Den som spar han betalar senare?

Kirkkonummella on ovat meneillään tiukimmat budjettineuvottelut pitkään aikaan. Veronkorotuksista huolimatta edessä on vaikeita päätöksiä. Mitä leikaita, mitä vähentää? Mitä investointeja toteuttaa, mitä siirtää? Mitä poistaa investointiohjelmasta kokonaan? Kuntatalouden tila on valitettavasti sellainen, että pitää löytyä kykyä priorisoida. Yksinkertainen ja yhteiskunnallisessa keskustelussa usein esitetty kysymys kuuluu, mikä säästö tuottaa aidosti säästöä, mikä säästö todellisuudessa lisää kuluja. Rakennusinvestointien kohdalla tarkastelu on kohtalaisen yksinkertaista, mutta palvelujen osalta tilanne on huomattavasti mutkikkaampi. Varsinkin perusturvan puolella on hyvin vaikea ennakoida säästöjen vaikutuksia tulevaisuuteen. Toivottavasti päätöksenteko peruturvakysymyksissä perustuu yhden vaalikauden yli ulottuvaan skenaarioon. Saatan kantaa ensimmäisen valtuustokauden edustajalle ominaista naiiviuden viittaa, mutta varsinkin lasten ja nuorten asioiden osalta en hevin luovu idealistisiltakaan kuulostavista tavoitteista.

Aikaisemmin syksyllä Kirkkonummella järjestettiin Emmi Wehka-ahon toimesta seminaari, joka pohti lastensuojelun työkalupalettia ja tilaa. Puhujia oli paikalla sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitosta että Lastensuojelun keskusliitosta. Päällimmäisenä illasta jäi mieleen se, että matalan kynnyksen palvelut ovat äärimmäisen tehokkaita. Mitä nopeammin ongelmat huomataan, sen edullisempaa on niiden hoitaminen. Mitä helpompi ihmisten on hakea apua ongelmiinsa, sitä herkemmin sitä haetaan. Tämä tulisi muistaa sosiaalipalvelujen leikkauksista päätettäessä. Jos säästämme lastensuojelun matalan kynnyksen toiminnasta saatamme törmätä huimiin kustannuksiin tulevaisuudessa. Tähän meillä ei ole varaa väestön ikärakennekin huomioiden. Tästä on jopa laskelmia: jos investoidaan vauvavaiheessa riskiperheisiin 1 eur, se palautuu yhteisölle 6 eurona; koulukiusaamiseen puuttumisella ”netotaan” 8 eur verran ja käytöshäiriöön investoimalla 84 eur (Viite: European Psychiatry 2012; 27: 68-80, hyvän ystäväni Linnea Karlssonin avustuksella löydettyä tietoa).

Tarvitsemme lähitulevaisuudessa kipeämmin kuin koskaan terveitä ja täysjärkisiä nuoria huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Lasten ja nuorten asioita on käsiteltävä investointeina, ei kuluina. Eikä luonnollisesti ainoastaan taloudellisista, vaan myös inhimmillisistä syistä.  Jos ja kun perusturvan menoja pitää priorisoida, nämä ovat omalla asteikollani korkeimmalla.