Om regeringsprogrammet

Hallitusneuvottelut olivat ilmeisen tehokkaat, mikä lupaa hyvää. Samaan aikaan on mielestäni syytä olla huolissaan siitä, miten tehokkuus, tai pikemminkin mielikuva tehokkuudesta, uhkaa ajaa sisällön yli. Sipilän ”insinööriotetta” on kiitelty, mutta siinä piilee myös vaara. Prosessi ei saa olla lopputulosta tärkeämpi. Yksittäisiä ministerisalkkuja tarkasteltaessa olen hämmentynyt sekä oikeus- ja työministerin valinnasta että näiden kahden ministeriön yhdistämisestä aikana, jolloin työministerin salkku olisi poikkeuksellisen tärkeä.

Nopean päätöksenteon eli tehokkuuden muodon saanut populismi näkyy mielestäni hallituksen linjauksessa vähentää ministerien, valtiosihteerien ja avustajien määrää. Tällä päätöksellä ei ole todellisuudessa mitään yhteyttä toiminnan tehostamiseen – pikemminkin päinvastoin. On todellinen riski, että Suomeen syntyy virkamieshallinto. Vertaisin tilannetta yritykseen, jota yritettäisiin johtaa asiantuntijoiden toimesta, ilman priorisointeja, ilman arvokeskustelua. Samoin on tärkeää, ettei työn laatu kärsi ihmisten ylikuormittumisesta. Tuplaministerin roolin täytyy olla sekä fyysisesti että psyykkisesti raskas.

Eilen esitetyssä hallitusohjelmassa on paljon hyvää ja paljon sellaista, joka saa seisomaan varpaillaan. Verotuksen osalta voin yhtyä ohjelmaan, joskin tällä saralla olisi voitu mielestäni astua eteenpäin vieläkin rohkeammin. Esimerkiksi perintöveron osalta olisimme voineet siirtyä Ruotsin mallin mukaiseen ratkaisuun – etenkin kun sen on arvioitu olevan kustannusneutraali keskipitkällä aikavälillä. Ruotsin mallilla on myös katsottu olevan selkeä työllistävä vaikutus.

Uuden hallitusohjelman helmiä olivat myös kirjaus siitä, että selvitetään mahdollisuus tehdä yrityksen verotettavasta tuloksesta varaus investointien helpottamiseksi. Mukaan tuli myös tavoite saada pienten yritysten alv-tilitykset maksuperusteisiksi. Näiden uudistusten lisäksi halutaan myös korottaa ansiotulovähennyksiä, mikä helpottaa matalatuloisten tilannetta.

Kriittisellä mielellä arvioin päätöstä rajoittaa subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Ymmärtäisin tätä pyrkimystä, mikäli siitä koituisi suuria säästöjä. Selvitysten perusteella muutos kuitenkin pikemminkin hankaloittaa päiväkotien toimintaa, sillä sen myötä valmiiksi mutkikkaaseen palapeliin pitää lisätä puolipäivähoitoa tarvitsevat lapset. Päätös tuntuu siis ainakin ilman syvällisempää faktatietoa harkitsemattomalta.

Mutta keskittykäämme nyt vielä hetkeksi hyviin asioihin. Arkkitehtina iloitsen siitä, että rakennusten invamääräyksiä ymmärretään vihdoin höllentää. Tältä osin olisin tosin pitänyt  järkevämpänä soveltaa periaatetta, jossa vaatimus olisi se, että esimerkiksi asuntojen kylpyhuoneet olisivat muutettavissa pienin muutostöin esteettömiksi sen sijaan että jokaisessa rakennuksessa pitää nyt tehdyn ehdotuksen mukaan olla tietty määrä esteettömiä asuntoja. Tällainen ratkaisu sopii mielestäni huonosti omistusasuntopohjaiseen rakennuskantaamme. Positiivista on myös se, että rakentamisen energiamääräyksiä tullaan tarkastamaan. Tämä helpottaa tilanneissa, joissa toimistoja muutetaan asunnoiksi tai vanhoja rakennuksia peruskorjataan.

Sitten energiakysymyksiin. Olen monessa yhteydessä peräänkuuluttanut aiempaa strategisempaa energiapolitiikkaa. Hallitusohjelma nostaa tämän asian hyvällä tavalla esille. Kauneusvirheeksi jää turpeen pitäminen energiavalikoimassa. Turve ei ole uusiutuva luonnonvara kuin äärimmäisen teoreettisessa mielessä. Se myöskään ole ympäristöystävällinen. Uskon, että se jäi valikoimiin Keskustan ja Perussuomalaisten painostuksesta.

Suurimmat ongelmat hallitusohjelmassa liittyvät koulutukseen. Olen sitä mieltä, että koulutus on yksi tärkeimmistä kilpailuvalteistamme. Siitä huolimatta erityisesti yliopistokoulutus joutuu nyt rankkojen leikkausten kohteeksi. Tämä linjaus ei ole omiaan houkuttelemaan maahamme ulkomaisia huippuosaajia. Pelkästään Helsingin Yliopiston rahoituksesta tullaan viemään indeksitarkistusten lisäksi  vuositasolla 30 M €. Summa vastaa usean tiedekunnan budjettia, mikä tulee väistämättä näkymään toiminnassa.

Myös opintotukea ollaan leikkaamassa raskaalla kädellä, mikä on ristiriidassa sen kanssa että samalla pyritään lyhentämään opiskeluaikoja. Toimenpide ja tahtotila eivät ole yhteen sovitettavissa. Suurin syy opiskeluaikojen pitenemiseen on nimenomaan opiskelijoiden tarve tehdä töitä. Voisin ymmärtää painotuksen siirtämisen opintolainan suuntaan, jos pakettiin lisättäisiin Ruotsin ja Englannin tapainen järjestelmä, jossa takaisinmaksu sidotaan tulevaan tulotasoon. Mikäli ainoastaan leikataan opintotukea, opintoajat tulevat pidentymään. Erityisesti vähävaraisimmat joutuvat jättämään haaveet opiskelusta väliin. Tutkimukset puolestaan osoittavat selvästi, että opiskelun kustannustaakan suuruudella on suora yhteys sosiaalisen mobiliteetin vähenemiseen. Eli köyhät pysyvät köyhinä, hyväosaiset hyväosaisina.

Suomen talousmurheiden keskellä kehitysapu on asia, johon liittyy tunteita: ”Miksi meidän pitäisi syytää velkaantuvana maana rahaa muiden ongelmien ratkaisemiseen.” Tällaisen asenteen omaavia on mielestäni hyvä muistuttaa siitä, että kehitysapu ei ole yksinomaan jaloa auttamista, vaan myös mitä suuremmissa määrin ulkopolitiikkaa. Nyt päätetty 300 M€ vähennys on merkittävä ja se tarkoittaa suoraan myös sitä, että vaikutusvaltamme maailmalla pienenee. Vaikkei Suomi voi ratkaista yksin esimerkiksi Välimeren pakolaistilannetta, meidän on viisasta sitoutua talkoisiin. Jos ja kun kuitenkin  haluamme olla osa yhteisöä.

Summa summarum: nyt tehdyt päätökset ovat saaneet minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että oppositiopoliitikkona tehtäväni  on osallistua ”Suomi suosta -talkoisiin” käymällä avointa ja vaativaakin keskustelua keinoista. Talouskurimuksen selättämiseen liittyvistä päämääristä olen hallituksen kanssa pitkälti samaa mieltä: työllisyystilannetta on parannettava, vientiä on piristettävä ja yrittäjyyttä tuettava. Nämä asiat on pidettävä prioriteettilistan kärjessä. Ja aivan niin kuin lennon alussa on totuttu kuulemaan: ”Vie happinaamari ensin omille kasvoillesi ja auta vasta sen jälkeen muita.” Eli jos Suomen taloustilannetta ei saada korjattua, ei ole kohta mitään mistä kiistellä. Suhteellisuudentaju pitää kuitenkin säilyttää. Stubbimainen kolmen kohdan neuvoni hallitukselle kuuluukin:

1) Leikkauksia pitää tehdä, mutta jokainen leikkaus pitää pystyä perustelemaan osana isompaa kokonaisuutta.

2) Jokainen päätös on nähtävä kauaskantoisena.

3) Väärässä kohtaa ei pidä säästää.

Ja vielä lopuksi: Vain tehty työ tuottaa ja niin kauan kuin elämme maailmassa, joka noudattaa markkinatalouden lainalaisuuksia, maamme menee eteenpäin vain työn voimalla. Työttömyydellä on rinnakkaisvaikutuksia, jotka vaikuttavat negatiivisesti kansantalouteen; työttömyydestä seuraa usein masennusta ja syrjäytymistä. Mielenterveysongelmat taas tekevät ihmisistä työkyvyttömiä. Kierre on valmis. Nuorena hankittu työkokemus on tärkeää, joten nuorten työllistäminen on toivoakseni yksi tämän hallituskauden alun tärkeimmistä tavoitteista.

P.S. Soini näytti kohteliaasti kieltäytyvät valtiovarainministerin salkusta. Haluan muistuttaa Soinia hallitustyön perussäännöistä: hallituksessa kaikki ovat vastuussa kaikista tehdyistä päätöksistä – myös Kreikan talouteen liittyvistä. Se mitä en halua todistaa, on oppositio hallituksen sisällä. Hallitus jättäköön opponoinnin meille muille.