Adlercreutz: Yritykset kärsivät THL:n tulkinnanvaraisista testausohjeistuksista

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz kehottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) selkeyttämään ohjeistustaan koskien koronavirustestausta. Tällä hetkellä ohjeistusta tulkitaan eri tavoin eri yksityisten terveysyhtiöiden paikallisissa yksiköissä.

– Minuun otti yhteyttä eräs yritys, jonka avaintyöntekijän puolisolla on koronavirukseen viittavia oireita, ja täten myös työntekijä on varmuuden vuoksi karanteenissa. Yritys haluaisi testauttaa puolison, mutta yksityisen terveysyhtiön mukaan testaaminen ei onnistu THL:n ohjeiden takia. Työntekijän karanteeni siis jatkuu ja yritys kärsii tilanteesta, vaikka ei ole varmuutta siitä, että karanteeni on aiheellinen. Ongelma näyttää olevan yleinen. Eihän sen näin pitäisi olla, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz kummastelee vaikeutta päästä testeihin, sillä viime päivien aikana on uutisoitu laajasti yksityisten terveysyhtiöiden hyvästä testauskapasiteetista. Yritykset vahvistavat tämän.

– Testaamattomuudella on selkeä vaikutus kansantalouteen – tässäkin tilanteessa yritys on ilman avaintyöntekijäänsä määrittelemättömän ajan, varmuuden vuoksi. Jos puolison testitulos on positiivinen, hän jatkaisi ilman muuta karanteenia. Jos testitulos puolestaan on negatiivinen, työntekijä pääsee jatkamaan työskentelyä ja yrityksen toiminta voi jatkua normaalisti.

– Testausohje ei saa olla tulkinnanvarainen siten, että joillakin alueilla testeihin pääsee, ja toisilla alueilla ei. Ohjeiden tulee myös ottaa huomioon sairausepäilyksen vaikutus muihin perheenjäseniin ja heidän työnantajiinsa. Tällaisia epämääräisiä rajoituksia ei saa olla voimassa. Pyydän THL:ää korjaamaan ohjeistuksen.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *