Om regeringens budget för 2018

Kansainvälisessä imussa Suomen talous on lähtenyt kasvuun ja siitä voimme kaikki olla iloisia. Se ei kuitenkaan ole tilanne joka jatkuu loputtomasti, ja ellemme itse uskalla uudistua, panostaa kestävään kasvuun, niin edessä voivat olla kylmät ajat.

Rakenneuudistukset ovat vielä tekemättä. Työelämää emme ole uudistaneet ja koko koulutussektori kärvistelee vieläkin parin vuoden takaisten leikkausten seurauksissa. Se, että Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, VATT ja Suomen Pankki ovat päättäneet rahoittaa taloustieteiden huippuyksikön, siitä tulee kiittää näitä tahoja. Ei hallitusta, jonka budjetissa hanketta ei näy.

Etsikkoaika on hupenemassa.

Sen sijaan että näkisimme omat vahvuutemme – ketteryyden, koulutuksen, avoimuuden – niin koko tämä koneisto, tämä eduskunta, on vetämässä vanhoilla väsyneillä keppihevosilla kaikkien turhien uudistusten äitiä, maakuntauudistusta, maaliin. Poliittiset intohimot ovat sotkemassa koko pelikenttää ja seurauksena tästä kaikesta eivät ole ne kaavaillut 3 miljardin suhteelliset säästöt, vaan jotain ihan muuta. Tähän meillä ei ole varaa tilanteessa, jossa meidän pitäisi rakentaa ketteryyttä, joustavuutta ja kilpailukykyä.

Ketteryyttä ja kestävyyttä.

Näistä asioista Suomi on tunnettu. Ei kankeudesta, sisäänpäin kääntymisestä, ei välinpitämättömyydestä. 

Haluan nostaa esille yhden osan budjetista, joka tässä keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle.  Yhden osan joka vielä kärvistelee hallituksen, ilmeisesti poliittisista syistä, alkutaipaleillaan tekemien leikkausten kanssa.

Vuonna 2015 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön meni budjetista 920 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna tuo summa on 546 miljoonaa euroa. Se on iso pudotus, tilanteessa jossa Suomen virallinen tavoite on päästä 0,7 % bruttokansantulosta. Suomen koko kehitysyhteistyön odotetaan ensi vuonna olevan noin 0,4 % BKT:stä.

Suomi on sitoutunut antamaan 0,2 % bruttokansantulostaan kaikkein köyhimmille mailla, ja tähän tulee johdonmukaisesti pyrkiä. Tällä hetkellä tuo luku on 0,16 % tilanteessa, jossa meidän keskeinen päämäärämme on, hallituksen sanojen mukaan, äärimmäisen köyhyyden poistaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ihmisoikeuksien toteutuminen.

Me olemme kaukana tavoitteistamme. Tavoite ilman minkäänlaista todellista aikomusta saavuttaa tämä päämäärä on vain itsensä ja muiden huijaamista.

Suomen sitoumusten tulee johtaa konkreettisiin tekoihin. 

Tyhjät lupaukset, täyttämättömät sitoumukset syövät uskottavuuttamme kansainvälisessä yhteistyössä. Kehitysyhteistyö on pitkän tähtäimen työtä jossa sitoumuksienkin tulee olla pitkät. Ei hallituskauden mittaiset, ei sellaiset että ne romuttavat sillä, että kehitysyhteistyökriittinen puolue pääsee hallitusvastuuseen. Koska sellainen poukkoilu on paitsi vastuutonta myös taloudellisessa mielessä harkitsematonta. Jo panostettujen resurssien mitätöimistä.

Keskustelimme täällä viime viikolla Agenda 2030-ohjelmasta. Sen tavoitteet tulee ottaa vakavasti, koska se on Suomen etu.

Yksi keskeisistä kansainvälisen vastuun kysymyksistä on ilmasto, aikamme suurin globaali haaste.

Hallitus on näyttävästi nostanut esille ilmastopolitiikan keskustelun keskiöön ja se on hyvä asia.

Käytännön toteutus on kuitenkin ontuvaa, ja sitä on syystäkin kritisoitu.

Näyttää siltä, että ilmastopolitiikka on valjastettu ei konkreettisen ongelman ratkaisemiseksi, vaan politiikan teon välineeksi. Tässäkin on vaara, että kaadumme yhden totuuden poteroon. Fokus biotalouteen on niin vahva, että yksisilmäisyyden vaarat unohtuvat.

Tälläkin asialla on yhtymäkohtia kehitysyhteistyöhön. Aikaisemmin päästökaupasta tulleet tulot ohjattiin osaksi kehitys- ja ilmastorahoitusta. Tämä oli näkemyksellistä, uudistavaa politiikkaa jossa nähtiin yhteys päästöjen, ja siitä ensisijaisesti kärsivien välillä. Tämä hallitus on tässä asiassa toiminut toisin, ohjaamalla tulot takaisin päästölähteeseen. Ministeri Lintilän edeltäjä Olli Rehn ehdotti, että tähän puututtaisiin.

Vähimmäisedellytys on se, että tulot ohjataan päästöjä vähentäviin investointeihin. Se olisi tapa sekä tukea oman teollisuuden uudistustarpeita, että toimia vastuullisesti kansainvälistä ilmastopolitiikka ajatellen.