Maailma heräsi Obaman jälkeiseen aikaan – mitä Trump tuo tullessaan?

USA – ja koko maailma – heräsi keskiviikkona uuteen todellisuuteen. Vastoin ennakko-odotuksia USA oli saanut uuden presidentin Donald Trumpista. Puolet maasta iloitsi ja puolet maasta oli ällikällä päähän lyöty. Jopa epäuskoisessa tilassa. Miten tässä näin kävi ja mitä se tarkoittaa?

Helpoin vastaus ensimmäiseen kysymykseen on muutoshalu tai pikemminkin peruutushalu. Clinton olisi ollut monella tapaa historiallinen presidentti. Ennen kaikkea sen takia, että hän olisi ollut maan ensimmäinen naispresidentti. Iso osa äänestäjistä piti häntä kuitenkin valtakoneiston tuotteena, missä he ovat myös oikeassa. Se, että Clinton oli, Obamaa lainatakseni, historian pätevin presidenttiehdokas, nähtiin tässä taistossa huonona asiana. Trump puolestaan oli monen mielestä vähiten politiikassa pätevöitynyt ehdokas, mikä kuitenkin tulkittiin pikemminkin hänen vahvuudekseen.

Kritiikki valtakoneistoa kohtaan on kasvanut USA:ssa suureksi huolimatta siitä, että Obaman aika presidenttinä on ollut monella tapaa menestyksekäs: työttömyys on puolittunut ja budjettialijäämä on pienentynyt. Tätä amerikkalaiset eivät kuitenkaan tunnu sisäistäneen. Tai kehitystä ei pidetä riittävänä. Ja yleisestä positiivisesta kehityksestä huolimatta on myös huomioitava, että maassa on paljon ihmisiä, joiden elämänlaatu ei ole Obaman kauden aikana parantunut.

Isoja trendejä tarkastellessa voi vetää sen johtopäätöksen, että monia amerikkalaisia ahdistaa maailmassa tapahtuvat muutokset. Trump valaa uskoa perinteisessä teollisuudessa työskenteleviin tai siellä työskennelleisiin. Hänen koetaan mahdollistavan paluun johonkin tuttuun ja turvalliseen. Johonkin, johon ei välttämättä kuitenkaan enää ole paluuta nopeasti digitalisoituvassa maailmassa.

Hillary Clinton ei missään vaiheessa kampanjaansa saanut isoja massoja liikkeelle samalla tavalla kuin Trump. Kannatus oli suurimman osan ajasta Trumpin kannatusta korkeampi, mutta hurmoshenkeä ei ilmassa ollut. Kampanja keskittyi käytännön organisaation rakentamiseen ja iso viesti jäi epäselväksi. Siinä missä Trumpin lupaus paremmasta tulevaisuudesta sai politiikkaan turhautuneet ihmiset innostumaan, jäi Clintonin kampanjan pääviesti ihmisille sumeaksi. Clintonin pätevyys yksinään ei saanut ihmisiä uurnille – häneltä uupui henkilökohtaista karismaa, jota huokuu presidentti Obamasta ja omalla tavallaan Trumpistakin.

Olin seuraamassa vaaleja muutaman päivän ajan Washington DC:ssä. Osallistuin sekä Trumpin että Clintonin vaalitapahtumiin. Ne erosivat toisistaan yhtä paljon kuin itse ehdokkaatkin. Trump puhui Pennsylvanian maaseudulla noin kolmelle tuhannelle ihmiselle. Yleisö huusi aggressiivisen hurmoshenkisesti ”Lock Her up” eli ”Heitä Hillary vankilaan”. Ja sen show-mies Trump lupasi tehdä. Eurooppalaisena ja suomalaisena tällainen retoriikka tuntui yliampuvalta, pelottavaltakin, mutta innostus, joka myöhemmin sai ihmiset äänestämään, oli käsinkosketeltavaa.

Keskustelin paikan päällä monen Trumpin kannattajan kanssa ja kävi selvästi ilmi, ettei näiden kannattajien Trump-kannatus suinkaan juontanut eri vaihtoehtojen analyyttisesti vertailusta, vaan pelon ja vainoharhan aikaansaamasta vihasta.

Olin myös Hillaryn yleisötapahtumassa Philadelphian keskustassa. Siellä oli Trumpin tapahtumaan nähden kymmenkertaisesti ihmisiä. Yli 30 000 ihmistä oli kokoontunut kuuntelemaan Barack ja Michelle Obamaa, Bill Clintonia, Bruce Springsteeniä ja Jon Bon Jovia. Toki myös Hillarya, mutta Obamat, ja etenkin Michelle, olivat illan ykköstähdet. Hillary puhui kiitettävästi, mutta hänen ei onnistunut tälläkään kertaa synnyttämään sitä hurmoshenkistä vastaanottoa mistä Obamat nauttivat. Tästäkin huolimatta uskoin, että Clinton voittaisi vaalit. Että muutamaan prosenttiin supistunut ero gallupeissa kuitenkin riittäisi Clintonin voittoon.

Toisin kävi. Vaalipäivänä puolenyön maissa paikallista aikaa alkoi näyttää siltä, että Trump vetäisi kuitenkin pidemmän korren. Gallupit olivat siis olleet väärässä. Trumpin kannattajat olivat ilmeisesti paljastaneet äänestysaikeitaan varautuneemmin kuin Hillaryn kannattajat.

Vaa’ankieliosavaltiot kääntyivät näin yksi toisensa jälkeen Trumpin taakse ja pian vaalit olivat ohi. Amerikkalainen jytky oli toteutunut. Miten tämä oli mahdollista. Trumpilla oli pienempi budjetti, hyvin vähän korkean profiilin tukijoita, ainoastaan muutaman lehden tuki ja kuitenkin hänen onnistui voittamaan Clintonin.

Mitä Trumpin valinta presidentiksi tarkoitta USA:lle, Suomelle, Euroopalle? Tähän emme saa vielä vähään aikaan vastausta, mutta arvauksia voi esittää.

Politiikassa – ja etenkin vaalikampanjoinnissa – on taipumus yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Tämä on nähty suomalaisessa politiikassakin. Sama ilmiö pätee varmasti myös Trumpiin. Vaalikampanjan aikana hän lupasi asioita, joita tuskin kykenee pitämään. Vallankahvaan päästyään hän tulee aikaisempien presidenttien tapaan sopeutumaan realiteetteihin ja siihen tosiasiaan, ettei presidentinkään valta ei ole rajoittamaton. Siitä pitävät huolen sekä kongressi että korkein oikeus. Joitakin selkeitä huolenaiheita kuitenkin on.

Vaalipäivän jälkeen kävin tapaamassa edustajainhuoneen eurooppa-asioita käsittelevän komitean taustajoukkoja. He edustivat kumpaakin puoluetta ja olivat selvästi järkyttyneitä tuloksesta. He myös vahvistivat pelkoni siitä, että Pariisin ilmastosopimus on nyt vaakalaudalla. Trump on toistuvasti puhunut siitä, että ilmastonmuutos on kiinalaisten keksimä huijaus ja että hän vetäytyisi sopimuksesta. Näin saattaa hyvinkin käydä, mikä olisi koko maailman kannalta äärimmäisen vakava asia. Ei yksinomaan siksi, että USA vastaa 13% maailman kasvihuonepäästöistä, vaan myös siksi, että muut maat saattaisivat seurata sitä toimissaan.

Myös vapaakauppa on tulilinjalla. Tämä on erityisesti viennistä riippuvaiselle Suomelle vakava asia. Me emme kaipaa, aivan kuten ei Eurooppakaan, kauppasotaa. Siitä ei hyötyisi USA:kaan, mutta Trump tuskin pystyy vetäytymään tästä vaalilupauksesta.

Tuloksen selvittyä Venäjän duumassa juhlittiin. Venäjä vaikutti selvästi vaalitulokseen tietovuotojen kautta ja on ilmeistä, että Trumpin valinta on heille mieluinen. Yksi syy tähän on Trumpin suhtautuminen NATO:on. Trumpin viittaukset siihen, että NATO:n peruspilari, artikla 5, eli lupaus keskinäisestä avunannosta, olisi uudelleenarvioitava, on Suomen näkökulmasta huolestuttavaa. Vaalikampanjan aikana Trump sanoi myös, että hyökkäys Baltian maihin ei välttämättä tarkoittaisi sitä, että USA tulisi apuun. Jos presidentti Trump vahvistaa todellakin tarkoittaneensa tätä, niin Suomenkin turvallisuuspoliittinen tilanne muuttuu kertaheitolla.

Sulkeutuuko USA kauppaesteiden taakse? Rakennetaanko Meksikon rajalle muuri? Mitä tapahtuu Obamacare:lle, Obaman puutteelliselle, mutta tärkeälle uudistukselle? Tuleeko hän nimittämään – kuten on luvannut – erikoissyyttäjän tutkimaan Hillaryn jo kertaalleen läpikoluttuja sähköposteja? Tuleeko hän toteuttamaan veronkevennykset, jotka laskelmien mukaan kasvattavat valtion lainataakkaa huimasti. Entä tekeekö hän raskauden keskeyttämisestä rangaistavan teon?

Osa näistä peloista varmaan toteutuu, osa ei. Joka tapauksessa Trumpilla on edessään iso työ, vaaleissa kahtia repeytyneen USA:n yhdistämisessä. Heti vaalitulosten julkaisua seuraavana päivänä todistettiin eri puolella maata suuria mielenosoituksia.

Itse toivon, että ehdokas Trump ja presidentti Trump ovat eri henkilöitä. Että populistikuoren alta paljastuu käytännönläheinen realisti, jota hyvät neuvonantajat tukevat. Elämme siis jännittäviä aikoja, ja ensimmäiset Washingtonista kantautuneet viestit eivät näiltä osin lupaa hyvää. Nyt meidän – Suomen ja Euroopan – kannattaa keskittyä omien rakenteidemme lujittamiseen ja päätöksentekomme toimivuuden parantamiseen. Brexitin ja Trumpin jälkeen maailma tarvitsee vahvan ja toimivan Euroopan – ja me voimme omalla työllämme siihen vaikuttaa.