Matkalla maailman pelottomimmaksi kansaksi

Muistan lapsuudestani usein toistuneen leikin: Isäni nosti kätensä ylös ja alkoi lähestyä meitä lapsia pelottavasti muristen. Tiesimme leikin alkaneen. Isä oli muuttunut hirviöksi, joka vaappui hirmuisena perässämme, kunnes lausuimme taikasanat ”Miua stopp!”. Tämän seurauksena Miua-hirviö jäätyi paikoilleen. Kohta me lapset uhmasimme kohtaloamme uudestaan ja huusimme ”Miua hopp”, jolloin hirviö lähti uudelleen liikkeelle.

Leikin juju oli odottaa ”stopp” -sanan kanssa niin kauan, että hirviö oli jo aivan kannoillamme. Lopulta uhkarohkein tai varomattomin meistä kokeili onneaan vähän liikaa ja Miua-hirviö sai kaapattua hänet vangikseen. Vangin kohtalo oli kuitenkin kohtuullinen: kurituksen sijaan tiedossa oli kutitusta.

Lapsuuden Miua-leikki on ollut mielessäni viime aikoina, kun olen pohtinut omaa suhdettani pelkoon ja pelon hallintaan. Olen huomannut, etteivät koronan tai Ukrainan sodan kaltaiset tapahtumat herätä minussa lamaannuttavaa pelkoa, vaan ennen kaikkea tarpeen toimia. Ehkä Miua-leikki on valmistanut minua tosielämän varalle. Luotan siihen, että ”Miua” on pysäytettävissä, kunhan vain toimimme päättäväisesti.

Kuten olemme viime aikoina oppineet, valtioiden välinen hybridivaikuttaminen perustuu pitkälti pelon lietsomiseen. Vihollinen pistää liikkeelle monen näköisiä ja kokoisia ”miuoja”. Niiden herättämän pelon toivotaan joko lamaannuttavan meidät tai synnyttävän meissä vihaa.

Pelon tiedetään vaikuttavan käyttäytymiseemme negatiivisesti ja estävän meitä ajattelemasta loogisesti. Juuri siksi se on tehokas ase.

Voidaksemme torjua tällaisen vaikuttamisen, meidän pitää puhua avoimesti ja rohkeasti pelosta ja siitä, miten se meihin vaikuttaa. Uskon, että tekemällä pelon anatomian näkyväksi, pystymme taklaamaan ”Miuan”.

”All’odio dal timor breve è il passaggio.”, sanoi 1700-luvulla elänyt italialainen runoilija Giambattista Casti. Suomennettuna sanonta kuuluu ”Pelosta vihaan on lyhyt matka.”

Etenkin sosiaalista mediaa kuluttaessani huomaan Castin ajatuksen konkretisoituvan nimimerkkien takaa kuuluvana vihapuheena. Tällainen puhe ärsyttää, mutta se ärsyttää vähemmän, kun ajattelen puhujan olevan pelokas, pelkäävän. Pakotan itseni pohtimaan, mitä hän mahtaa pelätä ja miksi. Jos itse triggeröidyn jostakin asiasta, yritän yhtä lailla saada kiinni pelosta, joka ohjaa tunnettani: Pelkäänkö näyttäväni hölmöltä? Pelkäänkö jääväni asiani kanssa yksin? Pelkäänkö tulevani väärin ymmärretyksi?

Yhteiskunnallisella tasolla kysymys kuuluu: Mitä voimme tehdä, jotta tulisimme kaikki paremmin tietoisiksi käyttäytymisemme taustalla vaikuttavista peloista? Miten kehitämme tunneälyämme niin, että voimme kohdata tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet yhdessä vahvoina ja pelottomina?

Pelottomuus on ominaisuus, jota on aina tarvittu ja jota tullaan aina tarvitsemaan uudistumiseen. Suomella ei ole mitään hätää, jos se kykenee uudistumaan. Talouden kuntoon laittaminen, vihreän siirtymän tekeminen, sote-uudistuksen läpivieminen edellyttävät kaikki uudistumiskykyä. Se on mahdollista vain, jos osaamme pelätä pelkoa, kuten Franklin D. Roosevelt on viisaasti todennut.