Adlercreutz: Ensikertalaiskiintiöt johtavat putkinäköön ja sen takia niistä tulee luopua

/0 Comments/in , , , /by

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mielestä ensikertalaiskiintiöistä korkeakoulujen yhteishaussa tulee luopua. Mielensä muuttaminen ja opintopolun vaihtaminen myös myöhemmässä vaiheessa opintoja tulee olla nuorille helpompaa. Adlercreutz nosti kysymyksen esiin tänään eduskunnan budjettikeskustelussa.

– Peruskoulu painottaa kokonaisuuksia, luovuutta, joustavuutta ja oman polkunsa löytämistä. Se on hyvä asia. Meillä on kuitenkin vahva putkinäkö lukiosta eteenpäin johtuen ylioppilaskirjoitusten merkityksen korostamisesta ja siitä, että otimme ensikertalaiskiintiöt käyttöön. Tässä on siis selvä ristiriita. Ensikertalaiskiintiöistä tulee luopua, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutzin mukaan nuoret joutuvat käytännössä jo 15–16-vuoden iässä päättämään ainevalintansa ylioppilaskirjoituksiin. Nämä valinnat puolestaan vaikuttavat siihen, minne opintopolku voi jatkua.

– Ensikertalaiskiintiöt otettiin käyttöön opintojen vauhdittamiseksi. Nyt ne johtavatkin siihen, ettei tarjottua opintopaikkaa uskalleta ottaa vastaan, ellei sen mielekkyydestä ole täysin varma. Odotellaan ja pohditaan sen sijaan, että rohkeasti uskallettaisiin kokeilla. Kaikki viittaa siihen, että kiintiöt myöhästyttävät opintojen aloittamista ja pitkittävät opintoja.

– Nuoriamme ei tulisi pakottaa laittamaan kaikkia panoksiaan yhden kortin varaan. Meidän tulisi madaltaa sisäänpääsyn kynnystä ja ennen kaikkea nähdä monipuolinen osaaminen vahvuutena. Sillä juuri monipuolista osaamista työelämässä tarvitaan.

Ge barn tid att välja och utrymme att ändra sig

/0 Comments/in , , /by

Under min högstadie- och gymnasietid var min biologi- och geografilärare Heikkinen någon som man med fog kunde kalla ett original. Och det här i positiv bemärkelse, jag minns honom med värme.

Han var dock ingen vän av grundskolan. Det mesta var bättre förr. Han tyckte att grundskolan var för lika för alla, vi var ”grundskolemaskiner” som han kallade oss.

Men det här har också varit det bästa med vår skola. Jämlikheten, en jämngod likadan skola för alla. En skola som ger jämna färdigheter åt de flesta och på basen av vilka man sedan kan, om inte välja och vraka, så åtminstone på rätt lika grunder söka in till en utbildning efter andra stadiet.

Men bit för bit naggas jämlikheten i kanterna. Man specialiserar sig lite tidigare. Man väljer linjer, funderar på vad man vill skriva i studentexamen och framförallt vad man kanske vill studera i ett senare skede.

Plötsligt är vi i en situation där alla inte har samma förutsättningar att söka in till en högskola efter student- eller yrkesexamen utan kanske hämmas av ett beslut de i tiderna fattade som 15-åring.

När vi dessutom kombinerar ett tidigt val av inriktning med de så kallade förstagångskvoterna som infördes ett halvt decennium sedan har vi plötsligt smugit in en mekanism i vår grundskola som är främmande för hela skolans grundprincip.

Man tvingas fatta avgörande val i ett tidigt skede eftersom speciellt studentskrivningarnas betydelse har ökat märkbart. Inträde i högskolan hänger på de val man gjort i slutet av 9:an och det gäller dessutom att välja rätt, eftersom förstagångskvoten dessutom gör att byte av bana i ett senare skede är svårt.

Om det är nånting vi lärt oss av det föränderliga arbetslivet de senaste åren, är det att ingen av oss kan förlita oss på att den bana vi väljer som ung bär livet ut. Världen förändras i en snabb takt och många arbetsuppgifter som finns idag är med säkerhet försvunna imorgon.

Då ska skolan bygga på att lära ut en bred kompetens och en förmåga till flexibilitet, självkännedom och förmåga att lära sig. Den nya läroplanen betonar just dessa saker.

Men om vi samtidigt glömmer att barn är barn och att det tar tid att hitta sig själv, och om vi samtidigt tvingar ungdomar att forcera fram beslut i ett alltför tidigt skede både syr och sprättar vi samtidigt.

Om olika studieinriktningar kräver speciella kompetenser – vilket de säkert gör – är det bättre att testa dem med inträdesprov. Tvinga inte barn att välja för tidigt. Överbetona inte studentexamen och de val man gör där och slopa för allt i världen det misslyckade försöket med förstagångskvoterna. För oss lite närmare den jämlika skola som min lärare Heikkinen fasade för, men som trots allt fungerat rätt bra.

 

Kolumni lehdessä Läraren (maaliskuu 2021)

Puhe eduskunnan keskustelussa pidennetystä oppivelvollisuudesta 8.12.2020

/0 Comments/in , , /by

Arvoisa puhemies,

Me tiedämme muutaman asian. Me tiedämme, että työllisyysedellytykset ovat huomattavan paljon isommat niillä nuorilla, jotka ovat suorittaneet myös toisen asteen.

Me tiedämme, että emme halua kenenkään jäävän ainoastaan peruskoulun varaan.

Ja koska me tiedämme tämän, niin on vain luonnollista, että oppivelvollisuus ulotetaan koskemaan kaikkia täysikäisyyteen asti.

Tämä on silkkaa logiikkaa.

Mikään ei sano, että nykyinen raja olisi optimaalinen. Se on keinotekoinen, ihan kuten monet muutkin rajat.

Ei 16 vuotta ole sen parempi raja kuin 12, 10 tai 7.

18 sen sijaan on perusteltu. Se on täysi-ikäisyyden raja. Se on raja, joka mahdollistaa minimivaatimuksen täyttymisen, sen, mitä me haluamme meidän nuoriltamme.

Loogista on toki se, että tätä uudistusta vastustetaan opposition toimesta. Ihan kuten peruskoulua aikoinaan vastustettiin.

Kokoomus toteaa, että pitäisi tukea, ei pakottaa.

Pitäisi vain pyytää käymään koulua. Ei velvoittaa.

Tämä on erikoinen ajatus maassa, jossa oppivelvollisuus kuitenkin varsin pitkään on ollut käytössä. Pitää myös vaatia. Pitää myös velvoittaa.

Sekin on totta, että valtiontalous on nollasummapeliä. Satsaus yhteen paikkaan on pois jostain muualta.

Siksi huoli siitä, että tämä uudistus johtaisi leikkauksiin muualla koulutoimessa on perusteltu. On hyvä, että varmistetaan, että rahoitus riittää.

Ongelmat muualla eivät nimittäin poistu pelkästään sillä, että oppivelvollisuudesta säädetään. Meillä on vielä pula koulupsykologeista. Meillä on vielä pula opinto-ohjaajista. Ja vaikka koulunkäynnin horisontin siirtäminen 9. luokan päättymisestä pidemmälle 18 vuoden ikään itsessään saa aikaan positiivisen muutoksen, niin on selvää, että tämä uudistus ei tarkoita sitä, että muut ongelmat poistuisivat.

Och, ärade talman, i den här reformen är det viktigt att säkerställa att det stöd som behövs är tillgängligt för båda våra språkgrupper. Idag är det inte så.

Siksi on hyvä, että nyt tehdään panostuksia myös muualla järjestelmän sisällä.

Tämän uudistuksen kohdalla on kritisoitu rahan käyttöä.

Siksi on hyvä kerrata mihin rahaa käytetään. Ketkä tästä hyötyvät.

Kun oppimateriaaleista ja koulumatkoista tulee perheelle maksuttomia lapsiperheet voittavat. He saavat enemmän rahaa käyttöönsä. Heidän arkensa helpottuu.

Tätä ei voi suoraan verrata veronkevennykseen. Ja voi todeta, että kaikki rahanmeno lisää painetta veronkorotuksiin. Mutta jos pelkästään katsoo lapsiperheiden tilejä, niin he voittavat tässä. He saavat vastaavan hyödyn kuin veronkevennyksistä sillä erotuksella, että heidän lapsensa osaaminen kasvaa, Suomen kilpailukyky kasvaa, työllisyys paranee ja kestävyysvaje sen myötä supistuu.

Siitä on kysymys.

Arvoisa puhemies,

Opintopolku ulottuu myös toisen asteen jälkeiseen maailmaan.

Silloinkin on muistettava, että tarpeet ovat yksilölliset ja monipuolisuus hyvä asia.

Tänään vaadimme nuorilta jo nuoressa iässä pitkälle ulottuvia päätöksiä opintojensa suhteen. Jo lukion alussa pitää tietää mitä haluaa.

Painotamme ylioppilastodistusta ja otimme vuonna 2016 käyttöön ensikertalaiskiintiöt opiskelupaikkavalinnoissa. Tämä on vienyt ojasta allikkoon.

Koska nuoret tietävät, että ensikertalaisia suositaan he odottavat ja optimoivat. He eivät ota vastaan opiskelupaikkaa, mikäli eivät ole varmoja siitä, että se on lopullinen ja paras valinta. Ensikertalaisuuden etua ei haluta menettää.

Tämä johtaa siihen, että aloitus siirtyy. Ja siihen, että kerran väärin valinneen opiskelijan uranvaihto vaikeutuu. On vaikea nähdä, että tällä olisi positiivinen vaikutus.

Tällä hetkellä vaadimme lukiolaisilta opiskelu- ja urapolkuun vaikuttavia valintoja jo 15–16 vuoden iässä. Tätä putkiajattelua ei ole syytä ulottaa yliopistoon maailmassa, joka tarvitsee yhä monipuolisempia, mielikuvituksellisempia ja empaattisempia osaajia.

Meidän tulee siis nähdä joustavuus, ketteryys ja laaja-alaisuus kannatettavina ominaisuuksina sekä yksilötasolla että instituutioidemme tasolla. Asettamalla kaikki opiskelijat samalla viivalle ja tekemällä opiskelupaikan vaihdosta mahdollisimman helppoa, lyhennämme opiskeluaikoja, pidennämme työuria ja parannamme nuorten hyvinvointia.

Arvoisa puhemies,

Tämä oppivelvollisuuden pidentäminen on hyvä asia. Se on looginen uudistus. Se on aito rakenteellinen uudistus, jolla on pitkälle ulottuvat vaikutukset. Mutta uudistustarve ei, arvoisa puhemies, lopu tähän.

Glöm inte superkrafterna

/0 Comments/in , , , /by

Vi kommer alla ihåg tider då vi tyckt att vi inte passat in. Stunder, då systemet känns som om det vore byggt för någon annan. Det gäller oss föräldrar men framförallt våra barn som inte ännu har den livserfarenhet och via det, det perspektiv som gör det lättare att sätta motgångar i ett sammanhang.

Skolan bygger på en läroplan som berättar vad våra barn borde lära sig. Det är en helhet som ger läraren många möjligheter att justera vägen så att man når målet. Tack vare att vi har en så välutbildad lärarkår fungerar det bra. Vi är hyggligt bra på att se elevers olika läggningar, styrkor och svagheter och sedan hjälpa dem på traven.

Men det funkar trots det inte för alla. För somliga är skolan lätt. För andra kan den vara svår. Ibland övermäktig. Trots att vår skola idag långt bättre ser individen än den gjorde i min barndom och t.ex. bedömningen inte mer är så svartvit som den varit, är det helt klart att vårt system inte ser alla individer. Det kan också leda till att rätt sorts stöd uteblir där det skulle behövas.

I vår familj har vi fem barn. Och fast de alla har samma föräldrar är de alla olika, trots att de alla bott i samma hem och uppfostrats på liknande sätt. De har olika styrkor och olika svagheter. Alla har de också i vissa stunder upplevt att de inte passar in.

Lättast är det ju att klara livet om man kan allt. Men det är få förunnat. Få av oss är Stålmän. Men de flesta av oss har en superkraft – någonting som vi är riktigt bra på.

Och vi känner alla igen känslan av trygghet vi har när vi gör det vi kan. När vår styrka ses och noteras. Kanske någon är speciellt bra på att tälja barkbåtar. Kanske en annan är duktig på att spela munspel. Kanske något barn kan skriva roliga limerickar eller, som killen på bilden, är duktig på att hitta lite udda praktiska lösningar på vardagliga problem.

De här superkrafterna borde vi bli bättre på att lyfta fram. När det är svårt i skolan kan superkraften vara den fasta punkt som ger barnet kraft att ta spjärn och övervinna en svår situation eller motgång.

V har en skola som vill se helheter och lär barnen att skapa dem. De stora linjerna har en betydelse. Men om vi bara bygger skolan utgående från stora mål och strukturer så finns det en risk för att vi förlorar individen. Därför måste utbildningspolitik alltid ha de båda ytterligheterna i sinnet: Den stora bilden och de individuella behoven. Och inte bara det som är lätt att mäta, utan också de gömda superkrafterna som lätt glöms bort. Det kan hjälpa barn som ibland kan tycka att de är på fel plats att känna att de sitter just rätt.

 

Kolumn för Povoon Vanhempainyhdistys, november 2020

Slopa studieplatskvoterna för förstagångssökande

/0 Comments/in , , , /by

Vi borde arbete längre. Vi borde börja våra arbetskarriärer tidigare och gå senare i pension. Det leder till att vi borde börja studera tidigare så att vi tidigare kommer ut i arbetslivet. Det här är logiskt. Jag håller med om målen. Men metoderna vi använder för att försöka uppnå detta lämnar en hel del att önska. 

Som bäst inleder tiotusentals unga sin studiekarriär i högskolor och yrkeshögskolor. Samtidigt väljer många att hålla ett mellanår. Varför?

År 2016 tog vi i bruk en mekanism som betyder att en del av studieplatserna reserveras för förstagångssökanden – för dem, som inte har en studieplats. Vi vill på så sätt få ungdomar att börja studera tidigare och undvika det, att samma person har flera studieplatser. 

Vi har inte ännu undersökningar på vad reformen lett till, men det finns tecken som tyder på att den till alla delar inte utfallit väl. 

Till en del handlar det om psykologi: Eftersom ungdomarna vet att förstagångssökanden favoriseras vågar de inte ta emot en studieplats om de inte är fullständigt säkra på att den är just vad de vill ha. Man vill inte förlora förstagångsfördelen eftersom konkurrensen om studieplatser är hård. Varje förlorad poäng kan ha stor betydelse. 

Man tar alltså ett mellanår. Man tar ett mellanår till. Man tar emot snuttjobb och skjuter studiestarten på framtiden. I stället för att inleda studier man kanske kunde intressera sig för väljer man att vänta på det man uppfattar som sin drömstudieplats Det är svårt att tänka sig att ett system som leder till en maximal trygghetsoptimering kan vara ändamålsenlig.

Samtidigt som vårt system idag rent konkret straffar den som redan har studier i bagaget förändras världen runtomkring oss. Det krävs mångsidighet, flexibilitet och bred kompetens. Framtidens karriärer är med stor sannolikhet något helt annat än de vi blivit vana vid. Allt arbete kräver ett ständigt lärande och en mångsidig förståelse av den värld vi lever i. Det här är saker som främjas av att man har en mångsidig studiebakgrund. 

Det gagnar vårt samhälle att unga får en studieplats via en transparent, jämlik process – på lika villkor. Om man märker att man valt fel ska det vara så lätt som möjligt att byta inriktning. Vi borde göra spelplanen öppen och neutral, och inte rigid och ojämlik bara för att rätta till en olägenhet som en liten minoritet idag förorsakar. Och visst: Man kan fråga sig om det verkligen är ett problem att en liten minoritet avlägger flera examina. 

Idag kräver vi att 15-16 år gamla gymnasieelever skall kunna fatt beslut som som har avgörande betydelse för deras framtid. Det här tunneltänket skall vi inte låta fortsätta in i högskolevärlden i en värld som behöver mångsidiga, kreativa och empatiska individer. 

Idag begränsar vi studiestödet till ca fem år. Det är i sig ett incitament för att studera snabbt. Vi behöver inte ytterligare mekanismer som medför mera problem än de gör nytta. 

Flexibilitet och mångsidighet är goda egenskaper både när det gäller individer och institutioner. Genom att låta alla ungdomar tävla på en neutral spelplan och genom att i stället fokusera på att göra byte av studieninriktning så lätt som möjligt kan vi förkorta studietiderna, förlänga arbetskarriärerna och förbättra de ungas välmående. Det är dags att slopa det misslyckade försöket med kvoter för förstagångssökanden. 

 

(Insändare i HBL 29.8.2020)

Adlercreutz nöjd med extra budgetpott: pengar för Ung Företagsamhet och kurser i svenska för vårdpersonal

/0 Comments/in , , , , /by

Svenska riksdagsgruppens ordförande Anders Adlercreutz, som är medlem i finansutskottet, har deltagit i huvudförhandlingarna av fördelningen av regeringens extra budgetpott, de sk. julklappspengarna som finansutskottet beslutar om.

– Vi förhandlade i en positiv anda och jag är väldigt nöjd med slutresultatet, säger Adlercreutz.

Från potten delas 250 000 euro till Ung Företagsamhet för företagarfostran i skolor.

– Ung företagsamhet är ett fint program som på kort tid lyckats aktivera en stor del av våra äldre skolelever i företagande. Det har skapats hundratals olika projekt genom programmet och satsningen i Ung Företagsamhet är ett steg vidare för att programmet ska kunna utvidga sin verksamhet att omfatta ännu fler kommuner, säger Adlercreutz.

För att stöda exporten av finska företag höjs anslaget till Finsk-svenska handelskammaren och till andelslaget Viexpo märkbart.

– När vi har stora satsningar på forskning och utveckling är det viktigt att vi också gör satsningar i internationaliseringstjänster, säger Adlercreutz.

Ytterligare resurser riktas även till kvinnoorganisationer, för förebyggande arbete mot våld i familjen och för att förbättra hemvårdarnas kunskaper i svenska.

– I synnerhet i huvudstadsregionen är det uppenbart att bristande språkkunskaper inom hemvården är ett problem och därför är det fint att vi i budgeten har möjlighet att göra extra satsningar för att åtgärda problemet, säger Adlercreutz.

Den extra budgetpotten är en del av kompletteringarna till budgetpropositionen för 2020. Riksdagsbehandlingen av budgetpropositionen för 2020 slutförs vecka 51.

Adlercreutz tyytyväinen budjetin lisäpottiin: määrärahoja Nuori Yrittäjyys-ohjelmalle ja lukutaidon parantamiseksi

/0 Comments/in , , , , , /by

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz, valtiovarainvaliokunnan jäsen, on ollut mukana neuvottelemassa hallituksen budjetin lisäpotin jakamisesta.

– Neuvottelut sujuivat positiivisessa hengessä ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, sanoo Adlercreutz.

Lisäpotista jaetaan 250 000 euroa Nuori Yrittäjyys-ohjelmalle yrittäjyystaitojen tukemiseksi.

– Nuori Yrittäjyys on hieno ohjelma, joka on pienessä ajassa onnistunut aktivoimaan ison osan vanhemmista koululaisista yrittäjyyden pariin. Ohjelman kautta on luotu satoja projekteja ja panostus Nuori Yrittäjyys-ohjelmaan on askel eteenpäin ohjelman levittämiseksi useampaan kuntaan ja kouluun, sanoo Adlercreutz.

Kotimaisen viennin tukemiseksi Suomalais-ruotsalainen kauppakamari ja osuuskunta Viexpo saa myös merkittävän korotuksen määrärahoihinsa.

– Kun meillä on näin suuria investointeja tutkimukseen ja kehitykseen on erittäin tärkeää, että panostamme myös kansainvälistymispalveluihin, sanoo Adlercreutz.

Lisäresursseja kohdistetaan myös naisjärjestöille, perheväkivallan ehkäisytyöhön, useaan tiehankkeeseen ja nk. lukutaitoa edistäviin tarkoituksiin, kuten kansallisen lukutaitostrategian kehittämiseksi.

– Lastemme lukutaito on heikkenemässä ja erityisesti ja nuoret lukevat yhä vähemmän. Kirjojen lukemisen kynnystä on madallettava, joten hankkeen tukeminen on omiaan tavoitteen saavuttamiseksi, sanoo Adlercreutz.

Hallituksen budjetin lisäpotti on osa tarkentavaa talousarvioesitystä 2020. Vuoden 2020 talousarvioesityksen käsittely eduskunnassa valmistuu viikolla 51.

Lär ut sådant som maskiner inte kan göra

/0 Comments/in , , , /by

De som började sin gymnasiebana i augusti förväntas redan veta var de vill studera. Ämnesvalen i gymnasiet styr studentexamen, och studentexamen öppnar i sin tur dörrarna till högskolorna.

Skall en 15-åring som inleder sin gymnasiebana verkligen redan välja bort möjliga studieplatser? Ett barn skall inte i ett för tidigt skede vara tvungen att fatta beslut som kan få långtgående följder.

För vad vet vi om framtidens utmaningar? Det är klart att vi behöver en högt utbildad befolkning – men vad är det utbildningen egentligen skall ge oss?

Undervisningsminister Li Andersson väckte i somras diskussion kring den vikt matematiken har i vår utbildning. Det är en viktig diskussion. Vi kan med goda skäl förvänta oss att vårt arbetsliv i framtiden kommer att se annorlunda ut än det gör idag. Datorer och informationsteknik har redan gjort en mängd yrken överflödiga. Ibruktagandet av lösningar som baserar sig på artificiell intelligens kommer möjligtvis att ha en ännu större inverkan. Min studiehandledare i grundskolan hade knappast en aning om att vi redan några årtionden senare skulle hitta yrken som vertikalodlare, serviceformgivare eller etikutvecklare.

Jack Ma, grundaren av Ali Baba, en gigantisk kinesisk nätbutik, sade nyligen så här på World Economic Forum: ”Everything we teach should be different from machines. If we do not change the way we teach, 30 years from now we will be in trouble”. Vi borde lära ut sådant som maskiner inte kan göra. Vi måste se behovet av förändring nu.

Det är självklart att matematik stärker den logiska slutledningsförmågan och att studier i olika naturvetenskaper kräver en skapande förmåga. Men det är också klart, att vi i dagens skola inte tillräckligt värdesätter ämnen som utvecklar emotionell intelligens och sociala färdigheter. Sådana ämnen är tex bildkonst, teknisk slöjd och textilslöjd, gymnastik och musik.

När vi delar ut studieplatser tar vi inte dessas ämnen i beaktande trots att de i högsta grad är relevanta med tanke på de färdigheter framtidens arbetsliv kräver av oss. De 15-åringar som nästa vår söker in till ett gymnasium drar ingen nytta av att de i dessa ämnen visat prov på kreativitet, laganda, entusiasm eller ihärdighet. Eller kanske skapat något nytt och enastående.

Det är svårt att objektivt poängsätta prestationer i dessa ämnen. Men jag efterlyser trots det en diskussion om deras roll i undervisningen. Jag påstår att det inte är ändamålsenligt att blint stirra på medeltalet i läsämnen när vi borde främja färdigheter som skiljer oss från maskinerna.

Styrkan i vår skola har varit den, att den ser lekens betydelse och värdesätter allmänbildning. Jag hoppas att vi i framtiden i ännu högre grad poängterar kreativitet och lärande genom lek, utan onödiga stressmoment. Detta behöver inte exkludera en sund tävlan och ambition, element som också har en betydelse i den process som leder in barn i vuxenlivet.

Adlercreutz: Lukioon pyrkiminen lukuaineiden keskiarvon pohjalta vanhanaikaista

/1 Comment/in , , /by

”Everything we teach should be different from machines. If we do not change the way we teach, 30 years from now we will be in trouble”.

Viikon päästä lukion aloittavan nuoren odotetaan tietävän, mihin hän aikoo tulevaisuudessa pyrkiä opiskelemaan. Lukion ainevalinnat ohjaavat ylioppilaskirjoituksia ja ylioppilastodistus taas avaa ovet yliopistoihin – joko helpommin tai vaivalloisemmin riippuen siitä, miltä kokelaan todistus näyttää ja mistä aineista se muodostuu. Nämä ovat ovia, jotka avataan tai suljetaan yhä nuorempina.

Jos ylioppilaaksi valmistuttuaan erehtyy avaamaan väärän oven, niin uran vaihtoa on vaikeutettu ottamalla käyttöön ensisijaisuusjärjestelmä, joka tarkoittaa sitä, että ensimmäinen opiskelupaikka irtoaa seuraavaa helpommin. Huomaan kysyväni itseltäni Hem och Skola -järjestön puheenjohtajana ja viiden lapsen isänä, onko tämä menettely kohtuullinen. Voimmeko vaatia, että 18-vuotias tietää heti ylioppilaaksi kirjoitettuaan, mitä haluaa opiskella? Tai mikä vielä kriittisempää: pitäisikö 15-vuotias lukioon pyrkivän tietää tämä? Ja lisäksi: Emmekö enää usko yleissivistykseen ja poikkitieteelliseen osaamiseen vaikeuttaessamme useamman alan opiskelua?

Mitä me tiedämme tulevaisuuden haasteista? Lienee selvää, että korkea koulutustaso tulee ratkaisemaan menestymisemme niin yksilötasolla kuin valtion tasolla myös tulevaisuudessa. Mutta mitä koulutukselta oikeasti kaivataan?

Opetusministeri Li Andersson herätti hiljattain keskustelua matematiikan painoarvosta ylioppilastutkinnossa ja yliopistojen sisäänpääsyvaatimuksissa. Keskustelu on olennainen ja ajankohtainen monestakin syystä. Voimme hyvällä syyllä olettaa, että tekoäly mullistaa työn sisällön ja sen tekemisen tavat tulevaisuudessa; ihan kuten tietotekniikan käyttö teki 80-luvulla. Tuolloin meitä ohjanneiden opinnonohjaajien olisi ollut mahdotonta aavistaa, että työpaikat täyttyisivät jo lähitulevaisuudessa tekoälyn etiikan tutkijoista, tunnekouluttajista, palvelumuotoilijoista tai henkilöstötuottavuuden asiantuntijoista.

Ali Baban perustaja Jack Ma totesi hiljattain World Economic Forumissa, että ”Everything we teach should be different from machines. If we do not change the way we teach, 30 years from now we will be in trouble”. Toisin sanoen, meidän tulisi opettaa sitä, mikä erottaa meitä koneista. Ja meidän tulisi nähdä muutoksen tarve nyt.

On itsestään selvää, että esimerkiksi matematiikka kehittää loogista ajattelukykyä ja että luonnontieteiden opiskeluun sisältyy paljon luovuutta edellyttäviä elementtejä. Samalla on kuitenkin todettava, että kouluissamme aliarvostetaan tällä hetkellä aineita, jotka kehittävät myös merkittävällä tavalla tunneälyä, elämänhallintaa ja sosiaalisia taitoja. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi kuvataide, kotitalous, käsityöt, liikunta ja musiikki.

Opiskelupaikkoja jaettaessa näissä edellä mainituissa aineissa suoriutumista ei huomioida, vaikka ne kehittävät merkittävällä tavalla tulevaisuudessa vaadittavia taitoja, kuten juuri elämänhallintaa, itsensä ilmaisua, tunneälyä ja moniaistillista tulkintaa. Ne 15-vuotiaat, jotka keväällä hakivat lukioihin eivät siis hyötyneet millään tavalla siitä, että he olivat osoittaneet näissä aineissa innostusta, luovuutta, tiimihenkeä tai sitkeyttä. Tai mahdollisesti luoneet jopa jotakin aivan uutta.

Tiedostaen sen, että näissä aineissa yhteismitallinen menestymisen arviointi on muita aineita vaikeampaa, haluaisin herättää laajemmin keskustelua niiden roolista tulevaisuuteen valmentavina aineina – sekä opetuksen määristä päätettäessä että näiden aineiden huomioimisesta opiskelemaan pyrittäessä. Väitän siis, että lukuaineiden keskiarvosta puhuminen saattaa olla vanhanaikaista maailmassa, jossa tavoitteena on nimenomaan edistää taitoja, jotka erottavat meidät koneista.

Aivan keskustelun ytimessä tulisi olla myös huoli siitä, ettei kehittyvän lapsen ja nuoren pitäisi joutua tekemään loppuelämää ohjaavia päätöksiä liian aikaisin. Suomalaisen koulun vahvuus on jo pitkään ollut leikin merkityksen tunnustaminen oppimisessa sekä yleissivistyksen arvostus. Toivoisin, että suomalainen koululaitos tekisi jatkossakin kansainvälisesti uraauurtavaa työtä siinä, että lapset saisivat kasvaa luoviksi ja muut huomioiviksi aikuisiksi leikkimällä oppien ja turhista paineista vapaina. Tämä ei sulje pois tervettä kilpailuhenkisyyttä ja kunnianhimoa, jolla niilläkin on rooli aikuiseksi kasvamisessa.

 

Harry Lunabba : Pojat, joita ei oteta vakavasti

/0 Comments/in , , , /by

Minulla on tapana aloittaa nuorten kanssa tekemäni haastattelut keskustelemalla ensin tutkimuseettisistä kysymyksistä. Näin varmistun siitä, että nuoret ymmärtävät, että tutkimushaastatteluun osallistuminen on aina vapaaehtoista. Niin tein myös haastatellessani Peetua ja Santtua, kahta 14-vuotiasta poikaa, jotka kohtasin eräässä yläkoulussa kerätessäni aineistoa väitöskirjatutkimustani varten. Kun olimme keskustelleet tutkimusetiikasta, esitin pojille kysymyksen: osallistuivatko he haastatteluun vapaaehtoisesti? Peetu vastasi myönteisesti, kuten olettaa saattaa. Santtu puolestaan antoi yllättäen kielteisen vastauksen, johon hän vielä lisäsi, että olin pakottanut heidät osallistumaan!

Olen kirjoittanut tutkimusartikkelin, jossa tarkastelen yksityiskohtaisemmin, miten tulkitsin Santun ja Peetun vastauksia. Artikkelini loppupäätelmä oli, että Santun vastaus ”sinä pakotit meidät” oli vitsiksi tarkoitettu. Analyysini ei rajoittunut ainoastaan haastattelun alkuvaiheen tarkasteluun, vaan pohdin myös, miten haastattelu ja kohtaamisemme ilmapiiri kehittyi keskustelumme edetessä.

Santtu perui haastattelun aikana väitteensä haastatteluun pakottamisesta, mutta päätelmäni kannalta vielä keskeisempi havainto oli, miten keskusteluamme ympäröinyt tunneilmapiiri muuttui haastattelun edetessä. Keskustellessani murrosikäisten poikien kanssa yläkoulussa oli melko tavallista, että haastattelun aluksi pojat vitsailivat pitkään ja kysymyksilleni naureskeltiin. Mutta lähes joka kerran haastattelu saavutti myös toisenlaisen vaiheen, missä vakavoiduttiin jonkin asian äärelle. Poikien puhe muuttui pehmeämmäksi ja hitaammaksi. He kuuntelivat tarkemmin ja tunnelma vakavoitui.

Tässä vaiheessa pystyin myös esittämään haastateltavilleni tutkimukseni keskeisimpiä kysymyksiä: Minkälaiseksi pojat kokevat väitetyn poikakriisin? Miten he kokevat tulevansa kohdatuiksi koulussa? Ja kenen aikuisen puoleen pojat kääntyvät, jos he kohtaavat vaikeuksia? Tässä vaiheessa sain myös Santulta myönteistä palautetta siitä, että noin neljän kuukauden kenttätyön aikana olin osoittanut ymmärtäväni, mikä on huumoria ja mikä ei.

Peetun ja Santun sekä lukemattomien muiden poikien kanssa käymieni keskustelujen myötä olen alkanut epäillä, että pojat saavat aivan liian harvoin tilaisuuden vakavaan keskusteluun aikuisen kanssa.

Moni haastattelemani poika kertoi, että keskustelut kanssani olivat olleet aika ainutlaatuisia; se, että tiedustelin heidän mielipidettään merkittäviin asioihin ja odotin heiltä kunnon vastauksia, oli jotakin, mitä he eivät yleensä arjessaan kokeneet.

Tutkijat Stephen Frosh, Ann Phoenix ja Rob Pattman ovat tehneet samansuuntaisia havaintoja. Kirjassaan Young Masculinities he kuvaavat, miten opettajat ja muut aikuiset varoittivat tutkijoita siitä, etteivät pojat kykenisi pitkiin tutkimushaastatteluihin. Tutkimuksen tulokset todistivat kuitenkin muuta: pojat viihtyivät haastattelutilanteissa hyvin. Haastatteluissa kävi myös ilmi, että pojilla oli ollut harvoin tilaisuus syvälliseen ja vakavaan keskusteluun aikuisten kanssa.

Ehkä vakavat keskustelut ovat juuri sitä, mitä moni poika tarvitsisi ja mistä moni poika hyötyisi. Kriittisessä poikatutkimuksessa mainitaan usein ”pojat ovat poikia” -asetelma, jolla viitataan aikuisten tapaan ohittaa poikien kohtaamat haasteet luonnollisina ja ohimenevinä, pojille tyypillisenä ilmiönä. Jonakin, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Vaikka Pisa-tutkimukset osoittavat kerran toisensa jälkeen, että kouluissamme on paljon poikia, joiden koulukäynti ei oikein suju, hyvinvointiyhteiskuntamme ei ole vakavissaan puuttunut poikien koulukäyntihaasteisiin ja hiljentynyt pohtimaan, miten poikien ilmeisiä kouluhaasteita tulisi kohdata!

Vakavat keskustelut eivät ehkä auta poikien kaikkiin haasteisiin, mutta niiden avulla voitaisiin ehkä muuttaa ”pojat on poikia” -asetelmaa. Pojat eivät ole vain poikia, vaan haavoittuvia yksilöitä, joilla on joskus vakaviakin huolia, joihin pitäisi suhtautua asian vaatimalla vakavuudella.

Poikien kohtaaminen voi olla haastavaa, eivätkä vakavat keskustelut synny itsestään. Tie tällaiseen keskusteluun voi olla kivinen, kuoppainen ja vaikea. Mutta poikien sielunmaiseman vakava ja syvällinen tarkastelu on mahdollista. Siellä ääni on pehmeämpi, puhe on hitaampaa ja kuuntelu intensiivisempää. Siellä voidaan myös löytää keinoja poikien auttamiseksi.

xx§