Puheenvuoro eduskunnan keskustelussa Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021-2024 9.6.2020

Ärade talman,

Kun hallitusohjelmaa kirjoitettiin, elimme täysin toisenlaisessa tilanteessa. Meillä oli näkymät talouskasvusta ja 75 prosentin työllisyysaste oli täysin saavutettavissa oleva tavoite.

Nyt elämme tilanteessa, jossa talous tänä vuonna sukeltanee lähemmäs 10 prosenttia ja sadat tuhannet suomalaiset ovat vaarassa menettää työnsä. Vientiteollisuus on todella vaikeiden haasteiden edessä. Euroopan veturin, Saksan, vienti putosi huhtikuussa 31 prosenttia. Se on häkellyttävän iso pudotus ja se tulee näkymään myös meidän vientivetoisessa taloudessamme.

Kun samaan aikaan oma kustannuskilpailukykymme näyttää Suomen Pankin äsken julkaistun ennusteen mukaan heikkenevän, voidaan sanoa, että täydellinen myrsky on valmis.

Koronakevään aikana olemme puhuneet paljon palvelualoista, ravintoloista. Ihan hyvällä syyllä, koska nämä alat ottivat koronakevään ensimmäiset iskut vastaan.

Mutta pidemmän aikavälin taloudellisen kehityksemme kannalta paljon olennaisempaa on se, miten käy meidän investointi-intensiiviselle teollisuudellemme. Mikäli vientiyrityksemme menevät nurin emme ainoastaan menetä työpaikkoja, vaan myös mahdollisuuden edes kohtalaisen nopeasti saada taloutemme taas kasvu-uralle.

Kansainvälisiä arvoketjuja ei noin vain rakenneta uudelleen.

Arvoisa puhemies,

Valtiovarainministeri Vanhanen totesi eilen, että ”Saamme olla kiitollisia siitä, että Saksa elvyttää 130 miljardilla. […] Jos Saksa onnistuu, se hyödyttää meitä tavattoman paljon”.

Tämä on oleellinen havainto. Se mitä Ruotsi, Saksa tai jokin muu meidän tärkeistä vientimaistamme tekee hyödyttää meitä suuresti.

Mutta emme voi jättää tätä työtä muiden varaan.

Hallitusohjelma rakentuu toisaalta pitkän tähtäimen kilpailukykyä vahvistavien uudistusten varaan. Mutta se rakentuu myös lisääntyvän työllisyyden varaan.

Tätä toista jalkaa ei nyt voi ohittaa.

On toki ennenaikaista puhua leikkauslistoista, mutta sopeuttamisesta pitää puhua. Voimme jauhaa purukumia ja kävellä samaan aikaan. Ongelma ei pienene, jos me työnnämme sitä edessämme.

Lumipallo, joka on liikkeellä, tuppaa kasvamaan.

Ja siksi työllisyystoimien aika ei ole myöhemmin, vaan nyt.

Kyse on siinä myös oikeudenmukaisuudesta ja sosiaalisesta vastuusta. Työ on paras sosiaaliturva, ja meillä ei ole oikeutta olla kääntämättä ihan jokaista kiveä työllisyystavoitteen saavuttamiseksi.

Työelämäprofessori Vesa Vihriälä puhui viikko sitten siitä, että työllisyystavoitetta pitäisi nostaa 77-78 prosenttiin, ja että tähän tavoitteeseen voisi pyrkiä viidessä vuodessa.

Tämän tulisi myös olla hallituksen tavoite. Koska kaikki se hyvä, mitä tavoittelemme, riippuu tästä.

Työllisyystoimia pohtiessamme me olemme sikäli onnellisessa asemassa, että meidän ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Naapurimaissamme on tehty monta niistä uudistuksista, joita meidänkin tulisi tehdä.

Lisäksi toivoisin pohdintaa siitä, miten luomme Suomesta entistä ennustettavamman ja houkuttelevamman investointiympäristön. Suomeen toimintoja käynnistävä yritys haluaa tietää, että tämän päivän verotaso pätee myös huomenna. Tarvitsemme pitkän tähtäimen sitoumuksen yritysverotuksen tasosta ja investointikannustimista.