Minne matka, Venäjä?

Jussi Konttinen kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomissa mutkikkaasta suhteestaan Venäjään. Jaan hänen kokemuksensa. Opiskelin venäjää yläasteella ja lukiossa, vielä yliopistossakin. Kielitaito ei kehittynyt auttavaa paremmaksi, mutta mielenkiinto maahan ja sen kulttuuriin jäi.

Olen käynyt Venäjällä useasti ja jokaisella kerralla vastassa on ollut kiehtova kansanluonne. Sitä sävyttää vahva romanttinen vire, johon liittyy usko kohtaloon sekä yksilön että koko kansakunnan tasolla. Venäläisellä on vahva suhde historiaansa ja mytologinen suhde luontoon. Muistan vieläkin, miten erikoiselta tuntui, kun 17-vuotiaana vietin muutaman viikon kouluvaihdossa Moskovassa. Asuin Hrustsevin aikaisessa kerrostalossa, jossa mikään ei toiminut. Sain syömästäni ruoasta vatsataudin, jonka perheen äiti hoiti poppaskonstein kuntoon – komerossaan hänellä oli kasapäin yrttejä, josta synty parantava liemi. Luonto tarjosi rohdot Neuvostotodellisuudessa, Moskovan esikaupungissa, jossa luonnolla ei ollut muuten juuri mitään sijaa.

Neuvostoaikana ihmisten arkea tuntui värittävän huumori. Tämän päivän Venäjä näyttäytyy kovin erilaisena.

Tunnen toimittajan, joka asui Neuvostoliitossa 1970-luvulla ja kirjoitti maan asioista pitkään senkin jälkeen. Hän oli käynyt hiljattain Moskovassa ja kertoi järkyttyneensä siitä, miten läpitunkeva tämänhetkinen propagandakoneisto on. Neuvostoliiton aikainen sensuuri ei ollut kuulemma mitään tähän päivään verrattuna. Saman voi todeta, kun käy Russia Todayn verkkosivuilla (RT.com). Itse vierailen siellä aika ajoin ymmärtääkseni, miten asioista venäläisessä mediassa raportoidaan. Varsinkin uutisia seuraavat lukijakommentit ovat karmaisevaa luettavaa. Jokin aika sitten ärsyynnyin siinä määrin Ukraina-kirjoittelusta ja muun maailman leimaamisesta fasistiseksi, että kopioin viestiketjuun Wikipedian määritelmän fasisimista. Viesti näkyi ketjussa 5 sekunnin ajan, ennen kuin se häpyi savuna ilmaan ja ruutuun ponnahti ilmoitus ”you are banned”. Kovin on sananvapauden rima Venäjällä matala.

Tällä hetkellä tuntuu, että pakotteista ei hevin luovuta. Krimin palauttaminen lienee Putinille mahdotonta, ja EU:lle tuskin mikään muu kelpaa. Samaan aikaan Venäjältä kantautuu jo viestejä siitä, että pakotteet alkavat purra. Rosneft pyysi muutama päivä sitten 49 miljardin dollarin lainaa valtiolta. Samalla Siluanov totesi, että öljyn 100 dollarin tynnyrihintaan ja pakotteiden poistamiseen perustuvaa budjettia joudutaan tarkistamaan. Jos pakotteet purevat, mutta niiden poistaminen ei tule kysymykseen poliittisen pattitilanteen takia, on syytä olla aidosti huolissaan siitä, mitä Putin keksii seuraavaksi.