Pienen maan pitää ajatella isosti

(På svenska här)

Maahanmuutto ei ratkaise Suomen talousahdinkoa ja kestävyysvajetta, mutta ilman sitä maamme kurjistuu hitaasti ja varmasti. Kestävyysvajeen kiinni kuromiseksi tarvitsemme maahanmuuttoa – kipeästi. 

Tämä on tosiasia, josta puhuvat niin arvostetut kansantaloustieteilijät, valtiovarainministeriön virkamiehet kuin yritysjohtokin. Maahanmuuttokielteisyydellä on iso hintalappu. 

Laajasti jaettu näkemys on, että nettomaahanmuuton tulisi olla vähintään 40 000 henkeä vuodessa. Tämän vähimmäismäärän maahanmuuttajia Suomi tarvitsee, jotta taloutemme saadaan kestävälle pohjalle seuraavien vuosikymmenten aikana. Tämän kirjoituksen loppupuolella kerron, millaisia keinoja meillä on tähän käytössämme. 

Perataanpa maahanmuuttoa aiheena lisää: 

Maahanmuuttoa on monenlaista. Maahanmuutosta puhuttaessa moni ajattelee mielessään Eurooppaan vuosina  2015–16 pääosin Turkin kautta tullutta maahanmuuttoa. Tosiasiassa tämän tapainen humanitäärinen maahanmuutto on poikkeuksellista. Jos haluamme välttää tällaisten maahanmuuttopiikkien toistumisen, meidän kannattaa EU:na tehdä työtä maailman vakauden eteen. Tämä tarkoittaa käytännössä panostuksia kehitysyhteistyön, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Se, montako ihmistä vuositasolla hakee Suomesta turvapaikkaa, on vaikeasti kontroloitavissa oleva asia. Siihen vaikuttavat kansainväliset kriisit, eivät niinkään Suomen toimet. Kriteerit suojelun myöntämiselle ovat myös niin ikään kansainväliset. Viime vuosien aikana myönteinen turvapaikkapäätös on Suomessa vuositasolla annettu noin 2000 henkilölle. Se on kaikilla mittapuilla tarkasteltuna pieni ja myös hallittavissa oleva määrä. 

Humanitäärinen maahanmuutto on seurausta kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä, johon liityimme toisen maailmansodan jälkeen. Tässä järjestelmässä ei ole käytössä pisteytystä  – ei usein keskusteluissa sivutun Kanadankaan tapauksessa – vaan turvapaikka myönnetään yksilöllisiin kriteereihin perustuen nimenomaan turvan tarpeen näkökulmasta ja määräajaksi. Prosessiin kuuluu myös, että päätökset ovat osin subjektiivisen, ihmisen tekemän harkinnan tulosta. Jotkut saavat turvapaikan, jotkut eivät. Se, että 100 prosenttia hakijoista ei saa turvapaikkaa ei tarkoita, että järjestelmä olisi rikki tai että sitä käytettäisiin väärin. Se tarkoittaa vain sitä, että kriteerit turvapaikan saamiselle ovat varsin tiukat.

Me emme siis voi täysin ennakoida Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää. Se, mihin voimme vaikuttaa, on Suomen maakuva ja vetovoima ja sen myötä työperäisen maahanmuuton kasvu.

Jo tällä hetkellä suurimman maahanmuuttajaryhmän Suomessa muodostavat työn, parisuhteen tai opiskelupaikan perässä Suomeen muuttaneet ihmiset. Tämä ryhmä on Suomelle talouden näkökulmasta erityisen tärkeä ja juuri siksi Suomen on viisasta keskittyä nykyistä kunnianhimoisemmin positiivisen maakuvan luomiseen ja maahanmuuttoon liittyvien prosessien sujuvoittamiseen.

EU/ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen tuleva opiskelija maksaa itse ”omat viulunsa” eli opiskelusta syntyvät kulut. Siksi meidän kannattaa pitää hänestä kaksi käsin kiinni hänen valmistuessaan.

Työperäinen maahanmuuttaja taas tulee Suomeen töitä tehdäkseen. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen työllisyysasteensa on hänen tänne saapuessaan 100 prosenttia. Työn perässä Suomeen muuttaneiden työllisyys pysyy tilastojen mukaan myös pitkässä juoksussa kantaväestöä parempana.

Julkisuudessa on kyseenalaistettu työperäisten maahanmuuttajien positiivista vaikutusta kansantalouteen. Jotta kokonaisuudesta voisi vetää oikean johtopäätöksen, tulee huomioida muun muassa seuraavat asiat:

Vaihtoehto sille, että tänne työn perässä muuttava antaa meille työpanoksensa on liki aina se, että työpanosta ei synny lainkaan. Tällöin tuote tai palvelu  jää innovoimatta, tekemättä tai toimittamatta. Toteutumattomien hyödykkeiden tai palveluiden seurauksena kansantaloutemme  junnaa paikoillaan. 

Ulkomailta rekrytointi on sen verran työläs – ja usein kalliskin – prosessi, että voimme hyvällä syyllä olettaa, että ennen sellaiseen ryhtymistä kaikki kivet on käännetty vaihtoehtoisen ratkaisun eli kotimaisen rekrytoinnin toteutumiseksi. 

Seuraavaksi voikin kysyä, onko väliä sillä, kuinka paljon Suomeen töihin hakeutunut henkilö tienaa? Vastaus on: toki. Mutta enemmän on väliä sillä, saadaanko maatalouden sato korjattua, sairas ihminen hoidettua tai uusi asuinalue rakennettua. Juuri tästä syystä pidän yksioikoisena ajatusta, jonka mukaan maahanmuuttaja – tai kuka tahansa matalapalkkatyössä työskentelevä, joka saa esimerkiksi asumistuen tai jonkun muun tulonsiirron kautta enemmän tuloja, kuin mitä hän maksaa veroa – olisi kansantaloudelle hyödytön. 

Palkan onneksi määrittelee työehtosopimus, ei ihmisen syntyperä. 

Onko työperäinen maahanmuuttaja sitten ”osa-aika-pummi”, kuten täysistuntosalissa hiljan väitettiin? 

Tähän kysymykseen vastausta hakiessamme meidän kannattaa pysähtyä pohtimaan, mitä itse olemme valmiita tekemään työllistyäksemme: Jättäisimmekö lähipiirimme ja perheemme taaksemme? Entä itsellemme tutun kielen ja kulttuurin? Lähtisimmekö tuhansien kilometrien päähän täysin vieraaseen maahan tehdäksemme työtä keskinkertaisella palkalla?

Tuskinpa moni meistä niin tekisi. Tosiasia on, ettei moni meistä halua lähteä työllistyäkseen edes kauas kotipaikkakunnaltaan. Onhan koti aina koti.

Oletusarvon on päätöksiä tehtäessä oltava se, että tänne tulevat haluavat tehdä töitä. Väitteet siitä, että suomalainen sosiaaliturva olisi vetovoimatekijä, ei saa tukea tutkimuksesta. Tähän mennessä toteutuneet muuttovirrat eivät valitettavasti myöskään viittaa siihen, että Suomi olisi erityisen vetovoimainen maa.

Työperäinen maahanmuuttaja on saavuttuaan lähtökohtaisesti töissä. Yrittäminen on sekin maahanmuuttajien keskuudessa kantaväestöä yleisempää. Usein yrittämisen taustalla on työllistymisen vaikeus, joka joskus johtuu paitsi vaillinaisesta kielitaidosta myös yritystemme ja yhteiskuntamme asenteista sekä jäykistä työmarkkinoista. 

Yritysten asenteet ovat onneksi pikkuhiljaa muuttumassa. Ensimmäisen ulkomaalaistaustaisen työllistäminen on usein vaikeinta. Seuraavan työllistäminen on, huolten karistua ja yrityksen sisäisen kulttuurin muututtua, jo paljon helpompaa. Tutkimus puoltaa avoimuutta työllistämispolitiikassa, sillä ulkomaalaistaustaisen palkkaamisen tiedetään korreloivan esimerkiksi tuloksekkaiden vientiponnistelujen kanssa. 

Samansuuntaista tutkimusnäyttöä on myös Suomesta.  Suomen Yrittäjien tekemän Yrittäjägallupin viesti on selvä: ”Kyselyn mukaan yrityksen kyky palvella erilaisia asiakkaita on melko selvästi vahvistunut maahanmuuttajan palkkauksen seurauksena. Myös työyhteisön ilmapiiri on parantunut, samoin henkilökunnan kyky kehittää uusia ratkaisuja sekä yrityksen kyky löytää tarvitsemansa osaajat.” SY:n asiantuntija Sonja Antosalo toteaa tiedotteessa, että ”Maahanmuuttajan palkkaaminen on kehittänyt yrityksiä. Esimerkiksi henkilökunnan asenteet ovat muuttuneet suvaitsevaisemmiksi”. 

Meidän on siis tehtävä ankarasti töitä Suomen houkuttelevuuden lisäämiseksi. Jotta onnistumme tässä, meidän on uudistettava monia työllistämiseen ja työelämään liittyviä prosesseja. RKP esitti elokuussa omat ehdotuksensa  kasvun vauhdittamiseksi. Osa ehdotuksista koski työhön johtavan maahanmuuton vauhdittamista.

Prosessien lisäksi meidän on tarkasteltava asenteitamme. Me tiedämme, että Suomessa esiintyy rasismia. Kansainvälisessä vertailussa valitettavan paljon. Sitä esiintyy niin arjessa kuin poliittisessa puheessa. Samalla tiedämme, että maahanmuuttajia vastaanottavan maan asenneilmasto on keskeinen tekijä siinä, miten hyvin maahan tulevat kotoutuvat ja työllistyvät.

Rasistinen puhe ei houkuttele ihmisiä asettumaan Suomeen. Syyllistävä tai kategorisoiva retoriikka ei motivoi ketään. Se, että syytämme  maahanmuuttajia suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvistä ongelmista on paitsi valheellinen myös visioton.

Mitä enemmän Suomessa esiintyy erilaisten ihmisryhmien kyseenalaistamista tai suoranaista rasismia, sitä enemmän kohtaamme maahanmuuttoon liittyviä haasteita. Mitä avoimempi ja vastaanottavaisempi yhteiskuntamme on, sitä paremmin tänne tulijat löytävät kokemustaan ja osaamistaan vastaavaa työtä. Osaamisen ja tarpeiden aito kohtaaminen taas nostaa maamme tuottavuutta. Ennakkoluulot eivät siis suojele talouttamme, vaan luovat tehottomuutta. Ja tehottomuuteen meillä ei totta vie ole varaa.

Olen vakuuttunut siitä, että ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä haluaa kokea yhteenkuuluvuutta ja onnistumisia uuteen maahan muuttaessaan – olipa muuton syy mikä tahansa. Meidän suomalaisten tehtävä on mahdollistaa tunne yhteenkuuluvuudesta ja tarpeellisuudesta. Varmistaa, että yhteisöllisyyttä vaalimalla niin Suomessa syntyneet kuin Suomeen muuttaneet pystyvät antamaan joka tilanteessa parastaan.

Tällä hallituskaudella yritämme vauhdittaa työperäistä maahanmuuttoa monien erilaisten toimien avulla:

Julkisuudessa paljon parjattu kolmen kuukauden sääntö on parannus nykyiseen 0 kuukauden sääntöön. Migrin jo soveltamaa kolmen kuukauden käytäntöä helpotetaan. Tulevaisuudessa yli kaksi vuotta Suomessa olleet tai vähintään 3500 euroa kuukaudessa tienaavat, saavat olla 6 kuukautta työnhakijoina. Alanvaihtoa helpotetaan ja saatavuusharkintaa kevennetään. 

Lisäksi helpotamme mahdollisuutta jäädä Suomeen opintojen jälkeen. Tarjoamme jatkossa myös aiempaa enemmän englanninkielistä koulutusta – aina ylioppilastutkintoa myöten. 

On kuitenkin selvää, että tarvitsemme vielä lisää toimia. 

Prosessit pitää muotoilla sellaisiksi, että Suomeen asettuminen on vaivatonta. Jos pankkitilin avaaminen Suomessa kestää yli puoli vuotta ja sama onnistuu naapurimaassamme Virossa muutamassa viikossa, on jokin pielessä. Tarvitsemme kahden viikon palvelutakuun  pankkitilin avaamiselle, vakuutusten hoitumiselle ja päiväkoti- tai koulupaikan järjestymiselle työluvan saamisen lisäksi. Ja näiden prosessien tulee olla ympäri vuoden rullaavat, sillä perhe voi muuttaa Suomeen koska tahansa vuoden aikana, riippumatta koulujen aloitusajankohdasta. 

Avainhenkilöverotuksen tulee olla kilpailukykyinen ja erityisesti startup-kentän näkökulmasta keskeisen asian eli optioiden verottamisen suhteen meidän pitää olla naapurimaita paremmalla, ei heikommalla, tasolla. 

Suomeen muuttavilla expat-perheillä tulee olla varmuus siitä, että heidän lapsensa  pääsevät halutessaan opiskelemaan englannin kielellä – unohtamatta luonnollisesti sitä, että kotoutuminen onnistuu parhaiten, jos oppii tehokkaasti myös kotimaisia kieliä.

Kielen oppimisen kannalta on tärkeää, että uutta kieltä voi harjoitella mahdollisimman monipuolisesti erilaisissa elämäntilanteissa. ”Pokkasuomi” ja ”pokkaruotsi” ovat tärkeitä ensiaskelia kotoutumiseen ja siksi meidän suomalaisten pitää sisäistää oma roolimme maahanmuuttajien kielitaidon harjaantumisessa; keskustelun kieltä ei pidä vaihtaa liian heppoisin perustein silloin, kun maahanmuuttaja yrittää puhua suomea tai ruotsia.

Suomalaisten yritysten pitää haastaa itseään lisäämään henkilöstönsä monimuotoisuutta palkkaamalla ulkomaalaisia rohkeasti sellaisiin tehtäviin, jossa täydellinen kielitaito ei ole kriittistä. Tarjotkaamme toisin sanoen ennakkoluulottomammin mahdollisuuksia kielten oppimiseen.

Sivuhuomiona todettakoon, että kotouttamista ruotsin kielellä pitäisi lisätä, myös siksi, että ruotsin kieli on Suomeen saapuville usein helpommin omaksuttava. 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä keinona Suomen työmarkkinoiden houkuttelevuuden ja toimivuuden lisäämiseksi pidän saatavuusharkinnasta luopumista. Työluvan tiettyyn positioon saaneen maahanmuuttajan tulee myös voida vaihtaa helposti uudelle alalle, jos hänelle sellaista mahdollisuutta tarjotaan. Tuottavuuden ja talouden näkökulmasta ei ole mielekästä ylläpitää työllistymistä hidastavia ja rajoittavia mekanismeja. 

Tiivistäen:

Suomi tarvitsee maahanmuuttoa ja laadukasta kotouttamista. Suomi tarvitsee maahanmuuton osalta suhteellisuudentajua ja rakentavaa puhetta. Puhetta, joka ei lähde pelosta, pelon lietsomisesta tai tarpeesta tehdä identiteettipolitiikkaa.

Tällainen rakentava puhe maahanmuutosta on faktapohjaista. Siinä maahanmuuttoa ei tarkastella yksittäisen huonon tai hyvän esimerkin kautta, vaan isoa kuvaa piirtäen – muistaen samalla mikä se vaihtoehtoinen polku olisi. Rakentava puhe huomioi myös sen, mitä maahanmuuton kategorinen vastustaminen tarkoittaa suomalaisen yhteiskunnan kestävyydelle ja menestymiselle.

Maailma on kansainvälinen. Kauppa on kansainvälistä. Kehitystä ajavat megatrendit ovat kansainvälisiä. Suomen talouden veturi, eli vienti, lähtee kyvystä hyödyntää kansainvälisyyttä. Viennissä menestyminen edellyttää vahvaa markkinaymmärrystä ja erilaisten kulttuurien toimintatapojen sisäistämistä. Siksi on silkkaa hulluutta ajatella, että maahanmuuton ja sitä kautta myös kansainvälisyyden vähentäminen voisi olla Suomen kaltaisen pienen maan etu.

Meidän ei siis tule olla ainoastaan kohtalaisen hyvä työmarkkina maahanmuuttajien näkökulmasta. Meidän tulee olla maailman houkuttelevin. Pienen maan pitää uskaltaa ajatella isosti.