Tal på Självständighetsdagen

Jos Euroopan kaduilla sata vuotta sitten olisi tiedusteltu mitä ihmiset luulevat pienestä piskuisesta Maasta Euroopan pohjoisosassa nimeltään Suomi, niin aika moni olisi ajatellut että se on ohimenevä tapaus. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta onpa se köyhä, ja tuleehan noita. 

Tulihan niitä, mutta Suomi pysyi. Tähän päivään mennessä 102 vuotta. Ja toisin kuin silloin näytti, niin olen vakuuttunut siitä, että olemme täällä, Suomi-nimisenä kansankuntana vielä 100 vuoden kuluttua. 

Sadan vuoden aikana on tapahtunut paljon. Euroopan köyhimmästö maasta olemme nousseet melkein jokaisella mittarilla maailman parhaiden joukkoon. 

Bästa vänner. Det var inte många som satsade en slant på Finland år 1917, år 1939, eller 1944. Men här är vi fortfarande, med 102 år på nacken. 

Under dessa år har mycket hänt. Vi är inte mera Europas kanske fattigaste, mest underutvecklade land, utan ett av världens mest framgångsrika. Världens lyckligaste land, världens stabilaste land, världens säkraste land, och fortfarande – mest olympiska medaljer i de olympiska sommarspelen räknat per capita. 

Det är ett land att vara stolt över. Idag på självständighetsdagen men också varje dag. 

Monella mittarilla pärjäämme hyvin. Mutta me tiedämme myös että se ei ole tullut ilmaiseksi. 

Jokin aika sitten tapasin rintamaveteraanin, joka kertoi, miten hän päätyi sotaan. Hän oli kaverinsa kansa pyöräillyt Helsingistä Kirkkonummen Meiko järvelle uimaan kesäkuussa 1941. Paluumatkalla toisen pojan pyörän rengas puhkesi, ja kun he paikkasivat sitä auringonpaisteessa, ohikulkija kertoi, että sota oli alkanut.. Pojat palasivat nopeasti kotiin Helsinkiin, ja muutaman päivän päästä tapaamani rintamaveteraani ilmoittautui vapaaehtoiseksi. 

Vieraillessani eräässä vanhainkodissa Kristiinankaupungissa sain kuulla toisen tarinan. Gunnar osallistui taisteluun Suomenlahdella. Kun venäläiset sotilaat ottivat saaren haltuunsa, hän yritti paeta uimalla läheiseen saareen. Hänet vangittiin, ja seuraavat vuodet kuluivat Siperiassa.

Kun hän vuosia myöhemmin palasi, hänen oma äitinsä ei enää häntä tunnistanut.

Sodan jälkeen nämä kaksi nuorta palasivat arkeen. Näiden kokemusten jälkeen heidän oli yritettävä sopeutua jälleen tavalliseen elämään. Me emme voi ymmärtää, minkälaista se oli.

Mutta olemme siitä äärettömän kiitollisia. 

Bästa vänner. 

Liksom Finland så har Kyrkslätt kommit en lång väg. 

Kyrkslätt av idag är en unik miljö. Vi har dels vår historia, en tradition och rötter som går inte bara till krigstiden utan mycket längre än så. Vi har landsbygd men också stad, jordbruk men också högteknologisk verksamhet. Nya bostadsområden men också en kyrka mitt i byn, en kyrka som påminner om det arv denna generation förvaltar. 

Som ordförande för kommunfullmäktige försöker jag förvalta detta materiella och andliga arv som skapats under flera generationer. Ett arv som har lett till att vi också idag är en attraktiv kommun som lockar människor till sig, en kommun i vilken både gammal och ung kan trivas, leva och utvecklas. 

Hyvät ystävät. 

Kunnanvaltuuston puheenjohtajana yritän itse vaalia sekä henkistä että materiaalista perintöä, jonka olemme yhdessä usean sukupolven kanssa luoneet. Tämä perintö on johtanut siihen, että Kirkkonummesta on kasvanut kunta, jossa asukkaat, niin nuoret kuin vanhat, viihtyvät. 

Hyvät ystävät, sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat. 

Bästa vänner. 

Kirkkonummen kunnan puolesta haluan toivottaa teille kaikille hyvää itenäisyyspäivää. 

Glad självständighetsdag.