Puhe eduskunnan välikysymyskeskustelussa ammatillisen koulutuksen leikkauksista ja koulutuksen eriarvoistumisesta 15.3.2017

/0 Comments/in , , , , /by

Värderade talman,

Inför varje reform, inför varje förändring, är det bra att se var man ligger. Vilket som är utgångsläget. Och sedan dra sina slutsatser.

Och vi vet var vi är. I en nordisk jämförelse har Finland det högsta antalet så kallade NEET-ungdomar – neither in employment nor in education or training. År 2015 var det här antalet 15,7 procent. Det är nästan dubbelt så många som i de övriga nordiska länderna.

Arvoisa puhemies,

Tämänkin uudistuksen kohdalla olisi ollut syytä pohtia: missä me olemme tänään? Ja vetää siitä tarvittavat johtopäätökset. Kysyä siinä kohtaa – onko nyt oikea hetki leikata 190 miljoonaa toiseen asteen koulutuksesta.

Missä me siis olemme? Suomessa on Pohjoismaiden korkein osuus niin sanottuja NEET-nuoria, nuoria jotka ovat koulutusjärjestelmän tai työmarkkinoiden ulkopuolella. Muissa pohjoismaissa osuus on alle 10 prosenttia – meillä se oli vuonna 2015 lähes 16 prosenttia.

Tämä leikkaus – joka tulee vaikuttamaan koulutuksen laatuun, koulutuksen saavutettavuuteen, koulutuspaikkojen määrään, koulutusohjelmien monipuolisuuteen – tämä leikkaus iskee juuri tähän ryhmään, tekee koulutukseen pääsyn vaikeammaksi. Ja ellei koulutukseen pääse, jos siitä tehdään entistä vaikeampaa ja hankalampaa, niin silloin työllistymisen todennäköisyys putoaa entisestään.

Mitä me sanomme näille nuorille, jonka usko Suomeen vuoden 2016 Nuorisobarometrin mukaan on romahtanut?

THL ei valitettavasti tarjoa mitään lohtua tässä asiassa, näin THL lausuu:

”Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on useiden tutkimusten mukaan syrjäytymisen riskitekijä. Heikko menestyminen peruskoulussa johtaa helposti toisen asteen koulutuksesta karsiutumiseen ja tämä puolestaan epävarmaan työmarkkina-asemaan. Työttömyys, pitkittynyt työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat selvästi yleisempiä vain perusasteen koulutuksen suorittaneilla verrattuna koulutetumpiin nuoriin aikuisiin. Pelkän peruskoulun suorittaneilla on lisäksi useissa tutkimuksissa havaittu terveyteen ja etenkin psyykkiseen terveyteen liittyviä ongelmia sekä muita elämänhallinnan ongelmia.”

Tätä saattaa siis olla tarjolla.

Tähän leikkaukseen liittyy paitsi ilmiselvä syrjäytymisen kiihdyttämisen riski, myös vakava epätasa-arvo-ongelma.

Värderade talman – det här är också en jämlikhetsfråga.

Tillgängligheten till utbildning på andra stadiet är inte jämlik idag. Tillgängligheten till utbildning på svenska är redan nu sämre, och kan inte på något sätt anses vara jämställd med de utbildningsmöjligheter som finns på majoritetsspråket.

Den här reformen kommer att öka på denna ojämlikhet.

Ta till exempel Axxell, som sköter en stor del av utbildningen på andra stadiet. De har redan skurit ner antalet anställda med 25 procent. Enheten i Karis, till exempel, har ytterligare drabbats extra hårt i och med regeringens åtgärder som lett till försämring av kollektivtrafiken i västra Nyland. Och nu blir situationen ännu sämre.

Bästa regering – värna om jämlikheten, det att alla finländare skall ha likvärdiga möjligheter till utbildning på lika villkor. Överallt i landet, på båda nationalspråken.

Itse uudistuksessa on hyvääkin. On hyvä, että hakuaika on jatkuva. On hyvä, että tutkintorakennetta uudistetaan. On hyvä, että rajat ammattiopintojen ja aikuisopintojen välillä murretaan. On myös hyvä, että työelämässä oppimista edistetään – Keski-Euroopasta voisimme oppia oppisopimuskäytännön osalta paljon.

Arvoisa puhemies,

Nämä hyvät asiat olisivat olleet mahdollisia myös ilman resurssien rajuja leikkauksia. Leikkauksia, jotka entisestään uhkaavat kiihdyttää syrjäytymiskierrettä. Yhdymme edustaja Niinistön esittämään epäluottamuslauseeseen.

Skolmiljön håller inte måttet

/0 Comments/in , , , , /by

Varje dag lite över åtta pilar mina två yngsta barn ner till busshållplatsen där de stiger på bussen för att sedan ta sig till sin skola. Av en händelse är det samma skola som jag började i för knappt 40 år sedan.

Det är en medelstor byskola med en liten gård, några klätterställningar och en skog som hundratals barn sedan femtiotalet finkammat i jakt på dyrgripar: små magiska stenar eller fina käppar som man kan bygga en koja av. En god skolmiljö, helt enkelt. Ett ställe som jag tryggt kan skicka iväg mina barn till, utan att för ett ögonblick fundera på om skolmiljön kanske är hälsovådlig, om barnet kanske kommer hem med klåda i ögonen eller hosta för att inomhusluften är dålig.

I andra ändan av min kommun är situationen den motsatta. Där har vi en skolbyggnad som lider av uppenbara problem. Flera barn klarar inte av att gå i skola eftersom inomhusluften gör dem sjuka. Och de är inte ensamma om detta – man har likadana problem i hela Finland – det är inte alls ovanligt att en tredjedel av en kommuns barn går i skola i tillfälliga utrymmen eftersom skolbyggnaderna renoveras. Ofta för andra eller tredje gången. Man talar inte utan orsak om en epidemi, så utbrett är problemet.

Vi har världens kanske bästa skola, vi har en nydanande läroplan, men vår skolmiljö håller inte alltid måttet.

Det som borde vara en källa till inspiration kan i många fall vara en källa till sjukdom. Någonting som hindrar inlärning, och det är inte ett litet problem.

Men det är ett problem som det är svårt att ibland hitta grundorsaken till, därför är de åtgärder man ofta gör ofta bristfälliga. En reparation följer på en annan, och problemen består. Vad beror det då på, är alltså den stora frågan.

Dels är det fråga om problematiska byggnadslösningar. Vi vet att en del av de lösningar som tillämpades på 60-, 70- och 80-talen var direkt skadliga. Men det är också frågan om annat – om felaktig fastighetsskötsel och felaktigt underhåll. Det är frågan om oklar ansvarsfördelning, om att ingen har ett helhetsansvar om fastighetens dagliga underhåll. Det är fråga om frestelsen att välja den billigaste entreprenören eller planeraren när man bygger. Det kan vara fråga om att man endast gör små, kosmetiska reparationer när det uppstår problem, i stället för att verkligen utreda problemens ursprung. Det kan också vara fråga om en så liten faktor som att ventilationen vrids ner eller stängs av under veckoslutet, vilket lätt förvärrar situationen. Denna praxis håller man som tur nog på att frångå.

Samtidigt kan det vara svårt att få kommunerna att ta i problemen. Symptomen är ofta diffusa, och det kan vara svårt att ställa en diagnos. Här kan Hem och Skola-föreningarna spela en viktig roll. Vi har kontakt med föräldrarna och kan samla in material om, och statistik på, problemen. Hem och Skola kan hjälpa till med bevisföringen och fungera som en budbärare mellan eleverna, familjerna och beslutsfattarna. Vi kan ordna informationskvällar och föreläsningar som belyser problemen, eller till exempel skriva insändare till lokaltidningen och den vägen tvinga fram åtgärder.

Våra barn förtjänar att glada i hågen få kila iväg till en trygg, inspirerande skola – världens bästa skola – varje dag.

 

Jag läste för att jag såg vuxna läsa

/0 Comments/in , , , /by
(Ledare i Hem och Skola)
Vårt äldsta barn Axel, som redan är 19 år, påminner oss emellanåt om hur oskäligt hårdnackade och osmidiga vi i tiderna var med honom när det gällde mediekonsumtion.

Och visst fick det räcka. Den lilla sjöjungfrun tittade han och hans syster snällt på tills bandet slets ut och körde fast inne i bandspelaren. Möjligen avhjälpt av den smörgås som en gång också klämts in i samma apparat.

12 år senare måste vi medge att tiderna förändrats, och att vi inte på något sätt kan säga att vi har varit speciellt konsekventa med de syskonen som följde efter Axel. För varje barn har vi tänjt lite på reglerna, gett lite efter. Det som först känts som ett hot, ett irritationsmoment, har plötsligt blivit vardag. Vårt yngsta barn, Arik, tittar inte speciellt mycket på tv, men sitter nog sin beskärda del framför både dator och ipad. Har vi gett upp? Är spelet förlorat?

Kanske konsekvens är överskattat. Vi har fem barn, och alla har förhållit sig på olika sätt till digitala medier och apparater. Några har konsumerat, några primärt producerat. Och situationen har förändrats från år till år. En tid brukade barnen samlas framför datorn för att tillsammans göra stop-motion-filmer med legofigurer. Och då vill man ju inte att de skall sluta. Då får de sitta där hur länge de vill. Men emellanåt kan man inte undgå att bli frustrerad, som en mossig förälder ser det, då det aktiva producerandet övergår i en passiv konsumtionen av gapiga youtubers alster.

Och barnen skiljer sig också från varandra. Vår dotter är i allra högsta grad en producent. Om hon sätter sig framför datorn är det inte för att bara ta emot, utan i allra högsta grad för att ge.  För att göra filmer, för att göra musik.

Är det kanske så, att vi i vår tro på att förhållandet mellan dator och barn är en enkelspårig gata inte ser interaktionen, det att barn ofta producerar, och än oftare lär sig när det sitter framför en ruta? Frågan är väl egentligen bara denna – vem styr, paddan eller barnet? Så länge det finns alternativ, så länge man kan koppla ner och av och göra något annat, är kanske mängden och sättet ändå en sekundär sak, någonting som kan vara individuellt och olika?

Alternativ, ja – om vi vill att det skall finnas alternativ måste vi också visa det själva. I min barndom minns jag hur jag mycket ofta såg mina föräldrar sitta i en stol och läsa. Det såg trevligt ut, och jag tyckte om synen. Följaktligen läste jag också mycket som barn, för att det fanns en förebild, ett exempel.

Här måste jag medge att jag själv sköter mig mycket sämre. Visst, jag läser – men ryckigt, och kanske okoncentrerat. Ofta handlar det inte om böcker, utan om mitt arbete. Och allt oftare läser jag från en läsplatta. Om mina barn inte har en bild av att vuxna människor läser böcker, en bild av att det är något roligt, får jag kanske skylla mig själv. För exemplet har betydelse.

Och så tror jag det är bra att också medvetet dyka ner i barnens värld.

Kanske det är tid att ladda ner Pokémon Go på telefonen som nästa, och ta färjan ut till Sveaborg med honom. Jag har hört att Charizard synts där ute – och jag kan ju ta med en bok att läsa på båten.

Homekoulut on saatava kuriin.

/0 Comments/in , , , , /by

Päänsärkyä ja kutittavia silmiä. Valuvia neniä ja pahoinvointia. Pitkittyvää yskää ja kuumeilua.

Näistä oireista kärsivät liian monet koululaiset kunnassamme. Masalan koulun liikuntasali todettiin korjauskelvottomaksi. Kantvikin päiväkodin ongelmat ovat puhututtaneet pitkään. Pitkään listaan ongelmakouluista on viimeisten vuosien aikana lisätty myös Gesterbyn koulukeskus.

Winellska skolanissa on luokkia joissa 20% oppilaista ovat toistuvasti sairaita. Pieniä, toistuvia korjauksia tehdään koko ajan. Ja joskus korjausten aikana tapahtuu lisää vaurioita, kuten vuoden takaisessa kattokorjauksessa tapahtui. Tämän syksyn ylioppilaskirjoitukset tehtiin kylmässä, korjauksen alla olevassa voimistelusalissa, jossa lattian tehtävää hoitivat sinne tuodut vanerilevy.

Mistä tämä johtuu? Syitä on monta. On kyse ongelmallisista rakenneratkaisuista. Winellska skolan rakennettiin 60-luvun lopussa, Gesterbyn koulu 70-luvun alussa. Tiedämme että osa silloin käytetyistä ratkaisuista olivat suorastaan vahingollisia. Mutta on kyse muustakin. On kyse väärästä hoidosta, väärästä huollosta. Siitä, että vastuukysymykset ovat epäselvät, ja että kukaan ei kanna kiinteistöistä päivittäistä kokonaisvastuuta. Saattaa olla kysymys siitä, että ongelmien ilmetessä tehdään pieniä, kosmeettisia korjauksia tilanteessa, jossa pitäisi pureutua juurisyihin.  Ja voi olla niinkin pienestä asiasta kiinni, kuin että ilmanvaihtoa vähennetään viikonlopuksi. Tästä käytännöstä ollaan onneksi luopumassa.

Viimeistään nyt meidän olisi syytä herätä ongelmaan, pohtimaan sitä, miten me rakennamme ja miten me rakennuksiamme ylläpidämme ja käytämme.

Kun me kuntana teemma hankintapäätöksiä, meidän tulisi uskaltaa panostaa laatuun, koska se on hankintalain puitteissa mahdollista. Mutta se vaatii tahtoa – ja osaamista. Halvin rakennusurakka on harvoin edullisin – se todettiin viimeksi Winellska Skolanin kattoa korjattaessa. Ja halvin suunnittelija tuottaa harvoin tehokkaimpia tiloja, kuten kävi ilmi Sepänkannaksen päiväkotia suunniteltaessa. Meidän tulee uskaltaa olla se kunta, joka rakentaessaan lapsilleen tai työntekijöilleen tiloja katsoo seuraavan vuoden budjettia pidemmälle.

Masalan koulun liikuntasali on kohta valmis. Kantivikin päiväkodin tilanteelle on tulossa korjaus. Lähiaikoina tehdään perusteellinen selvitys Gesterbyn koulukeskuksen tilasta. Selvityksen jälkeen löydettyihin ongelmiin tulee puuttua perusteellisesti, ja suurella vakavuudella. Lapsemme viettävät suuren osuuden päivästään koulu- ja päiväkotirakennuksissa. Niissä ei saa olla tällaisia puutteita. Ja ennen kun aloitamme uusien rakentamisen, nykyisten tulee olla kunnossa.

Utbyte berikar

/0 Comments/in , , , /by

(Ledare i tidningen Hem & Skola 3/16)

 

Vårt nästäldsta barn, vår dotter Ilon, åkte iväg på ett utbyteselevsår till Costa Rica i slutet av augusti. Ett år ute i det okända för att pröva sina vingar, och kanske få några nya som växer ut.

Men hennes rum här hemma hos oss förblev inte tomt länge – i början av augusti fick vi en ny familjemedlem. Santiago, från Popayan på den colombianska högplatån, kom till oss för ett år som utbyteselev. I ett år skall han bo hos oss, bli en del av vår familj, och gå i svenskspråkigt gymnasium i Grankulla. Skolan började genast, och han blev otroligt väl emottagen.

Allt tyder på att han kommer att ha ett fint år – han är full av iver och tar emot de nya utmaningarna med öppna armar. För visst handlar det också om utmaningar – att som 17-åring bo i en främmande kultur hos främmande människor, i ett land där vädret är underligt och folk talar ett förbryllande språk – nej flera förbryllande språk – är inte lätt. Det fick jag själv erfara när jag i slutet av 80-talet tillbringade ett år ute på en ö i Atlanten, på Azorerna.

Varför vill då en colombian som Santiago komma till Finland? Det här är en fråga som vi allt som oftast ställer utlänningar som bland många andra länder valt Finland som sitt mål. När vi ställde Santiago, eller Santtu som han redan döpts till, den här frågan kom svaret genast. Han var frustrerad över korruptionen och bekymren i sitt eget land. Han ville bidra till att göra det bättre, till att få det att fungera bättre. Men för att kunna dra sitt strå till stacken behövde han lite vägkost. Och Finland verkade ha en fungerande modell. En hög utbildningsnivå, ett fungerande skolsystem och obefintlig korruption. Han ville veta hur det här går ihop.

Det är bra att emellanåt påminna sig om hur bra vi har det. Hur bra vår skola fungerar. Under hösten har diskussionen om den nya läroplanen gått het, och många är oroliga för att vi kastar bort det vi har, att det här inte är rätt väg. Själv är jag inte orolig. Jag tror att det är bra att vi ökar samverkan mellan hem och skola. Att eleverna får fokusera på större helheter, och att vi hellre än att fixera oss vid specifik kunskap, ser på lärandet som en process. En process som man kan lära sig, och som bär långt in i framtiden.

Santiago har redan på några få dagar blivit imponerad av hur väl individen beaktas i vår skola. Det är också en styrka.

Utbyte då – är det för alla? Alla kan inte åka utomlands för ett år för att lära sig nytt. Det passar inte alla, och det kostar en hel del. Men utbyte på nära håll ger också mycket. Även om vårt land är litet skiljer sig olika delar mycket från varandra. Och även om Svenskfinland är ännu mindre, har vi också våra egna särdrag. Särdrag som vi kan lära oss av, och som vi kan dela med oss av.

Skolelever i Svenskfinland kan åka iväg på utbyte. Inom ramen för programmet Skolkontakt, som finansieras av Kulturfonden, kan en klass åka på utbyte till en annan skola. En klass från Korsholm kan komma till Kyrkslätt, eller en från Helsingfors till exempelvis Mariehamn. Det här är en möjlighet att dels knyta kontakter som kan vara för livet, men också att lära sig något nytt av varandra. De kan vara ett alternativ till en traditionell lägerskola. Kontakta oss på Hem och Skola så berättar vi mera.

 

Puheenvuoro eduskunnan välikysymyskeskustelussa 6.4.2016

/0 Comments/in , , , /by

Värderade talman, Arvoisa puhemies,

Har regeringen en vision? Har regeringen en bild av den framtid vi marscherar emot? Onko hallituksella visio?

Vastaus tähän on meille kaikille selvä. Ei ole visiota, ei ole strategiaa, ei ole priorisointeja. On ainoastaan höylä, joka biotaloutta lukuunottamatta näivettää kaikki Oy Suomi AB:n menestyksen rakenteet.  Ei ole kykyä maalata kuvaa tulevaisuuden Suomesta, Suomesta joka olisi menestyvä, houkutteleva ja edelläkävijä.

Johtaminen ei ole pelkästään fiskaalinen toimenpide, se ei ole pelkästään numeroiden pyörittämistä. Johtamiseen kuuluu se, että tietää mihin on menossa, että tunnistaa matkan varrella olevat askelmerkit.

Hallituksen tien päässä oleva maali on tiedossa –  sen OECD kertoi meille raportissaan hiljattain. Jos nämä toimet toteutuvat, ellei koulutustason luisua saada pysäytettyä, ellei hallitus luovu tietoisista pyrkimyksistään heikentää koulutustasoamme – silloin annamme puolen prosentin vuosittaisen BKT-kasvun luisua läpi sormiemme. Siihen meillä ei ole varaa.

Joka ikisessä laitoksessa, joka ikisessa yrityksessä ympäri Suomea on tehostamisen varaa. Jokainen meistäkin voi tehdä työnsä tehokkaamminn ja nopeammin. Mutta tehostamisen tie ei ole tämä.

Mikä on yliopistojemme tehokkuus? Siirtelevätkö professorit siellä papereita kahvinjuonnin lomassa turhan panttina? Eivät, mutta näiden leikkausten, näiden toimien suunta vie siihen. Sanotaan, että ”tulisi karsia turhaa hallintoa”. Näiden leikkausten myötä karsitaan toki paljosta, muun muassa kaikista niistä tukitoimista jotka tekevät opiskelusta tehokkaampaa, ja nopeampaa, niistä palveluista jotka antavat opettajille tilaa opettaa. Mutta se ei vie tehokkuuteen, vaan tehottomuuteen. Ydintehtävä jää pimentoon.

Arvoisa puhemies,

Mikä on sitten nykytilanne, onko yliopistoissa tyhjää, laiskaa kapasiteettia?

Tutkimusten mukaan suomalaiset yliopistot ovat maailman huippuluokkaa kustannustehokkuudessa. Opintosuorituksen hinta on Suomessa alhainen.

Mutta tämä ei riitä.

Hallitus on nyt valinnut juustohöyläyksen linjan. Sen sijaan että se pureutuisi rakenteisiin se leikkaa tasaisesti kaikilta – paitsi tietenkin siitä ainoasta huippuyksiköstämme, Helsingin yliopistosta,  siitä hallitus leikkaa vielä muutama kymmenen miljoonaa lisää, vuositasolla. Tämä ei ole rohkeutta. Tämä on vastuun pakoilua, ja tasaista kurjistamista. Rohkeaa olisi tarttua rakenteisiin. Sitä voisi jopa kutsua kehittämiseksi. Ei tätä.

Olemme varmaan tässä vaiheessa päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että valittu tie on väärä. Olemmehan.

Arvoisa puhemies,

Leikkaukset eivät kuitenkaan lopu tähän. Kovaan käsittelyyn joutuu myös innovaatiotehdas Suomi. Sama tehdas, joka suoltaa ulos patentteja tahtiin, josta useimmat muut maat voivat ainoastaan uneksia. Mutta miten kauan?

On virheitä toki tehty aikaisemminkin. Jostain syystä TEKESin tutkimusrahoitus on ollut suosittu temmellyskenttä. Tutkimus vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä. Nykyinen poukkoilu johtaa tehottomuteen ja hankkeiden keskeyttämiseen. Tutkimukseen ja kehitystyöhön, kuten koulutukseen yleensä, ei sovi kvartaalitalouden tahti. Se että rahanhakumekanismeja joudutaan luomaan budjettivuosittain uudelleen, se että projektit ovat aina ja ikuisesti vaakalaudalla vie energiaa oikealta työltä.

Mitä sitten on tapahtumassa? Haluan nostaa esille muutaman yksityiskohdan.

Ensin nostetaan SHOKit pystyyn, sitten ne ajetaan alas. Samalla jo tehdyt investoinnint valuvat hiekkaan.

Pelkästään VTT:hen kohdistetut leikkaukset ovat itse asiassa nimellisiin leikkauksiin nähden moninkertaiset. VTT käyttää omaa rahoitustaan osarahoituksen muihin projektiin, tyyppillisesti noin 1/4 verran, mikä tarkoittaa että 20 miljoonan leikkaus VTT:ltä itse asiassa on moninkertainen.

Arvoisa puhemies,

Mihin häipyi usko siihen, että koulutus on suurin kilpailukykyetumme? Minne hävisivät lupaukset, minne hävisi selkäranka?

Värderade talman – Finland är förtjänt av en vision – Suomi ansaitsee vision.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on säilytettävä / insändare i KS

/0 Comments/in , , , , , /by

Suomessa on tarjottu jo pitkään päivähoitopalveluita. Kuitenkin vasta 90-luvulla oikeus varhaiskasvatukseen tehtiin subjektiiviseksi. Sen ansiosta kaikki lapset pääsivät korkealaatuiseen varhaiskasvatukseen ja samalla naiset saivat tasa-arvoisemmat mahdollisuudet osallistua työmarkkinoille.

Nyt subjektiivinen päivähoito-oikeus on uhan alla. Hallitus esittää, että oikeus päivähoitoon tulisi tarveharkintaiseksi riippuen siitä, onko perheestä joku kotona esimerkiksi työttömyyden tai muun syyn vuoksi. Lähtökohta esityksille on säästötoimenpiteet.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei kuitenkaan ole millään tavalla perusteltua. Sillä ei saavuteta todellisuudessa lainkaan säästöjä, joita hallitus väittää niistä tulevan. Esityksen laskelmat ovat epäselvät ja perustuvat yli kymmenen vuotta vanhoihin tilastoihin. Tästä ovat huomauttaneet muun muassa Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö. Edellinen hallitus luopui vastaavasta esityksestä, kun todellisia säästövaikutuksia ei silloinkaan ollut.

Sen sijaan vaikutukset lapsiin, tasa-arvoon ja kilpailukykyyn ovat huomattavat. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on tutkitusti selkeä yhteys lasten oppimistuloksiin ja pärjäämiseen myöhemmin. Ei ole oikein, että lapselta viedään mahdollisuus jatkuvuuteen ja säännölliseen varhaiskasvatukseen, kun jatkuvasti epävarmemmilla työmarkkinoilla työskentelevät vanhemmat ovat satunnaisesti pätkiä töissä ja sitten jälleen kotona. Samalla vaikeutetaan erityisen paljon epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien naisten mahdollisuuksiin osallistua työmarkkinoille.

Palveluiden tuottamisen näkökulmasta uusi laki aiheuttaa huomattavan epätasa-arvoisen tilanteen. Yksityisillä päiväkodeilla on mahdollisuus valita asiakkaikseen kokopäiväiseen hoitoon oikeutettuja perheitä tai heitä, joilla on varaa maksaa lisähoidosta. Samalla julkisella puolella joudutaan tasapainoilemaan entistä enemmän sen kanssa, kenellä on oikeus mihin määrään tunteja, joudutaanko pitämään tyhjänä paikkoja muuttuvien perhetilanteiden takia ja kuinka monta työntekijää oikeastaan tarvitaankaan. Tämä tulee vain kasvattamaan eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

Tässä lakiesityksessä ei ole kyse taloudesta, säästöistä tai vanhempien tilanteesta. Kyse on lapsista, heidän oikeudestaan kasvatukseen ja yhteiskunnan panostuksista tulevaisuuteen. Subjektiivisesta oikeudesta kokopäiväiseen hoitoon ei saa luopua.

Anders Adlercreutz, RKP

Kansanedustaja

Nasima Razmyar, SDP

Kansanedustaja

Puhe koulutusleikkauksia koskevassa välikysymyskeskustelussa 22.9.2015

/0 Comments/in , /by

Visst är vi ett underligt folk. Ju sämre det går, desto mer vill vi piska oss. Det är i vår folksjäl. Men är det vägen till framgång?

Vilken är Finlands konkurrensfördel? Varför skulle ett utländsk företag villa komma till Finland för att etablera ett kontor? Det lockas inte hit för att vår budget visar ett 500m€ mindre underskott än föregående år. Eller för att man kan köpa en tysk bil lite billigare än året innan.

De kommer hit för att man här har tillgång till världens bästa arbetskraft.

Det är en konkurrensfördel. Den kan vi inte förlora.

Arvoisa puhemies. Vaikka ajat olisivat miten huonot tahansa, niin väitän, että ei löydy sellaista ekonomistia, joka sanoo että suurimmat leikkaukset kannattaa kohdistaa opetukseen ja tutkimukseen. Että huomiselta kannattaa katkaista siivet, jotta iltapäivä olisi hieman lämpimämpi. Sillä niin tämä hallitus tekee.

Niin sanottu strateginen hallitusohjelma on täysin epästrateginen. Kamrerin lailla se katsoo ainoastaan tätä vuotta, nostamatta katsettaan tulevaisuuteen. Strategia pitää sisällään kyvyn tehdä painotuksia. Kyvyn sanoa, että tämä on arvokasta, tämän varaan rakennamme paremman huomisen. Nyt rakennetaan tasaista surkeutta, jämna plågor, toisella kotimaisella. Hallituksen toiminnasta puuttuu strateginen näkemys.

Jos huono päätös huonon päätöksen perään perustellaan ainoastaan hallitusohjelmalla, niin silloin hallitusohjelma ei ole strateginen, vaan mekaaninen.

Yliopistokoulutuksesta leikataan rankalla kädellä. Pelkästään Helsingin yliopistoon kohdistuu leikkauksia yli 100m€ vuositasolla. Samalla sanotaan hallitusohjelmassa, että opetuksen laatu ei saa heikentyä. Tämä on suunnattoman naivia. Tietenkin se heikentyy. Jos yliopiston rahoituksesta viedään 15%, niin se näkyy toiminnassa. Se tarkoittaa, että tiedekuntia lakkautetaan ja tutkimusta vähennetään. Jo nyt voi huomata tapahtuvan aivovuotoa Suomesta ulkomaille. Tämä tulee kiihtymään entisestään.

Äskettäin saimme lukea, että Helsingin yliopisto on 100 parhaan yliopiston joukossa maailmassa. Onko se sitä enää huomenna? Mitä tapahtuu niille 2,5 miljardille eurolle sekä niille 40000 työpaikalle, jotka Helsingin yliopisto tutkimusten mukaan välillisesti synnyttää?

Ja Helsingin yliopisto on vain yksi esimerkki monen joukossa. Suomi tarvitsee yliopistonsa.

Arvoisa puhemies.

En elä siinä harhakuvitelmassa, että innovaatiot syntyisivät pelkästään korkeakoulujen tai yliopistojen seinien sisällä. Mutta ne jotka tekevät innovaatiot – tutkijat, insinöörit, pellepelottomat – he saavat oppinsa niissä. Ja jos oppi on hyvää, niin he keksivät – kunhan saavat siihen tilaisuuden.

Pääministeri Sipilä, älä vie heiltä tätä mahdollisuutta. Uskalla uskoa tulevaisuuteen. Toimi strategisesti.

On puhuttu tuottavuusloikasta. Kilpailukyvyn parantamisesta. Tähän tarvitaan koulutusta. Hyvä koulutus on paras talouskasvun tae. Me olemme jo nyt liukumassa alaspäin OECD-maiden koulutustasomittauksissa. Tätä vauhtia olemme pian keskitason alapuolella. Tämä liukuminen tulee pysäyttää, eikä sitä ainakaan kannata kiihdyttää.

Samaan aikaan kun tasa-arvo heikentyy, myös sosiaalinen tausta alkaa vaikuttamaan yhä vahvemmin koulutustasoon. Kuulostaako tämä tuottavuusloikkareseptiltä? Kuulostaako tämä yhteiskunnalta, joka osaa valjastaa parhaat voimat käyttöönsä? Kuulostaako tämä strategiselta päätöksenteolta.

Ei minustakaan.

Värderade talman.

Vi måste våga satsa på framtiden. Tänk om.

Kyläkoulujemme puolesta, kolumni Kirkkonummen Sanomissa 26.3

/0 Comments/in , , /by
Kun muutama päivä sitten vein toiseksi nuorimman poikamme kyläkouluumme Luomassa, törmäsin koulua reunustavan metsän reunassa todella hienoon majaan. Se oli oksista ja kivistä koottu pesä, joka oli rakennettu muutaman pienen koivun varaan. Kun pysähdyin ja otin esille puhelimeni kuvatakseni majan, lapset kerääntyivät ympärilleni iloisesti nauraen. He kertoivat aikaansaannoksestaan ja olivat siitä ilmeisen ylpeitä. Lapset olivat kaikki keskenään eri ikäisiä eli tämä oli selvästi yli luokkarajojen tehty ”projekti”.
Havahduin kotiin ajellessani siihen, että en välttämättä olisi päässyt näkemään tällaista rakentamisen ja keksimisen riemua, mikäli lapseni kävisivät jotakin toista koulua – sellaista, jonka piha olisi asfalttikenttä ja mahdollisuudet leikkiin rajalliset ja ennalta määritellyt.Tämä kokemus oli mahdollinen nimenomaan siksi, että kyseessä on pieni kyläkoulu. Paikka, joka tarjoaa mielikuvitukselle ja temmellykselle tilaa – puolen hehtaarin kokoisen metsän verran.
Voin hyvin ymmärtää, että kyläkouluilla on omat ongelmansa. Jos hyvällä koululla tarkoitetaan sitä, että tarjolla on madollisimman paljon mahdollisimman monia eri oppiaineita tai sitä, että opettajasijaisuuksia on mahdollisimman helppo järjestää, niin silloin isompi koulu voittaa äänestyksessä. Varsinkaan alakoulua ei kuitenkaan tulisi mielestäni arvioida näillä kriteereillä. Pieni alakoulu on hyvä siksi, että se mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla sosiaalisten suhteiden solmimisen eri ikäluokkien välillä. Ja kuten Luoman koulun tapauksessa on nähtävissä, se tarjoaa erinomaiset  mahdollisuudet luovaan leikkiin.
Koulusta tulee vuosien saatossa osa paitsi yksittäisen ihmisen, myös koko kyläyhteisön identiteettiä. Mikäli lakkautamme pienet kyläkoulut, menetämme samalla yhteisön koossa pitävän paikan. Koulu on monen pienen kylän sydän. Kun sydän lakkaa sykkimästä, kylä kuihtuu ja kylmenee.
Luoman koulu voi hyvin. Niin voi myös Luoman kylä. Nähtyäni metsän kyljessä komeilleen majan, olin iloinen koko päivän. Soisin saman ilon myös muille vanhemmille ja siksi toivon, että niissä kunnissa joissa jälleen tänä vuonna pohditaan pienen kyläkoulun lakkauttamista arvioitaisiin asiaa uudemman kerran.

Sjökulla – mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 22.2.2015

/0 Comments/in , , , , /by
Harva hanke on puhututtanut kuntapäättäjiä niin paljon kuin Sjökullan oppimiskeskus. Käytännössä siinä on kysymys koululaajennuksen ja päiväkodin rakentamisesta jo olemassa olevan koulun yhteyteen.
Laajennettu Sjökulla on ensimmäinen uusi ruotsinkielinen koulu sitten 1970-luvun alun. Se on myös poliittisen kompromissin tulos, jota on riepoteltu mediassa mielin määrin. On puhuttu luksuskoulusta järven rannalla – välillä propagandamaisesti jopa alppimaisemista. Tosiasia on kuitenkin se, että kyseessä on ihan tavanomainen projekti. Oppimiskeskuksen rakentamisen tavoitteena on tehostaa opetustoimintaa keskittämällä pienissä yksiköissä tapahtuva opetus yhteen paikkaan.
Koko hankkeen kustannusarvio on alhaisempi kuin valtaosa viimeaikaisten koulu- ja päiväkotihankkeiden kustannusarvioista.
Oppimiskeskuksen rakentamista ennakoitiin sulkemalla  Evitskogin koulu  vuonna 2009. Lapset siirrettiin Sjökullaan odottamaan koulun peruskorjausta ja laajennusta. Uuden koulun oli määrä avata ovensa jo vuonna 2013. Neljä vuotta tilapäisjärjestelyjä ahtaissa oloissa on toki pitkä aika, mutta  sitä pidettiin silti vielä inhimillisenä.
Aikaa on kuitenkin vierähtänyt suunniteltua enemmän. Koulu ei valmistunut vuonna 2013, kuten oli suunniteltu, eikä rakentaminen ole vieläkään lähtenyt toden teolla käyntiin. Vaikka urakkasopimuksesta uupuu edelleen allekirjoitukset, rakentamiseen päästäneen tämän vuoden alkupuoliskolla.
Näillä näkymin Sjökullan oppimiskeskus valmistuu parin vuoden kuluttua. Tämä tarkoittaa yli 4 vuotta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tänä aikana moni lapsi on kulkenut esikoulusta yläasteelle tilapäisjärjestelyjen varassa. Tämä ei ole oikein, eikä tilanne ole kunnalle kunniaksi. Toivon, kuten moni pohjoiskirkkonummelainen lapsi ja vanhempi, että tämä hanke saadaan vietyä nyt vauhdilla maaliin.