Juhlapuhe ylioppilaille

Aikaperspektiivi on ihmeellinen asia. Lapsena kesä on ikuinen – aika viikonlopusta toiseen on pitkä. Vanhempana vuosikin on lyhyt aika – elämä on hullunkurisella tavalla yhtä alituista veroilmoituksen täyttämistä. Moni tässä salissa istuvista vanhemmista saattaa kokea, että tämä päivä – päivä, jona te saatte lakkinne – tulee vastaan liiankin nopeasti. Vastahan te olitte… ja niin edelleen…

Vanhemmuuteen kuuluu luopuminen ja valkolakki ennakoi tätä luopumista. Onneen ja iloon sekoittuu aimo annos haikeutta, joka saattaa tiivistyä kyyneleiksi asti. Koska kuulun niihin, jotka uskovat, että onnea ja herkistymistä on turha kätkeä, kehoitan teitä, hyvät vanhemmat, käyttämään arkailematta taskuihinne taiteltuja nenäliinoja. Taltioikaa tämä hetki mieliinne ja sydämiinne, sillä se ei palaa.

Teiltä valkolakeilta on turha odottaa herkistelyä: teillä on elämä edessä ja tukka takana. Siinä ei ole turhille herkistelyille aikaa. Tämänkin me vanhemmat vaistoamme. Yritämme silloin tällöin syöttää teille elämänkokemuksen mukanaan tuomia totuuksia  -todetaksemme niiden kaikuvan kuuroille korville. Me huomaamme, että vielä ei ole näiden totuuksien aika.

Kaiken kaikkiaan tämä on iso päivä. Niin teille, arvoisat ylioppilaat, kuin myös teille, hyvät vanhemmat.  Koulutaival on teidän yhteinen taipaleenne. Siihen mahtuu – kun asiaa pysähtyy pohdiskelemaan – monia käänteitä ja vatsanväänteitä; iloa, pettymystä, tsemppaamista, jännittämistä- ja itsensä ylittämistä. Siihen sisältyy myös erilaisia ihmissuhteita: opettajia, joiden kanssa ei niin synkannut ja opettajia, jotka tuntuivat ymmärtävän teitä juuri sellaisina kuin olette. Se on luonnollista. Harva meistä tulee koskaan miellyttämään kaikkia, ja harva meistä tulee koskaan pitämään jokaisesta kohtaamastaan ihmisestä. Juuri tämä on minusta elämässä olennaista ja juuri tämän seikan kanssa meidän pitää oppia elämään. Siten, että säilytämme kosketuksen itseemme ja siten, että – kaikesta huolimatta – selviämme erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ihmisten ympäröiminä.

Tämä on suuri päivä ja se avaa monia ovia. Edessä on monia valintoja – omia valintoja. Pitäkää valinnat ominanne. Kuunnelkaa sydäntänne.

Maailma on isossa murroksessa. Työn kuvat ja työn luonne tulevat muuttumaan dramaattisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Älkää kuitenkaan murehtiko tai pelätkö tätä muutosta. Uskon, että edessä oleva muutos on valtava mahdollisuus. Kun keinoäly tekee ison osan käytännön työstä, syntyy uusia työpaikkoja, joiden ytimessä on moraalisesti kestävien valintojen tekeminen. Vihdoinkin voimme ihan aidosti keskittyä globaalien ongelmien ja erilaisten konfliktien ratkaisemiseen. Voimme olla entistä enemmän toisillemme läsnä. Voimme keskittyä elämän vaalimiseen maapallolla. Te, hyvät ylioppilaat, olette syntyneet jännittävään aikaan -aikaan, joka pakottaa kantamaan vastuuta, mutta jolla on tarjota ennen kuulumattomia työkaluja erilaisten haasteiden ratkaisemiseen.

Hyvät ylioppilaat, tehkää sitä, mitä kohtaan tunnette intohimoa. Ja jos koette ahdistusta siitä, ettette tunnista intohimoanne, antakaa itsellenne aikaa. Luottakaa siihen, että asia kirkastuu ajan kuluessa. Mutta käyttäkää tuo etsikkoaika oikein. Tutkikaa maailmaa, tutustukaa ihmisiin, olkaa uteliaita. Uteliaisuus itsessään tuottaa onnea.

Sukeltakaa uusiin tilanteisiin – itseenne ja elämään luottaen. Katsokaa ihmisiä syvälle silmiin. Opetelkaa kuuntelemaan muita, sillä kuuntelemisen taito on kultaa. Urheilkaa ja unelmoikaa. Olkaa rohkeita ja rohkaiskaa muita.

Ajan myötä tulette huomaamaan, että te olette kohtaamienne ihmisten summa. Ja haluan toistaa tämän. Hyvät ylioppilaat – jos ette puheestani mitään muuta muista, niin muistakaa tämä: Me ihmiset olemme kohtaamiemme ihmisten summa. Me emme ole mitään yksin. Olkaa kiitollisia ihmisistä, jotka osuvat tiellenne – kaikista heistä. Kasvakaa muiden avulla. Ja olkaa itse olemassa muita varten. Yhteisöllisyydessä ja välittämisessä on avain onneen.

Hyvät ylioppilaat, arvosanat eivät ole merkityksettömiä. Hyviä arvosanoja on syytä juhlia ja niistä on syytä olla ylpeä. Mutta arvosanat eivät mittaa kaikkea. Kuten eivät myöskään kulman takana olevat pääsykokeet.

Hyvät ylioppilaat, joukossanne on varmasti myös niitä, jotka kokevat olevansa keskinkertaisia. Jotkut ovat saattaneet ylittää valkolakkiin vaadittavan riman vain juuri ja juuri. Olittepa kuuden ällän tai kuuden aan ylioppilaita, älkää rakentako identiteettiänne numeeristen tulosten varaan. Älkää myöskään rakentako identiteettiänne titteleiden tai meriittien varaan. Täydellisen elämänhallinnan sijaan pyrkikää inhimillisyyteen, nöyryyteen ja rohkeuteen.

Meidän perheeseemme muutti kaksi vuotta sitten 16-vuotias kolumbialainen vaihto-oppilas, Santiago. Hän saapui perheeseemme suoraan FARC-sissien sydänalueelta – keskeltä sissisotaa. Me kysyimme häneltä ensitöiksemme: ”Miksi halusit tulla Suomeen?” Santiagon vastaus oli täynnä äsken mainitsemiani hyveitä: inhimillisyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta.

Santiago kertoi, että Kolumbiassa heillä on loputtomasti vakavia ongelmia:maa on täynnä korruptiota ja hyvä koulutus on vain hyvin toimeentulevan yläluokan yksinoikeus. Santiago pohti, miten voisi auttaa korjaamaan nämä epäkohdat. Googlattuaan hän ymmärsi, että Suomi on todellinen ihanneyhteiskunta: täällä on maailman paras koulu, johon kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus. Siksi hän halusi Suomeen. Hän halusi ymmärtää, miten kaikki toimii, jotta voisi viedä tämän tiedon Kolumbiaan ja auttaa maataan kehittymään.”

Näin siis ajatteli Santiago, 16-vuotias nuori mies. Ihailimme hänen motiiviaan ja hänen rohkeuttaan kantaa vastuuta asioista, joiden edessä me aikuisetkin tunnemme itsemme pieniksi ja voimattomiksi. Vuoden ajan hän ahmi kaikkea ympärillään näkemäänsä. Hän oppi ruotsin kielen ja kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa menestyksekkäästi kaksi ainetta.

Arvoisat ylioppilaat, hyvät vanhemmat – Puheeni lopuksi haluan nostaa esille sen, mistä tämä maailman paras ja tasa-arvoisin koulu muodostuu. Se muodostuu ammattiylpeyttä tuntevista ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvista opettajista. Se muodostuu kaikista teistä, jotka olette työllänne mahdollistaneet sen, että ihan hetken kuluttua 151 oppilasta saa painaa päähänsä valkoisen lakin. Te opettajat olette tulevaisuuden mahdollistajia.

Hyvät ylioppilaat, vain tekemällä oppii. Ja vastaavasti, kuten sanonta kuuluu, tekevälle sattuu. Tehkää, kokeilkaa, epäonnistukaa, oppikaa virheistä ja kokeilkaa yhä uudestaan. Kokeilkaa niin kauan, että onnistutte. Ja kun onnistutte, muistakaa juhlia onnistumistanne. Kuten tänään.

Arvoisat ylioppilaat, vanhemmat ja opettajat, onnea – te olette kaikki ruusunne ansainneet.

Nyt uskoisin, on aika kaivaa nenäliinat esiin. Ihan kohta on lakituksen aika.

Kiitos.

( Juhlapuhe Espoonlahden lukiossa 2.6.2018)