Skolan behöver riktning, stöd och höjda ambitioner

/0 Comments/in , , , , , /by

När vi nu är kalibrerade för några sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att läsa en längre text. Därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att klara av tristess ibland.

Skolan har en helt central roll när vi talar om Finlands framtid.

Eftersom den är så central är det viktigt att vi inte fastnar i ett letande efter syndabockar eller i en längtan efter svunna tider när vi diskuterar dess utveckling.

Skolan påverkas av samhället runtomkring den. Den är inte en isolerad ö. Samtidigt som det är viktigt att ta lärdom av det förflutna är det därför också klart att dagens utmaningar kräver lösningar som passar in i nutiden.

Det finns orsak att med oro se på de försämrade inlärningsresultaten.

Därför analyserar vi vid Undervisnings- och kulturministeriet som bäst orsakerna som ligger bakom de senaste årtiondenas utveckling – och bilden är komplex. Här vill jag ändå lyfta fram några centrala aspekter.

Digitaliseringen har förändrat verkligheten för våra barn och unga.

Koncentrationsförmågan utmanas av en verklighet i vilken vi ständigt bombarderas av en kaskad av budskap från olika apparater.

Lösningen är ändå inte att ta bort alla digitala läromedel från skolan, utan vi behöver hantera frågan pragmatiskt och pedagogiskt. Här har förstås lärarna och skolan en stark roll, men också hemma behöver vi stöda våra barn genom en sund inställning till skärmar.

Förmågan att fokusera och kunna koncentrera sig under längre perioder är avgörande för lärandet. När vi idag i vardagen är kalibrerade för 15–30 sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att till exempel läsa ett längre kapitel i en bok. Just därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att till och med klara av tristess ibland.

Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Också den fysiska lärmiljön spelar stor roll: buller, stora öppna klassrum och för stora grupper är problem som kan åtgärdas.

Samtidigt måste vi vara tydliga med vad de försämrade inlärningsresultaten inte beror på. Skulden till det, att våra Pisaresultat dalat är inte ett ökat antal elever med utländsk bakgrund. Det visar forskningen. Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.

Skolans största tillgång är våra lärare. Under åren har deras arbetsbild ändå breddats.

Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Förväntningarna från hemmen har ökat, ibland mer än vad som kan anses rimligt.

Lärarens uppdrag är ändå först och främst att undervisa. Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.

Arbetsro och högre krav kräver tydliga spelregler. Att ta bort mobiltelefoner från klassrummen har redan gett tydligt positiva resultat.

Grundläggande färdigheter – att läsa, skriva och räkna – kräver tillräckligt med tid. De tre nya årsveckotimmarna i dessa ämnen i de lägre årskurserna som vi infört är därför viktiga.

Utmaningar finns också efter den grundläggande utbildningen – men där finns framför allt möjligheter.

Om 20 år kan yrkesutbildning bra vara den mest attraktiva vägen för unga.

Praktiska färdigheter, problemlösning och arbetslivskompetens blir centrala i 2030- och 2040-talens ekonomiska verklighet. Därför behöver hela utbildningssektorn klara av att leva i en tid av snabb förändring.

Vi löser inte skolans problem genom att skylla på invandring, skärmar eller hur läroplanen ser ut.

Problemen löser vi genom att stöda lärare och elever, höja ambitionsnivån och stärka strukturerna – samtidigt.

Vid sidan av kunskap behöver vi dessutom mer empati, mer samarbetsförmåga och en inställning som präglas av livslångt lärande. Det här är inte ”mjuka” värden, utan kärnan i framtidens konkurrenskraft.

Som undervisningsminister ser jag grundskolan som helt central för vår framtid. Låt oss höja ribban tillsammans.

Den kommande kompetensgarantin är nästa steg. Vi måste trygga arbetsro både för lärare och elever, och ge varje barn chansen att nå sin potential – med blicken riktad framåt, inte bakåt.

Myönteisiä päätöksiä hallituksen täydentävässä talousarvioesityksessä

/0 Comments/in , , , , , , /by

Hallitus teki tänään päätöksen vuoden 2026 täydentävästä budjettiesityksestä. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz näkee esityksessä paljon myönteistä ja on erityisen tyytyväinen uusiin infrapanostuksiin sekä vahvaan tukeen Ukrainalle uudella 100 miljoonan euron paketilla.

– Olen iloinen, että RKP onnistui neuvottelemaan lisämäärärahoja rantaradan junaliikenteen lisäämiseksi: voimme nyt aloittaa kaksi päivittäistä suoraa vuoroa Helsingistä Hankoon. Rantarata on tärkeä kulkuyhteys Länsi-Uudellamaalla, ja on erittäin hyvä, että voimme lisätä liikennettä ja siten parantaa vapaa-ajan- ja työmatkaliikkumista, sanoo Adlercreutz.

– Myös kantatie 51:n kehittäminen etenee, sillä hallitus ehdottaa 0,4 miljoonaa euroa Vuohimäen eritasoliittymän suunnitteluun. Suomen ja Ruotsin rajayhteistyö pohjoisessa vahvistuu myös henkilöjunaliikenteellä Tornion ja Haaparannan välillä – asia, josta pohjoismaisen yhteistyön ministerinä iloitsen, sanoo Adlercreutz.

Adlercreutz on tyytyväinen myös siihen, että elokuvatuotannon tuen taso voitiin palauttaa. Tämä tarkoittaa, että aiemmin päätettyä tuen leikkausta ei toteuteta. Täydentävä budjettiesitys sisältää myös päätöksiä, jotka vahvistavat koulutusta.

– Korkeakoulujen opiskelupaikkoja lisätään tilapäisesti vuodelle 2026, ja uudet paikat kohdennetaan koulutuksiin, jotka tukevat talouskasvua. Lisäksi nuorille, jotka ovat suorittaneet toisen asteen mutta eivät ole saaneet opiskelupaikkaa, tarjotaan maksuton 30 opintopisteen opintoseteli avoimeen yliopistoon tai avoimeen ammattikorkeakouluun. Hallitus parantaa näin koulutusmahdollisuuksia.

– Hallitus panostaa myös 40 miljoonaa euroa hyvinvointialueiden kehittämishankkeisiin omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamalleista. RKP on pitkään työskennellyt omalääkärimallin puolesta, ja olen iloinen, että voimme tämän päätöksen myötä edistää näiden kehittämistä. Lisäksi määrärahoja kohdennetaan sen varmistamiseen, että vihreän siirtymän hankkeiden lupaprosessit ovat nopeita ja sujuvia – tämä on keskeinen asia Suomen kilpailukyvyn kannalta, sanoo Adlercreutz.

Koulu tarvitsee suunnan, tukea ja vaatimustason nostoa

/0 Comments/in , , , , /by

Koulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla. Opetus- ja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen. 

Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa. Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla.

Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta. Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin.

Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa. Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään. 

Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: PISA-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto.

Jos syyllistä hakee heppoisin perustein väärästä paikasta ongelma jää korjaamatta. 

Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Opettajien työssä on kuitenkin tapahtunut työnkuvan hiljainen laajentuminen; kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Opettajien tehtävä on opettaa ja tätä ydintehtävä on suojattava. 

Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Kyse on aivan keskeisestä työn vetoimaan vaikuttavasta tekijästä. Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisen edellytyksiä. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä. 

Vastaus ei ole se, että lisäämme tarkastusten määrää tai luomme uusia mittareita opettajia kaitsemaan. 

Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa. Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen –  tarvitsevat päivittäisen rytmin. Siksi tämän syksyn alusta alakouluun tulleet 3 vuosiviikkotuntia lisää vahvistavat  lukemista ja laskemista ovat tärkeitä. 

Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista.

Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja. Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030- ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon.

Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti.

Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä.

Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava  askel. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen.

(Kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 14.11.2025)

Kaksikielisyys on Suomen supervoima

/0 Comments/in , , , /by

Tänään 6. marraskuuta vietetään Ruotsalaisuuden päivää. Päivä on muistutus siitä, että maamme kaksikielisyys on osa Suomen identiteettiä ja vahvuus, josta voimme olla ylpeitä.

Jo lähes 120 vuoden ajan RKP on työskennellyt aidosti kaksikielisen Suomen puolesta – ja työ jatkuu edelleen. RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz muistuttaa, että Suomen kaksikielisyys on kilpailuetu ja vahvuus, jota Suomen tulee hyödyntää. Kieli rakentaa siltoja maailmassa, jossa ymmärrystä, yhteistyötä ja luottamusta tarvitaan enemmän kuin koskaan.

– Kaksikielisyys on Suomen supervoima. Se avaa ovia, vahvistaa ihmisten välistä ymmärrystä ja rikastuttaa maatamme kulttuurisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz nostaa esiin terveydenhuollon ja palvelujen saatavuuden molemmilla kansalliskielillä RKP:n keskeiseksi kysymykseksi.

– Kun hyvinvointialueiden talous on kiristynyt ja sopeuttamistoimet ovat väistämättömiä, on yhä tärkeämpää varmistaa palvelujen saatavuus omalla äidinkielellä. Mahdollisuus puhua omaa äidinkieltään on erittäin tärkeä etenkin silloin, kun olemme sairaita ja heikoimmillamme. RKP korostaa, että kielellisten oikeuksien on toteuduttava myös silloin, kun resurssit ovat niukat, Adlercreutz sanoo.

– Suomen kaksikielisyydestä ei pitäisi joutua taistelemaan. Sen pitäisi toimia arjessa – koulussa, terveyskeskuksessa ja viranomaisten kanssa asioitaessa. Haluamme edistää elävästi kaksikielistä Suomea, jossa molempia kansalliskieliä voi ja uskaltaa rohkeasti käyttää eri tilanteissa, sanoo Adlercreutz.

Hyvinvointialueiden epäonnistunut rahoituslaki on korjattava!

/0 Comments/in , , , , /by

RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson katsovat, että hyvinvointialueiden rahoitusta koskeva laki on avattava ja korjattava. Heidän mukaan rahoituslain puutteet ovat käyneet yhä selvemmiksi Itä-Suomen hallinto-oikeuden antaman tuomion myötä. Tuomiossa todetaan, että Etelä-Karjalan hyvinvointialueen budjetti vuodelle 2025 sekä taloussuunnitelma vuosille 2026-2028 ovat lainvastaisia.

– Etelä-Karjalan tapauksen on toimittava herätyskellona. Edellinen hallitus sääti epäonnistuneen hyvinvointialueiden rahoituslain. Mutta nykyisen hallituksen on tässä tilanteessa kannettava vastuuta ja korjattava puutteet. Nyt meillä on käsillä kestämätön tilanne, jossa kirjanpitomaiset pykälät vaikuttavat olevan tärkeämpiä kuin suomalaisten oikeus hyvään hoitoon ja hoivaan. Hallituksen ja opposition välisen piikittelyn sijaan suomalaiset ansaitsevat ratkaisuja ongelmaan, sanoo RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Otto Andersson.

– Nykylainsäädäntö on tuomioistuimen tulkinnan mukaan vaarassa johtaa hyvin huolestuttavaan kehitykseen koko Suomessa. Hyvinvointialueiden virkakunnalla sekä päättäjillä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Joko he joutuvat valmistelemaan alijäämäisen budjetin, jolla turvataan palvelut – mikä ei kuitenkaan ole sallittua hyvinvointialueiden alijäämän kattamisvelvoitteen vuoksi. Toinen vaihtoehto on laatia nollabudjetti leikkaamalla rajusti palveluita, mikä taas voi vaarantaa kansalaisten perustuslain mukaisen oikeuden sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tämä on täysin kestämätön tilanne, RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz sanoo.

Ristiriita on luonut epävarmuutta lain tulkinnan ja soveltamisen kannalta.

– Jo keväällä oikeuskansleri totesi, että hyvinvointialueet eivät voi jättää lainmukaisia palveluja tarjoamatta vaikka heillä onkin velvollisuus kattaa budjettivaje. Viimeistään nyt tämä pitää ottaa vakavasti, sanoo Andersson.

– Rahoituksen tulee tulevaisuudessa olla paremmin ennakoitavissa kuin mitä se on tänä päivänä. Nykyisessä rahoitusjärjestelmässä hyvinvointialueiden on hankala arvioida rahoituksen tarkkaa tasoa. Esimerkiksi muutokset diagnoosien määrissä yhdellä hyvinvointialueella vaikuttavat myös muiden alueiden rahoitukseen. Rahoitus muodostaa perustan kaikelle toiminnalle ja siksi on tärkeää, että malli perustuu pitkäjänteisyyteen ja ennakoitavuuteen. Lisäksi rahoitukseen vaikuttavien indikaattoreiden määriä tulee tarkastella uudelleen, Adlercreutz sanoo.

Haamudiagnoosit johtavat suureen eriarvoisuuteen hyvinvointialueiden välillä

Hyvinvointialueille myönnetään valtion rahoitusta muun muassa alueen asukasluvun ja tarpeen perusteella. Yksi tekijöistä perustuu hyvinvointialueiden ilmoittamien diagnoosien määrään. Järjestelmä on herättänyt syvää huolta siitä, että se voi luoda kannustimia diagnoositehtailuun.

– On käynyt selväksi, että nykyjärjestelmä kannustaa hyvinvointialueita tekemään enemmän diagnooseja. Se ei hyödytä yksilöä eikä hoitojärjestelmäämme. Hyvinvointialueiden rahoituksen on perustuttava ihmisten todelliseen hoidon tarpeeseen. Tarvitsemme järjestelmän, joka palkitsee hyvästä hoidosta ja ennaltaehkäisevästä työstä – ei rekistereistä löytyvistä diagnoosimääristä, sanoo Adlercreutz.

– Nyt ne alueet palkitaan, jotka tekevät eniten diagnooseja. Se on paitsi kestämätöntä, myös epäreilua. Jos hyvinvointialueiden rahoitus jaetaan virheellisen tietopohjan perusteella, niin se tarkoittaa samalla sitä, että raha ohjautuu pois sellaisesta hoidosta ja palvelusta, jonka tarve on todellinen, sanoo Andersson.

Det glada oväsendet

/0 Comments/in , , , , , /by

Förmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runt omkring oss.

I en kommun har basketställningarna behövt grävas fram från kommunens förråd. Barnen saknade nämligen lekar och spel under rasterna, eftersom mobiltelefonerna enligt skolans beslut skulle lämnas i ryggsäcken.

I en annan kommun berättade rektorn att ljudnivån numera är hög under rasterna. Barnen sitter inte längre tysta och ensamma, utan pratar med varandra, leker och spelar. Ibland uppstår det förstås små gräl, men oväsendet är mestadels positivt: äkta, direkt interaktion och gemenskap.

När höstterminen nu hunnit till oktober verkar mobilförbudet, som trädde i kraft i början av augusti, ha förändrat vardagen och den inre dynamiken i många skolor i en positiv riktning.

Även om lagen endast begränsar användningen under lektionstid, har många skolor – till min glädje och enligt min uppmaning – valt att begränsa användningen även under rasterna. Lika centralt som att skolan lär ut att läsa, räkna och förstå vårt samhälle, är att den lär ut interaktion och sociala färdigheter. Dessa lär man sig genom att göra saker tillsammans, tala och lyssna, diskutera.

Och det kräver tid och utrymme.

Enligt en svensk studie tillbringar barn utanför skolan över sex timmar om dagen framför en skärm. Tidsanvändning är på många sätt ett nollsummespel – en timme som ägnas åt en sak är bort från något annat.

När begränsningen av mobilanvändning under lektionstid verkar leda till att användningen minskar även på rasterna, finns det skäl att hoppas att samma positiva effekt också visar sig på fritiden. Då kan vi vara på väg att lösa den centrala utmaningen för utbildningen: de sjunkande inlärningsresultaten.

Jag tror starkt att huvudorsaken till de försämrade inlärningsresultaten finns i vår försvagade koncentrationsförmåga. Det är något som drabbar både oss vuxna och de unga.

En orsak till detta är den lilla apparat som surrar och vibrerar i fickan och i väskan. Den har distraherat oss bort från den verklighet där vi kunde sitta stilla i en timme och vända på bokens sidor, utan avbrott.

Förmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runtomkring oss.

Skolans uppgift är att lära unga de centrala färdigheter världen kräver av dem. Behovet av digital kompetens är naturligtvis en central fråga. Vi kan inte blunda för det. Men i vår tid behöver vi fortfarande förmågan att fördjupa oss, att koncentrera oss och att vara långsamma. Man kan säga att det är en förutsättning för djup inlärning.

Förhoppningsvis leder lagändringen till att mobiltelefonerna spelar en något mindre roll i barnens och ungdomarnas liv. Och inte genom det bara till livligare raster, utan också till mer eftertanke, koncentration, fördjupning och därigenom en bättre förmåga att lära sig nytt om världen och om oss själva.

Långsamhet behövs i denna snabba värld.

Turvaamme ylioppilastutkinnon rahoituksen

/0 Comments/in , , , , , /by

Vuoden 2025 talousarviossa Ylioppilastutkintolautakunnan määrärahaa pienennettiin 787 000 eurolla edellisvuoteen verrattuna, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia vuoden 2024 menoista. Suurin osa lautakunnan toimintamenoista koostuu asiantuntijoille maksettavista palkkioista kokeiden laatimisesta ja koesuoritusten arvostelusta.

Ylioppilastutkintolautakunta tiedotti keväällä 2025, että talouden sopeutustoimet vaikuttaisivat ylioppilastutkinnon järjestämiseen vuodesta 2026 alkaen. Vuosien 2026–2027 säästöt olisi katettu muun muassa alentamalla sensoreiden arvostelupalkkioita viidellä prosentilla sekä kehittämällä kokeiden rakenteita ja tehtävätyyppejä siten, että arvostelutyön määrä vähenisi. Tämä olisi tarkoittanut avovastausten määrän vähentämistä, monivalintatehtävien lisäämistä sekä vastausten merkkimäärien rajoittamista.

Opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz on siksi päättänyt, että täydentävässä talousarvioesityksessä tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön sisäinen määrärahojen siirto, joka kattaa vuoden 2025 talousarviossa tehdyn sopeutuksen.

– Ylioppilastutkinnolla on suuri merkitys. Sen tulee mitata tietoja ja sivistystä kokonaisvaltaisesti. Rahoituksen turvaamisen tavoitteena on varmistaa, ettei äkillisiä säästötoimenpiteitä tarvitse toteuttaa tavalla, joka vaikuttaisi tutkinnon sisältöön tai rakenteeseen, sanoo Adlercreutz sanoo.

– Tavoitteena on, ettei monivalintatehtävien käyttöä laajenneta aiemmin ilmoitetulla tavalla, eikä vastausten sallittua pituutta lyhennetä esimerkiksi äidinkielen kokeessa tai muissa aineissa, Adlercreutz sanoo.

Mielekästä melua

/0 Comments/in , , , /by

Eräässä kunnassa kaivettiin kunnan varastossa olleet koripallotelineet esille. Lapset kaipasivat pelejä ja leikkiä välitunnilla, kun kännykät olivat koulun päätöksellä päätetty jättää reppuun.

Toisessa kunnassa rehtori kertoi, että välitunneilla nykyään on kova melu. Lapset eivät enää istu hiljaa itsekseen välitunneilla, vaan juttelevat keskenään, leikkivät ja pelaavat. Saattaa joukkoon mahtua jokunen kinastelukin, mutta meteli on pääasiassa positiivista: oikeaa, suoraa vuorovaikutusta ja yhdessä olemista.

Kun syyslukukausi on ehtinyt jo lokakuuhun elokuun alusta voimaan tullut kännykkäkielto näyttää muuttaneen monen koulun arjen ja sisäisen dynamiikan positiiviseen suuntaan. Vaikka lain kielto rajoittuu ainoastaan oppitunteihin, moni koulu on ilokseni ja kehotukseni mukaisesti päättänyt rajoittaa käyttöä myös välituntien aikana.

Aivan yhtä keskeistä kuin se, että koulu opettaa lukemaan, laskemaan ja tuntemaan yhteiskuntaamme, on se, että se opettaa vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja. Niitä opitaan toimimalla yhdessä, puhumalla ja kuuntelemalla, keskustelemalla.

Ja se vaatii aikaa ja tilaa. 

Erään ruotsalaisen tutkimuksen mukaan lapsi viettää koulun ulkopuolella jopa yli 6 tuntia päivässä ruudun äärellä. Ajankäyttö on monella tavalla nollasummapeli. Tunti, jota käytetään yhteen asiaan, on pois jostain toisesta.

Kun kännykän käytön rajoittaminen oppitunnilla näyttää johtavan siihen, että käyttö vähenee myös tuntien välissä, on syytä odottaa, että sama positiivinen vaikutus näkyisi myös vapaa-ajalla.

Silloin saatamme olla matkalla sen ratkaisemiseksi, mikä on se keskeinen koulutuksen haaste: laskevat oppimistulokset.

Minä uskon vahvasti siihen, että pääsyyllinen oppimistulosten laskuun löytyy heikentyneestä keskittymiskyvystämme. Se on asia, josta kärsimme niin me vanhemmat kuin nuoretkin. 

Yksi syy tähän on taskussamme pörisevä ja värähtelevä laite. Se on ohjannut meidät pois todellisuudesta, jossa saatoimme istua tunnin paikallamme ja kääntää kirjan sivuja, keskeytyksettä. Ja se on taito, jota tarvitaan myös tässä maailmassa. 

Koulun tehtävä on opettaa nuorille niitä keskeisiä taitoja, joita maailma heiltä edellyttää. Digitaalinen kompetenssi on tietenkin yksi niistä. Emme voi ummistaa silmiämme maailmalta. Mutta tässä ajassa tarvitsemme vielä ja yhä kykyä syventyä, keskittyä ja olla hitaita. Voi sanoa, että se on syväoppimisen edellytys. 

Toivottavasti se, että kännykät lakimuutoksen myötä näyttelevät hieman pienempää roolia lasten ja nuorten mielessä johtaa paitsi meluisimipiin välitunteihin myös hitauteen, keskittymiseen, syventymisen ja sen kautta parempaan kykyyn oppia uutta maailmasta ja itsestämme. Hitaus on uusi nopea.

Adlercreutz edusti Suomea korkean tason YK-konferenssissa New Yorkissa

/0 Comments/in , , , , , , , /by

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz edusti Suomea YK:n päämajassa New Yorkissa järjestetyssä konferenssissa, joka käsitteli Rohingya-muslimien ja muiden vähemmistöjen tilannetta Myanmarissa. Suomi on yli kymmenen vuoden ajan tukenut Myanmarin rauhanponnisteluja ja meillä oli keskeinen rooli konferenssin järjestämisessä.

– Maailmassa on monia kriisejä ja konflikteja, jotka ehkä jäävät hieman unohduksiin, ja Myanmarin konflikti on yksi niistä. Sen jälkeen kun sotilasjuntta otti vallan vuonna 2021, noin 22 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun tarpeessa. Miljoona Rohingya-muslimia – vainottu ja syrjitty vähemmistö, joka on kotoisin Myanmarin Rakhinen alueelta – elää nykyään maailman suurimmassa pakolaisleirissä Cox’s Bazarissa Bangladeshissa. Ihmisoikeuksia loukataan, ja väkivalta on arkipäivää. Tätä taustaa vasten oli erityisen inspiroivaa kuulla nuorten vahva viesti. Siitä huolimatta, että he kasvavat hyvin vaikeissa olosuhteissa, heillä on toivoa ja tahtoa saada aikaan muutosta, Adlercreutz sanoo.

– Oli arvokasta, että nuorilla oli niin näkyvä rooli konferenssissa. Nämä nuoret ovat kasvaneet julmuuksien ja väkivallan keskellä, eläneet pakolaisleirin arkea ja yrittävät nyt löytää tien ulos kriisistä sekä rakentaa tulevaisuutta maalleen. Koulutuksella on tässä keskeinen merkitys – se on edellytys vakaalle yhteiskuntakehitykselle ja kaikkien yhdenvertaisille mahdollisuuksille, Adlercreutz sanoo.

New Yorkin-vierailunsa aikana Adlercreutz tapasi myös YK:n Myanmarin-erityislähettilään Julie Bishopin sekä Suomen kunniakonsulin Pohjois-Dakotassa, Kirsten Baeslerin, joka on nimitetty ehdolle Yhdysvaltain apulaisopetusministeriksi. Lisäksi Adlercreutz vieraili Governor’s Islandilla sijaitsevassa Harbor Schoolissa, merenkulkuun liittyviä opintoja painottavassa high schoolissa. Oppilaat voivat esimerkiksi oppia sukeltamaan, ajamaan veneitä ja korjaamaan aluksia osana tavallista opetustaan.

– On sekä antoisaa että hauskaa vierailla kouluissa myös Suomen ulkopuolella. Vaikka järjestelmämme eroavat toisistaan, on arvokasta vaihtaa ajatuksia – ja aina voi oppia toisilta. Keskustelimme esimerkiksi kokemuksista kännykkäkiellosta oppituntien aikana – käytäntö, joka on otettu käyttöön myös Harbor Schoolissa – sekä sosioemotionaalisten taitojen merkityksestä, eli kyvystä ymmärtää ja ilmaista omia tunteitaan, Adlercreutz kertoo.

– Empatia ja halu ymmärtää toisiamme ovat asioita, joita tämän päivän maailmassa tarvitaan – niin koulussa, yhteiskunnassa yleensä kuin maailmanpolitiikassakin, Adlercreutz sanoo.

Vapaa tiede on liberaalin demokratian turvaverkko

/0 Comments/in , /by

Ruotsiksi täällä

Tämän päivän Helsingin Sanomissa (Visio 28.9.2025) julkaistiin artikkeli ”Miehet, jotka vihaavat liberaaleja” Se kuvaa, miten uusoikeistolainen liike haastaa liberaalin demokratian perustaa: sen yhteinen vihollinen on liberalismi, eli järjestelmä, joka korostaa yksilönvapauksia, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Samalla liike pyrkii rakentamaan todellisuutta, jossa tutkimuksen, median ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta kavennetaan.

On helppo nähdä, että jos tutkijoilla ei ole mahdollisuutta käsitellä kansaa jakavia aiheita, kuten Lähi-idän tilannetta tai vähemmistökysymyksiä, ilman pelkoa maalittamisesta tai päättäjien vihjailuja rahoituksen epäämisestä, olemme tutkimuksen laadun ja kattavuuden kannalta vaarallisella kaltevalla pinnalla. Yhtä epäviisas on ajatus siitä, että poliitikot ryhtyisivät hyväksymään tai hylkäämään yksittäisiä tutkimushankkeita. 

Tämä ei tarkoita, etteikö tutkimuksesta voisi ja pitäisi keskustella. Päinvastoin: jokainen tutkija toivoo, että hänen työnsä herättää kiinnostusta ja nousee julkiseen keskusteluun. Mutta päätösten pitää nojata vertaisarviointiin ja asiantuntijoiden harkintaan, ei poliittiseen paineeseen.

Suomessa tutkimuksen ekosysteemi on vahva. Sen ytimessä on korkeakoulujen autonomia: valtio tarjoaa rahoituksen, mutta sen jakavat eteenpäin Suomen Akatemia ja muut toimijat omien mekanismiensa puitteissa. Meillä on myös hyviä malleja, joissa julkinen rahoitus houkuttelee rinnalle yksityisiä investointeja. Tutkimuksen suuntaa ohjaavat usein suuret linjaukset, kuten ilmastopolitiikka tai terveyden edistäminen, mutta yksittäiset hankkeet rahoitetaan asiantuntijoiden arvioon perustuen. Tämä tarkoittaa, että rahoitusta saa toisinaan tutkimus, joka herättää keskustelua, ja toisinaan tutkimus, jota moni ei edes ymmärrä. Historia osoittaa, että juuri kyseenalaistaminen ja polemiikki ovat usein synnyttäneet uutta.

Jos tutkimus rajoittuisi vain helppoihin ja ristiriidattomiin aiheisiin, moni tärkeä kysymys jäisi tutkimatta.

Lähi-idän konfliktit, ilmastonmuutos tai vähemmistöjen oikeudet eivät ole yksiselitteisiä tai helppoja aiheita, mutta juuri siksi niiden tutkiminen on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää ja ratkaista aikamme suuria haasteita.

Luonnontieteiden perustutkimuksen merkitys on monille itsestään selvä. Mutta tarvitsemme myös humanistista tutkimusta. Sen varaan on rakennettu innovaatioita, jotka ovat muokanneet yhteiskuntaa yhtä syvästi kuin luonnontieteet: kielitieteen pohjalta syntyivät tekoäly ja käännösohjelmat, antropologian löydöksistä kehittyi design thinking, historian tutkimus loi museoinstituution ja kulttuuriperinnön suojelun, ja estetiikan sekä taiteentutkimuksen kautta kasvoivat luovat alat ja elämystalous. Ilman humanistista tutkimusta monilta teknologisilta ja taloudellisilta läpimurroilta puuttuisi perusta.

Siksi tarvitsemme laajaa perustutkimusta kaikilla aloilla. Osa tutkimuksista johtaa uusiin oivalluksiin, osa ei. Mutta juuri tästä syntyy siemeniä soveltavaan tutkimukseen, joka luo innovaatioita, talouskasvua ja hyvinvointia – usein odottamattomia polkuja pitkin.

Ajatus siitä, että tutkimusaiheita valittaisiin poliittisin perustein poliitikkojen oman ymmärryksen pohjalta, rikkoo akateemista autonomiaa ja olisi myös yhteiskunnallisen hylödyn ja talouden näkökulmasta hölmöä. Yhtä vähän, kuin on politiikan tehtävä sekaantua markkinoihin, yhtä vähän on sen tehtävä määritellä mikä on oikeaa tai väärää, merkityksellistä tai ei-merkityksellistä tutkimusta. 

Suurempi kehys: liberaali demokratia

Uusoikeiston nousu muistuttaa meitä siitä, että liberaali demokratia ei ole itsestäänselvyys. Liberaalit liikkeet kestävät konservatiivisia ja populistisia liikkeitä paremmin moninaisuutta, monialaisuutta ja tieteen edustamia erilaisia näkökulmia. Siksi tieteen suojeleminen on liberaalien liikkeiden – myös minun puolueeni, RKP:n – erityinen tehtävä. Mutta se ei yksin riitä.

Meidän liberaalien on myös ymmärrettävä, miksi konservatiivien ja populistien viestit puhuttelevat monia. Taustalla on todellisia pelkoja: yhteisöjen hajoaminen, epävarmuus työpaikoista ja huoli perheiden merkityksen katoamisesta.

Liberaalin liikkeen haaste on tunnistaa nämä pelot ja tarjota niihin aitoja ratkaisuja – ei väheksyen ihmisten hätää, vaan ihmisiä kuunnellen.

Vapaan tieteen puolustaminen on tässäkin keskeistä. Vain avoin tutkimus voi tuottaa tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään pelkojen juuria ja rakentamaan ratkaisuja, jotka lisäävät turvallisuutta, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä – ilman, että kavennamme vapautta.

Lopuksi

Demokratia ei elä ilman vapaita instituutioita – tutkimusta, mediaa ja oikeuslaitosta. Niiden vahvuus on juuri se, että ne voivat haastaa, kyseenalaistaa ja näyttää meille todellisuutta se eri kanteilta. Vapaan tieteen suojeleminen ei siis ole vain akateeminen kysymys. Sen toteutuminen on yksi liberaalin demokratian – ja kilpailukykyisen uudistuskykyisen talouden – vahvimmista turvaverkoista.