Miksi hallitus hirttää itseään soteen?

(Blogg i Verkkouutiset 27.3.2017)

Sote-uudistuksen historia Suomessa on murheellinen. Sitä on yritetty saattaa maaliin monta kertaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Kerta toisensa jälkeen se törmää johonkin esteeseen – viimeksi perustuslakiin.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että sote-maali on lähempänä kuin aiemmin. Ei siksi, että se olisi taitojen kasvun ansiota, vaan siksi, että vaihtoehtoinen ratkaisu tuntuu olevan retoriikan täyttämässä politiikassa mahdoton ajatus.

Itse näen, että sotelle pitäisi antaa aikalisä. Tämä olisi mielestäni oikea ratkaisu nimenomaan siksi, että kyseessä on poikkeuksellisen iso asia, vuosisadan suurin kunta-alan uudistus. Se olisi oikea ratkaisu myös siksi, että uudistus koskee lähes 20 miljardin euron sektoria, jolla on välitön vaikutus jok’ikisen suomalaisen elämään.

Useiden asiantuntijoiden kanta uudistukseen on, rohkenisinko sanoa, tyrmäävä. Uudistusta tarvitaan, mutta esitettyyn malliin ei uskota. Hallituksen oma vaikutusarvio valinnanvapauslaista toteaa, että malli sisältää suuria riskejä. Ja tässä viittaan vaikutusarvioon, joka lähetettiin lakipaketin mukana lausuntokierrokselle; arvioon, joka ei edes koskenut varsinaista lakiesitystä. Päivitetty versio arviosta olisi todennäköisesti vielä arveluttavampaa luettavaa.

Keskustaa on sote-uudistuksessa ajanut maakuntahallinnon toteutuminen. Maakuntahallinnon, jonka he eivät edes tunnusta olevan vahvasti valtion talutusnuorassa. Potilaat saavat terveydenhoitojärjestelmän, jossa eri hoitotasot yhdistävä ja itse palvelun joustavuuden takaava integraatio on jäänyt lapsipuolen asemaan. Kokoomuksen päätavoite puolestaan on ollut valinnanvapausmallin toteutuminen. Valinnanvapaus joka ehdotetun mukaisesti toteutettuna arvioidaan sisältävän ”kermankuorinnan” riskin. Viimeisenä arvoketjua pohdittaessa näyttävät tulevan kunnat, joiden käteen uhkaa jäädä iso kasa vanhoja kiinteistöjä lainoineen päivineen.

Kaikesta tästä huolimatta aikataulusta ei olla hallituksen osalta valmiita tinkimään. Ainoa asia, joka nyt tehdyssä esityksessä tuntuu olevan pyhää – maakuntamallin ja laajan valinnanvapauden toteutumisen lisäksi – onkin aikataulusta kiinni pitäminen. Tältä tilanne näyttää ainakin oppositiosta käsin tarkasteltuna.

Kysymys onkin: Miksi sotesta on tullut poliittinen arvovaltakysymys, johon hallitus on hirttämässä itseään?

Vastaus löytyy poliittisesta kulttuuristamme: kärjistynyt hallitus-oppositio -asetelma vie siihen, että kaikki halutaan saada kerralla läpi. Seuraavat vaalit ovat jo tulossa ja sen myötä mahdollisesti myös uudet valta-asetelmat.

Asioiden aikaansaaminen on tärkeää. Joskus on myös tärkeää tehdä päätöksiä, vaikka niitä jouduttaisiin jatkossa korjaamaan. Mutta. Sote-uudistuksen läpi viemisen onnistumisen kannalta on aivan olennaista, että kaikki puolueet ovat sitoutuneet siihen. Syy tähän on tismalleen sama, joka nyt ajaa hallitusta pakkomielteiseen toimintaan: seuraavien vaalien jälkeen valta-asetelmat muuttuvat. Potilaiden hoidon kehittämisen kannalta pitkäjänteisyyden tavoitteen pitäisi kuitenkin ajaa poliittisten tavoitteiden ohi.

Oma vahva mielipiteeni on, ettei valinnanvapautta pidä viedä läpi kertarykäyksenä. Kannatan vaiheittaista jalkautusta – vaikka maakunnittain – siten, että mallia voidaan kehittää pilotointia työkaluna käyttäen.

Uskallus muutoksiin ja uusiin malleihin on tärkeää ja ehdottoman kannatettavaa.  Uskalluksen ruokkimisen kannalta tarvitaan onnistumisia ja niille puolestaan rakennetaan kaikkein paras pohja huolellisella parlamentaarisella valmistelulla.

Opposition edustajana on luonnollista, että kannatan opposition sitouttamista nyt tehtäviin päätöksiin. Syy on ilmeinen: haluan, että oma puolueeni ja muut oppositiopuolueet voivat jatkaa – mikäli ovat seuraavien vaalien jälkeen hallituspuolueita – kunnianhimoisesti siitä, mihin tämä hallitus nyt sitoutuu.

Mielestäni koko eduskunnan sitouttaminen olisi siis viisasta silläkin uhalla, että tämä tarkoittaisi marraskuisena yönä kolmen ässän toimesta paalutetun maakuntamallin uudelleenarviointia.

Kompromissit ovat politiikassa usein kaikkein kestävimpiä ratkaisuja. Idealismi on harvoin oikea vaihtoehto, kun tehdään koko kansaa koskettavaa ja valtion talouteen merkittävästi vaikuttavaa uudistusta kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.