Arvoriihi

/0 Comments/in , , , , , , /by

(På svenska)

Kirjoitan tätä opetusministerinä ja RKP:n puheenjohtajana – mutta myös isänä. En tässä puhu vain päivänpolitiikasta, vaan siitä, millaisen esimerkin annamme lapsillemme ja millaista Suomea rakennamme. Viime viikon puhe maahanmuutosta meni rajan yli – sellaista emme voi Suomessa hyväksyä. Kun ihmisistä puhutaan “heikkolaatuisina”, kyse ei ole enää poliittisesta erimielisyydestä, vaan ihmisarvon kyseenalaistamisesta.

Mikä on RKP:lle olennaista?

Kun olemme vaatineet selkeitä seuraamuksia rasistisesta kielenkäytöstä, kyse ei ole ollut viestinnällisestä eleestä vaan periaatteesta. Siitä, minkälaista kieltä maan johdossa toimivat kansanedustajat ja valtioneuvoston jäsenet voivat käyttää. Jos näin tapahtuu, siitä on seurattava sanktioita. Hallitus on aiemmin nostanut yhdenvertaisuuden sitovaksi periaatteeksi: jokainen on lain edessä yhdenvertainen, eikä ketään syrjitä taustan perusteella. Tämä periaate ei ole koriste, vaan hallitustyöskentelyn perusta. Ja, ajattelen, myös suomalaisen yhteiskunnan perusta.

On syytä muistaa, että tällä hallituskaudella tehdyt toimet rasismin kitkemiseksi ovat olleet RKP:n aloitteita ja vaatimuksia. Tämä on ollut meille keskeinen kysymys alusta alkaen.

RKP:ssä ajattelemme, että yhteiskunta kehittyy parhaiten silloin, kun ihmisestä ajatellaan hyvää –  kunnes toisin todistetaan. Jos joku syyllistyy rikokseen, hän joutuu oikeuden eteen hänen taustaansa katsomatta. Kukaan ei ole  “heikkolaatuinen”. Usein teko on pikemminkin signaali – merkki menneisyyden ongelmista tai tulevaisuuden peloista.

Ihminen on kohtaamiensa ihmisten summa. Siksi rohkaisemme suomalaisia kohtelemaan toisiaan tasa-arvoisesti ja arvostaen, ja jätämme tuomitsemisen oikeusistuimelle.

Tutkimus tukee tätä näkemystä. Sosiaalisen hajoamisen teoria on osoittanut, että syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset etsivät kuulumisen tunnetta ja merkitystä – ja ovat siksi erityisen alttiita kielenkäytölle, joka leimaa ja jakaa. Tällainen retoriikka voi lisätä epävakautta ja luoda maaperää radikalisoitumiselle.

Kun hallitusta muodostettiin, oli selvää, että yhteistyö perussuomalaisten kanssa tulisi meidän osaltamme olemaan haastavaa. Arvoristiriidat olivat jo silloin näkyvissä, ja niiden kasvaminen liian suuriksi oli aito huoli. Samaan aikaan on syytä muistaa, että suuria jakolinjoja löytyi edellisestäkin hallituskoalitiosta. Päätös hallitukseen osallistumisesta tehtiin kuitenkin puolueessa yhteisesti – ei kevyin perustein, vaan ajatuksesta, että kansalta vahvan mandaatin saanut puolue on syytä asettaa kantamaan vastuuta hallituksessa eikä vain huutelemaan oppositiosta.

Nyt olemme tilanteessa, jossa tätä vastuunkantoa mitataan. Perussuomalaisilla on mahdollisuus osoittaa, että he ovat valmiita kantamaan sen. Jos vastuunkannon sijaan valitaan jatkuva rajojen koettelu, kyse ei ole enää vastuullisesta hallitusyhteistyöstä, vaan identiteettipolitiikasta.

“Miksi ette kaada hallitusta?”

Tämän kysymyksen olen saanut viimeisen viikon aikana monta kertaa. Ymmärrän turhautumisen. Kun arvot joutuvat koetukselle, tekee mieli vetää käsijarrusta. Tämä tapahtumien ketju on vaatinut malttia. Hallituksen kaataminen ei kuitenkaan ole kevyt toimi. Se lamaannuttaa päätöksenteon pahimmillaan melkein vuodeksi ja lisää epävarmuutta tavalla, joka heijastuu jokaisen arkeen – varsinkin talouden ollessa näin vaikeassa asennossa.

Suomen politiikan historiassa on ollut 77 hallitusta. Niistä on kaatunut harva, viimeisin yli 40 vuotta sitten. Kekkosen presidenttikauden jälkeen hallitukset ovat aina istuneet koko vaalikauden, enkä tässä laske Sipilän hallituksen ennenaikaista eroamista tai joitakin pääministerien vaihtoja varsinaisiksi kaatumisiksi. RKP:n pyrkimykset on hyvä asettaa tähän kontekstiin: emme heilu tuulessa, vaan ajattelemme koko maan etua.

Siksi RKP on valinnut vaikeamman tien: pysymme pöydässä, pidämme kiinni arvorajoista ja teemme koko ajan työtä sen eteen, että yhteisiä pelisääntöjä myös noudatetaan. Se ei ole alistumista, vaan vastuunkantoa.

Entä jos perussuomalaiset olisivat oppositiossa?

Rehellinen vastaus on: emme tiedä. On mahdollista, että rasistinen puhe olisi rehottanut oppositiosta käsin laajemmin ilman hallitusvastuun tuomaa velvoitetta ja yhteisiä pelisääntöjä. On myös mahdollista, että osa jännitteistä olisi purkautunut toisin. Mutta tämä on spekulointia. Oleellista on, että nyt perussuomalaisilla on tässä hallituksessa mahdollisuus – ja velvollisuus – noudattaa sääntöjä, kantaa vastuuta ja osoittaa, että he kykenevät siihen.

Yritämme rakentaa yhteistyötä sen ympärillä, joka meitä yhdistää – talous ja työllisyys. 

Ja se olisi tärkeää, koska tehtävää on. 

Suomelta puuttuu visio – ja yhteinen tahtotila

Suomen kasvu on hyytynyt. Tuottavuus on polkenut paikallaan, eikä kasvun lähteistä ole yhteistä näkemystä. Se on vaarallinen yhdistelmä, jos samaan aikaan annamme keskustelun repiä meitä erilleen.

Tarvitsemme kolmea asiaa:

  1. Vision 2030-luvun Suomesta: sivistysmaa, joka houkuttelee osaajia, keksii vaihtoehtoja ja vie ratkaisuja maailmalle.
  2. Asenteen, joka muistuttaa sotavelkojen maksun vuosista: silloin puhallettiin yhteen hiileen. Tarvitsemme saman “yksi joukkue” -otteen – ei siksi, että olisimme kaikesta samaa mieltä, vaan siksi, että kannamme vastuun yhdessä.
  3. Ihmiset: opettajat, tutkijat, osaajat, yrittäjät, taiteilijat ja tekijät, jotka haluavat rakentaa tulevaisuutta täällä. He eivät jää Suomeen, jos ilmapiiri on kyyninen tai vihamielinen.

On myös muistettava, että ilmapiiri ei ole merkityksetön yksityiskohta. Se vaikuttaa siihen, haluavatko osaajat ja investoinnit tulla – ja jäädä tänne.

Liian moni, jolla olisi varaa ja kykyä investoida, äänestää jaloillaan ja muuttaa pois. Liian moni taas jää ja katkeroituu omiin kupliinsa. Tämä ei ole syyttelyä – se on kutsu: tehdään Suomesta paikka, jossa kannattaa pysyä, yrittää ja onnistua.

Peräänkuulutan meiltä kaikilta neljää asiaa

  1. Yhteisvastuu on isänmaallista. Tarvitsemme koko poliittiseen kenttään lisää tilannetajua, itsearviointia ja kykyä pyytää anteeksi. Yhteinen Suomi syntyy vain, jos emme pelaa lyhyttä peliä toisiamme vastaan.
  2. Talouden realiteetit on tunnustettava. Yhdelläkään puolueella ei ole taikasauvaa velkaantumiseen. Muun väittäminen on populismia. Kasvu syntyy koulutuksesta, TKI:stä ja yritysten kansainvälistymisestä – ei toiveajattelusta.
  3. Ilman maahanmuuttoa emme pärjää. Väestörakennetta ei käännetä ilman osaavaa työhön johtavaa maahanmuuttoa. Siksi ilmapiirin on oltava houkutteleva, ja siinä kansanedustajien ja ministereiden esimerkillä on ratkaiseva merkitys. Yhdenvertaisuus ei ole neuvottelukysymys – se on edellytys sille, että osaajat tulevat ja jäävät. Maahanmuuton tarpeen kyseenalaistajat jättävät aina kertomatta mikä vaihtoehtoisen polun päässä on: näivettyminen. 
  4. Tunnistetaan kykymme – ja rohkaistaan mielikuvitusta. Meillä on vahva koulutusperinne, turvallinen yhteiskunta ja luottamus, jota täytyy nyt varjella. Tarvitsemme “Can do” -otetta ja selkeän kasvutarinan, joka kutsuu mukaan nuoret, kansainväliset osaajat ja investoijat.

Mitä RKP tekee?

  • Pidämme kiinni arvoistamme. Rasismille ei ole sijaa politiikassa – ei rivien välissä, ei “vitsinä”, ei strategiana.
  • Rakennamme siltoja. Käymme vaikeatkin keskustelut, jotta pelisäännöt ovat yhteiset ja niitä noudatetaan.
  • Uudistamme itseämme. RKP:stä tulee aidosti avoin koti oikeistoliberaaleille arvoille molemmilla kansalliskielillämme.
  • Teemme kotiläksyt kasvusta. Koulutus ja tutkimus ovat investointeja. Teemme kaikkemme, että Suomi houkuttelee osaajia, nostaa tuottavuutta ja vahvistaa vientiä.

Lopulta kyse on luottamuksesta

Luottamus syntyy siitä, että sanat ja teot vastaavat toisiaan. Oleellista on, että  ihmisarvon kunnioittamisesta emme tingi. Samalla pidän kiinni siitä, että Suomi pysyy toimintakykyisenä ja kykenee tekemään päätöksiä myös vaikeina hetkinä.

On helppoa valita puoli jakolinjassa. Vaikeampaa on rakentaa siltaa sen yli. RKP valitsee jälkimmäisen – ei siksi, että nielisimme kaiken, vaan siksi, että katsomme isoa kuvaa: yksi joukkue, joka sanoo ei mustavalkoisella polarisaatiolle ja kyllä tulevaisuudelle.

Tältä pohjalta jatkamme nyt työtä eteenpäin.

Hallituksen budjettiesitys keskittyy kasvuun ja työllisyyteen

/0 Comments/in , , , , , , /by

Tänään on löydetty sopu vuoden 2026 valtion budjetista, josta hallitus on neuvotellut kahden viime päivän aikana valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä. Hallitus tukee nyt käynnissä olevaa talouden elpymistä ja varmistaa edellytykset pitkän aikavälin kasvulle.

Hallitus toteuttaa veronalennuksia pienituloisille ja keskituloisille, kasvattaa työtulovähennyksen lapsikohtaista korotusta ja alentaa ylintä marginaaliveroastetta noin 52 prosenttiin. Yrittäjyyden edellytyksiä vahvistetaan alentamalla yhteisöveroa 18 prosenttiin alkaen vuodesta 2027. Investoinnit infrastruktuuriin, osaamiseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen jatkuvat.

– Hallitus huolehtii nyt siitä, että valtion talous on vakaalla pohjalla ja takaa hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.

Neuvottelujen aikana RKP on torjunut suuren osan leikkausehdotuksista, jotka valtiovarainministeri esitti viikkoa ennen neuvotteluja. Ehdotettujen leikkausten joukossa olivat kunnille maksettavat valtionosuudet. RKP onnistui estämään myös nämä leikkaukset.

– Tämä on erityisen tärkeää, koska se olisi epäilemättä vaikuttanut koulutukseen, sanoo Adlercreutz.

– Olen myös tyytyväinen siihen, että pääsimme ratkaisuun, jossa ei tehdä leikkauksia sosiaaliturvaan, lapsiperheille annettavaan tukeen tai hyvinvointialueisiin. Tavoitteena on ollut, että muutokset näkyvät mahdollisimman vähän suomalaisten arjessa. Oli myös tärkeää, että onnistuimme nostamaan äitiyspakkauksen arvon 210 euroon, Adlercreutz sanoo.

Neuvotteluja edeltäneiden keskustelujen jälkeen RKP sai varmistettua, ettei kehitysavusta leikata ja että sote-järjestöihin kohdistettuja leikkauksia ei toteuteta.

– Turvaamme kansalaisjärjestöjen kautta kanavoituvan kehitysyhteistyörahoituksen kun 20 miljoonaa euroa kohdennetaan uudelleen varsinaisesta kehitysavusta humanitaariseen kriisiapuun. Näin ollen varsinaisen kehitysapubudjetin kokonaissumma pysyy ennallaan, Adlercreutz sanoo.

– Lisäksi onnistuimme turvaamaan Suomen merenkulun huoltovarmuuden, kun valitettava keskustelu miehistötuen lakkauttamisesta saatiin pois asialistalta, Adlercreutz sanoo.

Millainen on mahdollisuuksien Suomi?

/0 Comments/in , , , , , , , , /by

Ruosiksi täällä

Ajattelen, että se on Suomi, jossa jokainen meistä pystyy valjastamaan mahdollisimman täysimääräisesti omat vahvuutemme yhteiskunnan eli meidän kaikkien hyväksi. Se on Suomi, jossa saamme toimia tiimeissä, joissa toiset paikkaavat meidän puutteemme. Se on yhteisöllinen Suomi, jossa keneltäkään ei odoteta täydellisyyttä, vaan valmiutta ja halua antaa omaa parastaan.

Mahdollisuuksien Suomi ei tukahduta uteliaisuutta, vaan ruokkii sitä. Se on maa, jossa rakenteet ja järjestelmät eivät lamaannuta luovuutta ja yritteliäisyyttä, vaan kannustavat toimeliaisuuteen, itsensä kehittämiseen ja jatkuvaan oppimiseen. Siksi mahdollisuuksien Suomessa ei esimerkiksi yrittäminen automaattisesti poissulje oikeutta työttömyysturvaan, vaan saattaa tietyissä tilanteissa jopa hetkellisesti vahvistaa sitä. (vrt. Helsingin Sanomien juttu: “Tuet menettänyt Jukka Korhonen kertoo vihjailusta ja ‘peittelyyn’ kannustamisesta”).

Mahdollisuuksien Suomessa tutkijat saavat keskittyä tutkimukseen sen rahoituksen jatkuvan varmistelun sijaan. Yliopistot ovat täynnä ihmisiä, jotka tuottavat uutta tietoa ja kyseenalaistavat vallitsevia oletuksia. Pitkäjänteisellä tutkimustyöllä ja syy-seuraussuhteiden systemaattisella todentamisella on keskeinen rooli ajassa, jossa totuutta venytetään. Tutkimuksen tulee voida hengittää rauhassa, mutta vaikuttaa voimakkaasti.

Mahdollisuuksien Suomessa julkisrahoitteisten hankkeiden vaikuttavuus ei jää lyhytnäköisyyden jalkoihin. Hankkeilta edellytetään vaikuttavuusmittareita ja loogista jatkumoa, ei vain hankekieltä ja hetkellistä näkyvyyttä.

Mahdollisuuksien Suomessa politiikka ei ole poukkoilevaa vaan ennakoitavaa.

Yritykset voivat luottaa siihen, että yhteiskunnallinen kurssi ei muutu äkillisesti joka hallituskaudella, vaan linjaa rakennetaan pitkäjänteisesti yhdessä elinkeinoelämän, koulutuksen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Mahdollisuuksien Suomessa merkittävimmät poliittiset linjaukset ovat parlamentaarisia ja yli hallituskausien ulottuvia.

Mahdollisuuksien Suomessa ihmiset eivät ainoastaan tee työtä – he kokevat kuuluvansa johonkin. Työ luo osallisuutta ja merkitystä. Siksi mahdollisuuksien Suomessa arvostetaan kaikenlaista työtä: hoivatyötä ja huipputekniikkaa, käsityöläisyyttä ja koodaamista, taiteilijuutta ja maanviljelyä. Uusi ja vanha elävät rinnakkain ja täydentävät toisiaan. Metsäteollisuus ja peliala eivät ole toistensa vastakohtia, vaan saman metsän eri latvuksia.

Mahdollisuuksien Suomi on maa, jossa innovaatioita syntyy, mutta myös juurtuu. Mahdollisuuksien Suomessa luovuutta ei pidetä mukavana lisänä, vaan elinehtona. Siellä ei haaveilla vain seuraavasta kasvurahoituskierroksesta, vaan paremmasta huomisesta. Mahdollisuuksien Suomessa ihmiset ovat oppineet luottamaan siihen, että muutos on paitsi välttämättömyys myös iso mahdollisuus: vaikka emme saisi pitää nykyistä työpaikkaamme, saamme myös jatkossa tehdä jotain hyödyllistä ja merkityksellistä. Mahdollisuuksien Suomessa uskalletaan ajatella isosti ja valjastaa kaikkien osaaminen maailman valloittamiseen.

Mahdollisuuksien Suomi ei synny vain päätöksillä, ohjelmilla tai strategioilla. Se rakentuu arjessa eli siinä, miten me kohtelemme toisiamme, miten suhtaudumme tulevaisuuteen ja miten kannamme vastuuta sekä omasta että yhteisestä suunnastamme. Mahdollisuuksien Suomessa vastuu ei vieri muille: ei kouluille, yliopistoille, poliitikoille tai yrityksille – vaan meille kaikille. Jokaiselle meistä.

Meillä jokaisella on vastuu tarttua eteen tuleviin mahdollisuuksiin – kehittää itseämme, yrittää ja uskaltaa – mutta meillä on myös velvollisuus pitää huolta siitä, ettei kukaan jää matkasta.

Mahdollisuuksien Suomi ei ole kylmä kilpailuyhteiskunta, vaan lämmin yhteisö, jossa naapuriapu, kohteliaisuus ja huomaavaisuus ovat osa kansallista toimintakulttuuria.

Onnistuminen ei ole yksilön etuoikeus, vaan jaettu kokemus. Mahdollisuuksien Suomessa kiltteyttä ja rehellisyyttä ei pidetä naiiviutena, vaan ominaisuuksina, joilla on kauppaa tehtäessäkin hinta. Ne ovat ominaisuuksia, jotka erottavat meidät muista. Päälle huipputuotteet ja -palvelut ja ylivoimainen sujuvuus ja tulemme voittajina maaliin. Kunhan muistamme matkalla myös kaupallistaa tämän kaiken.

Kannan itse mukanani tätä visiota ja pidän sitä tiekarttanani poliitikkona. Heitän sen niin hallituksessa kuin oppositiossa istuville kollegoilleni tunnustaen samalla, että me poliitikot emme ole sateentekijöitä. Olemme kriittisesti tarkasteltuna jopa hidastaneet tähän visioon pääsemistä syventäessämme omalla puheellamme railoja ihmisten välillä. Tähän meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.

Heitänkin haasteen mahdollisuuksien Suomen rakentamisesta meille kaikille. Olen varma, että suurin osa meistä haluaa rakentaa Suomen, jossa yhdessä tekeminen ja toisista välittäminen ovat merkki suurimmasta mahdollisesta menestyksestä. Uskon, että ne ovat maailman onnellisimman kansan reseptin pääraaka-aineet.

Ja koska ”eivät ne sanat, vaan ne teot”, haastan meidät kaikki rakentamaan mahdollisuuksien Suomea tekemällä pienen muutoksen arjessamme: tervehditään toinen toisiamme – parkkipaikoilla, hisseissä, kaupan kassoilla, lenkkipoluilla. Katsotaan toisiamme silmiin ja nyökätään. Se vaatii vähän rohkeutta ja avoimuutta. Sellaista rohkeutta ja avoimuutta, jollaisella sekä KAJ että Erika Vikman tuntuvat valloittaneen viisukansojen sydämet.

Mahdollisuuksien Suomi rakentuu yhdessä saunomalla ja erilaisuutta kunnioittamalla. Yksi tervehdys, idea ja toteutus kerrallaan.

Lösningar för tillväxt

/0 Comments/in , , , , , , , /by

Vi har inte haft ekonomisk tillväxt i Finland på 18 år. Det här i kombination med de stigande räntekostnaderna är orsaken till varför regeringens ekonomiska politik ser ut som den gör. Efter två omgångar av nödvändiga ekonomiska anpassningar under regeringsförhandlingarna och ramrian förra våren valde regeringen i vårens halvtidsöversyn att satsa på åtgärder för att sparka i gång tillväxten.

Utgångsläget inför halvtidsöversynen var utmanande. Men plötsligt ökades svårighetsgraden. Det handelskrig som president Trump startade tvingade oss att ändra perspektiv. Att i det här läget komma med små justeringar för att få i gång tillväxten var inte en möjlighet. Vi behövde höja ribban för vårt arbete.

SFP lanserade redan i augusti förra året ett åtgärdspaket med 26 åtgärder för att få i gång ekonomin. Vi tänker, att det är bättre att komma med lösningar som driver diskussionen än att sitta i passagerarsätet – för att inte tala om alternativet att bara kritisera de besluts som görs. Det här blev åter tydligt då många av åtgärderna som godkändes i regeringens halvtidsöversyn är sådana som vi länge förespråkat. 9 av de 26 åtgärder vi presenterade i augusti finns med i halvtidsrians beslut.

Många av åtgärderna är sådana som också oppositionspartierna har föreslagit och förespråkat. Trots det är det klart att de också möter kritik. Det är en verklighet i dagens polariserade politiska klimat.

Samtidigt är det klart, att regeringens ansvar är att ta fram åtgärder för tillväxt. Att låta bli var helt enkelt inte ett alternativ.

I en regering med fyra ganska olika partier är förstås också halvtidsöversynen ett resultat av kompromisser. Effekterna av alla åtgärder kommer inte att synas genast, men jag tror starkt på att den här helheten har en verklig chans att föra Finland i rätt riktning.

En av de största åtgärderna är att skatten på arbete sänks. Målet är att sporra till mer arbete och samtidigt stärka köpkraften. Den mest verkningsfulla åtgärden är en sänkning av marginalskatten, men ur ett rättviseperspektiv var det viktigt att också sänka skatten för låg- och medelinkomsttagare, en åtgärd som statiskt räknat kostar dubbelt så mycket.

Företagande främjas också genom att samfundsskatten sänks med två procentenheter till 18 procent. Beskattningen för utländska experter som flyttar till Finland sänks för att underlätta rekryteringen för våra företag. Dessutom kommer en helt ny åtgärd som har sitt ursprung i SFP:s åtgärdspaket från augusti 2024, ett skatteincitament för finländare utomlands som flyttar hem. Gränsen för arvs- och gåvoskatten kommer också att höjas till 30 000 euro respektive 7 500 euro, och för företag kommer möjligheten att dra av förluster i beskattningen att förlängas till 25 år.

Jag gläder mig också över flera satsningar som ger ett positivt avtryck i Åboland. SFP lyckades driva igenom viktiga satsningar för säkerheten i skärgården och Skärgårdshavets välmående. Regeringen bestämde att uppdatera bestämmelserna som reglerar skärgårdstrafiken och vi fick också in en satsning på 5 miljoner euro för bekämpningen av olje- och kemikalieskador. För att minska på näringsbelastningen i Skärgårdshavet kom vi överens om att utveckla lösningar för effektivare återvinning av näringsämnen.

Tillväxt kräver konkreta åtgärder. Men det handlar också om psykologi, attitydklimatet i vårt samhälle. Och det igen påverkas av den diskussion som förs. Därför hoppas jag att vi förmår se det goda omkring oss, möjligheterna, och fundamentet som trots allt är gott. Vi lever i utmanande tider och många har det svårt. Men samtidigt har få länder det så väl förspänt som vi.

Med detta åtgärdspaket blir det lite lättare och attraktivare att försöka, investera och bygga sin framtid. Jag hoppas att vi tillsammans skall se möjligheterna omkring oss och i varandra.

Perintöveroa ei enää voi puolustaa – nyt katoaa enemmän kuin raha

/0 Comments/in , , , , /by

Perintöveroa ei enää voi puolustaa – nyt katoaa enemmän kuin rahaa

Yrityksen menestys on monen silmissä tavoiteltava päämäärä. Harvempi kuitenkaan näkee, miten vaikeaa on pitää menestys Suomessa.

Kun kasvuyritys siirtyy sukupolvelta toiselle, mukana siirtyvät usein vastuu, arvot ja vuosikymmenten työ. Perintöveron vuoksi tuo siirtymä uhkaa kuitenkin katketa – ei siksi, ettei tahtoa olisi, vaan koska järjestelmä pakottaa.

Perintövero on erityisen ongelmallinen listaamattomissa yhtiöissä, joissa se luonnollisesti tulee useammin vastaan. Näissä tilanteissa se luo merkittävän esteen investointikyvylle ja pakottaa yrityksen optimoimaan sukupolvenvaihdoksen verotuksen näkökulmasta – ei liiketoiminnan kannalta järkevimmällä tavalla.

Haasteita löytyy kuitenkin myös listatuista yhtiöistä, joissa tilanteeseen puuttuminen on usein vielä vaikeampaa.

Ville Voipio kuvasi hiljattain, kuinka hänen sukunsa kasvuyritys Vaisala on rakentanut vientivetoisen, teknologiavetoisen ja yhteiskunnallisesti vastuullisen menestystarinan. Yritys työllistää Suomessa yli 1 500 ihmistä, maksaa kymmeniä miljoonia veroja ja investoi jatkuvasti tulevaisuuteen. Silti seuraavan sukupolven on perintöveron vuoksi lähes mahdotonta jatkaa työtä, ellei omistusta myydä. Nykyiset huojennukset eivät auta. Palkintona kasvusta on verotaakka, jota ei voi kattaa – ja lopulta suomalainen omistus valuu ulkomaille.

Ja kun ainoa tapa jatkaa sukuyrityksen tarinaa on myydä osakkeet – käytännössä ulkomaille – menetämme paljon enemmän kuin verotuloja. Menetämme suomalaisen päätöksenteon, suomalaiset investoinnit – ja lopulta myös ne verotulot, joita yritys jatkossa toisi.

Siksi perintöverosta puhuttaessa on syytä tarkastella veron dynaamisia vaikutuksia.

Olen koulutukseltani arkkitehti. Tiedän, että hyvä perusta ratkaisee enemmän kuin näyttävä pinta. Yrityksen perustuksia ovat ihmiset, joilla on kasvollinen suhde siihen, mitä he omistavat ja johtavat. Ilman tätä perintöä kasvu jää helposti pinnalliseksi.

Tätä keskustelua ei pidä käydä ”rikkaiden puolustamisesta” käsin. Kyse ei ole Porscheista tai purjeveneistä. Kyse on siitä, että Suomessa säilyy halu ja kyky rakentaa jotain pitkäjänteisesti. Verotuksen ei pidä murtaa juuri sitä, mitä meidän pitäisi vaalia: sitoutumista tähän maahan.

Ruotsissa tämä on ymmärretty. Siellä omistamisen verotusta kevennettiin jo vuosia sitten – ja pääoma jäi ja palasi maahan. Meillä on vielä hetki aikaa tehdä sama.

Yhteiskuntavastuuta ei voi toteuttaa valtion toimesta tavalla, joka pakottaa yrittäjän taipumaan kohtuuttomaan. Tarvitsemme järjestelmän, jossa sitoutumisesta palkitaan – ei rangaista.

Olemme keskittyneet nyt kaksi vuotta säästämiseen. On aika ottaa vakavasti kasvun synnyttämisen vaatimus.

Kasvu edellyttää pääomia ja omistamista. Perintöveron poistamisesta keskusteltaessa arviointi keskittyy usein sen välittömään fiskaaliseen vaikutukseen. Mutta se, mikä jää usein huomiotta, on nykyjärjestelmän vaikutus kotimaiseen omistukseen ja pääoman siirtymiseen ulkomaille. Tämä on juuri se pitkän aikavälin strateginen näkökulma, joka meidän olisi nähtävä – ja otettava vakavasti.

Perintöveron poistaminen vaikuttaa suoraan siihen, säilyykö suomalainen omistus – ja onko yrityksillä kyky investoida tulevaan. Tämä puolestaan kytkeytyy keskeisesti siihen, pystymmekö turvaamaan suomalaisen hyvinvoinnin myös jatkossa.

Perintöveron poistaminen ei olisi vain taloudellinen uudistus, vaan myös vahva viesti siitä, että vastuullista omistajuutta arvostetaan. Se olisi teko, joka hyödyttäisi koko Suomea pitkällä aikavälillä.

Kunnan tulee nyt keskittyä elinvoimaan ja sivistykseen 

/0 Comments/in , , , , , , , , , , , /by

Kun lähdimme vaaleihin neljä vuotta sitten, kunnat näyttivät erilaisilta. Tiesimme, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus oli tulossa, mutta suuri muutos ei ollut vielä täällä.

Nyt olemme aivan uudenlaisessa tilanteessa. Hyvinvointialueet huolehtivat sote-palveluista, ja kunnille jäi kaksi päätehtävää: elinvoima ja sivistys.

Kirkkonummella molemmat ovat juuri nyt suuressa murroksessa. Meillä on käynnissä merkittäviä teollisia investointeja, ja kuntaa kehitämme voimakkaasti sekä keskustassa että esimerkiksi Kantvikissa. Arkkitehtina näen tässä ainutlaatuisen mahdollisuuden luoda ympäristöjä, jotka kestävät aikaa – mutta palaan siihen toisessa kirjoituksessa. Tässä haluan keskittyä koulun merkitykseen elinvoiman rakentajana. Yhteys näiden kahden välillä on päivänselvä.

Kun opetusministerinä kierrän kouluissa ja tapaan yrittäjiä eri puolilla Suomea, kuulen viestin yhä uudelleen: koulutus ja elinkeinoelämä tarvitsevat toisiaan. Niitä täytyy kehittää rinnakkain, yhtenä kokonaisuutena. Se on yksi tärkeimmistä tehtävistämme.

Elinvoima ei synny itsestään. Kuntien päätökset ratkaisevat, onko yrityksillä mahdollisuuksia kasvaa ja työllistää. On kunnan vastuulla varmistaa, että osaavaa työvoimaa on saatavilla, infrastruktuuri toimii ja lupa-asiat hoituvat ilman turhaa byrokratiaa. Ilman viisaita päätöksiä työpaikat katoavat ja palvelut näivettyvät.

On helppoa väittää, että verojen korotus turvaa hyvinvoinnin. Todellisuudessa kestävä tulevaisuus syntyy työstä ja yrittäjyydestä. Siksi panostan siihen, että koulutus vastaa entistä paremmin työelämän muuttuviin tarpeisiin.

Kun aloitin opetusministerinä, oli selvää, että koulutuksen suuntaa on korjattava. Suomi ei ole enää PISA-tutkimusten kärkimaita. Oppimistulosten lasku on kiistaton – mutta ei väistämätön. Olemme päättäneet tehdä historiallisen panostuksen peruskouluun, ja nämä satsaukset näkyvät jokaisessa Suomen kunnassa.

Mihin käytämme lisärahoituksen, 200 miljoonaa euroa? Vahvistamme perustaitoja. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen eivät ole enää itsestäänselviä perustaitoja. Jo nyt liian moni nuori ei hallitse niitä riittävän hyvin selviytyäkseen toisella asteella tai työelämässä. Siksi otamme alakoulussa käyttöön kolme vuosiviikkotuntia lisää näissä aineissa. Tästä syksystä lähtien jokainen oppilas saa aiempaa vahvemman perustan.

Olen tavannut oppilaita, joille lukeminen on päivittäinen haaste, ja vanhempia, jotka ovat huolissaan lastensa tulevaisuudesta. Siksi oppimiskuilujen kaventaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistani.

Suomalaisen koulun periaate on aina ollut, että jokainen lapsi saa tasavertaisen mahdollisuuden onnistua. Pidämme siitä kiinni myös näillä panostuksilla. Tasa-arvorahoitus on vakiinnutettu 50 miljoonaan euroon vuodessa, jotta jokainen lapsi saa oikeudenmukaisen alun – taustasta riippumatta.

Tiedän, ettei koulutus yksin ratkaise kaikkea, mutta se on elinvoimaisen kunnan tärkein perusta. Työelämä muuttuu, ja kunnat ovat avainasemassa siinä, että nuoret saavat valmiudet pärjätä tässä maailmassa. Vahvistamme peruskoulua ja kehitämme ammatillista koulutusta joustavammaksi ja työelämälähtöisemmäksi – laadusta tinkimättä.

Elinvoimainen kunta ei synny sattumalta, vaan viisailla päätöksillä ja pitkäjänteisellä työllä. Siksi tulevissa kuntavaaleissa valittavien päättäjien rooli on ratkaiseva.

Nyt on erityisen tärkeää, että hyödynnämme avautuvat mahdollisuudet: otamme lisävuosiviikkotunnit täysimääräisesti käyttöön, suuntaamme oppimisen tukeen tarkoitetut rahat kouluihin ja käymme oppilaiden kanssa keskustelua kännyköiden käytöstä. Ensi syksynä puhelimet poistuvat oppitunneilta, mutta välituntien käytöstä päätetään yhdessä.

Seuraava valtuustokausi on tärkeä Kirkkonummen elinvoimalle. Siksi on tärkeää, että juuri sinun äänesi kuuluu.

Suomen tulevaisuus ratkaistaan kunnissa.

(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 19.3.2025)



SFP lovar dra sitt strå till stacken

/0 Comments/in , , , , , /by

För 16 år sedan var Portugal i en stor kris. Sättet på vilket vi finländare då förhöll oss till den krisen minns man fortfarande i Portugal, och inte med värme. Portugal fick då ekonomiskt stöd via EU för att klara sig, och Finlands inställning var strikt. Vi uppfattades som snåla översittare. Idag sjunker Portugals statsskuld hela tiden, och dess andel av BNP kan gott vara lägre än vår statsskulds andel av vår BNP när denna regeringsperiod är slut.

Våra respektive kurvor går alltså åt olika håll. Jag hade hellre sett att de går åt samma håll – och det strävar vi till just nu. 

Att hitta anpassningsåtgärder för 6 miljarder euro var inte lätt för snart två år sedan i samband med regeringsförhandlingarna. Förra våren blev det beslut om 3 miljarder till. Och trots det riskerar att inte möta våra egna mål och kommissionens gränser för underskott. 

Det är situationen vi är i. 

Kritiken mot anpassningarna är hård. Det är förståeligt. Stora nedskärningar på utgiftssidan slår till mot många goda ändamål och inverkar på många människors liv. Varje beslut och varje inbesparing kan ifrågasättas och debatteras. Samtidigt är det svårt att hitta andra alternativ för varje enskilt mål. Fyra partier har försökt komma fram till en helhet som fyra partier kan omfatta. 

Det råder på ett retoriskt plan en stor enighet om att vi måste anpassa vår ekonomi. Alla partier i riksdagen håller med om det målet. I praktiken är det dock regeringens ansvar att se till att målen uppfylls. 

Oppositionen har friheten att ifrågasätta varje beslut. Det, att till exempel SDP i sin skuggbudget i praktiken valde att stöda regeringens ekonomiska politik – inklusive de flesta anpassningarna och arbetsmarknadssåtgärderna – visar att alternativen, festtalen till trots, är rätt få. Att skjuta upp målet är inte heller en lätt väg framåt – de svåra besluten kommer oberoende, bara med eftersläpning och med större tyngd. 

Portugal kunde svänga sin kurs, både via nedskärningar och tillväxtåtgärder, och det ska vi också kunna göra. Och eftersom vi rimligtvis varit lite tidigare ute ska det gå med lättare och mindre radikala åtgärder, bara viljan finns. 

Samtidigt är det klart att det här inte bara är en Excel-övning där vi ställer statiska siffror mot varandra. Tillväxten har också en betydelse, i synnerhet när vi mäter skulden som en andel av BNP. 

För ett knappt halvt år sedan presenterade Svenska folkpartiet 26 åtgärder för att sätta fart på tillväxten. Under de kommande månaderna fortsätter diskussionen om  dem och många flera inom regeringen för att hitta de recept på tillväxt som är nödvändiga. 

Samtidigt är det skäl att notera att mycket har gjorts. Nästa vår är vi i en situation där flera av de strukturella problem som Finland dragits med länge har korrigerats, tack vare de åtgärder regeringen tagit till. De arbetsmarknadsreformer som väckt mycket diskussion kommer i det skedet med stor sannolikhet ha behandlats färdigt av riksdagen. Vägen dit kommer säkert ändå att präglas av en stormig debatt. 

Samtidigt är det helt klart att oppositionen av idag inte kommer att vilja backa reformerna om och när de någon gång i framtiden åter har regeringsansvar. Det finns en tyst förståelse för att åtgärderna behövs. 

Men det återstår ännu utmaningar, och de hoppas jag, och SFP, att vi ska kunna fokusera på nu: Bristen på kapital, incitamenten för investeringar och tillgängligheten till arbetskraft. Den senare omfattar också den ibland förbluffande heta potatisen abetskraftsrelaterad invandring. 

För alla dessa har SFP lösningar att presentera.

Det återstår ändå en helhet som är svårare att tackla: Vårt allmänna klimat, andan i samhället, vår attityd.

Få länder har det så väl förspänt som Finland. Vi har säkerhet, vi har förtroende, en förhållandevis utbildad befolkning och en relativt stark jämställdhet.

Men sättet på vilket vi diskuterar vår framtid, våra möjligheter och framförallt våra utmaningar är under all kritik.

Det är svårt att hitta en väg framåt om piskor och saxar är det enda vi ser i en situation där vi också borde förstå att utveckla det vi har. Det är också bra att bli påmind om att allting inte raseras av att ett anslag är lite mindre än tidigare. Det är alltid befogat och nödvändigt att prioritera offentliga utgifter.

Vi politiker agerar på flera plan. Vi stiftar lagar och fattar beslut om gemensamma angelägenheter. Det är konkreta saker. Men vi styr också mycket av samhällsdebatten. Den förra delen klarar vi av, med lite olika betoning i olika koalitioner. Men den senare delen, samhällsdebatten, är vi förbluffande dåliga på. Och de politiska diskussionerna på sistone har visat just detta, klart och tydligt. 

Låt oss inte bli ett surpuppornas land. Då lockar vi varken människor eller investeringar hit.

Det verkar vankas tillväxt bakom hörnet. Vi kan sätta fart på den med goda beslut under våren. Och om besluten dessutom ledsagas av en lite mer positiv attityd, och en tro på våra styrkor, ska vi kunna vända statsskuld skutan, så som också Portugal klarade av att göra. SFP lovar dra sitt strå till stacken. 

(Publicerad i HBL 29.1.2025)

 



Pienen maan pitää ajatella isosti

/1 Comment/in , , , , , , /by

(På svenska här)

Maahanmuutto ei ratkaise Suomen talousahdinkoa ja kestävyysvajetta, mutta ilman sitä maamme kurjistuu hitaasti ja varmasti. Kestävyysvajeen kiinni kuromiseksi tarvitsemme maahanmuuttoa – kipeästi. 

Tämä on tosiasia, josta puhuvat niin arvostetut kansantaloustieteilijät, valtiovarainministeriön virkamiehet kuin yritysjohtokin. Maahanmuuttokielteisyydellä on iso hintalappu. 

Laajasti jaettu näkemys on, että nettomaahanmuuton tulisi olla vähintään 40 000 henkeä vuodessa. Tämän vähimmäismäärän maahanmuuttajia Suomi tarvitsee, jotta taloutemme saadaan kestävälle pohjalle seuraavien vuosikymmenten aikana. Tämän kirjoituksen loppupuolella kerron, millaisia keinoja meillä on tähän käytössämme. 

Perataanpa maahanmuuttoa aiheena lisää: 

Maahanmuuttoa on monenlaista. Maahanmuutosta puhuttaessa moni ajattelee mielessään Eurooppaan vuosina  2015–16 pääosin Turkin kautta tullutta maahanmuuttoa. Tosiasiassa tämän tapainen humanitäärinen maahanmuutto on poikkeuksellista. Jos haluamme välttää tällaisten maahanmuuttopiikkien toistumisen, meidän kannattaa EU:na tehdä työtä maailman vakauden eteen. Tämä tarkoittaa käytännössä panostuksia kehitysyhteistyön, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Se, montako ihmistä vuositasolla hakee Suomesta turvapaikkaa, on vaikeasti kontroloitavissa oleva asia. Siihen vaikuttavat kansainväliset kriisit, eivät niinkään Suomen toimet. Kriteerit suojelun myöntämiselle ovat myös niin ikään kansainväliset. Viime vuosien aikana myönteinen turvapaikkapäätös on Suomessa vuositasolla annettu noin 2000 henkilölle. Se on kaikilla mittapuilla tarkasteltuna pieni ja myös hallittavissa oleva määrä. 

Humanitäärinen maahanmuutto on seurausta kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä, johon liityimme toisen maailmansodan jälkeen. Tässä järjestelmässä ei ole käytössä pisteytystä  – ei usein keskusteluissa sivutun Kanadankaan tapauksessa – vaan turvapaikka myönnetään yksilöllisiin kriteereihin perustuen nimenomaan turvan tarpeen näkökulmasta ja määräajaksi. Prosessiin kuuluu myös, että päätökset ovat osin subjektiivisen, ihmisen tekemän harkinnan tulosta. Jotkut saavat turvapaikan, jotkut eivät. Se, että 100 prosenttia hakijoista ei saa turvapaikkaa ei tarkoita, että järjestelmä olisi rikki tai että sitä käytettäisiin väärin. Se tarkoittaa vain sitä, että kriteerit turvapaikan saamiselle ovat varsin tiukat.

Me emme siis voi täysin ennakoida Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää. Se, mihin voimme vaikuttaa, on Suomen maakuva ja vetovoima ja sen myötä työperäisen maahanmuuton kasvu.

Jo tällä hetkellä suurimman maahanmuuttajaryhmän Suomessa muodostavat työn, parisuhteen tai opiskelupaikan perässä Suomeen muuttaneet ihmiset. Tämä ryhmä on Suomelle talouden näkökulmasta erityisen tärkeä ja juuri siksi Suomen on viisasta keskittyä nykyistä kunnianhimoisemmin positiivisen maakuvan luomiseen ja maahanmuuttoon liittyvien prosessien sujuvoittamiseen.

EU/ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen tuleva opiskelija maksaa itse ”omat viulunsa” eli opiskelusta syntyvät kulut. Siksi meidän kannattaa pitää hänestä kaksi käsin kiinni hänen valmistuessaan.

Työperäinen maahanmuuttaja taas tulee Suomeen töitä tehdäkseen. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen työllisyysasteensa on hänen tänne saapuessaan 100 prosenttia. Työn perässä Suomeen muuttaneiden työllisyys pysyy tilastojen mukaan myös pitkässä juoksussa kantaväestöä parempana.

Julkisuudessa on kyseenalaistettu työperäisten maahanmuuttajien positiivista vaikutusta kansantalouteen. Jotta kokonaisuudesta voisi vetää oikean johtopäätöksen, tulee huomioida muun muassa seuraavat asiat:

Vaihtoehto sille, että tänne työn perässä muuttava antaa meille työpanoksensa on liki aina se, että työpanosta ei synny lainkaan. Tällöin tuote tai palvelu  jää innovoimatta, tekemättä tai toimittamatta. Toteutumattomien hyödykkeiden tai palveluiden seurauksena kansantaloutemme  junnaa paikoillaan. 

Ulkomailta rekrytointi on sen verran työläs – ja usein kalliskin – prosessi, että voimme hyvällä syyllä olettaa, että ennen sellaiseen ryhtymistä kaikki kivet on käännetty vaihtoehtoisen ratkaisun eli kotimaisen rekrytoinnin toteutumiseksi. 

Seuraavaksi voikin kysyä, onko väliä sillä, kuinka paljon Suomeen töihin hakeutunut henkilö tienaa? Vastaus on: toki. Mutta enemmän on väliä sillä, saadaanko maatalouden sato korjattua, sairas ihminen hoidettua tai uusi asuinalue rakennettua. Juuri tästä syystä pidän yksioikoisena ajatusta, jonka mukaan maahanmuuttaja – tai kuka tahansa matalapalkkatyössä työskentelevä, joka saa esimerkiksi asumistuen tai jonkun muun tulonsiirron kautta enemmän tuloja, kuin mitä hän maksaa veroa – olisi kansantaloudelle hyödytön. 

Palkan onneksi määrittelee työehtosopimus, ei ihmisen syntyperä. 

Onko työperäinen maahanmuuttaja sitten ”osa-aika-pummi”, kuten täysistuntosalissa hiljan väitettiin? 

Tähän kysymykseen vastausta hakiessamme meidän kannattaa pysähtyä pohtimaan, mitä itse olemme valmiita tekemään työllistyäksemme: Jättäisimmekö lähipiirimme ja perheemme taaksemme? Entä itsellemme tutun kielen ja kulttuurin? Lähtisimmekö tuhansien kilometrien päähän täysin vieraaseen maahan tehdäksemme työtä keskinkertaisella palkalla?

Tuskinpa moni meistä niin tekisi. Tosiasia on, ettei moni meistä halua lähteä työllistyäkseen edes kauas kotipaikkakunnaltaan. Onhan koti aina koti.

Oletusarvon on päätöksiä tehtäessä oltava se, että tänne tulevat haluavat tehdä töitä. Väitteet siitä, että suomalainen sosiaaliturva olisi vetovoimatekijä, ei saa tukea tutkimuksesta. Tähän mennessä toteutuneet muuttovirrat eivät valitettavasti myöskään viittaa siihen, että Suomi olisi erityisen vetovoimainen maa.

Työperäinen maahanmuuttaja on saavuttuaan lähtökohtaisesti töissä. Yrittäminen on sekin maahanmuuttajien keskuudessa kantaväestöä yleisempää. Usein yrittämisen taustalla on työllistymisen vaikeus, joka joskus johtuu paitsi vaillinaisesta kielitaidosta myös yritystemme ja yhteiskuntamme asenteista sekä jäykistä työmarkkinoista. 

Yritysten asenteet ovat onneksi pikkuhiljaa muuttumassa. Ensimmäisen ulkomaalaistaustaisen työllistäminen on usein vaikeinta. Seuraavan työllistäminen on, huolten karistua ja yrityksen sisäisen kulttuurin muututtua, jo paljon helpompaa. Tutkimus puoltaa avoimuutta työllistämispolitiikassa, sillä ulkomaalaistaustaisen palkkaamisen tiedetään korreloivan esimerkiksi tuloksekkaiden vientiponnistelujen kanssa. 

Samansuuntaista tutkimusnäyttöä on myös Suomesta.  Suomen Yrittäjien tekemän Yrittäjägallupin viesti on selvä: ”Kyselyn mukaan yrityksen kyky palvella erilaisia asiakkaita on melko selvästi vahvistunut maahanmuuttajan palkkauksen seurauksena. Myös työyhteisön ilmapiiri on parantunut, samoin henkilökunnan kyky kehittää uusia ratkaisuja sekä yrityksen kyky löytää tarvitsemansa osaajat.” SY:n asiantuntija Sonja Antosalo toteaa tiedotteessa, että ”Maahanmuuttajan palkkaaminen on kehittänyt yrityksiä. Esimerkiksi henkilökunnan asenteet ovat muuttuneet suvaitsevaisemmiksi”. 

Meidän on siis tehtävä ankarasti töitä Suomen houkuttelevuuden lisäämiseksi. Jotta onnistumme tässä, meidän on uudistettava monia työllistämiseen ja työelämään liittyviä prosesseja. RKP esitti elokuussa omat ehdotuksensa  kasvun vauhdittamiseksi. Osa ehdotuksista koski työhön johtavan maahanmuuton vauhdittamista.

Prosessien lisäksi meidän on tarkasteltava asenteitamme. Me tiedämme, että Suomessa esiintyy rasismia. Kansainvälisessä vertailussa valitettavan paljon. Sitä esiintyy niin arjessa kuin poliittisessa puheessa. Samalla tiedämme, että maahanmuuttajia vastaanottavan maan asenneilmasto on keskeinen tekijä siinä, miten hyvin maahan tulevat kotoutuvat ja työllistyvät.

Rasistinen puhe ei houkuttele ihmisiä asettumaan Suomeen. Syyllistävä tai kategorisoiva retoriikka ei motivoi ketään. Se, että syytämme  maahanmuuttajia suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvistä ongelmista on paitsi valheellinen myös visioton.

Mitä enemmän Suomessa esiintyy erilaisten ihmisryhmien kyseenalaistamista tai suoranaista rasismia, sitä enemmän kohtaamme maahanmuuttoon liittyviä haasteita. Mitä avoimempi ja vastaanottavaisempi yhteiskuntamme on, sitä paremmin tänne tulijat löytävät kokemustaan ja osaamistaan vastaavaa työtä. Osaamisen ja tarpeiden aito kohtaaminen taas nostaa maamme tuottavuutta. Ennakkoluulot eivät siis suojele talouttamme, vaan luovat tehottomuutta. Ja tehottomuuteen meillä ei totta vie ole varaa.

Olen vakuuttunut siitä, että ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä haluaa kokea yhteenkuuluvuutta ja onnistumisia uuteen maahan muuttaessaan – olipa muuton syy mikä tahansa. Meidän suomalaisten tehtävä on mahdollistaa tunne yhteenkuuluvuudesta ja tarpeellisuudesta. Varmistaa, että yhteisöllisyyttä vaalimalla niin Suomessa syntyneet kuin Suomeen muuttaneet pystyvät antamaan joka tilanteessa parastaan.

Tällä hallituskaudella yritämme vauhdittaa työperäistä maahanmuuttoa monien erilaisten toimien avulla:

Julkisuudessa paljon parjattu kolmen kuukauden sääntö on parannus nykyiseen 0 kuukauden sääntöön. Migrin jo soveltamaa kolmen kuukauden käytäntöä helpotetaan. Tulevaisuudessa yli kaksi vuotta Suomessa olleet tai vähintään 3500 euroa kuukaudessa tienaavat, saavat olla 6 kuukautta työnhakijoina. Alanvaihtoa helpotetaan ja saatavuusharkintaa kevennetään. 

Lisäksi helpotamme mahdollisuutta jäädä Suomeen opintojen jälkeen. Tarjoamme jatkossa myös aiempaa enemmän englanninkielistä koulutusta – aina ylioppilastutkintoa myöten. 

On kuitenkin selvää, että tarvitsemme vielä lisää toimia. 

Prosessit pitää muotoilla sellaisiksi, että Suomeen asettuminen on vaivatonta. Jos pankkitilin avaaminen Suomessa kestää yli puoli vuotta ja sama onnistuu naapurimaassamme Virossa muutamassa viikossa, on jokin pielessä. Tarvitsemme kahden viikon palvelutakuun  pankkitilin avaamiselle, vakuutusten hoitumiselle ja päiväkoti- tai koulupaikan järjestymiselle työluvan saamisen lisäksi. Ja näiden prosessien tulee olla ympäri vuoden rullaavat, sillä perhe voi muuttaa Suomeen koska tahansa vuoden aikana, riippumatta koulujen aloitusajankohdasta. 

Avainhenkilöverotuksen tulee olla kilpailukykyinen ja erityisesti startup-kentän näkökulmasta keskeisen asian eli optioiden verottamisen suhteen meidän pitää olla naapurimaita paremmalla, ei heikommalla, tasolla. 

Suomeen muuttavilla expat-perheillä tulee olla varmuus siitä, että heidän lapsensa  pääsevät halutessaan opiskelemaan englannin kielellä – unohtamatta luonnollisesti sitä, että kotoutuminen onnistuu parhaiten, jos oppii tehokkaasti myös kotimaisia kieliä.

Kielen oppimisen kannalta on tärkeää, että uutta kieltä voi harjoitella mahdollisimman monipuolisesti erilaisissa elämäntilanteissa. ”Pokkasuomi” ja ”pokkaruotsi” ovat tärkeitä ensiaskelia kotoutumiseen ja siksi meidän suomalaisten pitää sisäistää oma roolimme maahanmuuttajien kielitaidon harjaantumisessa; keskustelun kieltä ei pidä vaihtaa liian heppoisin perustein silloin, kun maahanmuuttaja yrittää puhua suomea tai ruotsia.

Suomalaisten yritysten pitää haastaa itseään lisäämään henkilöstönsä monimuotoisuutta palkkaamalla ulkomaalaisia rohkeasti sellaisiin tehtäviin, jossa täydellinen kielitaito ei ole kriittistä. Tarjotkaamme toisin sanoen ennakkoluulottomammin mahdollisuuksia kielten oppimiseen.

Sivuhuomiona todettakoon, että kotouttamista ruotsin kielellä pitäisi lisätä, myös siksi, että ruotsin kieli on Suomeen saapuville usein helpommin omaksuttava. 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä keinona Suomen työmarkkinoiden houkuttelevuuden ja toimivuuden lisäämiseksi pidän saatavuusharkinnasta luopumista. Työluvan tiettyyn positioon saaneen maahanmuuttajan tulee myös voida vaihtaa helposti uudelle alalle, jos hänelle sellaista mahdollisuutta tarjotaan. Tuottavuuden ja talouden näkökulmasta ei ole mielekästä ylläpitää työllistymistä hidastavia ja rajoittavia mekanismeja. 

Tiivistäen:

Suomi tarvitsee maahanmuuttoa ja laadukasta kotouttamista. Suomi tarvitsee maahanmuuton osalta suhteellisuudentajua ja rakentavaa puhetta. Puhetta, joka ei lähde pelosta, pelon lietsomisesta tai tarpeesta tehdä identiteettipolitiikkaa.

Tällainen rakentava puhe maahanmuutosta on faktapohjaista. Siinä maahanmuuttoa ei tarkastella yksittäisen huonon tai hyvän esimerkin kautta, vaan isoa kuvaa piirtäen – muistaen samalla mikä se vaihtoehtoinen polku olisi. Rakentava puhe huomioi myös sen, mitä maahanmuuton kategorinen vastustaminen tarkoittaa suomalaisen yhteiskunnan kestävyydelle ja menestymiselle.

Maailma on kansainvälinen. Kauppa on kansainvälistä. Kehitystä ajavat megatrendit ovat kansainvälisiä. Suomen talouden veturi, eli vienti, lähtee kyvystä hyödyntää kansainvälisyyttä. Viennissä menestyminen edellyttää vahvaa markkinaymmärrystä ja erilaisten kulttuurien toimintatapojen sisäistämistä. Siksi on silkkaa hulluutta ajatella, että maahanmuuton ja sitä kautta myös kansainvälisyyden vähentäminen voisi olla Suomen kaltaisen pienen maan etu.

Meidän ei siis tule olla ainoastaan kohtalaisen hyvä työmarkkina maahanmuuttajien näkökulmasta. Meidän tulee olla maailman houkuttelevin. Pienen maan pitää uskaltaa ajatella isosti.



SFP blundar inte för verkligheten

/0 Comments/in , , , , /by

Kenneth Myntti kritiserar på ledarplats 23.8 de åtgärder för att få i gång tillväxten som Svenska riksdagsgruppen presenterade under sitt sommarmöte i Vasa.

Politiska partier finns till för att driva sina väljares intressen och arbeta för det man anser vara Finlands bästa. Det gör vi i SFP i alla lägen. Just nu lever vi i ekonomiskt utmanande tider. Det tar sig uttryck i nedskärningar och anpassningsåtgärder som är nödvändiga för att inte statsskulden ska skena iväg ännu mer.

Vi kan ändå inte spara oss ur den ekonomiska kris vi befinner oss i. Det är en kris som inte uppkommit plötsligt, utan som pågått i över ett decennium och som beror på att vi inte haft tillväxt.

Därför tog Svenska riksdagsgruppen fram 26 punkter för att få i gång tillväxten.

Vi fokuserar i vårt åtgärdsprogram uttryckligen på det som förenar oss inom regeringen: investeringar, inhemskt ägande, företagens tillväxt och frågan om arbetskraft. Våra åtgärder reflekterar också det som näringslivet i Österbotten efterfrågat.

Dessa punkter är traditionell SFP-politik som vi arbetat för länge, och helt i linje med en ansvarsfull borgerlig ekonomisk politik. Somliga kan genomföras i snabb takt, andra kräver mera tid.

Att ta fram ett åtgärdspaket för att öppna diskussionen om det vi i SFP anser att Finland behöver – tillväxt – är inte att provocera, utan att driva den politik väljarna har bett oss göra. Tillsammans med övriga regeringspartier har vi ett gemensamt regeringsprogram som vi förbundit oss till att främja, men det betyder inte att vi som parti slutar ta fram och föreslå lösningar som vi anser skulle gynna landet.

Av alla 26 åtgärder har särskilt en, åtgärd 9, fått uppmärksamhet. Där konstaterar vi att vi behöver en nettoinvandring på minst 40 000 för att vi ska klara oss. Den siffran är de facto betydligt lägre än den faktiska nettoinvandringen i fjol, som var 58 000.

En del tycks provoceras av all diskussion om invandring, men också här har SFP ett ansvar att presentera verkligheten som den är. Finland behöver mer arbetskraft. Det finns ingen provokation här, utan ett konstaterande av faktum som till exempel också Finansministeriets tjänstemän hållit framme.

Våra åtgärder betyder inte att regeringsprogrammet öppnas. Ändrade omständigheter kräver nya åtgärder, så var det i vårens rambudgetförhandlingar och så kommer det att vara varje gång regeringen förhandlar. SFP kommer att fortsätta med sitt programarbete. Vi kommer fortsättningsvis att ta fram alternativa lösningar. Så har vi gjort i alla regeringssamarbeten. Det är varken dramatiskt eller märkligt.

Det handlar i slutändan om saker som berör oss alla. Till exempel måste vi kunna garantera vården, fast prislappen blir högre i takt med att vi åldras. Det här kan vi bara göra genom att vi får i gång vår tillväxt, och den kommer via företagande, ett fungerande näringsliv och en stark export. Precis det som Österbotten utmärker sig med att leverera.

Regeringen består av fyra olika partier. I frågor som gäller tillväxt ska det gå att nå en samsyn. SFP presenterar konstruktiva förslag, och arbetar för en konstruktiv dialog. Jag är glad för att Vasabladet och Österbottens Tidning aktivt tar del i den diskussionen, också på ledarplats.

(insändare i Vasabladet 27.8.2024)

Keynote, UNIFI Sustainability and Responsibility Seminar

/0 Comments/in , , , , , , , /by

Sustainability. What is it? It’s behaving. It’s being responsible. It’s what you teach your kids. But still something we often neglect when it really matters.

The obvious somehow becomes expendable. The factor that is totally crucial for long term viability or even profitability becomes something you postpone, push aside.

The topic of sustainability and responsibility in business is the biggest issue that faces our industries, our world,  today.

Because what we do today defines what the world will look like tomorrow.

Climate change affects everything and everyone in one way or the other. It affects the most basic things in our lives – from where it is possible to live to what kind of food we can grow and eat.

We are dependent on our ecosystems in everything we do. So why not take care of it. Why not give it the attention it deserves?

We know what to do.

We need to reduce our emissions. We need to stop the loss of biodiversity. We need a transition to clean, renewable energy. We need an industrial revolution.

And yes, I say industrial – because our businesses are central in contributing to the transition to a more sustainable economy.

As a fairly small player globally, one might think that what happens in Finland is not that important on a larger scale, but that could not be further from the truth. It’s not about our absolute share of global greenhouse gases. It’s about the positive impact we can make, it’s about our handprint.

I’ll give you one example. The frequency converter, a small device that makes electrical motors more effective, saves 135 000 000 tons of Co2 emissions annually and globally. That handprint comes to a large extent from Vasa, where Vacon, nowadays Danfoss, is one of the trailblazers in the field.

So what happens in Finland does not stay in Finland – we have every opportunity to show leadership and show the way.

By doing this, we are one step ahead – by promoting research and innovation on sustainability related issues we can create new solutions to the challenges we face.

And we all know these challenges need addressing. Therefore the demand for solutions, products and services in line with sustainability standards will grow – and Finnish businesses can be at the forefront of providing these solutions.

As an active member of the Europan Union, we have an important role to play as well.

The EU is the largest single market in the world. This is something of a favourite subject of mine, so if you’ll allow me, I would like to highlight this: it is the largest single market – in the world.

And what does this mean? It’s a market without borders. It means that it allows goods, services, and people to freely move within the union. It allows us to do trade and business with each other.

While creating a broader choice of products and services for all EU citizens, it also creates an opportunity for the EU to set standards.

And when the EU sets standards it has global implications. In a way, it’s as simple as that – when we are ambitious and demand more, the surrounding world needs to do more – if they want to take part in the largest single market in the world.

By looking ahead, by seeing opportunities instead of problems, and by thinking outside of the box instead of sticking our head into the sand we can have a real global impact – both Finland as a nation, and the European Union as a community on the global level.

That is why we need to work with an ambitious and serious agenda on the Green transition and on sustainable growth.

The European Commission introduced the EU Green Deal in December 2019 – almost exactly 4 years ago.

As you all know, the main goal is to make the EU climate neutral by 2050, and transform the EU economy to become more sustainable.

An important milestone in the EU Green Deal is the 2030 goal of reducing green house gas pollution by 55 per cent compared to the levels from 1990.

As the EU loves project names, and acronyms – I really have had to work on those – the goal of reaching this has been named “Fit for 55”, where 15 different legislative proposals have been put forward regarding climate, energy, transport, finance and taxation.

Not all of these are without problems for Finland of course. I would assume most of us have heard things about the Nature restoration law, or “Ennalistamisasetus” in Finnish – or the EU Forest Strategy, filled with acronyms like LULUCF and concepts like taxonomy.

I will not go into these today, but the public discussion around these clearly shows how difficult it will be to reach commonly accepted solutions to the existential problems we are facing.

That being said, it is of course important that EU regulation takes national realities into account. Therefore this government will put effort into be even more effective in influencing EU policy in a timely fashion, before they become decided regulation.

Even though there is a new Commission coming next year, and we have elections coming up and a new European Parliament where political power may shift, we can be fairly certain that the path we are on is the one that we will continue to walk.

The Commission President Ursula von der Leyen kept the green transition as the number one concept also in her recent State of the Union speech.

The new Commission, no matter how it will look like, will begin by shaping the 2040 goals, on our way to 2050. This is one of the major tasks right at the start of the new term.

I think it’s important to make sure that we also see the opportunities that exist within these challenges.

Because even though we face serious challenges in many sectors, we have also done many things right in Finland. It is not a coincidence that our green transition investment pipeline exceeded 100 billion euros.

Us being trailblazers in the green transition is due to us having the cheapest electricity in Northern Europe and the best electricity grid. And those things again, are due to us being ahead in the very same green transition. Is it the Chicken or the egg? Kind of both at the same time.

As Nordic countries we also have an opportunity to carry the issue forward together and set an example for our fellow member states.

Dear friends,

We have to remember that sustainability is a cross-sector concept, in order to affect real change we need to see action on all levels in society.

Higher education plays an important role here.

Finland has been strongly involved in promoting the construction of the European Education Area. We can congratulate ourselves on the fact that Finnish universities have been very successful in the highly competitive European Universities initiative, with 19 universities already participating.

We’ve certainly had challenges recently – Russia’s brutal war of aggression in Ukraine, the pandemic, and heightened tensions in world politics underline the importance of a crisis-resistant society, both at a national and a European level. This highlights the need to make sure students preserve their faith in a better future, and here we all have a responsibility.

Universities, through their research knowledge and expertise, have an important role to play in building crisis resilience and security of supply, and in supporting the EU’s self-sufficiency and strategic autonomy.

Universities can and should be able to respond to the rapidly changing skills needs of the labor market, and support business renewal as well as raising the education levels of the population.

I firmly believe that the free movement of students, researchers and scientists within and outside the EU provides the best added value.

The Erasmus programme, for example, is the crown jewel of European student exchange. I would strongly encourage students, teachers and researchers alike to take part in exchange programmes and the various European cooperation projects that are offered.

My own journey through exchange studies both in Portugal and Spain certainly shaped me and my life. I cast my vote for Finland’s entry into the EU while I was living the European dream, as an Erasmus student in Barcelona.

We know that there will be fierce competition for talent, it’s obviously already happening today, but will be even more fierce tomorrow. Industrial productivity, the prosperity of our societies and the achievement of our climate objectives depend in large part on the ability to retain and attract workers.

This is not only my view, but it is widely shared in the EU member states. In the conclusions of the European Council, this has repeatedly been at the forefront.

The need to strengthen education and research is key when we want to reinforce our strategic autonomy and competitiveness. The emphasis on strong cooperation in education and research is therefore very important for us.

The availability of skilled labour has recently been at the center of many Commission initiatives. All fields are included – some are more vital than others; the clean transition, cybersecurity, the battery industry, digital skills, well educated teachers, knowledge of space and so on.

We must also talk about a commitment to research and development funding. The current government is committed to a historic long-term investment. This will significantly strengthen the capacity of universities and research institutions.

From next year, we will substantially increase the level of national R&D funding towards 4 percent of GDP. Our firm intention is to create a solid basis and conditions for improving Finland’s competitiveness long into the future.

These increases will be targeted at activities with the widest possible impact on productivity and economic growth.

Particular emphasis will be placed on basic research at universities, applied research at universities of applied sciences and on increasing and modernising researcher training, so that we can make the most of this investment.

Finland has also long argued that all EU member states should increase R&D investment towards the commonly agreed EU target of 3 percent of GDP.

We are now setting a good example – and our 4 per cent target and its implementation has indeed attracted a lot of interest from both other member states and also from the European Commission.

Dear friends –

It comes down to this. The green transition is a huge opportunity for all of us. For businesses, for education, for society. Over 100 billions of investments are queueing up at our border. If even a small part of those become reality the benefits are substantial.

This is an industrial revolution and the universities are the factories of the future. We already some of the tools to make it happen. You create more as we speak. The opportunities lie ahead of us. They are  obvious, they are crucial, and fortunately even profitable.  So no more postponements. No pushing aside. Let’s get to it.

(Keynote held att Svenska Handelshögskolan 7.11.2023)