Tal i debatten om Statsrådets klimatplan på medellång sikt 13.3.2018

Ilmastopolitiikka on monimutkaista ja politisoitunutta. Osaoptimointi ei ole sille vierasta. Koko rakennelma on monimutkainen: on päästökauppaa, taakanjakosektoria ja LULUCF:ää.

Päästöt ovat kuitenkin yhteiset ja yhden osan osaoptimointi ei auta, jos toinen vuotaa.

Ilmastotoimilla on myös taloudellisia seurauksia. Liikumme alueella, jossa on sekä taloudellisia intressejä että alueellisia intressejä.

Suomen ilmastopolitiikka nojautuu vahvasti biotalouteen ja tälle on hyvät ja painavat syyt. Suomessa on paljon metsää, ja meillä on paljon alan osaamista. Biopolttoaineet ovat selkeästi yksi osa tulevaa energiapalettiamme, mutta se on myös sektori, joka on erittäin arka lainsäädännön muutoksille.

Samalla on todettava, että meidän on muistettava missä todelliset haasteemme ovat ja millä aikavälillä ne on kohdattava. Vuoteen 2030 mennessä päästöt pitää liki puolittaa. Tämä on kunnianhimoinen tavoite.

Tässä perspektiivissä biopolttoaineiden ja biotalouden edut ovat jo paljon kyseenalaisemmat. Siksi on oleellisesta, että nämä polttoaineet ohjataan oikeisiin kohteisiin, esimerkiksi raskaaseen liikenteeseen. Kohteisiin, joissa on vaikea löytää korvaavia energialähteitä.

Suomi on linjannut, että tavoittelemme metsien hakkuuvolyymin lisäämistä. Tällä hetkellä ne ovat 70 miljoonan kuution vuosiluokkaa. Se on kymmenen miljoonaa kuutiota enemmän kuin vuosikymmen sitten. Tulevaisuudessa määrä tulee nousemaan 80 miljoonaan kuutioon.

Tämä tarkoittaa, että hiilinielu pienenee. Vuoteen 2030 mennessä se arvioidaan puoliutuvan, kasvaakseen sen jälkeen uudestaan.

Pitkällä tähtäimellä ei ole suuri ongelma, jos kasvu vuoden 2030 jälkeen on ripeää, mutta lyhyellä tähtäimellä se ei ole ilmastotavoitteidemme mukaista. Ja ilmastonmuutoksen torjunnassa on kiire. Siitä on olemassa suuri asiantuntijoiden yhteisymmärrys.

Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että nämä puutuotteet ohjataan pitkäikäisiin puutuotteisiin – ei polttoaineisiin tai paperiin.

Noin 50 prosenttia päästöistämme liittyy suoraan tai välillisesti rakentamiseen. Noin 50 prosenttia Europan primääriresursseista käytetään rakentamiseen. Se, miten rakennamme, on osa ilmastohaasteen ratkaisua.

Yksi kilo puuta sitoo 1,8 kg hiilidioksidia. Yksi pientalo sitoo 30 tonnia hiilidioksidia. Jos rakennamme enemmän puusta ja jos hakkuumäärien kasvu menee puurakentamiseen, ilmastohaasteemme on paljon helpommin voitettavissa.

Tähän pääsemme, jos toteamme sen, jonka pitäisi olla itsestään selvää.

Suomalainen puu ei pala paremmin Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiseen puukerrostaloon sijoitettu suomalainen kakkosnelonen ei pala huonommin kuin suomalaiseen puukerrostaloon sijoitettu lauta.

Meidän tulee selkeästi todeta tämä rakennusmääräyksissämme. Todeta, että jos puu suojataan rakenteellisesti, niin sprinklausta ei tarvita, ja päinvastoin. Meidän tulee tässä seurata Ruotsin esimerkkiä.

Meidän tulee myös huomata, että E-lukuun tuijottaminen ei edistä hyvää ja tervettä rakentamista.

Helsingin energian tutkimukset toteavat, että korrelaatio E-luvun ja energiatehokkuuden välillä on hyvin heikko. Samaa osoittavat Juha Vinhan tutkimukset Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Samalla tiedämme, että maamme yli pyyhkäisee homerakentamisen epidemia, ja että eristekerroksen kasvattaminen lisää virheherkkyyttä.

Tämä on korjattavissa. Jos siirrymme E-luvun mittaamisesta hiilijalanjäljen mittaamiseen, mittaamme oikeita asioita: materiaalin hiilijalanjälkeä, rakennuksen kestävyyttä ja sen uudelleenkäytettävyyttä.

Samalla siirtyisimme pois betonista, mineraalivillasta ja muovista hyvään puuhun.

Tämä olisi ilmastoteko ja kestävän rakentamisen lähtölaukaus.