Kirkkonummen Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa pohditaan ammatillisen koulutuksen tilannetta. Haluan tässä kommentoida kirjoittajien esittämiä näkemyksiä.
Kirjoittajat kiittävät tulevia uudistuksia mutta nostavat esille rahoitusleikkaukset ongelmana. Molempiin on helppo yhtyä. On selvä, että mikä tahansa toimiala mieluummin kasvattaa budjettiaan kuin vähentää sitä. Asiaa on kuitenkin hyvä tarkastella kokonaisuutena ja perspektiivissä.
Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ammatillisen koulutuksen rahoituksen osuus BKT:stä on kolminkertaistunut. Vuodesta 2019 tähän päivään se on kasvanut euromääräisesti noin 400 miljoonalla eurolla. Viime vuosina opiskelijamäärät ovat kasvaneet paljon, mutta tehtyjen opintosuoritusten määrä ei.
Samaan aikaan tietyille aloille koulutamme liikaa tekijöitä, toisille liian vähän. Tämä on se iso kuva, johon haemme ratkaisua tilanteessa, jossa julkiseen talouteen kohdistuu suuri paine.
Ammatillisen koulutukseen kohdistuu ensi vuodesta alkaen 120 miljoonan euron sopeutus, mutta indeksikorotuksista johtuen kokonaisrahoitus vähentyy vain 97 miljoonaa euroa. Samalla on tärkeä muistaa, että ammatillisen koulutuksen rahoitus on ensi vuonnakin yli 2 miljardia euroa joten ensi vuonna ammatillisen koulutuksen rahoitus on euromääräisesti varsin samalla tasolla kuin vuonna 2023. Kuluvan vuoden rahoitus on 2 miljardia 163 miljoonaa euroa.
Ideaalitilanteessa ei olisi tarve tehdä säästöjä, mutta valitettavasti taloudelliset realiteetit ovat toiset. Hallituksen tavoitteena on julkisen talouden vahvistaminen. Olemme tehneet päätöksiä yhteensä 9 miljardin euron sopeutustoimista. Nämä päätökset eivät ole olleet helppoja – mutta samalla tavoite, eli talouden tasapainottaminen, on tärkeä ja välttämätön nimenomaan siksi, että haluamme tarjota näitä tärkeitä palveluja.
Hallitus kohdentaa säästön niille, joilla on jo aiempi tutkinto. Toista tai useampaa tutkintoa suorittavien koulutukseen ammatillisen koulutuksen rahoituksesta on to opiskelijavuosia meillä on vuositasolla 65000. Säästö toteutetaan vähentämällä niin sanottuja tavoitteellisia opiskelijavuosia. Yhteensä kyse noin 11 000 opiskelijavuodesta. Säästö kohdistetaan laskennallisesti opetuksen järjestäjiltä sen pohjalta, miten paljon heillä on toista tai kolmatta tutkintoaan tekeviä nuoria tai aikuisia. Järjestäjät vastaavasti vähentävät näiden opiskelijoiden sisäänottoa.
Senkin jälkeen näitä opiskeluvuosia on vuositasolla noin 54000, eli merkittävä määrä.
Kirjoittavat sanovat, että rahoituksen leikkausta on vaikea kohdistaa, että resurssit koulun sisällä ovat jaetut ensimmäistä ja toista tai useampaa tutkintoa suorittavien välillä.
On selvä, että resurssit jaetaan. Kaikki muu olisi tavattoman tehotonta. Sen kautta on selvä, että leikkausten 100% kohdennus muihin kuin oppivelvollisiin ei ole mahdollista tai realistista. Hyvin lähelle kuitenkin pääsee. Paljon onkin kiinni itse oppilaitoksen toiminnasta. Miten he säätävät sisäänottomääriään ja järjestävät toimintaansa?
Rahoituksen vähentäminen tulee näkymään ja tuntumaan. Samaan aikaan teemme kuitenkin uudistuksia, jotka parantavat työllisyyttä ja luovat mahdollisuuden oppilaitoksille vahvistaa rahoitustaan.
Ammatillisen koulutuksen rahoitusperusteen muutos työllistymistä painottavaksi tarkoittaa, että syntyy vahva kannustin varmistaa, että oppilaat saavat tarvitsemansa tuen ja valmistuvat, ja että he myöhemmin työllistyvät, .
Aloitamme myös 8-vuotisen toiminnanohjauskokeilun, jonka piiriin pääsee enintään 40 koulutuksen järjestäjää. Sen sijaan, että opetuksen tarjontaa näiden osalta ohjattaisiin ministeriöistä käsin, nämä kokeilun piirissä olevat oppilaitokset voivat itse säätää tarjontaansa sen mukaan, mitä paikallinen työelämä tarvitsee.
Kun tässä otamme huomioon sen, että työllistyminen vaikuttaa rahoitukseen on selvä, että kokeilun myötä voittajia ovat niin yhteiskunta, opiskelija kuin koulutuksen järjestäjäkin.
Leikkaukset ovat aina ikäviä. Ammatillisessa koulutuksessa väitän kuitenkin, että muu uudistustyö avaa leikkauksista huolimatta uusia mahdollisuuksia niin kouluille kuin oppilaillekin ja se on hyvä, koska tarvitsemme vahvaa ammatillista osaamista työmarkkinoillemme.
Anders Adlercreutz
Opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja