Adlercreutz: Korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöstä tulee luopua

Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat ohi. Viime viikolla kymmenet tuhannet nuoret jättivät sisään opiskelupaikkahakemuksensa. Useimmat heistä tulevat saamaan paikan, mutta monet eivät ota sitä vastaan, kiitos ensikertalaiskiintiöiden. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz haluaa, että kiintiöistä luovutaan.

– Vuodesta 2016 lähtien valtaosa opiskelupaikoista on varattu heille, joilla ei entuudestaan ole opiskelupaikkaa. Jo nyt on viitteitä siitä, ettei uudistuksella ole ollut toivottua vaikutusta. Tarkoitus oli varmistaa, etteivät samat nuoret ottaisi vastaan useampaa opiskelupaikkaa muiden halukkaiden kustannuksella. Nyt tämä on kuitenkin johtanut siihen, ettei opiskelupaikkaa vastaanoteta ollenkaan, mikäli ei olla täysin varmoja siitä, että kyseinen paikka vastaa juuri sitä, mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Tämä on ongelmallista, Adlercreutz sanoo.

– Sen sijaan, että ryhdytään opiskelemaan, siirretään opintojen aloitusta eteenpäin. Nuoret valitsevat välivuoden, jotta eivät menettäisi arvokasta asemaansa ensikertalaisina, joita suositaan opiskelijavalinnassa, Adlercreutz toteaa.

Suomen Pankin arvion mukaan Suomen kestävyysvaje on lähes 4 neljä prosenttia bruttokansantuotteesta. Kestävyysvajeen pienentämiseksi työuria tulisi pidentää. Tämä saavutetaan esimerkiksi sillä, että työelämään siirrytään aikaisemmin.

– Tämä uudistus toimii tätä tavoitetta vastaan. Usein opiskelun aloitus viivästyy. Sen sijaan että vaadimme nuorilta jo toisella asteella päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja ulotamme putkiajattelun korkeakoulun opiskeluvalintoihin, tulisi meidän tehdä opintopolkujen korjaamisesta mahdollisimman helppoa. Monipuolinen osaaminen on vahvuus, ei ongelma, sanoo Adlercreutz.

– Kaikki opiskelijat tulisi asettaa samalle viivalle opiskelijavalinnassa. On aika luopua korkeakoulujen ensikertalaiskiintiöistä, Adlercreutz päättää.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *