Saamelaisten kansallispäivää

/0 Comments/in , , , /by

Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta ensimmäisen saamelaisen yleiskokouksen muistoksi, joka pidettiin Trondheimissa vuonna 1917. Tänä vuonna juhlallisuuksien yhteydessä Inarissa huomioitiin myös uusi saamelaiskäräjälaki, joka astui voimaan viime vuonna. Inarissa sijaitsee Saamelaiskäräjien istuntosali. RKP oli tilaisuudessa vahvasti edustettuna puolueen puheenjohtajan ja opetusministerin Anders Adlercreutzin, europarlamentaarikko Anna-Maja Henrikssonin sekä kansanedustaja Eva Biaudet’n osallistuessa tapahtumaan.

Opetusministeri Anders Adlercreutz toi tilaisuudessa valtiovallan tervehdyksen. Adlercreutz korosti saamelaisten perustuslaillista oikeutta säilyttää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä nosti esiin sen pitkäjänteisen työn, jonka Saamelaiskäräjät, saamelaisyhteisöt ja muut toimijat ovat tehneet saamelaiskäräjälain edistämiseksi.

– Olen iloinen ja ylpeä siitä, että onnistuimme lopulta siinä, mihin edellinen eduskunta ei pystynyt, ja että uusi saamelaiskäräjälaki voitiin hyväksyä viime vuonna. Uusi laki luo aiempaa vahvemmat puitteet saamelaisten itsehallinnolle omaa kieltä ja kulttuuria koskevissa kysymyksissä Suomessa, Adlercreutz sanoo.

Samalla Adlercreutz painotti, ettei pelkkä lainsäädäntö riitä –  aktiivisia toimia tarvitaan jatkossakin.

– Pelkkä lain uudistaminen ei ole tarpeeksi. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio tekee myös erittäin tärkeää työtä tuomalla esiin historiallisia vääryyksiä ja samalla lisäämällä ymmärrystä saamelaisesta identiteetistä ja kulttuurista suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Yhteistyö Saamelaiskäräjien kanssa on ollut täysin ratkaisevaa sekä uuden lain valmistelussa että sen käytännön toimeenpanossa, Adlercreutz toteaa.

Europarlamentaarikko Anna-Maja Henriksson toimi edellisessä hallituksessa oikeusministerinä ja oli se ministeri, joka vastasi saamelaiskäräjälain valmistelusta.

– Tuntuu valtavan hyvältä olla tänään täällä Saamelaiskäräjillä Inarissa saamelaisten kansallispäivänä juhlimassa sitä, että vuosien sitkeä työ saamelaisten itsehallinnon vahvistamiseksi on kantanut hedelmää. Entisenä oikeusministerinä uusi saamelaiskäräjälaki on minulle vahvin todiste siitä, ettei alkuperäiskansojen ja muiden vähemmistöjen oikeuksien edistämisessä saa koskaan luovuttaa, vaikka tie olisi pitkä ja mutkainen, Henriksson sanoo.

Henriksson toimi RKP:n puheenjohtajana hallitusneuvottelujen aikaan eduskuntavaalien 2023 jälkeen.

– Viime vuonna eduskunnan hyväksymä uusi saamelaiskäräjälaki syntyi ajoittain hyvin dramaattisen, yli kymmenen vuotta kestäneen prosessin tuloksena. On myös selvää, että ilman RKP:n määrätietoista työtä ja sitä, että teimme lain uudistamisesta ehdon hallitukseen osallistumiselle Petteri Orpon hallituksessa, meillä ei tänään olisi eduskunnan ja Saamelaiskäräjien hyväksymää uutta saamelaiskäräjälakia, Henriksson painottaa.

Puheessaan Henriksson nosti esiin saamelaisten aseman Euroopan ainoana alkuperäiskansana ja korosti, että työtä saamelaisten oikeuksien vahvistamiseksi on jatkettava myös eurooppalaisella tasolla.

– Euroopassa näemme, että Arktiksen merkitys geopoliittisesti on keskeinen. Yhteisessä pyrkimyksessämme vahvistaa alueen turvallisuutta on välttämätöntä ottaa mukaan myös saamelaiset, heidän osaamisensa ja näkemyksensä. Saamelaisten äänen on kuuluttava paremmin myös Euroopan parlamentissa. Siksi haluan työskennellä sen eteen, että saamelaisilla olisi pysyvä edustus Brysselissä, Henriksson sanoo.

Kansanedustaja Eva Biaudet, joka on toiminut Saamelaisten totuus- ja sovintokomission seurantaryhmän jäsenenä, korostaa sovintotyön johtamista konkreettisiin toimiin.

– Todellinen sovinto edellyttää, että valtio tunnustaa saamelaisten kokemat historialliset vääryydet ja toimii aktiivisesti korjatakseen saamelaisiin kohdistuneen syrjivän politiikan kielteiset seuraukset, Biaudet sanoo.

Myös Biaudet muistuttaa RKP:n pitkäjänteisestä työstä saamelaiskäräjälain uudistamiseksi.

– RKP on tehnyt työtä saamelaiskäräjälain päivittämiseksi vuosikymmenten ajan. Se, että eduskunta pystyi hyväksymään lain viime vuonna suurella enemmistöllä, on tärkeä muistutus siitä, että arvoistaan kannattaa pitää kiinni myös aikoina, jolloin ihmisoikeuskysymykset muuten kohtaavat vastatuulta. Työ ei kuitenkaan ole ohi. Seuraava askel on varmistaa, että laki pannaan täytäntöön ja sitä sovelletaan johdonmukaisesti käytännössä, Biaudet toteaa.

Biaudet nostaa esiin myös totuus- ja sovintokomission suositukset.

– Totuus- ja sovintokomission viesti on selvä: tie sovintoon alkaa tunnustamisesta ja vastuunkannosta. Nyt suositukset on vietävä konkreettisiksi teoiksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että alkuperäiskansojen oikeudet huomioidaan järjestelmällisesti lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa, saamen kielten ja kulttuurin suojelua vahvistetaan sekä perinteisten elinkeinojen ja elinympäristöjen edellytykset turvataan. Se tarkoittaa myös, että Suomi etenee pohjoismaisen saamelaissopimuksen edistämisessä ja ratifioi ILO-yleissopimuksen, Biaudet sanoo.

Katedralskolan i Åbo – finländska utbildningstraditionens ryggrad

/0 Comments/in , , , , , , /by

Om en dryg vecka uppmärksammas bildningens långa anor i Åbo. Katedralskolan, Finlands äldsta skola, firar 750-årsjubileum i år och invigningen av jubileumsåret äger rum. En tidsresa tillbaka till 1200-talet känns nästan hisnande – så mycket har hunnit hända på sju och ett halvt sekel. Finland har levt igenom medeltiden, reformationen, stormaktstiden, upplysningen, autonomin, självständigheten, krigstiden – och välfärdsstatens uppbyggnad.

Vid tiden då Katedralskolan grundades var utbildning något för de få, men dess betydelse för samhället som helhet var redan då uppenbar.

Det jubileumsfirande som vi nästa vecka inleder tillhör inte bara skolan själv, utan hela Åbo, hela Svenskfinland och i förlängningen hela Finland. Vid tiden då Katedralskolan grundades var utbildning något för de få, men dess betydelse för samhället som helhet var redan då uppenbar. Åbo var Finlands centrum för förvaltning, kyrkligt liv och lärdom, och just här växte den struktur fram som lade grunden för vårt senare skolväsen.

Man kan alltså med fog säga att Katedralskolan utgör själva ryggraden i den finländska utbildningstraditionen. Utan denna skola hade vi till exempel knappast haft Kungliga Akademin i Åbo år 1640 – och därmed inte heller det universitetssystem som i dag är en självklar del av vårt samhälle.

Efter att först få fira Katedralskolans 750 år känns det extra passande att lite senare i februari få presentera det framtidsarbete inom grundskolan som vi har arbetat med på Undervisnings- och kulturministeriet denna regeringsperiod.

Syftet med framtidsarbetet är att ta fram en vision som tar sikte på en önskad framtid, hur den grundläggande utbildningen ska se ut år 2045 och vilka färdigheter som eleverna behöver lära sig i framtiden.

Under denna regeringsperiod har vi haft fokus på att stärka de grundläggande färdigheterna, att läsa, skriva och räkna. Vi har sedan augusti 2026 till exempel utökat veckotimmarna i dessa ämnen samt reformerat stödet för lärande, så att alla som behöver stöd ska få det i ett så tidigt skede som möjligt. Samtidigt är det viktigt att elever och studerande erbjuds möjlighet att lära sig nya kunskaper och färdigheter som behövs i framtidens samhälle.

Det är just det framtidsarbetet fokuserar på.

Förutom att det fortsättningsvis finns ett behov att stärka de grundläggande färdigheterna handlar det också om teman som berör till exempel artificiell intelligens och teknik samt ekologisk och social hållbarhet. Alla dessa är stora, samhällsomvälvande fenomen som vi vet att behöver tacklas också framöver.

Skolans uppgift är på många sätt allomfattande.

Samtidigt som syftet är att lära ut den kompetens som behövs för att kunna fungera i samhället – det vill säga de grundläggande färdigheterna – handlar det om att ge unga människor verktyg att förstå världen, att tänka kritiskt, att samarbeta och att ta ansvar.

Också när svaren inte är enkla.

Katedralskolans erfarenhet av att allt detta – att leva i tiden, lära ut de färdigheter som unga behöver och samtidigt vara en bärande aktör genom århundradena förtjänar en eloge. Låt oss tillsammans blicka framåt på de kommande seklen.

Liberaali puolue polarisoituneessa maailmassa

/0 Comments/in , , /by

På svenska här

Torstaina julkaistiin Ylen tuore mittaus, josta Hufvudstadsbladet kirjoitti otsikolla ”Katastrofiluvut RKP:lle – huonoimmat vuosiin”. Uutinen on luonnollisesti johtanut vilkkaaseen keskusteluun, jota leimaa monenlaiset tunteet. Olen lukenut satoja kommentteja sosiaalisessa mediassa. Vaikka tiedän, että yksi mittaus on yksi mittaus – ja että tämä mittaus jäi vain 0,1 prosenttiyksikön päähän viime vuoden vastaavasta – haluan silti jakaa oman näkemykseni tilanteesta.

Kritiikki ei synny tyhjästä. Se heijastaa monien tuntemuksia: epävarmuutta, turhautumista ja tunnetta siitä, ettei RKP:n rooli ja suunta tässä ajassa ole enää kaikille yhtä selkeä kuin aiemmin.

Mitä on tapahtunut?

Poliittinen kenttä on muuttunut nopeasti. Ja se ei koske vain politiikkaa, vaan koko yhteiskuntaa. Vastakkainasettelu ja erilaiset tunteita herättävät aiheet saavat ihmisten huomion. Maltillinen, ratkaisukeskeinen politiikka jää helposti varjoon. Samalla toimimme hallituskoalitiossa, jossa puolueiden arvot eroavat merkittävästi toisistaan.

Tämä ei sinänsä ole mitään uutta. Edellisessäkin hallituksessa puolueet ajattelivat asioista eri tavalla. Tässä hallituksessa jakolinjat ovat toisenlaiset. Jaamme huolen taloudesta ja työllisyydestä, mutta monissa arvoihin liittyvissä kysymyksissä olemme kaukana toisistamme.

Tässä tilanteessa RKP on tehnyt politiikkaa vaativassa ympäristössä –  puolustamalla omia arvojaan, kantamalla vastuuta ja samalla pyrkimällä estämään poliittisen keskustelun juuttumista pysyvään konfliktitilaan.

Ymmärrän, että moni kokee tällaisen politiikan kompromisseina, reaktiivisuutena tai epäselvänä linjana. Ja ymmärrän, että se turhauttaa.

Mutta on tärkeää todeta: RKP ei ole hylännyt arvojaan. Päinvastoin. Teemme arvopohjaista politiikkaa joka päivä – oli kyse sitten koulutuksesta, taloudesta, yrittämisestä, hoivasta, turvallisuudesta, tasa-arvosta, ympäristöstä tai vähemmistöjen oikeuksista. Teemme yhteistyötä, neuvottelemme ja vaikutamme määrätietoisesti – katse suunnattuna tulevaisuuteen.

Haaste ei ole siinä mitä teemme. Haaste on siinä, ettei työ aina näy tai saa huomiota oman viiteryhmämme ulkopuolella. Mielipidemittausten logiikassa tapamme vaikuttaa ja johtaa jää helposti epäselväksi tai näkymättömäksi – vaikka politiikan tasolla saavutammekin tuloksia. Ja tuloksia olemme kyllä saaneet aikaan.

Toisin sanoen: teot eivät automaattisesti käänny kannatusluvuiksi. Heikko galluptulos ei tarkoita, etteikö suuntamme olisi selvä. Meillä on tavoite, mutta päästäksemme sinne meidän on vahvistettava pelikenttäämme. Emme halua pelata puolustuspeliä ikuisesti, vaan meidän on siirrettävä peli hyökkäysalueelle, jääkiekkovertausta käyttäen.

”Miksi emme kaada hallitusta?”

Tätä on kysytty eri tilanteissa – ja ymmärrän sen. Monet RKP:n äänestäjät vaativat suoraa reaktiota, kun tapahtuu jotakin arvojemme vastaista.

Samalla on syytä muistaa, että Suomi on tilanteessa, jossa talous, turvallisuus ja yhteiskunnan koheesio ovat samanaikaisesti paineen alla. Hallituksen kaataminen lisäisi epävarmuutta ja horjuttaisi rakenteita, joita juuri nyt pitäisi vahvistaa. Monelle voi olla vaikeaa hahmottaa, mitä hallituksen kaatuminen käytännössä tarkoittaa. Se ei korjaa yksittäistä ongelmaa, vaan käynnistää tapahtumaketjun, jota voi olla vaikea hallita.

Haluan kuitenkin todeta selkeästi: vastuun kantaminen ei tarkoita pysymistä hallituksessa hinnalla millä hyvänsä. Jos joudumme tilanteeseen, jossa arvokonflikti on ylittämätön, vastuun kantaminen tarkoittaa myös kykyä tehdä vaikeita päätöksiä. Vastuuseen kuuluu huolellisuus ja harkintaa, mikä saatetaan virheellisesti tulkita passiivisuudeksi.

RKP istuu hallituksessa ei siksi, että tämä koalitio olisi ongelmaton, vaan siksi, että keväällä 2023 vaihtoehtoja oli vähän – ja siksi, että vakaus, ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys ovat juuri nyt koko maan etu. Ilman RKP:tä monet päätökset olisivat erilaisia. Myös ne, jotka eivät nouse otsikoihin.

Haluan myös todeta: minkä tahansa hallituksen olisi ollut pakko sopeuttaa taloutta. Vihreät olisivat tehneet niin, aivan kuten SDP ja vasemmistokin.

Nyt toteutusvastuu on osunut meidän kohdallemme. Opposition vaihtoehtobudjettien tarkastelu vahvistaa tämän näkökulman. Samalla, kun kritiikki työmarkkinauudistuksia kohtaan on ollut kovaa,  myös SDP sisällytti niistä lähes kaikki omaan vaihtoehtoonsa. Vasemmistoliitto kritisoi työllisyystilannetta, ja on totta, että tilanne on synkkä – mutta eduskunnan laskelmat osoittavat, että heidän oma vaihtoehtobudjettinsa heikentäisi työllisyyttä selvästi. Tässä vain pari esimerkkiä.

Tämä kaikki osoittaa, millaisessa umpikujassa Suomi on.

Samalla voidaan todeta – viitatakseni toiseen julkisessa keskustelussa paljon esillä olleeseen aiheeseen – että pohjoismaisessa vertailussa Suomen maahanmuuttopolitiikka on yhä ehkä liberaaleinta.  Emme siis toteuta kohtuuttoman kovaa maahanmuuttopolitiikkaa käytännössä. Oma asiansa ovat maahanmuuttoon liittyvät  koventuneet puheet, jotka eivät mielestämme edesauta positiivista yhteiskunnallista kehitystä.

Suomen kaksikielisyys: itseisarvo

Suomen kaksikielisyys tai ruotsin kielen asema eivät ole viime aikoina olleet otsikoissa. Syy on yksinkertainen: näihin  ei ole kohdistunut suuria uhkia. Peruslinja sovittiin jo hallitusohjelmassa. Työtä on tehty ennaltaehkäisevästi ja kulisseissa – ja tehokkaasti. Tämä ei ole pelkästään puolueen tai ministeriryhmän ansiota: suomalaisruotsalaiset järjestöt tekevät – kuten ennenkin – arvokasta työtä kielen aseman turvaamiseksi. Niin tekee myös koko eduskuntaryhmämme.

Suomen kaksikielisyys on ollut ja tulee aina olemaan RKP:lle keskeinen kysymys.

Se, ettei kielikysymyksiä ole kärjistetty tällä kaudella, on mahdollistanut myös aiempaa laajemman yleispoliittisen toiminnan – juuri sen, mitä moni on toivonut ja mikä on edellytys laajemmalle kannatukselle pitkällä aikavälillä.

Haluan sanoa tämän, sillä puolueen elinvoima ja kielen aseman turvaaminen kulkevat käsi kädessä. Samalla haluan toistaa sen, minkä olen sanonut monta kertaa: RKP:n tulevaisuus edellyttää heterogeenisempää äänestäjäpohjaa ja jäsenkuntaa – myös kielellisesti. Tämä on matemaattinen fakta, joka meidän on sisäistettävä, jos haluamme olla tulevaisuudessa vaikuttava poliittinen voima.

Kannatajakunnan laajentaminen ei pienennä Suomen kaksikielisyyden puolustamisen merkitystä. Päinvastoin, pohjan laajentaminen on edellytys sille, että kaksikielisyyttä voidaan vahvistaa ja vaalia tehokkaasti. Ja ennen kaikkea: nämä kaksi asiaa eivät sulje pois toisiaan – ellemme niin itse päätä.

Oma johtajuuteni

Kun minut valittiin RKP:n puheenjohtajaksi, päätin, että toimimme avoimemmin kuin ennen. Olen tietoisesti keskittynyt uudistamaan rakenteita, työskentelemään strategisesti ja kuuntelemaan kenttää. Prosessi ei tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii aikaa.

Aloitin tehtävässäni hallituskoalitiossa, joka on RKP:lle vaikein vuosiin. Tiedostin, ettei työstä tulisi helppoa. Ja tiesin, että tarvitsisimme sisäistä yhtenäisyyttä ja dialogia enemmän kuin koskaan.

Puoluejohdossa vallitseekin rakentava, kunnioittava ja eteenpäin katsova  ilmapiiri. Se ei tarkoita, ettei vaikeista asioista keskusteltaisi – päinvastoin. Niistä keskustellaan enemmän kuin pitkään aikaan.

Mitä palaute kertoo?

Kävin läpi satoja somekommentteja torstain gallupmittauksen jälkeen ja teetin myös analyysin. Se osoittaa selvästi kolme asiaa:

  1. Osa kokee, että RKP:n arvot näkyvät liian heikosti.
  2. Osa kyseenalaistaa kompromissikyvyn ja pitää sitä heikkoutena.
  3. Monet kaipaavat selkeämpää suuntaa ja johtajuutta – ei pelkkiä reaktioita.

Tämä palaute on arvokasta. Se ei katoa sillä, että se sivuutetaan – vaan vain sillä, että siihen vastataan.

Katse eteenpäin

Puolueen strategiatyö on loppusuoralla. Tavoitteena on selkeyttää RKP:n roolia tässä ajassa, vahvistaa yhteistä suuntaa ja tehdä politiikastamme aiempaa ymmärrettävämpää. Strategia julkaistaan kevään aikana.

On myös tärkeää nähdä oma roolimme laajemmassa kehyksessä. Sitran tuore Megatrendit 2026 -raportti korostaa, että tulevina vuosina menestyvät ne yhteiskunnat, jotka vahvistavat demokratiaa, luottamusta, koulutusta, moninaisuutta ja kykyä rakentaviin kompromisseihin maailmassa, jota hallitsevat polarisaatio ja yksinkertaistetut ratkaisut.

Juuri nämä ovat RKP:n ydinarvoja. Ne eivät ehkä tuota nopeita kannatuspiikkejä – mutta ne ovat välttämättömiä, jotta voisimme rakentaa kestävää tulevaisuutta. RKP:n vahvuus ei ole huutamisessa eikä agitaatiossa. Se on kyvyssä rakentaa siltoja. Kyvyssä kantaa vastuuta myös silloin, kun se on vaikeaa. Tämä on tärkeä rooli, vaikka se joskus tuntuu epätoivoisen vaikealta ja tuottaa harvoin raflaavia otsikoita.

Lopuksi haluan kysyä meiltä kaikilta:

Onko polarisaatio hiipinyt salakavalasti myös meidän keskuuteemme niin, ettei kompromissikyky enää näyttäydykään vahvuutena vaan heikkoutena – vaikka juuri kompromissikyvykkyys on ollut yksi suurimmista voimavaroistamme?  

Näen sillanrakentajaroolimme arvokkaana poliittisen kentän keskellä. Samalla kun kompromissit tarkoittavat, ettei lopputulos koskaan täysin vastaa yhden puolueen näkemystä, ne ovat välttämättömiä yhteistyössä onnistumiseksi ja eteenpäin liikkumiseksi.

Haluamme siis olla jatkossakin voima, joka vastustaa kahtiajakoa ja vastakkainasettelua. Pyrimme katsomaan eteenpäin, emme sivuille. Haluamme keskittyä ratkaisuihin, emme poliittisiin vastustajiin. Joskus onnistumme paremmin, joskus huonommin. Mutta yritämme aina määrätietoisesti. 

RKP:n tehtävä ei ole huutaa kovaan ääneen, vaan kantaa vastuuta. Myös silloin, kun se on raskasta. Suomenruotsalaisen kulttuurin toinen supervoima, yhteisöllisyys, tekee RKP:stä tärkeän vastavoiman polarisoitumiselle.

Kuuntelen. Otan kritiikin vakavasti. Ja haluan viedä RKP:tä eteenpäin – suuntaa näyttämällä  ja politiikkaa käytännössä toimeenpanemalla. Yhdessä muiden kanssa. 

RKP on selviytynyt sekä suurista että pienistä haasteista 120-vuotisen historiamme aikana, ja olen vakuuttunut siitä, että ajamamme politiikka on juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee tällä hetkellä.



Lisärahoitusta elinvoimaisemman ja avoimemman Suomen puolesta

/0 Comments/in , , , , /by

Tulevaisuuteen suuntaava Suomi tarvitsee sekä yhteisöllisyyttä että talouskasvua. RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz on tyytyväinen siihen, että RKP:n eduskuntaryhmä on onnistunut ensi vuoden budjettiesityksen eduskuntakäsittelyssä ohjaamaan rahoitusta toimijoille, jotka vahvistavat Suomen elinvoimaa.

– Avoin ja vastaanottava Suomi, jossa ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja osallisiksi, on yhteiskunta, jossa halutaan elää. Se on myös yhteiskunta, jota halutaan olla mukana rakentamassa, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz iloitsee siksi lisämäärärahoista Rasmus ry:lle yhdistyksen antirasistisen työn jatkamiseksi. RKP:n eduskuntaryhmä on myös turvannut Music Finlandin toiminnan jatkumisen Suomen kansainvälisen musiikkiviennin ja luovan elinkeinoelämän kehittämisen parissa.

Adlercreutz nostaa esiin kulttuuriviennin tärkeän roolin Suomen kehityksessä ja taloudellisessa tulevaisuudessa. Musiikki- ja kulttuuriala vahvistaa Suomen kansainvälistä näkyvyyttä ja luo työpaikkoja.

– Vahvistamalla luovien alojen kansainvälistä ulottuvuutta investoimme samalla uusiin työpaikkoihin ja kasvatamme vientisektoria, Adlercreutz toteaa. 

– Suomella on loistavia muusikoita ja luova musiikkiala. Globaali musiikkimarkkina kasvaa, ja kun naapurimaanamme on musiikkiviennin suurvalta Ruotsi, Suomella on kaikki edellytykset olla mukana viemässä kehitystä eteenpäin, hän jatkaa.

Elinvoimainen Suomi edellyttää myös panostuksia infrastruktuuriin. Länsi-Uudellamaalla useat hankkeet ovat nyt saaneet rahoitusta: maantie 11245 (Kabanovintie Kirkkonummella) päällystetään uudelleen, valtatie 25 saa lisää valaistusta ja kantatie 51:llä selvitetään kaistajärjestelyjen ja muiden liikenneturvallisuutta parantavien toimien mahdollisuuksia.

– Nämä ja monet muut panostukset vahvistavat Suomen elinvoimaa, ja RKP:n kädenjälki näkyy niissä selvästi, Adlercreutz sanoo.

Olemme enemman kuin osiemme summa

/0 Comments/in , , , , /by

Vuosien varrella olen monta kertaa saanut johdattaa vierailijaryhmiä Eduskuntatalossa. Teen sen mielelläni itse, sillä se antaa mahdollisuuden keskustella kävijöiden kanssa – mutta myös pysähtyä itse sen äärelle, mitä Eduskuntatalo edustaa.

Kun vuonna 1923 päätettiin, että vastikään itsenäistynyt Suomi saisi oman eduskuntatalon, oli hyvin vähän merkkejä siitä, että olisimme yhä itsenäinen maa 102 vuotta myöhemmin. Euroopassa sodan jäljet savusivat edelleen, ja Venäjällä vallitsi paikoin levottomuutta. Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista.

Mutta uskoimme itseemme. Ja 100 vuotta sitten, vuonna 1925, julkistettiin kilpailun voittanut ehdotus. Se oli yhdistelmä vaikutteita sekä meidän omasta että muista arkkitehtuuriperinteistä ja sen pohjalta taloa lähdettiin rakentamaan. 

Päättäjät uskoivat Suomeen ja siihen, että demokratia tarvitsee symbolin – sellaisen, joka olisi maamme ja demokratiamme arvoinen. He näkivät kauas.

Tänä päivänä tuntuu usein siltä, ettei meiltä löydy samanlaista uskoa tulevaisuuteen. Se on paradoksaalista, kun ajattelee, miten moni asia puhuu puolestamme – toisin kuin sata vuotta sitten.

Opetusministerinä matkustan ajoittain myös ulkomaille, ja toimin sen kautta eräänlaisena lähettiläänä maallemme ja erityisesti koulujärjestelmällemme. Vastaanotto on kaikkialla erittäin myönteinen. Suomea katsotaan ylöspäin. Kouluamme arvostetaan, ja maamme ”kansalliseen brändiin” liitetään lähes yksinomaan positiivisia asioita.

En voi olla ajattelematta, että täällä kotona keskustelumme juuttuvat ajoittain hyvin toisenlaisiin mielikuviin. Mikään maa ei voi olla kaikkea, mutta paljon voi olla. Ja Suomi on paljon.

Koulumme on edelleen hyvä. Sijoitumme yhä korkealle kansainvälisissä vertailuissa. Aikuisemme ovat PIAAC-tutkimuksen – eli aikuisten PISA-testin – mukaan maailman parhaita. Meillä on vahva lehdistönvapaus, hyvin matala korruptio, kohtuullisen sujuva byrokratia ja hyvä elämänlaatu. Myös työn ja vapaa-ajan tasapaino on monella tapaa kunnossa.

On täysin totta, että haasteita riittää. Julkinen talous ei ole tasapainossa. Talouskasvu on liian hidasta. Mutta on yhtä totta, ettei ole realistista odottaa sijoitusten ja investointien virtaavan maahan, jos emme itse näe ympärillämme olevia mahdollisuuksia.

On myös tärkeää ymmärtää, ettemme itse tiedä kaikkea parhaiten. Siksi tarvitsemme ideoita myös ulkopuolelta. Kasvua on vaikea synnyttää, jos toimimme vain oman kansallisen nollasummapelin sisällä.

Suomen vahvuudet – turvallisuus ja keskinäinen luottamus – ovat maailman mittakaavassa ainutlaatuisia asioita. Niitä voisi käyttää vetovoimatekijöinä, joilla houkutella osaamista ja pääomaa Suomeen. Mutta se edellyttää meiltä hieman enemmän uteliaisuutta, avoimuutta ja yhteistyöhalua.

Olemme itsenäisyytemme aikana kohdanneet suuria haasteita monesti. Usein olemme löytäneet tien eteenpäin juuri siksi, että olemme ennakkoluulottomasti uskoneet itseemme – niin sodan kuin rauhankin aikana.

Itsenäisyyspäivä tarjoaa mainion mahdollisuuden muistuttaa itseämme siitä, mitä meillä on, mitä aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet puolestamme ja miten usein olemme yhdessä olleet enemmän kuin osiemme summa. Hyvää itsenäisyyspäivää.

Skolan behöver riktning, stöd och höjda ambitioner

/0 Comments/in , , , , , /by

När vi nu är kalibrerade för några sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att läsa en längre text. Därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att klara av tristess ibland.

Skolan har en helt central roll när vi talar om Finlands framtid.

Eftersom den är så central är det viktigt att vi inte fastnar i ett letande efter syndabockar eller i en längtan efter svunna tider när vi diskuterar dess utveckling.

Skolan påverkas av samhället runtomkring den. Den är inte en isolerad ö. Samtidigt som det är viktigt att ta lärdom av det förflutna är det därför också klart att dagens utmaningar kräver lösningar som passar in i nutiden.

Det finns orsak att med oro se på de försämrade inlärningsresultaten.

Därför analyserar vi vid Undervisnings- och kulturministeriet som bäst orsakerna som ligger bakom de senaste årtiondenas utveckling – och bilden är komplex. Här vill jag ändå lyfta fram några centrala aspekter.

Digitaliseringen har förändrat verkligheten för våra barn och unga.

Koncentrationsförmågan utmanas av en verklighet i vilken vi ständigt bombarderas av en kaskad av budskap från olika apparater.

Lösningen är ändå inte att ta bort alla digitala läromedel från skolan, utan vi behöver hantera frågan pragmatiskt och pedagogiskt. Här har förstås lärarna och skolan en stark roll, men också hemma behöver vi stöda våra barn genom en sund inställning till skärmar.

Förmågan att fokusera och kunna koncentrera sig under längre perioder är avgörande för lärandet. När vi idag i vardagen är kalibrerade för 15–30 sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att till exempel läsa ett längre kapitel i en bok. Just därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att till och med klara av tristess ibland.

Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Också den fysiska lärmiljön spelar stor roll: buller, stora öppna klassrum och för stora grupper är problem som kan åtgärdas.

Samtidigt måste vi vara tydliga med vad de försämrade inlärningsresultaten inte beror på. Skulden till det, att våra Pisaresultat dalat är inte ett ökat antal elever med utländsk bakgrund. Det visar forskningen. Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Skolans största tillgång är våra lärare. Under åren har deras arbetsbild ändå breddats.

Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Förväntningarna från hemmen har ökat, ibland mer än vad som kan anses rimligt.

Lärarens uppdrag är ändå först och främst att undervisa. Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Arbetsro och högre krav kräver tydliga spelregler. Att ta bort mobiltelefoner från klassrummen har redan gett tydligt positiva resultat.

Grundläggande färdigheter – att läsa, skriva och räkna – kräver tillräckligt med tid. De tre nya årsveckotimmarna i dessa ämnen i de lägre årskurserna som vi infört är därför viktiga.

Utmaningar finns också efter den grundläggande utbildningen – men där finns framför allt möjligheter.

Om 20 år kan yrkesutbildning bra vara den mest attraktiva vägen för unga.

Praktiska färdigheter, problemlösning och arbetslivskompetens blir centrala i 2030- och 2040-talens ekonomiska verklighet. Därför behöver hela utbildningssektorn klara av att leva i en tid av snabb förändring.

Vi löser inte skolans problem genom att skylla på invandring, skärmar eller hur läroplanen ser ut.

Problemen löser vi genom att stöda lärare och elever, höja ambitionsnivån och stärka strukturerna – samtidigt.

Vid sidan av kunskap behöver vi dessutom mer empati, mer samarbetsförmåga och en inställning som präglas av livslångt lärande. Det här är inte ”mjuka” värden, utan kärnan i framtidens konkurrenskraft.

Som undervisningsminister ser jag grundskolan som helt central för vår framtid. Låt oss höja ribban tillsammans.

Den kommande kompetensgarantin är nästa steg. Vi måste trygga arbetsro både för lärare och elever, och ge varje barn chansen att nå sin potential – med blicken riktad framåt, inte bakåt.

Myönteisiä päätöksiä hallituksen täydentävässä talousarvioesityksessä

/0 Comments/in , , , , , , /by

Hallitus teki tänään päätöksen vuoden 2026 täydentävästä budjettiesityksestä. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz näkee esityksessä paljon myönteistä ja on erityisen tyytyväinen uusiin infrapanostuksiin sekä vahvaan tukeen Ukrainalle uudella 100 miljoonan euron paketilla.

– Olen iloinen, että RKP onnistui neuvottelemaan lisämäärärahoja rantaradan junaliikenteen lisäämiseksi: voimme nyt aloittaa kaksi päivittäistä suoraa vuoroa Helsingistä Hankoon. Rantarata on tärkeä kulkuyhteys Länsi-Uudellamaalla, ja on erittäin hyvä, että voimme lisätä liikennettä ja siten parantaa vapaa-ajan- ja työmatkaliikkumista, sanoo Adlercreutz.

– Myös kantatie 51:n kehittäminen etenee, sillä hallitus ehdottaa 0,4 miljoonaa euroa Vuohimäen eritasoliittymän suunnitteluun. Suomen ja Ruotsin rajayhteistyö pohjoisessa vahvistuu myös henkilöjunaliikenteellä Tornion ja Haaparannan välillä – asia, josta pohjoismaisen yhteistyön ministerinä iloitsen, sanoo Adlercreutz.

Adlercreutz on tyytyväinen myös siihen, että elokuvatuotannon tuen taso voitiin palauttaa. Tämä tarkoittaa, että aiemmin päätettyä tuen leikkausta ei toteuteta. Täydentävä budjettiesitys sisältää myös päätöksiä, jotka vahvistavat koulutusta.

– Korkeakoulujen opiskelupaikkoja lisätään tilapäisesti vuodelle 2026, ja uudet paikat kohdennetaan koulutuksiin, jotka tukevat talouskasvua. Lisäksi nuorille, jotka ovat suorittaneet toisen asteen mutta eivät ole saaneet opiskelupaikkaa, tarjotaan maksuton 30 opintopisteen opintoseteli avoimeen yliopistoon tai avoimeen ammattikorkeakouluun. Hallitus parantaa näin koulutusmahdollisuuksia.

– Hallitus panostaa myös 40 miljoonaa euroa hyvinvointialueiden kehittämishankkeisiin omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamalleista. RKP on pitkään työskennellyt omalääkärimallin puolesta, ja olen iloinen, että voimme tämän päätöksen myötä edistää näiden kehittämistä. Lisäksi määrärahoja kohdennetaan sen varmistamiseen, että vihreän siirtymän hankkeiden lupaprosessit ovat nopeita ja sujuvia – tämä on keskeinen asia Suomen kilpailukyvyn kannalta, sanoo Adlercreutz.

Koulu tarvitsee suunnan, tukea ja vaatimustason nostoa

/0 Comments/in , , , , /by

Koulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla. Opetus- ja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen. 

Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa. Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla.

Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta. Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin.

Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa. Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään. 

Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: PISA-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto.

Jos syyllistä hakee heppoisin perustein väärästä paikasta ongelma jää korjaamatta. 

Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Opettajien työssä on kuitenkin tapahtunut työnkuvan hiljainen laajentuminen; kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Opettajien tehtävä on opettaa ja tätä ydintehtävä on suojattava. 

Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Kyse on aivan keskeisestä työn vetoimaan vaikuttavasta tekijästä. Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisen edellytyksiä. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä. 

Vastaus ei ole se, että lisäämme tarkastusten määrää tai luomme uusia mittareita opettajia kaitsemaan. 

Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa. Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen –  tarvitsevat päivittäisen rytmin. Siksi tämän syksyn alusta alakouluun tulleet 3 vuosiviikkotuntia lisää vahvistavat  lukemista ja laskemista ovat tärkeitä. 

Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista.

Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja. Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030- ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon.

Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti.

Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä.

Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava  askel. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen.

(Kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 14.11.2025)

Kaksikielisyys on Suomen supervoima

/0 Comments/in , , , /by

Tänään 6. marraskuuta vietetään Ruotsalaisuuden päivää. Päivä on muistutus siitä, että maamme kaksikielisyys on osa Suomen identiteettiä ja vahvuus, josta voimme olla ylpeitä.

Jo lähes 120 vuoden ajan RKP on työskennellyt aidosti kaksikielisen Suomen puolesta – ja työ jatkuu edelleen. RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz muistuttaa, että Suomen kaksikielisyys on kilpailuetu ja vahvuus, jota Suomen tulee hyödyntää. Kieli rakentaa siltoja maailmassa, jossa ymmärrystä, yhteistyötä ja luottamusta tarvitaan enemmän kuin koskaan.

– Kaksikielisyys on Suomen supervoima. Se avaa ovia, vahvistaa ihmisten välistä ymmärrystä ja rikastuttaa maatamme kulttuurisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz nostaa esiin terveydenhuollon ja palvelujen saatavuuden molemmilla kansalliskielillä RKP:n keskeiseksi kysymykseksi.

– Kun hyvinvointialueiden talous on kiristynyt ja sopeuttamistoimet ovat väistämättömiä, on yhä tärkeämpää varmistaa palvelujen saatavuus omalla äidinkielellä. Mahdollisuus puhua omaa äidinkieltään on erittäin tärkeä etenkin silloin, kun olemme sairaita ja heikoimmillamme. RKP korostaa, että kielellisten oikeuksien on toteuduttava myös silloin, kun resurssit ovat niukat, Adlercreutz sanoo.

– Suomen kaksikielisyydestä ei pitäisi joutua taistelemaan. Sen pitäisi toimia arjessa – koulussa, terveyskeskuksessa ja viranomaisten kanssa asioitaessa. Haluamme edistää elävästi kaksikielistä Suomea, jossa molempia kansalliskieliä voi ja uskaltaa rohkeasti käyttää eri tilanteissa, sanoo Adlercreutz.

Hyvinvointialueiden epäonnistunut rahoituslaki on korjattava!

/0 Comments/in , , , , /by

RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson katsovat, että hyvinvointialueiden rahoitusta koskeva laki on avattava ja korjattava. Heidän mukaan rahoituslain puutteet ovat käyneet yhä selvemmiksi Itä-Suomen hallinto-oikeuden antaman tuomion myötä. Tuomiossa todetaan, että Etelä-Karjalan hyvinvointialueen budjetti vuodelle 2025 sekä taloussuunnitelma vuosille 2026-2028 ovat lainvastaisia.

– Etelä-Karjalan tapauksen on toimittava herätyskellona. Edellinen hallitus sääti epäonnistuneen hyvinvointialueiden rahoituslain. Mutta nykyisen hallituksen on tässä tilanteessa kannettava vastuuta ja korjattava puutteet. Nyt meillä on käsillä kestämätön tilanne, jossa kirjanpitomaiset pykälät vaikuttavat olevan tärkeämpiä kuin suomalaisten oikeus hyvään hoitoon ja hoivaan. Hallituksen ja opposition välisen piikittelyn sijaan suomalaiset ansaitsevat ratkaisuja ongelmaan, sanoo RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson.

– Nykylainsäädäntö on tuomioistuimen tulkinnan mukaan vaarassa johtaa hyvin huolestuttavaan kehitykseen koko Suomessa. Hyvinvointialueiden virkakunnalla sekä päättäjillä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Joko he joutuvat valmistelemaan alijäämäisen budjetin, jolla turvataan palvelut – mikä ei kuitenkaan ole sallittua hyvinvointialueiden alijäämän kattamisvelvoitteen vuoksi. Toinen vaihtoehto on laatia nollabudjetti leikkaamalla rajusti palveluita, mikä taas voi vaarantaa kansalaisten perustuslain mukaisen oikeuden sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tämä on täysin kestämätön tilanne, RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz sanoo.

Ristiriita on luonut epävarmuutta lain tulkinnan ja soveltamisen kannalta.

– Jo keväällä oikeuskansleri totesi, että hyvinvointialueet eivät voi jättää lainmukaisia palveluja tarjoamatta vaikka heillä onkin velvollisuus kattaa budjettivaje. Viimeistään nyt tämä pitää ottaa vakavasti, sanoo Andersson.

– Rahoituksen tulee tulevaisuudessa olla paremmin ennakoitavissa kuin mitä se on tänä päivänä. Nykyisessä rahoitusjärjestelmässä hyvinvointialueiden on hankala arvioida rahoituksen tarkkaa tasoa. Esimerkiksi muutokset diagnoosien määrissä yhdellä hyvinvointialueella vaikuttavat myös muiden alueiden rahoitukseen. Rahoitus muodostaa perustan kaikelle toiminnalle ja siksi on tärkeää, että malli perustuu pitkäjänteisyyteen ja ennakoitavuuteen. Lisäksi rahoitukseen vaikuttavien indikaattoreiden määriä tulee tarkastella uudelleen, Adlercreutz sanoo.

Haamudiagnoosit johtavat suureen eriarvoisuuteen hyvinvointialueiden välillä

Hyvinvointialueille myönnetään valtion rahoitusta muun muassa alueen asukasluvun ja tarpeen perusteella. Yksi tekijöistä perustuu hyvinvointialueiden ilmoittamien diagnoosien määrään. Järjestelmä on herättänyt syvää huolta siitä, että se voi luoda kannustimia diagnoositehtailuun.

– On käynyt selväksi, että nykyjärjestelmä kannustaa hyvinvointialueita tekemään enemmän diagnooseja. Se ei hyödytä yksilöä eikä hoitojärjestelmäämme. Hyvinvointialueiden rahoituksen on perustuttava ihmisten todelliseen hoidon tarpeeseen. Tarvitsemme järjestelmän, joka palkitsee hyvästä hoidosta ja ennaltaehkäisevästä työstä – ei rekistereistä löytyvistä diagnoosimääristä, sanoo Adlercreutz.

– Nyt ne alueet palkitaan, jotka tekevät eniten diagnooseja. Se on paitsi kestämätöntä, myös epäreilua. Jos hyvinvointialueiden rahoitus jaetaan virheellisen tietopohjan perusteella, niin se tarkoittaa samalla sitä, että raha ohjautuu pois sellaisesta hoidosta ja palvelusta, jonka tarve on todellinen, sanoo Andersson.