Kaasuputkeen tarvitaan naapurien yhteinen kanta

/0 Comments/in , , /by

(Vieraskynä-kolumni Helsingin Sanomissa Elina Lepomäen kanssa 8.10.2016)

Suomen ja Ruotsin erilaiset ulkopoliittiset linjaukset Nord Stream 2 – hankkeessa vaikeuttavat yhtenäisen turvallisuuspolitiikan rakentamista.

Nord Stream 2 -hankkeen tavoitteena on rakentaa kaksi kaasuputkea Laukaansuusta, venäjäksi Ust-Lugasta, Saksan Greifswaldiin.

Nord Streamin ensimmäisen vaiheen putket valmistuivat tämän vuosikymmenen alussa. Sen jälkeen Euroopan turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut olennaisesti Ukrainan sodan, Krimin anastuksen sekä Itämeren alueen lisääntyneen sotilaallisen aktiivisuuden vuoksi.

Nord Stream -yhtiön pääomistaja on venäläinen Gazprom. Monet Euroopan maat katsovat uusien kaasuputkien rakentamisen heikentävän EU:n yhteistä Venäjä-politiikkaa, Ukrainan ja muun Itä-Euroopan asemaa sekä turvallisuuspoliittista tilannetta Itämerellä.

Nord Streamin kakkosvaihetta rakentava yhtiö jätti syyskuun puolivälissä Ruotsin elinkeinoministeriölle projektihakemuksen. Ruotsi on ensimmäinen viidestä maasta, joka tekee projektista lupa-arvion. Ensi vuonna yhtiö jättänee lupa-anomuksen myös Suomelle, Venäjälle, Tanskalle ja Saksalle. Saksassa hallitus kannattaa kaasuputkea: asiaan liittyy energiataloudellinen intressi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) totesi syyskuun lopussa kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa, että uusien putkien rakentaminen Nord Stream 1 -putkien rinnalle ei “tämän hetkisen arvion mukaan” vaikuta Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan”. Myöskään rakentamisvaiheeseen ei pääministerin mukaan odoteta kohdistuvan turvallisuusuhkia, koska hanke on “tehokkaassa virkamiesvalvonnassa”. Suomi näkee Nord Stream 2:n kaupallisena hankkeena.

Suomen kanta eroaa selvästi Ruotsin kannasta. Ruotsin sosiaalidemokraattinen hallitus ja pääoppositiopuolue maltillinen kokoomus ovat kääntyneet Nord Stream 2 -hanketta vastaan.

Ruotsin puolustusvoimat ja puolustusministeri Peter Hultqvist ovat puhuneet turvallisuuspoliittisen arvion tekemisestä lupa-arvion yhteydessä. Ulkoministeri Margot Wallström kertoi hiljattain valtiopäivillä Ruotsin pyrkivän toimimaan EU:ssa aktiivisesti sen puolesta, ettei toista Nord Stream -putkistoa rakenneta. Ruotsi on nimittänyt asiaa varten erikoislähettilään. Vaikutustyölle Ruotsi on saanut tukea Baltiasta.

Ruotsissa kaasuputkihanke on herättänyt pitkään kriittistä keskustelua, sillä sen rakentaminen edellyttäisi muun muassa Gotlannissa Sliten sataman vuokraamista Nord Stream -yhtiön käyttöön.

Suomessa uusien kaasuputkien rakennusvaiheen logistiikkakeskukset sijaitsevat Kotkassa ja Hangossa. Rakennustöiden valmistelu on jo aloitettu, vaikkei Nord Stream 2:n lupaprosessia ole vielä käynnistetty.

Uusien putkien rakentaminen edellyttää Suomessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, valtioneuvoston lupaa talousvyöhykkeen käyttöön sekä vesilain mukaista rakentamislupaa. Kaasuputket kulkevat Suomen ja Ruotsin talousvyöhykkeellä mutteivät niiden aluevesillä. Rantavaltion oikeudet ja velvollisuudet ovat talousvyöhykkeellä rajoitetummat kuin aluevesillä.

Suomi ja Ruotsi ovat mukana EU:n energiaunionissa. Sen tarkoitus on vähentää riippuvuutta yksittäisistä polttoaineista, energiantoimittajista ja toimitusreiteistä. Energiaunioni käynnistettiin Ukrainan sodan vuoksi. Monien jäsenmaiden katsottiin olevan liian riippuvaisia muutamasta energiamuodosta, ennen kaikkea venäläisestä kaasusta.

On ilmeistä, ettei Nord Stream 2 -hanke toimi energiaunionin tavoitteiden puolesta. Se lisää riippuvuutta yhdestä energialähteestä ja yhdestä toimittajasta, Gazpromista.

Nykyisten yhteyksien kapasiteetin nostaminen tulisi halvemmaksi kuin uusien putkien rakentaminen. Nytkin Nord Stream 1:n kapasiteetista on käytössä vain hieman yli puolet. Tästä voi tehdä johtopäätöksen, että Nord Stream 2:lla on poliittiset tarkoitusperät. Suomessa tulisi pohtia hankkeen turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia koko Euroopassa.

On huolestuttavaa, jos Suomi ottaa asiassa eri kannan kuin naapurimaat.

Suomen ja Ruotsin tiivistyvää yhteistyötä turvallisuuspolitiikan saralla on kiitelty molemmissa maissa – viimeksi Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selvityksessä syyskuun alussa. Ilman yhtenäistä ulkopolitiikkaa Suomen ja Ruotsin välille on vaikea kuvitella yhtenäistä turvallisuuspolitiikkaa.

Alin tarina voisi olla toisenlainen

/0 Comments/in , , /by

Minuun otti toissa päivänä yhteyttä Ali. Ali on kotoisin Irakista, ja hän on saanut Suomesta turvapaikan. Hän on sen jälkeen pyrkinyt käynnistämään perheenyhdistämisprosessin, mutta huonolla menestyksellä.

Perheenyhdistämistä pitää hakea perheenjäsenten, eli vielä Irakissa oleskelevien vaimon ja kahden tyttären. Irakin kansalaisten osalta perheenyhdistämisprosessi on laitettava vireille hallituksen päätöksen mukaisesti Suomen suurlähetystössä Ankarassa, Turkissa. Tämä on osoittautunut suureksi haasteeksi.

Ali sai rahoitettua sekä vaimolleen ja kahdelle tyttärelleen että itselleen matkat Turkkiin. Viisumeidenkin oli määrä olla kunnossa. Tullessaan Istanbuliin Alia ei kuitenkaan päästetty maahan. Rajalla vedottiin vuonna 2013 perheen osalta aloitettuun ja sittemmin keskeytettyyn turvapaikkaprosessiin. Myöskään Alin perhettä ei päästetty lentokenttää pidemmälle. Tietojeni mukaan Turkki suhtautuu kaiken kaikkiaan äärimmäisen nihkeästi Irakilaisille myönnettävien viisumeihin.  Alin perheelle kävi juuri näin – Ali palautettiin Suomeen, perhe Irakiin.

Nyt näyttää vakavasti siltä, että perheyhdistämistä ei saada käynnistettyä, sillä Alin vaimoa ja kahta tytärtä ei päästetä Turkkiin, missä perheenyhdistämishakemus Suomeen pitäisi jättää sisään. Suomessa oleskeleva Ali ei myöskään pysty täältä panemaan hakemusta vireille, sillä säännöt eivät tällaista menettelyä salli.

Maahanmuuttopolitiikka on viime päivänä taas keskusteluttanut meitä suomalaisia – ja syystä. Alin perheen kohtalo on vain yksi esimerkki turvapaikkahakemusten käsittelyyn liittyvistä ongelmista. Ongelmat näkyvät myös tilastoissa: vuoden alussa Irakilaisten hyväksymisprosentti oli 80 prosentin tietämissä, tällä hetkellä hakemuksista hyväksytään noin 15 prosenttia. Hyväksymisprosentti on huomattavasti alle yleiseurooppalaisen tason, joka on 64 prosenttia. Syitä negatiiviseen kehitykseen on monia, mutta pidän mahdollisena, että sen taustalla on myös poliittisista ohjausta jossain muodossa.

Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa on leimannut dramatisointi ja tietoinen pyrkimys asettaa esteitä turvapaikkapäätösten tielle. Suomi on kuitenkin selvinnyt hyvin viimeisen vuoden haasteista. Tänne jäävien maahanmuuttajien lukumäärä vastaa jääkiekkomaaottelun yleisön määrää. Reilu 10 000 uussuomalaista vuodessa ei ole meille ylitsepääsemätön haaste.

Perheiden yhdistämisen vaikeuttaminen on ongelma. Esimerkiksi Ruotsiin perheenyhdistämistä hakevat henkilöt voivat täyttää hakemuksensa verkossa. Hakemuksen voi täyttää jo Ruotsissa oleva perheenjäsen tai ulkomailla olevat perheenjäsenet. Vasta päätöksen käsittelyn yhteydessä yhdistämistä toivova perhe matkustaa määrättyyn Ruotsin suurlähetystöön haastattelua varten. Kun perheenyhdistämistä haetaan Suomeen, perhe joutuu matkustamaan ensin hakemusta jättäessä ja uudestaan kun päätöstä käsitellään. Tämä tekee prosessista kalliin ja vaikean. Ruotsi myös käsittelee Irakin kansalaisten hakemuksia sekä Ammanin että Teheranin suurlähetystöissään Ankaran suurlähetystön lisäksi. Tämä olisi meillekin mahdollista. Suomi on kuitenkin rajoittanut irakilaisten ja syyrialaisten hakemuksien ainoastaan Ankaran suurlähetystöön.

Perheiden yhdistämisiin liittyvät ongelmat eivät ole pelkästään tämän hallituksen omallatunnolla. Asioiden tietoinen, turha vaikeuttaminen sen sijaan on. Kun henkilö on saanut häneen kohdistuneen uhan takia turvapaikan, on syytä olettaa, että tämä vaara, tämä uhka myös koskee hänen perhettään. Silloin yhdistämisen käsittelyn tulee olla mahdollisimman helppoa, mahdollisimman sujuvaa ja läpinäkyvää. Kaikki muu on epäinhimillistä, ja arvojemme vastaista. Alin tarinan tulisi olla toisenlainen.

 

Vi riksdagsledamöter skall inte gömma oss bakom folkomröstningens skynke

/0 Comments/in , , /by

Pressmeddelande 31.5.2016
Publiceringsfritt genast

Inom de närmaste åren kommer Finland med stor sannolikhet att ta ställning till NATO. I samband med det har diskussionen om en möjlig folkomröstning tagit fart. Riksdagledamot Anders Adlercreutz tycker inte att en folkomröstning är rätt väg.

– Det är väsentligt att vi för en aktiv diskussion om ämnet. Men det är inte rätt att undfly det ansvar man blivit tilldelad som riksdagsledamot. Visst, det skulle vara bekvämt att undvika att ta ställning till frågan och hänvisa till en kommande folkomröstning då man av en väljare blir tillfrågad om hur man förhåller sig till NATO. Som folkvald måste man dock även fatta svåra beslut – och stå för sin åsikt.

– Vi ordnade inte en folkomröstning om Lissabon-fördraget som på många sätt medförde mer djupgående säkerhetpolitiska, ekonomiska och politiska konsekvenser än vad ett potentiellt NATO-medlemskap skulle medföra.

Ett möjligt NATO-medlemskap är ett stort steg för ett land som Finland – inte i praktiken, men som en symbolfråga. Vi ser alliansfriheten som en viktig del av den nationella identiteten. Vår kommande försvarslösning kan se ut på många sätt, och ett ökat nordiskt samarbete är ett av alternativen. Alla de här alternativen bör begrundas. Men det här – liksom all säkerhetspolitik – är en känslig fråga. Den bör beredas försiktigt, med stark utrikes- och försvarspolitisk sakkunskap – och gärna i nära samarbete med Sverige.

– En folkomröstning lämpar sig dåligt för ett ärende som gäller säkerhetspolitik. Vi vet hur aktivt vårt östra grannland på olika sätt strävar till att påverka folkopinionen redan idag. Vi kan blott ana vilken propagandaoffensiv en folkomröstning skulle medföra. Att tala om en fri viljeyttring i det skedet är inte realistiskt, avslutar Adlercreutz.
Tilläggsuppgifter:
Anders Adlercreutz
tel. 044 981 0191

Meidän kansanedustajien ei tule piiloutua kansanäänestyksen taakse

/0 Comments/in , , /by

Lehdistötiedote 31.5.2016
Julkaisuvapaa heti

Suomi tulee lähivuosien aikana mitä suurimmalla todennäköisyydellä ottamaan kantaa NATO-jäsenyyteen. Keskustelu mahdollisesta kansanäänestyksestä on saanut viime aikoina uutta vauhtia. Kansanedustaja Anders Adlercreutz ei pidä kansanäänestystä tarkoituksenmukaisena.

– On olennaista, että keskustelemme asiasta aktiivisesti monella tasolla. Kansalaisten ajatuksia on syytä kuunnella, mutta Nato-jäsenyydestä päättämistä ei pidä ulkoistaa kansanäänestykselle. Meidän kansanedustajien ei pidä paeta vastuuta, jonka olemme kansalta saaneet. Seuraavien vaalien alla olisi helppoa olla ottamatta asiaan kantaa ja viitata kansanäänestykseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän pitää kansanedustajina pystyä tekemään NATO-jäsenyyteen liittyvä vaikea päätös – ja seistä päätöksemme takana, Adlercreutz sanoo.

– Emme järjestäneet kansanäänestystä Lissabonin sopimuksesta, joka toi tullessaan syvällisempiä turvallisuuspoliittisia, taloudellisia ja poliittisia seurauksia kuin mitä mahdollinen Nato-jäsenyys tekisi, Adlercreutz sanoo.

Nato-jäsenyys olisi iso askel Suomelle – ei niinkään käytännössä, vaan ennen kaikkea symbolisella tasolla. Näemme liittoutumattomuuden tärkeänä osana kansallista identiteettiämme. Tulevalle maanpuolustusratkaisulle on olemassa monta vaihtoehtoa ja lisääntyvä pohjoismainen yhteistyö on yksi näistä. Kaikkia vaihtoehtoja tulee edelleen tarkastella ja arvioida tarkkaan. Mahdollinen Nato-jäsenyys on kaikkien turvallisuuspolitiikkaan liittyvien kysymysten lailla erittäin arkaluontoinen asia ja sellaisena sitä tulee myös kohdella. Vaihtoehdot tulee selvittää erityisellä huolellisuudella, vahvaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen osaamiseen pohjautuen – ja mielellään läheisessä yhteistyössä Ruotsin kanssa.

– Kansanäänestys ei ole oikea tapa ratkaista turvallisuuspolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. Tiedämme, kuinka aktiivisesti itäinen naapurimme yrittää jo tällä hetkellä vaikuttaa kansalaistemme mielipiteisiin. Voimme vain kuvitella, millaisen propagandahyökkäyksen kohteena olisimme, jos päättäisimme järjestää NATO-jäsenyydestä kansanäänestyksen. Siinä tilanteessa ei olisi realistista puhua kansan vapaasti muodostamasta kannasta, Adlercreutz sanoo.
Lisätietoja:
Anders Adlercreutz
puh. 044 981 0191

Spetsprojekten är planekonomi

/0 Comments/in , /by

Hur man än försöker vara konsekvent och agera enligt sunt förnuft så går det ibland fel. Det här är ingen nyhet inom politiken – och också mänskligt. Förnuft och politiska målsättningar går inte alltid hand i hand, hur mycket man än skulle hoppas på det.

Sote-reformen hotar bli en enda stor soppa. Man försöker med hjälp av samma struktur skapa ett fungerande och effektivt system och samtidigt cementera statsministerpartiets lokala inflytande och valorganisation. Den ena målsättningen håller på att förverkligas – tyvärr på bekostnad av den andra.

Samma logiska kullerbytta går att finna i diskussionen om statens om ägarstyrningspolitiken. Samtidigt som regeringen helt riktigt talar för en utvidgad marknadsekonomi, förbereder den en försäljning av statens ofta vinstbringande – och i många fall också strategiska – egendom för att finansiera spetsprojekten och täcka utgifter i budgeten.

Spetsprojekten då? I en marknadsekonomi har man traditionellt tänkt,  att staten skapar förutsättningarna och marknaden tar hand om resten. Företagen och konsumenterna väljer vinnarna, inte staten. Andra metoder har man givetvis också experimenterat med, senast under det förra århundradet på andra sidan gränsen, men resultaten har inte varit smickrande.

Spetsprojekten kan liknas vid planekonomin. När staten skär i forskningens finansiering och säljer sin egendom för att använda pengarna till spetsprojekt valda av staten, inte marknaden – då kör regeringen över marknadsekonomins mekanismer och spelar ett spel där insatserna är höga och resultatet mycket osäkert.

Ifall regeringen behöver ideologisk – och logisk – sparringshjälp står vi till förfogande.

 

Kärkihankkeet ovat sukua suunnitelmataloudelle

/0 Comments/in , /by

Vaikka kuinka pyrkii olemaan johdonmukainen ja vannoo järjen nimiin, niin sitä ajautuu välillä raiteilta. Tämä on politiikassa tuttua – ja myös inhimillistä. Järki ja poliittiset tavoitteet eivät aina ole sovitettavissa yhteen, vaikka sitä miten toivoisi.

SOTE:sta uhkaa syntyä iso sotku, kun samalla rakenteella yritetään sekä synnyttää toimiva ja tehokas järjestelmä että sementoida pääministeripuolueen alueellinen vaikutusvalta ja vaaliorganisaatio. Toinen tavoite on toteutumassa, toisen kustannuksella.

Tällä viikolla keskustelussa olleessa omistajaohjauspolitiikassa näkyy samantapaista ristiriitaa. Samaan aikaan kun hallitus vannoo markkinatalouden nimiin, se valmistelee tuottavan ja monelta osin strategisen omaisuuden myyntiä kärkihankkeiden rahoittamiseksi – budjetin menojen kattamiseksi.

Entä ne kärkihankkeet? Markkinataloudessa on perinteisesti ajateltu, että valtio luo edellytykset ja markkina hoitaa loput. Yritykset ja kuluttajat valitsevat voittajat, ei valtio. Muitakin menetelmiä on toki kokeiltu, viimeksi viime vuosisadalla rajan takana, mutta tulos ei ole ollut mairitteleva.

Kärkihankkeet ovat sukua suunnitelmataloudelle. Kun valtio vie rahoitusta perustutkimukselta ja myy omaisuuttaan käyttääkseen rahaa valtion, ei markkinoiden valitsemiin kärkihankkeisiin, niin silloin hallitus ohittaa markkinatalouden mekanismit ja pelaa peliä, jossa panokset ovat kovat ja tulos erittäin epävarma.

Jos hallitus kaipaa ideologista – ja loogista – sparrausapua, olemme käytettävissä.

Perheenyhdistämistä ei saa vaikeuttaa

/0 Comments/in , , , , /by

Käsittelimme viime viikolla hallituksen esitystä perheenyhdistämisten vaikeuttamisesta.

Kun viime vuonna Suomeen rupesi tulemaan turvapaikanhakijoita, huomio keskittyi siihen, että he olivat miehiä – missä ovat naiset? No, nyt kun naisia ja lapsia olisi tulossa tänne hallitusti perheenyhdistämisten kautta, niin se halutaan estää.

Mielellään puhutaan maahanmuuton hallitsemattomuudesta. Nyt olisi tarjolla hallittavissa oleva vaihtoehto – ja nyt se halutaan estää.

Puhutaan maahanmuutosta bisneksenä, siitä että salakuljettajat hyötyvät tilanteesta
Nyt olisi tarjolla hallittu, turvallinen vaihtoehto – ja se halutaan estää.
Ollaan huolissaan siitä, että maahanmuuttajat radikalisoituvat.

No ketkä radikalisoituvat? Nimenomaan yksin tänne tulleet alaikäiset. Heitä on vastaanottokeskuksissa tällä hetkellä pari tuhatta. Heidän riskinsä radikalisoitua on suurin. He tarvitsevat perheensä. Nyt se halutaan estää.

Hallituksen esitys on niin monella tavalla ongelmallinen, sekä inhimillisesti, että loogisesti, että en tiedä mistä aloittaa. Tämä on ristiriidassa hallituksen puheiden ja tavoitteiden kanssa,  se on ristiriidassa inhimillisten arvojen kanssa.

Mitä tämä esitys pitää sisällään? Se pitää sisällään tulorajan, jonka alle tippuu puolet meistä suomalaisista. Tulorajan, joka kohdistuu niin alaikäisiin kun aikuisiin. Alaikäisenä tänne tulevan pitäisi tienata 2600€ verojen jälkeen jotta hän saisi vanhempansa ja veljensä tänne. Näitä alaikäisiä on tällä hetkellä Suomessa noin 2000. Mitä hallitus aikoo tehdä heille? Tuomitaanko heidät elämään vailla perhettä?

Esitys pitää sisällään 3 kuukauden aikaikkunan, jonka aikana turvapaikkapäätöksen saaneen perheen pitää jättää perheenyhdistämishakemus Suomen edustustoon. Tällaista edustusta ei kaikissa maissa ole, mikä tarkoittaa että perheen pitää paitsi matkustaa vieraaseen maahan hakemuksen jättämiseksi, myös saada oleskelulupa tähän maahan – koska se on ehto hakemuksen jättämiselle. Tämä on kohtuuton – ja monille mahdoton – tehtävä ja vaatimus.

Ministeri Orpo sanoi, että esitys on tarpeellinen. Tarpeellinen minkä asian kannalta? Se saattaa hyvinkin olla tarpeellinen hallituksen koossa pysymisen kannalta, koska näyttää yhä enemmän siltä, että sekä Kokoomus että Keskusta ovat Perussuomalaisten panttivankeina Valtionneuvostossa. Tämä esitys on saumaton osa ns Nuivaa manifestia, ei Kokoomuksen tai Keskustan aatemaailmaa – sellaisina kuin ne olen mieltänyt.

Toivoisin hallitukselta vihdoinkin rakentavaa suhtautumista maahanmuuttoon. Suhtautumista joka jättää politikoinnin taka-alalle ja pureutuu itse asiaan.  Suhtautumista joka tunnistaa haasteet, mutta myös mahdollisuudet. Sellaista suhtautumista joka tunnistaa kiistattomat tosiasiat,  joka näkee, että kotouttaminen on se suuri haaste ja tavoite.
Tätä toivon – siksi on niin valitettavaa, että hallitus ei ole koko kautensa aikana puhunut kotouttamisesta yhtään mitään.

 

 

 

Puheenvuoro eduskunnan välikysymyskeskustelussa 6.4.2016

/0 Comments/in , , , /by

Värderade talman, Arvoisa puhemies,

Har regeringen en vision? Har regeringen en bild av den framtid vi marscherar emot? Onko hallituksella visio?

Vastaus tähän on meille kaikille selvä. Ei ole visiota, ei ole strategiaa, ei ole priorisointeja. On ainoastaan höylä, joka biotaloutta lukuunottamatta näivettää kaikki Oy Suomi AB:n menestyksen rakenteet.  Ei ole kykyä maalata kuvaa tulevaisuuden Suomesta, Suomesta joka olisi menestyvä, houkutteleva ja edelläkävijä.

Johtaminen ei ole pelkästään fiskaalinen toimenpide, se ei ole pelkästään numeroiden pyörittämistä. Johtamiseen kuuluu se, että tietää mihin on menossa, että tunnistaa matkan varrella olevat askelmerkit.

Hallituksen tien päässä oleva maali on tiedossa –  sen OECD kertoi meille raportissaan hiljattain. Jos nämä toimet toteutuvat, ellei koulutustason luisua saada pysäytettyä, ellei hallitus luovu tietoisista pyrkimyksistään heikentää koulutustasoamme – silloin annamme puolen prosentin vuosittaisen BKT-kasvun luisua läpi sormiemme. Siihen meillä ei ole varaa.

Joka ikisessä laitoksessa, joka ikisessa yrityksessä ympäri Suomea on tehostamisen varaa. Jokainen meistäkin voi tehdä työnsä tehokkaamminn ja nopeammin. Mutta tehostamisen tie ei ole tämä.

Mikä on yliopistojemme tehokkuus? Siirtelevätkö professorit siellä papereita kahvinjuonnin lomassa turhan panttina? Eivät, mutta näiden leikkausten, näiden toimien suunta vie siihen. Sanotaan, että ”tulisi karsia turhaa hallintoa”. Näiden leikkausten myötä karsitaan toki paljosta, muun muassa kaikista niistä tukitoimista jotka tekevät opiskelusta tehokkaampaa, ja nopeampaa, niistä palveluista jotka antavat opettajille tilaa opettaa. Mutta se ei vie tehokkuuteen, vaan tehottomuuteen. Ydintehtävä jää pimentoon.

Arvoisa puhemies,

Mikä on sitten nykytilanne, onko yliopistoissa tyhjää, laiskaa kapasiteettia?

Tutkimusten mukaan suomalaiset yliopistot ovat maailman huippuluokkaa kustannustehokkuudessa. Opintosuorituksen hinta on Suomessa alhainen.

Mutta tämä ei riitä.

Hallitus on nyt valinnut juustohöyläyksen linjan. Sen sijaan että se pureutuisi rakenteisiin se leikkaa tasaisesti kaikilta – paitsi tietenkin siitä ainoasta huippuyksiköstämme, Helsingin yliopistosta,  siitä hallitus leikkaa vielä muutama kymmenen miljoonaa lisää, vuositasolla. Tämä ei ole rohkeutta. Tämä on vastuun pakoilua, ja tasaista kurjistamista. Rohkeaa olisi tarttua rakenteisiin. Sitä voisi jopa kutsua kehittämiseksi. Ei tätä.

Olemme varmaan tässä vaiheessa päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että valittu tie on väärä. Olemmehan.

Arvoisa puhemies,

Leikkaukset eivät kuitenkaan lopu tähän. Kovaan käsittelyyn joutuu myös innovaatiotehdas Suomi. Sama tehdas, joka suoltaa ulos patentteja tahtiin, josta useimmat muut maat voivat ainoastaan uneksia. Mutta miten kauan?

On virheitä toki tehty aikaisemminkin. Jostain syystä TEKESin tutkimusrahoitus on ollut suosittu temmellyskenttä. Tutkimus vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä. Nykyinen poukkoilu johtaa tehottomuteen ja hankkeiden keskeyttämiseen. Tutkimukseen ja kehitystyöhön, kuten koulutukseen yleensä, ei sovi kvartaalitalouden tahti. Se että rahanhakumekanismeja joudutaan luomaan budjettivuosittain uudelleen, se että projektit ovat aina ja ikuisesti vaakalaudalla vie energiaa oikealta työltä.

Mitä sitten on tapahtumassa? Haluan nostaa esille muutaman yksityiskohdan.

Ensin nostetaan SHOKit pystyyn, sitten ne ajetaan alas. Samalla jo tehdyt investoinnint valuvat hiekkaan.

Pelkästään VTT:hen kohdistetut leikkaukset ovat itse asiassa nimellisiin leikkauksiin nähden moninkertaiset. VTT käyttää omaa rahoitustaan osarahoituksen muihin projektiin, tyyppillisesti noin 1/4 verran, mikä tarkoittaa että 20 miljoonan leikkaus VTT:ltä itse asiassa on moninkertainen.

Arvoisa puhemies,

Mihin häipyi usko siihen, että koulutus on suurin kilpailukykyetumme? Minne hävisivät lupaukset, minne hävisi selkäranka?

Värderade talman – Finland är förtjänt av en vision – Suomi ansaitsee vision.

Puheenvuoro eduskunnan keskustelussa kehityspoliittisesta selonteosta 17.2.2016

/0 Comments/in , , /by

Vi diskuterar idag den utvecklingspolitiska redogörelsen. Tills i år har man med orsak kunnat vara ganska nöjd här hos oss i Finland. Vi har inte behövt skämmas för vår insats. Och om man läser våra målsättningar är det inte alls svårt att hålla med om den stora bilden. Vad vi vill uppnå, vad vi tror på.

Men orden har ingen betydelse, om inte aktionerna backar upp dem.

Arvoisa puhemies,

Ei ne sanat, vaan ne teot.

Hallituksen politiikan ristiriitaisuus ei toki ole uusi asia. Olemme syksyn mittaan keskustelleet kehityksen sumuverhoon verhoilluista leikkauksista. Siitä, miten työttömien päivähoidon oikeuden rajaaminen on kädenojennus lapsille. Tai siitä, miten turvapaikan saaneiden tai sitä hakevien integrointia autetaan leikkaamalla heidän toimeentuloaan ja lisäämällä epävarmuustekijöitä heidän arkeensa.

Kehityspolitiikan teoissa tämä ristiriita nousee räikeimmin esille.

Turvapaikkakeskustelussa yksi kantava niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden linjaus on ollut se, että ihmisiä pitäisi auttaa lähtömaissaan, ei täällä. Että maahanmuuton syihin pitäisi kohdistaa toimenpiteitä, eikä pelkästään seurauksiin.

Olemme samaa mieltä – syihin pitää puuttua. Mutta se vaatii panostuksia.

Ne samat äänet, jotka puhuvat paikallisen auttamisen puolesta ovat kaikkein äänekkäimmin, hyvin populistisen sävyyn, puhuneet myös kehitysyhteistyömäärärahojen leikkausten puolesta. Tässä on suunnaton ristiriita, jonka toivon hallituksen ymmärtävän. Ja korjaavan.

Ohjeilta siihen löytyy muun muassa meidän varjobudjetistamme.

Arvoisa puhemies,

Kakkua ei voi sekä syödä että säilyttää. Mitä nämä leikkaukset käytännössä tarkoittavat?

Leikkaukset tarkoittavat, että lukematon määrä hankkeita lopetetaan, kertaheitolla ja heti.

Onko tässä mitään järkeä? Ajatelkaa hetki.

Onko mitään mieltä rakentaa kymmenien miljoonien eurojen tehdas, jonka ovia ja ikkunoita ei ikinä asenneta, eikä tuotantoa käynnistetä. Tämä on tilanne usean kehitysyhteistyöhankkeen kohdalla. Pitkäjänteinen työ ja muutos eivät tule hetkessä, sen tiedämme kaikki – se työ valuu hukkaan kun lyödään viime metreillä lappu luukulle. Tämä on suunnatonta varojen ja työpanosten hukkaamista.

Tästä eivät luonnollisesti kärsi ainoastaan suomalaiset veronmaksajat ja järjestöt, vaan ennen kaikkea avun kohteena olevat. Pelkästään Suomen Lähetysseura keskeyttää 17 eri hanketta, ja vetäytyy neljästä maasta kokonaan. Pelkästään yhteen järjestöön kohdistuneet leikkaukset vaikuttavat suoraan satoihin tuhansiin ihmisiin. Satoihin tuhansiin ihmisiin – miehiin, naisiin, vanhuksiin, lapsiin.

Hallitusohjelman valopilkkuja ovat satsaukset vihreään talouteen ja kestävään ilmastopolitiikkaan. Siitä teille kiitos.

Sanoista on kuitenkin matkaa tekoihin.

Aikaisemmin päästökauppatulot ovat ohjautuneet kehitysyhteistyöhön, vaan eivät enää. Nyt nämä rahat kanavoidaan takaisin päästölähteeseen. Kuka tässä salissa uskoo että tämä vähentää päästöjämme? Kuka uskoo että tämä kannustaa kehittämään puhtaampia tuotantoprosesseja?

En minäkään.

Viime syksyn Pariisin ilmastokonferenssi oli tämän vuosisadan kenties tärkein kansainvälinen tapaaminen. Tulos oli hyvä, ja tärkeä. Mutta mitä teki Suomi – ennen kokousta hallitus päätti leikata kaiken tukensa YK:n ympäristöjärjestölle UNEP:lle. Kaiken. Minkä signaalin tämä lähettää? Kaiken tuen leikkaaminen on todella vakava viesti ja kertoo siitä, että Suomi joko pitää järjestön työtä täysin turhana, tai järjestöä täysin korruptoituneena. Mikä on hallituksen kanta kansainväliseen ilmastotyöhön?

Näinä päivinä muruistakin joutuu olemaan kiitollinen, joten on hyvä, että UNEP:lle myöhemmin ohjattiin pieni tuki

Kehitysyhteistyö on myös ulkopolitiikkaa, kuten ministeri Toivakka totesi. Se on vaikuttamista paikallisesti. Se on esimerkin näyttämistä ja kestävää kehitystä.

Vetäytymällä näistä pöydistä Suomi paitsi heikentää kansainvälistä vaikutusvaltaansa myös ihan konkreettisesti omaa brändiään. Meistä tulee heikompia.

Värderade talman,

Biståndsarbetet är viktigt. Det är en möjlighet att inverka och utverka inflytande.

Det kräver strategiskt tänkande och ett långt perspektiv. Inte detta.

Dags att sluta fiska efter politiska poäng / insändare i HBL

/0 Comments/in , , /by

Det är dags för statsrådet att inse att varje minister även har ett ansvar för helheten – och att partipolitiken måste sättas åt sidan när man sätter sig i ministerbilen. I ljuset av de senaste dagarnas nyheter är det klart att alla ministrar inte insett sitt ansvar. Statsminister Sipiläs regering skapar mer kaos än ordning, mer rädsla än trygghet och förtroendet för rättsstat, myndigheter, för att inte tala om ledande politiker, sviktar. Samtidigt väljer man att bagatellisera verkliga källor till oro.

Flyktingfrågan har varit väl framme i media på senare tid. På basen av våra ministrars uttalanden kan man lätt tro att Finland står inför oöverstigliga utmaningar och att hela vår samhällsordning hotas p.g.a. 32000 asylsökanden. Statsminister Sipilä efterlyste en krismedvetenhet då han tillträdde. Men då var det tal om ekonomin. Ingen gagnas av att ministrar blåser upp orosmoln och förstorar hotbilder.

Nyårsnattens beklagliga händelser i Köln har återspeglats i debatten även här hemma. Det är en viktig diskussion men kan inte ge vid handen att våld och trakassering av kvinnor är ett nytt fenomen – eller särskilt kopplat till utlänningar. De största finländska kvinnoorganisationerna har unisont i offentligheten påmint om att detta är ett allvarligt problem i Finland sedan långa tider. Ingenting  tyder på att det finns någon koppling mellan händelserna i Finland och vad som skedde i Köln. Det har även den ansvarige utredaren Thomas Elfgren konstaterat. Trots det går försvarsminister Niinistö ut med ett budskap som drar likhetstecken mellan Tahrir-skvärens händelser, Köln och Helsingfors järnvägsstations folkanhopning under nyåret. Det här är oansvarigt särskilt med tanke på att han är just försvarsminister och att hans agerande kan ge bilden av att det föreligger säkerhetspolitiska hot. Försvarsministerns uttalande tyder på en bristande förståelse för sin egen position och sitt eget ansvar.

Minister Niinistö späder på med att föreslå en linjedragning enligt vilken områden till vilka asylsökanden frivilligt återvänder skall anses trygga. Det här uttalandet vittnar om en bristande kunskap för de grunder på vilka asyl beviljas. Behovet är individuellt, inte geografiskt. Faktorer som etnicitet, sexuell läggning, politisk verksamhet, religion med mera spelar in – och har ofta avgörande betydelse.

I tidigare regeringar har de politiska koalitionerna på ett hälsosamt sätt bevakat varandras ansvarsområden så att felaktiga uttalanden av en minister korrigerats eller allra minst belysts från olika perspektiv. Den olyckliga konstellationen med sannfinländare som utrikes, säkerhets och försvarspolitiskt ansvariga i regeringen, har nu legat i vägen för en korrigering av försvarsministerns bristfälliga uttalanden.

De ultranationalistiska och rent rasistiska gatupatrullerna har oväntat fått förståelse från statsrådets håll. Speciellt oroväckande är att vår justitieminister inte ser den rättspolitiska problematiken i att det patrulleras på våra gator i syfte att trygga ett vitt Finland. Att Sipilä gick ut med ett uttalande som på intet sätt andas en förståelse för patrullernas möjliga konsekvenser är oroväckande. Är det så, att det endast är ministrarna Stubb och Orpo som inser situationens allvar?

Vi har förståelse för de svårigheter regeringen möter. Men regeringens recept kan inte vara det, att ministrar tävlar i att göra utspel som blåser upp nya hotbilder i syfte att täppa till läckor i det egna understödet – medan verkliga orosfaktorer samtidigt bagatelliseras. Vi hoppas att statsminister Sipilä snarast går igenom regeringens interna spelregler med sina ministrar. Statsrådet har ett ansvar för landets utveckling på sikt och för att upprätthålla ett förtroende för det politiska systemet. Och bör agera därefter.

Anders Adlercreutz, SFP
Riksdagsledamot

Eva Biaudet, SFP
Riksdagsledamot