Tutkimuksen vapaus ei ole sattumaa – eikä silmänlumetta

Yksittäisen tutkimushankkeen rahoitus on jälleen herättänyt keskustelua. Erityisesti sosiaalisessa mediassa on kyseenalaistettu Suomen Akatemian päätös rahoittaa hanketta, joka tutkii kauneussalonkeja, hoivatyötä ja rodullistettuja kohtaamisia. Tutkimuksen aihetta on pidetty jopa verovarojen väärinkäyttönä.

Tällainen keskustelu osoittaa, kuinka helposti tieteen perusperiaatteet unohtuvat.

Suomen Akatemian rahoituspäätökset eivät ole poliittisia valintoja tai mielipidekysymyksiä. Niistä vastaa tutkimusneuvosto, jonka toimintaa ohjaa eduskunnan säätämä laki. Jokainen hakemus arvioidaan kansainvälisessä vertaisarvioinnissa, jossa asiantuntijat tarkastelevat tieteellistä laatua ja vaikuttavuutta – ei otsikon iskevyyttä tai poliittista hyötyä.

Tutkimus jakautuu karkeasti kahteen lajiin: soveltavaan ja perustutkimukseen. Soveltava tutkimus tähtää konkreettisiin ratkaisuihin, kuten uusiin lääkkeisiin tai puhtaan energian ratkaisuihin. Perustutkimus taas pyrkii ymmärtämään maailmaa, yhteiskuntaa ja ihmisyyttä syvemmin – ilman suoraa sovellustavoitetta. Juuri se luo pohjan ajattelulle ja teorioille, joista myös soveltava tutkimus ammentaa.

Molempia tarvitaan. Ja molemmat tutkimuksen lajit elävät osana kansainvälistä tiedeyhteisöä, jossa Suomi on arvostettu, akateemisen vapauden periaatteisiin sitoutunut toimija.

Erityisesti perustutkimuksessa on tärkeää, että aihekirjo on laaja. Tarvitsemme sekä luonnontieteitä että taidetta ja humanistisia tieteitä, jotka valottavat ihmisyyden, motiivien ja yhteiskunnallisten ilmiöiden syvyyksiä.

Tutkimusta saa ja pitääkin arvioida. Tieteeseen kuuluu kriittinen tarkastelu ja avoin keskustelu. Tutkimuksen sisältöä ei kuitenkaan pidä ohjata hallitusohjelman, someraivon tai poliitikkojen maailmankuvan pohjalta.

Meidän on tuettava tutkijoita silloinkin, kun he tarkastelevat vaikeita tai poliittisesti herkkiä aiheita. Tutkijoiden ei tule pelätä, että heidän työnsä johtaa kohuun tai julkiseen ripitykseen. Yhteiskunnan ja päättäjien vastuulla on suojella tätä vapautta – ei kaventaa sitä.

Tutkimuksen tulee voida tarkastella maailmaa kriittisesti, myös näkökulmista, jotka eivät heti avaudu kaikille. Esimerkiksi naisten, maahanmuuttajien ja matalapalkkaisilla aloilla työskentelevien ihmisten arkeen liittyvä tutkimus tuo näkyviin ilmiöitä, jotka muuten saattaisivat jäädä katveeseen.

Tieteen vapaus ei tarkoita, että rahaa käytetään sattumanvaraisesti. Se tarkoittaa, ettei tutkimuksen sisältöä alisteta poliittiselle ohjaukselle. Vain näin varmistamme, että tutkimus voi synnyttää uutta ajattelua, tietoa ja toimintaa – ei tunnepohjalta, vaan tutkittuun tietoon nojaten. Poliittisesti ohjattu, ideologisoitu tutkimus olisi nimenomaan sattumanvaraista – ja mitä todennäköisimmin myös veronmaksajan näkökulmasta tuhlaavan tehotonta.

Jos poliitikot alkavat määritellä, mitä sanoja tai aiheita tutkimuksessa saa käyttää – kuten ”feminismi” tai ”rodullistettu”, ”ilmastonmuutos”, ”tasa-arvo”, ”Nato” tai ”ydinvoima” – ajaudumme vaarallisen ennakkosensuurin tielle. Samalla murennamme juuri sen perustan, jota vapaa tiede ja aito innovaatio edellyttävät.