Arkkitehtuuri voi olla tylsää ja luoda silti pohjan elämyksille

Mikä on arkkitehtuurissa tylsän vastakohta? Onko se elämyksellisyys vai viihdyttävyys?

Arkkitehtuuri voi olla elämyksellistä, vaikka se ei näyttäytyisi sellaisena heti julkisivua silmäiltäessä. Yksittäinen rakennus voi myös näyttäytyä tylsänä, mutta yhdessä muiden rakennusten kanssa se muodostaakin kiinnostavan ja elämyksellisen kokemuksen.

Pitääkö arkkitehtuurin edes tarjota wau-tunteita? Vai voiko perustellusti väittää, että arkkitehtuurissa pelataan niin isoilla rahoilla ja resursseilla, että sen laatua ja vaikuttavuutta pitää arvioida painavammalla asteikolla?

Hyvä ja kestävä arkkitehtuuri määräytyy valon ja varjon leikistä, materiaalien tunnusta, sekä siitä, miten rakennus huomioi rakennusta käyttävät ihmiset ja heidän tarpeensa. Hyvä arkkitehtuuri muodostuu rakennuksen estetiikasta, mutta myös siitä, miten rakennus suhtautuu ympäristöönsä.

Ruotsalainen arkkitehti Gunnar Asplund sanoi aikanaan, että ”God stadsarkitektur är som soldater i ledet” eli ”Hyvä kaupunkiarkkitehtuuri on kuin joukko sotilaita rivissä”. Tällä hän tarkoitti, ettei sen kuulukaan ”hypätä silmille”.

Yksittäiset rakennukset, ”sotilaat”, ovat kaupunkikuvassa harvoin isossa roolissa. Niiden luoma kokonaisuus voi kuitenkin olla joko eheä ja elämyksellinen tai vaikeasti hahmotettava ja rikkonainen. Niiden tehtävä on tarjota taustaa niille muutamille huutomerkeille, rakennuksille, jotka tehtävänsä tai asemansa takia annetaan tila ja oikeus loistaa – katedraalille, konserttitalolle tai koko kansan yhteen kutsuvalle pääkirjastolle.

Puu-Käpylä ei olemassaolonsa alkuvuosina kerännyt erityistä kiitosta. Sitä pidettiin monotonisena ja yksitoikkoisena. Tänään kukaan ei ajattele niin. Hyvä arkkitehtuuri tarjoaakin raamit, joiden sisään elämä erilaisine tapahtumineen, persoonineen, ehkä sattumanvaraisine lisineen asettuu.

Arkkitehtuurikeskustelu keskittyy usein rakennusten julkisivuihin. Arkkitehtuurikokemus on kuitenkin se, mikä tapahtuu julkisivujen välissä – katutilassa ja rakennusten sisällä.

Hyvä arkkitehtuuri voi olla näennäisen tylsää ja tämä ”tylsyys” luo itsessään pohjaa elämyksille. Hiljaa oleminen tarjoaa puitteet näkemiselle ja kuulemiselle. Voi sanoa, että se, miten kestävää arkkitehtuuri on, liittyy enemmän rakennuksen vaikutukseen ympäristöönsä, miten ympäristö muokkautuu rakennuksen ympärillä, kuin rakennuksen ulkonäköön itsessään.

Pohdinta siitä, onko suomalainen arkkitehtuuri tylsää tai ei, lähtee erikoisesta oletuksesta arkkitehtuurin tehtävästä. Arkkitehtuurikeskustelu ajautuu usein aivan väärille urille.

Arkkitehtuurin tehtävä ei ole tarjota viihdettä, vaan puitteet tasapainoiselle ja turvalliselle elämälle. Puitteet, jotka kunnioittavat ihmisarvoa ja luontoa. Hyvä arkkitehtuuri on nöyrää: se huomioi, että rakentaessamme käytämme paitsi materiaalisia resursseja myös valtaa ympäröivään luontoon.

Suomalaisen arkkitehtuurin perinne on traditiossa, jota voitaisiin ehkä kutsua vaatimattomuuden traditioksi. Se kuvastaa demokraattisuuteen ja tasa-arvoisuuteen pyrkivän maamme arvopohjaa.

Siksi onnistunut suomalainen arkkitehtuuri ehkä on tylsää.

Debattikolumni, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa to 27.10.