mutta ihmiset harvemmin.

Tiimihenkeä ja kollegiaalisuutta tarvitaan, sillä ilman sitä on politiikassa mahdotonta saada mitään aikaiseksi. Sanonta ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”, on otettava vakavasti, sillä monipuoluejärjestelmässä hallituspohjat vaihtuvat kaudesta toiseen.

Viime huhtikuussa pois nukkunut Ilkka Kanerva oli minulle yhteistyökyvyn ruumiillistuma. Valtavan kokemuksensa ja sosiaalisen lahjakkuutensa ansiosta hän huomasi herkästi kollegojensa huolet ja tarpeet. Hän oli aina käytettävissä, jos joku tarvitsi sparrausapua. Tällaisen käytöksen valossa ei ole yllättävää, että hänen urastaan muodostui eduskunnan historian pisin.

Yhteisöllisyyttä pitää vaalia

Positiivisia kokemuksiani vasten on huolestuttavaa nähdä, miten politiikkaan on hiipimässä yhteiskunnallista kehitystä yleisemminkin varjostava ilmiö, polarisaatio. Se näkyy puheena, joka ruokkii ristiriitoja, kärjistää muiden sanomisia ja luo keinotekoisia vastakkainasetteluja eri ihmisryhmien välille. On ”me” ja ”ne”, ”kansa” ja ”eliitti”.

Populistinen retoriikka on mielestäni vaarallista ennen kaikkea siksi, että asioiden yksinkertaistaminen on valheellista. Yhteiskunta koostuu valtavasta määrästä erilaisia intressiryhmiä ja monimutkaisia riippuvuussuhteita. Poliittisen konsensuksen löytyminen ei ole koskaan helppoa, eikä politiikassa saavuteta kestäviä tuloksia asioita väkisin läpi runnomalla. Politiikan teon ytimessä pitäisikin vastakkainasettelun sijaan olla halu sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä.

Politiikasta, kuten elämästä ylipäätään, uhkaa tulla lyhytjänteistä. Mittaamme klikkauksia ja peukkuja. Meitä hallitsevat algoritmit. Yhteisöllisyys vähenee, vaikka juuri se tekee meidät tutkitusti onnellisiksi.

Haasteissa piilee mahdollisuus

Monet kohtaamistamme suurista haasteista edellyttävät pitkän aikavälin perspektiiviä, yhteistyötä ja laajaa yleissivistystä. Isoon kuvaan keskittymistä ja asenteisiin vaikuttamista.

Ilmastonmuutokseen on mahdotonta puuttua, jollemme sisäistä, mikä meitä kulman takana odottaa. Taloudellista kilpailukykyämme on mahdotonta kasvattaa, jollemme varmista toimintaympäristömme ennustettavuutta. Työvoimapulaa on mahdotonta ratkaista, jollemme rakenna työmarkkinoita, jotka perustuvat avoimuuteen ja luottamukseen. Ja niin edelleen.

Olen valinnut puolueeni huolellisesti. Haluan seistä joukkueessa, joka arvostaa sivistystä, vakautta ja pitkäjänteisyyttä. Tiedän, ettei RKP muuta kurssiaan kovassakaan tuulessa. Rakennamme tulevaisuutta samaan aikaan sekä menneisyyden hiljaista tietoa hyödyntäen että tulevaisuuteen avoimin mielin tähyillen – pelottomasti ja oikeudenmukaisuutta peräänkuuluttaen. Ja ihmisiin luottaen.

Näkökulmien runsaus on rikkaus

Omassa politiikassani pyrin laajan luottamuspohjan rakentamiseen. Tiedän tämän edellyttävän ihmisten kuuntelemista. Myös niiden, jotka ajattelevat asioista toisin kuin minä tai puolueeni.

Pelkään kuplautumista kuin ruttoa. Sen välttäminen ei ole helppoa, vaan edellyttää ponnisteluja. Haluan ymmärtää meitä ympäröivää todellisuutta niin syvällisesti ja monipuolisesti kuin mahdollista. Toivon, että tämä tavoite välittyy kaikille heille, joita työssäni ja vapaa-ajallani tapaan.

Toivon, että tämän lehden artikkelit piirtävät kuvan siitä, mitä minä ja RKP edustamme: maailmaa, joka perustuu demokratiaan, yhteistyöhön, yritteliäisyyteen, liberaaleihin arvoihin, laadukkaaseen koulutukseen, kansainvälisyyteen ja tasa-arvoon.

Nostan esille ihmisiä, jotka puhuvat ajankohtaisista haasteista ja mahdollisuuksista koskien taloutta ja sitä, miten meidän pitäisi huolehtia toisistamme ja inhimillisestä pääomastamme kestävällä tavalla.

Toivottavasti artikkelit inspiroivat teitä yhtä paljon, kuin ne inspiroivat minua.

(Julkaistu vaalilehdessäni 2023)