Pojista, koulusta ja tasa-arvosta.

Tämän päivän Helsingin Sanomien artikkeli ”Kouluihin on luotu järjestelmä, jossa pojat näyttäytyvät epäonnistujina” osuu samaan ajan hetkeen, jossa Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen uutisoidaan ratkenneen nuorten miesten pahaa oloa parhaiten tulkinneen ehdokkaan hyväksi. 

Tasa-arvoliikkeen toinen aalto (ensimmäisen voi ajatella ajoittuvan 1800-luvun loppupuolelle) 1960–1980-luvuilla puolusti aiheellisesti naisten oikeuksia perheessä, seksuaalisuudessa ja työelämässä. Tasa-arvossa otettiinkin noilla elämän osa-alueilla edistysaskeleita seuraavina vuosikymmeninä. 

Samaa aikaan maailma on muuttunut monella tapaa: Elämme keskellä suurta teknologista murrosta ja maailmanlaajuista globalisaatiota. Nämä muutokset ovat vaikuttaneet meidän kaikkien elämään, mutta ehkä eniten ns. perinteisiin miesrooleihin ja miesvaltaisiin ammatteihin ja työtilaisuuksiin. Nämä muutokset näkyvät nyt reaktioina niin politiikassa kuin yhteiskunnassa laajemminkin  Myös koulussa, tulevaisuustehtaassa, näkyy uusi eroja sukupuolten välillä. 

Suomalainen koulu ei ole tästä poikkeus. Tarkastellessamme PISA-tuloksia, näemme merkittävän sukupuolivinoutuman: Tytöt eivät pärjää juuri aikaisempaa huonommin. Poikien oppimistulokset ovat sen sijaan laskeneet huomattavasti. Samaan aikaan pojat voivat henkisesti tyttöjä paremmin.

Jokin koulussamme aiheuttaa aikaisempaa enemmän tyttöjen ja poikien eriytymistä niin koulukokemuksessa kuin itse koulussa pärjäämisessä.

Tarvitsemme kouluun tasa-arvoliikkeen, joka kykenee tarkastelemaan oppilaita monipuolisesti. Ei pelkästään sukupuolen kautta, vaan, kuten jutussa mainitaan, monen eri näkökulman kautta. 

Me olemme kaikki erilaisia väistämättä erilaisten taustojemme ja kokemustemme johdosta. Tarvitsemme tasa-arvotyötä, joka lähtee ihmisten jakamattomasta ihmisarvosta ja näkee erilaisuuden – myös erilaiset sukupuolet – rikkautena. Tällaisen liikkeen ytimessä on halu kuunnella erilaisia näkökulmia ja halu hyödyntää jokaisen ihmisen vahvuuksia yhteiskuntaa rakennettaessa.

Juuri tällaisesta sukupuoliajattelusta vapaasta ja erilaisten tarpeiden näkemiseen ja erilaisuuden arvostamiseen perustuvasta tasa-arvosta toivoisin suomalaisen koulujärjestelmän tulevan tunnetuksi.

Helsingin Sanomien artikkeliin on haastateltu poikien sielunelämää ja koulukokemuksia pitkään tutkinutta ja tutkijana arvostamaani Harry Lunabbaa. Muistan hänen korostaneen viitisen vuotta sitten hänen kanssani jutellessani, ettei pojille tarjoudu riittävästi tilaisuuksia syvälliseen kanssakäymiseen aikuisten kanssa. Voisi kuvitella, ettei tilanne ole ainakaan parantunut älykännyköiden käytön entisestään lisäännyttyä.

Kun kohtaamattomuuteen vielä lisää tutkimuksissa nousseen huolen siitä, että algoritmit kohdentavat sisältöjä voimakkaaasti käyttäjän ilmoitetun sukupuolen mukaan on selvää, että kehityksessä piilee eriytymisen ja segregaation vaara.

Jokainen lapsi ja jokainen nuori kaipaa kohdatuksi tulemista. Kasvattajien on ammattinsa puolesta ymmärrettävä kunkin lapsen ja nuoren kehitysvaihetta. 

Lääketieteellisesti tosiasia on, että pojat kehittyvät tyttöjä myöhemmin. Tämä ei ole puute, vaan tosiasia, joka on yksinkertaisesti vain huomioitava opetuksessa. Kuten Lunabba toteaa: ”…yläasteella itseohjautuvuus voi olla monelle pojalle hankalaa, eli he hyötyisivät aikuislähtöisemmästä opetuksesta.”

Perinteisesti on ehkä ajateltu, että poikien kanssa yhteyttä haetaan puuhastelemalla ja tyttöjen kanssa juttelemalla. Itse ajattelen, että kaikki lapset ja nuoret ansaitsevat molempia. 

Koulun tärkeä tehtävä on opettaa lapsia ja nuoria kohtaamaan muut empaattisesti. Tämä edellyttää jatkuvia empaattisia kohtaamisia heidän kanssaan. Esimerkillä johtamista.

Meillä aikuisilla on vastuu uuden ajan tasa-arvon edistämisestä. Sellaisen tasa-arvon, jossa jokainen kokee olevansa arvostettu ja kuultu sukupuolestaan riippumatta.

Neljän pojan ja yhden tytön isänä ja opetusministerinä toivon, että suomalainen koulu onnistuu tasa-arvotyössä ottamaan tasapuolisesti huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet. 

Opettajien koulutus on Suomessa korkeatasoista ja uskon, että pääsemme kouluissa pitkälle pitämällä asiaa aktiivisesti esillä.