Harmaan sävyjä maahanmuuttokeskusteluun

/0 Comments/in , , , /by

Suomella on monia haasteita. Mutta liiallinen maahanmuutto ei ole yksi niistä.

Niin EK kuten ETLA:kin nostivat tänään esille työperäisen maahanmuuton tarpeen. Heidän viestinsä on selvä: Ilman sitä talous näivettyy, joten pitää pohtia ratkaisuja, koska ”taloudelliset vaikutukset riippuvat ennen kaikkea tulijoiden osaamisesta ja kotoutumisen onnistumisesta”. Sitä ei käy kiistäminen. Siksi mustavalkoisen joko-tai -keskustelun sijaan tulisi pohtia harmaan sävyjä: hakea kestäviä ja toimivia maahanmuuton mekanismeja. 

Turvapaikanhaku Suomeen on vähäistä, eikä sen kokonaismäärää yksittäinen maa voi merkittävästi hallita. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, miten tänne tulevat löytävät paikkansa yhteiskunnassa – työn, oman panoksen ja toimivien palvelujen kautta. Ja näitä palveluja tarjoamme, koska se on koko yhteiskunnan etu.

Maahanmuutosta voi ja pitää keskustella kriittisesti. Voimme arvioida kriteerejä, varmistaa esimerkiksi opiskelijoiden toimeentulon ja kehittää uusia malleja, kuten niin RKP:n kuin PS:nkin ehdottamia pisteytykseen perustuvia järjestelmiä.

Mutta yhtä tärkeää on, että järjestelmä on selkeä, läpinäkyvä ja oikeudenmukainen. Päätösten – niin myönteisten kuin kielteisten – on oltava ennakoitavia ja oikeusturvan turvaamia. Huono prosessi ei ole kenenkään etu.

On myös syytä tunnistaa kaksi keskeistä tosiasiaa.

Ensinnäkin: Suomi ei ole maahanmuuton näkökulmasta erityisen vetovoimainen maa. Pieni kielialue ja haastava ilmasto näkyvät tilastoissa.

Toiseksi: Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Määristä voidaan keskustella, mutta ilman sitä emme pärjää. Demografiset realiteetit ovat kiistattomat. Maahanmuuton kriitikoiden onkin uskallettava kuvata myös vaihtoehto: Suomi ilman maahanmuuttoa ei ole auvoinen idylli, vaan hitaasti kuihtuva yhteiskunta.

Maahanmuuttajien vaikutus julkiseen talouteen vaihtelee – kuten kantaväestönkin. Työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto on pääsääntöisesti positiivista. Humanitäärinen maahanmuutto kuormittaa aluksi enemmän, mutta vaikutus tasapainottuu ajan myötä. On myös hyvä muistaa, että Suomeen aikuisena tuleva on usein kouluttautunut lähtömaansa kustannuksella – ja maahanmuuttajien koulutustaso on keskimäärin varsin korkea.

Samalla Suomella on velvollisuus vastaanottaa humanitääristä suojelua tarvitsevia. Tämä ei ole poliittinen valinta, vaan seurausta kansainvälisistä sitoumuksistamme. Ja määrät ovat edelleen verrattain pieniä.

Viime vuosina tilapäistä suojelua saavien määrä on kasvanut, erityisesti Ukrainan sodan vuoksi. Näissä tilanteissa vastuu on selvä: sotaa pakenevia autetaan.

Taloussuhdanteet vaikuttavat keskusteluun. Laskusuhdanteessa työperäisen maahanmuuton määrää voidaan arvioida kriittisesti. Mutta noususuhdanne tuo väistämättä työvoimapulan. Työperäinen maahanmuutto ei synny politiikasta vaan yritysten tarpeesta: jos osaajia ei löydy Suomesta, niitä etsitään muualta.

Tällä hetkellä maahanmuuttajien työttömyys on korkea. Työttömyys koskee usein samoja ryhmiä kuin muutenkin – nuoria ja heikosti työmarkkinoille kiinnittyneitä. Mutta keskeinen este työllistymiselle ei ole vain osaaminen, vaan myös asenteet. Ensimmäisen maahanmuuttajan palkkaaminen koetaan usein kynnyksenä – toisen jo huomattavasti helpommaksi. Tämä kertoo siitä, että kokemukset muuttavat asenteita.

Siksi keskeinen kysymys ei ole maahanmuuton määrä, vaan kotoutumisen onnistuminen.

Kotoutumispalvelujen leikkaaminen ei paranna kotoutumista – mutta myöskään rajaton palveluiden lisääminen ei ole ratkaisu. Tarvitsemme tasapainon, jossa vaatimukset ja tuki kulkevat käsi kädessä.

Suomi elää investoinneista ja siitä, että saamme uusi ajatuksia ja uutta pääomaa. Investoinnit syntyvät mm uskosta siihen, että työvoimaa löytyy, ja että ihmisten ja ajatusten liikkumiselle ei luoda esteitä. Suomella on tavattoman hyvä mahdollisuus vivuttaa keskeisiä vahvuuksiamme investointien vauhdittamiseksi. Silloin meidän ei kannata negatiivista asenneilmastoa tai lyhytnäköisellä työperäistä maahanmuuttoa liiaksi rajoittavalla politiikalla ampua talouskasvuamme jalkaan.



Verklighetsförankrade lösningar

/0 Comments/in , , , , , , , /by

I en färsk doktorsavhandling slår forskaren Jon Järvinen fast att Svenska folkpartiet är Finlands minst populistiska parti. Det kanske ligger oss litet i fatet under valkampanjer, då populistiska budskap ju har visat sig fungera. Samtidigt passar populism SFP, och mig, väldigt dåligt. Våra lösningar är inte förenklade, vi fortsätter med en verklighetsförankrad retorik och politik.

Ett färskt exempel på populism är debatten om arbetslösheten bland utrikes födda som gått het de senaste dagarna. Arbetslösheten i vårt land ska förstås tas på allvar, och vi ska analysera den, för att bättre kunna förstå vilka åtgärder som behövs. 

Finland har i dag omkring 350 000 arbetslösa. Av dem är cirka 50 000 födda utomlands. Det betyder att knappt 15 procent av de arbetslösa är invandrare. Det är en betydande andel, men det är inte hela bilden – och det är inte förklaringen till vår svaga ekonomi.

Den mycket större och mer oroande framtidsfrågan är ungdomsarbetslösheten. I slutet av förra året var nästan 90 000 personer under 30 år arbetslösa. Att få det första jobbet har blivit allt svårare. Och ju längre man står utanför arbetslivet, desto svårare blir det att ta sig in.

När konjunkturen försämras är det alltid de med svagast förankring i arbetslivet som drabbas först. De som nyligen etablerat sig på arbetsmarknaden – unga och invandrare – löper större risk att bli uppsagda. Det betyder inte att de skulle orsaka arbetslösheten i sig. Det betyder att de är mer sårbara när ekonomin går sämre.

Och för tydlighetens skull: hög arbetslöshet är inte orsaken till vår svaga ekonomi. Det är den svaga ekonomin som är orsaken till den höga arbetslösheten.

Det behövs naturligtvis kraftfulla åtgärder för att få fart på tillväxten och för att sänka tröskeln till arbetslivet. Regeringens sysselsättningssedel för unga, som ger arbetsgivare en 50 procents lönesubvention vid nyanställning, är ett steg. På den satsas 30 miljoner euro. Också andra åtgärder behövs: mer incentiv för företag att anställa unga, bättre möjligheter att arbeta under studierna och en starkare koppling mellan studier och näringslivet. Företagande borde också uppmuntras tidigare.

Samtidigt ska vi också tala klarspråk när det gäller hindren för nyanlända. Forskning visar att namn och etnicitet påverkar möjligheterna att få jobb. Språkkunskaper är en annan tröskel. Lösningarna är inte enkla – men skuldbeläggning är definitivt fel väg.

Det är också värt att minnas att en stor del av sysselsättningsökningen under 2000-talet har skett genom invandring. Utan invandring skulle vår ekonomiska tillväxt ha varit ännu svagare.

Finlands styrka har alltid varit ett jämlikt samhälle. När alla människors kompetens tas till vara stärks hela samhället. Att leta syndabockar bara försvagar oss.

Sysselsättningen är en gemensam utmaning. Den kräver breda reformer, saklig analys och en politik som bygger broar snarare än murar. Att skuldbelägga den som saknar arbete är inte bara dumt, det är dessutom struntprat.

Työllisyyshaaste on akuutti mutta ei mustavalkoinen

/0 Comments/in , , , /by

På svenska här.

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on käyty vilkasta keskustelua ulkomailla syntyneiden henkilöiden työttömyydestä. Keskustelun lähtölaukaus oli ETLA:n julkaisema kirjoitus. Luvut ovat huonoja, mutta ne on asetettava oikeisiin mittasuhteisiin. Sekä ilmiön laajuutta että sen syitä on tarkasteltava asiallisesti.

Palaan tähän myöhemmin tekstissä.

Keskustelussa sivuun jää kuitenkin kysymys, josta nimenomaan pitäisi puhua: nuorten työttömyys, yksi keskeisimmistä tulevaisuuskysymyksistämme. Viime vuoden lopussa alle 30-vuotiaita työttömiä oli jo lähes 90 000. Vertailun vuoksi: työttömiä maahanmuuttajia on runsaat 50 000.

Ensimmäisen työpaikan saaminen on äärimmäisen vaikeaa. Ja mitä pidempään ihminen on työelämän ulkopuolella, sitä vaikeammaksi tilanne käy.

Keskeinen kysymys on tietenkin, miten talouskasvua voidaan vauhdittaa. Samalla on kuitenkin toteutettava tietoisia toimia, joilla työllistymisen kynnystä madalletaan.

RKP esitti viime kesänä uutta työllistämisen mallia alle 30-vuotiaille. Se on nyt toteutettu nuorten työllisyyssetelin myötä. Sen avulla työnantaja voi saada 50 prosentin palkkakustannustuen palkatessaan nuoren työntekijän.

Nuoren yrittäjyyden tukeminen on toinen kehittämisen arvoinen ajatus. Kasvuryhmän ehdotus yrittäjyyskasvatuksen tekemisestä pakolliseksi oppiaineeksi on pohdinnan arvoinen. Kolmas keino on joustavien opintomahdollisuuksien lisääminen – osaamista pitää pystyä päivittämään.

Kyse on sekä työn mahdollistamisesta opintojen aikana että siitä, miten valmistumisen jälkeen löydetään reitti työelämään. Voitaisiinko yrityksiä kannustaa tarjoamaan opiskelijoille opinnäytetyöpaikkoja, jotka toimisivat eräänlaisena ohituskaistana työmarkkinoille? Ja miten varmistamme, että jokaiselle opiskelijalle löytyy valmistumisen edellyttämä harjoittelupaikka?

Puolueemme tulee lähiaikoina esittelemään omat ehdotuksemme tilanteen helpottamiseksi.

Sitten toiseen kokonaisuuteen.

Työttömistä vajaat 15 prosenttia on syntynyt ulkomailla. Osuus on toki merkittävä, mutta se ei ole työttömyyden kokonaiskuva eikä keskeisin ongelmamme.

Viime vuoden aikana työttömyys on itse asiassa kasvanut nopeammin Suomessa syntyneiden kuin maahan muuttaneiden keskuudessa.

ETLAn kirjoituksen perusteella HS:ssä julkaistu artikkeli on levinnyt laajasti – usein ilmeisesti oletuksella, ettei kukaan jaksa lukea sitä kokonaan. Siitä tehdyt johtopäätökset ovat sekä harhaanjohtavia että monin tavoin virheellisiä.

Suomessa on noin 350 000 työtöntä. Heistä reilu 50 000 on maahanmuuttajia.

Se, että sekä maahanmuuttajien että nuorten työttömyys on kasvanut, kertoo siitä, että molemmat ryhmät ovat asemassa, jossa työttömyys iskee ensimmäisenä taloustilanteen heikentyessä. Kokeneet työntekijät pitävät kiinni työpaikoistaan, kun taas ne, jotka ovat vasta astuneet työmarkkinoille, ovat suuremmassa vaarassa tulla irtisanotuiksi.

Maahanmuuttajien työttömyys heikkeni jyrkästi muutama vuosi sitten, mutta viime aikoina kehitys on ollut parempaa – tai tarkemmin sanottuna vähemmän huonoa – kuin valtaväestön keskuudessa. Suomen kokonais­työttömyys kuuluu tällä hetkellä EU:n korkeimpiin, mikä on äärimmäisen huolestuttavaa.

Samalla on syytä huomata, että ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Suomessa yksi Länsi-Euroopan alhaisimmista ja selvästi alle EU:n keskiarvon. Tämä ei viittaa suoraan työllisyystilanteen ja maahanmuuton väliseen korrelaatioon.

Ja samoin: korkea työttömyys ei ole huonon taloustilanteen syy. Huono taloustilanne on korkean työttömyyden syy.

On myös syytä muistaa, että suurin yksittäinen ryhmä viime vuosina Suomeen tulleista on sotaa paenneet ukrainalaiset. Tämä näkyy selvästi tilastoissa. Ukrainalaiset on suurin työttömien maahanmuuttajien ryhmä.

Haaste on silti todellinen. Mitä siis pitäisi tehdä?

Suomalaiset työmarkkinat ovat vaikeat vastikään maahan saapuneille. Tutkimukset osoittavat, että etnisyys ja nimi vaikuttavat merkittävästi työllistymismahdollisuuksiin. Tämä on asia, joka muuttuu hitaasti asenteiden muuttuessa. Kielitaito on toinen keskeinen este. Helppoja ratkaisuja ei ole.

Asenteista puhuttaessa on myös selvää, että maahanmuuttajien syyllistäminen työttömyydestä pahentaa tilannetta entisestään.

On lisäksi hyvä muistaa, että 2000-luvulla työllisten määrän kasvu on perustunut maahanmuuttoon. Samalla tuottavuuden kasvu on ollut yleisesti heikkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että talouskasvu olisi ollut vieläkin vaatimattomampaa ilman maahanmuuttoa.

Suomalaisen yhteiskunnan keskeinen eetos on yhdenvertaisuus. Ei siksi, että se on kaunis sana, vaan siksi, että se myös merkitsee tehokkuutta. Yhdenvertaisuus perustuu ajatukseen siitä, että kaikki resurssit hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti ilman keinotekoisia esteitä, jotka liittyvät sukupuoleen, etnisyyteen tai muihin ominaisuuksiin ja vaikeuttavat kaikkien osallistumista yhteiskunnan rakentamiseen.

Siksi tietyn ihmisryhmän syyllistäminen johtaa väistämättä entistä polarisoituneempaan – ja huonompaan – tilanteeseen. Työllisyyden vahvistaminen on yhteinen haaste, joka edellyttää laaja-alaisia toimia, analyyttista terävyyttä ja systeemistä ajattelua.

Adlercreutz edusti Suomea korkean tason YK-konferenssissa New Yorkissa

/0 Comments/in , , , , , , , /by

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz edusti Suomea YK:n päämajassa New Yorkissa järjestetyssä konferenssissa, joka käsitteli Rohingya-muslimien ja muiden vähemmistöjen tilannetta Myanmarissa. Suomi on yli kymmenen vuoden ajan tukenut Myanmarin rauhanponnisteluja ja meillä oli keskeinen rooli konferenssin järjestämisessä.

– Maailmassa on monia kriisejä ja konflikteja, jotka ehkä jäävät hieman unohduksiin, ja Myanmarin konflikti on yksi niistä. Sen jälkeen kun sotilasjuntta otti vallan vuonna 2021, noin 22 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa. Miljoona Rohingya-muslimia – vainottu ja syrjitty vähemmistö, joka on kotoisin Myanmarin Rakhinen alueelta – elää nykyään maailman suurimmassa pakolaisleirissä Cox’s Bazarissa Bangladeshissa. Ihmisoikeuksia loukataan, ja väkivalta on arkipäivää. Tätä taustaa vasten oli erityisen inspiroivaa kuulla nuorten vahva viesti. Siitä huolimatta, että he kasvavat hyvin vaikeissa olosuhteissa, heillä on toivoa ja tahtoa saada aikaan muutosta, Adlercreutz sanoo.

– Oli arvokasta, että nuorilla oli niin näkyvä rooli konferenssissa. Nämä nuoret ovat kasvaneet julmuuksien ja väkivallan keskellä, eläneet pakolaisleirin arkea ja yrittävät nyt löytää tien ulos kriisistä sekä rakentaa tulevaisuutta maalleen. Koulutuksella on tässä keskeinen merkitys – se on edellytys vakaalle yhteiskuntakehitykselle ja kaikkien yhdenvertaisille mahdollisuuksille, Adlercreutz sanoo.

New Yorkin-vierailunsa aikana Adlercreutz tapasi myös YK:n Myanmarin-erityislähettilään Julie Bishopin sekä Suomen kunniakonsulin Pohjois-Dakotassa, Kirsten Baeslerin, joka on nimitetty ehdolle Yhdysvaltain apulaisopetusministeriksi. Lisäksi Adlercreutz vieraili Governor’s Islandilla sijaitsevassa Harbor Schoolissa, merenkulkuun liittyviä opintoja painottavassa high schoolissa. Oppilaat voivat esimerkiksi oppia sukeltamaan, ajamaan veneitä ja korjaamaan aluksia osana tavallista opetustaan.

– On sekä antoisaa että hauskaa vierailla kouluissa myös Suomen ulkopuolella. Vaikka järjestelmämme eroavat toisistaan, on arvokasta vaihtaa ajatuksia – ja aina voi oppia toisilta. Keskustelimme esimerkiksi kokemuksista kännykkäkiellosta oppituntien aikana – käytäntö, joka on otettu käyttöön myös Harbor Schoolissa – sekä sosioemotionaalisten taitojen merkityksestä, eli kyvystä ymmärtää ja ilmaista omia tunteitaan, Adlercreutz kertoo.

– Empatia ja halu ymmärtää toisiamme ovat asioita, joita tämän päivän maailmassa tarvitaan – niin koulussa, yhteiskunnassa yleensä kuin maailmanpolitiikassakin, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz vieraili Ukrainassa: Suomen tuki on vankkumaton

/0 Comments/in , , , /by

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz vieraili Kiovassa maanantaina 14. lokakuuta. Adlercreutz tapasi muun muassa Ukrainan opetus- ja tiedeministeri Oksen Lisovyin ja koulutuskomitean puheenjohtaja Sergio Babakin sekä komitean jäseniä Ukrainan parlamentissa. Lisovyi ja Babak edustavat presidentti Zelenskyin Sluha narodu -puoluetta, joka yhdessä RKP:n kanssa kuuluu eurooppalaiseen liberaalipuolueiden ALDE-ryhmään.

Miljoona ukrainalaista peruskoululaista on maanpaossa ja opiskelee etänä ukrainalaisessa koulujärjestelmässä. Lisäksi maan sisäisinä pakolaisina peruskoululaisia on miljoona lisää.

– Ukrainassa koulutuksesta ajatellaan hyvin samalla tavalla kuin Suomessa. Kouluun suhtaudutaan hyvin vakavasti ja erityisesti kriisiaikoina korostetaan sekä oppimisen että yhteisöllisyyden merkitystä, Adlercreutz sanoo.

– Ymmärrän täysin Ukrainan toiveen pitää oppilaansa omassa koulujärjestelmässään.

Ukraina on Suomen suurin kehitysavun vastaanottaja. Erityinen painopiste on koulutussektorissa, jossa Suomi antaa sekä asiantuntemusta että varoja ukrainalaisen koulujärjestelmän vahvistamiseen ja uudistamiseen, Venäjän samalla pyrkiessä määrätietoisesti tuhoamaan sekä koulurakennuksia että ukrainalaista kulttuuria.

– On järkyttävää nähdä pommeilla tuhottuja kouluja ja poltettuja koulukirjoja Venäjän miehittämillä alueilla, Adlercreutz sanoo.

– Suomen tuki Ukrainalle on vankkumaton, emmekä hylkää Ukrainan lapsia ja nuoria tai muuta väestöä.

Matkan aikana Adlercreutz vieraili yhdistetyssä peruskoulussa ja lukiossa, jossa hän myös soitti selloa nuorista muusikoista koostuvan jousiorkesterin kanssa.

– Musiikilla on erityinen rooli elämässäni ja kriisiaikoina se tuo ihmisiä yhteen ainutlaatuisella tavalla.

– Haluan osoittaa tukeni Ukrainan vapaustaistelulle myös tällä tavoin. Ukrainalainen kansanlaulun ’Oi u luzi chervona’ soittaminen Eduskuntatalon valtiosalissa sodan yksivuotispäivänä oli yksi asia – saman kappaleen esittäminen paikan päällä ukrainalaisten lasten ympäröimänä tuntui kuitenkin aivan erityislaatuiselta, opetusministeri Anders Adlercreutz sanoo.

Nauhoitus Adlercreutzin soittamasta ukrainalaisesta kansanlaulusta ’Oi u luzi chervona’ Eduskuntatalon valtiosalissa löytyy Youtubesta:
https://youtu.be/ezG8CXP6wEs

Nauhoitus Kiovan Lyseo 107:sta löytyy tästä linkistä:*
https://www.instagram.com/reel/DBJS4O9NBsj/

Kuvassa:  jäseniä Ukrainan parlamentin koulutusvaliokunnasta, vasemmalta  Roman Hryshchuk, Serhi Babak ja oikealla laidaalla Serhi Koleboshyn

Ojasta onneen, ei allikkoon – Ajatuksia vastuullisesta politiikanteosta

/39 Comments/in , , , , , , /by

”We have nothing to fear, but fear itself”. Emme voi antaa pelon ohjata tekemistämme, mutta on syytä pelätä tekemättä jättämistä. Ja vääriin asioihin keskittymistä.

Suomi ei ole syvässä kriisissä, mutta suunnanmuutokselle on selkeä tarve. Ei siksi, että vanha suunta olisi ollut ”vastuuton”, ”holtiton”, tai jotain muuta sen suuntaista, vaikka vastakkainasetteluun pyrkivä poliittinen retoriikka tällaista mielikuvaa pyrkiikin vahvistamaan. Tosiasia on, että Säätytalolla nyt neuvottelevien puolueiden ratkaisut eivät olisi viime hallituskaudella fiskaalisessa mielessä juurikaan eronneet toisistaan. Muutokselle on tarve yksinkertaisesti siksi, että kahden kriisin jälkeen on ilmeistä, ettemme selviäisi kunnialla enää kolmannesta.

Siksi hallitusneuvotteluiden pääpaino on tällä kertaa taloudessa. Kestävyysvaje on liki yhdeksän miljardia euroa ja se on kurottava umpeen, jotta meillä olisi edellytyksiä kohdata mahdolliset tulevat kriisit ja niiden mukanaan tuomat markkinahäiriöt. 

”If it ain’t broke, don’t fix it”. Eli ei kannata korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Sen sijaan on keskityttävä korjaamaan asiat, jotka ovat aidosti korjaamisen tarpeessa. 

Suomi on erkaantunut muiden Pohjoismaiden kehityksestä. Rakenteellinen työttömyys on korkeammalla tasolla ja tuottavuuden kasvu on ollut heikompaa kuin muissa maissa. Julkinen taloutemme on kroonisesti alijäämäinen. Työmarkkinat ovat jäykät ja niillä on merkittävä kohtaanto-ongelma. 

Samaan aikaan väestömme vanhenee. Syntyvyys on matala ja demografinen pyramidi on nurinperinpäin. Esimerkiksi Ruotsilla ei näitä ongelmia ole. 

Ja nämä ovatkin ne eniten korjaamista kaipaavat asiat: työmarkkinat on saatava joustaviksi ja väestön ikärakenne korjatuksi.

Vaikka meillä on selkeitä haasteita, näkyvissä on myös selviä valonpilkahduksia. Pelkästään viime vuonna Suomessa julkistettiin vihreään siirtymään liittyviä investointisuunnitelmia yli 16 miljardin euron edestä. Juna on lähdössä liikkeelle ja on meistä itsestämme kiinni, käytämmekö tämän ”momentumin” hyväksemme. 

Mikään mainitsemistani haasteista ei ratkea maahanmuuttoa suitsimalla tai vihreää siirtymää hidastamalla. Päin vastoin: nämä käsillä olevat ongelmat vain pahentuisivat jos toimisimme näin. 

Viime vuosi oli maahanmuuton osalta poikkeuksellinen. Venäjän sota Ukrainassa näkyi myös Suomessa. Noin 48 000 ukrainalaista haki tilapäistä suojelua vuonna 2022.

Normaalioloissa Suomeen kohdistuva maahanmuutto on kuitenkin vaatimatonta. Nettomaahanmuutto pyörii vuositasolla noin 15 000 ihmisen kieppeillä. Se on kestämättömän vähän. Turvapaikkaa hakee noin 2000 ihmistä vuositasolla. Sekin on lukuna vaatimaton. 

Ellemme saa nettomaahanmuuttoa kasvatettua useilla kymmenillä tuhansillla ihmisillä vuositasolla, olemme pulassa. ETLA:n selvityksen mukaan nykyisellä tasolla pysyminen johtaisi siihen, että työikäinen väestö pienenisi 20% seuraavien 50 vuoden aikana.

Mitä siitä seuraisi? Se, että kansantaloutemme kurjistuisi ja esimerkiksi eläkeikää olisi nostettava reilusti. Kestävyysvajeen korjaaminen onkin äärimmäisen haasteellista, ellei maahanmuutto lisäänny. ETLA on arvioinut, että 44 000 henkilön nettomaahanmuutto on taso, joka stabilisoisi huoltosuhteen. Selvää on, ettemme pääse tuohon tavoitteeseen ilman määrätietoisia toimia. 

Nykyisen spektrin mukainen maahanmuutto vahvistaa julkista taloutta. Tämä on objektiviinen fakta. 

Maahanmuuttajien työllisyysaste on Suomessa liki kantasuomalaisten luokkaa. Ero on enää hyvin pieni. Kotouttaminen onnistuu koko ajan paremmin myös siksi, että asenteet muuttuvat maahanmuuttajia kohtaan suopeammiksi. Tutkimusten mukaan yritys, joka on palkannut kerran ulkomaalaistaustaisen suhtautuu seuraavan ulkomaalaisen palkkaamiseen jo huomattavasti positiivisemmin. Pelot karisevat tehokkaimmin kokemuksen myötä, ja hyvä niin. 

Maahanmuuton ongelmista pitää puhua avoimesti ja ratkaisukeskeisesti: liian pienestä määrästä maahanmuuttajia, Suomen vetovoiman puutteesta, tehottomista prosesseista, asenneremontin tarpeesta, koulutukseen liittyvistä haasteista, liian hitaasta työmarkkinoille pääsystä ja tiettyjen ryhmien kohdalla korostuvista kotouttamisen haasteista ja segregaation lieveilmiöistä, kuten esimerkiksi jengiytymisestä. Ensiarvoisen tärkeää on esimerkiksi se, että humanitääristä polkua pitkin tulleet naiset pääsisivät nopeasti työelämään kiinni. 

On myös hyvä muistaa, että ne asiat, jotka aiheuttavat ongelmia maahanmuuttajille, aiheuttavat usein yhtälailla ongelmia kantaväestölle. Kannustinloukku on loukku ihmisen taustasta riippumatta. 

Näihin asioihin tulisi meidän tulisi nyt pureutua – pragmaattisesti, yleistyksiä tietoisesti välttäen.

Entä onko ilmastomuutoksen vastainen työ meille rasite ja ongelma? Kurittaako se suomalaisia ja ajaako se meidät kilpailukyvyttömäksi takapajulaksi?

Ei. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on välttämättömyys – kaikkien maiden osalta. Tähän asti tehdyt toimet ovat pienentäneet esimerkiksi sähkön hintaa Suomessa. Ei ole sattumaa, että sähkön hinta oli viime vuonna Suomessa Euroopan toiseksi halvinta. 

Vihreä siirtymä kasvattaa taloutta ja vahvistaa omavaraisuuttamme ja huoltovarmuuttamme. 

Vaihtoehtoiset polut ovat kalliita ja murentavat maamme teollista pohjaa. Ei ole epäselvää, mihin suuntaan maailma on menossa. Meidän kannattaa siksi suhtautua ”uuden maailman” mahdollisuuksiin uteliaasti ja kunnianhimoisesti. Se, että jumitumme voivottelemaan meille asetettujen ilmastotavoitteiden kohtuullisuutta esimerkiksi suhteessa Kiinan velvoitteisiin ei vie meitä maana eteenpäin. Kiina on ollut eurooppalaisen kuluttamisen ”takapiha” vuosikymmenten ajan. On tullut aika kantaa vastuuta takapihan siivoamisesta.

”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. Se edellyttää kuitenkin objektiivista tietoa ja sen analyyttistä prosessointia. 

Siksi kriittiset, Suomea eteenpäin vievät päätökset eivät saa takertua identiteettipolitikointiin. Tällaisen politiikan tavoite on puhua ja edistää sitä, mitä ”omien” kuvitellaan haluavan. Tällainen politiikka ei ole suoraselkäistä koko maan edun ajamista. Hankalista asioista ja päätöksistä viestiminen omalle äänestäjäkunnalle on normaalia vastuunkantoa. 

Meitä kansanedustajia ei ole äänestetty eduskuntaan miellyttämään äänestäjiä, vaan ajamaan Suomen kokonaisetua.  

Ja vielä: Pohjoismainen yhteiskuntamalli on kehittynyt niin vasemmiston kuin oikeiston toimesta sellaiseksi kuin se tänään on.  Politiikassa, yhteiskuntatieteissä tai taloudessa ei juurikaan ole olemassa absoluuttisia totuuksia.  On myös runsaasti asioita, joita ei ole mielekästä väkisin paikantaa vasen-oikea -akselille. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, eikä vähemmistöjen suojelun pitäisi hyvinvointivaltiossa olla kiistanalainen asia. Se, että tunnistamme tehdyt vääryydet ja pyrimme korjaamaan kurssia ei ole radikaalia saatikka hölmöä, vaan viisautta, jonka varassa länsimainen yhteiskunta – ja Suomi osana sitä – on kehittynyt vuosisatojen saatossa. 

Olemme olleet perinteisesti ylpeitä siitä, että meitä on kutsuttu sivistysvaltioksi. Sivistysvaltion status pitää kuitenkin jatkossakin ansaita. Pahoin pelkään, että ilmassa oleva pyrkimys poliittiseen vastakkainasetteluun ja halu yksinkertaistaa monimutkaisia kokonaisuuksia juontaa ajattelemattomuudesta. Sivilisaatiot ovat usein tuhoutuneet juuri silloin, kun ne ovat ottaneet kulttuuriset saavutuksensa itsestäänselvyyksinä. 

. 

Vi lär oss

/0 Comments/in , , , , /by

Diskussionen kring arbetsrelaterad invandring har tagit fart. Det är positivt. Helsingin Sanomat lyfte förtjänstfullt upp fallet Anudari Boldbaatar, berättelsen om hur en i Finland utbildad sjukskötare från Mongoliet på grund av något som snarast kan liknas vid inkompetens hotades med utvisning.

I vår egen familj har vi exempel på hur vår utbyteselev Santiago, en exceptionell matematisk talang, inte fick bli i Finland för att studera tack vare att Migrationsverket inte ser sig ha möjligheten att göra subjektiva bedömningar. I Sverige togs han emot. I dag utvecklar han bland annat algoritmer för kvantdatorer i Tyskland.

Min kolumn ledde till insiktsfulla kommentarer av Sakari Aaltonen (HBL 11.12) och HBL-kolumnisten Tomas Hanell (HBL 6.12). De konstaterar helt riktigt att utfallet av arbetskraftsrelaterad invandring är beroende av vem som invandrar. Det är naturligtvis sant.

Våra demografiska och ekonomiska utmaningar löses inte heller enbart med arbetskraftsinvandring. Det är en självklarhet. Men lika klart är det att vårt hållbarhetsgap inte kan sys igen utan ökad arbetskraftsrelaterad invandring.

Dagligen förblir en stor mängd insatser ogjorda tack vare att företagen inte hittar arbetskraft. Bristen på arbetskraft är företagens största oro.

Det är naturligtvis också så att den stora mängd arbetslösa vi har i landet också på ett effektivare sätt måste hitta de lediga arbetsplatser som finns. Det kräver förändringar i till exempel den inkomstrelaterade arbetslöshetsersättningen, men också i de arbetskraftstjänster som erbjuds. Vi behöver bättre kompletterande utbildning, effektivare omskolning och en utbildning som svarar mot de behov företagen har. Läroavtal måste äntligen bli ett riktigt alternativ.

Men tillbaka till frågan om invandring: Hanell lyfter upp att attityderna, viljan att anställa en invandrare, är oroväckande. Samtidigt visar undersökningar att om man anställer en invandrare förändras attityderna genast. Då anställer man gärna nästa.

Undersökningar visar också, att integrationen fungerar allt bättre hela tiden. Vårt samhälle lär sig. Vi lär oss.

Det handlar också om hur vi förhåller oss till språket. Är det en binär verklighet där allt eller ingenting gäller? Kan vi kanske tåla ett lite bristfälligt språkbruk och låta folk lära sig på jobbet?

Det skulle nämligen löna sig.

Forskning vid Örebros universitet (Magnus Lodefalk, Andreas Hatzigeorgiou) visar att det att man anställer en i utlandet född person starkt korrelerar med ökad export. Bara för att ta ett exempel.

I en alltmer gränslös värld har kulturell förståelse en betydelse. Genom att göra Finland till ett land man söker sig till, i stället för ett land som man halvt av misstag hamnar i, kan vi underlätta våra demografiska utmaningar, men vi kan också bidra till att skapa en ekonomi i vilken företag i allt högre grad vågar leta sig utanför landets gränser, hittar nya marknader och vågar växa.

Insändare i HBL 17.12.2022

Adlercreutz: Migrationsverket måste utredas

/1 Comment/in , , , /by

–Vi får höra om det ena absurda fallet efter det andra. Inom SFP har vi länge med stigande oro följt med hur godtyckligt uppehållstillståndsansökningar får avslag. Det här håller inte. Vi behöver en grundlig genomgång av Migrationsverket och dess processer, säger Anders Adlercreutz, ordförande för Svenska riksdagsgruppen. 

Helsingin Sanomat rapporterade på lördagen om hur  Anudari Bolbaatar, en i Finland utbildad sjuksköterska med bakgrund i Mongoliet, fått avslag på sin anhållan om uppehållstillstånd efter en gravt felaktig process. 

– Avvisningen stoppades när felet uppdagats, men det, att man så grovt kränker en persons rättsskydd vittnar om en verksamhetskultur som inte håller måttet, säger Adlercreutz

I fallet som Helsingin Sanomat skrev om nekades den sökande information om varför ansökan fått avslag. 

— Det här vittnar om en total oförståelse för hur en rättstat fungerar. Ett uppehållstillstånd är inte en trivial fråga. Det kan ha helt avgörande betydelse för en människas framtid. Då kan inte beslutet basera sig, som det gjorde i Bolbaatars fall, på att tjänstemannen som behandlar frågan inte kan läsa ett kontoutdrag. Framförallt, så måste sökanden få tillgång till motiveringarna och ha en möjlighet att korrigera missförstånden. Det här kan inte ses som annat än en grov förseelse för Migris del, konstaterar Adlercreutz 

Den ekonomiska expertisen är enig om att Finland behöver mer arbetskraftsrelaterad invandring.

– Idag är netto-invandringen drygt 20 000 per år. För att klara hållbarhetsgapet borde den siffran fördubblas. Enbart teknologi-industrin beräknas behöva 130 000 anställda till under det kommande decenniet. När vi står inför sådana här utmaningar är det rent vansinne att ens tänka på att utvisa människor som är i arbete, som bidrar till vårt samhälle. Vi har gjort en hel del lagändringar som hjälpt situationen. Men många problem består. Migrationsverket måste ändra sin kultur och sitt tänkesätt. Vi behöver en oberoende utredning av Migris processer, avslutar Adlercreutz 

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat

/6 Comments/in , , , /by

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat. Ja jos vääriä numeroja käyttää politiikkansa tueksi, on koko rakennelma hataralla pohjalla.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen käytti toistuvasti väärää numerotietoa eduskunnan puheenvuorossaan työperäiseenmaahanmuuttoon liittyvän lain käsittelyssä keskiviikkona. Näin tekivät myös hänen puoluetoverinsa.

Hallintovaliokunta vastaa maahanmuuttoon liittyvien asioiden käsittelystä eduskunnassa. Sitä tulisi johtaa oikean tiedon pohjalta. Ja vastuullisessa asemassa olevan tulisi pysyä totuudessa.

Mistä oli sitten kysymys?

Rantanen sanoi salissa, että ”tänä vuonna — pelkästään tänä vuonna — Suomessa on myönnetty yli 126 000 ensimmäistä oleskelulupaa — yli 126 000! — ja tämän hallituskauden aikana on Suomeen myönnetty yli 410 000 ensimmäistä oleskelulupaa”.

Tämä ei pidä paikkaansa. Näin väittäessään Rantanen sekoittaa kaikki käsitellyt asiat, kuten kansalaisuuspäätökset, maasta poistamiset tai oleskeluluvat, toisiinsa. Eli käytännössä luulee, että Migrissä myönnetään ainoastaan ”ensimmäisiä oleskelulupia”.

Tätä väitettä Rantasen puoluetoverit komppasivat:

”Pelkästään tämän vuoden puolella oleskelulupia ja kansainvälistä suojelua on saanut jo yli 140 000 henkilöä”, Jukka Mäkynen sanoi. Ja puoluetoveri Minna Reijonen lisäsi: ”mitenkä paljon oleskelulupia on jo nytten myönnetty, siis yli 410 000 — todella iso määrä”.

Puolueen usko omaan tulkintaan pysyi vahvana keskustelun jatkuessa: ”Nämä tilastot ovat katsottavissa Migrin tilastopalvelusta, josta kannattaa aina silloin tällöin käydä katsomassa. Olen kyllä ollut havaitsevinani, että tässä talossa ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella, mutta tilastot kertovat tämän”, Rantanen totesi.

Kyllä. Tällaisia numeroita löytyy Migrin sivulta. Ne eivät kuitenkaan kerro oleskelulupien määrää, vaan kaikkien päätösten kokonaismäärään (Vihje: Rajaa hakua ”ensimmäinen oleskelulupa” täppää klikaamalla)

Rantanen on lukenut tilastoja väärin aikaisemminkin. Olen silloinkin häntä korjannut. Korjasin hänen tapaansa lukea tilastoja nytkin salissa, jota hänen kollegansa Juuso piti syvästi loukkaavana (kannattaa tässä kohtaa lukea pöytäkirjaa). 

Tästä huolimatta katson velvollisuudekseni tehdä oikaisun vielä uudelleen:

Tänä vuonna on myönnetty 33 576 ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen (24.11.2022). Ei 126 000.

Hallituskauden aikana on myönnetty 100 747 ensimmäistä oleskelulupaa – ei 410 000, kuten Rantanen ja Mäkynen väittivät.

Virhe on yli 300%. Jos omaa edes jonkinlaisen käsityksen Suomeen tulevasta maahanmuutosta, niin pitäisi osata heti reagoida siihen, että 410 000 ei voi pitää paikkansa.

Mutta tällaista väittettä viljellään, koska se sopii omaan narratiiviin, omaan agendaan. Kyse on siitä, että ihminen näkee, mitä haluaa nähdä. Se, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei ole kokonaiskuvan osalta tilanteen tasalla on mielestäni vakava asia. Toivon, että Perussuomalaiset arvioivat tarkoitusperiään tai huolimattomuuttaan tosissaan. 

Mikä sitten on maahanmuuton tilanne?

Suomeen kohdistuva nettomaahanmuutto on hieman yli 20 000 vuositasolla. Ensimmäisiä oleskelulupia EU:n ulkopuolisille henkilöille myönnettiin vuonna 2021 27 553 kpl. Niistä 11 428 liittyi työhön, 5 837 opiskeluun.  Kansainvälistä suojelua myönnettiin 2 132 henkilölle.  EU-kansalaisten rekisteröintejä oli 11 190 kpl

Vuonna 2020 kuva oli hyvin saman tapainen, joskin kokonaismäärä oli hieman pienempi. Silloinkin kansainvälisen suojelun saavien osuus kokonaisuudesta oli pieni: 2 066 kpl.

Meillä on Suomessa suuria demografisia haasteita. Niitä ei korjata pelkällä maahanmuutolla, mutta maahanmuutto auttaa. Teknologiateollisuuden mukaan nettomaahanmuuton pitäisi nousta 50 000 henkilöön vuositasolla, jotta saisimme kestävyysvajeen korjattua.

Liberan vuonna 2021 julkaisemassa raportissa sanotaan, että ”Nettomaahanmuuton tason nousu 22 500 henkeen vähentäisi kestävyysvajetta 0,4 prosenttiyksikköä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että työllisyysasteen 1 prosenttiyksikön nousun vaikutus kestävyysvajeeseen on pienempi eli -0,3 prosenttiyksikköä.”

Helsingin Sanomissa haastateltiin pari viikkoa sitten tutkija Pasi Saukkosta. Hän totesi aivan oikein, että työperäinen maahanmuutto on ainoastaan osaratkaisu. Sen ongelmat ovat muun muassa se, että pitovoima, vetovoima ja asenneilmasto ovat heikkoja. Näihin asioihin tulee tarttua.

Erityisesti asenneilmastoon on vaikea puuttua, jos vastuullisessa asemassa olevat kansanedustajat levittävät väärää tietoa ja ohjaavat politiikkaansa populistisessa hengessä sen perusteella.

Liian usein, Rantasta lainatakseni, ”ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella”. Mielikuvat ohjaavat, mutta pysykäämme kaikki totuudessa.

Lukashenkaa vastaan ei pidä käyttää Lukashenkan pelikirjaa

/4 Comments/in , , , , /by

Minskissä Lukashenka hieroo käsiään. Mutta tyytyväisiä saatetaan olla myös Varsovassa: koko EU:n huomio kiinnittyy nyt oikeusvaltio-ongelman sijaan Valko-Venäjän ja Puolan raja-alueella käytävään painiin, jossa matkaan huijatut, viattomat sivulliset uhrit piiloutuvat metsään kahden tulen välissä.

Lukashenka kokeilee häikäilemättömästi EU:n sietokykyä. Miten yhtenäinen EU tosiasiassa on? Miten vahvoja ovat EU:n perusarvot? Paljonko vaaditaan siihen, että normioloissa kiveen hakatut periaatteet kyseenalaistetaan tai peräti heitetään romukoppaan?

Tällä hetkellä Lukashenka on voitolla. EU toimii juuri niin kuin hän toivoo. Rajalla on kaaos ja maailmalle leviää kuvia, joiden pohjalta joidenkin ihmisten voi jopa olla vaikea erottaa, kuka on hyvis ja kuka pahis. Valko-Venäjän joukot työntävät ihmisiä rajojen yli, leikkaavat aitaa auki. Vaikeassa tilanteessa Puolan joukot puolestaan työntävät ihmisiä näistä aukoista takaisin. Uhreja tulee päivä päivältä enemmän.

Ei pidä pelata Lukashenkan peliä, sanotaan. Mutta mikä on Lukashenkan peli? Mihin hän pyrkii?

On mielestäni selvää, ettei pelin tavoite ole siirtää mahdollisimman montaa ihmistä rajan yli. Tavoite on saada EU sekaisin ja reagoimaan periaatteidensa vastaisesti. Lukashenka haluaa näyttää, että EU:n periaatteet ovat ohuet ja suhteelliset. Kauniin kuoren alla olemme kaikki samanlaisia. Me ja he. ”Katso, mitä EU tekee näille ihmisille”, toteaa Lukashenka – ja Putin komppaa.

Venäjän hybridivaikuttamisen pelikirja on suoraan luettavissa Russia Todayn sivuilta. Siellä puhutaan maahanmuutosta, EUn ongelmista, koronaepäonnistumisista. Nämä ovat ne narratiivit joita syötetään otolliseen maaperään lännen heikentämiseksi, koska Venäjä tietää, että näihin reagoidaan. Eurooppalainen populistioikeisto on tässä toiminut hyvänä työkaluna. Ajan saatossa se saattaakin huomata olleensa pelinappula ideologisessa sodankäynnissä.

Putin ja Lukashenka toivovat EU-kriittisyyttä, rokoteskeptisyyttä ja paniikinomaista suhtautumista maahanmuutton. Juuri sitä he tuntuvat saavan.

Maahanmuuttoon liittyvää pelkoa käytetään taistelussa kyynisesti hyväksi. Ei tarvita kuin muutama tuhat ihmistä eurooppalaisessa rajametsässä ja eurooppalaiset poliitikot puhuvat kansainvälisten sopimusten irtisanomisesta ja raja-aitojen rakentamisesta. Riippumatta siitä, mikä näiden ihmisten todellinen vaikutus on. Samalla murennetaan iso osa siitä, mitä EU on tai mitä sen toivoisi olevan: yhteisten  arvojen ympärille rakennettu yhteisö, jonka suurin pääoma on sodanjälkeiseen Eurooppaan luotu oikeusvaltioperiaate ja sen varaan rakennettu yhteiskuntamalli.

Kukaan ei halua, että vuoden 2015 pakolaistilanne toistuu. Mutta ne kuvat, jotka nyt välittyvät Puolan rajalta, eivät kerro sellaisesta keinovalikoimasta, jota soveltamalla sen toistumiselta vältytään.

Yhteisen maahanmuuttopolitiikan puuttuminen EU:ssa on ongelma, johon tulee löytää ratkaisu. Silloin tämänkin kriisin hallinta olisi helpompaa. Ongelma ratkaisun synnyttämisessä on, että halutaan poimia rusinat pullasta. Yhteinen turvapaikkapolitiikka olisi iso askel kohti liittovaltiota ja tiukempaa integraatiota. Se ei sinänsä ole ongelma, joskin paradoksaalisesti yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa vaativat tahot yleensä vastustavat liittovaltiokehitystä. Samaan pakettiin kuuluu myös vääjäämättä ns. vastuunjakomekanismi: jos maahanmuuttopolitiikka on yhteinen niin turvapaikan saaneet ihmiset vääjäämättä myös jaetaan kiintiöiden pohjalta eri maihin. Asia, jota yhteistä turvapaikkapolitiikkaa haluavat tahot myös vastustavat.

Mutta palataanpa Puolan metsiin: Miten tällainen hybridivaikuttaminen torjutaan?

Sitä ei torjuta sillä, että toimitaan Lukashenkan toivomalla tavalla. Sitä ei myöskään torjuta sillä, että lietsotaan paniikkia. Eikä sitä myöskään torjuta aidoin tai asein.

Se torjutaan lähettämällä viesti siitä, että EU pystyy toimimaan arvojensa ja sääntöjensä mukaisesti myös kiperän paikan tullen. Arvomme eivät ole myytävänä, ne pätevät niin hyvän kuin pahan sään aikana. Oikeusvaltio ja demokratia ovat kestäviä arvoja ja kovia aseita myös tällaisessa tilanteessa.

Sen sijaan, että ihmisiä ajetaan takaisin metsään, heidän turvapaikkahakemuksia tulisi käsitellä asianmukaisesti . Ja vaikka on totta, että kansainväliset pakolaissopimukset ja niihin liittyvät velvoitteet ovat tehty toisenlaisia tilanteita varten, niin ne kuitenkin sitovat meitä tänään. Kuten oikeusoppineet toistuvasti ja painokkaasti ovat todenneet: He, jotka haluavat turvapaikkaa, saavat asianmukaisen kohtelun. Ottaen huomioon prosessi, jonka kautta nämä ihmiset ovat Eurooppaan tulleet, on syytä uskoa, että useimpien perusteet turvapaikan saamiseksi ovat heikot tai olemattomat. Ne, jotka eivät ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun palautetaan kotiin.

Tämä maksaa ja tämä työllistää. Toisin sanoen, aseina käytettyjen ihmisten torjuminen maksaa. Niin maksaa sukellusveneiden ja hävittäjienkin torjuminen. Pitää kuitenkin muistaa, että nämä ihmiset ovat tässä sivullisia uhreja. Roistot istuvat muualla ja toimet tilanteet hallintaan saamiseksi on kohdistettava heitä kohtaan

Jos tilanne ei EU:n johdonmukaisen toiminnankaan myötä lopu, on työkalupakissa muita tehokkaita keinoja, kuten esimerkiksi  hybridisodankäyntiin syyllistyvien sulkeminen ulos SWIFT-maksujärjestelmästä. Se vaikeuttaisi järjestelmästä ulossuljetun maan kansainvälistä rahaliikennettä huomattavasti. Se on vastatoimi ja varsin tehokas sellainen.

Iso oppi nyt käynnissä olevasta vaikuttamisesta on se, että Nord Stream II:n rakentaminen oli iso virhe. Maakaasua on käytetty ja tullaan käyttämään vaikuttamisen keinona, niin tässä kriisissä kuin seuraavissakin. Nord Stream II:n käyttöönotto ei onneksi ole vielä kirkossa kuulutettu. Tästäkin syystä Euroopan tulisi panostaa mahdollisimman kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja etenkin uusiutuvan energiatuotannon rakentamiseen.

Toimimalla käsillä olevassa tilanteessa johdonmukaisesti oikeusvaltioperiaatteita kunnioittaen, poistamme tehokkaimmin Lukashenkan vipuvartta. Panikoimalla ja luopumalla periaatteistamme on suuri riski, että menetämme sen, mitä sivistykseksi kutsutaan. Se ei ole strategista eikä se ole viisasta. Eikä se edes poista itse ongelmaa. Naivismin ja idiotismin välissä asuu tilannetaju ja harkitsevaisuus, jotka ovat kokonaisturvallisuudesta huolehtimisen tärkeimpiä elementtejä.