Hyvä Timo,

Puoli vuotta on pitkä aika. Yhtenä päivänä oppositiossa, seuraavana hallituksessa – vallan kahvassa. Päätöksiä tekemässä.

Toimiaan voi perustella monella tavalla. Vakaumuksella, tiedolla, jopa olosuhteilla – tai vallan himolla. Miten sinä perustelet päätöksiäsi? Tiedän että sinulla on tietoa. Uskoin, että sinulla on vakaumuskin, mutta tällä hetkellä politiikkasi näyttää siltä, kuin sitä johtaisi ennen kaikkea vallan himo.

Miksi ajattelen näin?

Et ole halunnut irtisanoutua kansanedustaja Olli Immosen kirjoitteluista. Ollia ehkä harjataan, mutta hänen tekojaan ei tuomita. Sanot, etteivät Perussuomalaiset hyväksy vihapuhetta, mutta et suostu liittämään vihapuhe-määrettä Immosen teksteihin. Omaan politiikkaasi kohdistuvaan facebook-kommentointiin kylläkin. Näyttää siltä, että pelkäät johtamista. Pelkäät, että ajaisit puolueesi ns. maahanmuuttokriittisen siiven (joka puoluekokouksen perusteella tuntuu olevan pikemminkin enemmistö) ulos puolueesta. Media on lempeästi yrittänyt auttaa sinua suosta keskittymällä esittämään sinun ja puolueesi näkökulmia tapahtumiin sen sijaan, että fokus olisi ollut sanomisissanne eli itse sisällöissä. Sana uhriutuminen kuuluukin nyt jokaisen suomalaisen sanavarastoon.

Sinä olet nyt ministeri. Se on johtajan asema. Siinä pätevät johtajalle asetetut vaatimukset. Silloin ei voi pahan paikan tullen piiloutua mökille, vaan olla valmiudessa kommentoimaan asioita, jotka kansalaisista tuntuvat uhkaavilta. Asettaa maan etu oman ja puolueen edun edelle. Sinä sen sijaan tunnut käyvän pysyvää vaalikampanjaa.

Olet perustellut toistuvia takinkääntöjäsi hallituksessa pysymisellä. Vielä vuosi sitten närkästyit toimittajalle, joka halusi varmistuksen kannalle, jonka mukaan Perussuomalaiset eivät koskaan voisi olla Kreikkaa tukevassa hallituksessa. ”Eikö toimittaja ymmärrä mitä sanon”, kysyit. Kyllä toimittaja hyvin ymmärsi. Ymmärsivät äänestäjätkin ja sen ymmärryksen turvin pärjäsitte vaaleissa kohtalaisen hyvin – olkoonkin että kannatuksenne hieman suli oppositiossa ollessanne.

Olen itsekin joskus haikaillut Ruotsin blokkipolitiikan perään. Selkeiden vaihtoehtojen politiikkaan, jossa tietää saavansa sitä mitä tilaa. Sinä pyrit nyt rakentamaan tällaista blokkia. On olemassa ”punavihreä suvaitsevaisto” ja sitten se maan mainio hallitus. Oletko kysynyt Juhalta ja Alexilta miten he kokevat tämän “suvaitsevaiston”? Entä mikä tarkkaan ottaen on vaihtoehto sille? Suvaitsemattomuusto?

Tätä maata ovat rakentaneet monet aatteet. Sosiaalidemokratia on pitkälti vastuussa hyvinvointivaltiomme perustasta. Sen harjoittama politiikka on ollut monella tasolla ansiokasta, vaikka hyvinvointivaltiota rakennettaessa on nykynäkökulmasta tarkasteltuna ehkä joillakin alueilla menty liian pitkälle. Sinun kannaltasi olennaista olisi ehkö tunnustaa, että iso osa omista kannattajistasi tulee punaisen suunnalta. Vai uskotko todella, että tämän joukon arvomaailma on hetkessä heilahtanut jyrkästi oikealle? Minun on vaikea tätä uskoa.

Vihreällä aatteella taas on kannatusta joka puolueessa, eikä vihreiden arvojen vähätteleminen mielestäni sovi Suomen tai maailman tulevaisuudesta välittävälle poliitikolle. Näitä taustoja vasten: mitä yrität saavuttaa demonisoimalla kerta toisensa jälkeen tämän ns. punavihreän suvaitsevaiston? Sen, joka on niin paha, että se kannattaa pitää ulkona hallituksesta keinolla millä hyvänsä – vaikka tämä edellyttäisi jopa omista periaatteistasi luopumista. Haluatko tosissasi luoda vastakkainasettelun, joka Suomessa oli todellisuutta sata vuotta sitten? Retoriikan taidoillasi saattaisit siihen pystyäkin. Kansalaisia vastakkain asettelemallako Suomi nostetaan tämänhetkisestä ahdingosta?

Suvaitsevaisuus. Miten ruma sana se on? Kehotan sinua etsimään maailman historiasta sellaisia kehitysaskeleita, jotka eivät olisi vaatineet pientä annosta suvaitsevaisuutta toteutuakseen. Moni uskomaton innovaatiokin on edellyttänyt kykyä nähdä poikkeavuus ja outous mielenkiintoisena eikä pelottavana asiana. Entä millaisia historiallisia tapahtumia voi liittää vastakkainasettelua lietsovaan retoriikkaan?

Timo – Suomi tarvitsee avarakatseisuutta, suvaitsevaisuutta ja yhteistyötä enemmän kuin koskaan ennen. Puolueesi puolestaan tarvitsee johtajuutta ja sitä, että kerrot selkeästi mitä mieltä olet. Osoitat mikä on oikein, mikä väärin. Sillä kuten joku viisas on joskus todennut: “Eivät ne sanat, vaan ne teot”.

Yhteistyön, ei vastakkainasettelun toivossa,

Anders