Arkkitehtina rakentaminen ja yhdyskuntasuunnittelu ovat lähellä sydäntäni. Pitkä, lähes kahdenkymmenen vuoden ura on pitänyt sisällään niin päiväkotien, koulujen, asuintalojen kuin terveyskeskustenkin suunnittelua. Kaavoituskysymykset ovat osa jokapäiväistä työtä. Tällä saralla puhun siis paisti sydämestä, myös pitkästä kokemuksesta.

Homekoulu, purkuvalmis päiväkoti tai sairaala, jonka potilaat joutuvat evakkoon kattovuodon takia. Siinä muutama esimerkki siitä, miten nykyrakentaminen näkyy lehtien palstoilla. Uutisoinnista syntyy helposti käsitys, että Suomessa ei suunnitella hyvää. Suomalainen suunnittelu on kuitenkin maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna hyvällä tasolla. Hankinta- ja rakentamisprosesseissa on sen sijaan paljon parantamisen varaa.

Säästämme usein väärissä paikoissa. Rakennusmateriaaleja ei aina esimerkiksi valita elinkaaritarkastelun pohjalta, vaan yksipuolisesti rakentamisaikataulun tai logistiikan näkökulmasta. Usein töitä myös aikataulutetaan tai johdetaan väärin. Tarkkasilmäinen saattaa ison työmaan ohi kulkiessaan huomata eristepinoja, jotka vettyvät suojaamattomina sateessa. Hometalon syntyyn ei paljon muuta tarvita. Hankkeet käynnistyvät usein turhan hitaasti, minkä seurauksena aikataulut tulevat loppupäässä vastaan. Rakennusten viimeistelyvaihe on herkkää aikaa, sillä usein juuri tällöin tapahtuneet virheet aiheuttavat ongelmia. Nämä ovat kaikki priorisointikysymyksiä, joihin on vaikea puuttua lainsäädännöllä. Lääkkeeksi on tarjottava ammattimaista palveluiden ostamista ja tarjoamista.

Se mihin lainsäädännöllä voidaan helpoimmin vaikuttaa on hankinnan laatu. Hankintalakia tulkitaan monessa kunnassa siten, että palvelun tarjoajaa tarkastellaan ainoastaan hinnan perusteella.

Tänä päivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että julkisen rakennuksen suunnittelijaksi ja toteuttajaksi valitaan halvimmat palveluntarjoajat.

Ei vaadi suurta älliä ymmärtää, että suunnittelu- ja rakennusmarkkinoilla vallitsevat samat lait kuin muillakin aloilla: halvimman hinnan tarjoaa se, joka aikoo käyttää työhön vähiten aikaa, on kyse sitten suunnitelusta tai toteutuksesta. Hankintalakia tulisikin muuttaa niin, että päättäjillä olisi edellytykset valita rakennushankkeeseen kumppanit, jotka omaavat todelliset edellytykset laadukkaan rakennuksen synnyttämiseen ja jotka suhtautuvat hankkeeseen sen vaatimalla vakavuudella. Lain muutoksen seurauksena syntyisi päiväkoteja ja kouluja, jotka tarjoaisivat aidosti parhaa oppimis- ja työskentely-ympäristön sekä sairaaloita, jotka edesauttavat toipumista ja hoitotyötä. Rakennuksia jotka eivät ole pelkästään kuvaus tilaohjelmasta, vaan jotka tukevat siinä tapahtuvaa toimintaa, ja sillä tavalla synnyttävät jopa säästöjä. Ja mikä tärkeintä: laatukriteerit täyttäviä rakennuksia, joissa asioivien tai asuvien ihmisten ei tarvitse olla huolissaan hengitysilman puhtaudesta tai työskentelyn turvallisuudesta.