Keynote, UNIFI Sustainability and Responsibility Seminar

Sustainability. What is it? It’s behaving. It’s being responsible. It’s what you teach your kids. But still something we often neglect when it really matters.

The obvious somehow becomes expendable. The factor that is totally crucial for long term viability or even profitability becomes something you postpone, push aside.

The topic of sustainability and responsibility in business is the biggest issue that faces our industries, our world,  today.

Because what we do today defines what the world will look like tomorrow.

Climate change affects everything and everyone in one way or the other. It affects the most basic things in our lives – from where it is possible to live to what kind of food we can grow and eat.

We are dependent on our ecosystems in everything we do. So why not take care of it. Why not give it the attention it deserves?

We know what to do.

We need to reduce our emissions. We need to stop the loss of biodiversity. We need a transition to clean, renewable energy. We need an industrial revolution.

And yes, I say industrial – because our businesses are central in contributing to the transition to a more sustainable economy.

As a fairly small player globally, one might think that what happens in Finland is not that important on a larger scale, but that could not be further from the truth. It’s not about our absolute share of global greenhouse gases. It’s about the positive impact we can make, it’s about our handprint.

I’ll give you one example. The frequency converter, a small device that makes electrical motors more effective, saves 135 000 000 tons of Co2 emissions annually and globally. That handprint comes to a large extent from Vasa, where Vacon, nowadays Danfoss, is one of the trailblazers in the field.

So what happens in Finland does not stay in Finland – we have every opportunity to show leadership and show the way.

By doing this, we are one step ahead – by promoting research and innovation on sustainability related issues we can create new solutions to the challenges we face.

And we all know these challenges need addressing. Therefore the demand for solutions, products and services in line with sustainability standards will grow – and Finnish businesses can be at the forefront of providing these solutions.

As an active member of the Europan Union, we have an important role to play as well.

The EU is the largest single market in the world. This is something of a favourite subject of mine, so if you’ll allow me, I would like to highlight this: it is the largest single market – in the world.

And what does this mean? It’s a market without borders. It means that it allows goods, services, and people to freely move within the union. It allows us to do trade and business with each other.

While creating a broader choice of products and services for all EU citizens, it also creates an opportunity for the EU to set standards.

And when the EU sets standards it has global implications. In a way, it’s as simple as that – when we are ambitious and demand more, the surrounding world needs to do more – if they want to take part in the largest single market in the world.

By looking ahead, by seeing opportunities instead of problems, and by thinking outside of the box instead of sticking our head into the sand we can have a real global impact – both Finland as a nation, and the European Union as a community on the global level.

That is why we need to work with an ambitious and serious agenda on the Green transition and on sustainable growth.

The European Commission introduced the EU Green Deal in December 2019 – almost exactly 4 years ago.

As you all know, the main goal is to make the EU climate neutral by 2050, and transform the EU economy to become more sustainable.

An important milestone in the EU Green Deal is the 2030 goal of reducing green house gas pollution by 55 per cent compared to the levels from 1990.

As the EU loves project names, and acronyms – I really have had to work on those – the goal of reaching this has been named “Fit for 55”, where 15 different legislative proposals have been put forward regarding climate, energy, transport, finance and taxation.

Not all of these are without problems for Finland of course. I would assume most of us have heard things about the Nature restoration law, or “Ennalistamisasetus” in Finnish – or the EU Forest Strategy, filled with acronyms like LULUCF and concepts like taxonomy.

I will not go into these today, but the public discussion around these clearly shows how difficult it will be to reach commonly accepted solutions to the existential problems we are facing.

That being said, it is of course important that EU regulation takes national realities into account. Therefore this government will put effort into be even more effective in influencing EU policy in a timely fashion, before they become decided regulation.

Even though there is a new Commission coming next year, and we have elections coming up and a new European Parliament where political power may shift, we can be fairly certain that the path we are on is the one that we will continue to walk.

The Commission President Ursula von der Leyen kept the green transition as the number one concept also in her recent State of the Union speech.

The new Commission, no matter how it will look like, will begin by shaping the 2040 goals, on our way to 2050. This is one of the major tasks right at the start of the new term.

I think it’s important to make sure that we also see the opportunities that exist within these challenges.

Because even though we face serious challenges in many sectors, we have also done many things right in Finland. It is not a coincidence that our green transition investment pipeline exceeded 100 billion euros.

Us being trailblazers in the green transition is due to us having the cheapest electricity in Northern Europe and the best electricity grid. And those things again, are due to us being ahead in the very same green transition. Is it the Chicken or the egg? Kind of both at the same time.

As Nordic countries we also have an opportunity to carry the issue forward together and set an example for our fellow member states.

Dear friends,

We have to remember that sustainability is a cross-sector concept, in order to affect real change we need to see action on all levels in society.

Higher education plays an important role here.

Finland has been strongly involved in promoting the construction of the European Education Area. We can congratulate ourselves on the fact that Finnish universities have been very successful in the highly competitive European Universities initiative, with 19 universities already participating.

We’ve certainly had challenges recently – Russia’s brutal war of aggression in Ukraine, the pandemic, and heightened tensions in world politics underline the importance of a crisis-resistant society, both at a national and a European level. This highlights the need to make sure students preserve their faith in a better future, and here we all have a responsibility.

Universities, through their research knowledge and expertise, have an important role to play in building crisis resilience and security of supply, and in supporting the EU’s self-sufficiency and strategic autonomy.

Universities can and should be able to respond to the rapidly changing skills needs of the labor market, and support business renewal as well as raising the education levels of the population.

I firmly believe that the free movement of students, researchers and scientists within and outside the EU provides the best added value.

The Erasmus programme, for example, is the crown jewel of European student exchange. I would strongly encourage students, teachers and researchers alike to take part in exchange programmes and the various European cooperation projects that are offered.

My own journey through exchange studies both in Portugal and Spain certainly shaped me and my life. I cast my vote for Finland’s entry into the EU while I was living the European dream, as an Erasmus student in Barcelona.

We know that there will be fierce competition for talent, it’s obviously already happening today, but will be even more fierce tomorrow. Industrial productivity, the prosperity of our societies and the achievement of our climate objectives depend in large part on the ability to retain and attract workers.

This is not only my view, but it is widely shared in the EU member states. In the conclusions of the European Council, this has repeatedly been at the forefront.

The need to strengthen education and research is key when we want to reinforce our strategic autonomy and competitiveness. The emphasis on strong cooperation in education and research is therefore very important for us.

The availability of skilled labour has recently been at the center of many Commission initiatives. All fields are included – some are more vital than others; the clean transition, cybersecurity, the battery industry, digital skills, well educated teachers, knowledge of space and so on.

We must also talk about a commitment to research and development funding. The current government is committed to a historic long-term investment. This will significantly strengthen the capacity of universities and research institutions.

From next year, we will substantially increase the level of national R&D funding towards 4 percent of GDP. Our firm intention is to create a solid basis and conditions for improving Finland’s competitiveness long into the future.

These increases will be targeted at activities with the widest possible impact on productivity and economic growth.

Particular emphasis will be placed on basic research at universities, applied research at universities of applied sciences and on increasing and modernising researcher training, so that we can make the most of this investment.

Finland has also long argued that all EU member states should increase R&D investment towards the commonly agreed EU target of 3 percent of GDP.

We are now setting a good example – and our 4 per cent target and its implementation has indeed attracted a lot of interest from both other member states and also from the European Commission.

Dear friends –

It comes down to this. The green transition is a huge opportunity for all of us. For businesses, for education, for society. Over 100 billions of investments are queueing up at our border. If even a small part of those become reality the benefits are substantial.

This is an industrial revolution and the universities are the factories of the future. We already some of the tools to make it happen. You create more as we speak. The opportunities lie ahead of us. They are  obvious, they are crucial, and fortunately even profitable.  So no more postponements. No pushing aside. Let’s get to it.

(Keynote held att Svenska Handelshögskolan 7.11.2023)

Adlercreutz: EU:n globaali vaikuttavuus edellyttää vahvoja sisämarkkinoita

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz osallistui keskusteluun Euroopan ja Afrikan välisistä taloussuhteista muun muassa komissaari Jutta Urpilaisen kanssa torstaina Wasa Future Festivaaleilla. Adlercreutz korosti yhteisten pelisääntöjen merkitystä, jotta unioni on houkutteleva kauppakumppani.

– On tärkeää, että työskentelemme määrätietoisesti EU:n uskottavuuden lisäämiseksi ja vahvistamiseksi maailmanmarkkinoilla. Näin varmistamme, että pysymme kilpailukykyisinä myös tulevaisuudessa. Monia kohtaamiamme maailmanlaajuisia haasteita – esimerkiksi ilmastonmuutosta, demokratiaamme kohdistuvia uhkia, turvallisuushaasteita ja taloutta kokonaisuutena – ei voida ratkaista ilman, että EU on näissä kysymyksissä johtava toimija, Adlercreutz sanoo.

Toimivat sisämarkkinat ovat olleet yksi unionin suurimmista vahvuuksista. Koronaviruspandemian aikana markkinat eivät toimineet normaalisti, ja muun muassa rajoitukset vapaaseen liikkuvuuteen aiheuttivat haasteita.

–  Tämä ajanjakso on jätettävä taaksemme: Olemme täysin riippuvaisia toimivista vapaista sisämarkkinoista, ja meidän on varottava mekanismeja, jotka häiritsevät niitä. Tämä on unionin toimivuuden kannalta keskeistä. Toimivat markkinat vahvistavat kilpailukykyä. Taloudellinen tuki antaa pitkällä aikavälillä vääriä signaaleja ja heikentää markkinoita, Adlercreutz sanoo.

Tilaisuuden aikana, johon myös Ruandan, Mosambikin ja Brasilian edustajat osallistuivat, Adlercreutz korosti keskinäisten kumppanuuksien merkitystä.

–  EU on jo nyt monin tavoin hyvä kumppani ja haluaa olla vielä parempi. Emme käytä yksityisarmeijoita tai osta maan parasta viljelysmaata kaupankäynnin vastineeksi. EU:n tavoitteena on rakentaa pitkäaikaisia kumppanuuksia, jotka perustuvat kestäviin ratkaisuihin ja luovat hyvinvointia, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz on viettänyt koko viikon Pohjanmaalla ja vieraillut useissa yrityksissä.

– Alueella tapahtuu paljon hyvää. Energiasektori luo taloudellista hyvinvointia niin paikallisesti kuin globaalisti, ja useita tärkeitä infrastruktuurihankkeita on suunnitteilla. On ollut innostavaa nähdä, miten yritykset uskaltavat kasvaa ja miten hyvin yhteistyö korkeakoulujen ja teollisuuden välillä toimii, Adlercreutz sanoo.

Ajatuksiani luottamuksesta ja yhteistyöstä

Kun lähdin mukaan politiikkaan kymmenen vuotta sitten, en ollut enää nuori. Olin ehtinyt tehdä yli 30 vuoden ajan monenlaisia töitä monenlaisten ihmisten kanssa: lapioinut, siivonnut, nostellut, myynyt, opastanut, opettanut, suunnitellut, piirtänyt ja rakentanut. Viisilapsisen perheen isänä tietysti myös hoivannut ja kasvattanut. Olin myös asunut eri maissa ja joutunut sulautumaan erilaisiin kulttuureihin. Ajattelin, että monipuolinen elämänkokemus on vahvuus. 

Tulikokeita on mahtunut matkan varrelle. Vaikkapa se, kun asuin teininä vuoden ajan keskellä Atlanttia maanjäristyksen uhreille lahjoitetussa pienen pienessä peltikontissa nelihenkisen perheen ja kanojen kanssa. Vaikkei meillä ollut näennäisesti kovinkaan paljon yhteistä – ei edes yhteistä kieltä – opin pian tuntemaan syvää yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Arvostin heidän huolenpitoaan ja haluaan jakaa muille kyläläisille, ja myös minulle, vähästä omastaan. 

Erilaisten elämänkokemusten myötä olen oppinut itsestäni yhden asian: haluan tulla toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa hyvinkin erilaisissa tilanteissa. Ajattelen, että  ilman näitä kohtaamisia, elämänvalintojani ohjaisivat kokemusten sijaan olettamukset ja elämästäni tulisi paljon köyhempää. 

Tässä väistämättä pitkäksi muodostuvassa blogikirjoituksessani avaan ajatteluani ihmisten välisestä arvostuksesta, kunnioituksesta, luottamuksesta ja yhteistyöstä. Se tuntuu tärkeältä tilanteessa, jossa olemme ajautumassa leireihin ja asettumassa toinen toisiamme vastaan. Ja tilanteessa, jossa kuuntelemisen taito ja halu ymmärtää muita jäävät herkästi itsekorostuksen ja ääriajattelun jyräämiksi.

Arvot ja maailmankuva periytyvät

Ajattelen, että hyvinvoivassa yhteiskunnassa ihmisten yhteiselo perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Sama pätee pienessä mittakaavassa perheisiin ja työpaikkoihin. Luottamus motivoi ja vahvistaa. Se luo tunteen siitä, että pystymme yhdessä synnyttämään jotakin uutta ja hienoa, parhaassa tapauksessa jotakin sukupolvelta toiselle kestävää. 

Luottamuksen pääkomponentti on arvostus toista ihmistä ja hänen ajatteluaan kohtaan. Kun arvostamme, luotamme. Ja kun luotamme, koemme, että olemme yhdessä enemmän kuin osiemme summa.

Luottamus siis kumpuaa arvostuksesta, mutta mikä synnyttää arvostusta?

Kasvuympäristöllämme on suuri vaikutus siihen, millaiseksi maailmankuvamme muodostuu. Näin myös omassa tapauksessani.

Vanhempani korostivat meille lapsille kyllästymiseen saakka kaikkien ihmisten samanarvoisuutta. Opportunismia tai härskiyttä ei  katsottu hyvällä. Reiluus oli yksi vastuun kantamisen ilmentymistä. 

Me kaikki teemme joskus virheitä tai käyttäydymme ajattelemattomasti. Tältäkin osin vanhempieni viesti oli selvä: kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Ajattelemattomuuden ja heikkoudet saa kyllä anteeksi, kunhan osaa suhtautua ajatuksiinsa ja tekemisiinsä itsekriittisesti ja katua hölmöilyjään. Pitää olla kykyä hävetä. Halu kasvaa ihmisenä on avainasemassa: moka voi olla lahja, koska se auttaa tulemaan viisaammaksi. 

Nyt ihmisten välisen vastakkainasettelun kasvaessa olen tullut hyvin tietoiseksi kotini perinnöstä. Olisin voinut kasvaa myös hyvin erilaisessa ympäristössä ja sen kautta päätyä tarkastelemaan maailmaa eri kulmasta. 

Maailmankuva ohjaa poliittisia valintoja. Siksi ei olekaan yllättävää, että aivan kuten maailmankuva myös poliittiset valinnat periytyvät. Puhutaan poliittisesta sosialisaatiosta. 

Konfliktitilanteissa kasvatuksen ja koulutuksen ankkuroimat perusarvot nousevat pintaan ja niitä on vaikea ohittaa. Siksi poliittinen väittely voi olla joskus rajuakin. 

Väittely on demokratian toteuttamista ja toteutumista, eikä rajussakaan väittelyssä ole kerrassaan mitään pelättävää, päinvastoin.  Haasteelliseksi tilanne muuttuu, jos politiikkaa aletaan tehdä tavalla, joka murentaa sosiaalista koheesiota, yhdenvertaisuutta ja sen kautta mahdollisuuksien tasa-arvoa. Usein tällainen politiikka on opportunistista eli vallitsevaa trendiä tai tilannetta hyväksi käyttävää vaikuttamista – moraalista niin välittämättä.

Arvostus riippuu aikeista

Miten rakennamme kuvaamme maailmasta ja kanssaihmisistämme?

Jos arvostus muita ihmisiä kohtaan ei riipu hänen taustastaan – vaikka koulutuksestaan, älykkyydestään, statuksestaan tai ulkonäöstään – mistä se sitten riippuu? 

Oleellista on mielestäni arvioida ihmistä hänen toimiensa ajureita tarkastelemalla. Mihin ihminen pyrkii eli millaisia aikeita hänellä on? Onko  hänen tarkoituksensa lisätä ihmisten välistä luottamusta ja yhteishenkeä vai synnyttää epäluottamusta ja eripuraa? 

Tässä kohtaa kuvaan astuvat meissä ihmisissä luontaisesti elävät ennakkoluulot ja niiden hyödyntäminen politiikassa tavalla, jota voi pitää tarkoitushakuisena. Tällaisen politiikan tavoitteena on jakaa kansa ”meihin” ja ”heihin”. 

Esimerkiksi tällaisesta politiikasta käy populistien tapa ensin ruokkia kannattajiensa ennakkoluuloja ja sen jälkeen tarjota heille epävarmuuden tunteen tukahduttamiseen yksinkertaisia vastauksia. Mikä ovelinta, populistipoliitikko imartelee kuulijoitansa luomalla illuusion siitä, että kuulija on oivaltanut vastauksen ongelmiinsa itse. Asiat kerrotaan mutkat suoristaen ”niinkuin ne ovat”. 

Ja mikäpä olisi todennäköisempi syntipukki omassa elämässämme esiintyviin ongelmiin kuin se ”joku toinen”. Vaikkapa turbaaniin pukeutunut tummaihoinen maahanmuuttajanaapuri tai Elokapinaan osallistunut maailmanparantajanuori. Tai joku ”rantahurri”, joka ”kuvittelee olevansa minua parempi”. 

Vastakkainasettelun ja väärinymmärtämisen kierre on näin valmis.

Jos joku sitten kyseenalaistaa tällaisen suoraviivaisen ajattelun, on hän populistien silmissä salaliittoon kuuluva elitisti. Vallanpitäjä. Tai, kuten meihin suomenruotsalaisiin viitattaessa, ”herrakansa”.

Ainoa keino ennakkoluulojen purkamiseen on ihmisiin tutustuminen ja aito halu ymmärtää itselle vierasta ajattelua. Vasta kun tietää, mitä toinen ihminen todella oikeasti ajattelee, on mahdollista arvioida hänen aikeitaan. 

Populismia esiintyy kaikissa puolueissa

Hyvät aikeet eivät ole sidoksissa poliittiseen puolueeseen tai ihmisen taustaan. Aikeet voivat olla hyviä edustipa tai äänestipä ihminen mitä puoluetta hyvänsä. Siksi on myös populistista olettaa, että tiettyä poliittista puoluetta äänestävä on tietynlainen. 

Summaten: kenen tahansa aikeet voivat olla hyviä tai pahoja. Hyvät aikeet ovat sellaisia, jotka vahvistavat toimivalle yhteiskunnalle välttämätöntä yhtenäisyyttä. Yhtenäisyys mahdollistaa  maailmaa riivaavien viheliäisten ongelmien ratkaisemisen menestyksekkäästi. 

Yhtenäisyys ei kuitenkaan tarkoita yksimielisyyttä, vaan kunnioittavaa ilmapiiriä.

Demokratian toteutumiseksi on tärkeää väitellä asioista, mutta rakentava ja tuloksellinen väittely toteutuu parhaiten silloin, kun ilmassa ei ole pelkoa.  

Pahat aikeet ovat sellaisia, jotka lisäävät pelkoa ja murentavat ihmisten välistä luottamusta ja siten alentavat toimintakykyä. Rakentavaa keskustelua ei voi syntyä ilmapiirissä, jossa ajatusten kyseenalaistaminen aiheuttaa uhkailua, tai jossa vastakkainen mielipide mielletään ensisijaisesti uhkana eikä keskusteluna. 

Tai ilmapiirissä, jossa vapaan median edustajiin, kansalaisaktivisteihin tai poliitikkoihin kohdistetaan painostusta sen sijaan, että heidän ajatuksiaan kritisoitaisiin argumentoimalla, faktoihin perustuen.  

Tavoitteena poliittinen rohkeus

Maailma ei ole mustavalkoinen ja totuus löytyy usein – melkeinpä aina – harmaan sävyistä. Millään poliittisella liikkeellä ei ole totuuden monopolia. Ratkaisujen jyviä löytyy jokaisesta puolueesta.  

Mielihyvän tarjoaminen on usein poliittisesti palkitsevampaa kuin ikävien tosiasioiden kertominen. Vaikkapa sen, että edessämme oleva tie on hankala ja palkinto on tiedossa vasta vuosien päässä. Ratkaisut vaikeisiin ongelmiin ovat harvoin yksinkertaisia ja vielä harvemmin niistä seuraa nopeaa poliittista suosiota.

Populismin vastakohta onkin poliittinen rohkeus. Rohkeus kertoa ihmisille epämiellyttäviä asioita.

Ja epämiellyttäviä asioita meillä poliitikoilla totisesti on kerrottavanamme, sillä kamppailemme tällä hetkellä todella viheliäisten ongelmien parissa. 

Näistä ilmastonmuutoksella ja sen mukanaan tuomalla biodiversiteettikadolla on kaikkein laajimmat ja kauaskantoisimmat vaikutukset yhteiskunnan kaikille osa-alueille. Suomi on muuttumassa boreaalisella ilmastovyöhykkeellä sijaitessaan yhdeksi niistä alueista, joihin voi olettaa kohdistuvan vuosisadan lopulla myös merkittävää ilmastopakolaisuutta. 

Suomen talous on velkaantunut tavalla, joka ei olisi yhtä huolestuttava, ellei meillä ei olisi samaan aikaan merkittäviä huoltosuhdetta heikentäviä väestönrakenteellisia haasteita, jotka vaikuttavat työvoiman saatavuuteen ja lisäävät julkisten palveluiden tarvetta. Tilannetta ei paranna se, että talous Euroopassa ja maailmassa takkuaa.

Teknologian nopea kehittyminen ja yhteiskunnallinen polarisoituminen synnyttävät eriarvoistumista ja murentavat ihmisten uskoa yhteiskunnallisiin instituutioihin, mikä on omiaan lisäämään epävarmuutta ja henkistä pahoinvointia. On vaikea pysyä mukana. 

Venäjän käymä hyökkäyssota Euroopassa edellyttää valmistautumista mahdollisiin paikallisiin konflikteihin ja pakottaa auttamaan Ukrainaa niin humanitäärisellä kuin materiaalisella tasolla.  

Arvokeskustelu on tärkeää

Näiden isojen haasteiden taklaamiseksi on aivan olennaista, että meillä Suomessa elää hyvinvoivia, henkisesti ja fyysisesti terveitä ihmisiä. Ihmisiä, jotka kykenevät tuottamaan kestävyysvajeeseen ja eriarvoistumiseen vastaavia teknisiä ja sosiaalisia innovaatioita. 

Tätä taustaa vasten jokaisen suomalaisen poliitikon on kannettava vastuuta myös kansallisesta yhtenäisyydestä, koska se mahdollistaa kyvyn toimia. 

Suomessa elävien ihmisten yhtenäisyyden vahvistamisen kannalta on tärkeää löytää konsensus siitä, millaisten arvojen varaan haluamme Suomea rakentaa ja millaisiin arvoihin haluamme poliittisen päätöksenteon ankkuroituvan. Vasta kun tämä asia on tiedossa, on aika pohtia keinoja. Siksi arvot tulevat aina ensin.

Arvot ja maailmankuva ovat vaikeita käsitteitä ja ihmiset ymmärtävät ne usein eri tavalla. Siksi on tärkeää suhtautua avoimesti ja kannustavasti nyt käynnissä olevaan keskusteluun arvoista. Siitäkin huolimatta, että se voi turhauttaa monia, kun ratkaistavana on samaan aikaan isoja käytännön kysymyksiä.


Ojasta onneen, ei allikkoon – Ajatuksia vastuullisesta politiikanteosta

”We have nothing to fear, but fear itself”. Emme voi antaa pelon ohjata tekemistämme, mutta on syytä pelätä tekemättä jättämistä. Ja vääriin asioihin keskittymistä.

Suomi ei ole syvässä kriisissä, mutta suunnanmuutokselle on selkeä tarve. Ei siksi, että vanha suunta olisi ollut ”vastuuton”, ”holtiton”, tai jotain muuta sen suuntaista, vaikka vastakkainasetteluun pyrkivä poliittinen retoriikka tällaista mielikuvaa pyrkiikin vahvistamaan. Tosiasia on, että Säätytalolla nyt neuvottelevien puolueiden ratkaisut eivät olisi viime hallituskaudella fiskaalisessa mielessä juurikaan eronneet toisistaan. Muutokselle on tarve yksinkertaisesti siksi, että kahden kriisin jälkeen on ilmeistä, ettemme selviäisi kunnialla enää kolmannesta.

Siksi hallitusneuvotteluiden pääpaino on tällä kertaa taloudessa. Kestävyysvaje on liki yhdeksän miljardia euroa ja se on kurottava umpeen, jotta meillä olisi edellytyksiä kohdata mahdolliset tulevat kriisit ja niiden mukanaan tuomat markkinahäiriöt. 

”If it ain’t broke, don’t fix it”. Eli ei kannata korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Sen sijaan on keskityttävä korjaamaan asiat, jotka ovat aidosti korjaamisen tarpeessa. 

Suomi on erkaantunut muiden Pohjoismaiden kehityksestä. Rakenteellinen työttömyys on korkeammalla tasolla ja tuottavuuden kasvu on ollut heikompaa kuin muissa maissa. Julkinen taloutemme on kroonisesti alijäämäinen. Työmarkkinat ovat jäykät ja niillä on merkittävä kohtaanto-ongelma. 

Samaan aikaan väestömme vanhenee. Syntyvyys on matala ja demografinen pyramidi on nurinperinpäin. Esimerkiksi Ruotsilla ei näitä ongelmia ole. 

Ja nämä ovatkin ne eniten korjaamista kaipaavat asiat: työmarkkinat on saatava joustaviksi ja väestön ikärakenne korjatuksi.

Vaikka meillä on selkeitä haasteita, näkyvissä on myös selviä valonpilkahduksia. Pelkästään viime vuonna Suomessa julkistettiin vihreään siirtymään liittyviä investointisuunnitelmia yli 16 miljardin euron edestä. Juna on lähdössä liikkeelle ja on meistä itsestämme kiinni, käytämmekö tämän ”momentumin” hyväksemme. 

Mikään mainitsemistani haasteista ei ratkea maahanmuuttoa suitsimalla tai vihreää siirtymää hidastamalla. Päin vastoin: nämä käsillä olevat ongelmat vain pahentuisivat jos toimisimme näin. 

Viime vuosi oli maahanmuuton osalta poikkeuksellinen. Venäjän sota Ukrainassa näkyi myös Suomessa. Noin 48 000 ukrainalaista haki tilapäistä suojelua vuonna 2022.

Normaalioloissa Suomeen kohdistuva maahanmuutto on kuitenkin vaatimatonta. Nettomaahanmuutto pyörii vuositasolla noin 15 000 ihmisen kieppeillä. Se on kestämättömän vähän. Turvapaikkaa hakee noin 2000 ihmistä vuositasolla. Sekin on lukuna vaatimaton. 

Ellemme saa nettomaahanmuuttoa kasvatettua useilla kymmenillä tuhansillla ihmisillä vuositasolla, olemme pulassa. ETLA:n selvityksen mukaan nykyisellä tasolla pysyminen johtaisi siihen, että työikäinen väestö pienenisi 20% seuraavien 50 vuoden aikana.

Mitä siitä seuraisi? Se, että kansantaloutemme kurjistuisi ja esimerkiksi eläkeikää olisi nostettava reilusti. Kestävyysvajeen korjaaminen onkin äärimmäisen haasteellista, ellei maahanmuutto lisäänny. ETLA on arvioinut, että 44 000 henkilön nettomaahanmuutto on taso, joka stabilisoisi huoltosuhteen. Selvää on, ettemme pääse tuohon tavoitteeseen ilman määrätietoisia toimia. 

Nykyisen spektrin mukainen maahanmuutto vahvistaa julkista taloutta. Tämä on objektiviinen fakta. 

Maahanmuuttajien työllisyysaste on Suomessa liki kantasuomalaisten luokkaa. Ero on enää hyvin pieni. Kotouttaminen onnistuu koko ajan paremmin myös siksi, että asenteet muuttuvat maahanmuuttajia kohtaan suopeammiksi. Tutkimusten mukaan yritys, joka on palkannut kerran ulkomaalaistaustaisen suhtautuu seuraavan ulkomaalaisen palkkaamiseen jo huomattavasti positiivisemmin. Pelot karisevat tehokkaimmin kokemuksen myötä, ja hyvä niin. 

Maahanmuuton ongelmista pitää puhua avoimesti ja ratkaisukeskeisesti: liian pienestä määrästä maahanmuuttajia, Suomen vetovoiman puutteesta, tehottomista prosesseista, asenneremontin tarpeesta, koulutukseen liittyvistä haasteista, liian hitaasta työmarkkinoille pääsystä ja tiettyjen ryhmien kohdalla korostuvista kotouttamisen haasteista ja segregaation lieveilmiöistä, kuten esimerkiksi jengiytymisestä. Ensiarvoisen tärkeää on esimerkiksi se, että humanitääristä polkua pitkin tulleet naiset pääsisivät nopeasti työelämään kiinni. 

On myös hyvä muistaa, että ne asiat, jotka aiheuttavat ongelmia maahanmuuttajille, aiheuttavat usein yhtälailla ongelmia kantaväestölle. Kannustinloukku on loukku ihmisen taustasta riippumatta. 

Näihin asioihin tulisi meidän tulisi nyt pureutua – pragmaattisesti, yleistyksiä tietoisesti välttäen.

Entä onko ilmastomuutoksen vastainen työ meille rasite ja ongelma? Kurittaako se suomalaisia ja ajaako se meidät kilpailukyvyttömäksi takapajulaksi?

Ei. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on välttämättömyys – kaikkien maiden osalta. Tähän asti tehdyt toimet ovat pienentäneet esimerkiksi sähkön hintaa Suomessa. Ei ole sattumaa, että sähkön hinta oli viime vuonna Suomessa Euroopan toiseksi halvinta. 

Vihreä siirtymä kasvattaa taloutta ja vahvistaa omavaraisuuttamme ja huoltovarmuuttamme. 

Vaihtoehtoiset polut ovat kalliita ja murentavat maamme teollista pohjaa. Ei ole epäselvää, mihin suuntaan maailma on menossa. Meidän kannattaa siksi suhtautua ”uuden maailman” mahdollisuuksiin uteliaasti ja kunnianhimoisesti. Se, että jumitumme voivottelemaan meille asetettujen ilmastotavoitteiden kohtuullisuutta esimerkiksi suhteessa Kiinan velvoitteisiin ei vie meitä maana eteenpäin. Kiina on ollut eurooppalaisen kuluttamisen ”takapiha” vuosikymmenten ajan. On tullut aika kantaa vastuuta takapihan siivoamisesta.

”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. Se edellyttää kuitenkin objektiivista tietoa ja sen analyyttistä prosessointia. 

Siksi kriittiset, Suomea eteenpäin vievät päätökset eivät saa takertua identiteettipolitikointiin. Tällaisen politiikan tavoite on puhua ja edistää sitä, mitä ”omien” kuvitellaan haluavan. Tällainen politiikka ei ole suoraselkäistä koko maan edun ajamista. Hankalista asioista ja päätöksistä viestiminen omalle äänestäjäkunnalle on normaalia vastuunkantoa. 

Meitä kansanedustajia ei ole äänestetty eduskuntaan miellyttämään äänestäjiä, vaan ajamaan Suomen kokonaisetua.  

Ja vielä: Pohjoismainen yhteiskuntamalli on kehittynyt niin vasemmiston kuin oikeiston toimesta sellaiseksi kuin se tänään on.  Politiikassa, yhteiskuntatieteissä tai taloudessa ei juurikaan ole olemassa absoluuttisia totuuksia.  On myös runsaasti asioita, joita ei ole mielekästä väkisin paikantaa vasen-oikea -akselille. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, eikä vähemmistöjen suojelun pitäisi hyvinvointivaltiossa olla kiistanalainen asia. Se, että tunnistamme tehdyt vääryydet ja pyrimme korjaamaan kurssia ei ole radikaalia saatikka hölmöä, vaan viisautta, jonka varassa länsimainen yhteiskunta – ja Suomi osana sitä – on kehittynyt vuosisatojen saatossa. 

Olemme olleet perinteisesti ylpeitä siitä, että meitä on kutsuttu sivistysvaltioksi. Sivistysvaltion status pitää kuitenkin jatkossakin ansaita. Pahoin pelkään, että ilmassa oleva pyrkimys poliittiseen vastakkainasetteluun ja halu yksinkertaistaa monimutkaisia kokonaisuuksia juontaa ajattelemattomuudesta. Sivilisaatiot ovat usein tuhoutuneet juuri silloin, kun ne ovat ottaneet kulttuuriset saavutuksensa itsestäänselvyyksinä. 


Robben puutarhassa

Tasapainottelu paikallisena pysymisen ja kansainvälistymisen välillä pitää puutarha-alan yrittäjän, Robert Jordasin, kiireisenä vuorokaudet ympäri. Robbe uskoo, että suomalaisten viljelijöiden on oltava innovatiivisia ja uskallettava yrittää enemmän.

Kasvihuoneviljelyn edelläkävijä

Anders tapaa Robben Lappträskin Lindkoskella, missä Robbella on vaikuttava vertikaaliviljelmä. Sen nimi, Robbes Lilla Trädgård eli Robben pieni puutarha, ei oikein tee oikeutta sille, mitä silmät näkevät: uusimpaan kasvihuoneteknologiaan perustuvan viljelyjärjestelmän ja monessa kerroksessa silmän kantamattomiin kasvavia yrttejä ja salaatteja.

Kierros kasvihuoneissa on vasta alussa, kun keskustelu kääntyy sähkön hintaan. Hinnan nousu aiheutti syksyllä suurta epävarmuutta ja huolta: ”Meidän piti joka kuun päätteeksi miettiä, kannattaako toimintaa jatkaa vai ei. Tilanne ei kuitenkaan mennyt niin huonoksi, kuin mitä jossain vaiheessa pelkäsimme. Onneksi olimme investoineet jo varhaisessa vaiheessa LED-lampputekniikkaan. Tämä investointi on maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin”, Robbe toteaa tyytyväisenä.

Vaikea ilmasto on tehnyt meistä innovatiivisia

Robben puutarha sisältää sekä vertikaalista viljelyä että perinteistä kasvihuoneviljelyä. Yritys on saanut Yhdysvalloissa patentin suihkuteknologialle, joka toimii jäähdytysjärjestelmänä subtrooppisessa ilmastossa myös päivällä. Yritys on perustamassa Floridaan yritystä, jonka tarkoitus on viedä osaamista Lappträskistä Yhdysvaltoihin.

”Yleisesti ottaen ihmisillä on melko vanhentunut käsitys kasvihuoneviljelystä. Siihen liittyy nykyään runsaasti kehittynyttä teknologiaa ja prosesseja”, Robbe kertoo.
”Hallituksen aurinkopaneeli-investointeihin antama tuki maksaa itsensä takaisin melko nopeasti. Yrityksemme siis toimii vihreällä sähköllä, mikä on ympäristön kannalta hyvä asia. Totuus kuitenkin on, että meille vihreitä arvojakin tärkeämpää on kapasiteetin riittävyys.”, Robbe tunnustaa.

Potentiaalia on, mutta yrittäjähenkeä ei  

Kierroksen edetessä Anders saa kuulla, että puutarhateollisuus – kasvihuoneet ja ulkotilat yhteensä – tekee Suomessa yhtä paljon liikevaihtoa kuin viljatilat.

 ”Se todistaa mielestäni sen, että maatalouden perustuotannossa on vielä paljon opittavaa. Tyytymättömyys on yleistä. Viljelijät ajattelevat, että heille maksetaan liian vähän ja että he saavat liian vähän tukea. Tämä ei ehkä ole sellainen ajattelutapa, joka johtaa innovaatioihin ja uusiin markkinaoivalluksiin” Robbe haastaa.

”Koska Suomessa on vaikea tulla maailman kannattavimmaksi viljanviljelijäksi, on erikoistuttava. Siinä onnistuminen edellyttää yrittäjähenkeä. Viljelijöiden pitäisikin ottaa tuotekehitys omiin käsiinsä, jos he haluavat, että siitä tulee jotain”, Robert toteaa.

”Pystyviljelyn suurin etu on se, että pystymme pitämään ilmasto-olosuhteet vakaina.

Tästä seuraa, että saamme kasvin kasvamaan tietyllä tavalla koko ajan, voimme hallita kasvua ja tiedämme, että saamme tasalaatuisia tuotteita. Hienoa!”, Robbe huudahtaa.

Suomessa pelkkä pystykasvatus on edelleen noin 30-40 prosenttia kalliimpaa kuin perinteinen kasvatus, minkä vuoksi Jordas on valinnut tuotantotavaksi hybridin: taimet kasvatetaan pystysuunnassa ja varsinainen kasvuvaihe tapahtuu puoliksi suljetussa kasvihuoneessa.

Robbe kertoo, että pystyviljely on mennyt maailmalla takapakkia. Monet ovat joutuneet lopettamaan, minkä hän uskoo johtuvan siitä, ettei yrittäjillä ole ollut riittävästi tietoa viljelystä ja kasvien käyttäytymisestä. ”Viljelijän on tunnettava perinteinen kasvihuoneviljely, jotta hän voi onnistua pystyviljelyssä ”, hän summaa.

Toiminta laajenee

Robben puutarha laajenee kovaa vauhtia myös kotimaassa. Käynnissä on hanke, jossa Keravalla sijaitsevaan meluvalliin rakennetaan 280 metrin mittainen hybridiviljelmä. Sijainti on optimaalinen, sillä lähellä sijaitsevat niin Inexin, Lidlin kuin Keskonkin logistiikkakeskukset.

Andersille Robbe esittää liudan toiveita, jotka kaikki liittyvät toiminnan laajentamisessa onnistumiseen: ”Tuotekehityksen ja yrittäjyyden tukeminen on tärkeää. Verotuksen on oltava ennakoitavaa ja se pitää kohdistaa oikein. Byrokratia tappaa pienet toimijat eli turhan byrokratian luomista pitää välttää. Kaiken kaikkiaan vientiä kannattaa edistää.”

”Kasvihuonetyöntekijöitä on ollut toistaiseksi helppo löytää, mutta johtotehtäviin on vaikeampi löytää ihmisiä, sillä oikean koulutuksen ja asiantuntemuksen omaavia ihmisiä on liian vähän”, Jordas sanoo ja jatkaa: ”Tarvitsemme puutarhureita ja insinöörejä, ihmisiä, jotka osaavat kerätä tietoa ja soveltaa sitä.”

Vahva brändi edellä

Kierroksen päätteeksi Robbe kertoo, että haluaa brändin tuntuvan helposti lähestyttävältä.

”Se, mitä syömme, on niin uskomattoman tärkeää, että haluan allekirjoittaa tuotelupauksen omalla nimelläni. Brändin ytimessä on lupaus siitä, että teemme valintoja, jotka ovat kestäviä.

Kaikesta tekemisestä paistaa ammattiylpeys ja vierailun jälkeen Anders tietää Robben tuotteita tulevaisuudessa ostoskoriin laskiessaan syövänsä rakkaudella ja kunnianhimolla tuotettua ruokaa.

(Keskustelu julkaistiin vaalilehdessäni 2023)

Vastuullinen toiminta on valttikortti perheyrityksille

”Kun kerrot, että tuote on valmistettu hiilineutraalissa tehtaassa kierrätysmateriaaleja käyttäen, asiakas on valmis maksamaan siitä hieman enemmän”, kertoo Johanna Hamro-Drotz Andersille heidän tavatessaan.

 Hamro-Drotz on suomalaisille tutun Sinituotteen toimitusjohtaja. Sinituote valmistaa laajasti erilaisia siivoukseen tarkoitettuja tuotteita Kokemäen ja Akaan tehtaillaan

Millaista on olla kestävän kehityksen periaatteita noudattava suomalainen teollisuusyritys, joka joutuu kilpailemaan muissa maissa toimivien yritysten kanssa?

– Haasteena on olla kilpailukykyinen. Pitääksemme tehtaat Suomessa, meidän on panostettava voimakkaasti tuotannon kehittämiseen. Meidän on myös lisättävä automaatioastetta, jotta voimme kattaa korkeamman palkkatason.

– Lisäksi meidän on kyettävä kilpailemaan Suomessa sijaitsevilla tehtaillamme valmistetuilla tuotteilla halvemmissa maissa tuotettujen tuotteiden kanssa.

-Kauppojen hyllyillä tuotteet näyttävät hyvin samanlaisilta. Kuluttajan on siis saatava jotain aitoa hyötyä siitä, että tuotteissamme lukee ”Made in Finland”.

– Suomessa yrittäjänä toimimisessa on paljon hyvää. Maailma elää tällä hetkellä epävakaissa oloissa, mutta meidän yhteiskuntamme on yrittäjille vielä vakaa ja turvallinen. Myös korkea koulutustaso on Suomelle tärkeä kilpailutekijä.

Entä näetkö kilpailuetuna sen, että voit kertoa Sinituotteen olevan suomalainen yritys, jolla on tuotanto Suomessa?

– Olin hiljattain Frankfurtissa suurilla messuilla, jossa esittelimme ensimmäistä kertaa tuotevalikoimaamme Sini-tuotemerkin alla. Kiinnostus oli suurta, kun kerroimme, että olemme valmistamme tuotteemme itse Suomessa. Valttikorttimme on myös korkea toimitusvarmuus.

-Ekologinen ja eettinen näkökulma eli se, että tuotteet tulevat maasta, jossa ympäristölle asetetaan vaatimuksia, on nykyään potentiaalisille ostajille tärkeä.

Sini edustaa keskisuuria yrityksiä, joita kutsutaan mittelstandeiksi. Miksi luulet, että tällaisia yrityksiä on Suomessa niin vähän?

– Se on todella hullua, sillä jos katsomme niitä yrityksiä, jotka työllistävät ihmisiä ja ovat hyviä veronmaksajia Suomessa, ne ovat nimenomaan keskisuuria teollisuusyrityksiä. Esimerkiksi suuret teknologiayritykset työllistävät ihmisiä usein muualla.

– Keskisuuret yritykset ovat usein myös perheyrityksiä. Toteutuneen sukupolvenvaihdoksen verotus tarkoittaa sitä, että suomalaisomisteinen yritys joutuu noin 25 vuoden välein kärsimään kustannuksista, jotka eivät lankea niiden ulkomaalaisille kilpailijoille. Yleensä yrityksestä joudutaan nostamaan osinkoja perintöveron maksamiseen.

– Tämä on pois investoinneilta tuotantoon, investoinneilta laajentamiseen, investoinneilta brändiin, uusien koneiden ostamiselta ja niin edelleen. Ja kun näin tapahtuu, kaikki yritykset eivät ole siinä onnekkaassa asemassa, että ne voivat nostaa osinkoja. Silloin voi olla pakko myydä osa yrityksestä perintöveron rahoittamiseksi.

Tämä on asia, jonka olen usein nostanut eduskunnassa esille. Sukupolvenvaihdos joudutaan tekemään verotuksen, ei kilpailukyvyn kehittämisen, näkökulmasta

– Ei ole niin, että saat kasan rahaa pöydälle, kun otat yrityksen vastuullesi. Jatkat vain sen pyörittämistä. Tosiasia on, että Suomi asettaa keskisuuret yrityksensä – jotka siis ovat  hyvinvointiyhteiskunnallemme tärkeitä rahanlähteitä – tietoisesti huonompaan asemaan kuin ulkomaalaiset kilpailijansa.

Haluatko tuoda esille lainsäädännöstämme jotain muuta, minkä näet yrityksille riskinä?
– Keskeinen kysymys on nimenomaan se, onko Suomessa kannattavaa toimia. Toinen tärkeä kysymys on, onko houkuttelevaa omistaa ja olla yrittäjä – ja erityisesti: onko houkuttelevaa ottaa perheyritys vastuulleen, ja onko mahdollista jatkaa yrityksen johtamista niin, että se pysyy Suomessa?

– Sinille vastuullinen toiminta on ollut uskomattoman tärkeä valttikortti. Vastuullisuus juontaa perheemme arvoista ja nyt kun olemme laajentumassa kansainvälisesti, se on erityisen hyödyllinen asia. Kun sanot, että kulutustuote on valmistettu hiilineutraalissa tehtaassa kierrätysmateriaaleja käyttäen, asiakas on valmis maksamaan siitä hieman korkeamman hinnan.

– Kauppojen hyllyillä ei saisi olla mitään sellaista, jossa luomuviestiä käytetään väärin. Usein voi olla melko hämmentävää, kun menet kauppaan ja siellä on monenlaisia tuotteita, joita markkinoidaan vihreinä ja luomutuotteina. Siksi olisi hyödyllistä, että kauppa kehittäisi luomumerkintöjen kriteerejä. Näin ne helpottaisivat kuluttajia valintojen tekemisessä.

 – Selkeä viestintä on tärkeää. Me kerromme heti, onko tuotteemme valmistettu kierrätysmateriaaleista. Kerromme, onko kierrätysaste 100 prosenttia, 70 prosenttia vai mitä. Kerromme myös selvästi, onko tuote biohajoava. Haluamme olla hyvin konkreettisia viestinnässämme – tätä nykyajan kuluttajilla on oikeus valmistajilta odottaa.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on uhkapeliä.

Euroopan parlamentti äänesti tällä viikolla rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä koskevasta kannastaan. Luonnos direktiivistä ajaa hyvä tavoitetta, mutta se on käytännön tasolla hyvin huolestuttava.

Energiatehokkuuteen pitää pyrkiä. Mutta se ei ole yksinkertainen yhtälö. Erityisesti meidän leveysasteillamme on tärkeää ymmärtää, että energiatehokkuusremontit eivät ole yksinkertaisia. Ei ole varmempaa tapaa tuhota vanha rakennus kuin kunnostaa sitä huonosti. Huono energiatehokkuusremontti voi aiheuttaa suurta tuhoa.

Euroopan parlamentin kannan mukaan kaikkien rakennusten pitäisi saavuttaa energiatehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä. Vaatimuksia ehdotetaan sovellettavaksi myös vanhoihin rakennuksiin, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Tässä piilee direktiviin suurin ongelma niin taloudellisesti kuin teknisesti. Vanhat ja uudet rakennukset ovat rakennusfysiikaltaan täysin erilaisia. Koska energiatehokkuusremontti tarkoittaa ulkovaipan rakenteen muuttamista ja samalla useimmissa tapauksissa myös koneellisen ilmanvaihdon ja lämmön talteenoton toteuttamista, on helppo nähdä, että kyseessä on hyvin laaja muutos. Se on kallista, mutta ennen kaikkea se voi olla hyvin riskialtista, jos se än väärin.

Rakennuksesta, joka on saattanut toimia moitteettomasti sata vuotta, tulee yhtäkkiä riippuvainen koneista. Yksinkertainen, usein massiivinen ja ongelmaton ulkoseinä muuttuu haavoittuvaksi ja vikaherkäksi. Se ei ole kestävä ratkaisu.

Meidän on myös tunnistettava, että rakennuskanta ja ilmasto ovat erilaisia eri maissa, samoin kuin energiantuotanto.  Keski-Euroopassa taloja lämmitetään suurelta osin kaasulla. Meillä ei tehdä niin. Erityisesti omakotitaloissa käytetään usein sähkölämmitystä, joka on lähes fossiilivapaata. Myös kaukolämmöstä on nopeasti tulossa fossiilivapaata. Sähkön absoluuttista kulutusta tärkeämpi kysymys onkin kulutuksen ajoitus: milloin sähköä kulutetaan ja miten kulutuspiikkejä voidaan pienentää. Ja tässä älykkäät järjestelmät ovat tärkeämpiä kuin ulkoseinän paksuus.

Direktiiviehdotuksen käsittely jatkuu seuraavaksi trilogineuvotteluissa komission, EU-parlamentin ja neuvoston välillä. Rakennuksemme Suomessa ovat huomattavasti energiatehokkaampia kuin rakennukset Keski-Euroopassa. Meidän on nyt varmistettava, että lopputulos ja tulevan direktiivin kansallinen täytäntöönpano on järkevää.

Kun niin sanottua lähes-nollaenergiarakentamisen direktiiviä sovellettiin Suomeen edellisellä eduskuntakaudella, onnistuin vaikuttamaan sen soveltamiseen niin, että se maltillistui ja esimerkiksi massiivipuurakentamisen mahdollisuus säilyi.  Jos tätä energiatehokkuusdirektiiviä sovelletaan Suomeen nyt ehdotetussa muodossa, siitä aiheutuu sekä valtavia suoria kustannuksia että mahdollisesti katastrofaalisia seurauksia rakennuskannalle.

Suomen tulee olla tässä valppaana ja käyttää hyväkseen kaikki mahdolliset joustovarat kansallisessa  soveltamisessa.


(Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 19.3.2023)

BSAG tekee laivojen jätevesipäästöistä historiaa

Baltic Sea Action Group (BSAG) sai puhelun Kansallismuseosta. Museo kertoi haluavansa dokumentoida, mitä BSAG tekee lopettaakseen rahtilaivojen jätevesipäästöt Itämereen. Jätteiden päästämisestä mereen on siten tulossa kirjaimellisesti museokamaa.

”Eetostamme kuvaa varmaan parhaiten säätiön nimessäkin oleva sana ’action’ eli toiminta”, sanoo BSAG:n perustaja, Saara Kankaanrinta.

”Organisaatiomme on kehittynyt toiminta edellä jo 15 vuoden ajan. Aina kun olemme huomanneet, etteivät sanat meinaa kääntyä teoiksi, olemme kokeilleet jotain uutta lähestymistapaa”, hän kertoo.

BSAG pyrkii meriliikennetyössään vaikuttamaan siihen, että Itämerellä seilaavat laivat huomioisivat tulevaisuudessa meren haavoittuvaisuuden nykyistä paremmin. Harva tulee edes ajatelleeksi, että rahtilaivoissa seilaa Vihdin tai Raaseporin asukkaiden verran ihmisiä.

Nämä laivat saavat laillisesti päästää tiettyjä jätelajeja suoraan mereen. Matkustajalaivoja koskee tiukempi sääntely, joten matkustajalaivojen suihkuissa, vessoissa ja keittiöissä syntyvät jätevedet ja ruokajätteet pumpataan satamavierailujen aikana maihin.

Jotta mikään muuttuisi, asian täytyy kiinnostaa ihmisiä

BSAG:n esimerkki ongelmaan tarttumisesta on ”vaikeuksien kautta voittoon” -tarina.

Lähtötilanne eli se, että suuria määriä jätteitä puretaan suoraan mereen, kuulostaa uskomattomalta. Elämmehän kuitenkin jo vuotta 2023.

Kankaanrinta muistuttaa, että ensikatsomalla ongelma näyttää pieneltä, sillä laivoissa matkustavien ihmisten määrä on laivakohtaisesti pieni. Yhden sataman näkökulmasta jätevesityhjennyksen mahdollisuuden käyttämättä jättäminen ei tunnu siksi kovin isolta ongelmalta. Laivojen yhteenlaskettu jalanjälki on kuitenkin iso. Siksi tarvitaan joku, jota kiinnostaa ongelman systeeminen taso.

Tällaisen tahon tehtävä on laskea, paljonko rahtilaivat jättävät jätevesiään satamiin ja kartoittaa, keiden kaikkien kanssa asiaan voitaisiin vaikuttaa.

”Tehdessämme listausta arvoketjuun kuuluvista toimijoista hämmästyimme huomatessamme, miten monia eri tahoja asiaan liittyy. Meidän piti saada kontakti laivoihin ja niiden takana oleviin varustamoihin. Mutta meidän piti saada niin ikään yhteys satamiin, jätevesien kuljetusyhtiöihin, viranomaisiin ja energiayhtiöihin, jotka voivat hyödyntää jätettä”, Saara Kankaanrinta luettelee.

”Kaikilla näillä toimijoilla oli kirkas kuva omasta ja asiakkaidensa toiminnasta, mutta liian vähän tietoa siitä, miltä koko arvoketju näyttää. Kun kutsuimme heidät yhteiseen neuvottelupöytään, joku totesi ymmärtävänsä ensimmäistä kertaa ison kuvan ja sen, kenelle voi soittaa, jos joku asia tökkii”, hän kuvaa.

Iso työ johti pieneen, mutta vaikuttavaan ratkaisuun

Hankkeessa tehty työ koko prosessin kuvaamiseksi johti uusiin löydöksiin. Yksi arvokkaimmista oivalluksista tuotti pienen, mutta kustannustehokkaan ratkaisun.

”Itämerellä on käytössä ns. ”No special fee” -suositus, mikä tarkoittaa laivan koon ja tyypin mukaista pakollista jätemaksua satamille. Sitä vastaan on lupa jättää aluksen harmaat vedet maihin – olipa niiden volyymi mikä tahansa. Viranomaisten käsitys oli, että kaikki laivat tietävät tämän. Tekemiemme haastattelujen perusteella näin ei kuitenkaan ollut. BSAG:n ratkaisu oli kuvata maksun sisältö ja erikseen maksettavat jätelajit yksinkertaisessa tiedotteessa. Tätä tiedotetta jaetaan nyt etukäteen kaikille rahtilaivoille, jotka saapuvat Itämerelle”, Kankaanrinta kertoo ja jatkaa:

”Mitä muuta voimme olla kuin tyytyväisiä, jos kaksipuolinen tuloste johtaa jätevesien purkamiseen satamiin, joissa niistä voidaan tehdä biokaasua.  Kaiken ylimääräisen kuormituksen vähentäminen hyödyttää päästöistä kärsivää Itämerta.”

”Vieläkin suurempi saavutus minusta olisi, jos onnistumme aidosti muuttamaan toimintatapoja rahtilaivoilla. Silloin ne voivat kysyä myös Espanjassa ja Filippiineillä sijaitsevissa satamissa, mihin jätevedet siellä johdetaan”, hän sanoo.

BSAG:n työ on täynnä merkityksellisyyttä: ”Tuntuu hyvältä, ettei tarvitse tyytyä voivotteluun. Sen sijaan voimme yhdessä muiden kanssa keskittyä tekemään tilanteelle jotain”, Kankaanrinta päättää.

Ketterät yritykset ovat tulevaisuuden voittajia

Tulevalla eduskuntakaudella päättäjillä tulee olemaan pitkä lista haasteita ratkottavanaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan reilu vuosi sitten on johtanut siihen, että niin valtiot kuin yritykset pohtivat riippuvuuttaan suurvalloista, myös Kiinasta. Taloudellinen tilanteemme on haastava velkataakan kasvettua merkittäväksi. Myös ilmastonmuutos vaatii ripeitä toimia. Suomella on kuitenkin monia vahvuuksia, jotka auttava haasteiden kampittamisessa. Keskustelin niistä Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlinin kanssa.

Viime vuodet ovat olleet Euroopalle ja Suomelle monella tapaa haastavia: ensin tuli koronakriisi, sen jälkeen Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan ja kaiken päälle vielä energiakriisi. Miten sinä näet Suomen ja maailman tilanteen tällä hetkellä?

Meillä on edessämme todella monia haasteita. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitkä näistä haasteista pystytään ratkomaan tulevalla hallituskaudella. Valtava velkamäärämme on tietenkin iso asia. Kasvavan inflaation ja korkojen nousujen myötä se tulee olemaan Suomelle merkittävä kysymys.

– Viime vuonna kävin alkukesästä Yhdysvalloissa ja tapasin siellä maailmankuulun ekonomistin, Intian keskuspankin entisen pääjohtajan Raghuram Rajanin, joka nykyään toimii Chicagon yliopistossa professorina. Hän ei nähnyt maailmantalouden tilassa valoa oikein missään. Oli kuitenkin yksi positiivinen asia, jonka hän lähitulevaisuudessa näki: vihreään siirtymään liittyvät investoinnit.

Vihreä siirtymä onkin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa aihe, joka saattaa herättää tunteita, sillä se asetetaan usein vastakkain talouden ja yritysmaailman intressien kanssa. Vuonna 2014 olit mukana perustamassa Climate Leadership Coalitionia, joka on tänä päivänä Euroopan suurin ilmasto-businessverkosto ja jonka yritysjäsenten markkina-arvo edustaa melkein 70 prosenttia Helsingin pörssin markkina-arvosta. Minkälaisena sinä näet vastakkainasettelun talouden ja ilmastotoimien tai teollisuuden ja vihreän siirtymän välillä?

– Minun mielestäni se on aivan dorka ajatus! En ole välttämättä ihan samaa mieltä esimerkiksi siitä, että tarvitsemme vihreää klusteria, koska se syntyy väkisin. Kaikkien alojen pitää muuttaa toimintatapojaan. Ei ympäristöteknologiaa per se ole olemassa, vaan kaikkien alojen pitää ottaa ympäristö huomioon enemmän, kuin mitä tähän asti on tehty. Tämä johtuu siitä, että planeetan rajat on monelta osin jo ylitetty.

Kaikki, jotka ovat bisneksessä mukana tietävät, että ne yritykset, jotka pystyvät sopeutumaan oikea-aikaisesti ja ketterästi uusiin toimintatapoihin, ovat tulevaisuuden voittajia.

– Jos esimerkiksi Koneen hissit tehdään pienemmällä materiaalimäärällä, niin se on myös ympäristölle hyvä asia. Se, että katsoo vähän pidemmälle, on ainoa järkevä tapa johtaa bisnestä.

Voi hyvällä syyllä sanoa, että Suomi teki virheitä, kun tuulivoimasta oli tulossa iso toimiala. Olimme silloin Tanskan kanssa aika samoilla linjoilla, mutta täällä tuulivoimaa ei edistetty, kun taas Tanskassa näin tehtiin. Nyt kaikki isot globaalit toimijat ovat siellä.

Jos väitän, että meidän kannattaisi luoda Suomeen rohkea kokeiluympäristö, jossa toteutetaan kunnianhimoisesti vihreän siirtymän ratkaisuja, niin oletko kanssani samoilla linjoilla?

– Ilman muuta tässä kannattaa olla etulinjassa. Nämä ovat loppujen lopuksi maanläheisiä asioita. Koneella ajattelutapamme muuttui ympäristöasioita koskien merkittävällä tavalla 90-luvun puolivälissä. Silloin meille tuli uusi nostolaite, joka kulutti alle puolet siitä energiamäärästä, minkä muut hissit siihen aikaan kuluttivat. Me huomasimme, kuinka hyvä myyntivaltti se oli. Sen jälkeen olemme keskittyneet yhä enemmän energiatehokkuuteen. Nyt olemme tilanteessa, jossa tämän päivän standardihissi kuluttaa alle kymmenen prosenttia 90-luvun alun standardihissin käyttämästä energiamäärästä. Ja on se tietenkin muutenkin todella paljon parempi.

Me elämme vääjäämättä keskinäisriippuvaisessa maailmassa, jossa valtioilla ja yrityksillä on yhä vaikeampaa irrottautua kokonaan suurista teollisuusmaista, kuten Kiinasta. Tähän linkittyy vahvasti myös kysymys siitä, miten Eurooppa pystyy turvaamaan omat tarpeensa ja esimerkiksi strategisen infrastruktuurinsa kansainvälisen kaupankäynnin näkökulmasta. Oma kysymyksensä on myös hiilitullit sekä tarve saada Kiinan mukaan ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Miten näet Euroopan ja Kiinan välisen suhteen tulevaisuudessa?

– Jonkinlaista irrottautumista Kiinasta tapahtuu koko ajan. Koneellakin mietimme skenaarioita, joissa Kiina olisi yhtäkkiä irrallaan muusta maailmantaloudesta. Me olemme esimerkiksi äskettäin lähettäneet ensimmäisiä komponentteja Intiasta Yhdysvaltoihin. Tähän asti niitä lähti pelkästään Kiinasta. Monet muut teollisuudenalat tekevät samalla tavalla, ja sekä Kiina-riippuvuus että sinne tehtävät investoinnit tulevat uskoakseni vähenemään. Kiina ei ole enää samalla tavalla maailman tehdas, mutta samalla kun alamme tuottamaan asioita Euroopassa, meidän on tehtävä kompromisseja jossain asioissa. Usein se on tuotteiden kustannuksissa. Tämäkin on yksi globaalia inflaatiota ajava seikka. Mutta emmehän me täällä Euroopassa voida muutakaan tehdä.

Kone on iso toimija kansainvälisellä tasolla, mutta jos ajattelemme Konetta ja suomalaisuutta, niin millä tavalla katsot Suomen valtiontalouden kehitystä? Onko sillä Koneelle merkitystä?

– Kyllä Suomen menestyminen on Koneelle tärkeää, vaikka Suomi onkin meille todella pieni markkina. Ja totta kai sillä on myös minulle suomalaisena suuri merkitys. Suomi on ainoa maa, jossa Kone on vähän erilainen firma – kaikkialla muualla maailmassa olemme ulkomainen yritys, joka ei ehkä ole niin kiinnostava kuin jokin kotimainen yritys. Suomessa me olemme erityinen ja esimerkiksi haluttu työnantaja. Siksi meille on esimerkiksi tärkeää, että koulutus on Suomessa kunnossa. Pitää olla hyvä peruskoulutus, ja nyt kun PISA-tulokset ovat romahtaneet, olisi tärkeää katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä virheitä olemme koulutuksen osalta tehneet. Myös ammattikoulutuksessa on menty huonompaan suuntaan. Meille on kaiken A ja O, että Suomen koulutusjärjestelmä toimii. Ilman huippukoulutusta emme saa huippuosaajia – ja niitä me tarvitsemme voidaksemme sekä yrityksenä että kansakuntana hyvin.

Adlercreutz: Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi uhkaa aiheuttaa katastrofin

Euroopan parlamentti äänesti tällä viikolla kannastaan rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä koskevaan ehdotukseen. RKP kansanedustaja Anders Adlercreutz on huolissaan direktiivin mahdollisista seurauksista.

– Energiatehokkuuteen pitäisi pyrkiä. Mutta se ei ole yksinkertainen yhtälö. Erityisesti meidän leveysasteillamme on tärkeää ymmärtää, että energiatehokkuusremontit eivät ole yksinkertaisia. Ei ole varmempaa tapaa tuhota vanha rakennus kuin kunnostaa sitä huonosti. Huono energiatehokkuusremontti voi aiheuttaa suurta tuhoa, Adlercreutz toteaa

Euroopan parlamentin kannan mukaan kaikkien rakennusten pitäisi saavuttaa energiatehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä. Vaatimuksia ehdotetaan sovellettavaksi myös vanhoihin rakennuksiin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

-Tämä on se ongelmallinen osa. Vanhat ja uudet rakennukset ovat rakennusfysiikaltaan täysin erilaisia. Koska energiatehokkuus tarkoittaa ulkovaipan rakenteen muuttamista ja samalla useimmissa tapauksissa myös koneellisen ilmanvaihdon ja lämmön talteenoton toteuttamista, on helppo nähdä, että kyseessä on hyvin laaja muutos. Se on kallista, mutta ennen kaikkea se voi olla hyvin riskialtista, jos sitä ei tehdä oikein.

– Rakennuksesta, joka on saattanut toimia moitteettomasti sata vuotta, tulee yhtäkkiä riippuvainen koneista. Yksinkertainen, usein massiivinen ja ongelmaton ulkoseinä muuttuu haavoittuvaksi ja vikaherkäksi, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutzin mukaan on tunnistettava, että rakennuskanta ja ilmasto ovat erilaisia eri maissa, samoin kuin energiantuotanto.

– Keski-Euroopassa taloja lämmitetään suurelta osin kaasulla. Meillä täällä ei tehdä niin. Erityisesti omakotitaloissa käytetään usein sähkölämmitystä, joka on lähes fossiilivapaata. Myös kaukolämmöstä on nopeasti tulossa fossiilivapaata. Sähkön absoluuttista kulutusta tärkeämpi kysymys on ajoitus: milloin sähköä kulutetaan ja miten kulutuspiikkejä voidaan pienentää. Ja tässä älykkäät järjestelmät ovat tärkeämpiä kuin ulkoseinän paksuus, Adlercreutz toteaa.

Direktiiviehdotuksen käsittely jatkuu seuraavaksi trilogineuvotteluissa komission, EU-parlamentin ja neuvoston välillä.

– Rakennuksemme ovat huomattavasti energiatehokkaampia kuin rakennukset Keski-Euroopassa. Meidän on nyt varmistettava, että lopputulos ja tulevan direktiivin kansallinen täytäntöönpano on järkevää. Nykyisessä muodossaan direktiiviehdotuksen soveltamisesta aiheutuisi valtavan suuria kustannuksia ja mahdollisesti katastrofaalisia seurauksia rakennuskannalle, päättää Adlercreutz