Carl Haglund, Anders Adlercreutz (r) Kirjallinen kysymys pientalojen energiatodistuksista Eduskunnan puhemiehelle Eduskunta edellytti yksimielisesti (täysistunto 17.6.2014), että hallitus ryhtyy kiireellisesti toimenpiteisiin pientalojen energiatodistuksen sisällölliseksi muuttamiseksi helpommin ymmärrettäväksi poistamalla energiamuotojen kertoimien aiheuttamat vertailtavuusongelmat. Lisäksi edellinen eduskunta ja ympäristövaliokunta totesivat, että energiatodistuksessa eri energiamuotojen kertoimien käyttö ei ole kuluttajan kannalta selkeää ja ymmärrettävää, vaan tarkoituksenmukaisempaa olisi vertailla […]
Hyvät ystävät, futarit, tytöt ja pojat. Tämä on totisesti hieno päivä! Kun Andreas Backman kertoi minulle viime talvena, että Masalaan on alettu puuhata tekonurmikenttää niin ajattelin, että onpa mielettömän hieno asia. Mutta kun hän sitten lisäsi, että sen on tarkoitus olla valmis jo kesän lopulla, niin ajattelin että voi Andreasta, Siperia opettaa. […]
Puoli vuotta on pitkä aika. Yhtenä päivänä oppositiossa, seuraavana hallituksessa – vallan kahvassa. Päätöksiä tekemässä. Toimiaan voi perustella monella tavalla. Vakaumuksella, tiedolla, jopa olosuhteilla – tai vallan himolla. Miten sinä perustelet päätöksiäsi? Tiedän että sinulla on tietoa. Uskoin, että sinulla on vakaumuskin, mutta tällä hetkellä politiikkasi näyttää siltä, kuin sitä johtaisi ennen kaikkea vallan himo. […]
Hyvät kuulijat, Kiitos kutsusta tähän seminaariin! Ilahduin kovasti, kun Aija tarjosi minulle tilaisuutta lausua täällä muutaman sanan juuri Pride-juhlan kynnyksellä. Seksuaalivähemmistöjen asia on minulle tärkeä. Mielestäni sen pitäisi olla tärkeä kaikille suomalaisille. Kuulun itsekin vähemmistöön, kielivähemmistöön. Suomenruotsalaisten määrä korreloi aika tarkaan seksuaalivähemmistöjen määrän kanssa Suomessa. Ja vaikka ymmärrän, että jotkut teistä saattavat pitää vertausta kornina, […]
Hallitusohjelma julkistettiin muutama viikko sitten ja nyt on pöly jo ehtinyt hieman laskeutua. Meillä on pääministeri ja hallitus. Tässä omia huomioitani prosessista ja hallitusohjelmasta. Hallitusneuvottelut olivat ilmeisen tehokkaat, mikä lupaa hyvää. Edustamani puolue ei päässyt neuvotteluihin mukaan, mikä oli pitkäaikaiselle hallituspuolueella kova isku. Sipilällä oli selvästikin hallituksen kokoonpanosta vahva käsitys, mihin hänellä on oikeus. Suomi […]
Ärade talman Vi debatterar idag vårt regeringsprogram, som tillkommit under aldrig tidigare skådat medialt intresse. Och väl så, för vi lever i utmanande tider. Det har talats om process-scheman, bokstavskombinationer, kontorslandskap, effektivitet. Men med facit på hand kan man inte undgå att tänka – har processen fått övertag på bekostnad av innehållet? I valkampanjens hetta kastas löften […]
Kirjallinen kysymys energiatodistuksesta 19.8.2015
/0 Comments/in blog, kestävä kehitys /by AndersCarl Haglund, Anders Adlercreutz (r) Kirjallinen kysymys pientalojen energiatodistuksista Eduskunnan puhemiehelle Eduskunta edellytti yksimielisesti (täysistunto 17.6.2014), että hallitus ryhtyy kiireellisesti toimenpiteisiin pientalojen energiatodistuksen sisällölliseksi muuttamiseksi helpommin ymmärrettäväksi poistamalla energiamuotojen kertoimien aiheuttamat vertailtavuusongelmat. Lisäksi edellinen eduskunta ja ympäristövaliokunta totesivat, että energiatodistuksessa eri energiamuotojen kertoimien käyttö ei ole kuluttajan kannalta selkeää ja ymmärrettävää, vaan tarkoituksenmukaisempaa olisi vertailla […]
Masalan tekonurmikentän avajaiset 15.8.2015, puhe
/0 Comments/in blog /by AndersHyvät ystävät, futarit, tytöt ja pojat. Tämä on totisesti hieno päivä! Kun Andreas Backman kertoi minulle viime talvena, että Masalaan on alettu puuhata tekonurmikenttää niin ajattelin, että onpa mielettömän hieno asia. Mutta kun hän sitten lisäsi, että sen on tarkoitus olla valmis jo kesän lopulla, niin ajattelin että voi Andreasta, Siperia opettaa. […]
Hyvä Timo,
/0 Comments/in blog /by AndersPuoli vuotta on pitkä aika. Yhtenä päivänä oppositiossa, seuraavana hallituksessa – vallan kahvassa. Päätöksiä tekemässä. Toimiaan voi perustella monella tavalla. Vakaumuksella, tiedolla, jopa olosuhteilla – tai vallan himolla. Miten sinä perustelet päätöksiäsi? Tiedän että sinulla on tietoa. Uskoin, että sinulla on vakaumuskin, mutta tällä hetkellä politiikkasi näyttää siltä, kuin sitä johtaisi ennen kaikkea vallan himo. […]
Puheenvuoro Satenkaaripolitiikkaseminaarissa 25.6.2015
/0 Comments/in blog /by AndersHyvät kuulijat, Kiitos kutsusta tähän seminaariin! Ilahduin kovasti, kun Aija tarjosi minulle tilaisuutta lausua täällä muutaman sanan juuri Pride-juhlan kynnyksellä. Seksuaalivähemmistöjen asia on minulle tärkeä. Mielestäni sen pitäisi olla tärkeä kaikille suomalaisille. Kuulun itsekin vähemmistöön, kielivähemmistöön. Suomenruotsalaisten määrä korreloi aika tarkaan seksuaalivähemmistöjen määrän kanssa Suomessa. Ja vaikka ymmärrän, että jotkut teistä saattavat pitää vertausta kornina, […]
Ajatuksia hallitusohjelmasta / KS 25.6.2015
/0 Comments/in blog, Uncategorized /by AndersHallitusohjelma julkistettiin muutama viikko sitten ja nyt on pöly jo ehtinyt hieman laskeutua. Meillä on pääministeri ja hallitus. Tässä omia huomioitani prosessista ja hallitusohjelmasta. Hallitusneuvottelut olivat ilmeisen tehokkaat, mikä lupaa hyvää. Edustamani puolue ei päässyt neuvotteluihin mukaan, mikä oli pitkäaikaiselle hallituspuolueella kova isku. Sipilällä oli selvästikin hallituksen kokoonpanosta vahva käsitys, mihin hänellä on oikeus. Suomi […]
Puhe täysistunnossa hallitusohjelmasta 3.6.2015
/0 Comments/in blog /by AndersÄrade talman Vi debatterar idag vårt regeringsprogram, som tillkommit under aldrig tidigare skådat medialt intresse. Och väl så, för vi lever i utmanande tider. Det har talats om process-scheman, bokstavskombinationer, kontorslandskap, effektivitet. Men med facit på hand kan man inte undgå att tänka – har processen fått övertag på bekostnad av innehållet? I valkampanjens hetta kastas löften […]