EU:sta eroamisessa ei olisi järjen häivää

Suomalaisista yli 80 prosenttia suhtautuu positiivisesti EU-jäsenyyteen. Tämä on Euroopan korkeimpia lukuja. Kansalaismielipiteeseen on selvät syynsä: meillä suomalaisilla on kokemusta siitä, minkälaista on jäädä isojen yhteisöjen ulkopuolelle. NATO:on, EU:hun, EFTA:an ja Pohjoismaiseen neuvostoon kuulumattomuus pienensivät aikoinaan liikkumavaraamme niin taloudellisessa kuin poliittisessa mielessä. Ukrainan sodan puhkeaminen osoitti raa’alla tavalla, mitä isomman yhteisön ulkopuolelle kuulumattomuus voi tarkoittaa juuri tässä ajassa. 

Myös sisämarkkinat, vapaa ihmisten, tavaroiden ja palveluiden liikkuvuus ja esimerkiksi opiskelijavaihto-ohjelma Erasmus+ ovat kaikki Suomea ja suomalaisia hyödyttäviä asioita. Kuulumalla EU:hun Suomella on myös kokoaan suurempi mahdollisuus vaikuttaa globaalilla tasolla.

Kaikesta huolimatta aika ajoin joku esittää poliittisena tavoitteena EU:sta eroamisen. Tänään eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho totesi, että se on perussuomalaisten pitkän aikavälin tavoite. Halla-aho toteaa, että ero olisi oikeutettu, koska EU rajoittaa jäsenmaidensa suvereeniutta ”demokratiavajeen johdosta”.

EU:sta eroaminen ei kuitenkaan ole tavoite, jota perusuomalaiset ajavat tässä hallituksessa, eikä niin voi ollakaan, koska sellaista tavoitetta ei hallitusohjelmaan ole kirjattu. Suomen EU-politiikan pitkä linja jatkuu hallituksesta toiseen ja tämä linja on ollut maallemme eduksi.

Se, että hallituksessa olevilla puolueilla on puolueen tasolla ollut erilaisia näkemyksiä asioista, ei tietenkään ole mikään ennenäkemätön asia. Erilaisen näkökannat eivät estä hallitusta toimimasta ohjelmansa mukaisesti.

Aina kun joku leikkii tällaisen ajatuksen kanssa, on kuitenkin syytä pysähtyä pohtimaan, mitä tällaisen pyrkimyksen taustalla on – ja ennen kaikkea, mihin Suomen EU:sta eroaminen johtaisi.

Kaikissa yhteisössä ilmenee kitkaa ja haasteita. Näin on myös EU:ssa. EU kehittyy usein kriisien kautta.

EU:n jatkuva kehittäminen on toivottava ja välttämätönkin asia. On täysin perusteltua kritisoida rakenteita tai prosesseja, jotka eivät palvele yhteisöön kuuluvia maita ja niiden kansalaisia. Kritiikin ja eroamistavoitteen välillä on kuitenkin iso ero, eikä eroajatuksella tule mielestäni leikkiä, jos vaihtoehto on Suomea kurjistava.

Halla-aho toteaa, ettei ero ole ajankohtainen nyt, koska ”tiedostamme yhä vallitsevan maailmantilanteen”. Hänkin uskoo, että jakaantunut Länsi-Eurooppa olisi heikompi totalitaaristen maiden uhan alla.

Ero on haave tai tavoite, joka ei siis ole toteutettavissa tässä ajassa ja maailmassa. Kysynkin siksi: Mikä on se maailma, jossa Suomen eroaminen EU:sta olisi ajankohtaista tai viisasta?

On todennäköistä, että maailmassa tilanteet muuttuvat ja geopoliittiset painopisteet siirtyvät. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näköpiirissä mitään sellaista, mikä mielestäni puoltaisi eroajatusta. Miksi siis edes heittää sellaista ilmoille?

Suomen maantieteellinen sijainti ei muutu. Euroopan sijainti kahden suurvallan välissä ja Venäjän naapurissa ei sekään muutu. EU vahvistaa yksittäisten valtioiden kyvykkyyksiä niin kauppapoliittisesti kuin turvallisuuspoliittisesti. On vaikea nähdä, että globaali kilpailu muuttuisi tavalla, joka suosisi pieniä valtioita isojen toimijoiden sijaan.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Ei ole sattumaa, että Venäjä pitkään on keskustellut mieluummin yksittäisten EU-maiden kanssa kahdenvälisesti kuin suoraan EU:n kanssa. Vahva EU ei Venäjän maailmankuvassa ole Venäjän etu. Samanlaista asennetta on havaittavissa myös Kiinan vuorovaikutuksessa EU:n kanssa.

EU tekee Euroopasta kilpailukykyisen talousalueen ja mahdollistaa paremmin globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon torjunnan. Tällaiset maiden rajat ylittävät ongelmat eivät ole ratkaistavissa ilman EU:n vahvaa panostusta.

Miksi näin? EU on maailman suurin sisämarkkina. Kun EU-asettaa markkinoillaan kauppaa käyville maille vaatimuksia, on EU:n ulkopuolisten maiden usein järkevä seurata esimerkkiä.

Ja samaan aikaan: Emme voi sulkea silmämme siltä, että Kiinan vaikutusvalta maailmassa kasvaa jatkuvasti. Erityisesti siksi tarvitsemme EU:n, joka pystyy toimimaan tehokkaasti Kiinan vastapainona tiiviissä yhteistyössä USA:n kanssa.

Olisiko Suomi siis paremmassa asemassa ilman EU:ta? Itse en pysty mitenkään näkemään, että tähän kysymykseen voisi vastata myönteisesti.

Euroopan turvallisuus on pitkälti NATO:n harteilla, mutta EU:lla on Euroopan maiden turvallisuuden varmistamisessa Lissabonin sopimuksen myötä tärkeä rooli. Harmaalla vyöhykkeellä oleminen on turvallisuusriski, minkä Ukraina on joutunut karvaasti kokemaan. EU-jäsenyys ei ratkaise kenenkään turvallisuushuolia, mutta se selkeyttää siihen kuuluvien maiden asemaa. Siksi EU:n laajentuminen onkin ottanut viime aikoina askelia eteenpäin. Suomi suhtautuu EU:n laajentumiseen myönteisesti – toki sillä edellytyksellä, että EU:hun jäseniksi hakevat maat täyttävät jäsenyyden ehdot.

Vaihtoehtoisiakin polkuja on kokeiltu: Brexit on jo lyhyessä ajassa osoittautunut virhearvioksi. Kansanäänestys oli tiukka ja sen yhteydessä on myös pohdittu Venäjän vaikuttamisesta äänestyksen lopputulokseen.

Kauppasopimuksia ei tehdä noin vain; vientiin ja tuontiin liittyvän byrokratian lisääntymisellä on suoria vaikutuksia talouteen. Tämä on nähty nyt Isossa-Britanniassa. Myös työvoiman saatavuus on heikentynyt, kun työperäistä maahanmuuttoa on suitsittu. Monet Brexitin puolesta äänestäneistä ovat kertoneet katuneensa päätöstään, mikä myös näkyy kannatusmittauksissa.

On syytä olettaa, että EU:sta eroamisen seuraukset olisivat Suomen kohdalla saman suuntaisia kuin mitä Isossa-Britanniassa on nähty. Sillä erotuksella tosin, ettei Suomella ole Iso-Britannian tapaan globaalisti merkittävää pankkisektoria. Isossa-Britanniassa pankkisektori on toiminut hyvinvoinnin puskurina. Sen vetovoima ei ole haihtunut ilmaan, joskin se on heikentynyt.

Kuten yllä jo mainitsin, suomalaisten näkökulmasta yksi pidetyimmistä EU:n tuomista eduista on ollut vapaa liikkuvuus: oikeus asua, työskennellä ja opiskella missä tahansa EU-maassa. Aktiivinen suhteiden kehittäminen onkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle ensiarvoisen tärkeää. Sen sijaan, että puhumme EU:sta eroamisesta, toivoisin meidän tunnistavan EU:n merkityksen kauppasuhteiden ja kouluttautumisen näkökulmasta. Tällaiset suhteet muuttuvat helposti itsestään selviksi, mutta niiden merkitystä ei kannata Suomen menestyksen näkökulmasta vähätellä.

Eurooppa-ministerinä toivon, että Suomesta hakeuduttaisiin EU-virkoihin paljon nykyistä innokkaammin. Jos ja kun emme aina ole tyytyväisiä EU:n päätöksiin, meidän on ymmärrettävä katsoa peiliin: me olemme osa EU:ta, emme passiivinen toimija. Jos päätökset eivät tunnu Suomen edun mukaisilta, meidän on kehityttävä vaikuttamistyössämme paremmiksi.

Myös opiskelijavaihtoa tulisi edistää ja siitä tulee pitää aktiivisesti huolta. Suomesta ulkomaille lähtevien opiskelijoiden määrä on pudonnut kolmannekseen viime vuosikymmenen puoliväliin verrattuna. Yliopistojemme tason parantamiseksi tarvitsemme myös Suomeen suuntautuvaa opiskelijavaihtoa.

EU-kritiikki on hyvä asia. Mikään instituutio ei kehity, ellei siinä esiintyviä ongelmia nosteta rohkeasti esille. Kritiikin on kuitenkin hyvä perustua tosiasioihin ja vaihtoehtoisten polkujen faktapohjaiseen analysointiin, ei nostalgiaan tai mahdolliset ongelmat ohittavaan populismiin.

EU:n ensisijainen haaste tällä hetkellä on mielestäni sen sisäisen toimivuuden ja sen myötä uskottavuuden vahvistaminen. Oikeusvaltiomekanismi on tässä työssä keskeisessä roolissa – se on prosessi, jossa komissio, EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti käy vuosittaista vuoropuhelua jäsenmaiden kanssa oikeusvaltioperiaatteen toteutumiseen ja sen edistämiseen liittyvistä asioista. Kun meillä on monella tapaa tulonsiirtoihin ja osittaiseen yhteisvastuuseen perustava unioni, on pelisääntöjen oltava kaikille samat. Jos otat rahaa vastaan, sinun tulee myös pelata yhteisten sääntöjen mukaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa taas määräenemmistöpäätöksiin siirtyminen on välttämätöntä. Kun EU:n turvallisuutta haastetaan, on EU:lla oltava toimintakykyä niin kantojen muodostamisessa kuin niiden täytäntöönpanossa.