Rasismi ja vihapuhe – puheenvuoro eduskunnan rasismikeskustelussa 14.10.2015

Rasismi, muukalaisviha, ääriliikkeet – ne lähtevät ajatuksesta että on olemassa me, ja nuo. Ne toiset, ne erilaiset, ne jotka eivät kuulu tänne.

Ne lähtevät siitä, että haluamme määritellä suomalaisuuden – se, mitä on olla kuten me – mahdollisimman kapeasti.

Mutta kansalaisuus ei voi olla sitä, eikä se sitä ikinä ole ollut.

Mikään maa joka on lähtenyt tekemään kansalaisuudesta kärkihankkeen, mahdollisen tehokkaan ja kapean, ei ole menestynyt. Suomalaisuuskin on aina ollut muiden vaikutteiden sulattamista, omaksumista. Suomalaisuudessa on ruotsalaista, venäläistä, saksalaista, ja paljon muuta. Aleksis Kiven Suomi oli monikulttuurinen, kuten on meidänkin Suomemme. Ellemme hyväksy muita vaikutteita – ja muita – emme ikinä kehity. Suomi taantuu.

Siksi muukalaisviha ja rasismi, kansallismieliset ääriliikeet, ovat niin vahingollisia. Koska ne taistelevat luontaista kehitystä vastaan. Kehitystä joka aina on ollut Suomelle eduksi.

Pienen maan edun mukaista on se, että kansalaisuus määritellään mahdollisimman leveästi, että joukko “meitä” on mahdollisimman iso.

Miten tätä vastaan sitten voi  taistella?

Noista ”muista” pitää puhua ihmisinä, pitää nähdä nainen, mies ja lapsi otsikon takana. Kun puhutaan turvapaikanhakijoista pitää nähdä ihmiset – ei pidä puhua vyörystä, tai elintasosurffareista. Vaan ihmisistä hädässä. Ja pitää uskaltaa kohdata heidät.

Pitää järjestää mahdollisimman paljon mahdollisuuksia tapaamisiin. Pitää hoitaa integraatio aidosti kunniahimoisesti. Koska usein ennakkoluulojen karistamiseen vaaditaan toisen ihmisen tasavertaista kohtaamista. Vasta kun ei ole pelkoa, ei ole vihaa ja vastustusta.

Kaikilla meistä on varmaan joskus ollut ennakkoluuloja. Minullakin. Kun tulin tänne eduskuntaan minullakin oli ennakkoluuloja – huomasin laittaneeni ihmisiä ja puolueita kategorioihin omien olettamusteni tai muilta kuulemani perusteella. Ja huomasin olleeni monessa mielessä väärässä. Väärässä olemisen tunnustaminen vaatii ponnistelua – omien ajatusten kyseenalaistamista. Helpompaa on pitää kiinni vanhoista, joskus piintyneistäkin ajatuksista. Tämä ilmiö lienee taustalla niiden suomalaisten käytöksessä, jotka nyt pelkäävät muita ja muiden mukanaan tuomia vaikutteita.

Joka puolella Suomea ihmiset aktivoituvat, järjestävät tapaamisia, osallistuvat kotouttamiseen. Omassa kunnassani paikallinen urheiluseura järjestää jalkapalloharjoituksia turvapaikanhakijoille. Jotkut ovat koonneet ryhmän opettajia, jotka opettavat heille kieltä. Tällaiset kohtaamiset ovat tarpeen paitsi turvapaikanhakijoille, myös meille. Kaikki suomalaiset eivät ajattele kapeasti, vaan raivaavat tietä uudelle monikulttuurisemmalle Suomelle. Nyt on korkea aika keskittyä tukemaan näiden ihmisten työtä ja nostaa sitä esille. Ja jättää negatiivinen spekulointi niin vähälle huomiolle kuin mahdollista.

Pakolaisten kotouttamiseen pätee sama ohjenuora kuin kaikkeen muuhunkin rakentavaan toimintaan: tee toiselle niin kuin toivoisit toisten tekevän sinulle. Jos naapurisi talo palaisi ja hän menettäisi aivan kaiken, kadehtisitko sitä, että hänelle tarjottaisiin Hervannasta väliaikainen koti, muutama sänky ja lähiliikenteen bussikortti. Epäilenpä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *