Länsimetro – ei vielä kuten Strömsössä

Länsi-metroa ei rakennettu Strömsö’hön, vaan tänne Uudellemaalle, missä meillä ihmisillä on kiire tehdä muutakin kuin leipoa tiikerikakkuja ja nikkaroida ajankulukseen linnunpönttöjä. Me uusmaalaiset olemme malttamatonta porukkaa, mutta onko tuo ihme: kilpailu on kovaa ja töihin olisi syytä ilmestyä ajoissa. Siinä eivät tökkivät liiken­neyh­teydet naurata.

Meillä monella on myös muistissa Länsimetron raken­nus­hankkeen hankaluudet ja loputtomalta tuntuvat viivästymiset. Asetelma on valmis: ”Eihän tämän nyt voinut odottaakaan toimivan!”. Suunnit­te­lu­pöy­dällä kaikki näytti vielä ruusuiselta, mutta arjen koittaessa totuus on paljastunut: kaikki ei menekään kuin Strömsössä.

Meillä ihmisillä on taipumus hallita elämäämme rutiineita luomalla. Työmatka jos joku, on turvallinen rutiini.Tai ainakin sen pitäisi voida sitä olla. Rutiinien arvostamisessa ei ole mitään pahaa, usein päinvastoin. Ja kun joku – kuten HSL – sörkkii rutiinejamme, niin on arvattavissa, että siitä ei hyvää seuraa. Nyt olemme pettyneitä ja harmistuneita, sillä tuttu reitti on joko kadonnut tai matka-aika on pidentynyt. Tai se on hankala.

Totuus on, että suurhank­keisiin sisältyy yleensä aina lastentauteja. En ole huolissani siitä, etteikö metro kulkisi tulevai­suu­dessa moitteet­to­masti. Tai etteikö liityn­tä­lii­ken­nettä pysäköin­teineen saataisi sitäkin kohtuullisella aikataululla toimimaan sujuvasti. Se mistä sen sijaan olen huolestunut, on yleinen suhtautuminen joukko­lii­kenteen kehittämiseen. Liian usein pöydällä on joko-tai hankkeita sen sijaan, että valittavana olisi sekä-että vaihtoehto. Itse olen julkisen liikenteen suurkuluttaja ja uskon vahvasti, että meidän pitäisi säilyttää osa suorista bussi-yhteyksistä ja lisätä investointeja raide­lii­ken­teeseen. Rantarata, ELSA-rata ja lentorata ovat kaikki tärkeitä hankkeita. Kuten on Länsimetrokin. Olen vakuuttunut siitä, että myös me kirkko­num­me­laiset tulemme 10 vuoden kuluttua pitämään sitä itses­tään­sel­vyytenä ja hyvin positiivisena asiana.

Tänään yhteydet eivät kuitenkaan vielä toimi. Meidän tulee kuntana aktiivisesti vaatia tiettyjen suorien bussilinjojen palauttamista ja myös Rantaradan yhteyksien parantamista. Minä tulen tekemään työtä tämän asian eteen. Jokainen toimenpide, joka mahdollistaa autojen jättämisen talliin, on hyvä. Suur-Helsinki on suomen urbaanin elämän mekka ja hyvät joukko­lii­ken­neyh­teydet ovat kehittyvän pääkau­pun­ki­seudun – ja Kirkkonummen – elinehto.

Jos joskus, niin nyt olisi syytä äänestää jaloillaan ja käyttää julkista liikennettä enemmän kuin koskaan. Vain kysyntä varmistaa tarjonnan. Valitettavasti elämä on tässä ja nyt ja moni toimii ymmär­ret­tä­västi juuri toisin päin: bussi vaihtuu autoon. Toivon taisteluhenkeä kaikilta kuntalaisilta. Ja myös vähän hyvää tahtoa: olen varma, että saamme rakentavilla keskusteluilla ja vankoilla perusteluilla systeemiä kehitettyä oikeaan suuntaan.

(kolumni Kirkkonummen Sanomissa 14.1.2018)