Kyläkoulujemme puolesta, kolumni Kirkkonummen Sanomissa 26.3

/0 Kommentarer/i , , /av
Kun muutama päivä sitten vein toiseksi nuorimman poikamme kyläkouluumme Luomassa, törmäsin koulua reunustavan metsän reunassa todella hienoon majaan. Se oli oksista ja kivistä koottu pesä, joka oli rakennettu muutaman pienen koivun varaan. Kun pysähdyin ja otin esille puhelimeni kuvatakseni majan, lapset kerääntyivät ympärilleni iloisesti nauraen. He kertoivat aikaansaannoksestaan ja olivat siitä ilmeisen ylpeitä. Lapset olivat kaikki keskenään eri ikäisiä eli tämä oli selvästi yli luokkarajojen tehty ”projekti”.
Havahduin kotiin ajellessani siihen, että en välttämättä olisi päässyt näkemään tällaista rakentamisen ja keksimisen riemua, mikäli lapseni kävisivät jotakin toista koulua – sellaista, jonka piha olisi asfalttikenttä ja mahdollisuudet leikkiin rajalliset ja ennalta määritellyt.Tämä kokemus oli mahdollinen nimenomaan siksi, että kyseessä on pieni kyläkoulu. Paikka, joka tarjoaa mielikuvitukselle ja temmellykselle tilaa – puolen hehtaarin kokoisen metsän verran.
Voin hyvin ymmärtää, että kyläkouluilla on omat ongelmansa. Jos hyvällä koululla tarkoitetaan sitä, että tarjolla on madollisimman paljon mahdollisimman monia eri oppiaineita tai sitä, että opettajasijaisuuksia on mahdollisimman helppo järjestää, niin silloin isompi koulu voittaa äänestyksessä. Varsinkaan alakoulua ei kuitenkaan tulisi mielestäni arvioida näillä kriteereillä. Pieni alakoulu on hyvä siksi, että se mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla sosiaalisten suhteiden solmimisen eri ikäluokkien välillä. Ja kuten Luoman koulun tapauksessa on nähtävissä, se tarjoaa erinomaiset  mahdollisuudet luovaan leikkiin.
Koulusta tulee vuosien saatossa osa paitsi yksittäisen ihmisen, myös koko kyläyhteisön identiteettiä. Mikäli lakkautamme pienet kyläkoulut, menetämme samalla yhteisön koossa pitävän paikan. Koulu on monen pienen kylän sydän. Kun sydän lakkaa sykkimästä, kylä kuihtuu ja kylmenee.
Luoman koulu voi hyvin. Niin voi myös Luoman kylä. Nähtyäni metsän kyljessä komeilleen majan, olin iloinen koko päivän. Soisin saman ilon myös muille vanhemmille ja siksi toivon, että niissä kunnissa joissa jälleen tänä vuonna pohditaan pienen kyläkoulun lakkauttamista arvioitaisiin asiaa uudemman kerran.

Målet måste vara ökad aktivitet – insändare i HBL 27.2.2015

/0 Kommentarer/i , /av
Svart är inte vitt. Men vårt samhälle är heller inte så enkelt att man kan förenkla det till en  diskussion om motpoler: vi och de, höger och vänster. Diskussionen kring sfp:s skatteprogram fortsätter på hbl:s sidor, och väl så. Anette Karlsson kritiserar i hbl 19.2. sfp:s skatteprogram på många punkter. Och på många sätt känns det som om det  talas i kors.
Jag ser frågan om arvsskatten som en sysselsättningsfråga. Och som ett problem som uttryckligen berör familjeföretagare och jordbrukare. För i deras fall kan arvsskatten vara det som avgör om företaget eller jordbruket kan fortsätta eller inte. Om arbetsplatser består – eller försvinner. I bästa fall begränsar arvsskatten enbart företagets förmåga att investera. I värsta fall är företagets framtid i fara – det kan uppkomma situationer där företagets kapital är bundet i investeringar, dividender inte kan betalas ut, och lån inte går att få.
Sen kan jag  ur en rent nationalekonomisk synpunkt förstå att arvsskatten på annan, mera likvid egendom kan vara befogad. Men om den ena avskaffas ryker förstås även den andra, eftersom vi annars lätt komplicerar vår lagstiftning och banar väg för intrikata skattearrangemang.
Anette Karlsson ser skattelättnader som ett moraliskt problem i denna tid av massarbetslöshet. Även om jag kan förstå tankegången kan det här vara ett relevant argument endast i två fall.
Om en hög skattegrad korrelerar med låg arbetslöshet stämmer argumentet. Men den logiska slutledningen av detta är att man måste strama åt beskattningen tills arbetslösheten sjunker – och det tror jag inte Anette anser heller.
Alternativt kan man se det som omoraliskt ifall syftet  uttryckligen är det, att man vill underlätta medel- eller höginkomsttagarnas börda på bekostnad av de arbetslösa. Och det stämmer inte heller. En sänkning av skattegraden föreslås uttryckligen för att denna antas leda till ökad ekonomisk aktivitet. Det igen antas sänka arbetslösheten, vilket är en bra sak – för alla.
Bevisföringen för trickle-down-principen (antagandet att införandet av skattesänkningar indirekt bidrar till att förbättra de ekonomiska förhållandena för befolkningen som helhet) är inte oproblematisk. Men jag är helt övertygad om att vi i Finland inte kan utgå ifrån att skattegraden är den skruv vi kan dra åt i all oändlighet. Det kan inte ses som en automatisk inkomstgenerator varken på statlig eller på kommunal nivå. Medicinen måste vara den, att vi försöker generera ny aktivitet –  i stället för att suga det sista ur den aktivitet vi har kvar.
 Man kan inte se på denna fråga enbart genom ideologiskt färgade glasögon. Och därför måste vi pröva på nya medel. Visserligen är inte arvsskatten vårt största, eller viktigaste, problem. Viktigare är bl.a. att se till att vi har en god utbildning, en förnuftig och långsiktig  energipolitik, och ett samhällsklimat som främjar företagande. Men någonstans måste vi börja. Varför inte här.

Sjökulla – insändare i Kirkkonummen Sanomat 22.2.2015

/0 Kommentarer/i , , , , /av
Harva hanke on puhututtanut kuntapäättäjiä niin paljon kuin Sjökullan oppimiskeskus. Käytännössä siinä on kysymys koululaajennuksen ja päiväkodin rakentamisesta jo olemassa olevan koulun yhteyteen.
Laajennettu Sjökulla on ensimmäinen uusi ruotsinkielinen koulu sitten 1970-luvun alun. Se on myös poliittisen kompromissin tulos, jota on riepoteltu mediassa mielin määrin. On puhuttu luksuskoulusta järven rannalla – välillä propagandamaisesti jopa alppimaisemista. Tosiasia on kuitenkin se, että kyseessä on ihan tavanomainen projekti. Oppimiskeskuksen rakentamisen tavoitteena on tehostaa opetustoimintaa keskittämällä pienissä yksiköissä tapahtuva opetus yhteen paikkaan.
Koko hankkeen kustannusarvio on alhaisempi kuin valtaosa viimeaikaisten koulu- ja päiväkotihankkeiden kustannusarvioista.
Oppimiskeskuksen rakentamista ennakoitiin sulkemalla  Evitskogin koulu  vuonna 2009. Lapset siirrettiin Sjökullaan odottamaan koulun peruskorjausta ja laajennusta. Uuden koulun oli määrä avata ovensa jo vuonna 2013. Neljä vuotta tilapäisjärjestelyjä ahtaissa oloissa on toki pitkä aika, mutta  sitä pidettiin silti vielä inhimillisenä.
Aikaa on kuitenkin vierähtänyt suunniteltua enemmän. Koulu ei valmistunut vuonna 2013, kuten oli suunniteltu, eikä rakentaminen ole vieläkään lähtenyt toden teolla käyntiin. Vaikka urakkasopimuksesta uupuu edelleen allekirjoitukset, rakentamiseen päästäneen tämän vuoden alkupuoliskolla.
Näillä näkymin Sjökullan oppimiskeskus valmistuu parin vuoden kuluttua. Tämä tarkoittaa yli 4 vuotta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tänä aikana moni lapsi on kulkenut esikoulusta yläasteelle tilapäisjärjestelyjen varassa. Tämä ei ole oikein, eikä tilanne ole kunnalle kunniaksi. Toivon, kuten moni pohjoiskirkkonummelainen lapsi ja vanhempi, että tämä hanke saadaan vietyä nyt vauhdilla maaliin.

Om företagsamhet, kolumn på Kyrkslätts Företagares sida i Kirkkonummen Sanomat 12.2.2015

/0 Kommentarer/i , , /av

Julkisessa keskustelussa yrittäjällä on paljon ystäviä. Ja sietää ollakin. Suomen kasvu lähtee pienyrityksistä. Yrittäjyys ei kuitenkaan ole aina ollut yhtä arvostettua. Ei ole pitkä aika siitä, kun yrittäjäksi tuntuivat haluavan vain hullut tai ne, jotka eivät onnistuneet saamaan virkamiestyötä.

Itse olen toiminut yksityisyrittäjänä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Arkkitehtitoimistomme työllistää noin 15 henkeä, mikä on Suomen mittakaavassa paljon. Meillä ei ole enää pienen, aloittelevan toimiston ongelmia, mutta myös liikkeelle lähdön haasteet ovat lähipiiristä tuttuja.

Usein törmään yhden tai kahden hengen yrityksiin, joihin ei uskalleta palkata lisää käsiä. Palkkaamiseen liittyvät riskit johtavat siihen, että töitä paiskitaan vuorokaudet ympäri. Pelko ei ole täysin aiheeton. Esimerkiksi tästä käy lähipiirissäni toimiva yhden hengen konsulttiyritys, jonka perustaja päätyi taistelemaan kahden vuoden ajan oikeudessa irtisanomisperusteisiin liittyvistä asioista työntekijän palkattuaan. Vikaa oli toki myös yrittäjässä. Prosessi kuitenkin musersi tämän yrittäjän mielen ja nyt hän pitää parempana vaihtoehtona jatkaa toimintaa yksin

Näistä tapauksista  meidän pitää päästä irti. Lääkkeiksi kelpaavat esimerkiksi paikallinen sopiminen ja koeajan pidentäminen kuuteen kuukauteen.

Palkkaamisen pitää aina olla mahdollisuus, ei riski. Se on kaikkien etu.

Juttelin hiljattain naisvaltaisella toimialalla toimivan kirkkonummelaisen yrittäjän kanssa. Hänen mielestään perheellisten työntekijöiden kustannukset rasittavat toimintaa kohtuuttomasti. Tasa-arvokysymykset ovat siis vahvasti sidoksissa yrittäjyyteen. Tästä syystä on tärkeää jakaa vanhemmuudesta syntyvät kustannukset niin, etteivät ne lankea ainoastaan äidin työnantajan maksettaviksi.

Vaikka valtio voi ja sen pitää kannustaa yrittämiseen esimerkiksi huoehtimalla siitä, että verotus on ennakoitavissa ja johdomukaista, yrittäjyys lähtee kuitenkin aina ihmisistä. Kirkkonummen yrittäjien kaltaiset yhdistykset tarjoavat elintärkeän mahdollisuuden verkostoitumiselle. Pienyrittäjä, joka hallitsee kirjanpidon koukerot, ei välttämättä osaa markkinoida itseään. Ja toisin päin. Tässä mentoroinnin merkitys kasvaa tärkeäksi. Yhdessä tekemällä menestyksen todennäköisyys moninkertaistuu.

Uskon, että yrittäjyys on nousussa. Järjestämässäni yritysseminaarissa esiintynyt nuori start-up yrittäjä edusti uutta sukupolvea, joka pitää epäonnistumisia luonnollisina askeleina menestymiseen. Tällaista asennetta tarvitsemme lisää. Kaikki nuoriin kohdistuva yrittäjäkasvatus on tärkeä investointi tulevaisuuteen.

Näin vaalien alla poliitikoista kuoriutuu yrittäjien ystäviä. Yksi asia on kuitenkin todennäköinen: yrittäjää ymmärtää parhaiten toinen yrittäjä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Arbete kräver ägandeskap, insändare i HBL 11.2.2015

/0 Kommentarer/i , /av

Anette Karlsson kritiserar i HBL den i SFP:s valprogram uttalade önskan om att avskaffa arvsskatten och i stället införa en högre skatt på möjlig överlåtelsevinst. Hon säger att det är en utveckling som ökar inkomstskillnaderna och tilltalar de rika.

Arvsskatten i sig är inte ett stort problem. För familjeföretagare som är i bevåg att göra ett generationsskifte – och vi har tiotusentals sådana företag – kan skatten dock vara direkt avgörande. Den kan avgöra om nästa generation har råd att ta över ett företag den med stor sannolikhet redan är engagerad i – eller inte. Och i synnerhet i dessa tider när många företag har en svag balansräkning kan skattepåföljderna vara direkt katastrofala. I bästa fall hämmas deras förmåga att investera, i värsta fall kan företaget vara tvunget att sätta lapp på luckan eller säljas. För att säkra dessa familjeföretags konkurrenskraft och existens måste vi  underlätta generationsskiften. För vi behöver dessa arbetsplatser. Det betyder att arvsskatten i sin helhet måste ses över.

Den stora fråga är hur vi ser på ägandeskap. Som något av ondo, eller något som behövs för att vi skall ha en fungerande samhällsstruktur, folk som investerar och i förlängningen ett dynamiskt och levande företagsklimat.

För det leder till arbetsplatser. Och arbete, som vi alla vet, leder till inkomster.

Påståendet att ett avskaffande av arvsskatten skulle leda till ökade inkomstskillnader är en sanning med modifikation. Ett arv är en befintlig egendom som flyttas över på en arvtagare. Arvet, och egendomen, ökar inte i samband med överflyttningen.  Och skatten på den vinst som en realisation av arvet medför vore i själva verket större än arvsskatten.

Anette vill försäkra sig om att låg- och medelinkomsttagare inte ensamma skall betala för våra gemensamma välfärdstjänster. Det gör de inte idag. Vi har en stark progression i beskattningen.  27 % av befolkningen står för 97% av de intäkter som statsbeskattningen inbringar. Omvänt betalar 73 % av befolkningen 3 % (Skatteåret 2013). Det att allt fler uppgifter flyttas över på kommunerna som ju tillämpar en plattskatt är ett större problem. Om SDP vill minska på låginkomsttagarnas skattebörda är det kommunernas situation de skall underlätta.

 

Skatteflykten är ett problem. Men den avhjälps inte av att man stramar åt vår inkomstbeskattning. Det får lätt motsatt effekt.

Skapa äkta engagemang – insändare om SOTE-reformen, HBL 3.2.2015

/0 Kommentarer/i , /av

Anette Karlsson skriver i HBL 24.1 om de socioekonomiska hälsoskillnaderna i vårt land. Hon tar upp vårdreformen som ett led i strävandet att minska på dessa. Samma reform skall också garantera att likvärdiga tjänster är tillgängliga i hela landet. Här är också pudelns kärna. Vårdreformen strävar till att göra tjänsterna likvärdiga, inte bättre.

En av grundtankarna med vårdreformen är att koppla samman bashälsovården med specialsjukvården. Problemet med vårt nuvarande system är att vårdkedjan ofta bryts. Höger hand vet inte vad den vänstra gör, och försummat preventivt arbete kompenseras med dyr specialsjukvård. Men i stället för att binda samman dessa två med informationstekniska lösningar tar man till storsläggan och hamrar samman bas- och specialsjukvård till stora stela enheter.

De medel som vårdreformen tar till riskerar att leda till ett slutresultat där vi alla har jämndålig, i stället för jämnbra service. Och det verkar uppenbart, att de kommuner som skött sin service väl och producerat goda, kostnadseffektiva tjänster får lida mest. Den administrativa himmel som byggs över SOTE-området distanserar beslutsfattandet från skattebetalarna och med det försvagas också viljan och möjligheten att inverka på kvalitet och effektivitet.

Jag håller med Anette om att ojämlikheten i hälsovårdstjänster är ett problem.

Ingen blir dock gladare över en framtid där skillnaderna i hälsotjänsternas tillgänglighet och kvalitet minskar, om tjänsterna samtidigt blir sämre.

I stället för att skapa mera administration borde vi försäkra oss om att det finns ett äkta engagemang på beslutsfattarnivå genom att se till att produktion, ansvar och kostnader uppkommer nära skattebetalare och beslutsfattare. Och den koordinering som behövs görs med hjälp av informationstekniska lösningar, inte byråkratiska.

Fullmäktigemotion för koordineringen av markanvändningsplaneringen i Bobäck och Mankby

/0 Kommentarer/i , , , , , /av

Sammanfattning

Vi undertecknade föreslår, att man i samband med det delgeneralplanearbetet för Bobäck som inleds år 2015 i samarbete med Esbo gör en helhetsbedömning av potentialen för byggande på Bobäck och Mankby område. Målet är att skapa ett sådant användarunderlag för tågtrafiken som möjliggör att hållplatserna inte stängs eller att en ny kan grundas på området.

Motivering

Bobäcks hållplats framtid är hotad – liksom Tolls och Jorvas hållplatser även de varit hotade under tidigare årtionden. HRT:s styrelse konstaterade dock i sitt möte 21.10.2014 att trafiken kan fortsätta även efter år 2016 ifall man kan påvisa att tågtrafikens användarunderlag kommer att öka klart.

I Esbo stadsfullmäktige gjordes det en motion 8.12.2014 i vilken man föreslog att markanvändningen i Mankby och Bobäck betraktas som en större helhet, över kommungränserna. Målet är, att man genom markplanering och en ökad bebyggelsetäthet kan skapa förutsättningar för att hållplatserna skall få kvarstå.

Vi undertecknade föreslår, att Kyrkslätt tar  motionen i beaktande i det kommande delgeneralplanearbetet och att man i samarbete med Esbo studerar vilka möjligheter det finns för att förtäta företags- och bostadsbebyggelsen speciellt i närheten av tågbanan och Ring III. Målet är att skapa ett sådant användarunderlag för tågtrafiken som möjliggör att hållplatserna inte stängs eller att en ny kan grundas på området.

Små steg är även de värda att ta

/0 Kommentarer/i , , , /av
Jag stannade upp inför den här bilden när jag besökte Bobäck skolas luciamorgonmål i fredags. På väggen hade barnen satt upp teckningar med tankar kring skoltrivsel och mobbning. På en tavla stod det: ”Det mobbas inte så mycket i vår skola”, med hjärtan runt omkring.
När man ställer upp i val skall man stipulera sina mål. Man skall markera vad man vill jobba för och vad man står för. Själv vill jag att det skall vara lättare för småföretagare att anställa och växa. Att det skall vara lättare att kombinera familj och arbete. Att vår skola skall  fortsätta att utvecklas, att vi skall bygga förnuftigt, utveckla vår infrastruktur och rena Östersjön. Det här är ju mycket för en riksdagskandidat att sträva efter. Det gäller att vara nöjd med små steg, små indikationer på att vi är på väg i rätt riktning. Men man måste måla upp stora bilder,  annars har man inget mål att sikta på.
Nu är det egentligen  så, att jag är ganska säker på  att mobbning inte är ett problem i den här skolan. Men det dyker säkert upp fall emellanåt. Små framsteg är bra, även om man inte kan vara helt nöjd förrän problemet är ur världen. Och dessa framsteg skall också uppmärksammas. Om fyra år hoppas jag att jag kan säga att det inte smutsas ner så mycket i Östersjön. Eller att det är lite lättare att kombinera arbete, företagsamhet och familj.
I bästa fall står det då på väggen i skolan ”Det mobbas inte i vår skola” – med många hjärtan runt omkring.

SOTE-soppaa

/0 Kommentarer/i , , , , /av

Tällä hallituskaudella on reformeja ja uudistuksia ajettu kuin käärmettä piippuun. On metropolihallintoa, kuntareformia ja sote-uudistusta. Viimeksi mainittu on pikkuhiljaa konkretisoitumassa ja eilen saimme kuulla arvion siitä, miten tämä tulee vaikuttamaan kuntien terveydenhuollon kustannuksiin.

Se ei ollut kaunista luettavaa. Uudistus, jota  on perusteltu kilpailukyvyn kasvattamisella ja laadun parantamisella rankaisee kovalla kädellä niitä kuntia, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin. Espoo ja Kirkkonummi, esimerkiksi, saavat kantaakseen tuntuvia lisäkustannuksia. Kirkkonummen kohdalla lisäkustannus on vuositasolla jopa 5 miljoonan luokkaa. Espoon lisäkustannus on vuositasolla 30 miljoonaa euroa. Helsinki, jossa kustannukset ovat tällä hetkellä korkeat, saavuttaa selviä säästöjä sote-uudistuksen myötä. Tässä on nähtävissä selkeä Robin Hood-efekti Kauniaisten kaupunginjohtajaa Torsten Wideniä lainatakseni.

Sote-uudistuksessa on nähty tärkeänä kytkeä perus- ja erikossairaanhoito yhteen. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että luodaan isoja hallinnollisia rakenteita. Nykyisen järjetelmän päälle listätään tuotantovastuualue päätöksentekoelimineen ja sen päälle vielä varsinainen Sote – alue omine päätöksentekoelimineen. Nopeaa ja ketterää?

Tiedämme, että varsinkin sosiaalipuoli toimii tehokkaammin pienissä yksiköissä. Tiedämme myös, että perusterveyshuolto toimii parhaiten  35000-50000 kuntalaisen yksiköissä. Ehdotettu uudistus tuo mukanaan jotain ihan muuta.

Perus- ja erikoissairaanhoidon kytkeminen yhteen on monella tavalla perusteltua. Perusterveyshuoltoon tehdyt satsaukset näkyvät erikoisterveydenhuollon puolella säästöinä. Ellei näitä kahta kytke toisiinsa ei synny insentiiviä hoitaa potilaita perusterveydenhoidon puolella, tai panostaa ehkäisevään toimintaan. Nyt esitetty malli on kuitenkin raskas, ja kallis. Terveydenhuollon tasojen välisen yhteyden pitäisi olla hoidettavissa ei hallinnollisin rakentein, vaan tietoteknisin. Ja jollakin tavalla pitäisi saada järjestelmä tukemaan ajatusta siitä, että perustason työ kannattaa. Tämä on ollut koko uudistuksen tarkoitus, mutta tämänkaltaiset uutiset maksajista ja saajista sekoittavat tätä keskustelua.

Erikoisterveydenhuollon puolelta voisi siirtää monta toimintoa – kunhan resurssit kulkevat mukana –  perusterveydenhuollon piiriin. Kirkkonummelle esim. poliklinikkakäynti Jorvissa maksaa 250€, siinä missä terveyskeskuslääkärikäynti omalla terveysasemalla maksaa 100€.

Jos tieto kulkee vaivatta toimijalta toiselle hoitoketju ei katkea. Tuotantoportaan ja päätöksenteon tulisi olla lähellä käyttäjiä,  ja tuotannollisten yksiköiden  hallittavan kokoisia. Jos kunnilla on aitoa vaikutusvaltaa palveluun ja sen kustannuksiin, niillä on sen myötä myös halua ja kykyä kehittää sitä.

 

Jyrki Mäkynen: olisiko vastakkainasettelun aika ohi?

/0 Kommentarer/i , , /av

Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja Jyrki Mäkynen asettaa Maaseudun Tulevaisuudessa 24.11 julkaistussa artikkelissa ympäristön ja yrittäjyyden vastakkain. Tämä tuntuu kohtuuttomalta asettelulta. Ei ympäristölainsäädäntö  todellisuudessa – puutteistaan huolimatta – estä suomalaisia yrittäjiä menestymästä. Ei ainakaan, kun asiaa tarkastellaan vähänkään isommassa mittakaavassa. Lainsäädäntöhän on mahdollistanut jopa Talvivaaran kaltaisen hankkeen toteutumisen.

Kaiken kaikkiaan soisin Suomen Yrittäjien näkevän juuri päinvastaisen liiketoiminnan, kuten Cleantechin, suurena potentiaalina. Lisäksi osittain suojeltukin luonto mahdollistaa lukuisia kiinnostavia business-mahdollisuuksia maailmassa, jossa koskemattomat alueet ovat ainutlaatuinen ilmiö. Suomen kilpailuetuna ei voi enää konservatiivisesti pitää raaka-ainevarantoja metsässä tai maan alla, vaan hyvin koulutettua, luovaa väestöä, joka pystyy innovoimaan uusia tuotteita ja business-malleja muita nopeammin.Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita kaiken teollisuuden alasajamista, vaan entistä parempaa fokusta korkean lisäarvon tuotteiden synnyttämiseen. Tuleva menestystarina ei rakennu savupiipputeollisuuden varaan, se juna meni jo Kiinaan.

Kauppalehdessä Mäkynen korjaa hieman sanomisiaan, ja nostaa esille ei niinkään luonnonsuojelun, vaan kaavoituksen ja rakennuslupien myöntämisen hitauden ja siihen liittyvän byrokratian suurimpana ongelmana. Tähän voin minäkin varauksella yhtyä. Lupien saanti on joskus tuskallisen hidasta, ja siinä tilanteessa on helppo ymmärtää että yrittäjä tuskastuu. Tasapainoilu yhteisen hyvän ja yksilön hyvän välillä on vaikeaa. Kuten myös yhteisen hyvän määritteleminen.

Rakentamisessa tietty hitaus on jopa hyvä asia, mutta investointia harkitsevalle yrittäjälle ei. Rakentamiseen liittyvää lupaprosessi pitäisi kansallisesti yhtenäistää, sähköistää ja nopeuttaa. Laadun kuitenkaan siitä kärsimättä.